Ehdotus sairausvakunutuslaiksi.
Related documents:
Hallituksen esitys n:o 2/1927
Suuren valiokunnan mietintö n:o 32/1926 vp
Työväenasiainvaliokunnan mietintö n:o 1/1928 vp
Käsittelyn pohjana on suuren valiokunnan mietintö n:o 32. Ensin suoritetaan yleiskeskustelu, minkä jälkeen ryhdytään lakiehdotusten yksityiskohtaiseen käsittelyyn. Jos yleiskeskustelun kuluessa tehdään muutosehdotuksia lakiehdo-' tusten yksityiskohtiin on ne, tullakseen äänestyksen — alaiseksi, yksityiskohtaisessa käsittelyssä uudistettava ja kannatettava.
Vaikkakin lakiehdotuksen toinen käsittely eduskunnassa pääasiassa tarkoittaa lain sisältöä sen yksityiskohdissa, voidaan yleiskeskustelussa esittää yleisiä näkökohtia lain tarpeellisuudesta, sen merkityksestä yhteiskuntaelämään, sen suhteesta muihin lakeihin, sen soveltuvaisuudesta oleviin oloihin ja yleensä lakiehdotuksen valo- ja varjopuolista. Tässä merkityksessä herra sosialiministeri edellisessä istunnossa esitti useita näkökohtia lakiehdotuksen puolesta, samalla tehden vertailuja maamme sosialisen lainsäädännön ja huollon suhteesta muihin maihin sekä myös samalla arvosteli tämän lakiehdotuksen tarpeellisuutta ja suhdetta toiseen, eduskunnassa käsiteltävänä olevaan, sosialivakuutusta koskevaan lakiehdotukseen. Herra — sosialiministerin lausunto antaa minulle aihetta tehdä sen johdosta eräitä huomautuksia. Mitä ensinnäkin tulee silaen vertailuun meidän maamme ja useiden naapurimaiden välillä, jossa vertailussa meidän maamme tuli maalatuksi verrattain mustilla väreillä,
Ed. Huttunen: Fi tarpeeksi mustilla !
voidaan tätäkin vertailua vastaan tehdä se huomautus, että vertailu ei antanut aivan oikeata kuvaa tässä suhteessa.
Ed. Huttunen: Liian hyvän kuvan!
Vaikkakin on totta, että me pakollisen sosialivakuutuksen alalla olemme muista jäljessä, se ei vielä sinänsä merkitse suuria sosialisen avustustoiminnan kaikilla eri aloilla, sitä kysymystä sen koko laajuudessaan pohdittaessa. Herra sosialimihisteri lausui myös, että sosialiset menot mnaapurimaissamme sekä lännessä että etelässä m.m. valtion budjetissa ovat moninverroin suuremmat kuin meillä. Tämä vertailu kumminkin riippuu Bri maiden budjettijärjestely on erilainen. Jos sosialisina menoina meillä pidetään airicastaan ne menot, mitkä sisältyvät sosialiministeriön budjettiin, on asia niin kuin herra sosialiministeri huomautti. Kuitenkin on huomattava, että luonteeltaan sosialisiksi menoiksi kai täytynee katsoa monet muut valtion budjetissa olevat menot, jotka övat muissa pääluokissa, eikä ainoastaan ne, jotka sisältyvät sosialiministeriön budjettiin. Eikö esim. sairashoito kokonaisuudessaan, jota koskeva lakiehdotus nyt juuri on kysymyksessä, ole katsottava sosialisiksi menoiksi?
Ed Huttunen: Kuka sitä on väittänyt?
"Tähän tarkoitukseen on meidänkin budjetissa kuluvanakin vuonna merlkitty varoja hyvään määrään toistasataa miljoonaa. Siis jotakin tälläkin alalla on myöskin valtio pyrkinyt tekemään, vaikkakaan luonnollisesti siinä i olla vielä päästy niihin tuloksiin kuin on toivottavaa. Tällaiset menot onkin muutamissa mäissaä merkittynä sosialiministeriön budjettiin. HBikö kaikki se lainsäädäntö ja ne verrattain suuret rahamäärät, mitä viime vuosikymmenellä olemme uhranneet myös maaseudun tilattonan väestön asuttamiseksi ja niiden elämän jaloilleen saattamiseksi, eikö se ole luonteeltaan myös sosialista toimintaa,
Ed. Paasivuori: Ei Tans- Kassakaan !
ja menot sosialisia menoja eanan oikeassa merkityksessä. Tästä sosialisesta toiminnasta useat naapurimaittemme sosialipolitikot viime kesänä täällä pidetyn n.s. sosialisen viikon aikana, tutustuttuaan tätä koskevaan tilastoon meillä, lausuivat suorastaan ihmettelynsä ja vakuuttivat sen olevan vertojaan vailla.
