Varojen hankkimista vuodeksi 1914 niihin tarpeisiin, joihin vakinaiset valtion tulot eivät riitä,
Tällaisessa istunnossa, jossa käsitellään rahasääntöä tulevaksi vuodeksi, kääntyvät katseet pakostakin niille paikoille, joissa pitäisi hallituksen jäsenten istua antamassa selvityksiä, puolustamassa hallituksen kantaa, todistamassa sen laillisuutta ja ehdotusten hyödyllisyyttä isänmaalle. Onhan hyvin kuvaavaa nykyiselle valtiolliselle asemalle että nuo paikat ovat tyhjät. Tosin sattui eduskunnassa ikävä tapaus, joka joksikin aikaa oikeutti hallituksen jäsenten poissaolon, mutta sellaiset välitapaukset eivät voi vaikuttaa muuta kuin väliaikaisesti ja hallituksen jäsenten ilmestyminen sittemmin eduskuntaan osoittikin että niin on käynyt. Kun nyt näin tärkeätä asiaa käsiteltäessä « ei kukaan hallituksen jäsenistä ole saapunut eduskunnan eteen täällä hallituksen kantaa selvittämään ja puolustamaan, niin käy tätä tosiasiaa selittäminen eri tavoin. Luonnollisin ja lähin selitys lienee kuitenkin se että hallituksessa käsitetään että sen esittämä budjettiehdotus ei ole laillisuuden kannalta puolustettavissa eikä myöskään suinkaan joka suhteessa maalle eduksi. Arvostellessani niitä ehdotuksia budjetin järjestelyksi, jotka nyt ovat esillä, olen käsittänyt asian siten että niihin nähden on huomioon otettava kolme eri vaatimusta. Ensiksikin pitäisi eduskunnan päätöksen olla sellaisen että se ei pane alttiiksi Suomen kansan finanssioikeuksia, eduskunnan tosin kylläkin rajoitettua, mutta kuitenkin perustuslaissa tunnustettua oikeutta myötävaikutiaa valtion menojen määräämisessä. Toiseksi täällä päätetyn budjetin pitää olla sellaisen, että se ei pane alttiiksi aineellisen ja henkisen elämämme tärkeimpiä etuja, vaan että päinvastoin talous- ja sivistyselämän tärkeimmät, oleelliset tarpeet tulevat siinä määrin kuin suinkin mahdollista huomioon otetuiksi ja täytetyiksi. Ja kolmanneksi tämä päätös ei saa olla sellainen, että se tarpeettomasti laajentaa nykyistä valtiollista ristiriitaa uusille aloille ja nimenomaan se ei saa aiheettomasti herättää keisarikunnassa maatamme kohtaan ystävällisissäkin piireissä sitä käsitystä, että Suomen kansa ei ole valmis kantamaan sitä rasitusta valtakunnan etujen hyväksi, nimenomaan valtakunnan puolustuksessa, jota kohtuudella käy tältäkin kansaita vaatiminen. Tarkastaessani näitten ; vaatimusten valossa eri ehdotuksia, lähden minä niistä, jotka ovat loitommalla armollisesta esityksestä, sen kanssa jyrkimmässä ristiriidassa. Silloin tulee eteemme suostuntojen kielto. Vasemmisto eduskunnassa ja. äärimmäinen oikeisto ovat tässä tämän kiellon ehdottamisessa jälleen löytäneet toisensa ja tietysti ne ovat sitä mieltä, että he ehdotukselläan esiintyvät kansamme finanssioikeuksien jääväämättöminä puolustajina, jotka eivät näihin oikeuksiin nähden luovuta mitään. Ja teoriiassahan niin onkin. Sillä voiko lujemmin vastustaa hallituksen laitonta menettelyä tällä alalla, lujemmin kuin kieltämällä eduskunnan oikeuksia polkevalta hallitukselta suostunnat? Mutta tosielämässä asia on toinen. Niinkuin useat puhujat viime kerralla jo täällä huomauttivat ja niinkuin kaikki tiedämme, hallituksella on vakinaisissa valtiovaroissa niin runsaasti tuloja käytettävään, että eduskunnan suostuntakielto ei suurestikaan vaikuta sen toimintaan. Hallitus saattaa toteuttaa eduskunnan kiellosta huolimatta ne tarkoituksensa, jotka sille ovat tärkeitä. Mutta lisäksi vielä, onko meillä mitään takeita, että hallitus noudattaa eduskunnan päättämää suostuntakieltoa? Tässä kohden on oireila olemassa, joiden vaitiololla sivuuttaminen ei varmaankaan olisi paikallaan. Muistakaamme vain, mille kannalle senaatti ja arvattavasti myöskin kenraalikuvernööri vuoden 1910 alussa aseitui silloin syntyneessä leimasuostuntaselkkauksessa. Tuolta taholta viitattiin hallitusmuodon 46 S:ään, sitä selitettiin sillä tavoin,: että ellei hallitsija vahvista sempi suostunta voimaan. Tämä tulkinta rakentui, nimkuin muistetaan, siihen ainoaan asianhaaraan, että mainitussa pykälässä sana ,,vahvistanut”, ,,fastställt” on käytetty tavalla, jota ei mielellään tätä nykyä käytetä. Siten ei nykyään tuota sanaa ,,vahvistaa” hevillä käytetä eduskunnan päätöksistä ja sentähden senaatti tulkitsi asian miin, että se tarkoittaa että ellei hallitsija vahvista eduskunnan suostuntapäätöstä, niin jää entinen suostunta voimaan. Tämä tulkinta on nurja. Jokainen, joka vähänkin tuntee meidän perustuslakejamme, niin hyvin vuonna 1772 syntyneet kuin myöhemmät, tietää, että tuollainen ' tulkinta on jyrkimmässä ristiriidassa lain hengen ja sanojen kanssa. Todistettua on myöskin, että monilukuiset kerrat käytettiin 18-vuosisadalla mainittua sanaa juuri eduskunnankin päätöksistä, niin että kielenkäytäntö puheena olevassa pykälässä täydellisesti soveltuu siihen pykälän sisä!lykseen, joka tietää, että ellei eduskunta ole pykälässä mainitun ajan kuluessa tehnyt päätöstä suostunnasta, niin jää edellinen suostunta voimaan. Asia oli niin selvä, että vuonna 1910 ei silloinen —ministeripresidenttikään kannattanut senaatin ehdotusta ja jäi uhkaava ristiriita sillä kertaa sikseen. Mutta sanomalehdissä on ollut tieto, että kun huhi levisi hallituspiireihin siitä, että valtiovarainvaliokunnassa ajateltiin suostuntakieltoa, niin olisi kenraalikuvernööri virallisessa kirjelmässä jo uudistanut mainitun tulkinnan, jonka mukaan hallitsija saisi kantaa suostuntoja, vaikka eduskunta ne kieltäisikin. Näin ollen olisimme naiveja, ellemine olettaisi mahdolliseksi sitäkin tapausta, että, vaikka eduskunta käyttää laillista kieltovaltaansa, joka nimenomaan on tunnustettu yhdistys- ja vakuutuskirjan 5:nnessä kohdassa, hallitus sittenkin yrittäisi kantaa suostuntoja. Mitä selkkauksia tästä syntyisi niin hyvin yksityisille virkamiehille, kuin koko kansallemme, sitä ei kukaan voi arvata. Mutta selvää on vaan, että juuri suostuntakielto saattaa muodostua kaikkein tuhoavimmaksi aseeksi, meitä itseämmekin tuhoavaksi aseeksi, jos koetetaan sillä turvata eduskunnan finanssivaltaa. Ja olettakaamme, että hallitus noudattaisi tätä kieltoa ja: seuratkaamme ed. Murroksen viime kerralla esittämää ajatusta, että suostunnat jäisivät myöntämättä ja kantamatta useampia vuosia. Silloin vastä eduskunnan vaikutus maamme budjettiin olisi saatettu arvaamattoman pitkäksi ajaksi vaaraan. Sillä muistettakoon, että eduskunnan oikeus vaikuttaa budjetin määräämiseen riippuu meidän perustuslakiemme mukaan yksin"omaan siitä seikasta, että tarvitaan suostuntoja ja että eduskunta niitä myöntää. Perustuslakimmehan ovat sellaiset, että jos hallitsija voi järjestää valtiobud'etin ilman eduskunnan myöntämiä lisävaroja, niin hän on lain sanojen ja hengen mukaan oikeutettu oman harkintansa perustuksella määräämään valtion menot. Ja hallituksen, joka niin vähän kuin nykyinen on näyttänyt välittävänsä kansan kulttuuritarpeista, ei luultavasti olisi vaikea tyytyä siihen olotilaan, että budjetti jäisi suostuntavaroja vaille, ja että siitä syystä melkoinen osa juuri kansan aineelliselle ja henkiselle kehitykselle tärkeitä tarpeita jäisi täyttämättä. Ainoa mihin hallitus perustuslain mukaan olisi tuollaisissa oloissa velvollinen, olisi eduskunnalle näyttämään, että vakinaiset valtiovarat on käytetty maan hyväksi ja parhaaksi. Mutta missä määrin se ottaisi noudattaakseen niitä. muistutuksia, joita eduskunta tästä käytännöstä tekisi, sen kai jokainen meistä arvaa. Toinen näkökohta, jota ymmärtääkseni on silmällä pidettävä ehdotuksia arvosteltaessa, on se, että ne eivät pane maalle ja kansalle tärkeitä etuja vaaraan. Mutta sen juuri suostuntakielto tekisi, joko sitte hallitus siitä välittäisi tahi että se olisi siitä välittämättä. Sillä peittämättä jäisivät monet mitä tärkeimmät menot. Hallitus on ilmoittanut, että se ei täytä vakinaisilla valtion varoilla niitä useita tarpeita, jotka se luettelee arm. esityksessä ja joissa me tapaamme valtiopälväkustannukset, kuntain lääkärien palkkaukseen myönnetyt valtiovarat, kaikenlaiset yleiseen valistukseen käytettävät menot ja ennen kaikkea kansakoululaitokseen ja sen kanssa yhteydessä oleviin menoihin tarvittavat varat. Ja nykyiseltä hallitukselta täytyy meidän odottaa, että se huolimatta maalle vahingollisista seurauksista täyttää tämän hallitsijan nimessä tekemänsä ilmoituksen. Mitä taas tulee kolmanteen esittämääni näkökohtaan, niin on kieltämätöntä, että suostuntakielto on hyvin suuressa määrin omansa herättämään. harhakäsitystä maamme ulkopuolella ja svnnyttämään sen luulon Venäjän kansassa, että täällä kieltäydytään kokonaan kaikista sotilasrasituksista, että täällä nimenomaan vasemmiston aakaansaamassa päätöksessä on noudatettu samoja näkökohtia kuin ne, jotka ulkomailla usein taivuttavat sosialistit kieltämään sotilasbudjetin, toisin sanoen: . se käsitys on lähellä, etteivät mitkään varsinaiset laillisuussyyt tässä ole vaikuttaneet, vaan että ne ovat olleet enemmän tekosyitä ja että täällä on koetettu muiden maiden sosialistien tavoin täydellisesti vapautua sotilasrasituksesta. Meidän maassamme, täällä eduskunnassakin on toisinaan viitattu siihen, että kyllä ne taloudelliset ja henkiset vauriot. jotka voivat koitua siitä, ettei ole käytettävissä valtiovaroja tärkeisiin kulttuurimenoihin, ovat autettavissa sillä tavoin, että kunnat ja yksityiset hankkivat nämä varat; yksityisten taskuistahan ne kuitenkin kootaan — eikö sitte voida saada niitä kokoon ilman valtion välitystä? Myönnettäköön, että paikottain kaupungeissa ehkä kerran tahi kaksi tämä voisi jossakin määrin onnistua, mutta syrjäisillä maaseuduilla, köyhissä maalaiskunnissa, siellä eivät aineelliset edellytykset eikä myöskään henkinen kehitys varmaankaan vielä ole niin pitkälle joutuneet, että tuonlaiseen toivoon olisi mitään aihetta. Täällä puolustettiin oikeiston taholta viime kerralla suostuntakieltoa huomauttamalla sitä hyvää, mitä kärsimykset voivat kansalle tuottaa, tahi ainakin tavalla, joka näytti siltä; kun asianomainen puhuja katsoisi näitä rasituksia suotaviksikin.. Vapaaherra Wrede vastasi kuitenkin tuonlaiseen perusteluun sillä huomautuksella, että asianomainen puhuja ei ollut osoittanut mitään positiivista tarkoitusta, joka saavutettaisiin suostuntakiellolla ja joka oikeuttaisi eduskunnan saattamaan Suomen kansan niihin kärsimyksiin, joita suostuntakielto sille välttämättömästi toisi mukanaan. Minun täytyy sanoa, että tätä vastausta, sen kantavuutta harkitessani en hevillä huomaa, että hillityin sanoin saattaa lausua ankarampaa ja samalla sattuvampaa tuomiota siitä valtiollisesta katsantokannasta, johon sillä taholla suostuntakiellon ehdotus ilmeisesti perustuu. Minä siirryn varsinaiseen mietintöön. Myönnettäköön heti, että sen vertaileva katsaus edellisten kolmen vuoden budjetteihin ja noina vuosina todella merkittyihin valtion tuloihin ja menoihin toteaa erään erittäin tärkeän tosiasian. Minä tarkoitan sitä, että valiokunta on osoittanut että se väite, jolla hallitus on tukenut menettelyään, kun se on poistanut eduskunnan päättämästä budjetista mainittuna kolmena vuonna enemmän kuin 13 miljoonaa markkaa, jotka oli määrätty kulttuuritarpeisiin, ei pidä paikkaansa. Väite oli se, että muka hallitsijan käsky siirtää sotilasmiljoonat Venäjälle teki mahdottomaksi vahvistaa eduskunnan päätökset kulttuuritarpeitten peittämisestä, Nyt on valiokunta osoittanut, että pyyhityt summat mainitulta 3-vuotisajanjaksolta nousevat jonkunverran päälle 13 miljoonan, mutta että se ylijäämä, se säästö, joka samaan aikaan on syntynyt yleiseen valtiorahastoon, se summa, jolla valtionrahasto näinä vuosina on lisääntynyt, on myöskin se 13 ja 14 miljoonan välillä, jonkun verran suurempi tuota poistettua menoerää. Näin siis osoittautuu, että hallituksen menettely sen pyyhkiessä eduskunnan päättämiä menoja, polkiessa monessa kohden sitä oikeutta, joka eduskunnalla on lakiemme mukaan määrätä suostuntain käyttämisestä, ei ole ainoastaan ollut lainvastainen, vaan että sillä sitä paitsi ei ole ollut edes hallituksen omien tarkoitusperien kannalta arvosteltuna mitään oikeutusta. Se on ollut tarpeetonta, se on ollut aiheetonta, se on sisältänyt rettelöimistä, joka on väärää juriidiselta kannalta katsottuna, mutta joka myöskin puhtaasti tarkoituksenmukaisuuden, s o. valtiolliselta kannalta arvosteltuna ei ole puolustettavissa. Ja kun tämä tosiasia on todettu, niin hallituksen menettely varmaan puolueettoman jälkimaailmankin silmissä tulee saamaan toisen arvostelun kuin minkä se ehkä olisi saanut, jos hallituksen väite olisi pitänyt paikkansa. Ikävä kyllä minä en saata lausua yhtä täydellistä tunnustusta sille järjestelmälle, jonka valiokunta nyt tulevaan vuoteen nähden ehdottaa. Totta on, että valiokunta parhaan mukaan koettaa turvata eduskunnan finanssioikeudet. Se ei ota sotilasmiljoonia menosääntöön. Ja kun hallitus menneinä vuosina on ollut välittämättä niistä päätöksistä, joita eduskunta on tehnyt suostuntain käyttämisestä, niin valiokunta on löytänyt uuden keinon sitoaksensa tässä kohden hallituksen kädet. Se on vastoin aikaisempaa menettelyä ottanut suostunta-asetuksiin pykälän, jossa määrätään ne tarkoitukset tai se tapa, miten myönnetyt suostunnat ovat käytettävät. Ja näiden pykälien sitte pitäisi olla se voima, joka pidättäisi nykyisen hallituksen laillisuuden rajoissa ja eduskunnan päätösten kunnioituksessa ja noudattamisessa. Uskokoon kuka uskoo. Mutta huomattakoon sitä paitsi, että eduskunnan omat lakimiehet, niinkuin jotakuinkin selvästi viime kerralla kävi ilmi herrojen Söderholmin, Mechelinin ja vapaaherra Wreden lausunnoista, epäilevät, tokko eduskunnalla on täysin varmaa laillista oikeutta päättää tuolla tavoin asetukseen otetussa pykälässä siitä, millä tavalla SUOstunnat ovat käytettävät. Olkoon sen asian kuinka tahansa, tuskin meidän on syytä epäillä, että hallitus katsoo voivansa menetellä yhtä vapaasti, jos tuo pykälä otetaan tai ei, ja sitä paitsi onhan suuri valiokunta jo katsonut näiden pykälien ottamisen mainittuun asetukseen mahdottomaksi ja ne sieltä poistanut ja hallitus tulisi siten olemaan suostuntain käyttämiseen nähden samassa tilassa, jossa se on ollut tähänkin asti näinä viimeisinä vuosina. Ei siis eduskunnan valta valtiofinansseihin nähden ole tämänkään ehdotuksen mukaan muuten turvattu kuin papereilla. Tosioloissa eduskunnan päätös tulee sisältämään vaan vastalauseen. Ja että kulttuurimenot tämän valiokunnan nimessä kulkevan ehdotuksen mukaan jäisivät kokonaan peittämättä, kokonaan riippumaan hallituksen niin sanoakseni armosta, hallituksen, joka nyt on ilmottanut, että se ei käytä niiden peittämiseksi muuta kuin eduskunnan myöntämiä suostuntoja, se on aivan kieltämätön tosiasia. Mainitun ehdotuksen mukaan leimasuostunnasta ja mallasjuomasuostunnasta lasketut varat, vähän päälle 7 miljoonaa, siirrettäisiin kulkulaitosrahastoon. Jos niin tapahtuisi, jos hallitus noudattaisi tätä päätöstä, niin jäisivät kaikki ne kulttuurimenot täyttämättä, joihin hallitus pyytää suostuntaa. Kyllähän valiokunta on keksinyt erään hyvinkin omituisen menettelytavan saadakseen edes jonkun määrän näitä kulttuurimenoja turvatuiksi. Niinkuin tiedämme se ehdottaa, että samasta kulkulaitosrahastosta, jonka se vastikään on katsonut niin köyhäksi, siihen määrin vahvistusta kaipaavaksi että leima- ja mallasjuomasuostunnat ovat sinne siirrettävät, samasta — kulkulaitosrahastosta se heti sen jälkeen ehdottaa siirrettäväksi sinne valuvia paloviinavaroja 5 miljoonaa markkaa kaikille Suomen kunnille niiden 400,000 markan sijasta, jotka tähän asti ovat kunnille viinavaroista joutuneet.
Vasemmalta: Kuvaavata perustuslaillisuutta!
Siis jos Arvosnojen ja tarpeiden kannalta, niin on toiselta :puolen koko joukon toistäkymmentä. miljoonaa, joita tarvittaisiin mainittujen menojen turvaamiseksi osittain kuntien, suurimmaksi osaksi valtion viranomaisten välityksellä. Mutta näiden tarpeiden tyydyttämiseksi valiokunta nyt ehdöttaa 4,600,000 markkaa, sillä nuo entiset 400,000:han ovat "poisluettevat ehdotetusta 5 miljoonasta ja tällä pienemmällä summalla sitten kuntien tulisi ylläpitää maan kansakoululaitos, johon on laskettu tarvittavan lähes 12 miljoonaa, palkata kunnanlääkärit, pitää huolta tuberkuloosin vastustamisesta ja ehkäpä vielä sitten myöskin hoitaa ne menot tieteiden ja taiteiden ja ylipäänsä yleisen valistuksen hyväksi, jotka menot edus-kunta jo on puolestansa päättänyt. Ja vielä lisäksi, onko edes tuo summa 4,600,000 tarkoitettu näiden puheenaolevien menojen täyttämiseksi? Niin, jos saamme uskoa, mitä suusanallisesti vakuutetaan, niin kyllähän niin on, mutta valiokunnan mietinnössä ne on osoitettu aivan toisiin tarkoituksiin. Niin hyvin budjettimietinnössä kuin siinä, jossa kosketellaan paloviinavaroja, paloviinaveroa ja paloviinavarojen käytäntöä, ei suinkaan puhuta siitä, että noilla kulkulaitosrahastosta kunnille siirrettävillä varoilla täytettäisiin ne aukot kuntien budjetissa, jotka syntyvät sen kautta, että tähän asti saadut valtionavustukset kunnanlääkärien palkkaamiseen, kansakoulujen ylläpitoon ja min edespäin jäisivät saamatta, vaan puhutaan ihan toisista asioista, puhutaan siitä, kuinka kuntien budjetit ovat nousemistaan nousseet näinä viimeisinä aikoina, jolloin kuitenkin valtion avustus on saatu, ja annetaan koko ehdotukselle se väritys, kuin muka tuolla lahjalla, jonka kunnat saavat, ne'nyt pääsisivät lieventämään, helpottamaan nykyistä verokuormaansa ja vähentämään sitä verotaakkaa, joka monissa. paikoin raskaana kyllä painaa kuntien jäseniä. sessa aivan huutava ristiriita sen kanssa, mitä sanotaan, ja sen kanssa, mitä todella tarkoitetaan. Juuri tämä, minä olisin valmis käyttämään sanaa teeskentely, tämä todellisuuden peittäminen, tosiolojen esittäminen väärässä valossa; joka seikka on omansa salaamaan todellisuuden monelta kansamme omaltakin jäseneltä, koko siltä suurelta osalta yleisöä, joka ei suinkaan syvenny "perinpohjin harkitsemaan ja ottamaan selvää siitä, mitä valiokunnan ehdotus todella merkitsee, "tämä kaksinaisuus on ehdotuksen ehkä kaikkein kipein ja kaikkein ikävin puoli. — Että tässäkään ehdotuksessa ei ollenkaan ole pidetty silTällä tavoin on valiokunnan ehdotuk-: mällä tehtävän päätöksen: vaikutusta maamme rajojen ulkopuolella, se on mielestäni täysin selvää. Siirtyessäni lähemmäksi armollista esitystä joudun sitten siihen ehdotukseen, jonka ed. Kallio viime kerralla täällä teki. Periaatteellisestihan se on aivan sama, jonka eduskunta vuosi takaperin hyväksyi. Sillä on samat, jos niin tahdomme sanoa, ansiot, mutta varmaan myöskin samat varjopuolet, ja tänä vuonna vielä suuremmat kuin vuosi takaperin. Ansiöna on se, että sen kautta jossain määrin tärkeät sivistys- ja talousmenot voivat tulla huomioonotetuiksi ja täytetyiksi, koska hallitus saa varoja, joita se voi näiden menojen täyttämiseksi käyttää. Tässäkin ehdotuksessa näennäisesti turvataan kansan finanssioikeus siten, ettei sotilasmiljoonia oteta budjettiin, mutta todellisuudessa ed. Kallio asettaa hyvinkin monta miljoonaa hallituksen käytettäväksi siirtoa varten valtakunnan rahastoon. Ehdotuksessa nimittäin määrätään miljoonia sellaisiin tarkoituksiin, joista ehdotuksentekijä tietää, että hallitus ei tule ottamaan niitä huomioon. Siinä on 614 miljoonaa kulkulaitosrahastoon; ehdotetaan siirrettäväksi 1 miljoona valtiorahastosta kulkulaitosrahastoon niiden menojen korvaamiseksi, joita postinkuljetus rautateille tuottaa; siinä on pari miljoonaa suonkuivatuksiin; siinä on muutamia satoja tuhansia markkoja metsien ostoon ja ehkä vielä joku erä, joka ilmeisesti on asetettu tähän ainoastaan, jotta budjetissa syntyisi jonkunlainen tasapaino sittenkin, kun hallitus siirtää 15 miljoonaa Venäjälle, jäisi varoja, joita se voi jättää kulttuurimenojen peittämiseksi, kun se pyyhkii nämä eduskunnan päättämät ed. Kallion ehdottamat menot. Tällainen menettely arvelutti jo vuosi takaperin ja luonnollisesti se arveluttaa vielä enemmän nyt, kun on nähty että hallitus ei ole välittänyt siitä vastaavasta päätöksestä, jonka eduskunta viime valtiopäivillä teki. Täysin nyt sitä paitsi ed. Källionkaan ehdotus ei turvaa, kuten sanottu, näitä kulttuurimenoja. «Sillä hänenkään löytämänsä erityiset menoerät eivät nouse 15 miljoonaan ja hallitus siis varmaankin ottaa itselleen vallan ja oikeuden samalla tavoin liikkua vapaasti, muutellen eduskunnan päättämiä menoeriä, kuin se on tähän asti tehnyt. Ja Venäjään nähden antaa tämä ehdotus aihetta samoihin muistutuksiin kuin kaikki edelliset. Tulemme sitten siihen ehdotukseen, jonka herra Mechelin viime istunnossa, jossa budjettia käsiteltiin, teki. Siinä on heti minun kannaltani katsottuna se suuri ansio, että tässä suoraan ja peittelemättä tunnustetaan Suomen kansan vel- Varojen hankkiminen niihin: tarpeisiin, joihin . vakinaiset valtion tulot eivät riitä. vollisuus . kantaa : rasitusta, suostua uhrauksiin oman maan ja koko valtakunnan puolustuksen hyväksi. Tämäkään ehdotus ei voi muuttaa sitä tosiasiaa, että sotilasmiljoonat tulevat siirettäväksi ilman eduskunnan suostumusta Venäjän. valtakunnan rahastoon, mutta se sisältää sen tärkeän ehdotuksen, että nyt myönnettäisiin 12 miljoonaa Suomen markkaa sotilastarpeisiin, sellaisiin. soti- Jastarpeisiin, joista hallitsija ja eduskunta vastedes voisivat suostua. Jos tästä huolimatta tämä summa siirretään ilman eduskunnan. suostumusta niin ed. Mechelininkin ehdotus tietää vain vastaJauseen, minun :ymmärtääkseni hyvinkin arvokkaan, hyvin asianmukaisen vastalauseen tuollaista laitonta siirtoa vastaan. Vastalause on silloin "aivan toisin kuin edellisissä ehdotuksissa. saanut sellaisen muodon, että se ei voi antaa aihetta minkäänlaisiin harhakäsityksiin omassa maassa tahi maamme rajojen ulkopuolella. Kansamme aulius kantaa sotilasrasitusta, kohtuuden mukaan ja laillisella tavalla määrättyä sotilasrasitusta, tunnustetaan. Vastalause kärjistyy yksistään hallituksen laitonta menettelyä vastaan. Jakun herra Mechelin ottaa kokonaista 12 miljoonaa sotilastarpeisiin, asettaa tämän summan budjettiin, niin tulee todellisuudessa kaikkein suurin osa kysymyksessä olevia vaaranalaisia kulttuurimenoja myös peitetyksi .ja täyttää siis ehdotus siinäkin "kohdin pitkälle meneviä vaatimuksia. Tosin se ei nähdäkseni tässä kohdin ole täysin tyydyttävä. Sillä kun herra Mechelin siirtää sotilastarkoituksiin 12 miljoonaa ja hallitus siirtää sotilasmiljoonia Venäjälle 15 miljoonaa, jää tässä 3 miljoonan markan ero ja tämän johdosta pääsee hallitus myöskin herra Mechelinin suunnittelemassa budjetissa muuttelemaan eriä, pyyhkimään joitakuita, sovittelemaan toisia halunsa mukaan. Se löytää jonkun, olkoonpa vain näennäisen äiheen tällaiseen menettelyyn. Ja toinen seikka, joka . mielestäni on' vielä. tärkeämpi. Herra Mechelin -ei ehdotuksessaan minun ymmärtääkseni ole riit-tävästi ottanut huomioon tulevia vuosia. tyytynyt siihen, että hän jotakuinkin pääsee nykyisen : vuoden vaikeuksista. : Mutta tulevana -vuonna ja sitte vuosi vuodelta vaikeudet. kasvavat, kun hallitus siirtää joka vuosi uuden lisä"miljoonan Venäjän. valtakunnan rahastoon, kunnes siirtosumma on noussut 20. miljoonaan. Ero herra Mechelinin tällä kertaa Suomen sotilasrahastoon, sotilastarpeisiin siirtämän 12 miljoonan ja hallituksen Venäjälle siirtämän summan vä-lillä kasvaa siten vuodesta vuoteen, ja täytyy «sitte herra Mechelinin seuraavina vuosina seu-: rata: hallituksen jäljissä, pysyä aina. muutamia. Hän on. miljoonia jäljessä tahi käy ero näitten summien välillä yhä ammottavammaksi, tämän eron. aiheuttama vaikeus kulttuurimenojen täyttämisessä :kasvaa kasvamistaan. ja herra Mechelininkin ehdotus siirtyy yhä. loitommalle. siltä todellisuuden pohjalta, jolla se pääasiassa tänä vuonna selsoisi. Atvostellessa ja harkitessa tätä ehdotusta ja vielä enemmän jo aikaisemmin mainitsemiani, on väkisenkin herännyt minussa ajatus: arvelevatko nämä herrat, että kunhan päästään tällä kertaa, on kaikki hyvä, pianhan tästä eduskunnasta joudutaan ehkä pois ja meidän jälkeemme tulkoon sitte vedenpaisumus. Sanoin, että tämä ajatus väkisinkin nousee mieleen, mutta riennän heti tunnustamaan, että se sisältäisi pahan loukkauksen, jos se sovitettaisiin sellaisia tunnollisia ja kokeneita eduskunnan jäseniä vastaan kuin ne ovat, jotka kannattavat tätä puheena olevaa viimeistä ehdotusta. Hyväksi onneksi luulen minä, että - herra Mechelinin ehdotus on kehitettävissä sillä tavoin, että ne muistutukset, joita olen tehnyt sitä "vastaan, raukeavat ja ilman, että ehdotuksen tekijän tarvitsee luopua niistä johtavista periaatteista, jotka ovat hänen ehdotuksensa määränneet. Tottahan ehdotuksen arvoisa tekijä tunnustaa, että se rahamäärä, jonka Venäjän valtiomahti, sen hallitus ja sen kansan eduskunta vaatii meiltä sotilastarpeisiin, vaikkakin tämä rahamäärä on suurenlainen, ei kuitenkaan ole kokonaan kohtuuton, jos pidetään silmällä. sotilasmenojen suuruutta Europan muissa maissa ja nimenomaan myöskin, jos otetaan huomioon se aineellinen vaurastuminen, joka viimeisinä vuosikymmeninä on maassamme tapahtunut j ja jonka nojassa Suomen kansa koista suurempia sotilasmenoja kuin pari vuosikymmentä aikaisemmin. Mutta jos näin on, niin mikä estää ehdotuksen. tekijää asettumasta. kokonaan todellisuuden pohjalle, tunnustamasta mainitun tosiasian, ottamasta hallituksen vaatiman määrän myöskin hänen ehdotuksessaan nyt ja seuraavina vuosina huomioon ja sillä tavoin syrjäyttämään ne vaikeudet, jotka muuten välttämättömästi syntyvät budjetin järjestelyssä. Sillä tavoin me seisoisimme tosiolojen pohjalla, me olisimme saaneet. vankan perustuksen tulevan budjettien järjestelyssä ja me pääsisimme arvottomasta, joka vuosi uudistuvasta perusteitten hakemisesta. päätöksillemme, tunnustaisimme: kysymyksessä oleva meno on itsessään sellainen, että Suomen eduskunta voi sen myöntää, se ottaa sen sentähden budjettiinsa, mutta se lausuu samalla vastalauseen sitä vastaan, että tätä budjettia ei noudateta ja että erä,. joka on myönnetty tarpeisiin, joista hallitsijan ja eduskunnan tulee yhteisesti sopia, lainvastaisesti käytetään toiseen tarkoitukseen. Täten kehitettynä puheenaoleva ed. Mechelinin ehdotus — olisi pääkohdissaan hyvin yhtäpitävä 5:nnen vastalauseen kanssa. Molemmat olisivat tosiolojen pohjalla, molemmat sisältäisivät vastalauseen laittomuutta vastaan, molemmat valvoisivat tärkeimpien tarpeitten, sivistys- ja taloustarpeitten, taloudellisen elämän tarpeitten tyydyttämistä, eikä kumpainenkaan antaisi aihetta vaarallisiin harhakäsityksiin. Mutta minä sanon sen suoraan: sittenkin jäisi jälelle erotus, joka vaikuttaa, että asettaisin herra Mechelinin ehdotuksen sillä tavalla kehitettynä kuin olen maininnut 5 :nnen vastalauseenkin ja sen ehdotuksen edelle, jota minun puolueeni yleensä ja yksimielisesti on kannattanut. Ero on siinä että 5:nnessä vastalauseessa katsotaan välttämättömäksi ottaa sotilasmiljoonat suorastaan eduskunnan päättämään budjettiin. Herra Mechelin sitä vastoin sijoittaa miljoonat sotilastarkoituksia varten Suomen sotilasrahastoon, eikä ota niitä Venäjälle siirrettävinä budjettiin. Jos nämät menettelyt uudistuisivat seuraavina vuosina, niin 5:nnen vastalauseen ehdottama, sen sisältämä vastalause ymmärtääkseni, jos katsomme todellisuutta suoraan silmiin, vuosi vuodelta kadottaa jonkun verran vaikutustaan. Se vastalause suuntautuisi aina taaksepäin, vuosi vuodelta yhä kauemmaksi tapahtuneeseen laittomaan määräykseen, jonka pohjalla ja perustuksella hallitus siirtää sotilasmiljoonat Venäjälle. Ed. Mechelinin ehdottaman toimintatavan mukaan tulisi sitä vastoin hallituksen toiminnan laittomuus, jos se uudistuisi sellaisena kuin tähän asti, vuosi vuodelta yhtä räikeänä näkyviin, eduskunnan vastalause laittomuutta vastaan ei kadottaisi vähimmässäkään määrässä kärkeään. Asema jäisi muuttumatta. Eduskunta myöntäisi joka kerta sotilastarkoituksiin miljoonat, mutta sotilastarkoituksiin, jotka laillisella tavalla määrättäisiin, ja päätös torjuisi yhtä voimakkaasti joka vuosi laittoman poikkeuksen tästä eduskunnan päätöksestä. Tätä ei minun nähdäkseni voi aivan täydellisesti sanöa 5:nnen vastalauseen ehdotuksesta. Ja sentähden minä omasta puolestani olisin valmis äänestämään herra Mechelinin ehdotuksen puolesta, jos se kehitettäisiin sillä tavoin kuin tässä olen viittannut. En kuitenkaan uskalla toivoa, että asema olisi vielä siihen määrään selvennut, että muissa ryhmissä asetuttaisiin niin lähelle suomalaisen — eduskuntaryhmän kantaa kuin tälläinen herra Mechelinin ehdotuksen muutos tietäisi Kyllähän tämä suomalaisen puo- Jueen — kanta, —katsantotapa, joka esiintyy — Maanantaina 21 p. huhtikuuta. 5 :nnessä vastalauseessa, on vuosi vuodelta astunut yhä voimakkaampana esiin, tietoisuus siitä että pääasiassa ristiriita finanssiasiain alalla on järjestettävä sillä tavoin kuin siinä vastalauseessa ehdotetaan. Se on kyllä ilmeisesti elävänä joka taholla jo eduskunnan muissakin ryhmissä tai ainakin se voimakkaasti pyrkii esiin. Mutta vielä ei liene, kuten sanottu, tila sellainen, että saataisiin aikaan täysin tosiolojen pohjalle rakentuva, samalla eduskunnan oikeutta valvova, mutta myöskin velvollisuuksiamme valtakuntaa ja omaa maata kohtaan tyvdyttävä ehdotus. Joka tapauksessa, kun sentään arvattavasti minun täytyy äänestyksessä lähinnä ja etusijassa kannattaa viidettä vastalausetta, olen tahtonut lausua käsitykseni, että se pohja, jolle vastainen järjestely tulee rakentumaan, se on arvattavasti löydettävissä viidennen vastalauseen ja ed. Mechelinin ehdotuksen yhteensulattamisesta.