Hd. Huttunen: Imartelivat vain!
Asuntopulan poistamiseen on uhrattu huomattava määrä valtion varoja, on tarkoitusta varten perustettu erikoinen omakotirahasto. Oi keastaan kaikki sellainen toiminta, joka tarkoittaa kansan ja sen pohjalkerrosten aimeellistä ja henkistä kohottamista, eikö se ole luonteeltaan sosialista eli yhteiskunnallista toimintaa?
Ed Riosenberg: Rautatierakennukset myös!
Meidän erikoisten taloudellisten olojen pakosta on johtunut, että sosialisessa uudistustyössä on valtiovalta suorastaan ollut pakotettu käymään jonkinverran toisia linjoja kuin niissä maissa, joissa teollisutis on kehittynyt kansakunnan pääelinkeinoksi ja Sairausvakuutuslaki. sen palveluksessa oleva työväestö muodostaa varsinaisen köyhälistön, tai maatalousalalla suurviljelys on vallitsevana ja sen palveluksessa oleva työväestö köyhälistöä. Kun lähdemme tältä olevien olojen tosiasialliselta pohjalta, niin ei ole mielestäni oikein tehdä mustan maalaukset sellaisten vertailujen nojalla, jotka asiallisesti eivät ole verrannollisia. Me olemme kyllä saaneet viime vuosina tottua siihen, että eräillä tahoilla ollaan hyvin kärkkäitä n.s. valkoinen Suomi ulkomaiden silmissä maalaamaan hyvin mustilla väreillä, suorastaan barbaarimaaksi, että täällä ei köyhälistön hyväksi mitään tahdota tehdä, mutta ankaralla terrorilla ne kurjuuteen syöstään.
Ed. Rosenberg: Niinkuin oikein onkin!
Herra sosialiministeri ei suinkaan lausunnollaan tätä tarkoittanut, en sano tätä senvuoksi, mutta kun ryhdytään tekemään vertailuja asioissa, jotka sellaisenaan eivät ole verrannollisia, voi se olla omansa mainittua käsitystä vahvistamaan. Tekemäni huomautukset eivät kuitenkaan merkitse sitä, että käsittäisin asian niin, että sosialista lainsäädäntöä meillä ei enää tarvittaisi.
Ed. Huttunen: Sanokaa suoraan!
Varsinkin sosialisen vakuutuksen alalla om meillä päästävä eteenpäin. Mutta siitä, mitä tietä on kuljettava, saattaa hyvällä syyllä olla eri mieltä.
Ed. Huttunen: Maalaisliiton mielestä ei mitään tietä !
Herra sosialiministeri asettui lausunnossaan, sille kannalle, että myt käsiteltävänä oleva sairausvakuutuslaki olisi tällä kertaa säädettävä ja vanhuus- ja työkyvyttömyyslaki tällä kertaa jätettävä johonkin tuntemattomaan tulevaisuuteen. Hän huomautti ensinnäkin siitä, että se toimeenpaneva koneisto, joka tällä sairausvakuutuslailla luodaan, mimittäin piirisairauskassat, tulisivat tulevaisuudessa olemaan ne elimet, jotka käytännössä toteuttaisivat myös vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuksen. Minä myönnän, että jos vanhuus- ja työkyvyttömyyslaista tehdään samanlainen luokkalaki kuin tämä käsiteltävänä oleva sairausvakuutuslakiehdotus on, miin silloin se on luonnollista. Mutta jos ajattelemme yleistä kansanvakuutusta, niin onhan luonnotonta ajatella, että kassat ja niitten hallitukset, joitten kokoonpano on joittenkin määrättyjen kansanluokkien käsissä, pantaisiin hoitamaan yleistä kansanvakuutusta. Herra ministeri huomautti, että kun toimihenkilöinä sairauskassoissa tulevat olemaan valkuutettujen omat luottamusmiehet, niin se voipi paraiten estää väärinkäytökset, samalla epäillen sitä, että kunnalliset lautakunnat, jotka vanihuusvakuutuslakiehdotuksessa on suunniteltu, eivät tällaiseen pysty. Tämän johdosta minä vain pyydän kysyä, mikä periaatteellinen ero näitten välillä on, kun on kyseessä yleinen kansanvakuutus. Silloinhan jokainen kuntalainen on osakas ja voi aivan samalla tavalla vaikuttaa vakuutuslautakunnan kokoonpanoon kuin tässä lakiehdotuksessa on sairauskassojen hallintoon nähden. Kumpi näistä lakiehdotuksista on yhteiskunnallisesti tärkeämpi? Herra sosialiministeri huomautti —sairausvakuutuksen suuresta taloudellisesta merkityksestä, jossa suhteessa hän esitti erittäin optimistisia arveluja, nimittäin, että se työvoiman palautus, joka tämän avulla saataisiin tuotannon palvelukseen, riittäisi korvaamaan ne kustannukset, jotka laki aiheuttaa. Jos lähdetään siitä olettamuksesta, että ilman tällaista lakia ei tarkoituksenmukaista sairashoitoa työväki mitenkään voi saada, voipi tällaisiakin laskelmia tehdä. Mutta jos asetumme tosiolojen kannalle, niin on aivan ilmeistä, että verrattain pieni prosentti sittenkin hoidon puutteessa menettää iäksi työkykynsä nykyjään. Ainakin siellä, missä lääkäreitä ja sairaaloita on riittävästi saatavissa, niinkuin on laita kaupungeissa ja teollisuuskeskuksissa, on todelli suus se, että kunnollinen ihminen on harvemmin niin avuttomassa tilassa taloudellisesti, ettei hän tilapäisen sairauden sattuessa voisi hankkia tarpeellista hoitoa, ja milloin joku ei siihen kykene, onhan kunta meidän köyhäinhoitolain mukaan velvollinen siinä hänelle apua antamaan.