Dä detta ärende senast var föremäl för behandling vid plenum i fredags, hade jag anhällit om ordet för att understöda det af hr Söderholm framställda förslaget angäende budgetens reglering, hvilket i allt väsentligt hvilar pä samma grund som statsutskottets förslag, men innefattar den modifikation däri, att i själfva förordningarna angående stämpel- och maltdrycksbevillningarna icke skulle införas bestämningar om dessa bevillningars användande. Det var lika litet dä som det nu är min afsikt att söka ingä pä en närmare kritik af de olika förslag, som här föreligga till budgetfrägans reglering. Jag inskränker mig till att tillkännagifva min anslutning till hr Söderholms förslag, ty trots allt hvad som blifvit anfört emot statsutskottets ständpunkt, med den modifikation, som hr Söderholms förslag däri innefattar, innebära dock dessa förslag enligt min uppfattning i detta nu den acceptablaste lösningen af den svära och invecklade frägan om budgetens reglering. Jag ber därför att fä understöda hr Söderholms förslag.
Kun tämä asia lähetettiin valtiovarainvaliokuntaan, lausui täällä ed. Jonas Castrén, että suomalaisen puolueen kanta, taikka se kanta, millä sen edustajat valtiovarainvaliokunnassa ja eduskunnassa ennen ovat olleet, ei ainakaan —perustuslaillisten ryhmien puolelta voi nyt, yhtä vähän kuin ennenkään saada hyväksymistä, sillä se kanta sisältää sotilasmiljoonien - myöntämisen. Minun sallittanee tähän ed. Jonas Castrenin lausuntoon lisätä välisana, jotenka eräs rivi tulisi kuulumaan, että se kanta sisältää sotilasmiljoonien ,rehellisen” myöntämisen. On otettava huomioon, että sotilasmiljoonien myöntämisessä on esiintynyt jo pitemmän aikaa kaksi kantaa: Toinen on rehellinen eli suora kanta ja toinen on epärehellinen, eli epäsuora kanta. Minä oikeastaan odottelin, minkälainen se on se perustuslaillisten puolueiden rehellinen sotilasmiljoonain kieltokanta, josta ed. Castren lähetekeskustelussa huomautti, ja on se nyt näkyvissä. Se kantahan on esiintynyt ed. Renvallin ehdottamassa päätöslauselmassa, joka hyväksyttiin valtiovarainvaliokunnassa ja jonka kautta kiellettiin edustajilta mahdollisuus käsitellä asioita, joista oli olemassa arm. esitys, ilman että näitä esityksiä edes oli valiokunnassa esitetty. Se päätöslauselma kuului seuraavasti: että vaikkakin vuoden 1914 yleistä budjettijärjestelyä varten ei tarvita mitään suostuntoja, kuitenkin sekä mallasjuoma-että leimasuostunnat samoin kuin myös paloviinavero ovat myönnettävät sillä ehdolla, että paloviinaverosta suurempi summa, 5 miljoonaa markkaa, jaetaan kunnille avustukseksi niiden moninaisiin menoihin, sekä paloviinaveron jäännös ynnä mallasjuoma- ja leimasuostunnan tulos siirretään kulkulaitosrahastoon erinäisten asetuksessa olevien määräysten mukaan.” Oli luonnollista, että tällaiseen päätökseen pyrittäessä elvät sosialidemokraattiset jäsenet voineet ottaa osaa äänestykseen, josta seuraukset jo ovat tunnetut tämän eduskunnan jäsenille. Olihan luonnollista, että sosialidemokraattiset jäsenet olivat ennen pakoitetut kieltäytymään äänestämästä, ennenkuin äänestämään sellaisista asloista, joista oli olemassa arm. esitys, joita ei vielä oltu yksityiskohtaisesti esitetty edes valiokunnan istunnossa ratkaistaviksi. 'Fällä äänestyksellä nim. suorastaan hyväksyttiin kaikki summamutikassa, niin että erinäisistä asetuksista ei ollut tilaisuutta lausua halaistua sanaa. Tämäkö ponsi on nyt se, joka estää, ed. Caströnin lausuman ajatuksen mukaan, hallitusta käyttämästä suostuntavaroja ja muita valtion varoja vastoin eduskunnan päätöksiä. Onko tämä ponsi nyt sellainen, että se todella estäisi hallitusta käyttämästä rahoja väärin, siitä on täällä kuultu jo, vaikkakin toiselta puhujalavalta, sangen suuria epäilyksiä. On myös kohdistettu huomiota kaikkiin vastalauseisiin sekä arvosteltu kaikkia niitä toimenpiteitä, joita vastalauseissa esitetään, sekä ettei hallituksen menettely ole ollut tähän saakka oikea, mutta ei sitä myöskään tällä päätöksellä, joka nyt on valiokunnassa syntynyt, voida estää vallan väärinkäyttämisestä. Etupäässä on täällä väitetty. että 7:s vastalause, jonka sosialidemokraatit ovat allekirjoittaneet, toisin sanoen se, joka pyrkii suostuntakieltoon, on huono. sekä että se voisi olla maallemme turmio]llinen. Minun mielestäni suostuntavaroja myönnettäessä olisi lähdettävä toisesta edellytyksestä, nimittäin siitä, onko mitään sellaisia edellytyksiä suostuntavarain myöntämiselle, joita pitäisi olla olemassa — valtiopäiväjärjestyksemme mukaan. Mutta myöskin toinen seikka on otettava huomioon, nimittäin se onko hallitukselle, jolle muutamien vuosien kuluessa eduskunta on antanut toistasataa varoitusta rahavarojen väärinkäytöstä, nyt niyönnettävä varoja, että se voisi tätä väärinkäytöstään jatkaa. Minun nähdäkseni on eduskunta itse jo sitonut itsensä suostuntakieltoon. Se on sen tehnyt erinäisillä valtiopäivillä, kun se on huomauttanut, että hallitus on käyttänyt valtion varoja tarkoituksiin, joita voidaan pitää sekä rahalliselta että valtiolliselta kannalta moitittavina. Se on lausunut myöskin, että rahavaroja on käytetty siten, ettei se ole tämän maan eduksi ja parhaaksi. On myöskin huomautettu, että hallitus pitää yllä sellaisia laitoksia, joitten tarkoituksena päinvastoin on kokonaan kumota valtiollinen ja lakiin perustuva järjestys Suomessa. Vielä on eduskunta mennyt pitemmällekin. Se valittaa. eräillä valtiopäivillä, ettei ole aikaansaatu lakia, jonka mukaan saataisiin asettaa hallituksen jäsenet syytteeseen, siis rangaistaviksi niistä teoista, joilla he ovat rikkoneet eduskunnan päätöksiä. rahojen myöntämiseen nähden! Ja kun eduskunta on hyväksynyt sellaisia lauselmia, kuin se, että valtiovaroja on käytetty kaikkiin muihin tarkoituksiin mutta ei maan hyötyyn ja parhaaseen, silloin tulee luonnollisesti kysymys sitä suurempana esille, mitä on tehtävä, onko suostunnat myönnettävä vai onko ne kiellettävä. Jos kerran tämän kamarin enemmistö on tarkoittanut entisillä lausunnoillaan täyttä totta ja jos eduskunta. tahtoo lausunnoissa ja moitteissa, joita yhteenluettuina on pariin sataan, pysyä kiinni, niin silloin minun mielestäni ei voi tulla enää kysymykseen mikään suostuntavarojen myöntäminen. Käytäntö on täydellisesti todistanut sen, että niin kauvan kun hallituksella on rahoja, niin kauvan kuin sille myönnetään rahoja, niin kauvan se käyttää niitä väärin ja niin kauvan se tulee niitä. aina käyttämään väärin. Kun nyt on olemassa tällaiset tosiseikat, että hallitus käyttää varoja aina väärin, niin silloin luulisi jo selvän järjen sanovan, että varoja ei pidä antaa, ettei hallituksella olisi mitään käyttää. Täällä on kvllä huomautettu, että hallituksella on kyllä varoja, jolla. luultavasti on tarkoitettu valtiorahaston säästövaroja, mutta eihän nekään herran nimessä niin. monta vuosikymmentä kestä, etteivät ne joskus loppuisi. Ehkäpä ne loppuisivat hyvinkin pian, ja pian ne loppuisivatkin jos kerran tässä maassa. saataisiin vastustus sellaiseksi kuin sen todella tarvitsisi olla. Mitä sitten tulee ed. Renvallin mietintöön, mlmittääkseni sitä sillä nimellä, joka sille kuuluu, taikka nimittääkseni sitä. vielä toisella nimellä hänen vekselikseen, jota hän tarjoo tämän kamarin lunastettavaksi, niin minusta näyttää, että tässä asiassa hänen luottonsa on menossa alaspäin, koska tätä vekseliä ei tahdota täällä lunastaa. Vieläpä ed. Renvallin omassa leirissäkin on tahdottu hyljätä vekseli sopimattomana, epäluotettavana, vieläpä muutamat ovat nimittäneet sitä epärehelliseksi sotilasmiljoonien myöntämiseksi. Missä määrin pyrinnöt sotilasmiljoonien myöntämiseen ovat yhteisiä porvaripuolueille, siitä tietysti täytyy myöskin lausua joku sana. Täällä on huomautettu, että valtiovarainvaliokunta on tahtonut panna esteitä, ettei sotilasmiljoonia vietäisi. Mutta mitkä ovat ne esteet? Niitähän ei ole olemassa, sillä eihän voine sanoa lausumaani pontta miksikään esteeksi, eikä voitane sanoa sitä pykälääkään, joka on erääseen suostunta-asetukseen sovitettu, miksikään esteeksi. Se ei ole sen suurempi este kuin eduskunnan entisetkään päätökset viimeisiltä ja niiden edellisiltä valtiopäiviltä, jolloin eduskunnan päätökset ovat minun mielestäni vielä paremmin lakiin perustuvia, vielä paremmin lain mukaisia kuin se pykälä, jolla nyt tahdotaan suostunnat muka sitoa, ettei hallitus saisi käyttää niitä laittomiin tarkoituksiinsa. On huomattava, että nämä esteet ovat niin teennäisiä, niin epäkäytännöllisiä, niin muodottomia, etteivät ne mitenkään voi estää heikkoakaan hallitusta käyttämästä. varoja mielensä mukaan, saatikka sitten: venäläistä hallitusta, jolla on takanaan nykyinen venäläinen kan- saneduskunta, ja jolla on takanaan myös valtakunnanneuvosto. On huomattavaa, ettei sellaisen hallituksen edessä mitkään raja-aidat pidä." Niinkauvan kun sillä on mistä ottaa, silloin se ottaa, sitä ei voida millään muulla: tavalla estää, kuin kieltämällä kaikki rahamäärät niin pian kuin mahdollista. Täällä on huomautettu että kielto tuottaa äärettömiä kärsimyksiä, suurta tyytymättömyyttä maassa. Mutta toiselta puolen on huomattava, että nyt jo ollaan maassa tyytymättö-miä siihen, että eduskunta myöntää rahavaroja, vaikka niitä ei saada niihin tarkoituksiin kuin eduskunta on ne myöntänyt, vaan ne käytetään aivan päinvastaisiin tarkoituksiin. Kun kaikilta tämän kamarin porvaripuolueiden puolilta ollaan: suostuntain myöntämisen kannalla; niin on se minun mielestäni käsitettävä aivan luonnollisena asiana, kuten eräs arvoisa puhuja ilmoittikin, sekä sanoi että se johtaa hallitusta vastaan! -vuotena suuri joukko Suomen virkamiehistä alisolemaan nytkin. äärettömiin ristiriitoihin ja muistutti 1910 vuoden suostuntaselkkauksia. Kun otetaan tämä huomioon, niin siinä on se pohja, jolle suostuntain myöntäjät tahtovat antaa niin suuren merkityksen, että myöntävät mieluummin miljoonat hallitukselle kuin lähtevät taisteluun laitonta On huomattava... että sinä tui pikemmin senaatin laittomiin määräyksiin kuin eduskunnan päätöksiin, ja tätä ristiriitaa he tahtovat välttää. He tahtovat turvata virkamiesjoukkoaan, jota heidän onkin turvattava joko suorilla tai epäsuorilla keinoilla. Kun heidän puolueisiinsa kuuluvat maan virkamiehet myötävaikuttavat kaikkiin laittomuuksiin, sanokaamme, suurin osa maamme virkamiehistä myötävaikuttaa laittomain toimenpiteiden toteuttamiseen, silloin on eduskunnan porvaripuolueilla syytä katsoa, että nämä eivät joudu sellaiseen ristikohtaan, eivätkä todella sellaiseen asiaintilaan, että joutuisivat ratkaisemaan suorastaan kansan silmien edessä laillisuuden ja laittomuuden välillä. Minä lausuin, etteivät ne joutuisi suoraan kansan silmien edessä tätä osaa näyttelemään, sillä ei kaikissa kansankerroksissa olla vielä aivan selvillä kaikista pienimmistä seikoista, mikä on laitonta, mikä laillista, mutta näin suurista kysymyksistä ollaan. kyllä selvillä. Oltiinhan vuonna 1910 suostuntaselkkauksista selvillä ja niin tultaisiin Mutta tämä on tietysti porvaripuolueiden estettävä. Tarkoitukset ovat siis kaikilla porvaripuolueilla aivan yhtäläiset. Toinen kysymys on, -millä tavalla kukin tahtoo miljoonien myöntämisen: toteuttaa. : Toiset tahtovat toteuttaa sen myöntämällä miljoonat suoraan, toiset määräämällä niitä erityisiin tarkoituksiin. Eihän nyt kenenkään päähän pälkähdä, että ed. Kallio todella tahtoisi suositella eduskunnan hyväksyttäväksi ehdotustaan, joka tietäisi sitä, että suuri joukko rahoja käytettäisiin muka sivistystarkoituksiin, joihin ed. Kalliokin on jo myöntänyt riittävästi varoja. Onhan aivan selvää, ettei ed. Kalliokaan. eikä kukaan hänen: ryhmästään voi salata sitä, että tässä on sotilasmiljoonat kysymyksessä, mutta ne on peitetty. En tiedä onko ed. Kalliolle sopivaa, että hän lähtee puolustamaan virkamiehiä samalla tavalla kuin toiset porvaripuolueet, en tiedä kuinka suuri osa hänen puolueestaan on virkamiehiä. Mutta hänkin nähtävästi tahtoo saada niin suurta hyötyä omalle luokalleen kuin suinkin mahdollista, ja sitä varten ehdottaakin hän eräisiin maanviljelystarkoituksiin siirrettäväksi suuria summia, joita ei koskaan asiain tällä kannalla ollessa tultane siirtämään niihin tarkoituksiin kuin ed. Kallio tahtoo "uskotella. : Minun mielestäni pitäisi tehdä raja ; suoran menettelyn ja epäsuoran menettelyn välillä. Siinä nähdäkseni ovat ainoat, jotka ovat suoralla tiellä tässä. eduskunnassa, keskustaan: kuuluvat vanhansuomalaisen puolueen edustajat. He ovat osoittaneet suoraan, mihinkä he tahtovat rahoja antaa ja miten he tahtovat turvata omaan joukkoonsa kuuluvat virkamiehet, se on sillä tavoin, että he suostuvat kaikkeen, mitä hallitus esittää. Se on minun mielestäni suoraa keinoa, jota saattaa kunnioittaa, sillä rehellisen vastustajan kanssa on aina parempi seisoa vastakkain kuin sen "kanssa, joka kaikissa kohdin koettaa tarkoituksiaan salata. Ed. Renvall täällä huomautti eräässä edellisessä istunnossa, ettei hänen ehdotustaan vastaan, toisin sanoen hänen vekseljään vastaan, ole tehty päteviä muistutuksia, eikä niin ollen luonnollisesti myöskään vekselin tunnustajia vastaan. Mutta täällä on jo tehty päteviä muistutuksia niin paljon, ettei yksinkertainen maallikko kykene enää niiden lukua lisäämään. Fd. Renvallin omalta taholta on jo osoitettu, että tämä vekseli tietää sitä, ettei sitä hyväksy yksikään edustaja tässä kamarissa sellaisenaan, vaan siinä täytyy olla lisäluottoa, toisin sanoen se on aivan samallainen vekseli kuin se, jota ed. Renvall tarjosi Suomen kansan lunastettavaksi vuonna 1906. ”%?:nnessä vastalauseessa olemme tahtoneet tätä mietintöä takaisin valiokuntaan, mutta koska puhemiehen esittämä menettelytapa tässä tietää sitä, että valiokuntaan ei voi takaisin lähettää ehdotusta, ellei täällä ole esitetty myöskin muita syitä kuin se, mitä ponnessa on mainittu, niin minä kannatan ed. Gyllingin ehdotusta sitä suuremmalla syyllä, koska mielestäni olisi päästävä määräämään suoranaisesti varojen myöntämisen ja varojen kieltämisen välillä. Millä tavalla kukin tahtoo varoja myöntää, se on tietysti jokaisen oma asia, mutta että saataisiin tässä selvä näkökanta, saataisiin selvät perusteet, on mielestäni sellainen ehdotus, jonka ed. Gylling täällä teki, kannatettava. Mitä sitten tulee ed. Mechelinin ehdotukseen, niin on huomattava, että tämä ehdotus tehtiin jo vältiovarainvaliokunnassa vuonna 1911, mutta silloin se siellä hylättiin verrattain suurella enemmistöllä. Minä luulen, mikäli minä käsitän ed. Mechelinin ehdotusta ja eduskunnan keskustan "ehdotusta, että niissä ei ole muuta eroa, kuin se, että toinen tahtoo menetellä kierosti ja toinen suoraan. Ei kukaan minun mielestäni tässä kamarissa usko sitä, että jos varoja varataan tulevien aikojen sotilastarkoituksia varten, että ne siellä säilyvät, enkä minä usko, että ed. Mechelinkään sitä uskoo enemmin kuin hänen kannattajansakaan.. : On vielä täällä moitittu erästä oikeiston edustajaa siitä, että tämä on asettunut suostuntakiellon kannalle, muka: lähennellyt sosialisteja, mutta minä huomautan, että oikeistossa on myöskin ennen ollut suostuntakiellon kannattajia, vaikka satunnaisesti, ja ne ovatkin nykyään luopunest vaatimasta suostuntakieltoa. Ne ovat lähentyneet eduskunnan keskustaa ja tällä tavalla nähtävästi vähän kerrallaan koettaneet taivuttaa: itseään siihen asiaintilaan, johon minun mielestäni porvaripuolueiden on pakko joskus taipua, ennemmin tal myöhemmin. Mutta:se on totuus, jota ei voida kieltää. Kun meidän menosäännössämme, meidän. budjetissamme on paljon rahoja, joista kaikki porvaripuolueet tahtovat hyötyä, yksi yhdellä, toinen toisella tavalla, niin on luonnollista, että he silloin rientävät jakamaan näitä rahavaroja, he rientävät jakamaan venäläisen hallitusvallan kanssa myöntämällä sille miljoonia saadakseen myöskin itse ottaa aivan kouran täydeltä niin paljon kuin tahtovat ja tällä kertaa sellaista jakoa ovat maa-laisliittolaiset erittäinkin harrastaneet. Heillä on anomuksia manttaalirasitusten helpoittamiseksi, joita he kaikilla valtiopäivillä ovat tehneet,:nimittäin tienteko- ja kyytilaitosrasitusten huojentamiseksi ja niihin valiokunta ehdottaakin 700,000 markkaa muka lieventääkseen manttaalimiesten rasituksia. Täällä on ennen jo osoitettu, että ne rasitukset eivät ole niin suuret kuin ne rasitukset, jotka painavat muita kansanluokkia, tarkoittaakseni työtätekevää kansan luokkaa. Mutta että he tahtovat niin paljon huojennusta, on luonnollista ottaen asian heidän kannaltaan. On myöskin näin ollen luonnollista, että on myönnettävä: miljoonat, sillä jos ei miljooneja myönnetä, on vaara näillä 700,000:lla, etteivät ne tipahdakaan heidän "pussiinsa ja tämän tähden on luonnollista, että heidän täytyy kaikissa suhteissa yhtyä muihin porvaripuolueisiin saadakseen hallitukselle. sen rakastamat sotilasmiljoonat. Minun mielestäni eduskunnan enemmistö, JOs se myöntää suostunnat, tekee siinä virheen, jonka kerran vielä historia on tuomitseva. Se tekee: virheen auttaakseen virkamiehiä, mutta se tekee myöskin virheen tuomitakseen ne virkamiehet, jotka jo ovat laittomuudesta joutuneet kärsimään, ja tämä on minun mielestäni tärkeä seikka. Tahtooko eduskunnan enemmistö, että niitä virkamiehiä, jotka- tahtovat olla uskollisia maansa laeille, nitistetään ja pannaan yksi kerrallaan Venäjän vankiloihin, vai tahtooko se, että :koko Maanantaina 21 p. huhtikuuta, virkamieslauma joutuu yhdellä kertaa vastustamaan koko Suomen kansan kanssa venäläistä hallitusta. Jos kerran eduskunta myöntää suostunnat, käsitän minä sen siksi, että se silloin antaa tunnustuksen niille venäläisille virkavallan toimenpiteille, joilla se on jo nyt lainkuuliaisia virkamiehiä ja muita kansalaisia ruvennut kohtelemaan. Se antaa tunnustuksen sille toimenpiteelle, että venäläisellä virkavallalla on tilaisuus masentaa tässä maassa vastarinta hiljakseen ja tappaa vähän kerrallaan Suomen itsehallinto-oikeus. Sitä vastoin, jos me saisimme tyytymättömyyden myrskyn virkamiesluokasta alkamaan ja päättymään kansan alempiin keroksiin, silloin luullakseni olisi parempi toivo päästä siihen asemaan, johon minä luulen useamman tämän eduskunnan jäsenistä pyrkivän, nimittäin laillisiin oloihin. Kun nämä seikat pannaan vastatusten, silloin minun mielestäni kaikki ne kärsimykset, joita täällä on kuvailtu, kaikki ne peloitukset, joilla on peloiteltu ja joilla tullaan peloittamaan kansan syviä rivejä, nim. suurilla kustannuksilla, joita tämä muka tulisi tietämään, ovat kaikki heikkoja ja arvottomia sen rinnalla, että kansa kykenee, vaikka suurillakin uhranksilla, ottamaan itselleen takaisin lailliset olonsa ja itsenäisyysoikeutensa. Näiden etujen rinnalla ovat virkamiesten edut mielestäni sangen pienet. Niillä ei ole sellaista arvoa, että niiden tähden pitäisi lähteä tämmöiselle tielle, jota valiokunnan mietinnössä suositellaan, tielle, joka ennen pitkää vie ehdottomasti maamme autonomian hävittämiseen. On muuten sangen omituista, että valiokunnan mietinnössä niin monessa paikassa väitetään, että valtion varat kyllä riittävät, mutta siitä huolimatta ehdotetaan suostunnat kannettaviksi ja niiden tarvetta koetetaan todeta sillä, että myönnetään kunnille suuria rahaeriä, mutta ei määritellä, mihin näitä rahoja on käytettävä. Valtiovarainvaliokunnassa oli kyllä ehdotettu, mihin niltä käytettäsiin, mutta huomattiin, että ne 5 miljoonaa markkaa tultaisiin käyttämään samoihin tarkoituksiin, mihin eduskunta jo oli osoittanut varoja. Kun näin on asianläita, niin minä sitä suuremmalla syyllä voin hyväksyä sen ehdotuksen, jonka ed. Gylling teki, että suostunnat kielletään ja mietintö lähetetään takaisin valiokuntaan muodostettavaksi sillä tavalla, kuin siitä päätöksestä aiheutuu.
heenvuoroa eräiden lausuntojen johdosta, jotka tätä asiaa viimeksi käsiteltäessä annettiin valiokunnan mietinnön puolesta. Olen pyytänyt pu. ; - dellinen erehdys. Noista lausunnoista päättäen ovat niiden antajat sitä mieltä, että se ehdotus menoarvion järjestämiseksi, joka valiokunnan mietinnössä tehdään, sisältää todellisia ansioita. Minä tarkoitan: he eivät katso tätä ehdotusta ainoastaan muodolliseksi päästimeksi siitä pulmasta, jossa varsinkin heidän kannaltansa nykyään tässä asiassa ollaan, vaan he ovat sitä mieltä, että todellakin valiokunnan ehdottama menoarvion järjestely takaisi semmoisen finanssihallinnon, joka ainakin turvaisi monet tärkeät edut kansallemme ja sitä paitsi myöskin eduskunnan perustuslainmukaiset oikeudet, missä ne nyt ovat vaaranalaisia. Tämä käsitys mietinnön takana olevilla edustajilla on tietysti erinomaisen luvallinen. Se on ehkä erittäin luonnollinen niissä, jotka ovat varsinaisesti ehdotuksen virittäneet ja jotka viime kerralla asiassa lähinnä toivat esiin sitä ajatusta, johon nyt olen viitannut. Mutta minä en siitä voi päästä, että tämä heidän vakaumuksensa heidän ehdotuksensa todellisista ansioista on täy- Ja nähdäkseni on erinomaisen tärkeätä, että kaikki edustajat tulevat tästä selville. Eri asia on sitte, mitenkä kukin tahtoo lopulta äänensä antaa. Mutta siitä minusta-ei pidä saada jäädä epäselvyyttä, mikä on todellisuudessa sen ehdotuksen kantavuus ja sisällys, joka valiokunnan mietinnössä tehdään. Tämän vuoksi olen pyytänyt puheenvuoroa saadakseni vielä esittää muutaman sanan tämän kysymyksen va— laisemiseksi. Jos minä olen käsittänyt oikein valiokunnan mietinnön kannattajat ja niiden lausunnot, jotka viime kerralla sitä puolsivat, niin he ovat sitä mieltä, että mietinnön ehdotus sisältää varsinaisesti kolme huomattavaa ansiota. Ensimäinen on se, että se, niinkuin muistaakseni ed. Renvall sanoi, estää tai ainakin vaikeuttaa niin sanottujen sotilasmiljoonien maksamista. Toinen on se, että "mietintö ainakin jossain määrin todella turvaa ne kulttuuritarpeet, jotka nyt ovat vaaranalaiset. Ja kolmanneksi on mietinnöllä sen takana olevain kannalta se etu, että ehdotus pelastaa suostunnat. Minun nähdäkseni ei kuitenkaan mietinnössä oleva ehdotus anna takeita siitä, että ainoakaan näistä tarkoitusperistä tulisi saavutetuksi. Ja jos näin on, niin minä ei enään näe, missä silloin ovat sen ansiot. Mitä ensinnäkin tulee kysymykseen, vaikeuttaako se ehdotus menoarvion järjestelyksi, joka mietinnössä tehdään, sotilasmiljoonain maksamista, niin minä en voi havaita, että kannattaa puhua muusta vaikeuttamisesta kuin sellaisesta, joka todella on effektiivistä, tehokasta. Tässä kuitenkin voisi tulla kysymykseen vain pakko hallitukselle mahdollisesti turvautua valtiorahaston —säästövaroihin. Mutta me tiedämme kaikki — ainakin arvelen, että me olemme siitä vakuutetut — että hallitus ei tule antamaan tämmöisenkään välttämättömyyden, s. o. välttämättömyyden turvautua valtiorahaston säästöihin, estää itseään sotilasmaksua suorittamasta. Meillä yleensä ei ole mitään keinoja, joilla voisimme estää hallitusta käyttämästä sitä faktillista valtaa, mikä sillä on. Sellaista keinoa ei ole keksittävissä, eikä se tietysti ole valtiovarainvaliokunnan vika, ettei se voi tämmöistä keinoa meille ehdottaa, koska sitä ei ole. Mutta jos kaikilla ehdotuksilla, jotka voidaan esittää, on tämä vika yhteinen, niin tämä vika epäilemättä on myöskin valiokunnan mietinnössä, voipi sanoa täydessä määrässä. Tätä tarkoitusta ei siis mietinnön ehdotuksen hyväksyminen voisi saavuttaa. Seuraa sitte toinen kysymys, kysymys, turvaako todellakin mietinnön menoarviojärjestelyehdotus missään määrin niitä kulttuuritarpeita, jotka ovat vaaranalaisia. Minä en voi nähdä muuta kuin, että näinkään ei ole laita, Turva olisi tässä suhteessa kaiketi siinä, että suostunta- asetuksiin on ehdotettu otettavaksi tuo täällä jo paljon puheenaollut viimeinen pykälä, joka velvoittaisi hallituksen siirtämään suostuntojen antaman tulon kulkulaitosrahastoon, ja lisäksi paloviina-asetukseen määräys, että viisi miljoonaa markkaa paloviinaveron antamasta tulosta on annettava kuntien käytettäväksi. Eräs edellinen arvoisa puhuja on jo lausunut, että meidän tuskin kannattaa käydä tekemään arvioita siitä, missä määrin ed. Renvallin lausuma toivomus toteutuu, että hallitus tulee pitämään arvossa, niinkuin hän muistaakseni sanoi, ainakin alkeellisimpia oikeusnormeja. Minäkään en tahdo tästä mitään ennustuksia yrittää, mutta muutamiin tosiasioihin katson kuitenkin välttämättömäksi viitata, jotta voisimme arvostella sitä kysymystä, minkä verran voimme todellakin katsoa turvaavamme määrättyjä kulttuuritarpeita, jos menettelemme valtiovarainvaliokunnan ehdottamalla tavalla. Viime valtiopäivillä eduskunta, poiketen hallituksen ehdotuksesta, osotti paloviinavaroista määrärahan käytettäväksi maan kansanopistojen hyväksi, niinkuin eduskunnan hyväksymässä asetuksessa lähemmin sanottiin. Tämän johdosta oli jo syntyä ristiriita. Mikäli julkisuuteen on tullut, ilmoitti ensinnäkin senaatti alamaisessa lausunnossaan tästä eduskunnan päätöksestä, että eduskunta senaatin mielestä oli menetellyt väärin ja epälojaalisesti pannessansa tämmöisen määräyksen itse siihen asetukseen, jolla säädettiin paloviinaveron suuruus. Senaatti oli sitä mieltä, että eduskunta tietenkin kyllä oli hyvin oikeutettu poikkeamaan siitä ehdotuksesta, mikä sisältyi hallituksen esitykseen, mutta katsoi, että eduskunnan olisi pitänyt, jos se ei hyväksynyt hallituksen ehdotusta, päättää ainoastaan asianomainen summa paloviinavaroista siirrettäväksi siihen valtiorahastoon, josta eduskunnan haluama määräraha olisi suoritettava. Täten — esitän edelleen senaatin kantaa, sikäli kuin se on julkisuudessa kerrottu — olisi eduskunta voinut säilyttää oman vapautensa, mutta myöskin hallitukselle olisi silloin jäänyt mahdollisuus käyttää sille tähän asti tunnustettua valtaa olla osallisena päättämässä suostuntavarojen käyttämisestä, koska nim. hallitus olisi sitten voinut, jos esim. tämä siirto olisi toimitettu suostuntarahastoon, harkitessansa sitä päätöstä, jonka eduskunta olisi tehnyt tämän rahaston menoarviosta, tuolta osalta joko vahvistaa tai olla vahvistamatta eduskunnan päätöksen. Mutta katsoen siihen, että tämä eduskunnan tekemä päätös oli asetuksessa ja asetus oli vahvistettava kokonaisuudessaan, oli senaatti sitä mieltä, että vaikean ristiriidan välttämiseksi eduskunnan päätös kuitenkin olisi vahvistettava. Tämähän oli varsin ilahuttava tapaus, suhteellisesti harvinainen näinä synkkinä aikoina. Mutta ilo tästä on kuitenkin sekava. Maan kenraalikuvernööri ilmoitti lähettäessänsä senaatin lausunnon asianomaiseen paikkaan, olevansa senaatin kanssa eri mieltä. Hän ilmoitti olevansa sillä kannalla, että määrärahakysymys on määrärahakysymys, olipa siitä säännöksiä asetuksen muodossa tai missä muodossa tahansa, ja että näin ollen hallitus muka on oikeutettu, laillisesti oikeutettu, vahvistamaan ainoastaan niin sanoakseni yläpuolen asetuksesta, toisin sanoen ainoastaan sen osan, joka koski paloviinaveron suuruutta, ja jättämään jälkimäisen osan asetuksesta kokonaan Pois, $. o. sen osan, joka koski varojen käyttämistä. Asia käsiteltiin sittemmin niinkuin nykyään käsitellään jokaista Suomen asiaa, keisarikunnan ministerineuvostossa ja se päätös, joka siellä syntyi, ei ole erinomaisen ilahuttava. Se kuului mikäli julkisuudessa on ilmoitettu, että ministerineuvosto yhtyi kenraalikuvernööriin kysymyksen periaatteellisessa puolessa, vaikka katsoi tällä kertaa mahdolliseksi senaatin lausunnon mukaisesti puoltaa valmistettavaksi eduskunnan hyväksymää asetusta. Mutta jotta vastedes saataisiin asia sille tolalle, jota kenraalikuvernööri ja ministerineuvosto täten piti ainoana oikeana, olisi vastedes annettava kaksi eri arm. esitystä paloviinaverosta, toinen, joka koskisi sen suuruuden määräämistä, toinen, joka koskisi verosta kertyMaanantaina 21 p. huhtikuuta. vien -varain käyttämistä. Kuten tunnettua on, on näillä valtiopäivillä näin tapahtunut. 'Valtiovarainvaliokunta ei ole katsonut asianmukaiseksi hyväksyä tätä hallituksen ehdottamaa kahtiajakoa, vaan on edelleenkin yhdistänyt yhteen jä samaan asetukseen määräykset sekä palöviinaveron suuruudesta että sen antaman tulon: käyttämisestä. Tähän samaan asetukseen ehdotetaan nyt pantavaksi määräys 5 miljoonan markan siirtämisestä kuntain käytettäväksi, se sama määräraha. siis, jonka tehtävänä on täyttää mietinnön itsellensä asettama tehtävä ainakin jossain määrin turvata ne kultturitarpeet; jotka ovat vaarassa. Kun ajattelee niitä tosiasioita, joita tässä olen rohjennut lyhyesti palauttaa edustajain mieleen, niin en voi mielestäni muuta sanoa kuin että tämä turva ilmeisesti on hyvin heikon rihman varassa. Sen jälkeen mihin olen viitannut ei ole mitään takeita, että nykyisen hallituksen mielestä kuuluisi ,,alkeellisimpiin oikeusnormeihin?” pitää arvossa sellaista eduskunnan päätöstä, jolla paloviina-asetukseen on vastoin mitä hallitus on ehdottanut, pantu määräys siitä, millä tavoin puheenaolevat varat ovat käytettävät. Ja jos niin käypi, että kenraalikuvernööri ja ministerineuvosto pysyvät tuolla kannallansa, jonka jälkimäinenkin nyt on tunnustanut periaatteellisesti oikeaksi, niin silloin häviää tämä tae ja syntyy sitä paitsi uusi konflikti. Tämä nyt, mitä tulee nimenomaan paloviina- asetukseen ja siihen otettuun määräykseen siitä, miten varat ovat käytettävät, joka onkin nähdäkseni se määräys, minkä mietinnössä voidaan sanoa tahtovan turvaavan kulttuuritarpeet. Varsinaisiin suostunta-asetuksiin ehdotettu määräys, että niiden antama tulo on siirrettävä kulkulaitosrahastoon, ei ole muodollisesti välttämättömässä yhteydessä sen kysymyksen kanssa, saavatko kunnat nämä 5 miljoonaa markkaa vai ei. Jos sen ehdotuksen määräyksen kävisi huonosti, niin välttämätön seuraus olisi siitä vain se, että kulkulaitosrahasto jäisi vaille näitä suostuntavaroja. Useammat edelliset puhujat ovat jo huomauttaneet niistä arveluista, joita voipi syntyä näitä varsinaisia suostunta-asetuksiin ekdotettuja lisämääräyksiä vastaan. Minä en tahdo siihen kysymykseen sen enempää puuttua, kuin vieläkin huomauttamalla, että valitettavasti tosiasiat näyttävät, että nykyinen hallitus saattaa olla meidän kanssamme hyvin eri mieltä siitä, mikä kuuluu alkeellisiin oikeusnormeihin, mikä ei. Ei näin ollen ole mitään takeita siitä, ettei hallitus voisi katsoa päinvastoin eduskunnan syrjäyttäneen noudatettavia normeja, jos se vastoin sitä, mitä m. m. ed, Söderholm y.-m. ovat ehdottaneet, nyt "panisi suostunta-asetuksiin myöskin määräyksen siitä, mitenkä suostuntain kautta kertyvät varat ovat käytettävät. : Mutta onhan toki sekin mahdollisuus olemassa, että hallitus päinvastoin pitää arvossa eduskunnan tekemät suostuntapäätökset ja vahvistaa suos-tunta-asetukset semmoisina, jommoisina eduskunta ne on hyväksynyt. Mutta meidän tulee olla selvillä, että me; jos asetumme valiokunnan mietinnön kannalle, jäämme tykkänään tämän mahdollisuuden varaan. On vihdoin olemassa niin sanoakseni kolmaskin mahdollisuus, s6 nim. että hallitus asettuu sille kannalle, että suostunta-asetukset — niihin luettuna myös paloviinaveron suuruutta ja paloviinavarain käyttämistä koskevat — ovat vahvistettavat semmoisinaan taikka kokonaan hyljättävät. Mutta tästä voipi tietysti tehdä kaksi käytännöllistä johtopäätöstä: joko sen, että nuo asetukset vahvistetaan, tai sen, että ne jätetään vahvistamatta. Eikä meillä ole mitään takeita siitä, ettei nykyinen hallitus voi tehdä myös jälkimäistä johtopäätöstä. Siihenhän sillä olisi sitä suurempi houkutus, kun se valiokunnan mietinnön mukaan ei omasta puolestaan suostunnoista mitään kostuisi. Meillä on esimerkkejä finanssihistoriassamme siitä, eitä hallitusmiehet, jotka juuri ovat tahtoneet olla lojaalisia laillisuusnäkökohtia kohtaan, ovat vetäneet tämän saman johtopäätöksen, kun ovat katsoneet eduskunnan puolestansa panneen suostunta-asetukseen määräyksiä, jotka eivät ole olleet oikeita. Tällainen tapaus, oikeastaan kaksikin — eikä niitä minun tietääkseni useampia olekaan kuin kaksi meidän aikaisemmassa finanssihistoriassamme -— on jo tässäkin kamarissa tullut esiin. Tämä on tapahtunut kaksi kertaa, kerran leimasuostunnan yhteydessä ja toisen kerran vanhan niin sanotun merenkulkusuostunnan yhteydessä. Hallituksen enemmistö ei ole asettunut kummallakaan kerralla tälle kannalle, mutta yksityinen hallituksen jäsen on sillä ollut. Jos nyt nykyinen hallitus katsoisi eduskunnan menetelleen väärin panemalla suostunta-asetuksiin määräyksiä, jotka eivät niihin kuulu, mutta olevansa velvollinen joko semmoisenaan vahvistamaan nämä asetusehdotukset tai hylkäämään ne kokonaan ja valitsisi jälkimäisen, niin silloin — ja nyt minä tulen siihen kolmanteen kohtaan, jonka alussa mainitsin — emme me myöskään ole pelastaneet suostuntoja, jos olemme hyväksyneet valiokunnan mietinnön. Tähän vastataan ehkä valiokunnan mietinnön puolustajain taholta: se on hallituksen vika eikä meidän, siihen on hallitus syypää emmekä me. Se on nyt niin; että: tämmöisissä asioissa se kysymys, kuka on lopultakin syypää johonkin onnettomuuteen, on oikeastaan hyvin yhdentekevä kysymys. Onnettomuus on olemassa, se on aivan yhtä raskas, onko siihen syypää toinen vai toinen. Mutta ,sitäpaitsi olisimme me, eduskunta, tosiasiassa myöskin kanssasyypäät tähän tulokseen, jos me nim. voimme menetellä jollakin toisella tavalla. Että meillä nyt on tämmöinen mahdollisuus, siitä ei nähdäkseni voi olla eri mieltä. Minä luulen osoittaneeni, että valiokunnan mietinnöllä ei realistisesti. todellisuudessa saavuteta mitään muuta kuin se epäilemättä kieltämätön tulos, että eduskunta ei anna suostumustansa sotilasmiljoonien myöntämiseen. Tämän tuloksen voipi ilmeisesti eduskunta, jos se tahtoo sen, saavuttaa hyvin monella muullakin tavalla kuin hyväksymällä valiokunnan mietinnön. Esim. ed. Mechelinin ehdotus täyttää yhtäläisesti tämän vaatimuksen, ed. Kallion ehdotus niinikään, mainitakseni nyt vain ne, jotka täällä ovat esitetyt. Niiden kannalta, jotka yleensä tahtovat ennen kaikkea katsoa, ettei eduskunta saa antaa suostumustaan sotilasmi]ljoonien maksuun, pitäisi siis nähdäkseni esimerkiksi ed. Mechelinin tai ed. Kallion ehdotuksen olla aivan yhtä tyydyttävän kuin ikinä valiokunnan mietintö. Sillä — se nyt on minun vakaumukseni, jota olen koettanut näyttää — niillä on yhteisenä se, mikä valiokunnan mietinnön ainoa realinen etu sen ehdottajain kannalta on. Toista on, että minua ja monta muuta ei nämäkään viimeksi mainitsemani ehdotukset voi tyydyttää. Ne eivät voi tarjota menoarvion järjestelyä, joka olisi todellisuudenmukainen ja joka myöskin turvaisi edut, joita minun nähdäkseni ei ole lupa panna alttiiksi sotilasmiljoonien tähden, jos kohta kyllä voi ajatella tapauksia, joista todellakin olisi pakko panna vaikka nekin alttiiksi korkeampien etujen tähden. Mutta asia onkin niin — ja se myönnettänee yleisesti —, että jollei tahdota sotilasmiljoonia myöntää, niin ei voida löytää täysin tyydyttävää budjetin järjestelyä. Tämä nyt minun nähdäkseni puhuu väkevästi juuri sen kannan puolesta, joka on viidennessä vastalauseessa esitetty, vaikka tietysti se ei yksinään vielä voi asiaa todistaa. Sotilasmiljoona-asia on sitä laatua, että meidän on siitä pääsy ennen tai myöhemmin löydettävä ja se ei ole minun nähdäkseni löydettävissä muuta tietä kuin viidennen vastalauseen osoittamaa. On kyllä totta, että siinä joka kaiken aikaa, vuodesta 1904—05, vuodesta 1907 on ollut sitä mieltä, että eduskunnan pitäisi itse vapaaehtoisesti myöntää tämä sotilasmaksu, mutta joka ei nyt enää 6—7 vuoteen ole saanut tätä mielipidettänsä eduskunnassa hyväksytyksi, nousee kysymys, onko mahdollista enää nyt koettaa vaikuttaa sellaiseen päätökseen, että edus-. kunta myöntyisi sotilasmiljooniin. Sillä tietysti myöntyminen jäljestäpäin on, ei ainoastaan paljon vastenmielisempää, vaan myöskin vähemmän edullista maallemme, kuin mitä se olisi ollut, jos se olisi alkuaan annettu. Sehän näyttäisi jonkunlaiselta antautumiselta sen jälkeen, kun kauvan on vastaan ponnisteltu. Tämä on seikka, joka minua, ollakseni rehellinen, on persoonallisesti jo edellisillä valtiopäivillä vaivannut. Vapaaehtoinen myöntyminen heti, suora tunnustus, joka kuuluisi, aivan oikein, se on kohtuullista, me annamme sen, — siinä ei ole mitään nöyryyttävää. Mutta taipuminen perästäpäin ikäänkuin pakosta, se on tietysti aina vastenmielistä ja, niinkuin jo sanoin, vähemmän edullistakin. Minä en siis myöskään rohkene muuta toivoa, kuin että eduskunta, jollei nyt, niin ainakin vastedes, on löytävä jonkun tien, joka tulee niin lähelle nykyistä viidettä vastalausetta, että eduskunta arvoansa alentamatta sattaa sen hyväksyä. Tällä lausunnollani olen vaan tahtonut puolestani tehdä minkä voin, vastustaakseni mietinnössä olevan ehdotuksen hyväksymistä. Toivoisin, että nekin, jotka alkujaan ovät sen kannalle asettuneet, havaitsisivat mahdolliseksi yhtyä, jollei viidenteen vastalauseeseen, jota minä puolestani kannatan ja tulen äänestämään, niin, ainakin ed. Mechelinin tekemään ehdotukseen.
Sen jälkeen kuin minä Pyysin puheenvuoroa, on ne näkökannat tuotu esiin, joihin nojaten minä olen allekirjoittanut 5:nnen vastalauseen ja valiokunnassa myös sitä ' puolustanut. Mutta saattaa kuitenkin olla paikallaan alleviivata täällä jotakuta ehkäkin jo lausuttua seikkaa. Mikäli minä olen saattanut havaita, on ei ainoastaan eduskunnassa, vaan kautta koko maan, jopa hallituksessakin suurella mielenkiinnolla seurattu valtiovarainvaliokunnan työtä ja odotettu sitä mietintöä, joka on ollut jo viikkokauden eduskunnan jäsenille jaettuna ja nyt lopullisesti harkittavana. Perjantai-illan keskustelusta ja ehdotuksista samoin kuin tämän päivän lausunnoista on käynyt päivän selväksi, että eduskunta on odottanut valiokunnan työssään tulevan toiseen tulokseen kuin mihin se on tullut. Tämä ei ole kuitenkaan ollut valiokunnalle mitenkään mahdollista. Minun luullakseni, jos eduskunta ottaa huomioon niiden mielipiteiden edustajat, jotka se on asettanut valiokuntaan, se voi olia varsin tyytyväinen, että on tultu tällaiseenkin tulokseen kuin nyt on tultu. Fi niin ymmär: täen että eduskunnan tulisi hyväksyä tämä tulos, vaan päinvastoin siten, että eduskunnalla on vallan toiset mahdollisuudet ratkaista asia toiseen suuntaan kuin valiokunnalla. Valirkunnan varsin pieni vähemmistö näetten oli määräävässä asemassa ja johti asiata siihen, että niillä, jotka eivät tahtoneet tulla suostuntakieltoon, ei ollut muuta. mahdollisuutta, kuin järjestää asiat niin, että edes se saattoi tulla valiokunnan ehdotukseksi, joka nyt täällä on arvostelun alaisena. Niinkuin sanoin, minä puolestani odotan että eduskunta tekee, ja luulen että se on mahdollinen tekemään vallan toisellaisia päätöksiä kuin valiokunta. Sillä valiokunnassa on ollut määräävänä se aines, joka panee budjetin järjestelyssä pääpainon asian poliittiselle hoidolle, politiikalle. Ja kaiken järjen nimessä budjettiasioita käsiteltäessä, pitäisi kai raha-asiallisten seikkojen olla määräävinä, pääasiallisesti määräävinä. Politiikkaa tulee hoitaa toisaalla ja on hoidettu toisissa yhteyksissä melkeinpä jo enempi kuin liiaksi. Sitä ei pitäisi ulottaa siinä määrin kuin on pyritty tekemään budjettiasian käsitteyYyn. Tämän seikan unohtavat kokonaan 4:n ja 7:n vastalauseen allekirjoittajat samoin kuin ne, jotka katsovat voivansa kannattaa eduskunnass. niitä näkökantoja, jotka niissä esitetään. Tämä kanta tietysti ei ole mikään muu kuin se, jota noudattavat politikoitsijat venäläisissä vankiloissa syömälakkoon ruvetessaan. Ne jälleen, jotka ovat valiokunnan kannalla, eivät ole varsin kaukana näistä. Jos jokapäiväisessä elämässä joku esittäisi taloudellisen tilansa sillä tavalla kuin valiokunta on esittänyt ja pyytäisi luottoa, niin en minä puolestani luvle että sellainen henkilö saisi luottoa mistään. Kaikki jotka vähänkin luottoasioita ymmärtävät, pudistaisivat varmaan päätänsä ja sanoisivat ttä, jos tämä mies on tervejärkinen, niin varmaan hän on vararikon partaalla ja tekee sen pian. Kuinka vaarallinen valiokunnan elidotus itse asiassa on ja mitä vaaroja sen hyväksytyksituleminen tietäisi, näkyy minusta hyvin jo siitäkin ehdotuksesta jonka ed. Söderholm on tehnyt muutokseksi valiokunnan mietintöön. Siinä kyllä, kuten sanottu, näkyy se suuri vaara, joka on olemassa, jos valiokunnan mietintö menee lävitse semmoisenaan. Jos ed. Söderholmin tekemä ehd ius tulisi hyväksytyksi ja lopullisesti eduskunnan päätökseksi, niin asia raha-asiallisia näkökantoja silmällä pitäen ei tietystikään vähääkään paranisi, mutta eräässä toisessa tärkeässä suhteessa se paranisi kyllä suuresti, se täytyy myöntää. Ed. Kallio on ehdotuksessaan samalla kannalla kuin viime kerralla oli eduskunta. Miksi ei sitä saattaisi nyt hyväksyä, kysyy epäilemätiä ed. Kallio ja moni muu hänen kanssaan, koska se on jo kerran ennen hyväksytty? Sillä on tietysti entinen vissi yleinen vastenmielisyytensä, mutta sillä on erityinen heikkoutensa viime vuotiseen verraten ja se heikkous on siinä, ettei se tuota rahaa. Viime vuonna kun asia järjestettiin, saatiin toki rahaa ja minä puolestani olen tyytyväinen siihen, että eduskunta viime kerralla järjesti v. 1913 budjetin sillä tavalla — niin heikosti kuin se muuten järjestettiinkin — että on voitu käyttää rahaa tärkeisiin tarpeisiin enempi kuin pitkiin aikoihin ennen. Tälle seikalle minä panen varsin suuren painon. Mutta jos hyväksytään ed. Kallion ehdotus nykyisessä muodossaan, niin näin ei tule olemaan asian laita v. 1914. Rahaa ei lähde puoliakaan siitä, mitä viime kerralla satiin kokoon, kun asiat järjestettiin samaan tapaan kuin ed. Kallio nyt ehdottaa. Ed. Mechelinin ehdotus on tässäkin suhteessa jonkun verran parempi. Sillä kumminkin on minunkin mielestäni sama yleinen vastenmielisyys kuin ed. Källionkin ehdotuksella ja johon täällä ovat useita kertoja eri puhujat viitanneet. Toinen on asian laita sen sijaan, jos hyväksytään viides vastalause. Se selvittää aseman niinkuin kaikki tietävät kerrassaan toisella tavalla kuin kaikki muut tehdyt ehdotukset. Sillä on tietysti omat vastenmielisyytensä ja vaikeutensa hyväksymiseen nähden aivan niinkuin viimeinen puhuja täällä mainitsi, kuitenkin etupäässä vain niille, jotka ovat samaa kantaa ennen vastustaneet, mutta ne sitä vastoin, jotka ovat alun pitäen olleet puheenalaisella kannalla, tietysti pyytävät tätä yhä edelleen avoimesti tarjota eduskunnan hyväksyttäväksi. Viidennen vastalauseen kanta hyväksyttynä selvittäisi asemaa sekä vihollisiimme että ystäviimme nähden Venäjällä sangen suuressa määrin. Se selvittää aseman myöskin omaan maahamme nähden ja sen suuret edut ovat ennen kaikkea siinä, että se tyydyttää myös ne tärkeät sivistystarpeet, joita eduskunnan odotetaan tyydyttävän tälläkin kertaa. Sillä kieltämätön tosiasia minun tietääkseni on se, että niin hartaasti, kuin meidän valitsijamme, kuulumme mihin ryhmään tahansa, odottavatkin, että eduskunta tulee maan oikeuksista huolen pitämään, niin he odottavat myös, että muut asiat tulevat järjestetyiksi niin, jotta saadaan rahaa tarpeellisten valtiomenojen peittämiseksi. Meidän ehdotuksemme mukaan rahaa saadaan, ja sehän on tärkeä seikka vasemmistollekin, sillä raha ei ole yksinomaan vporvaristolle mieluinen. Me anukaisemme ehdotuksessamme uusiakin lähteitä rahansaantiin ja sekin tie on meidän nähdäksemme se, jota kuljetaan. Minä en tosin puolestani usko, että tällä kertaa vielä ryhdytään uusia veroja hyväksymään, mutta kaukana ei se aika ole, jolloin siihen täytyy ryhtyä uusien tulolähteiden aukaisemiseksi. Mutta nyt se on meidän mielestämme jo sanottava ja siitä syystä olemme sen viidennessä vastalauseessa sanoneet sekä esille tuoneet leimasuostuntamietinnössä. Kyllä viidennen vastalauseen allekirjoittajat tietysti aavistavat, että vuonna 1914, jonka vuoden raha-asioita nyt olisi järjestettävä, todennäköisesti vallitsee maassamme vpakkotila, suurvenäläinen pakkotila, mutta kärsitäänkö tätä pakkotilaa nälässä vai auttavan henkisen ravinnon ollessa, siihen vastaa eduskunta tänä iltana tekemällään päätöksellä. Valtiovarainvaliokunta ei ole uskaltanut mennä niin pitkälle, että se olisi päästänyt vastatusten ne mielipiteet, jotka esiintyvät neljännessä ja seitsemännessä vastalauseessa toiselta puolen ja viidennessä vastalauseessa toiselta puolen. Mutta minä puolestani odotan, että eduskunnassa järjestäytyvät asiat niin, että nämä vastakohdat tulevat, jos mahdollista, ratkaisevassa kohdassa sillä lailla äänestyksen alaisiksi, että asema kerrankin selviää. Tämä tila, jossa eletään, on epäilemättä sietämätön niin toisille kuin toisillekin. Kun me viime valtiopäivillä äänestimme tästä budjettikysymyksestä, joka nyt taas on keskustelun alaisena, niin eräs eduskunnan huomattava jäsen, kuuluva ryhmään meistä oikealle, sanoi, kun olimme äänestäneet: , Tämä on viimeinen kerta kuin tällä pohjalla äänestetään. Meidän täytyy löytää ulospääsy; tällaista asiain tilaa ei jaksa sietää.” Minä luulen että asema on oikeaan suuntaan selvinnyt tähän päivään käydessä monille ja minä en erehtyne, kun minä luulen, että tällä kertaa viidennen vastalauseen kannattajia siinäkin tapauksessa, että se tänä iltana asetetaan ratkaisevassa äänestyksessä neljättä ja seitsemättä vastalausetta vastaan, löytyy, sanon minä, viidennen vastalauseen kannattajia kaikista ryhmistä. Kuten sanottu, minä puolestani odotan, en sitä, että vastaisuudessa, niinkuin muutamat muut puhujat ovat lausuneet, ratkaistaisiin kysymys: sotilasmiljoonatko vaiko suostunnan kielto, vaan minä odotan, että jo tänä iltana tämä asia ratkee, menihän sitte toiseen tai toiseen suuntaan. Joko — tahi, tässä ei ole enää muuta mahdollisuutta käsittääkseni. On itsestään selvää, että minä kannatan viidettä vastalausetta, mutta . myöskin tässä yleisessä keskustelussa erityisesti sen niitä ponsia, joita ed. Kairamo täällä viime perjantai-illan istunnossa esitti.