Vasemmalta: Maalaisliiton resepti!
Mutta jos on köyhä kunta!
Siis tällainen väite lain kansantaloudellisesta merkityksestä on utopia, johon ei kukaan oloja tunteva voi uskoa. Päinvastoin voi olla mahdollista, että keinottelu lain turvissa teeskennellyn sairauden avulla muodostuu sellaiseksi, että käytettävä työvoima voipi vähetäkin.
Ed. Paasivuori: Entäs teidän työkyvyttömyytenne?
Tämä juuri onkin sairausvakuutuksen kaikkein heikoin puoli. On yleisesti tunnettua, kuinka suurta väärinkävttöä meillä nyt jo harjoitetaan tapaturmavakuutuslain nojalla. Kuinka paljoa helpompi on teeskennellä sairautta, joka ei ollenkaan ole tavallisen ihmisen silmin nähtävänä niinkuin tapaturma, sen ymmärtää jokainen. Ne kokemukset ulkomailta, joista kertomuksia m. m. Saksan oloista on meikäläisissä sanomalehdissäkin kierrellyt ja vieläpä tänäkin päivänä eräässä pääkaupungin lehdessä, osoittavat, että vaara siinä suhteessa on erittäin suuri. Toisin on vanhuuden ja pysyvän työkyvyttömyyden kanssa, siinä ovat väärinkäytön mahdollisuudet verrattain pienet. Se on muutenkin luonteeltaan aivan toista. Sellainenkin ihminen, joka tilapäiseen sairauteen saa omin neuvoin hoitoa, kun hän joutuu joko vanhuudenheikkouden tai muista syistä Dysyväisesti työhön kykenemättömäksi eikä ole ennen koottuja pääomia, hän on suorastaan pakotettu yhteiskunnan apuun turvaamaan. Jo mämä seikat tekevät sen, että vanhuuden ja pysyvän työkyvyttömyyden aiheuttamalta hädältä kansalaisten turvaaminen on mielestäni ehdottomasti paljon ftärkeämpi ja suurimerkityksellisempi kuin sairausvakuutus. Jos sairausvakuutuslaki nyt säädetään meillä siinä mielessä kuin herra sosialiministerin lausunnosta ilmeni, että tämän säätämisellä tahdotaan toisen suuremman ja tärkeämmän lain aikaansaaminen lykätä tuntemattomaan tulevaisuu- teen, tehdään kovin huono palvelus kansan kovaosaisia kohtaan.
Vasemmalta : Ohhoh !
Mitä nyt kyseessä olevan lain sisältöön tulee, mainitsin jo aikaisemmin, että tämä on rakenteeltaan -luokkalaki Meillä on kyllä jo aikaisemmin totuttu siihen, että kaavat myöskin sosialisessa lainsäädännössä yleensä otetaan ulkomailta huolimatta siitä, että meillä taloudelliset ja vhteiskunnalliset olosuhteet ovat aivan erikoislaatuiset.
Ed. Huttunen: Ei suinkaan niitä Ranualta haeta!
Ei nähdä yhteiskunnassa muuta kuin omistavana luokkana työnantajat ja köyhälistönä palkkatyöläiset. Tämäkin lakiehdotus käypi yksinomaan näitä linjoja. Se moniin satoihin tuhansiin nouseva itsenäisten pikkuviljelijäin ja muiden pikkueläjäin joukko, joka todellisuudessa elää suurelta osalta kaikkein kurjimmissa oloissa, se ehdotetaan ten paitsi maksajina
Ed Rosenberg: Pannaan nekin sinne lakiin !