Niin mielelläni kuin yhdynkin niihin, jotka antavat täyden tunnustuksen valtiovarainvaliokunnalle siitä tunnollisesta työstä, jonka se on suorittanut, täytyy minun kumminkin heti lausua, että mielestäni budjettikysymyksemme ei tulisi onnellisimmalla tavalla ratkaistuksi, jos valitovarainvaliokunnan mietinnössä oleva ehdotus tulisi hyväksytyksi. Valtiollisessa elämässä ei yleensä pidä vanhoja muotoja hyljätä, uusien, -ennen käyttämättömien takia, jollei voida osoittaa, että uusilla muodoilla on aivan ehdoton etu ennen käytettyjen edellä. Ja tämä pitää paikkansa myöskin budjettijärjestelyyn nähden. Valiokunnan mietinnössä ei nyt kumminkaan, eikä liioin tapahtuneessa keskustelussa, ole voitu osoittaa, että valiokunnan ehdottama menettely olisi missään suhteessa viime vuotista menettelytapaa edullisempi. Viime vuotista menettelytapaa vastaan voidaan kyllä tehdä muistutuksia, mutta aivan samat muistutukset voidaan myöskin tehdä sitä menettelytapaa vastaan, jota valiokunnan mietinnössä nyt suositetaan. On kyllä sanottu, että se menettelytapa, jota viime vuonna noudatettiin, on käynyt mahdottomaksi sen jälkeen, kun hallitus on eduskunnan tekemistä päätöksistä huolimatta suorittanut sotilasmiljoonat sekä monella muullakin tavalla rikkonut eduskunnan päätöksiä vastaan. Minä saatan varsin hyvin ymmärtää, että se, joka viime vuonna luuli eduskunnan keksineen keinon, jolla se saattoi estää hallitusta sotilasmiljoonia suorittamasta, ei nyt, kun kokemus on osottanut, että tuo keino petti, saata suosittaa tuota samaa keinoa uudestaan käytettäväksi. Minä nyt en kumminkaan viime vuonna ollut tuolla optimistisella kannalla ja minä en luule, että koko eduskunnassa olisi löytynyt yhtä ainoatakaan edustajaa, joka sillä optimistisella kannalla olisi ollut. Jos nyt siis virme vuonna saatettiin hyväksyä tuo menettelytäpä, vaikka varmasti tiedettiin, että hallitus ei tulisi noudattamaan eduskunnan päätöksiä, niin minä en ymmärrä, miksi tuon menettelytavan noudattaminen tällä kertaa olisi mahdoton, joskin se varma tietoisuus, joka viime valtiopäivillä meissä vallitsi, nyt on tullut vielä varmemmaksi sen kautta, että me nyt olemme nähneet, että hallitus ei ole noudattanut eduskunnan päätöksiä. Minä olen kyllä ed. Renval- lin kanssa aivan samaa mieltä siitä, että valtiovarainvaliokunnan tuli sen johdosta, että hallitus oli rikkonut eduskunnan tekemät päätökset, , koettaa keksiä jokin sellainen keino, joka toivottavasti paremmin turvaisi niitä tarkoitusperiä joita eduskunta on ajanut, ja niitä yleisiä periaatteita, jotka ovat määränneeet kuluneinakin vuosina eduskunnan menettelyn tässä asiassa”. Aivan oikein, valiokunnan tuli koettaa keksiä näitä tällaisia keinoja, mutta kun valiokunta ei voinut niitä keksiä ja yksinkertaisesti siitä syystä, että eduskunnalla ei ole käytettävänään sellaisia keinoja, nim olisi valiokunnan pitänyt tuoda tämä suorastaan esille, eikä esittää keinoja, joiden heikkous on ainakin yhtä ilmeinen kuin viime vuonna käytetyn menettelytavan heikkous. Jos todella, niinkuin ed. Renvall teki, saattaa luottaa siihen, ettei hallitus asetu ,,kaikkein alkeellisimpienkin — oikeussääntöjen yli”, silloin ehkä saattaisi vielä vuoden eteenpäin elää siinä luulossa, että sotilasmiljoonia ei suoriteta, mutta vuoden perästä olisi tämäkin luulo haihtunut. Minä puolestani en saata tämänkään kaltaisella luottamuksella kääntyä nykyisen hallituksen puoleen. Minusta nykyinen hallitus päinvastoin aivan yhtenään loukkaa aivan alkeellisimpiakin oikeussääntöjä. Minä toivon, ettei minun tarvitse siinä suhteessa käydä mitään esimerkkejä luettelemaan. Mutta jos nyt ed. Renvall tässä asiassa olisi oikeassa ja minä väärässä, niin siinäkin: tapauksessa viime vuotinen menettelytapa yhtä varmasti estäisi sotilasmiljoonien maksamisen kuin se menettelytapa, jota valtiovarainvaliokunta on suosittanut, sillä ainoastaan alkeellisimpiakin oikeussääntöjä loukkaamalla on hallitus tähänkin asti sotilasmiljoonia suorittanut. Niin kauvan kun meillä on hallitus, jolle laki ja oikeus ei merkitse mitään, niin kauvan täytyy meidän tunnustaa, ettei eduskunnalla ole mitään mahdollisuutta estää sotilasmiljoonien suorittamista. Niiden suorittamista ei estä suostuntakieltokaan. Jos suostuntakieltoa voitaisiin ylläpitää, jota muuten sangen suuresti epäilen, niin ei hallitukselta silti puuttuisi varoja sotilasmiljoonien suorittamiseen ja niin kauvan kuin nykyisellä hallituksella on varoja sotilasmiljoonien suorittamiseen, niin kauvan se nähtävästi myöskin ne suorittaa. Ei, hyvät herrat, jos todellakin tahdotte saada sotilasmiljoonien suorittamisen estetyksi, niin pitäkää huolta siitä, ettei hallitus saa kantaa minkäänlaisia veroja, ettei se kanna vakinaista veroa, ei tulliveroja, ei suostuntaveroja. Pitäkää myöskin huolta siitä, että se ei saa mitään tuloja valtion metsistä, maaomaisuudesta, kulkuneuvoista y. m. tuloa tuottavasta omaisuudesta. Jos kaiken tämän voitte tehdä, silloin ehkä voitte estää sotilasmiljoonien suorittamisen. Lå Kun tältä kannalta asiaa katselen, niin voitaneen ehkä kysyä, miksi en sitten ole sitä mieltä, että eduskunnan tulisi suorastaan myöntää sotilasmiljoonat. Vastaan siihen: Eduskunnan velvollisuus on niistä syistä, jotka jo niin monasti on esitetty, kieltää sotilasmiljoonat, ja joskaan eduskunta ei voi päätöksellään estää niiden suorittamista, niin täytyy eduskunnan kumminkin pitää huolta siitä, että niiden suorittaminen ei tapahdu eduskunnan myötävaikutuksella, vaan päinvastoin, että niiden suorittaminen on hallituksen puolelta rikoksellinen teko. Viimeksi mainitussa ajatuksessa on myöskin luultu löydettävän puolustusta valtiovarainvaliokunnan ehdotukselle. On sanottu, että valtiovarainvaliokunnan ehdotuksen kautta hallitus pakotetaan suurempaan rikokseen kuin mihin se joutuu viime vuotisen menettelytavan mukaan. On kaiketi jonkunverran vaikeata tällaisessa tapauksessa luokitella hallituksen rikoksia. Vaikeata on myöskin mennä ennustamaan, miten hallitus tulisi menettelemään, jos valtiovarainvaliokunnan mietintö hyväksytään. Mutta hallituksen ei ainakaan tarvitse, voidakseen sotilasmiljoonat suorittaa, menetellä enemmän rikollisesti, jos eduskunta hyväksyy valtiovarainvaliokunnan mietinnössä tehdyn ehdotuksen, kuin jos eduskunta noudattaa samaa menettelytapaa, jota se viime vuonna noudatti. Jos esim. hallitus vahvistaa paloviinaveroa koskevan asetuksen ja sen mukaisesti suorittaa kunnille 5 miljoonaa, mutta vähentää sivistysmäärärahoista vastaavan summan, niin hallitus ei ole menetellyt enemmän rikollisesti kuin tähänkään asti. Ja jos hallitus taas vahvistaa paloviina-asetuksen sekä suostunta-asetukset, mutta ei sitten kumminkaan käytä saatuja varoja sillä tavoin kuin näissä asetuksissa määrätään, niin saattaa kysyä, olisiko hallituksen rikollisuus suurempi kuin jos se esim. jättää suorittamatta määräsummat maalaiskansakoulun opettajiston palkkaukseksi, josta säädetään vuoden 1908 asetuksessa. Kummassakin tapauksessa hallitus tulee rikkoneeksi asetuksia, jotka se itse on vahvistanut. Lopuksi ainoastaan pari sanaa ed. Mechelinin ehdotuksen johdosta. Minä saatan siinä suhteessa olla aivan lyhyt, koska voin yhtyä siihen arvosteluun, jonka sanotusta ehdotuksesta ovat antaneet edustajat Söderholm ja Renvall, Tisään siihen vain, että tuo ehdotus ei näytä missään tapauksessa tarjoavan minkäänlaisia etuja viime vuonna noudatetun menettelytavan edellä, joten siitäkin syystä olen pakotettu asettumaan siihen nähden hylkäävälle kannalle. Edelläsanotun nojalla olen siis sitä mieltä, että budjetin järjestelyn tulisi tänä vuonna tapahtua periaätteelisesti samalla tavoin kuin viime vuonna, ja kun ed. Kallion ehdotus pääasiallisesti rakentuu viime vuotiselle menettelytavalle, niin pyydän saada sitä kannattaa. Ed. lipponen: käsillä olevasta mietinnöstä ja sen päätösehdotuksista olisi maalaisedustajain kannalta koskettava moneenkin kohtaan, mutta tyydyn puolestani tässä yleiskeskustelussa rajoittumaan ainoastaan pariin asianhaaraan. Maanteiden — ylläpitorasitusten huojentamiseksi ehdottaa valiokunta kokonaista 15 miljoonaa korkeintaan, eli siis pientä murto-osaa niiden todellisista vuotuisista ylläpitokustannuksista. Valiokunta sen lisäksi on kovin varovainen, ettei eduskunta vain tulisi sidotuksi jatkuvaan avustusvelvollisuuteen. No niin! Tämä nyt on kerta kaikkiaan niin paljon kuin täällä hiljattain kaupunkilaiseduskunnaksi kutsutun eduskunnan valtiovarainvaliokunnalta voi odottaakin, ja pysyy sellaisena niin kauvan kunnes maalaisväestö yleensä itse ottaa käsin kiinni onnensa ohjiin. Toinen maaseutuväestön elinehtoja likeisesti koskeva asia on apurahain saanti kansansivistyslaitosten, kansakoulumenojen helpottamiseksi. Siihen tarkoitukseen on anottu vähintäin 2 miljoonaa markkaa viinaverorahoista, ja minä puolestani jään vielä siihen toivoon, että eduskunta myöntäisi siihen tarkoitukseen anotut 2 miljoonaa. Kun maalaisväestö on 5), osaa. maan väestöstä, niin ei voida epäillä, etteikö tässä suhteessa tehtyjen anomusten täyttäminen olisi maan yleisen edun mukaista. Se 400,000 markan määräraha, joka vilnaverorahoista on maan kaikille kunnille jaettu, on määtätty alkuaan jo kolmekymmentä vuotta sitten, jonka ajan kuluessa viinaverot ovat kohonneet xolmenkertaiseksi, mutta samalla myöskin maa- aiskuntien verot kansanopetuslaitosten, kansazoulujen y. m. ylläpitämiseksi kohonneet monisymmenkertaisiksi. Sentähden olisi kipeän ja rälttämättömän tarpeen mukaista, että tähän asinen apuraha maalaiskunnille kohotetaan 2 milloonaan markkaan ja ajateltuna jatkuvaksi, eikä sain tilapäiseksi avustukseksi. Kun kaupunkicunnat nauttivat runsasta osaa, noin 3 miljoo1aan nousevaa, viinarahoista anniskeluyhtiöiden roittovarojen muodossa, niin ei voi olla muuta ruin oikeuden ja kohtuuden mukaista, että maa- aiskunnat saatetaan suuremman osan saamiseen riinaverotuloista kuin näihin asti on ollut tavalista, lukuunottamatta viime vuoden eduskunValtiovarainvaliokunnan nan päätöstä. Mutta onko tämän toivomuksen mukainen päätös eduskunnan puolelta mahdollinen, sillä tavalla, että se tulee olemaan, ei mikään varjokuva, vaan varma todellisuus, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän että tämän toivomuksen mukainen päätös tulisi maalaisväestön keskuudessa kautta Suomen niemen puolueisiin katsomatta herättämään yleistä iloa. En tahdo kajota valtiovarainvaliokunnan — mietinnön ja tämän budjettimietinnön muihin kohtiin, sillä täällä on siltä jo niin paljon lausuttu ja selvitetty, että käsittääkseni eduskunnan kaikki jäsenet ovat täysin selvillä, mitä ehdotuksia mikin heistä tulee äänestämään.
Tänä päivänä on tuotu sitä ehdotusta vastaan, jolle valiokunnan mietintö on rakennettu, erinäisiä muistutuksia, osaksi ennen kuultuja, osaksi jonkunverran uusia. Kaikesta päättäen on useimpien puhujain päähuomio kiintynyt juuri siihen, että saisi tämän ehdotuksen tapetuksi toivossa siten voivansa eduskunnan mielipiteen saada kallistumaan sille kannalle, jota kukin ajaa. "Tässä luvallisessa tarkoituksessa ovatkin puhujat, niin kuin tavallisesti tällaista —tarkotusperää tavoitellessaan, menneet arvostelussaan koko joukon liian pitkälle ja useissa kohdin tuoneet esille sellaisia muistutuksia, jotka aivan yhtä suuressa määrin, joskin ehkä vähän toista tietä, koskevat heidän omia ehdotuksiaan. Sentähden kun minä lyhykäisesti koettaisin ottaa vastatakseni niihin arvosteluihin, joidenka alaiseksi tämä suunnittelu on joutunut, pyydän myöskin saada harjoittaa jonkinlaista vasta-arvostelua. Se arvoisa puhuja, joka pitkässä ja, niinkuin aina, muodollisesti aivan erinomaisessa. lausunnossa tästä kysymyksestä kävi ensimäisenä mielipiteensä lausumaan, otti arvostelunsa lähtökohdaksi kolme eri seikkaa, joidenka kannalta hän tahtoi asiaa arvosteltavaksi. Hän asetti vaatimukseksi jokaiselle ehdotukselle, joka vakavasti pyrkii tässä asiassa pääsemään eduskunnan mielipiteeksi, ensiksikin sen, ettei se pane alttiiksi eduskunnan finanssioikeutta, toiseksi, ettei se pane alttiksi aineellisen ja henkisen elämän tärkeimpiä etuja, ja kolmanneksi, ettei se tarpeettomasti laajenna ristiriitaa uusille aloille. — Näihin muistutuksiin, jotka jokaisessa kohdassa sitten kohdistettiin valiokunnan tekemään ehdotukseen, on lisätty uusia huomautuksia ehdotusta vastaan. Ed. Nevanlinna on koettanut osoittaa, että tällä suunnittelulla on se varjopuoli, ettei se ollenkaan saavuta sitä, johonka se pyrkii, ei millään tavalla estä miljoonien suorittamista. Lisäksi on vielä tuotu esiin samalta taholta, ettei se pelasta suostuntoja ja sitä oikeutta, joka suostuntain kautta meidän eduskunnallamme on. Sen sijaan tänään ei ole kuulunut mitään moitetta siitä, että tämä ehdotus jakaisi budjetin kahtia. Sen sijaan on selitetty, että eduskunnan vaikutus budjettiin pannaan alttiiksi. Sellaisessa asemassa, missä ma olemme, on tietysti erinomaisen helppo selittää, että se, mitä eduskunta päättää, ei kuitenkaan todellisuudessa toteudu. Tämä väite, jos se kohdistetaan yksinomaan yhtä ehdotusta vastaan, voisi tuntua sellaiselta kuin se löisi sen maahan. Mutta jos on niin, että sama muistutus voidaan tuoda esiin jokaista ehdotusta vastaan, niin silloin minun ymmärtääkseni me voimme kokolailla helpolla sydämellä jättää tämän muistutuksen huomioonottamatta. Ja itse asiassahan me olemme siinä tilassa, että me emme voi mitenkään pakoittaa hallitusta missäkään kohdassa noudattamaan meidän mielipidettämme, me emme voi budjettioikeuden alalla enemmän kuin millään muullakaan estää hallitusta menettelemästä niin, kuin meidän maalle aivan vieraat näkökohdat määrää" vät. Mitä varsinaiseen budjettiin tulee, niin tässä kohden on huomattava, ettei edes se kanta, joka sisältyy viidenteen vastalauseeseen, voi millään tavalla turvata sitä, että eduskunta saisi päätäntövallan budjetin erikoiskohtiin nähden. Päinvastoin on meillä viljalti esimerkkejä siitä, että hallitus tällaisissa asioissa ei ainoastaan ole mielin määrin rikkonut eduskunnan tekemiä päätöksiä, vaan meillä on viljalti esimerkkejä siitä, että hallitus on luopunut omista laskelmistaan, rikkonut sitä, mitä se itse on omana ehdotuksenaan eduskunnalle esittänyt ja jonka eduskunta on hyväksynyt. Jos me siis asettuisimme viidennen vastalauseen kannalle, joka nyt esitetyistä ehdotuksista eniten tietysti tydyttää hallituksen pyrkimyksiä, ei meillä sittenkään olisi mitään takeita siitä, että me voisimme sen käsityksen mukaisesti, mikä meillä on eduskunnan budjettioikeudesta, saada valtion varoja määrätyiksi niihin tarkoituksiin, joita me tahdomme. Päinvastoin on hyvin luultavaa, että eduskunnan asetuttua tällaiselle kannalle hallitus saisi siitä uuden yllykkeen kulkea pitemmälle samaa tietä, jota ennen on kulkenut, siirtää sen mukaan, kuin uusia tarpeita ilmaantuu, ne suostuntain kannettaviksi ja sen sijaan työntää sellaisten tarpeiden tyydyttämiseksi, jotka eduskunta katsoo vähemmin tärkeiksi, ehkä maallemme perin. tarpeettomiksi, yleisen valtiorahaston suuria tuloja. Viides vastalause on tässä kohden varsin kuvaavalla kannalla. Nähtävästi se aavistaa juuri tällaisen kehityksen mahdollisuutta ja luultavuutta ja sentähden se tahtoo esittää asian niin, kuin olisi erinomaisen tärkeätä eduskunnalle ei ainoastaan myöntää nykyisiä suostuntoja, vaan antaa uusia suostuntoja, jotta eduskunta muka näiden uusien suostuntojen kautta voisi saada vaikutuspiirinsä alaiseksi ne uudet alat, joihinka varoja tarvitaan. Ed. Paasikiven lausunto viime istunnossa viittasi minun mielestäni samallaiseen käsitystapaan. Kun sitten samalta taholta esitetään sitä ehdotusta vastaan, jonka valiokunta on tehnyt, se muistutus, että se muka jakaisi budjetin kahtia, niin silloin minä olisin hyvinkin taipuvainen arvostelemaan viidennen vastalauseen allekirjoittajain totuudenrakkautta samalla vajavaisella mitalla, jolla ne ovat arvostelleet muiden mielipiteitä. Sellaisessa taistelussa, missä me nyt olemme, on aivan varmaa, että me joka askeleelta, jolla me astumme vastustamaan meitä sortavaa suurta pakkovaltaa, saamme aina pelätä, että me panemme alttiiksi aineellisia ja henkisiä elämämme tärkeimpiä etuja. Ed. Nevanlinna on sanonut, että näitä etuja ei saa panna alttiiksi muutamien sotilasmiljoonien takia, mutta kysymyshän juuri on siitä, minkä takia ne pannaan alttiiksi. Minä en katso kysymystä miljoonien kannalta, vaan katson asian sen suuren taistelun kannalta, jota Suomen kansa käy. Mikä kallis oikeus miljoonien alla piilee, siitä ei minun tarvitse puhua. minun tarvitsee ainoastaan pyytää edustajia lukemaan tämän yksikamarisen eduskunnan entisiä asiakirjoja ja sen omia lausuntoja ja kirjelmiä hallitsijalle. Minun ymmärtääkseni on tässä kysymyksessä niin suuret arvot, että todellakin voimme panna tässä kysymyksessä jotakin alttiiksi. Ed. Danielson-Kalmari ei ole lähemmin selittänyt mitenkä tämä ehdotus, jolleka rakentuu valiokunnan mietintö, tarpeettomasti laajentaa ristiriita uusille aloille, mutta nähtävästi tämä asia jäi arvoisalta puhujalta huomaamatta. — Kuitenkin voin hyvinkin arvata, mitkä seikat tässä kohden hänen mielessään olivat. Minä arvelen, että tässä kohden hänkin, niinkuin moni muu, on ajatellut, että tämän kautta saatetaan meidän virkamiehemme mahdollisesti hyvinkin ankaran koetuksen alaiseksi. Ja tämähän on totta. Mutta tähän minä en voi vastata muuten kuin että me emme voi joka askelta ottaessamme ajatella, että me säästäisimme niitä, jotka olojen pakosta kui tenkin tulevat aikaisemmin tai myöhemmin tär män taistelun alaisiksi. Voi olla niinkin, ette: joihin vakinaiset vaition tulot eivät riitä. ole valtiollisesti varsin väärin, jos tuho tulee laajempaa alaa käsittävänä yhtaikaa, kuin jos se varmasti kuitenkin vähitellen pala palalta, virkamiesryhmä virkamiesryhmän jälkeen kaataa heikot ja ajaa vahvat laittomien rangaistusten alaisiksi. On selitetty täällä, että se kanta, jolleka valiokunnan mietintö rakentuu, olisi rakennettu teeskentelylle ja kannalle, joka ei ole rehellisesti ajateltu. Ed. Talas on varsinkin perin kyynillisesti tästä asiasta puhunut ja on vakuuttanut, että eduskunnassa yhtä vähän nyt kuin viime vuonna on ainoatakaan miestä niitten sanojen takana, joita on hallitsijalle tässä kysymyksessä silloin lähetetty ja joita nyt valiokunnan mietinnössä esitetään hallitsijalle lähetettäväksi. Minä en tahdo tällaiselle kannalle asettua. Jos todellakin eduskunnan laita olisi niin, että tässä ei olisi ketään, joka ajattelisi todellakin niin kuin ehdotetaan eduskunnan lausuttavaksi, niin silloin olisikin parasta, että se jäisi lausumatta. Mutta minä olen sillä kannalla, ainakaan en nyt voi tulla muuhun käsitykseen, kuin että meidän tällä kertaa olisi hallitsijalle lausuttava juuri sitä, mitä ehdotetaan, ja että se suunnittelu, joka nyt on tehty, on sellainen, että se Jossakin määrin, suuremmassa määrin kuin ennen yritetty keino, kuitenkin antaa jonkinlaisia toiveita siltä, että hallitus huomaisi, millaiselle tielle se on astunut ja millaisia seurauksia sille jatkuvasta politiikastaan syntyy. Sillä ei voi kieltää sitä ja minä ilokseni panen merkille, että tänään ovat useimmat puhujat, jotka ovat arvostelleet valiokunnan mietintöä, tunnustaneet, että valiokunnan ehdottama kanta on toinen kuin viimevuotinen kanta, ovatpa sen siinä määrässä tehneet, että ovat jyrkästi vastustaneet nykyisen kannan hyväksymistä, mutta puolustaneet joko vanhan kannan omaksumista, niinkuin ed. Talas, taikka myöskin toisena hyväksyttävänä keinona ehdottaneet ed. Mechelinin kantaa, joka periaatteellisesti ei paljoa entisestä kannasta poikkea. Tässä ehdotuksessa on siis siitä huolimatta, ettei viime perjantaina kukaan tahtonut sitä tunnustaa, jotakin oleellisesti toista kuin viimevuotisessa kannassa ja se oleellisesti toinen lisä onkin nyt havaittu sellaiseksi, että se lähentelee suuressa määrin käytännöllisesti niitä tuloksia, joihinka pyritään äärimmäisen vasemmiston taholta. Se kanta, jolle sosialidemokraattinen edustajaryhmä nähtävästi kokonaisuudessaan on asettunut, päättäen siitä että kaikki sen edustajat valtiovarainvaliokunnassa ovat sillä kannalla, on äärimmäinen keino tavallansa. Mutta tällä keinolla ei ole minun ymmärtääkseni mitään etuja sen kannan rinnalla, jota valiokunta esittää, sillä ei senkään kannan kautta mitenkään anneta takeita siitä että hallitus muka sitä noudattaisi. Fi meidän kansallamme ole niitä keinoja, joilla se pakottaisi hallitusta noudattamaan eduskunnan oikeutetuimpiakaan vaatimuksia. Sentähden on aivan turhaa käydä eduskunnassa ja ehkä sitte laajemmaltakin selittämään että ainoa rehellinen kanta on muka oma kanta ja mahdollisesti se, joka on siitä etäimpänä. Sosialistien ja myöskin valiokunnan kantaa vastaan on esitetty se väite että, Jos suostuntoja ei mahdollisesti ollenkaan tulisi, niin eduskunta olisi sen kautta luopunut siitä vaikutuksesta, mikä sillä nyt on perustuslakien mukaan budjetin rakentamiseen. Minä kuitenkaan en luule että tässä kohden asia on varsin oikein esitetty, -sillä paitsi sitä seikkaa, josta myöskin ed. Danielson-Kalmari huomautti, että valtiopäiväjärjestys määrää että jokaiselle eduskunnalle on osotettava valtiovarain tila, jotta eduskunta saisi tutkia, millä tavalla valtion tulot on käytetty maan parhaaksi, sisältää myöskin nykyinen valtiopäiväjärjestys säännöksen siitä, että jokaisten varsinaisten valtiopäiväin alussa on eduskunnalle annettava esitys varojen hankkimisesta tarpeisiin, joihin vakinaiset valtion tulot eivät riitä ja sanotaan että esitykseen tästä on liitettävä laskelma valtion tuloista ja menoista ensitulevaksi varainhoitokaudeksi. Saattaa tuntua siltä että, jos eduskunta joillakin valtiopäivillä kieltäisi suostunnat ja hallitus katsoisi että se ilmankin niitä voisi tulla toimeen, niin se sen kautta olisi vapautettu tämän pykälän noudattamisesta. Tämä johtopäätös minun ymmärtääkseni ei ole itsestään selvä. Sillä voihan sattua että eduskunta, jolla myöskin on oikeus saada lausua sanansa tässä kohden, voi katsoa että se tahtoo tyydyttää sellaisiakin tarpeita, joita hallitus ei ole ottanut laskelmiinsa ja jotka ovat siksi laajat että ne vaativat suostuntain myöntämistä. Niin ollen minun ymmärtääkseni tästä, jos hallitus nimittäin on lojaalisella kannalla, niinkuin tässä tietysti on edellytettävä, seuraa että hallituksen myöskin sellaisina vuosina, jolloin se puolestaan katsoo, ettei se tarvitse mitään suostuntoja, kuitenkin on velvollinen antamaan selvitys tästä asiasta eduskunnalle, jotta eduskunta saisi puolestansa harkita, eikö sillä ole esitettävänä mitään sellaisia tarpeita, jotka vaativat lisämenoja ja sen kautta tehdä suostunnan ehkä välttämättömäksi. Minä puolestani en niin ollen käsitä että, jos olisimme lojaalisen hallituksen kanssa tekemisissä säännöllisissä oloissa, olisi mitään pelkoa siitä ettei eduskunnalle kuitenkaan jäisi tilaisuutta saada lausua sanaansa budjetista samassa laajuudessa kuin nyt. Tosin tänään ei ole esitetty sitä väitettä että tämä ehdotus, joka on valiokunnan mietinnön pohjana, sisältäisi budjetin kahtia jaon. Mutta kun kuitenkin luultavasti on hyvinkin laajalti eduskunnassa levinnyt ajatus että se rikkoo budjetin yhtenäisyyttä vastaan, niin tahtoisin siitä sanoa muutaman sanan. Viime eduskunnan istunnossa on ed. Mechelin selittänyt että budjetin yhtenäisyydellä tarkoitetaan sitä että kun valtiovarojen tuloja ja tarpeita tarkastettaessa havaitaan suostuntoja tarvittavan, astuvat suostunnat täydentävinä tuloina vakinaisten tulojen täytteeksi. Tämä tietysti on määrittely, joka teoreettisesti pitää paikkansa. Mutta minun ymmärtääkseni kuitenkin on asiata meidän oloissamme arvosteltava olojen pohjalla. Meidän budjettimmehan ei ole yksi ainoa yhtenäinen laskelma, vaan yleisen budjetin rinnalla on aina ollut ja aina viime aikoihin asti tunnustettu erikoisbudjetteja. Sellaisia ovat m. m. paloviina-, kulkulaitosrahasto ja sotilasrahasto. Kulkulaitosrahastoa, joka tässä on kysymyksessä, on aina pidetty ei ainoastaan valtiorautateiden erikoistilinä, vaan myöskin niiden erikoisrahastona ja se on saanut pitää säästönsä ja sitä on käytetty aivan erityisenä rahastona. Fikä koskaan tätä seikkaa ole pidetty minäkään todistuksena siitä, että budjetti meillä olisi kahtia jaettu. Kun näin on asianlaita, niin silloin en myöskään voi ymmärtää, että voidaan selittää, että ehdotuksesta, joka tarkoittaa suostuntavarojen osottamista kulkulaitosrahaston vahvistamiseksi, joka on olemassa rahastona, voitaisiin sanoa, että tämä on budjetin kahtiajakoa. Silloinhan jokainen tällaisessa tarkoituksessa tehty siirto huolimatta siitä, olisiko se pykälillä varmennettu vai' ei, todistaisi budjetin kahtiajakoa. Mutta niin ei asia ole koskaan käsitetty. Samalla tavalla myöskin on aina katsottu, että on voitu paloviinavaroja ilman että on pidetty sitä minäkään budjetin kahtiajakona määrätä erikoiseen tarkoitukseen. Niinhän on määrätty kunnille viime vuonna 2 miljoonaa ja sitä ennen 400,000 markkaa. Nyt puheenalainen muistutus ei tällaisena pidä siis paikkaansa. Kernaasti myönnän, että se asema, jossa valiokunta on ollut, on ollut perin vaikea ja ettei suinkaan ole niinkään helppo asettua kannalle eikä toisellekaan. Minä luulen, että useimmille eduskunnan jäsenille on ollut hyvin vaikea määrätä kantansa. Oma kantani perustuu seuraavaan: niistä syistä, jotka minulla viime kerralla oli historiallisten kehityksen luomain — Maanantaina 21 p. huhtikuuta. kunnia esittää ja varsinkin painostaen niitä suuria vaurioita, jotka ilmeisesti seuraisivat suostuntakieltoa, en sitä voi kannattaa, mutta sen mahdottomuuden takia, joka minun mielestäni on olemassa uudestaan esittää hallitsijalle eduskunnan edellytyksenä ja vakaana mielipiteenä, sitä mitä viime vuonna on rikottu ja oltu noudattamatta en voi ed. Kallioon yhtyä ja kolmanneksi on mahdotonta ilman toisellaista asian käsittelyä ja toisellaista alotetta siirtyä sotilasmiljoonien alaita vksinkertaisesti ottamaan niitä budjettiin. Kaikki nämä seikat pakoittavat minua pysymään entisellä kannallani tunnustaessani, että sillä on heikkoutensa niinkuin jokaisella ehdotuksella. Valtiollisen elinkysymyksemme ratkaisemisella on syvät ja tuntuvat heikkontensa riippuen siitä epätasaisesta taistelusta, jossa me olemme ja jossa meidän täytyy tästä huolimatta kestää.
Tiden har redan skridit sä långt denna kväll att det tyckes vara en skyldig-het för dem, som nu först fä ordet, att yttra sig sä kort som möjligt. Jag hade ocksä ämnat i möjligaste grad undvika all polemik, men det är dock icke gärna tänkbart att lämna alla hr Renvalls pästäenden utan anmärkningar. Finlands statsbudget är icke den enda i världen, inom hvilken efterhand en eller annan spe: eiell fond bildats, som har sitt särskilda ända: mål, sin egen bokföring och sina särskilda inkomster. Detta är icke ett brytande af hvad man förstår med budgetens enhet, och när vi här i landet under de senaste ären allvarligen sträfvat att upprätthälla budgetens enhet, sä hafva vi, det kan väl icke hr Renvall häller bestrida, alltid afsett landets allmänna budget, icke kommunikationsfonden. Militiefonden, den är också en värld för sig pä grund af historiska skäl. Att sedan formellt alla fonder sammanföras i ett statsförslag, är ur statsräkenskapssynpunkt päbjudet och visar, att det finnes ett samband mellan de olika delarna. När nu statsutskottet ädagalagt, att de ordinarie tillgångarna, just de, som åberopas i 43 8 L. O., lämna öfverskott, och om man det oaktadt finner skäl, såsom äfven jag anser, att bibehålla bevillningarna, så borde man haft den uppfinningsförmåga, att man sammanfört med utgifterna 1 öfrigt den i och för sig rationella öfverföringen till kommunikationsfonden, som man nu hade i sikte. Det skulle visserligen för mycket ha liknat fjolårets åtgärd att på detta sätt ådagalägga behofvet af bevillning. Men den åtgärd, som nu föreslås i stället, är ohjälpligen behäftad med det felet, att gå i samma riktning, som den nuvarande regeringen vill gä, i det den säger: detta är regeringens penningar och detta är landtdagens penningar. Nu bildar landtdagens penningar en skild grupp för sig, om hvilkas användning det beslutes genom skild förordning, dock den lilla inkonsekvensen, att man läter regeringens penningar-betala kontrollen för dem. Att nu detta stode i konsekvens med sträfvandet efter budgetens enhet kan väl icke gärna påstås. Men jag vill lämna dessa polemiker och beröra en annan sida af aftonens debatt. Det är flere talare, hvilka säsom argumentation, dels mot utskottets förslag, dels mot andra förslag, velat profetera hvad regeringen kommer att göra med hänsikt till den ena eller andra delen af förslaget. Jag för min del vill icke gä den vägen. Jag tror icke att man vid uppställandet och kombinerandet af budgeten pä hvarje steg borde tänka sig: Männe detta kan fä stadfästelse eller icke. Den ledande tanken bör gifvetvis vara den, att uppställa en budget, som genom sin korrekthet, sin ändamälsenlighet i och för sig är obestridligen förtjänt af stadfästelse. Jag ingär därför icke häller uppä nägot närmare öfvervägande däraf, huruvida det af mig föreslagna bildandet af ett reservationsanslag pä 12 millioner mark för militära ändamål har chanser att af regeringen fastställas eller icke, För egen del är jag öfvertygad om, att regeringen — om vi nu haiva en i sådan, ty vi hafva egentligen icke någon regering, utan vi hafva en s. k. senat i Finland och så är där en konselj i Petersburg, som i möjligaste måtto vill leda saken i annan riktning än regeringen det borde — jag ville säga att, om nu denna s. k. regering befinner sig gentemot en af landtdagen antagen budget, i hvilken en viktig lucka blifvit fylld därigenom, att där ingår ett anslag för militära ändamål, låt vara blott såsom en reservering tills dess användande kan komma i fråga, så måste det bli svårare för denna regering att bryta mot landtdagens budget, än om denna lucka, som jag antydde och som har funnits de senare ären, kvarstode. Bland argumenten för denna ryska lag om kontribution anföres, att den är motiverad däraf att Finland annars går alldeles fritt från militäruteifter: landtdagen beskylles för att inte vilja gifva nägonting för försvarsväsendet. (Gentemot dessa opinioner är landtdagens budgetbeslut starkare. om där finnes ett sädant anslag, som jag tillätit mig föreslä. Huruvida den nu blefve i sådan form fastställd eller om regeringen 1 alla fall fordrade öfverföring till kejsardömet af en olaglig kontribution, det mä lämnas osagdt. Vi böra nämligen, dä vi i alla fall ändå måste kusta blickarna äfven i framtiden, ocksä taga i betraktande, att stora politiska förändringar inom kejsardömet kanske redan mycket snart stunda. När man noggrant fölit med förhällandena i Ryssland under de sista ären, sä finner man, huru det allmänna missnöjet med den nuvarande ryska regeringen pä senaste tider betydligt tillvuxit, huru kabinettets medlemmar angripas från alla håll, icke blott från vensterhåll, utan äfven från högerhäll, och huru tålamodet håller pä att bli slut. Under sädana förhällanden mäste de mer rättänkande, mer frisinnade elementen dock omsider kunna vinna det öfvertag att pä evolutionens, icke revolutionens väg, en genomgripande förändring i den ryska styrelseregimen inträder. Jag har äfven antydti mitt förslag bland motiverna, att dä en sädan regim, som den nuvarande icke längre kan bestä, sä närma vi oss den stund, dä äfven Finlands rättigheter varda äterställda och riksintressena tillgodosedda pä rättsenliga grunder. I en sådan brytningens tid, hvilken kan. komma ganska snart, är det ingalunda oviktigt, att ett inledande steg tagits pä ett sä ömtäligt omräde som den militära genom att landtdagen själfmant insatt ett reservanslag för militära ändamäl. Vär politiska ständpunkt blir därigenom starkare, än om vi icke gjort detta. Jag har därmed också bemött den af ]1dgm. Söderholm mot mitt förslag gjorda anmärkningen, nämligen den, att man icke skall taga sädana steg sä länge regeringen — jag förmodar han därmed afsäg den ryska regeringen — icke visar nägon henägenhet' att frångå den nuvarande regimen. Det är dock icke alltid den rätta kampmetoden, att vänta pä hvarje initiativ utifrån. Mänga af dem, som uttalat sig i afton, hafva förutsatt att vi mäste vara beredda att den nuvarande regimen 1 åratal fortgår och militärkontributionen vidhälles. Om nu ett sådant reserveradt anslag, som det jag föreslagit, icke respekteras, utan de tillernade 15 miljonerna föras bort, dä kan man ju icke nästa år förnya ett sädant beslut, som det jag föreslagit. Det kan nog hafva sin riktighet. Komma inte några förändringar i regimen till stånd, dä är det mycket möjligt att nästa landtdag, äfven om den nu skulle uppställa budgeten enligt mitt förslag, funne sig icke böra förnya reserveringsanslaget för militära ändamål. Då skall man väl finna pä någon annan metod, som hittills icke blifvit försökt, för att häfda landets budgeträtt. Ingen kan tillmäta sig kapacitet att med bestämdhet förutspä, huru landtdagen vid budgetregleringen nästa år skall förfara. Jag förmodar att de, som getreglering, svärligen hellre skulle finna sig kunna förnya det förra anslaget. En ärad talare, som visat mitt förslag mycken egard för öfrigt, har vid dess karaktärisering glömt en ganska viktig omständighet, en motivering, som saknas i utskottsbetänkandet, men som jag för min del anser det vara af stor vikt att uttryckligen uttala, och det är den, att Ryssland icke har nägon rätt att från Finland erhålla något bidrag för sin maktutöfning, sä länge Finlands konstitution icke af Ryssland respekteras. Ryssland har hvarken juridisk eller moralisk rätt för närvarande, att frän Finland päräkna nägot som hälst militärbidrag. I denna omständighet, som jag anser höra till de viktigaste synpunkterna i vårt politiska program, ligger också för mig ett absolut hinder att ansluta mig till den femte reservationen. Denna min ståndpunkt bildar en klyfta mellan femte reservationen och mitt förslag. Genom den motivering, som jag antydde, är det också oförtydbart att det reserveringsanslag, som jag har föreslagit, icke har till syfte att tillfredsställa den regim, som fordrar kontribution, utan att det är ett inledande steg till att under en regim, som förbättrats, få militärfrägan liksom öfriga konfliktfrägor ordnade. Jag skulle finna det synnerligen önskvärdt, om dessa politiska synpunkter toges i betraktande, innan man förkastar mitt förslag. Att nu höja beloppet af detta reservanslag till identitet med den äskade ; kontributionen skulle alldeles icke öfverensstämma med min ständpunkt i frägan. Det ligger tvärtom vikt pä att äfven beloppet utvisar, att detta är ett beslut skildt för sig, som icke tager hänsyn till de ryska anspråken. Man kan komma till detta belopp af 12 miljoner, on man uppställer en kalkyl öfver, med hvilka belopp de finska militära utgifterna frän den senaste budgeten af 1900 sannolikt hade tillvuxit under denna tid, därest utvecklingen gätt sin jämna gång. Det vore visserligen skäl att litet polemisera med Idgm. Kirves, men jag begränsar mig till att konstatera, att hans andraganden till mycket stor del buro prägel af ett bemödande att på de borgerliga kasta ett ogynnsamt sken — detta klassrätthafveri, hvilket i viktiga, för landet gemensamma frågor dock ej borde. begagnas säsom vapen. Då jag först framlade mitt förslag, hade jag, för att icke alltför länge upptaga ähörarenas tälamod, icke uppläst klämmarna, i hvilka förslaget utmynnar, Det gjorde sedan en ärad kollega, som understödde mitt förslag, men för den . Maanantaina 21 p. huhtikuuta. formella fullständighetens skull och dä de otvifvelaktigt komma under omröstning, anser jag mig dock, under åberopande för öfrigt att förslaget är tryckt utdeladt till representanterna, böra uppläsa de klämmar, som särskildt karakterisera detta förslag. Med anslutning till utskottsbetänkandet innehäller punkt 1) i klämmarna endast en olikhet beträffande totalsumman af utgiften. Punkt 2) mom. a) skulle förbli lika som 1 utskottsbetänkandet och behöfver där- . för icke uppläsas, men i mom. b) fastsläs mitt förslag: ,,af militiefondens inkomster sä stort belopp, som erfordras för betäckande af denna fonds här ofvan till 437,000 mark beräknade författningsenliga utgifter, medan öfverskottet af inkomsterna 2,257,000 mark jämte det frän den allmänna budgeten öfverförda beloppet af 9,743,000 bör i militiefondens särskilda budget observeras såsom ett anslag af 12,000,000 mark för militära ändamål, hvilket reserveras i fonden till dess genom samstämmande beslut af hans kejserliga majestät och landtdagen afgjordt varder buru detta reserverade anslag skall användas”. Mom. c) är oförändradt, och mom. 3) lyder ,,att såsom tillskott för budgetens reglering anvisas af bevillningsfondens tillgångar högst 7,378,800 mark, hvarvid förutsättes, att alla på den af landtdagen godkända budgetens utgiftssida enligt landtdagens särskilda beslut upptagna poster utan ändring varda i statsförslaget införda”; punkterna 4) och 5) äro i det närmaste desamma som i 1912 års betänkande. De siffror, som här äro anförda, särskildt be"loppet af öfverföringen, stå naturligtvis i någon mån beroende af de beslut, som af landtdagen ännu kunna vid budgetgranskningen fattas. Det blir gifvetvis statsutskottets sak att ordna sådant, i händelse förslaget. vunne godkännande och blefve återremitteradt.
Tämän illan keskustelu eduskunnassa on ollut taasen todistuksena siitä, miten valitettavassa laittomuuden suossa Suomen eduskunnan täytyy työskennellä. Tällaisissa olosuhteissa ei voi tietysti luoda sellaista valtiovarain hoitosuunnitelmaa, joka oikeastaan vakuuttaisi ketään siitä, että sillä tavalla nyt todella voidaan lopullisesti järjestää Suomen valtiotalouden hoito. Sillä kaikki toimenpiteet täytyy nykyään kohdistaa siihen,että tästä väli-aikaisesta laittomuuden tilasta tavalla tai toisella päästäisiin. Sellaisenaan siis täytyy val-: tiovarainkin hoitoa koskevat suunnitelmat rakentua kokonaisuudessaan väliaikaisuuden : pohjalle. Kun tältä kannalta ottaa arvostellaksensa niitä suunnitelmia, jotka valtiovarainvaliokunnan mietinnössä esiintyvät, sekä mietinnön suunnitelmaa että vastalauseita ja täällä eduskunnassa tehtyjä ehdotuksia, tekevät ne kaikin aivan ehdottomasti sen vakuutuksen, että kysymys on kaikissa asiain väliaikaisesta järjestämisestä. Täällä on sosialidemokraattien sekä myöskin äärimmäisen oikeiston puolelta erityisellä voimalla terotettu sitä, että jos asetutaan suostuntain kieltämisen kannalle, siten muka löydetään rehellinen ja samalla laillinen pohja, jolle voidaan järjestää tyydyttävällä tavalla valtion budjetti. Mutta uskooko todellakaan kukaan tässä eduskunnassa, että jos suostuntakielto saadaan aikaan, samalla voidaan myöskin estää sotilasmiljoonien maksaminen? Ed. Kirves tässä äsken hyvinkin suurella paatoksella vetosi siihen, että kaikki ne suunnitelmat, joita esim. perustuslailliselta taholta on täällä ehdotettu, ovat kieroja ja epärehellisiä. Minä uskallan asettaa niiden vastattavaksi, jotka ovat asettuneet suostuntakiellon kannalle, voivatko he väittää, että suostuntakielto tässä tapauksessa olisi todellakin jokin rehellinen yritys siihen, että sotilasmiljoonain maksaminen sillä voidaan estää? Jos he sitä väittävät, täytyy minun sanoa, että enimmin sokkosillä tässä eduskunnassa vaeltavat ne, jotka asettuvat suostuntakiellon kannalle. Ainoa mitä suostuntakiellon kautta voitaisiin saada aikaan, olisi se, että hallitus ensimäisenä kieltäisi sivistysmäärärahat, jotka taasen ovat eduskunnan kannalta katsoen kaikkein tärkeimmät suoritettavat. Mutta hallitus ei hetkeäkään epäilisi sitä, ettei tulla maksamaan sotilasmiljooneja, koska valtion tulot kyllä siihen riittävät. Täällä ovat useammat puhujat jo ennen huomauttaneet, että jos —suostuntakiellolla todella —tarkoitettaisiin totta, sitä, että voitaisiin estää hallitus suorittamasta niitä menoja, jotka se poliitillisissa tarkoituksissa tahtoo suorittaa, olisi päästävä siihen, että voisimme myös hallitusta. estää kantamasta sekä tulliveroja että muita veroja, joita se nykyään yksinvaltiaasti käyttää ja joiden kieltämiseen esimerkiksi sosialidemokraattien puolelta ei ole täällä edes minkäänlaista yritystäkään tehty. Kun me sen lisäksi tiedämme, että jos hallituksen omat tarpeet. "vaativat, ei mikään voima maailmassa voi. nykyhetkenä estää sitä, ettei se saata jollakin pienellä tekosyyllä keksiä joku sopiva tullivero ja hankkia sillä ne tarpeet täyteen, mitä mahdollisesti suostuntakiellon kautta estetään, saatamme olla aivan vakuutettuja siitä että ehdotettu suostuntakielto tässä eduskunnassa on se kaikkein perusteettomin pelastusajatus, joka täällä on ehdotettu, eikä se ainakaan auttaisi eduskuntaa siitä laittomuuden suosta, missä nyt vaellamme. Tältä kannalta katsoen täytyy minun asettua jyrkästi vastustamaan sitä käsitystä jota on esitetty suostuntakieltojen puolesta. Kun tulen sitte toiseen äärimmäisyyteen, nimittäin siihen ehdotukseen, jonka sisältää 5:s vastalause, ja jonka takana on suomalaisen puolueen edustajia, niin täytyy minun siitä lausua myöskin se ajatus, että se kyllä näennäisesti mahdollisesti hetkiseksi saattaisi meidät tästä suosta hiukan kuivemmalle. Mutta tämäkin kaikki olisi vain pelkkää näennäistä. Sillä todellisuudessa, jos suomalaisen puolueen vastalauseessa esiintyvä periaate hyväksytään, merkitsee se samalla, että eduskunta on — antautunut. Tämä yksi sana sisältää kaiken sen, mitä tarvitsee sanoa! Antautunut siinä taistelussa, jota näiden vuosien kuluessa on käyty. Ed. Nevanlinnan ja myös ed. Danielson-Kalmarin iäskeiset lausunnot olivat myöskin jo todistuksena siitä, että silläkään taholla ei ole enään riittävää luottamusta siihen, että menettelytapa suomalaisen puolueen vastalauseen pohjalla olisi oikea, Hoissä esiintyy aivan vilpitön ja selvä pyrkimys päästä siitä menettelytavasta, joka nykyisellä hetkellä aivan ilmeisesti sisältäisi antantumisen julistuksen. Kun minun täytyy siis mainittua ehdotusta arvostella tältä kannalta, käsittää jokainen, että pidän sitä varsin heikkona, koska en katso ajan tulleen, jolloin Suomen eduskunnan sopii lakata taistelemasta kansan ja maan oikeuksien puolesta. Kun joudun sitte arvostelemaan sitä ehdotusta, jonka senaattori Mechelin on täällä esittänyt, on minun vaikutelmani siitä se, että vaikkakin meillä täällä eduskunnassa on selvänä, että se saattaisi hallituksen eräässä merkityksessä vielä suurempaan lainrikkomukseen, jos hallitus ottaisi ja käyttäisi niitä varoja, jotka tulisivat varatuiksi senaattori Mechelinin ehdotuksen kautta sotilasrahastoon, on sillä kumminkin se ilmeinen heikko puoli, että jo täällä eduskunnan keskuste-: luissa on tahdottu saada merkityksi, että ne on tarkoitettu sotilasmiljoonien maksamiseen. Kun otamme huomioon sen, että tämän eduskunnan ulkopuolella; känsan keskuudessa omassa maassa, ulkomailla kaikkialla, on sangen hämärä käsitys meidän eduskuntamme budjettioikeudesta, kun siinä suhteessa tieto siitä, mitenkä suuri rikos, olisi jos nykyinen hallituksemme ottaisi käyttääkseen niitä varoja jotka tämän ehdotuksen mukaan tulisivat varatuksi tulevia sotilastarpeita varten, edus-: Maanantaina 21 p: huhtikuuta. kunnan ulkopuolella on varsin vähäinen, tuntuu minusta, että jo yksin tämä seikka olisi riittävä i osoittamaan ehdotuksen heikkoutta. Sen ehdotuksen rinnalla varsinkin, jonka ed. Kallio on täällä esittänyt on puheena olevalla ehdotuksella suuret heikkoudet. Tällä ed. Kallion esittämällä ehdotuksella on kyllä myöskin tunnetut heikot puolensa, jota minun ce tarvitse tässä ruveta uudestaan todistamaan. Mutta sillä on eräs tärkeä vahva puoli ja se on se, että sillä kumminkin jotenkin turvataan sivistysmäärärahat. Kun tämän olen sanonut, jo se sellaisenaan on mielestäni riittävä todistamaan sitä, että se on kannatettava ehdotus monien muitten rinnalla. Mutta samalla sillä on se vahva puoli, että se ei sisällä minkäänlaista myönnytystä sotilasmiljoonien maksamiseen eikä minkäänlaista varojen varaamista nimenomaan siihen tarkoitukseen. Tämä ehdotus sellaisenaan siis ei myönnä sotilasmiljoonien maksamista, mutta se takaa sivistysmäärärahojen saamisen ja siihen minun ymmärtääksen1 eduskunnan nykyhetkenä on pyrittävä. On jo monta kertaa sanottu ja minäkin olen sanonut, että me tuskin voimme millään inhimillisellä keinolla —sotilasmiljoonien maksamista "estää, mutta me voimme julistaa vastalauseemme sitä vastaan, että sotilasmiljoonat maksetaan laittomasti vasten eduskunnan tahtoa. Ja tämä vastalause on ainakin yhtä voimakas vaikuttamaan, sekä eduskunnan ulkopuolella ulkomaalla, että kotimaassa, kuin esimerkiksi sosialidemokraattien julistus siitä, että he kieltävät suostunnat sillä tarkotuksella, että hallituksella muka ei olisi tilaisuutta maksaa sotilasmiljooneja! Kun käsitykseni on tämä, kannatan luonnollisesti ed. Kallion ehdotusta. Vielä on olemassa valiokunnan mietintö, mutta sen arvosteluun minun ei tarvinne enää tuhlata aikaa. Yhdyn useihin niihin, jotka ovat sen heikkoutta täällä esiintuoneet. Kun siis toivon, että eduskunta tulisi hyväksymään ed. Kallion ehdotuksen, teen sen sillä nimenomaisella vakuutuksella, että eduskunta silloin ei tule julistaneeksi sotilasmiljooneja maksettavaksi, että eduskunta on samalla merkinnyt, että se hallitus, joka tämän ehdotuksen pohjalla, jos se tulee eduskunnan päätökseksi, ottaa maksaaksensa sotilasmiljoonat, se tekee sellaisen lainrikoksen, jota mikään sellainen hallitus ei voi tehdä, joka toimii laillisten olojen pohjalla. Kun Suomen eduskunta tällä tavalla julistaa päätöksessään, on aivan selvää, että se on tehnyt sen, mitä se on tsäsä voinut. - Ed: von Born: Jag har begärt ordet närmast med anledning däraf, att man i afton och vid senaste plenum i denna fråga gjort ett jämförelsevis stort nummer af den omständigheten, att stora utskottet från bevillningsförordningarna strukit de s. k. anslagsparagraferna, Det har sagts, att dessa paragrafer icke blott vore en nyhet, utan att de också vore obehöriga. Jag kan nu icke anse, att nägotdera af dessa pästäenden är riktigt. En nyhet kan man ju icke säga att det är att förbinda en bevillning med ändamälet för densamma. För att icke nu gå tillbaka i historien och tala om gamla tider, dä det ju var regel, sä ber jag att få bringa i erinring exempelvis den tobaksbevillning, som ständerna vid 1882 och 1885 ärs landtdagar beviljade och regeringen stadfästade, hvarvid det i motsvarande författningsförslags 1 8 ingick en uttrycklig förklaring, att denna bevillning var ätagen för de ökade militärutgifter, som värneplikten medförde, Men äfven om vi nu skulle anse, att detta exempel, som ju är fullkomligt paralellt med nu ifrägavarande förslag, hör till den förgängna tiden, behöfva vi blott erinra oss, att brännvinsförfattningen till dag som är i snart 20 är innehållit i sin 2 8 ett motsvarande stadgande, dessutom utveckladt i detaljer. Hafva vi nu kunnat göra detta pä brännvinsförfattningarnas omräde, sä förstär jag icke, hvarför vi icke kunna göra det i fråga om de andra hevillningarna. Mä vara att brännvinsskattens natur är nägot annan. Landtdagen har dock faktiskt ställt sig pä den ständpunkt, att den är en bevillning, denna skatt såväl som de andra, och i hvarje. händelse måste landtdagen vara berättigad att vid sina bevillningar fästa de villkor, som finnas nödiga. "Jag vill nu icke upptaga frågan om budgetens tudelning. Denna fråga har belysts redan från bäda sidor, och i hvarje händelse stär det klart, att denna förmenta tudelning nu är mera formell än materiell. Den hänför sig till en fond, som redan förut stätt pä sidan om den s. k. allmänna budgeten, och vid sädant förhällande kan jag icke finna, att man i detta fall mer än i andra är berättigad eller skyldig att offra innehället för formen. För att garantera landtdagen respekterande af dess bevillningsbeslut har det befunnits i:statsutskottet nödvändigt att förse bevillningsförordningarna med anslagsparagrafer, och detta är ett förhållande, som kan ändras en annan gång i framtiden, dä det icke längre behöfves. Utskottets ordförande har uttalat sig om utskottets sammansättning och utskottets arbete och de olika förslagen. Må det också tillåtas mig att uttala några ord i samma ämne, dock icke om utskottets sammansättning. Jag skall hålla mig endast till förslagen. Jag ber att få nämna, att jag har en särskild anledning därtill i den omständigheten, att jag genom ett öde — blidt eller oblidt, huru man vill taga det — var förhindrad att deltaga i hufvudomröstningen i utskottet och därmed också gick förlustig min rätt till reservation i denna samma hufvudfräga, som vi nu diskutera och i hvilken det föreligger sju olika förslag. Bland dessa förslag kan jag ju yttra mig jämförelsevis kort om femte reservationen. Den har sä mänga gänger behandlats. Ocksä jag kan erkänna, att denna reservation icke felar i en viss logik, ätminstone den logik, som innebär, att man kan och skall ej stå det onda emot, den logik, som gör, att man söker af nödvändigheten göra en dygd eller åtminstone en fördel. Men efter min uppfattning — jag lämnar dygdefrågan därhän — är fördelen ganska ringa. Reservationen innebär en värklig tudelning af budgeten, en tudelning, som icke hänför sig till en separat fond, kommunikationsfonden, och de direkta anslagen till den, utan en värklig tudelning af den allmänna budgeten, ity att särskilda medel äro uttryckligen reserverade för särskilda behof. Reservationen felar efter min uppfattning också i rättsligt hänseende. Den har alltid gjort pä mig -ntrycket af ett glidande plan, pä hvilket man kan komma huru längt som hälst, frän militärmillionerna till lotsmillionerna -— dit har man redan kommit — och sedan till huru många millioner som hälst, i den män förryskningen af landets inrättningar skall fortgå. Det är därför Jag ieke kan tro, att landtdagen skall denna gång mer än förr stanna vid ett sådant beslut. Närmast detta förslag står hr Mechelins förslag, det nödgas jag erkänna, och dock skiljer det sig i mycket. Också hr Mechelins förslag bäres af en omisskännlig logik och är teoretiskt, Jag ville säga estetiskt tilltalande för dem åtminstone, som se saken utifrån, och framförallt, det hvilar nog på en sträng rättsuppfattning. Men jag ville våga påståendet att detta förslag är icke af denna världen, det är för godt för den värld,i hvilken vi lefva. Det är ett idealistiskt förslag. Jag vågar icke drömma drömmen om att de reserverade millionerna skulle lämnas i fred. Vi hafva reserverat gång på gång våra millioner, vi hafva gång efter annan i klara klämmar uttalat, hurusom, i händelse icke de af landtdagen särskildt beslutna anslagen tillgodosåges, de besparade millionerna borde reserveras i bevillningsfonden. Detta har icke efterkommits. Vi hafva gäng efter annan uttryckligen förklarat, att militiefondens öfverskott i inkomst, omkring 2 millioner, i hvarje händelse måste lagenligt reserveras i militiefonden. Detta har icke efterkommits. Jag vågar under sådana förhållanden icke tro på större framgång för det nu ifrågavarande förslaget. Förslaget hade kunnat komma upp år 1910, första gången vi hade att behandla den olagliga militärkontributionsfrägan. Då hade det varit rätta ögonblicket, och jag, som redan dä hade äran att sitta i statsutskottet, beklagar uppriktigt, att iden icke dä kom upp. Man hade kunnat börja striden med ett sådant förslag, men man kan icke efter dessä års erfarenheter sluta med ett sädant förslag. Det synes mig vara en tillbakagäng. Härmed ber jag att fä öfvergä till de förslag, som mera, om man sä vill, närma sig utskottets. Hr Kallios förslag kan jag behandla lätt. Ty det är helt och hället den senaste landtdagens beslut, såsom här flerfaldt pämints om, med tillskott af 3 millioner. Jag är i fråga om detta förslag af samma mening, som statsutskottets ordförande; jag hoppas, att detta förslag icke skall ifrägakomma. Det har öfverlefvat sin sid. Däremot är ju ldgm. Söderholms förslag ett nytt. Skenbart stär det utskottet mycket nära och dock i hufvudsak mycket fjärran. Detta gäller de s. k. anslagsparagraferna i bevillningsförordningarna. Jag har redan tidigare berört denna sida ur en synpunki. Jag ber att nu fä beröra den ur synpunkten af respektabiliteten, Hvilka chanser finnas för att regeringen skall respektera klämmar, respektera beslut, som icke fätt plats i förordningen? Vi hafva skrifvit ett otal klämmar i budgetfrägan. Ingen har respekterats. Statsutskottet skall om nägra dagar leverera till landtdogen relationsbetänkandet. Det kommer att innehälla en uppräkning af alla de klämmar pä det finansiella omrädet, som den nya landtdagen framställt: till regeringen. Jag har icke hunnit räkna dessa klämmar, som nu ånyo i korthet ätergifvas, men de äro visst öfver ett hundra och till allra största delen väl befogaäde och de flesta af stor vikt. Det är icke många, som ledt till resultat. Huru skola vi nu kunna hoppas, att den kläm, som enligt ldgm. Söderholms förslag skall ersätta anslagsparagraferna, skall leda till resultat? I detta syfte har ju utskottets betänkande fäst hufvudvikten just vid anslagsparagraferna. Min anslutning till utskottsbetänkandet är och har frän början varit mycket relativ. Jag trodde en tid, att detta betänkande skulle kunna vinna många, det stora flertalet i landtdagen, fritt, icke blott genom tväng i kontrapropositionsomröstning, ja, 1 hvarje händelse att de konstitutionella skulle ställa sig bakom detta förslag och dess hufvudpunkt, dess kärnpunkt, något sä när enigt. Inför den splittring, framför hvilken vi nu stå, kan jag för min del icke dölja, bör icke dölja, att mina känslor för utskottsbetänkandet äro mycket svala och att jag återfallit till den linje, som varit min linje längre än denna landtdag och frän hvilken jag tror att det numera är omöjligt att komma, nämligen non-bevillningens. Jag kan icke öfver sjunde reservationen fälla något strängt anathema, om man blott vill se saken från den sidan, sä att säga något nedifrån, och om man vill bedöma alla förslag sä vidt möjligt rättvist. Men denna reservation skjuter efter min uppfattning öfver målet. Man bör icke ens under stridens hetta gripa till gröire vapen, en tyngre hammare än som för ändamålet är nödvändigt. Man fär icke misshushälla med ammunitionen, om jag får använda denna bild. Hvarför nu röra brännvinsskatten i detta sammanhang, hvarför röra förordningen om denna skait och därmed indraga kommunikationsfonden, det enda område, där landtdagen tillsvidare, delvis redan med stor svärighet, kunnat upprätthälla respekten för sina beslut, dä det ju är alldeles tillräekligt att nu tillämpa non-bevillningssatsen pä de egentliga s. k. bevillningarna; och därmed är jag inne pä Idgm. Bäcks reservation, fjärde reservationen. Jag kan i allt väsentligt omfatta densamma. Man kunde anmärka, att den mähända ställer kommunikationsfonden 1 trångmål genom att anvisa öfverskottet i den allmänna budgeten, som ju 1 hvarje händelse understiger det förlorade tillskottet frän brännvinsmedlen, och utsätta kommunikationsfonden för risken att regeringen icke bifaller en sådan öfverföring. Men & andra sidan är det ur statsutskottets betänkande kändt och till full evidens bevisadt, att landtdagen har för bevillningsfondens räkning hos statsfonden och dess s. k. kapital en ostridig, förfallen fordran om 13 16 millioner mark, och jag betraktar denna del af fjärde reservationen säsom en direkt trassering pä ifrägavarande tillgodohafvande, hvilket dä kan i män af behof komma kommunikationsfonden till godo. Ldgm. Bäcks reservation har dessutom efter min uppfattning en annan stor förtjänst. Den leder, pä sätt 1dgm. Estlander vid senaste plenum utvisade, direkt till en konsekvens, som tyvärr i snart nog lär bli en nödvändighet för Finlands representation, nämligen den konsekvensen, att det icke är möjligt att skrida till nägon budgetreglering, sä länge olaglighetstillständet pä alla punkter och icke minst pä de finansiella upprätthälles i landet. Till detta drifvas vi efter min uppfattning rätt snart. Hvilken stor betydelse skall det icke hafva, om vi dä, vid en sädan situation, icke hafva bevillningarna. Om en sädan situation inträffar redan nästa landtdag, vore det ovärderligt, om denna landtdag skulle godkänt fjärde reservationen. Tyi motsatt fall löpa vi den risk, att regeringen, ifall nästa landtdag vägrar att reglera budgeten under olagliga för. hällanden, kommer att begagna sig af att missbruka 46 8 i R. F., om hvilken tidigare i dag talats. Vi veta alla, att endast den gröfsta vantolkning af denna paragraf kan göra ett sädant missbruk möjligt. Men vi äro ju vana vid missbruk. Sä länge det finnes bevillningar, skall regeringen kunna i ett dylikt fall förklara, att det blir vid det gamla, men finnas inga bevillningar, sä är ocksä den möjligheten undanryckt. Jag anser därför helt enkelt, att, sä splittrade som vi nu äro, det vore det lyckligaste om landtdagens majoritet, lät vara knapp och splittrad pä olika block, skulle kunna stanna vid den fiärde reservationen, och jag gör detta särskildt under förevetande af att vi nu otvifvelaktiet stä inför nya val. Ett godkännande af den fjärde reservationen skall otvifvelaktiet draga ökade lidanden och bekymmer, offer, icke minst penningeoffer, öfver värt land. Men kan öfverhufvudtaget en strid föras, en rättsstrid sädan som vär, utan offer och stora offer? Om vårt folk icke är villigt att bära dessa offer, sä har detta samma folk tillfälle vid de nya valen att göra sin vilja gällande. Det blefve ju ett referendum till folket i närvarande stund. Om valen utfalla sä, att den linje, scm den fjärde reservationen innebär, blir underkänd och således de, som stödt densamma, komma ur räkningen, sä skola de förvisso resignera och draga sig undan med en känsla af ätminstone personlig lättnad. Skulle äter valen utfalla i annan riktning, skulle det visa sig, att värt folk ännu vill bära lidanden för en rättvis sak, att det icke tröttnat pä striden, dä skall väl ingen, som har någon möjlighet därtill, vägra att äterkomma och dermed utöfver de offer, som äro gemensamma för oss alla, bringa äfven det tyngsta personliga offret. .
Täytynee keskeyttää istunto noin 15 minuutin ajaksi, jotta saadaan ilmaa vaihtaa. Istunto keskeytetään klo 11,35. Täysi-istuntoa jatketaan klo 11,55 i. p.
Käsillä olevaan valiokunnan mietintöön on liitetty ei enemmän eikä vähemmän kuin seitsemän vastalausetta, jotka kaikki sisältävät ehdotuksia, mikä suppeammassa, mikä laajemmassa muodossa budjetin järjestelyksi. Sitäpaitsi on eduskunnassa tehty kolme eri samaa tarkoittavaa ehdotusta. Erinäiset ehdotusten tekijät eivät ole yksistään tyytyneet suosittelemaan omia ehdotuksiaan, mutta katsoneet sitä paitsi asiakseen kuvailla heidän omien ehdotustensa valopuolia ja muitten ehdotusten varjopuolia. Erittäin ovat ne, jotka seisovat viidennen vastalauseen kannalla, puheenalaisessa kohden tehneet parastansa. He ovat hehkuvalla innolla suosittaneet vastalauseensa ja jos niin kävisi, ennustaneet kovia kokeneelle kansallemme parempia aikoja. Houkutellen odotettavissa olevilla egyptiläisillä lihapadoilla ovat he kehoittamalla kehoittaneet eduskuntaa omaksumaan heidän kantansa. Heidän käsityksensä mukaan tulisi, jos viides vastalause hyväksyttäisiin, maassa olemaan runsahasti rahaa, sivistystarpeet tulisivat tyydytetyksi, $ovinto olisi saatu aikaan ja uusi valoisampi tulevaisuus ainakin budjettioikeuden alalla koittaisi kiusatulle kansallemme. Asian näin ollen katson asiakseni hiukan tarkastaa ja arvostella viidettä vastalausetta, jonka hyväksymisellä noin suuria aikaansaataisiin. Viides vastalause tarkoittaa ensinnäkin sotilasmiljoonien ottamista budjettiin ja niiden maksamista. Siinä istunnossa, jossa käsillä oleva mietintö ensikerran oli käsiteltävänä viittasi ed. - Paasikivi 1905 ja 1907 eduskuntien, jotka nekin olivat myöntäneet miljoonia Venäjälle vietäväksi. Totta on, että 1905 vuoden valtiopäivät sanotulta vuodelta myönsivät 10 miljoonan markan määrärahan suoritettavaksi Venäjän valtakunnanrahastoon, mutta tämä tapahtui sillä nimenomaisella edellytyksellä, että sotilasasia viipymättä tulisi järjestetyksi. 1907 vuoden valtiopäivät: myönsivät niinikään vuosilta 1906 ja 1907 yhteensä 20 miljoonan markan apumaksun Venäjän valtakunnanrahastoon suoritettavaksi syystä että ne katsoivat, että 1905:n eduskunta tekemällään päätöksellä oli antanut aihetta siihen käsitykseen korkeimmalla taholla ettei vain vuodelta 1905, vaan myöskin seuraavalta kahdelta vuodelta, siis vuosilta 1906 ja 1907 yhtä suuri apumaksu kultakin vuodelta olisi suoritettava Venäjän valtakunnanrahastoon. Vuoden 1907 eduskunnan käsityksen mukaan oli kysymys silloin vain väliaikaisesti, kolmeksi vuodeksi annettavasta määrärahasta, vaan ei mistään rahavastikkeesta mieskohtaisen asevelvollisuuden sijasta. Vuoden 1907 eduskunta lausui nimenomaan: ,,Jos olisi kysymys rahaveron asettamisesta perustuslain mukaisesti järjestetyn puolustuslaitoksen sijaan, ei tämä olisi mahdollista ilman perustuslain muutosta.” Ja 1907 vuoden eduskunta lausui vihdoin vastauskirjelmässään armolliseen esitykseen näin: ,,Siihen nähden, että nykyinen välitila, jossa ei 1878 vuoden asevelvollisuusasetusta sovelluteta, vaikkei sitä ole lailmään ja koska se järjestelmä, joka 1904—1905 vuoden valtiopäivillä tässä asiassa tapahtui, nyt päättyneen suorituksen kautta on pidettävä loppuun saatettuna, katsoo Suomen eduskunta velvollisuudekseen anoa, että sotilasasia ilman viivytystä on perustuslainmukaisella tavalla järjestettävä.” N Tuskinpa lienee tässä eduskunnassa yhtään edustajaa, joka voisi kieltää, ettei sotilasmiljoonien maksaminen nyttemmin ole katsottava vastikkeeksi mieskohtaisen asevelvollisuuden suorittamisen sijasta. Sanotaanhan armollisessa esityksessä, että nuo vuodelta 1914 valtakunnanrahastoon suoritettavat 15 miljoonaa ovat vastikkeena » Suomen suuriruhtinaanmaan asukasten mieskohtaisen asevelvollisuuden sijasta”. 1907 vuoden valtiopäivät asettuivat siis sille kannalle, että jos oli kysymys rahavastikkeen suorittamisesta mieskohtaisen asevelvollisuuden sijasta, niin vaadittiin tätä tarkoitusta varten perustuslain muutos. Mutta paitsi 1907 vuoden eduskuntaa ilmitoivat myöskin 1911 vuoden valtiopäivät saman käsityksen vastauksessaan hallitsijan esitykseen varojen hankkimisesta niihin tarpeisiin, joihin vakinaiset valtion tulot eivät riitä. Eduskunta lausui sanotussa vastauskirjelmässä näin: ,Tapaa, miten Suomen pitää osaltaan avustaa yhteistä puolustusta, ei voida määrätä muuten kuin lain kauta, jonka keisari ja suuriruhtinas on ehdottanut ja eduskunta vapaan harkinnan jälkeen hyväksynyt.” Vuoden 1911 eduskunta katsoi myös asiakseen lausua, että sotilasasiain raikaisu ,,ei ole mahdollinen niin kauvan kuin Venäjän hallitus Suomea kohtaan pitää voimassa politikkaa, joka loukkaa Suomen valtiosääntöä”. Siis molemmat edellämainitut valtiopäivät aset: tuivat sille kannalle että, jos rahavastikkeen suorittamisesta mieskohtaisen asevelvollisuuden si jasta syntyy kysymys, niin on tämä tapahtuva perustuslain muutoksen kautta. Ja kuten olemme kuulleet, lausuivat sitäpaitsi 1911 valtiopäivät, ettei sotilasasia ole mahdollinen järjestää niin ammat man mana An omata RR ER RR tem kauvan ' kuin Suomen valtiosääntöä hallituksen puolelta loukataan. Eiköhän näitä eduskunnan päätöksiä olisi pidettävä kunniassa? Eiköhän 1997 vuoden valtiopäivien mielipidettä, jota useat täällä olevat edustajat olivat kannattamassa, olisi tämänkin eduskunnan noudatettava? Muita kaikesta tästä huolimatta ehdottavat vanhaan suomalaiseen puolueeseen kuuluvat edustajat viidennessä vastalauseessa, että sotilasmiljoonat ilman muuta ja välittämättä siitä että tällaisen vastikkeen suorittamista varten tarvittaisiin perustuslain muutos, olisivat budjettiin otettavat Venäjän valtakunnanrahastoon suorittamista varten. Vuoden 1907 ja 1911 eduskuntain käsitystä noudattaen on eduskunta laillisesti estetty ottamasta budjettiin sotilasmiljoonia, sillä tavoin kuin viidennen vastalauseen allekirjoittajat ehdottavat. Mutta viides vastalause ei ainoastaan tarkoita sotilasmiljoonain ottamista budjettiin, siis perustuslain vastaisessa järjestyksessä, se tarkoittaa myös muuta. Se tarkoittaa budjetin kahtiajakoa hallituksen vaatimaan suuntaan. Tämän väitteeni todistaa vastaansanomattomasti vanhan suomalaisen puolueen edustajain oma vastalause valiokunnan mietinnön 91 sivulla. Sanotulla sivulla sanotaan näin: ,,Mielestämme olisi välttämätöntä, ettei nykyisissä oloissa suostuntavaroja myönnettäisi ylimalkaisesti budjetin vaillingin peittämiseksi, vaan että ne nimenomaan käytettäisiin erityisiin eduskunnan hyväksymiin tarpeisiin, budjetin yhtenäisyyttä silti rikkomatta. Valtiopäiväjärjestyksen 43 8:n nojalla tulisi eduskunnan sen vuoksi ilmoittaa että se on sitonut suostuntavarat erityisesti määrättyihin tarkoituksiin, joihin ne on käytettävät siinä tapauksessa että valtion vakinaiset tulot eivät riitä.” Näihin erityisesti määrättyihin tarkoituksiin kuuluivat viidennen vastalauseen mukaan: määrärahat kansansivistystä varten vuodeksi 1914 11,945,000 markkaa, määrärahat kannanto- ja tarkastuskustannuksia varten leima- ja mallasjuomasuostunnasta 260,000 markkaa ja määräraha Antellin kokoelmain hoitoa varten 15,000 markkaa. Jos verrataan näitä vastalauseessa ehdotettuja määrärahoja hallituksen arm. esityksessä ehdottamaan suostuntarahaston budjettiin, niin ovat samat menoerät kuin sanotun vastalauseen ehdottamat, otetut hallituksenkin suostuntabudjetin menopuolelle ja joitakin määrärahoja lisäksi
Keskustasta: Paljonko?
. Ellei suostuntavaroja myönnettäisi, kuten viidennessä vastalauseessa ehdotetaan, ylimalkaisesti budjetin vaillingin peittämiseksi, vaan nimenomaan käytettä- vittämiseen? väksi erityisiin eduskunnan hyväksymiin tarpeisiin, niin ei tämä tiedä mitään muuta kuin bud— jetin kahtia jakoa ja siis alistumista hallituksen vaatimuksiin budjetin kahtia jaosta. Viime istunnossa, kun tämä asia oli esillä, päivitteli ed. Paasikivi valtiovarainvaliokunnan menettelyä käsillä olevaan budjettimietintöön nähden ja vaikeroi, että valiokunnan mietintö koet-taa johdattaa eduskuntaa umpikujaan. Mutta oliko ed. Paasikivellä mitään sanottavaa hallituksen laittomasta, kaikkea oikeutta polkevasta menettelystä Suomen budjettioikeuden alalla? Fi sanaakaan. Umpikujaan saattaminen ei suinkaan ole ollut valtiovarainvaliokunnan tarkoitus. Mutta vika on yksinomaan hallituksen. Ed. Paasikivi lausui edelleen, ettei tulisi vastustaa sellaisia venäläisiä vaatimuksia, jotka ovat oikeutettuja ja toi esille varottavana esimerkkinä kysymyksen Nevansillan miljoonista ja venäläisten oikeuksien laajentamisesta, johon eduskunta nyttemmin on suostunut sekä teroitti mieliin, että "olisi valmistettava tietä sille sovinnolle hallituksen kanssa, johon täytyy pyrkiä. Tämän johdosta tahtoisin minä kysyä, kuinka on sovinto mahdollinen vastustajan kanssa, joka ei tahdo sovintoa ja joka ei tyydy vähempään kuin eduskunnan budjettioikeuden ja Suomen autonomian hä- Kuinka on sovinto mahdollinen vastustajan kanssa, joka suunnittelee toisen iskun toisensa perästä maatamme vastaan, vastustajan kanssa, joka pyrkii Suomea silpomaan, vastustajan kanssa, joka tahtoo riistää maan kansalaisilta kaiken perustuslaillisen turvan? Kehoitukset sovintoon ja sovinnollisuuteen eivät näin ollen pitäisi kohdistua eduskuntaa eikä valtiovarainvaliokuntaa vastaan, vaan aivan toiselle taholle. Joskin eduskunta perustuslain vastaisesti viidennen vastalauseen mukaan ottaisi budjettiin sotilasmiljoonat, mitä sillä olisi voitettu? Hallitus pysyisi vastedes kuten tähänkin asti julistamassaan perustuslain vastaisessa käsityksessä, että hallitsija yksin päättää yleisen valtiorahaston ja sotilasrahaston menoista ja tuloista ilman että eduskunnalla mainittuihin rahastoihin nähden on mitään sananvaltaa. Paraimpana todistuksena nykyisen hallitussuunnan kannasta ovat ne numerot, jotka ovat luettavat käsilläolevan mietinnön 10 sivulla ja joista käypi selville, että vuonna 1910 poisti hallitus eduskunnan päättämiä sivistys- y. m. menoja 1,635,400 markkaa, mutta valtiorahaston tulojen ylijäämät sittenkuin sen sekä vakinaiset että ylimääräiset menot ynnä 9,000,000 markan siirto sotilasrahastoon sotilasapumaksua varten oli suoritettu, nousi 4,910,000 markkaan. Vuonna 1911 poistettiin määrärahoja. 3,025,900 markkaa, mutta valtiorahaston tulojen ylijäämä oli 3,578,000 markkaa. Vuonna 1912 poisti hallitus eduskunnan päättämiä kansan sivistys- y. m. menoja noin 8,570,000 markkaa samalla kuin valtiorahaston ylijäämä teki noin 4,857,000 markkaa. Nämä numerot jos mitkä puhuvat selvää kieltä. Jos eduskunta suostuisikin sotilasmiljoonain suorittamiseen, vaikka minä en voi tällaista perustuslain vastaista menettelyä otaksuakaan eduskunnan puolelta mahdolliseksi, ei kaiken todennäköisyyden mukaan siitä suinkaan olisi sovinto seurauksena, vaan nykyisen hallitussuunnan rahahimon yltyminen. Rohkaistuna eduskunnan alistumisesta vaatisi hallitus varmaankin uusia rahasummia muita venäläisiä tarkoituksia varten, pyyhkisi kuten tähänkin asti eduskunnan päättämiä määrärahoja ja kokoisi suostuntavaroista yhä suurempia säästöpääomia valtion rahastoon. Kun ed. Paasikivi on lausunut, että valtiovarainvaliokunta laatiessaan tulo- ja menosääntöä on joutunut haaveilujen ja mielikuvitusten valtaan, niin tekisi mieli sanoa, että se, joka toivoo sovinnon saavuttamista nykyisen hallituksen kanssa sotilasmiljoonain suorittamisen ja perustuslain syrjäyttämisen hinnalla, se ennen kaikkea on haaveilujen ja mielikuvitusten valtaama. Muuten minä katson, että ed. Paasikivi olisi tehnyt viisaimmin, jos hän ei olisi syyttänyt valtiovarainvaliokuntaa seikkailusta. Kentiesi suuremmalla syyllä voitaisiin tällainen syytös tehdä niitä vastaan, jotka ovat allekirjoittaneet viidennen vastalauseen. Minä en sitä kumminkaan tee. Minä tahdon uskoa, että viidennenkin vastalauseen allekirjoittajat ovat toimineet hyvässä uskossa. Mutta kuitenkin on minulle käsittämätöntä, kuinka eduskunnassa voi olla edustajia, jotka asian näin ollen saattavat lausua, että viidennen vastalauseen ehdotus on ainoa, joka pitää paikkansa. Minä uskallan ennen esittämieni syitten nojalla sanoa, että kaikista niistä ehdotuksista, joita on tehty budjetin järjestelyä varten, ei yksikään niin vähän pidä paikkaansa kuin viides vastalause ja sen puoltama ehdotus budjetin järjestelyksi. Johdonmukaisuutta vissiin suuntaan siltä tosin ei puutu, mutta mihin veisikään sellainen johdonmukaisuus! Eräs kunnianarvoisa edustaja, ed. Mechelin, on hänkin tehnyt ehdotuksen budjetin järjestelyä varten. Ed Mechelinin ehdotus tarkoittaa sitä, että yleisestä budjetistä siirrettäisiin sotilasrahastoon 9,743,000 markkaa, joten sotilasrahastossa olevien varojen kanssa, sanotussa rahastossa tulisi olemaan 12 miljoonaa markkaa. "Tämän summan ehdotuksen tekijä esittää sotilasrahastossa säilytettäväksi siksi, kunnes hallitsija ja eduskunta yhtäpitävällä päätöksellä on määrännyt niiden käyttämisestä sotilastarkoituksiin. Minun täytyy avonaisesti tunnustaa, etten minä jaksa käsittää, mitä varten tällainen siirto sotilasrahastoon oikeastan tapahtuisi. Asevelvollisuuslain 128 $ säätää, että Suomen sotaväen ylläpitämiseksi on ensi sijassa käytettävä sotilasrahaston varoja ja on eduskunnan osoitettava lisävaroja sanottua tarkoitusta varten. 122 $ mainitussa laissa sisältää siis sen, että sotilasrahastossa olevat varat ovat käytettävät Suomen sotaväen ylläpitämiseksi, ja edellyttää siis, että Suomen sotaväkeä on olemassa. Mutta tätä nykyä, kuten me kaikki tiedämme, Suomen sotaväkeä ei ole olemassa. Minun täytyy sentähden epäillä, onko asiain näin ollen ed. Me-chelinin ehdottama siirto sotilasrahastoon sopusoinnussa asevelvollisuuslain perustuslakiluonnetta olevan 122 pykälän kanssa. Jos edes olisi tiedossa, että Suomen sotaväki tulee, vissinä määrättynä aikana uudelleen asetettavaksi, voisi olla jonkinlaista laillista tukea tällaiselle ehdotukselle. Mutta kun niin ei ole asianlaita, ei voitane ed. Mechelinin ehdotusta puolustaa tarkoi tuksen mukaisuuden ja tuskinpa vaan laillisuudenkaan kannalta. Tosiasiallisesti on ed. Mechelinin ehdotus lähinnä viidettä vastalausetta. Minä tiedän ja olen vakuutettu siitä, ettei ehdotuksen tekijä suinkaan ole ehdotuksellaan tarkoittanut sitä, että sotilasrahastoon varattaisiin 12 miljoonaa markkaa sitä varten, että ne oman käden oikeudella otettaisiin sieltä valtakunnan rahastoon siirrettäväksi. Mutta epäilemätöntä on, että niin todellisuudessa tulisi käymään. Kuvaannollisesti voisi esittää eroituksen viidennen vastalauseen ja ed. Mechelinin ehdotuksen välillä näin: Viidennen vastalauseen allekirjoittajat kattaavat pöydän ja lyövät siihen 15 miljoonaa ja sanovat: ottakaa miljoonat. Ed. Mechelin kattaa myöskin pöydän ja asettaa sille 12 miljoonaa kehoittamatta niiden ottamiseen.
Vasemmalta: Mitä nälkäinen tekee?
. Minun ei ole tarvis koskettaa ed. Kallion ehdotukseen budjetin järjestelyksi, joka on sama kuin viime valtiopäivien hyväksymä. Sen heikkous on ilmeinen jokaiselle, joka muistaa, mikä kohtalo tuli viime valtiopäiväin budjettipäätöksen osaksi. Ponnet eivät pitäneet. Lukot eivät kestäneet. En voi sellaista ehdotusta kannattaa, jonka kestämättömyys on täysin tosiolojen kautta todistettu. Edelleen on ed. Söderholm tehnyt ehdotuksen, joka lähentelee valtiovarainvaliokunnan ehdotusta budjetin järjestämiseksi. Mutta kun paloviinavero- ja suostunta-asetuksia on poistettu valtiovarain valiokunnan suostuntojen väärinkäytöstä vastaan panemat lukot, en tätäkään ehdotusta voi kannattaa. Mitä valtiovarainvaliokunnan käsillä olevaan mietintöön tulee, pyytäisin lausua vilpittömän kiitokseni valtiovarainvaliokunnalle siitä, että se on tehnyt voitavansa keksiäksensä keinoja eduskunnan budjettioikeuden turvaamiseksi hallituksen väärinkäytöksiä vastaan. Erityisesti ansaitsee valtiovarainvaliokunta tunnustusta siitä, että se selvemmin kuin kenties koskaan ennen on osoittanut, millä tavalla hallitus on menetellyt eduskunnan myöntämiin suostuntavaroihin nähden. Valiokunnan mietintöä on moitittu budjetin kahtiajaosta. Ed. Renvall on jo sangen pätevillä syillä osoittanut tämän moitteen aiheettomuuden. Millainen käsitys 1911 vuoden eduskunnalla on ollut sotilas- ja kulkulaitosrahaston erillisyydestä budjettijärjestelyyn nähden, se käypi esille eduskunnan vastauskirjelmästä hallitsijan esitykseen varojen hankkimisesta niihin tarpeisiin, joihin vakinaiset valtion tulot eivät riitä. Sotilasrahastosta sanotaan, ,että puheenalainen rahasto ja sen oheinen sotilashuonerahasto ovat siten itsenäisiä rahastoja valtiorahaston rinnalla, joka käsittää kaikki muut tulot lukuunottamatta tuloja valtionrautateistä”. Sitten lausutaan kulkulaitosrahastosta: ,,.Nämä viimemainitut tulot luetaan kulkulaitosrahastoon, joka nykyisessä muodossa perustettiin valtiosäätyjen suostumuksella annetulla julistuksella tammikuun 925 päivältä 1886. Kulkulaitosrahasto on oikeastaan valtion suurimman liikeyrityksen, valtion rautateitten erikoistili, mutta kun sen menoihin kuuluvat myös kustannukset uusien rautateitten rakentamisesta sekä rautatielainojen kuoletusmaksut, siirretään siihen tarpeellinen lisä varoja hallituksen ja eduskunnan päätöksen mukaan.” Vihdoin lausutaan suostuntarahastosta: ,,Suostuntarahasto sitävastoin ei ole syntynyt minkään asetuksen perusteella, se ei kuten sotilas- ja kulkulaitosrahasto edusta mitään määrättyä valtiotarvetta varten muodostettua erityistä valtiotalouden alaa. Suosuntarahasto on ainoastaan kirjanpito-osasto suostuntavaroja ja niitten käyttöä varten. Tällainen oli 1911 vuoden valtiopäivien käsitys kulkulaitosrahastosta. Sen mukaan ovat siirrot kulkulaitosrahastoon oikeutetut ei ainoastaan paloviinavaroista, vaan mistä muista varoista tahansa, siis myös mallasjuomasuostunnasta ja leimasuostunnasta karttuvista varoistakin. Ed. Mechelin on jonkinmoisella ivalla lausunut, että valtiovarainvaliokunta asetusehdotuksessaan paloviinaverosta ja sen käyttämisestä on Maanantaina 21 p. huhtikuuta, : yllättänyt, ,öfverraskat” maan kuntia viiden miljoonan markan lahjalla. Asianlaita on kuitenkin niin, että kulkulaitosrahastoa vuoden 1885 valtiopäivillä uudestaan arm. esityksen johdosta järjestettäessä säädyt nimenomaan edellyttivät, että paloviinaverovaroja voitaisiin käyttää myöskin muihin tarkoituksiin kuin kulkulaitosrahaston tarpeisiin. 1885-vuoden valtiopäiville jätetyssä armollisessa esityksessä ehdotettiin, että ,,vastai: seksikin ja niin kauvan kuin se on rautatielainain vakuudeksi tarpeellista” paloviinaverosta karttuvat tulot siirretään kulkulaitosrahastoon. Tämän johdosta lausuvat säädyt: ,,Pääasiassa ovat säädyt hyväksyneet tämän ehdotuksen, koska säädyt ovat arvelleet sopivaksi, että paloviinavero, niinkuin tähän saakka, samoin vastedeskin käytetään kulkulaitoksen parantamiseksi. Kuitenkaan eivät säädyt ole voineet puolestaan hyväksyä sitä sanamuodostusta, jota on käytetty armollisessa esityksessä, koska se säätyjen mielestä saattaisi antaa aihetta siihen käsitykseen, että paloviinavero olisi eroittamattomasti sidottu kulkulaitosrahastoon, niinkauvan kuin sitä katsottaisiin tarpeelliseksi rautatielainojen vakuudeksi, vaan ovat säädyt tässä kohden arvelleet tarpeelliseksi hyväksyä toisenlaista sanamuodostusta, jonka mukaan vastedes mainittua veroa voidaan käyttää vapaammin.” Säädyt hyväksyivät näin kuuluvan ponnen: ,,Että säädyt myöskin ovat suostuneet, että tulo paloviinaverosta mikäli sitä ei ole määrätty käytettäväksi muihin tarkoituksiin, vastedeskin eli ensi tulevana rahahoitokautena pannaan kulkulaitosrahastoon.”? Asian näin ollen on valtiovarainvaliokunnalla ollut täysi oikeus ehdottaa 5 miljoonaa markkaa paloviinarahoista annettavaksi maan kunnille, eikä siis voi olla vähintäkään epäilystä siitä, etteikö tämä menettely ole täysin laillinen. : Luonnollista on, että valtiovarainvaliokunnan ehdotusta vastaan budjetin järjestämiseksi voidaan tuoda esille kaikenlaisia muistutuksia. Vaikea on keksiä uusia lukkoja eduskunnan budjettioikeuden turvaamiseksi jos entiset lukot murretaan. Valiokunnan ansioksi on kuitenkin luettava, että se, kun viime valtiopäivien asettamat ponsilukot eivät ole kestäneet, on koettanut suostunta-asetusehdotuksiin panna uusia ja vahvempia lukkoja. Jos nämätkään lukot eivät pitäisi, ei se suinkaan ole valtiovarainvaliokunnan syy. Se on sen hallituksen syy, jota mitkään lukot eivät näy estävän murtautumasta toisen aarreaittaan. Slinä istunnossa, jossa käsillä oleva mietintö ensi kerran oli esillä huomautti ed. Murros kuinka muka olisi välttämätöntä, että kulkulaitosrahasto ,,upotettaisiin budjetin sisään”. Ed. Kallio kiirehti ed. Murrosta kannattamaan lausuen, että ed. Murroksen lausunnon mielipide ansaitsee kaikkea huomiota ja että olisi syytä toimia siihen suuntaan, että kulkulaitosrahaston tulot ja menot pantaisiin yleiseen budjettiin. Minä rohkenen olla aivan vastakkaista mielipidettä. Kulkulaitosrahasto on rahasto, jonka tuloihin ja menoihin nähden eduskunnalla on kiistämätön määräämisvalta, jota vastoin eduskunann oikeus valtiorahastoon nähden on ollut ja on enemmän tai vähemmän kiistanalainen. Jos nyt kulkulaitosrahaston menot ja tulot pantaisiin yleiseen budjettiin, tietäisi tämä että kulkulaitosrahaston tulot pantaisiin samalle vaaralle alttiiksi kuin tulot muista suostunnoista. Tällainen ehdotus ei ole - viisas eikä hyvin mietitty. Epäilemättä on syytä pysyttää kulkulaitosrahasto siinä erillisessä asemassa, missä se tätä nykyä on, koska siten paraiten turvataan eduskunnan eittämätön määräämisoikeus kulkulaitosrahastoon nähden. Kannatan valtiovarainvaliokunnan mietintöä ja siinä olevia ponsia. Yhdyn tähän sitäkin kernaammin, koska valtiovarainvaliokunta on paloviinaverorahoista ehdottanut kunnille jaettavaksi 5 miljoonaa markkaa, kunnille, jotka yhä kasvavien menojensa takia tätä nykyä ovat suuremman määrärahan tarpeessa kuin konsanaan ennen.
Minä en puolestani yhdy valtiovarainvaliokunnan mietintöön enkä sen ehdottamaan ponteen, sitäkin suuremmalla syyllä, että siinä ehdotetaan 5 miljoonaa markkaa paloviinarahoista kunnille niitten suurien tarpeitten tyydyttämiseksi, vaan minä olen asiallisesti samalla kannalla kuin ed. Gylling ja ed. Murros, jotka tämän asian aikaisemmin esillä ollessa ovat tästä puheenvuoroa käyttäneet, vaikkakin olen allekirjoittanut valtiovarainvaliokunnan mietintöön liitetyn 7:nnen vastalauseen, kuten myöskin ed. Gylling. Tämä suostuntain kieltokanta johtuu, kuten kaikki tiedämme, pääasiallisesti siitä, että sellaisen hallituksen käsiin, kuin nykyinen hallitus on, eduskunta ei voi luottamuksella suostuntavaroja myöntää. Hallitushan on vuosien kuluessa laittomasti vienyt valtion varoja sotilastarpeisiin valtakunnan räntteriin, on laittomasti käyttänyt, kuten valiokunnan mietinnössä todistetaan, suuria määriä suostuntavaroja ja on laittomasti pyyhkinyt eduskunnan ja hallitsijan yhteisesti hyväksymiä määrärahoja ja onpa vielä, kuten todistetaan valiokunnan mietinnön sivulla 62, nipistänyt eduskunnan myöntämää suostuntaa enemmän kuin mitä eduskunta on luvannut, vastoin omia vuonna 1904 annettuja ukaasejaan. Lisäksi toimii tämä hallitus, niin kuin kaikki tiedämme, Suomen autonomian polkemiseksi, josta pyrkimyksestä yksi osa on se, että se tahtoo jakaa yleisen valtion budjetin kahtia, kuten tämän keskustelun kuluessa on jo hyvin monta kertaa lausuttu. Tällä kertaa osoittaa budjetin tarkastelu, että valtion vakinaiset varat riittävät valtion menojen peittämiseen, jääpä vielä ylijäämäkin, jonka valiokunta on laskenut hiukan yli 2,600,000 markaksi, mutta tämä ylijäämä on oikeastaan suurempi, kuin miksi valiokunta on sen laskenut, sillä tulee ottaa huomioon, että Romanowin hallitsijasuvun 300-vuotisen juhlan johdosta hallitsijan lupauksen mukaisesti tulisi valtiovaraston säästöistä 10 vuoden kuluessa käytettäväksi 10 miljoonaa markkaa pääasiassa sairaalarakennuksiin. Ja luultavaa on, että vuonna 1914 ainakin ?/,, osa tästä summasta, siis miljoona, tai kentiesi enemmänkin, tulee käytettäväksi sairaalarakennuksiin, juuri samoihin sairaalarakennuksiin, joihinka eduskunta on budjetin sisällä varoja jo varannut. Budjetin ylijäämä tulisi olemaan siis jonkun verran suurempi, kentiesi miljoonan, kentiesi puolitoista miljoonaa markkaa suurempi itse asiassa, kuin miksikä valiokunta on sen laskenut. Mutta suostuntakielto, kuten jo mainittu, ei perustu suinkaan siihen, että tällä kertaa satunnaisesti valtion vakinaiset varat ovat menoja suuremmat, vaan se perustuu siihen, että sellaiselle hallitukselle ja sellaiselle hallitussuunnalle joka polkee maan lakeja, ei eduskunta ole moraalisesti oikeutettu suostuntavaroja myöntämään. Kaikki kyllä myöntävät, että suostuntain kielto olisi voimakkain vastalause hallituksen laittomuuspolitiikkaa vastaan, mutta suostuntakiellon suhteen on täällä tehty kuitenkin erinäisiä vastaväitteitä. Ed. Mechelin huomautti, kun asia oli ensi kerran esillä, ja samaa on myöskin tänäpäivänä huomauttanut ed. Danielson-Kalmari, että suostuntakiellolla oikeastaan ei ole merkitystä, koska sillä ei saada hallitusta pulaan, vaan hallitus voi suostuntakiellosta huolimatta tulla valtiovaraston säästöjen avulla toimeen vuoden 1914 aivan hyvin. On kyllä totta, että hallitus tulee vuoden 1914 ilman suostuntojakin toimeen, sillä, kuten tiedämme, säätyeduskuntahan on koonnut niin paljon valtiovarastoon säästöjä, joita säästöjä vielä yksikamarinen eduskunta suostuntaa myöntämällä ja muuten laskemalla valtion tulot liian pieniksi, on lisännyt, että ne ovat vuodesta 1909 tämän vuoden alkuun, kuten valiokunnan mietinnössä osoitetaan, kasvaneet 66 miljoonasta yli 80 miljoonaan markkaan. Mutta tämä kaikki ei oikeastaan todista muuta kuin sitä, että jo paljon aikaisemmin olisi eduskunnan pitänyt ryhtyä suostuntakieltoon ja pakoittaa hallitus suostuntakiellolla siihen, että hallitus olisi ollut vuosi vuodelta "pakoitettu vähentämään pääomasäästöä, sillä juuri näiden säästöjen olemassaolo tekee eduskunnan aseman tässä suostunta- ja rahajupakassa kovin heikoksi ja vaikeaksi ja vahvistaa hallituksen asemaa. On siis aivan totta, että jos suostuntakielto tulisi eduskunnan päätökseksi tällä kertaa, ei se ensi vuonna hallitusta saattaisi pulaan ja tuskin vielä seuraavanakaan. Mutta jos eduskunta useampana vuonna. uudistaa ' tämän kiellon ja siis niin huomattava summa, kuin mitä suostunnat sentään eduskunnan budjetissa ovat, jäisi pois, sekä toiselta puolen hallitus jatkaisi laitonta sotilasmiljoonien vientiä, niin on kyllä luultavaa, että semmoinen 30 å 40 miljoonan markan suonenisku vuosittain saattaisi Suomen valtion budjetin piankin tasapainosta pois ja silloin tulisi hallitus kylläkin eduskunnasta enemmän riippuvaksi ja silloin ed. Mechelinin ja ed. Danielson-Kalmarin huomauttama syy suostuntakieltoa vastaan ei enää pitäisi paikkaansa. Sitten viittasi ed. Mechelin myöskin n. s. eetillisiin suostuntoihin, paloviinaveroon, mallasjuomasuostuntaan ja pelikorttisuostuntaan. Tähän viittaukseen on aikaisemmin ed. Murros kosketellut, joten siinä en tarvitse viipyä. Mutta jos tahdottaisiin otaksua, että ed. Mechelinin kanta. olisi tässä suhteessa oikein ja että siis, jos nämä n. s. eetilliset suostunnat kiellettäisiin, se tuottaisi maalle kärsimyksiä j ja olisi seurauksiltaan turmiollinen, niin ei tämäkään väite ole täysin pätevä näinkin oletettuna suostuntakieltoa vastaan, sillä suostunnan kieltäjäin mielestä olisi vielä pahempia seurauksia siitä, että eduskunta myöntäisi suostunnat silloinkin, kun tietää, että ne tulevat laittomasti käytetyiksi. Tahdon myöskin uudistaa tässä yhteydessä sen lausunnon, joka täällä on jo aikaisemmin lausuttu, nimittäin että kun pieni kansa taistelee oikeutensa puolesta ylivoimaista vihollista vastaan, niin silloin täytyy uhrausten väkisinkin tulla kysymykseen. — Wiipurissa laittomasti tuomituilla virkamiehillä oli myöskin edessään valittavana, myöntyäkö venäläisten vaatimuksiin tai antautua kärsimysten ja uhrausten alaiseksi. Nämä virkamiehet valitsivat jälkimäisen vaihtoehdon ja siitä heitä kunnioittaa koko Suomen kansa. Olisi näin ollen lievimmin sanoen omituista, jos Suomen kansan eduskunta uhrauksia Maanantaina 21 p huhtikuuta." ja mahdollisia kärsimyksiä -pelöten ei uskaltaisi .suostuntakiellon muodossa panna vastalausettaan hallituksen laitonta politiikkaa vastaan, — Mutta kun sitten katselee valiokunnan mietintöä, niin hämmästyksekseen huomaa, että valiokunnan mietinnössä ei kuitenkaan tätä suostuntakieltoa ehdoteta. Siinä ehdotetaan sen sijaan suostunnat kannettaviksi. Mutta tämä valiokunnan mietintö sisältää vielä jotakin muutakin. Se sisältää minun mielestäni aivan päinvastaista, kuin mitä ed. Jonas Castrén tahtoi tähän mietintöön sisällyttää. Se ei nimittäin sisällä mitään budjetin yhtenäisyyttä, vaan se sisältää mielestäni aivan täydellisen ja julkean budjetin kahtiajaon, kahtiajaon, jota Suomelle vihamielinen hallitussuunta on jo pitkän aikaa tahtonut aikaan saada. Aivan hämmästyksekseen huomaa, että valiokunta ehdottaa luovuttavaksi eduskunnan perustuslain mukaisista oi keuksista. Eduskunnan pitäisi muka aivan itse, omasta tahdostaan ja omasta ehdostaan myöntyä budjetin kahtiajakoon, ja että tämä valiokunnan ehdotus on budjetin kahtiajakoa, se todistetaan seitsemännessä vastalauseessa kylläkin selvästi. Mutta täällä keskustelun kuluessa on myöskin useampikin eduskunnan jäsen läusunnossaan vahvistanut tämän aivan epäämättömän selvästi. Niinpä ed. Paasikivi, Mechelin jä Wrede ovat tämän seikan todistaneet. Tosin täytynee -huomauttaa, että ed. Paasikiven kannattamaa viidettä vastalausetta vastaan myöskin voi tehdä syystä saman huomautuksen, ja siinä kohden ed. Castrenin todistelu' olikin äsken jonkun verran paikallaan. Kun ottaa tämän huomioon, ikäänkuin katkeralta ivalta, niin tuntuu kun —valiokunta mietintönsä 23 sivulla kuitenkin rohkenee sanoa: ,, Valiokunta on jo edellä torjunut sen Suomen lakiin perustumattoman valtiobudjetin kahtiajakoa tarkoittavan käsityksen”, koska valiokunta itse aivan selvästi, kuten täällä on todistettu, on tällä kertaa kuitenkin budjetin kahtiajakoon mennyt. Ed. Castrenin lausuntoon tässä suhteessa ei minun tarvinne kajota, sillä ne vuoden 1911 budjettimietinnöstä luetut lauseet, jotka hän suvaitsi täällä pöytäkirjaan sanella, sekä valtiosäätyjen päätökset kulkulaitos- ja paloviinaveroon nähden eivät todista hänen kantansa puolesta kerrassaan mitään. Myöskin ne, jotka ovat valiokunnan mietintöä puolustaneet, ovat kyllä, paitsi tietysti ed. Castrén sekä ed. Renvall, myöntäneet, että tässä on kahtiajakoa olemassa. Ed. Neovius nimenomaan myönsi, että muistutus budjetin kahtiajaosta on, kuten hän sanoi, befogad”, mutta. sitten hän lisäsi ,i mycket inskränkt mening”; siis, että se on oikeutettu, mutta sangen pienessä määrässä. Edelleen myönsi ed. Neovius, että voi myöskin tehdä oikeutettuja muistutuksia sitä vastaan, että valtion yleinen budjetti päättyy 2,600,000 markan ylijäämään, jota valiokunta ei ole osoittanut minkäänlaiseen tarkoitukseen, mutta tämä asia olisi muka vielä eduskunnan autettavissa. Eduskunta voisi keksiä jonkunlaisen valtiotarpeen, joka tyydytettäisiin tällä valtiovarainvaliokunnan hankkimalla ylijäämällä. Vapaaherra von Born, joka äsken puheenvuoroa käytti, ei myöskään kieltänyt täydellisesti sitä, että valiokunnan ehdotuksen mukaan budjetti olisi kahtia jaettu. Hän väitti vain, että tämä kahtiajako on. enemmän muodollinen kuin asiallinen. Kun siis niittenkin taholta, jotka ovat valiokunnan mietintöä puolustaneet, tehdään tämmöisiä myönnytyksiä, niin kyllä meidän silloin täytyy olla yhtä mieltä ed. Mechelinin. ja Wreden kanssa siitä, että miin ikävää kuin se'onkin, että eduskunnan valtiovarainvaliokunta menee tällaista hallitusmielistä budjetin kahtiajakoa ehdottamaan, niin tällä kertaa se on kuitenkin tosiasia ja tämä kahtia jaettu budjetti on tässä meidän edessämme. Oli näin ollen aivan luonnollista, että sosialidemokraatit valtiovarainvaliokunnassa olivat pakoitetut kohdistamaan vastalauseensa koskemaan ainoastaan tätä suurta, hämmästystä he-rättävämpää kohtaa, budjetin kahtia jakoa. Sen vuoksi ehdottavat he vastalauseessaan, että eduskunta päättäisi palauttaa esillä olevan budjettimietinnön takaisin valtiovarainvaliokuntaan, jonka tulisi antaa eduskunnalle uusi, valtiobudjetin yhtenäisyyttä silmällä pitäen valmistettu ehdotus. Täytynee kai nimenomaan huomauttaa, että vaikka sosialidemokraatit ovatkin yksimielisesti suostuntakiellon kannalla ja vaikka, jos budjettimietintö palautetaan takaisin valtiovarainvaliokuntaan, he tulevatkin yksimielisesti sekä ehdottamaan että äänestämään suostuntakieltoa, niin tämä vastalauseessa oleva ponsilause ei sinänsä sisällä suostuntojen kieltämistä. Tämä ponsi sisältää ainoastaan sen, mitä siinä ponnessa sanotaan, nimittäin mahdollisimman jyrkän vastalauseen tätä myötämielistä budjetin kahtiajakosuunnitelmaa vastaan, jota valtiovarainvaliokunta on katsonut arvolleen sopivaksi eduskunnan päätökseksi ehdottaa, mutta muuten jättää tämä ponsi tien avoimeksi kaikille budjettijärjestelyn suunnitelmille, olivatpa ne millaisia tahansa, jos niissä vain on budjetin yhtenäisyys. säilytetty. Vaikka eduskunta siis seitsemännen vastalauseen hyväksyisikin, ei se silti olisi muussa suhteessa käsiään sitonut. Kun sitten katselee: muuten tämän valiokun.nan keksimän budjettijärjestelyn läatua, niin on tämä mietintö omansa herättämään muitakin, vaikkakin pienempiä epäilyksiä, joita täällä ei ole vielä keskustelun kuluessa. mainittu. Laskelmia tarkastaessaan on valiokunta nim. tullut siihen tulokseen, että kuten jo on mainittu, valtion vakinaiset varat riittävät valtion menojen peittämiseen ja antavat vielä yli 2,600,000 markan ylijäämääkin, jota valiokunta ei ole minkäänlaisiin valtion tarpeisiin osoittanut, se ei ole keksinyt sitä varten mitään tarvetta budjetin menopuolelle. Se on aivan puhdasta ylijäämää ja tulisi valiokunnan ehdotuksen mukaan arm. hallituksen vapaasti käytettäväksi. Mutta tästä huolimatta. ehdottaa valiokunta kuitenkin suostuntavaroja käytettäväksi yleiseen budjettijärjestelyyn, kuten näkyy mietinnön sivuilta 60 ja 61 leima- ja mallasjuomasuostunnan kannanto- ja tarkastuskustannuksia varten, vaikkakin perustuslakien mukaan suostuntavaroja saa budjetin järjestelyyn käsittääkseni osoittaa ainoastaan m:käli vakinaiset valtiovarat eivät riitä. Valiokunnalla olisi minun käsitykseni mukaan ollut täysi oikeus osoittaa suostuntavaroja tekemäänsä budjettiä varten, jos valiokunta olisi keksinyt menoja vaikkapa näennäisiäkin niin paljon, että yleisessä budjetissä olisi ollut vajausta.. Perustuslakien kannalta katsoen olisi ollut asianmukaista täyttää se vajaus suostunnalla. Mutta 'sen sijaan on mielestäni kyseenalaista, onko täysin oikein perustuslain kannalta osoittaa suostuntaa, vaikkapa vain pienempi määrä, 260,000 markkaa, kuten valiokunta tällä kertaa on osoittanut, budjetin järjestelyä varten, jos budjetti ilmankin päättyy ylijäämään. Tällä kertaa en tahdo kosketella Pudjettimietinnön muihin kohtiin, koska en voi uskoa, että eduskunta tulisi hyväksymään valiokunnan ehdottaman budjetin kahtiajaon. Uskallan toivoa, täällä aikaisemminkin annettujen lausuntojen perustuksella, että eduskunta tulee pälauttamaan mietinnön valtiovarainvaliokuntaan, joka antaisi eduskunnalle uuden budjetti ehdotuksen asiasta. Selitykseksi tahdon vain mainita, että valtion budjetin yhtenäisyydellä ei tässä tarkoiteta, että kulkulaitosrahasto yhdistettäisiin yleiseen budjettiin. Se voi aivan hyvin olla budjetin yhtenäisyyttä rikkomatta siitä erillään, kuten tähänkin asti on tapahtunut. Minä kannatan siis valiokunnan mietintöön liitettyä seitsemättä vastalausetta.
Budjettiasia on taas näillä valtiopäivillä antanut eduskunnalle paljon päänvaivaa. On sommiteltu sinne ja tänne, mutta ei ole mihinkään sopivaan tulokseen päästy. Ei tahdo syntyä mitään valmista. On tehty useita ehdotuksia valiokunnan mietinnössä olevien ehdotusten lisäksi, joiden kaikkien tarkoitus on löytää kunniallinen pääsy tästä budjettipulmasta. On asetuttu toisin puolin teoreettisen politiikan kannalle, toiselta puolen reaalipolitiikan. Edellinen kanta ei ota lukuun olevia oloja, mahdollisuuksia ja volmia, se vain määräilee. Valiokunnan mietintö samoin kuin ed. Kallion ja Mechelinin ehdotukset, vaikka ne seisovat samalla perustalla, perääntyvät kuitenkin asemaltaan, ja koettavat tehdä sen tavalla, joka ei näyttäisi peräytymiseltä. He ikäänkuin sanovat hallitukselle: sHyvä hallitus, me emme tahdo - luopua asemastamme, emme voi ottaa lukuun sotilasmiljoo- nia, me emme anna niitä teille, mutta me annamme ne kuitenkin toista tietä. Me myönnämme tarpeelliset suostunnat, muttä me panemme ne kulkulaitosrahastoon, sotilasrahastoon tai muihin rahastoihin. Te voitte ehdottaa meidän ehdotustamme hylättäväksi mikäli se koskee sitä rahastoa, johon rahat on pantavat ja silloin jäävät suostunnat teidän vapaasti käytettävikserne ja te voitte niillä täyttää sivistysvarojen tarpeet. Meidän tietysti täytyy ensi valtiopäivillä taasen uudestaan pitää pitkiä puheita siitä, ettetie ole oikein menetelleet, ja vähän torua teitä, mutta se nyt kerran kuuluu asiaan.” Tämä ehdotuksissa ilmenevä peräytyminen on selvä ja useat edustajat ovatkin siitä jo täällä huomauttaneet, mutta tämä peräytyminen on peräytyminen huonoille ja kestämiittömille asemille, joista yhä uudestaan on peräännyttävä. Se on sentähden niinkuin sosialidemokraattien vastaKun kerlauseessa sanotaankin ,naamiopeliä”. ran peräännytään, peräännyttäköin julkisesti ja arvokkuudella. Välillä: kiikkuminen vie välttämättömästi uusiin tappioihin ja uöyryytyksiin. Muuten minusta ei löydy missään tapauksessa kuin kaksi tietä, joita voidaan kunnialla kulkea. Ensimäinen on kokonaan kieltää suostunnat, niinkuin äärimäisestä oikeistosta ja vasemmistosta on ehdotettu ja antaa hallituksen toimia mielensä mukaan sekä jättää asiat menemään menojaan. Tämä on johdonmukaista ja minun mielestäni tämä myöskin on rehellistä peliä. Se on teoreettisesti oikeudellinenkin, mutta tässä; niinkuin niin monessa elämän tapauksessa tapahtuu, voi summa jus muuttua summa: injuriaksi. Niin johtaa tämäkin tie konsekvenseissaan summa injuriaan. Ed. Bäck ja Estlander ovat tunnustaneet, että se johtaakin kärsimyksiin, mutta että kärsimyksien. kautta oikeus onkin voitettava. Aivan totta on, ettei mitään suurta ja oikeata voiteta ilman taistelua j ja kärsimystä. Suurimmat oikeuden ja hyvän voitot mailmassa ovat vaatineet suurinta kärsimystä. Mutta onko se kärsimys, joka suostuntakiellosta syntyy, toistemme päälle panemaa. kärsimystä? Jos me kiellämme suostunnat ja siten kansakoululaitoksemme ja kansan sivistysolot tai virkamiehemme hajoavat ja joutuvat epäkuntoon, eikö se silloin ole oma syymme, koska suostunnan myöntämisellä olisimme tämän välttäneet. Tämän kautta me, jotka saamme nykyään kärsiä väkivaltaista kohtelua oikeuksiemme, kansallisuutemme ja persoonallisuutemmekin . puolesta, hosuisimme ja löisimme itse itseämme sen lisäksi, ja se kärsimys, joka tulee omasta itsestämme, se ei ole se kärsimys, joka vie voittoon. Vasemmiston puolesta on huomanutettu, että muutama vuotuinen suostuntakielto pakoittaisi hallituksen alistumaan. Jospa niin olisi! Mutta nykyään ja nähtävästi monta vuotta eteenpäin ei eduskunnalla ole mitään keinoa pakoittaa hallitusta noudattamaan laillisia muotoja sotilasmiljooniin nähden; jos kotimaisella hallituksella on itselläänkään siihen voimaa, vaikka se tahtoisikin ja vaikkapa siinä istuisivat ed. Bäck, Estlander, Murros, Kirves ynnä muut suostunnan kieltäjät. Ja niin tapahtuisi jo ensi vuonna, jos hallitus eduskunnan suostuntakiellon johdosta jättäisi sivistystarpeet tyydyttämättä, että maa.laiskunnista ehkä 80:kin % ei suostuisi maksamaan niitä lisäpalkkoja opettajillensa, joita tämä. suostuntakielto vaatisi. Mutta opettajat taas eivät pelkällä ilmalla voi tulla toimeen ja he hakisivat itsensä muihin toimiin ja kansakoululaitos olisi moniksi vuosiksi lamassa. Mutta hallitus voi menetellä toisellakin tavalla joka on luultavinta, siten että se prolongeeraa edellisen vuoden budjettia seuraavaan vuoteen. Mutta mitä siitä seuraa? Ei ainoastaan kaikki hallinnolliset virkamiehet yleensä, vaan tuomaritkin tulevat kestämättömään asemaan esimerkiksi leimaveron suhteen. Kysymys silloin on joko. totella hallitusta ja pysyä virassaan tai eduskuntaa ja menettää virkansa. Että tämmöistä ristiriitaa edellytetään, osoittavat myöskin ne kyselyt maänkieliä taitavista henkilöistä Venäjällä, - jotka nykyään siellä tapahtuvat. Ovatko suostuntakiellon. puolustajat ajatelleet, että tässä on kysymys paljon enemmästä kuin virkamiesten leivästä tai venäläisen virkaparven tulosta maahan. Ovatko suostunnan kieltäjät käsittäneet, että jos eduskunta panee koko maan virkamiehet tai suurimman osan niistä tarpeettomasti alttiiksi ja uhriksi, voi tapahtua semmoista, joka saattaa eduskunnan ristiriitaan maan koko neet käytäntöön: uuden kieltolain, virkakunnan kanssa. Hallituksella on vielä toisiakin. keinoja, joita se voi käyttää ja joista täällä jo ed. Kallio huomautti vasemmiston puhujille. Hallitus voi menetellä aivan perustuslaillisella tavalla saadaksensa varoja melkein mihin tahansa. Se voi yksinkertaisesti koroittaa tullia ja silloin syntyy meidän maassamme taloudellisella alalla oloja, jotka varsinkin tulevat kohtaamaan juuri sitä kansan osaa, jota vasemmisto sanoo puolustavansa. Elantotarpeet voivat kallistua siihen määrin, ettei koko Euroopan maassa tule olemaan niin kalliita elämisen ehtoja kuin Suomessa. Seurauksena on virkamiesten uusia palkkojen koroituksia ja myöskin työmiesten palkkojen koroitus tulee välttämättömäksi, joka taas saattaa teollisuuden mahdottomaan asemaan, koska se ei voi silloin kilpailla ulkomaan kanssa. Ja kun teollisuus rappeutuu ja taukoo, horjuu maan taloudellinen tila. Perjantaina ed. Murros myöskin selitti, että viinanpolttoveron kiellosta ei syntyisi mitään seurauksia. Hän julisti, että viinaveron kielto samalla estäisi viinan poltonkin ja siis olisi raittiuden eduksi. Toukokuun 9 päivänä 1892 annetun ja voimassa olevan paloviina-asetuksen 18 sallii jokaiselle hyvämaineiselle ja rehelliseksi tunnetulle Suomen kansalaiselle oikeuden valmistaa paloviinaa veron maksamista vastaan laissa määrätyssä järjestyksessä. Sen 13 8:ssä määritellään vero 65 penniksi litralta, mutta 74 $:ssä sanotaan, että laki muuten on voimassa, paitsi että kolmannessa pykälässä säädetyn valmistusveron määrä: on oleva voimassa ainoastaan 1894 vuoden loppuun. Ja tämä pykälä on muutettu sitten valtiopäiviltä valtiopäiville. Veron määräys on si1s semmoinen, joka on ollut voimassa vain määrätyn ajan, nykyään vuoden kerrallaan, mutta muu osa laista on voimässa, vaikka veromäärän paneminen muuttuisikin ja vaikka se loppuisikin. Silloin polttimojen omistajilla on oikeus polttaa —edeskin päin. Täten suuri osa myöskin meidän juristeistamme tulkitsee tämän asetuksen ja luultavinta varmaankin on, eitä hallitus omistaisi heidän tulkintansa ja pitäisi sen korkeammassa arvossa kuin ed. Murroksen. Mutta mihin silloin joutuisivat viinaverot? Luultavinta on, että viinanpoltto-osakeyhtiöt alentaisivat jonkun määrän viinan hinnasta, mutta kuitenkin pistäisivät osan nykyistä veroa taskuunsa, ehkä toisen puolen tai 5 miljoonaa markkaa. Miljoonat valuisivat siis kansan taskuista viinanpolttoyhtiöille ja samassa myös, kun viinan hinta alenee, juominen lisääntyisi. Silloin olisivat suostuntojen kieltäjät panjoka tahtoo sanoa, nettä väkijuomat lopetettaisiin juomalla”. Toinen tie, jolla voidaan bud'ettijärjestelystä kunnialla selviytyä, on että otetaan budjettijärjestelyssä lukuun sotilasmiljoonat, niinkuin viidennessä vastalauseessa on ehdotettu ja tehdään budjetti sen mukaan, mutta samalla selitetään, että eduskunta on tehnyt tämän pakosta vlivoimaisen voiman edessä, eikä tule sitä koskaan oikeaksi tunnustamaan, ennenkuin sotilasasia voimassa olevan lain mukaan on järjestetty eduskunnan ja hallitsijan yhdenmukaisella päätöksellä. Minun mielestäni ei ole mitään alentavaa s1l1- nä, että ylivoimaisen voiman edessä peräännytään. Kun asianhaaroja ei voida muuttaa, niin ei voida, ja ne ovat silloin otettavat lukuun semmoisina kuin ne ovat. Tämä on menettely, joka maailmassa on täytynyt tapahtua alituisesti ja on rehellistä ja avonaista ja ainoa keino, joka aukaisee budjettikummituksen gordilaisen solmun. Sen menettelyn kautta vältetään muuten tästä asiasta syntyvät: arvaamattomat ristiriidat ja luulen, että näitä ristiriitoja muutenkin löytyy yllinkyllin, ettei meidän tarvitse uusia omilla toimillamme lisätä. Jos eduskunta voisi yhtyä näihin periaatteisiin, olisi budjettijärjestely perin yksinkertainen. Valtion kaikki menot tekevät budjettijärjestelyn mukaan 99,713,800 markkaa. Kun siihen lisätään sotilasmiljoonat, 15 miljoo"naa, nousee menopuoli 114,713,800 markkaan. Tulopuoli . taas osoittaa 104,065,600 markkaa. Kun leima- ja -mallassuostunnasta on laskettu tulevan 3,700,000, vaaditaan Suomen Pankin voittovaroista lisäksi 3,780,000 markkaa. Pankin voittovaroja jää siten lähes 4 miljoonaa. jälelle käytettäväksi muihin tarpeisiin. Minä sentähden puolestani yhdyn kannattamaan viidennen vastalauseen 89 sivulla olevaa pontta, sen a) kohtaa, jossa esitetään, että mietintö palautetaan takaisin valiokuntaan järjestettäväksi siten, että sotilasmiljoonat otetaan budjetissa lukuun. Keskustelun aikana sitäpaitsi. on kosketeltu, niinkuin mietinnössäkin kosketellaan, viinaveroa ja osan siitä antamista kunnille. Ed. Mechelin on jo maininnui; mihin vaikeaan taloudelliseen asemaan kunnat ovat joutuneet, ja valiokunta mietinnössään on osoittanut, kuinka nopeasti kuntien velat ovat kasvaneet. Viimeisten 20 vuoden kuluessa ovat kaupunkikuntien velat nousseet 8- kertaisesti, mutta maalaiskuntien 21-kertaisesti ja sentähden ovat maalaiskuntien kannettavat äyriverot myöskin sivuuttaneet kaupunkikuntien ja jättäneet ne kauvas taaksensa, niin että toisissa kunnissa :on tultu siihen rajaan, josta -ei.enää voida käydä ohitse. Kuitenkin eduskunnankin kautta näillä valtiopäivillä kunnilta vaaditaan yhä uusia kustannuksia ja yhä uusia toimenpiteitä. - Mutta kunnilla ei ole minkäänlaisia muita tuloja kuin ainoastaan takseerauksen kautta kannettavia. Että kunnat ovat kovasti avun tarpesssa, ei todista ainoastaan se, ettii heidän vellataakkansa on niin suunnattomasti noussut, vaan vielä se, että on paljon uusia tarpeita, joita heidän olisi täytettävä ja jota nykyaika vaatii, muita jota he eivät voi täyttää. Heille olisi tarvis käyttää varoja terveys- ja sairashoitonsa parantamiseen. Heille olisi tarvis saada piiriinsä synnytyskoteja, turvattomien lasten hoitoa ja koteja, vaivaishoitoa olisi parannettava, asuntopulaa toisissa kunnissa helpotettava, varsinkin niissä, missä tehdasteollisuus on lisääntynyt. Työttömyyttä vastaan olisi toisissa kunnissa tarpeen saada varoja ja moneen muuhun tarpeeseen. On kuitenkin vastustettu viinaverorahojen antamista kuntien avuksi useilla eri syillä. On sanottu, että kunnat eivät osaa käyttää näitä varoja oikein. On sanottu, että apu on vaarallistakin kunnille, koska sen kautta kunnat tottuisivat asettamaan budjettinsa tätä tuloa silmällä pitäen ja että tämä apu ei voi olla muuta kuin satunnaista. Ed. Mechelin jo esitti mielipiteenään, että kunnilla olisi tarpeellista, saada säännöllisesti valtionavustusta. Että kunnat eivät voisi käyttää varoja oikein ja hyödyllisesti, se on vanha veruke, joka ei pidä paikkaansa. Kunnat ovat päinvastoin osoittaneet, että he osaavat käyttää paljon suurempia varoja, kuin mitä tästä avustuksesta tulisi budjetissanvsa ja ovat käyttäneet niitä mitä suurimmalla varovaisuudella, kunnolla ja taidolla. Vihdoin on myöskin sanoftu, että viinaverorahat ovat semmoisia varoja, jotka kuuluvat kulkulaitosrahastoon ja joita ei sovi maalaiskunnille antaa. Mutta kuinka sitten sopii kaupunkikunnille antaa viinanmyynnistä ja viinananniskelusta tulevia varoja? Kaupunkilaiskunnat ovat kantaneet näitä vuosikymmeniä, kantavat nykyäänkin noin 2 Y, miljoonaa vuosittain ja niistä eivät ne edustajat tahdo mitään tietää ja raitään puhua jotka tahtovat maalaiskunnilta kieltää 2 miljoonan avustuksen. On myöskin sunottu, että kun ei ole mitään määrättyä, mihin eri tarkoituksiin ne ovat käytettävät, niin on outoa, näin umpimiähkäisesti myöntää valtion avustusta. Mutta mikä estää eduskuntaa panemasta määräyksiä, mihin tarkoituksiin ne saadaan käyttää? Mutta joka kunnalla ei ole samanlaisia tarpeita. Toiset kunnat esim. ovat niin pienet, etteivät ne voi annettavalla avustuksella rakentaa itsellensä sairashuonetta. Toiset ovat kaupungin ääressä, ettei-vät ne tarvitse sairashuonetta j. n. e. Sentähden semmoinen määritelmä on minusta sd&pimaton. Ei kaupunkikunnillekaan eikä maalaiskunnille nykyään annettavasta 400,000 markasta ole määritelty muuta, kuin että niiden on käytettävä ne hyödyllisiin tarpeisiinsa ja samaten voitaisiin tästä avustuksesta määrätä, että ne ovat käytettävät hyödyllisiin tarpeisiin. Kaupunkikunnat käyttävät niitä kaikenlaisiin vaivaishoitoa helpottaviin tarpeisiin, kuten lastenseimiin ja lasten kasvatuskoteihin. Ne antavat avustusta niin kutsutulle maitopisarayhdistykselle, joka hankkii äidittömille ja turvattomille lapsille terveellistä ravintoa y. m. semmoisiin tarpeisiin. Onpa vielä väitetty, ettei löydy rahoja sitä varten. Kulkulaitosrahasto jää vaille, jos 2 miljoonaa viinaveroista annettaisiin maalaiskunnille. Mutta vanha sananparsi sanoo, että kyllä susi syitä saapi, kun mieli lampaan lihaa tekee. Samaa voidaan sanoa tästä väitteestä, sillä rahaa kyllä löytyy jos vaan on hyvää tahtoa eikä asetuta vihamieliselle kannalle maalaisväestöä kohtaan. Esimerkiksi Raasulin-Hiitolan rataan voidaan sen 2 miljoonan sijaan, joka viinaverorahoista annettaisiin kunnille, antaa niistä valtion säästövaroista, joista kolmena viime vuonna on jäänyt säästöön liiallisten suostuntojen myöntämisen kautta yli 13 miljoonaa. Käyteitäköön näistä 2 miljoonaa radan rakennukseen, niin kulkulaitosrahasto on sillä täytetty. Sitä paitsi voidaan monia muita keinoja käyttää, joiden kautta kulkulaitosrahasto saadaan pysymään kunnossa, Voidaan esimerkiksi pankin säästövaroista ottaa 2 miljoonaa ja siirtää jäännökset 2 miljoonaa pankin vararahastoon. Minä sentähden tässä yhdyn ed. Mechelinin ja ed. Tipposen mielipiteeseen, että kunnille viinaverorahoista on myönnettävä 2 miljoonaa markkaa ensi vuodeksi.
Se budjettijupina, jota tässä nyt on pari iltayötä jo pidetty, on oikeastaan hiukkasen ,,ennen-kuulumaton”, käyttääkseni ed. Castrenin sanontatapaa.: Herrat ovat -yksi toisensa perästä nousseet ja nipistelleet toistensa niskavilloja Fhdotuksia budjetin järjestelyksi on tehty yhä uusia. Niitä on kiitetty ja moitittu. Semmoinenkia on tapahtunut, että perustuslailliset Mechelin ja Wrede ovat nousseet ylös ja todistaneet, että perustuslaillisen Renvallin ehjoihin vakinaiset. valtion tulot: eivät: riitä. dotus, valiokunnan mietintö, sisältää: ehdotuksen, joka tietää budjetin kahtia jakoa, siis tavallansa nykyisen hallituksen vaatimuksiin suostumista. Samaan aikaan suomettarelainen ed, Kairamo leimaa ed. Mechelinin vakavasti tekemän ehdotuksen lapsellisuudeksi, naivisuudeksi, josta ed. Mechelin nähtävästi niin suuttui, että pötki salista pois. Ed. Renvall taas vuorostaan esitti, että ed. Kallion ehdotus monine 'hyvine tarkoituksinensa ei kuitenkaan pysty mitenkään vaikeuttamaan sotilasmiljoonien ryöstöä. Ja perustuslailliset kaikki, viimeistä miestä myöten, ovat kauhistuvinaan hirmuisesti suomettarelaisten miljoonain-lahjoittamisehdotusta. Muita vieläkin kummallisempaa on tässä nähty. Ed. Danielson-Kalmari nousee puliujalavalle ja ilmoittaa, että hän mieluummin tahtoisi hiukkasen korjattuna kannattaa ed. Mechelinin kuin omien — puoluelaistensa — sotamiljoona-ehdotusta. Ed. Nevanlinna puolestaan vakuuttaa, että hänestä on viime vuosina tuntunut hiukan vastenmieliseltä tehdä noita miljoonain luovutuksia ja vastenmieliseltä tuntuu se hänestä nytkin, hänen oman lausuntonsa mukaan, näin perästäpäin ja näin myöhään vielä tuollainen tarjous tehdä. Jollei itsellä olisi vakuutusta siitä, että ne lukuisat porvarien ehdotukset, joita täällä on kuultu, ovat huonoja; niin jo siitä keskustelusta, jota täällä nyt on käytetty, täytyisi sivullisenkin tulla vakuutetuksi siitä, että ne kaikki mahtavat olla erinomaisen huonoja ja kelvottomia eduskunnan päätökseksi. Sillä porvarit ovat toisistansa ja toistensa budjetti ehdotuksista nyt antaneet sellaiset todistukset, että niitä voi lukea vielä” jälkeenpäinkin eduskunnan ulkopuolella oleville. Lukiessani valtiovarainvaliokunnan mietinnön ja siihen liitetyt vastalauseet sekä kuullessani ne ehdotukset, joita täällä suullisesti on tehty, olen puolestani tullut vakuutetuksi siitä että ne porvarien ehdotukset ovat kaikki, mikä enemmän, mikä vähemmän, huonoja. Koko tämä touhu ja tämä ,,ennen-kuulumaton” porvarien keskinäinen riiteleminen tässä jutussa täällä on ymmärrettävästi johtunut nykyisestä ryssäläistyttämispolitiikasta. täkäläisten apurien politiikka on saanut porvarien ,,kristillisen velitaikinan”? melkein jonkun: laiseen kuohumis- tai nousemistilaan. Ei iletitäisi taipua nykyisen hallitussuunnan vaatimuksiin, mutta ei myöskään uskallettaisi vastaankaan panna kyllin pontevasti. Ja kun situatsioni on tämmöinen, silloin on haettava keinoja, joilla siltä voitaisiin mahdollisimman vähällä selviytyä. Venäjän hallituksen ja sen Mitä tehdä? Kaikki tunnustavat, että suostuntoja ei tarvita. Valtion vakinaiset tulot riittävät kaikkiin vakinaisiin, jopa ylimääräisiinkin menoihin ja vielä jää jommoinenkin ylijäämä. Jos suostunnat myönnetään, niin varmasti on hallituksen paljon helpompi toimia kuin ilman niitä. Sitä e! voine kukaan kieltää. Ed. Danielson- Kalmari täällä pitämässään puheessa nimenomaan :tunnustikin; että suostuntojen kielto on kaikkein jyrkin vastaus hallituksen nykyiseen politiikkaan ja erityisesti hallituksen rahapolitiikkaan. Mutta hän lisäsi, että se hänen mielestään vaikuttaa niin kovasti vähän tai ei vaikuta ainakaan paljon asioihin. Minä puolestani väitän; että suostuntojen kieltäminen kaikissa tapauksissa vaikuttaa toisin kuin suostuntojen myöntäminen. Jos suostuntoja ei myönnetä, niin mitä siitä seuraa? Sitä ei tarkallensa tiedä, eikä voi kukaan sanoa. Arveluita saattaa tietysti lausua sinne ja tänne, otaksumisia, mutta kukaan ei voi varmasti todistaa j juuri mitään. Yksi seikka kuitenkin kai lienee varma, se nimittäin, että jos eduskunta suostunnat kieltää, niin olkoon hallituksen menettely ja toiminta sen jälkeen mimmoinen hyvänsä, kaikissa tapauksissa se tulee panemaan Suomen virkamiehet yhdessä ja toisessa suhteessa koetukselle. Minä luulen, että herrat niin taholla kuin toisella pelkäävät tätä koetusta, kun eivät luota omiin tovereihinsa virkapaikoissa, eivät jaksa luottaa niihin sen takia, että monet yksitvistapaukset ovat jo todistaneet, että virkamiesten selkäranka monastikaan ei ole niin vahva ja suora kuin sen pitäisi olla. Myönnän kuitenkin suoraan, että löytyy paljon kauniitakin esimerkkejä siitä, että virkamiehet ovat seuranneet niitä eduskunnan aikaisempia lausuntoja, että virkamiesten näissä vaikeissakin oloissa tulee pitää maan oikeista laeista kiinni laittomiakin käskyjä vastaan: > Eräänä toisena syynä porvarien suostuntainmyöntämiskantaan, vaikka he itsekin ovat pakoitetut tunnustamaan, että kielto olisi jyrkin vastalaiise, luulen olevan sen, että porvarit yleensä eivät mielellänsä tahdo porvarilliselta hallitukselta varoja kieltää. Nykyinen amiraalisenaatti: on porvarillinen hallitus sekin. Ja se voi laskea ansioksensa, että se yhdessä ja toisessa suhteessa on palvellut Suomen porvarien osaksi salaisia jä osaksi niiden julkisiakin luokkatarkoituksia ja -pyrkimyksiä. Se on yhdessä ja toisessa suhteessa Suomen herroja: hyödyttänytkin.. Minun ei kai. tarvitse tässä ruveta niitä tapauksia luettelemaan. Mainitsen vain nykyisen senaatin suhteen työväen suojeluslakeihin, kunnallislakeihin, kieltolakiin ji n e Nämä ja monet luettelemattomat seikat "tavalla ajaa, paitsi Venäjän vallanpitäjäin tahdon mukaista, myöskin Suomen vallassaolevien tahdon mukaista politiikkaa. Jos nyt eduskunta astuisi suostuntakiellon polulle, niin se olisi täällä jonkunlainen ennakkotapaus, ennakkoteko, jolla eräät porvarit, — sillä ilman eräitten porvarien apua suostuntakieltoa ei täällä saada aikaan — olisivat nousseet porvarillista hallitusta vastaan tässä suhteessa... Ja se ei käyne päinsä. Mutta entäs ne sotilasmiljoonat? Niitten ympärillähän kieppuu koko tämä budjettikysymys. Tähän aikaan, jolloin Euroopan suurissa maissa porvareita vaivaa kauhea sotakiihko, eivät pienen Suomen porvarit tosin erityisesti ole sotakiihkoisia, mutta niitäkin , koristaa” sentään sotainen henki. Ed. Paasikivi viime kerralla tätä asiaa käsiteltäessä puheessansa mainitsi valtiovarainvaliokunnan mietinnön sitä kohtaa, joka koskee sotilasrahastoa, ,,ontoksi kohdaksi”, joka ei pysy seisaallaan edes paperilla. Ed. Mechelin taas tunnetussa ehdotuksessansa myös tuo hyvin selvästi esiin sen ajatuksen, että valtiobudjetti ilman sotilasbudjettia ei ole minkään arvoinen. Ed. Danielson-Kalmari tämän iltaisessa puheessansa nimenomaan huomautti, että Suomen kansan aineellinen vaurastuminen muka tekee mahdolliseksi sotilasrasituksiin osaa ottamisen j. n. p. Kaikki nämä tällaiset vaatimattomatkin lausunnot osoittavat kaikessa tapauksessa, että meidän porvaristoamme, vaikka sillä ei suinkaan koskaan liene mahdollisuutta sotaisiin ,urotöihin” ja valloituksiin, kuitenkin elähyttää sotainen henki, joka muuten on porvaristolle yleensä ominaista. En ole tämän kaksi-iltaisen keskustelun kuluessa kuullut kenenkään porvarin nousevan vastustamaan sitä sotaista innostusta ja sitä militarististä henkeä, joka monissa herrain lausunnoissa on esiintynyt. Päinvastoin on sitä kannatettu tai annettu sen menojansa mennä. Tämäkin selittää suostuntain myöntämishalun. ' Se erimielisyys, joka on näyttänyt vallitsevan eduskunnan. porvarien keskuudessa, on minusta tähden kuitenkin vain paljaasti muodoilista. Eikä se semmoisenansa siis ansaiise sen suurempaa huomiota, varsinkin kun kaikki nuo mainitut erimieliset ainekset lopultakin sentään julkisesti ovat muutamissa kohdissa yksimielisiä. Yksimielisiä ovat nimittäin kaikki herrat, lukuunottamatta ed. Bäckiä ja häntä mahdollisesti ympäröivää pientä joukkoa, siitä, että suostunnat kaikessa tapauksessa, vaikka niitä laillista "budjettia varten ei tarvittaisi, ovat otettavat. Suomettarelaiset julkeasti ilmoittavat tarvitsevansa ne 15 pistinmiljoonain maksamiseksi. Valiokunnan mietinnössä taas polemiseerataan pistinmiljoonien maksamista vastaan ja ehdotetaan liikenevät suostuntavarat kulkulaitosrahastoon. ja kunnille. Ed. Mechelinin ehdotuksessa taas toistakymmentä suostunnoilla otettua miljoonaa sijoitetaan sotilasrahastoon odottamaan eduskunnan ja hallitsijan välillä tapahtuvaa lähempää sopimusta. Kallion ehdotuksessa niitä suostuntamiljoonia sijoitellaan maanviljelystarkoituksiin ja muistaakseni kulkulaitosrahastoon. Kaikki muut ehdotuksentekijät, paitsi suomettarelaiset, jyrkästi kieltävät tarkoittavansa noilla siirtovaroilla sotilasmiljoonien maksamista, vaikka ne niihin lopultakin hupenevat. Yksi esittää yksiä tarkoituksia niitä varten, toinen toisia. Ed. Mechelin viime kerralla perustellessansa. tuota tunnettua ehdotustansa lausui kauniisti, että meillä tarvitaan runsaasti varoja : suurien uudistusten perille ajamiseen. Hän mainitsi muun muassa oppipakkolain ja jotakin muuta. Mutta vaikka koetin tarkkaan seurata hänen puhettansa ja olen jälkeenkin päin lukenut hänen ehdotuksensa, en siitä löydä ainoatakaan rahaerää, jonka hän olisi osoittanut noihin uudistustarkoituksiin. Valiokunnan mietinnössä taas puhuttaessa suostunnan tarpeesta ja suostuntain ottamisesta, mainitaan jotain sen tapaista, ettei olisi sopivaa nyt yhtäkkiä luopua suostuntain ottamisesta, kun niitä kuitenkin tulevaisuudessa muka tarvittanee j. n. p. Nämä tällaiset syyt ovat ilmeisiä verukkeita. Niillä tahdotaan peittää tosiasiaa. Niillä tahdotaan johtaa lukijoita ja kuulijoita harhaan. Semmoinen tapa ei minusta ole kaunista eikä se ole oikeata. Siten kyllä paljastuu, että sen, mitä suomettarelaiset julkisesti myöntävät, sen ovat perustuslailliset pakoitetut salassa, itseksensä myöntämään; sen tosiasian, minkä suomettarelaiset budjettiehdotuksessaan ottavat avonaisesti huomioon, sen tosiasian ovat myöskin perustuslailliset omissatunnoissansa sekä ehdotuksiaan ja laskelmiaan laatiessaan olleet pakoitetut ottamaan huomioon. Ja ovat ottaneetkin. Sillä tiellä kuin nyt ollaan, niin perustuslaillisten joka ikinen suostuntoja edellyttävä ehdotus, luettuna niihin ed. Mechelininkin jotakuinkin selvä suomettarelainen ehdotus, tietää sitä, että perustuslailliset eivät yritäkään rakentaa edes niitä pieniä esteitä, joita eduskunta budjettipäätöksellänsä voisi rakentaa hallituksen nykyiselle politiikalle. Näin ollen se erimielisyys, mikä muka olisi olemassa —perustuslaillisten ja suomettarelaisten välillä, on siis vain muodollista laatua, kuten jo olen sanonut. Suomettarelaisissa sanomalehdissä onkin, m. m. vielä juuri äskettäin Suomettaressa, huomautettu, että muissa porvarisryhmissä on yhä enemmän alkanut voittaa alaa se suomettarelaisen puolueen keskuudessa vallinnut käsityskanta, että eduskunnan lopultakin on ruvettava myöntämään nuo sotilasmiljoonat ja astuttava sille suomettarelaisten ,,reaaliselle pohjalle”. Hyvin uskottavaa on tosiaankin, että asia näin on. Ne ehdotukset, joita perustuslailliselta taholta keskustelun kuluessa on tehty, minusta ilmeisesti todistavat: nuo suomettarelaisten väitteet oikeiksi. Jakun asia näin on, niin sen on ymmärrettävästi täytynyt tuottaa asianomaisille perustuslaillisille ryhmille ja ehdotusten tekijöille ja kannattajille koko paljon huolta ja vaivaa. Meillä sosialidemokraateilla puolestamme ei ole ollenkaan niitä huolia kannettavanamme tässä kysymyksessä kuin herraspuolueilla näkyy olevan. Minä olen pannut merkille, että herraspuolueita tässä jutussa on myöskin kiihottanut ja niiden toimintaa määrännyt jossain määrin lähestyvät vaalitkin. Ed. von Born niihin vaaleihin täällä puheenvuorossaan viittasikin ja kehoitti reippaasti porvaritovereitansa jättämään vaaleissa kansan arvosteltavaksi asian. Oikein muuten. Meidän ei tarvitse näissä herrain mielestäni kieroissa hommissa olla mukana vaalienkaan takia. Meillä sosialidemokraateilla on valitsijaimme vaikutusvaltaisimman osan, Suomen sosialidemokratian, varmat ja selvät ohjeet edessämme ja seurattavinamme. Ne ohjeet kuuluvat: Ei ollenkaan rahoja porvarilliselle hallitukselle, ei penniäkään sotilastarkoituksiin! Ei rahoja porvarilliselle hallitukselle. Vielä vähemmin sellaiselle hallitukselle, joka ei vastaa rahojen hoidosta ja rahojen käytöstä, vielä vähemmin sellaiselle hallitukselle, joka polkee lakia ja oikeutta, joka harjoittaa mitä julminta ja ilkeintä kuristusta kansan suuria joukkoja vastaan ja koko maata vastaan. Sen vuoksi me voimme ja meidän velvollisuutemme on seisoa johdonmukaisesti suostuntakiellon kannalla. Ed. Danielson-Kalmari pitkässä puheessansa huomautti, että menettelyä tässä suhteessa määrättäissä tulisi ottaa huomioon, ettei pantaisi alttiiksi eduskunnan finanssioikeutta, ei pantaisi alttiiksi maan ja kansan sivistystarpeita, eikä myöskään tarpeettomasti laajennettaisi nykyistä ristiriitaa. Nuo kolme asiaa, jotka ed. Danielson-Kalmari mainitsi, ovat kyllä minustakin huomioonotettavia seikkoja, mutta silloin kun on kysymyksessä laittomasti menettelevän hallituksen, kokonaisen laittoinan hallitusjärjestelmän, semmoisen kuin nykyisen, vastustaminen, semmoisen hallitusjärjestelmän, joka kaikessa tapauksessa on supistanut ja vastakin tullenee vaikeuttamaan ja supistamaan eduskunnan finanssioikeutta, joka on riistänyt ja vastaisuudessakin tullenee — tehköön eduskunta mitä tahtoo — riistämään kansalta sivistystarpeisiin tarvittavat varat ja joka itse puolestansa pitää huolta siitä, että ristiriita laajenee laajenemistaan, kuilu käy yhä ammottavammaksi, kun tämmöisen vastustamisesta on kysymys, emmekä voi sen suunnan vaatimuksiin myöntymällä saada minkäänmoisia takeita siitä, että politiikka muuttuisi, niinkuin ed. Mechelinin ehdotuksessa edellytetään, silloin on tosiaankin turhaa lähteä —suomettarelaisten —viittoamalle polulle. Monivuotinen kokemuskin jo todistaa, että joka ikinen myönnytys, minkä porvarit ovat tehneet, myönnytys suomettarelaisessa mielessä sanottuna, on tuonut mukanansa yhä uusia vaatimuksia. Ruokahalu kasvaa syödessä ryssillä ja niiden kuristushalulla ei ole loppua, ei ainakaan sellaista maalla edullista loppua, jonka me pienissä oloissamme voisimme ratkaisevasti aiheuttaa. Minun täytyy vielä kajota asian erääseen puoleen. Puolustellessaan sotilasmiljoonien lahjoittamista mainitsi ed. Paasikivi asiaa ensi kerran käsiteltäessä muiden muassa, että sotilasmiljoonien myöntäminen ,antaa aihetta sellaisen käsityksen levenemiseen Venäjällä, että Suomen kansa ja eduskunta tahtoo täyttää velvollisuutensa Venäjän valtakuntaa kohtaan”. Ed. Danielson-Kalmari tämän iltaisessa puheessaan taasen huomautti että, jos sotilasmiljoonien maksamisesta kieltäydytään, niin Venäjän kansassa — sitä sanaa hän käytti — herää semmoinen luulo, että täällä kieltäydytään sotilasrasituksesta. Mutta minä luulen, että ei tarvitse pelätä Venäjän varsinaisen kansan, itsetietoisen kansan rupeavan halveksimaan Suomen eduskuntaa ja Suomen kansaa, jos ei Venäjän hallitukselle sotilastarkoituksiin varoja myönnetäkään. Mutta hyvin luultavaa sen: sijaan on, että sellaiset Venäjän vaikutusvaltaiset porvariryhmät kuin oikeistolaiset ja lokakuulaiset ja muut sen tapaiset Suomea vainoavat, ovat valmiit, niinkuin ovat tehneetkin, huutamaan, että Suomen kansa tahtoo elää Venäjän kansän kustannuksella. Mutta se, mitä Venäjällä oikeistolaiset, nationalistit ja lokakuulaiset noista asioista sanovat, ei saa määrätä Suomen eduskunnan menettelyä. Paljon tärkeämpää on, jos sieltäpäin tunnustellaan mielipiteitä ja mielialaa, on tuntea, mitä niissä Venäjän kansan ryhmissä sanotaan, jotka ovat sekä teoilla että sanoilla olleet valmiit puolustamaan Suomen kansan ja Suomen eduskunnankin oikeuksia ja olleet valmiit taistelemaankin meidän hyvämme puolesta. Mitä sotilasmiljoonien lahjoittamisesta ja ryömimisestä Venäjän valtasuunnan edessä sanoisi Venäjän luokkatietoinen työväki? Mitä sanoisivat esimerkiksi Ljenan verilöylyjen uhrien omaiset ja toverit? Ja mitä sanoisivat ne mo: net sadat, ehkäpä tuhannet ulkomaille tai karkotusalueille häädetyt — sosialidemokraatit ja radikaaliset porvaritkin? Minä luulen, että sieltä kaikkialta, jos eduskunta tekisi sellaisen päätöksen kuin suomettarelaiset ovat esittäneet, vastaukseksi kuuluisi voimakas hyi! huuto. Ja seuraisi kai kysymys että: näinkö te palkitsette vuoden 1905 tapahtumat? Me sosialidemokraatit emme tahdo olla mukana siinä pelissä, jota täällä porvaristahoilta on niin voimakkaasti ja hartaudella tarjottu. Me tahdomme olla mahdollisimman etäällä siitä ja tehdä voitavamme sellaisten ehdotusten voitolle pääsemisen estämiseksi. Minä puolestani voin yhtyä siihen ehdotukseen, jonka toveri Gylling viime istunnossa teki. Mutta ennenkuin lopetan — ja kun tämä mahdollisesti voi olla viimeinen . puhevuoro tässä yleiskeskustelussa — otan vapauden kehoittaa niitä porvariedustajia, joilla vielä hiukkasen on jälellä selkärankaa, — ja oletan löytyvän niitäkin siellä joukossa, — että koettaisivat suoristaa sitä ja äänestäisivät suostuntakiellon puolesta ja osoittaisivat sillä, että heillä on edes rahtusen halua siinä, missä pystymme panemaan vastaan nykyisen hallitussuunnan menettelylle yleensä ja erityisesti maan raha-asioissa, tehdä se.
Vasemmalta: Mennään maata!
Minä olen tässä pitkässä valaisevassa keskustelussa, jossa ylipäänsä niin puolelta kuin toiseltakin on käytetty maltillista ja asiallista puhetapaa, niin kuin asian vakavuus vaatiikin, lukuunottamatta kumminkin viimeistä puhujaa, joka oli kerrassaan poikkeus tästä, odottanut että voitaisiin tehdä sellainen ehdotus budjetin järjestämiseksi, jossa ei voitaisi osoittaa olevan heikkoja kohtia ja johon minäkin saattaisin yhtyä, sillä minulla on todellinen halu saada oikea ja pätevä päätös tässä asiassa, ja olisin siis mielihyvällä valmis yhtymään sellaiseen ehdotukseen, jota vastaan ei voisi asiallisia muistutuksia sen kestämättömyydestä tehdä Suostuntakielto!). Mutta sellaista ei ole esitetty enemmän valiokunnan mietinnössä kuin sen vastalauseissakaan eikä myöskään täällä eduskunnassa tehdyissä ehdotuksissa. Kaikissa on heikkouksia, kaikkia vastaan voidaan muistuttaa ja kun minulla itselläkään ei ole kykyä tehdä sem(Vasemmistosta: moista ehdotusta, jota vastaan ei voitaisi tehdä huomautuksia, täytyy minun valita yksi näistä huonoista, joita täällä on ehdotettu. Mutta ennenkuin tämän valinnan teen, pyydän lyhyesti, sillä en tahdo kauvan kuluttaa pitkälle kulunutta aikaa, huomauttaa että tuo suostuntakielto, jota. sosialistit ihailevat ja josta vastikään huudettiin että se on semmoinen keino jonka pätevyyttä vastaan ei voida muistuttaa, että se on kaikista heikoin ja huonoin, jota vastaan on jo tuotu niin päteviä syitä, että se on kerrassaan ilmassa riippuva. Sillä jos hallitus vahvistaisi eduskunnan päätöksen ja todella käytännössä seuraisi sitä, niin silloin joutuisimme onnettomiksi. Me emme silloin saisi varoja mihinkään sivistyslaitoksiin, mutta viina- ja oluttulva täällä aivan virtanaan vuotaisi ja se taitaisi tuottaa niitä ihania oloja, joille vasemmisto tahtoo uuden yhteiskunnan rakentaa. Jos taas hallitus, niinkuin luultavaa on, ei välitä tästä kiellosta mitään, niin silloinkaan ei olisi sillä mitään autettu sillä sotilasmiljoonat menisivät yhtä hyvin kuin minkä näistä porvärillisten ehdotuksien mukaan tahansa. Jos meillä olisi voimaa tehdä semmoinen päätös, etter kukaan, tulli- eikä muukaan virkamies saa kantaa tälle kurjalle hallitukselle penniäkään ei tulliveroa eikä metsätuloja eikä mitään muutakaan tuloa, niin jos siihen, kuten sanoin, meillä. olisi voimaa, olisi se suoraa peliä, ja ainoa tepsivä keino. Ainakin sotilasmiljoonat silloin estettäisiin. Mutta tätä voimaa ei meillä nyt ole, senhän me kaikki kai tunnustamme, ja senvuoksi suostuntakielto on ja pysyy semmoisena pintapuolisesti ajattelevalle hyvin mahtavana protestina, mutta itse asiassa hallitusta vastaan jotenkin köykäisenä. Viidennen vastalauseen kannalle en myöskään voi mitenkään asettua senvuoksi, että siinä suorastaan myönnetään nuo sotilasmiljoonat. Minä myönnän että vastalauseentekijäin kannalta tämä on johdonmukaista. He ovat aina olleet sillä kannalla ja se on heille ainakin johdonmukaisuuteen katsoen kunniaksi. Mufta niinkuin he ovat itsekin tunnustaneet, nykyisissä oloissa. on vielä vaikeampi myöntää näitä miljoonia kuin ennen, sillä eihän sitä nyt-muuksi katsottaisi, kuin antautumiseksi. Ja hyvällä syyllä selitettäisiin, että eduskunta on nyt luopunut taistelusta ja vastarinnasta, ja että se on nyt alistunut ja sitä. epäilemättä tultaisiin selittämään, että luja politiikka Suomea kohtaan on vihdoin saanut suomalaiset järkiinsä, niinkuin sieltä päin on jo ennen vähempiäkin myönnytyksiä selitetty. Mi: nä näin ollen pitäisin tältä kannalta katsoen onnettomuutena maallemme, jos. eduskunta myöntäisi miljoonat. Senaattori Mechelinin ehdotus on sitävastoin toisen luontoinen. Siinä ei myönnetä miljooneja venäläisille, mutta siinä asetetaan rahoja vastaisia tarpeita varten sotilaslaitokseen. Tästä kyllä voi sanoa että se on näennäinen kielto, sillä sekin panee, niinkuin täällä on sanottu rahat pöydälle, että sieltä sitten saadaan ottaa, mutta ehdotuksella on kuitenkin suuri etu viidenteen vastalauseeseen verraten, sillä sen mukaan tulisi kuitenkin eduskunnan päätös tosiasiallisesti kieltävä venäläisiin sotilasmiljooniin nähden, ja se seikka merkitsee tulevaisuuteen nähden paljon. Minä en kuitenkaan tätäkään ehdotusta voi tällä kertaa kannattaa, vaikka luulen että se saattaa olla tulevaisuuden ehdotus, sillä saattaa olla, että jos finanssitaistelua yhä riittää, löydetään ehkä se keino, jolla pulasta parhaiten selvitään, juuri tästä ehdotuksesta. En valiokunnan mietintöäkään voi kanuattaa, (Vasemmalta: Selostus riittää jo! Puhemies koputtaa) siitä syystä että siinä ei tule turvatuksi meidän sivistyslaitokset siihenkään määrään kuin mitä ne voidaan nyt turvata. Aivan täyttä turvaahan ei niille nyt taideta saadakaan. Minä siis näin ollen yhdyn kannattamaan sitä menettelyä, jota viime valtiopäivillä noudatettiin, toisin sanoen ed. Kallion ehdotusta. Se on minusta kuitenkin kaikista ehdotetuista paras. Minä en tätä puolusta sentähden, että se olisi sellainen, jota voisi erikoisesti kehua, mutta 'kun ehdotukset kaikki ovat puutteellisia, niin täytyy yhden hei-. koista valita ja tämä on minusta kuten sanoin sittenkin paras. Kun asema, missä olemme, tekee meidän kaikki päätöksemme heikoiksi väkivaltaa vastaan, niin senvuoksi on minusta liian paljon nähty vaivaa osoittaessa, kuinka toisen tahi toisen ehdotukset ovat heikkoja ja huonoja. Kun kerran kaikkia vaivaa sama heikkous, johon me Suomen eduskunta ja Suomen kansa emme kuitenkaan ole syypäitä, niin ei minusta olisi tarvinnut niin painolla osoittaa toisen tahi toisen paremmuutta tar huonommuutta.. Yksi kohta ed. Kallion ehdotuksessa on kyllä sellainen, jota en periaatteessa kannattaisi. Mutta se on niin pieni juttu tässä suuressa kysymyksessä, että minä en rupea siinä eri ehdotusta tekemään. Sellainen kohta on tuo lisätty määräraha metsämaiden ostoa varten valtiolle. En rupea pitemmälti kertomaan, miksi minä tätä vastustan, sanon vain, että minä olen kerran ennen valtiovarainvaliokunnassa lausunut mielipiteeni, minkä tähden minusta.ei ollenkaan ei ainakaan nykyisissä oloissa ole suositeltava hallitukselle tällaista lisämaiden ostoa, koska kaikki niistä kertyvät varat tulevat hallituksen käytettäviksi ja muitakin syitä voidaan tätä vastaan esitintuoda.: : Mut: ta jääköön ne nyt. Minä kuten sanottu kokonaisuudessaan kannatan ed. Kallion ehdotusta. : Koskettelen ajan myöhäisyyden takia vain muutamalla sanalla erästä kohtaa ed. Wuorimaan lausunnossa. - Hän lausui siihen suuntaan, että kun on kerran peräännyttävä, niin on peräännyttävä kerrassaan eikä vain uusille ja uusille asemille. Minä luulen, että jos ed. Wuorimaa sotajoukkojen johtajana tällaista periaatetta seuraisi, se joukko olisi tosiaan hyvin pian lyöty, sillä ei kai mikään järkevä sotapäällikkö ole, käyttääksemi täällä usein käytettyä sanaa, niin härkäpää, että seisoo vain aina samalla asemalla, vaikka näkee, ettei tältä asemalta voi suojella ja puolustaa sotajoukkoa. Taitava sotapäällikkö juuri perääntyy toiselle ja toiselle asemalle ja odottaa sopivampaa puolustuspaikkaa ja se on meidän tässäkin laillisuustaistelussa otettava huomioon. Minusta juuri tämäkin keino on taistelua, eikä siitä luopumista, niinkuin ed. Wuorimaan ehdotus, jonka mukaan pitäisi heti luopua taistelusta kun joku asema on menetetty. Niin pitkälle myöntymisessä ei nyt sentään Suomen eduskunta vielä tahtone mennä. Mitä ed. Wuorimaa katsoo eduskunnan arvolle sopivaksi, sitä parhaiten osoittaa se, että hän katsoo varsin kunnialliseksi, että eduskunta tunnustaa, että se pakosta ylivoimaisen vastustajan edessä on ollut pakoitettu niin ja niin menettelemään. Minä en usko, että täällä on monta edustajaa, jotka näillä perusteilla puolustaisivat eduskunnan päätöksiä. Ed. Mannerille olisi ehkä paljonkin sanottavaa, mutta minä jätän sen hyvin vähään, sillä ed. Manner on itse sanonut, että hänellä on halu toisinaan loruilla ja kronikoida ja semmoinen hänen lausuntonsa nytkin oli ja minä en tahdo sitä häiritä. :
Minä en uskalla vastata ed. Mannerin urhoolliseen puheeseen
Vasemmalta: Antaa tulla vain, jos lystää!
, mutta koska yö nyt kuitenkin jo on pilalla, niin pyydän lyhyesti valittaa, kuinka vaikeata on kirjoittaa vastalauseensa niin selväksi, että vasemmisto sen kaikinpuolin käsittäisi. Me saimme viime vuonna vasemmiston taholta kuulla, että suometarlaiset, nekin koettavat epärehellisesti myöntää sotilasmiljoonat. Vasemmiston tämänvuotisessa vastalauseessa sanotaan, että porvaripuolueet ovat keksineet näennäisesti menoja. Minkätähden tällaisia epätarkkoja lauseita esitetään? Mitä budjettijärjestelyssä, sellaisena kuin se on viidennessä vastalauseessa ehdotettu, mitä siinä on keksittyä, mitä siinä on olemattomia menoja?: Ed. Mannerkin nimenomaan sanoi, että kaikki porvaripuolueet tahtovat kantaa suostunnat, vaikka varsinaiset tulot kyllä riittävät menoihin. Mutta emme ole mitään sellaista tunnustaneet, päinvastoin 5:nnen vastalauseen allekirjoittajat ovat todistaneet, että varsinaiset tulot eivät riitä, niinkuin ne eivät riitäkään. Me olemme päinvastoin olleet pakotetut, niin vastenmielistä kuin se onkin, vielä turvautumaan Suomen Pankin voittovaroihin. Useat puhujat, esimerkiksi vapaaherra von Porn ja ed. Wuolijoki, luultavasti muutkin, ovat moittineet ö:ttä vastalausetta muun muassa slitä, että sen hyväksyminen muka aikaansaisi budjetin kahtiajaon. Tällä tarkoitetaan arvatenkin sitä luetteloa, joka 5:nnessä vastalauseessa on. Pyydän tämän johdosta vain lyhyesti huomaiittaa, että se menettelytapa, jota viidennessä vastalauseessa puolletaan, ei ole mitään nyt keksittyä, väan se on sellaista, joka jo pitkäaikaisen käytännön kautta säätyeduskunnan aikana on tunnustettu olevan sopusoinnussa Suomen budjettioikeuden kanssa ja se on myös nimenomaan edellytetty nykyisessä valtiopäiväjärjestyksessä. Fi mikään estä eduskuntaa osoittamasta määrättyä veroa johonkin erityiseen tarkoitukseen. Siten syntynyt luettelo eduskunnan erityisesti päättämistä määrärahoista, sellainen kuin 5:nnessä vastalauseessa ehdotetaan, ei nähdäkseni häiritse budjetin yhte- ' näisyyttä, niinkauan kuin suostunnan kannanto perustuu vajaukseen, joka muuten syntyisi yleiseen budjettiin ja joka myöskin 5:nnessä vastalauseessa on edellytetty. Ed. Renvall on kohdistanut puheensa muun muassa ö:nteen vastalauseeseen sillä tavalla, että se vaatii muutaman sanan vastaukseksi. Hän tahtoo nimittäin tehdä uskottavaksi, että kun me avonaisesti huomautamme uusien tulolähteiden välttämättömyydestä valtion menojen peittämiseksi, niin se todistaa muka, että meillä on aavistus siltä että nykyinen hallitus tarvitsee lisävaroja omiin erikoisiin tarkoituksiinsa ja että me nyt salakavalasti tahdomme valmistaa tilaisuutta hallitukselle harjoittaa tällaisia lisämenoja vaativia laittomuuksia. Ed. Renvall ei siis tahdo tunnustaa kuinka oikeutettu meidän huomautuksemme on. Ja kuitenkin on tosiasia, että valtion menot nopeasti kasvavat koko sivistyneessä maailmassa, johon kuitenkin mekin sentään tahdomme lukeutua. Valtion budjetin kasvaminen on yleinen ilmiö nykyaikana. Se on seuraamus muun muassa nykyisen kulttuurin kehityksestä sosialiseeraavaan suuntaan. Siitä emme mekään voi vetäytyä, emmekä pelastua. Sen vuoksi on paikallaan nimenomaan muistuttaa siitä juuri nyt sotilasmiljooniin. Maanantaina 21 Pp. huhtikuuta, kun eduskunnassa ilmenee niin huomattava virtaus, jonka pyrkimys on voimien mukaan supistaa valtion nykyisiäkin tuloja. Minä voin muuten mielihyvällä merkitä ed. Renvallin viittauksen meitä vastaan, niin epälojaalinen kun se onkin, sillä ilmeisesti arvoisa puhuja on turvautunut tällaiseen ala-arvoiseen väitteeseen ainoastaan senvuoksi, ettei hän sen parempaa vastavältettä ole löytänyt. Puhuessaan ed. Mechelinin ehdotuksesta on ed. Danielson-Kalmari luullut löytävänsä siinä edun, jota muka samassa määrässä ei tavata viidennessä vastalauseessa ja joka sen vuoksi tavallaan asettaisi ed. Mechelinin ehdotuksen tämän edelle. Hän arveli, että mainitun ehdotuksen mukaan olisi helpompi esittää tehokasta vastalausetta myöskin vastaisuudessa. Se on kyllä totta, että vastalause, joka uudistetaan monta kertaa samassa asiassa, ehdottomasti menettää kärkensä, mutta näin on asian laita yhtä hyvin, jos vastalause kohdistuu siihen, mitä äsken on tapahtunut, kuin jos se tarkoittaa lähimmässä tulevaisuudessa varmasti odotettavia tapahtumia. Senvuoksi en puolestani näe, että ed. Mechelinin ehdotuksella olisi tässä suhteessa mitään etua viidennen vastalauseen rinnalla, joka mielestäni muuten on kirjoitettu ja ainakin voidaan helposti kirjoittaa siihen muotoon, että siihen sisältyvä vastalause kohdistuu yhtä hyvin vasta maksettaviin kuin jo maksettuihin Totta puhuen on vaikea käsittää, kuinka yleensä olisi mahdollista panna vastalausetta, sittenkun miljoonat kerta toisensa perästä huomataan viedyiksi sotilasrahaston raha-arkusta, johon ed. Castrén nyt tahtoo hankkia uusia luotettavia lukkoja. Jos miljoonat senkin jälkeen sinne kannetaan, niin saavat vastustajamme suorastaan aiheen väittää, että sitä varten ne tietysti sinne kannetaan, että ne säännöllisessä järjestyksessä myöskin viedään säädettyihin tarkoituksiin. Ne voivat viitata, ja mielestäni jonkunlaisella oikeudellakin viitata, yleispäteväksi tunnustettuun juriidiseen lauseparteen: ,, Volenti non fit injuria”, ,,joka suostuu, ei kärsikään vääryyttä”.
Ilmoitan lyhyesti, että katson voivani kannattaa valiokunnan mietintöä. Asetun tässä jokseenkin samalle kannalle kuin ed. Neovius; viittaan myös niihin perusteluihin, joita ed. Renvall tämänpäiväisessä lausunnossaan esitti.
Minä pyydän vain lyhyesti saada kannattaa ed. Wuolijoen tekemää ehdotusta, että eduskunta hyväksyisi valiokunnan mietintöön liitetyn seitsemännen vastalauseen.
Yleiskeskustelu asiassa julistetaan päättyneeksi. Kun aika on kulunut näin myöhäiseksi, niin tämän asian käsittely keskeytetään. Asian kiireellisyyden vuoksi esitetään kuitenkin nyt paitsi yhtä pöydällepantavaa asiaa seuraava ilmoitusasian luontoinen asia Pankkivaltuusmiesten, pankin tilintarkastajain ja niiden varamiesten vaalia koskeva pankkivaliokunnan mietintö n:o 6. Valiokunta tekee ehdotuksensa kahdessa ponsilauseessa, kumpikin mietinnön ensimäisellä sivulla. - Ensimäinen ja toinen ponsi hyväksytään keskustelutta ja asia on siis loppuun käsitelty. Kun ei kukaan pyydä puheenvuoroa, julistetaan keskustelu päättyneeksi. Pöydällepanoa varten esitetään Antellin kokoelmain ja "rahavarojen: hoitoa vuosina 1910—1912 koskevan kertomuksen johdosta laadittu valtiovarainvaliokunnan mietintö n:o 11, ja pannaan puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaisesti pöydälle huomispäivän eli tiistain iltaistuntoon. Seuraava täysi-istunto on tiistaina kello 6 i. p.