. Onko tällainenkin laki, joka rakentuu tuolle pohjalle, sopusoinnussa — yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kanssa? Onko ihmeteltävää, jos me, jotka edustamme juuri maalaisköyhälistön joukkoa, epäillen suhtaudumme tällaiseen lainsäädäntöön.
Eduskunnasta naurua ja hälinää. Puhemies koputtaen : Ei saa häiritä puhujaa!
Tapaturmavakuutuslaissa säädetään, että vakuutusmaksut näiden köyhimpien puolesta suorittaa valtio. Tässä se jätetään niiden itsensä maksettavaksi. Köyhän mökin isän tai äidin, joka lapsijoukkonsa kanssa raskasta työtä tehden on tullut niin sairaaloiseksi ja raihnaiseksi, että sen on ollut pakko ottaa työvoiman apua palkan edestä, sen on tuo apulainen vakuutettava sairauden varalta, mutta itse hän jää sen tuottaman turvan ulkopuolelle
Ed. Rosenberg: Eikö vuodateta nyt vähän kyyneleitä samalla!
Tähän nyt huomautetaan, että voipihan vapaaehtoisesti liittyä sairauskassan jäseneksi. Laki ei anna siihen ehdotonta oikeutta. Tosin lain 57 8:n 2 momentin mukaan säädetään, että sairauskassa voipi, jos sen säännöt sisältävät siitä määräyksen, myöntää sellaisen oikeuden, mutta jos säännöt eivät sisällä tätä määräystä tai kassa muuten ei siihen suostu, on tämä aivan suljettu kasti muilta kuin niiltä, jotka palkkaa vastaan toisille työtä tekevät. Tällainen on lakiehdotuksen rakenne ja periaate ( Vasemmalta: Se on huono periaate!
Hhdottakaa parempi!). Onko tämä oikein?
Vasemmalta: Tilaisuushan on vielä sitä muuttaa!
. Hallitus esityksessään oli asettunut lakiehdotukseen nähden huomattavasti varovaisemmalle kannalle. Hallitus oli jättänyt tämän lakiehdotuksen ulkopuolelle maatalouden, paitsi ainoastaan suurimmat tilat, : joissa pidetään 5 palkkatyöntekijää, olivat tämän lain alle ulotetut. 'Työväenasiainvaliokunta ja suuri valiokunta ovat tämän tahtoneet ulottaa kaikkiin, jotka palkan edestä toiselle työtä tekevät. Työväenasiainvaliokunta perustelee tätä muutosta periaatteellisesti aivan oikeilla syillä. Työväenasiainvaliokunta nimenomaan huomauttaa, että ne työläiset, jotka ovat näiden pieneläjäin palveluksessa, ovat useimmiten taloudellisesti paljon heikommassa asemassa kuin varsinainen teollisuustyöväki ja suurten työnantajain työläiset, ja sen takia lakiehdotus siinä muodossa, kuin hallitus oli esittänyt, on kovin yksipuolinen eikä oikeisiin tuloksiin johtava. Mutta kun työväenasiainvaliokunta tältä oikealta pohjalta on lähtenyt lakiehdotuksen vaikutuspiiriä laajentamaan, on se sittenkin rajan asettanut erinomaisen onnettomasti, kun se on säilyttänyt edelleen sen rajan, että palkkatyöläiset on vakuutettava, mutta muut eivät. Silloin kun me lähdemme yhteiskunnallisessa lainsäädännössä tuonne köyhälistöpiiriin, niin kyllä silloin on väärin, että niistä, jotka aivan samassa taloudellisessa asemassa ovat, niistä toinen pannaan maksamaan toisen puolesta ja itse jäämään lain. tuottamaa turvaa vaille. Minun käsittääkseni silloin, kun lähdetään näinkin laajalle alalle — sairausvakuutuslakia — soveltamaan, kyllä siitä silloin on tehtävä yleinen kansanvakuutus.
Ed. Rosenberg: Oikein! Tehdään vaan niin!
Toiselta puolen minä olen täysin tietoinen siitä, että kuta laajemmalle alalle sairausvakuutuslakia ruvetaan ulottamaan, sen. vaikeammaksi sen käytänmöllinen toteuttaminen tulee, sen suuremmaksi käyvät väärinkäytön mahdollisuudet
Ed. Rosenberg: Nyt tuli maalaisliiton raja!
, jonka vuoksi sairausvakuutuslaki on yleisenä kansanvakuutuksena meikäläisissä oloissa erittäin vaikeasti toteutettavissa. Meillä ei vielä ole edes lääkäreitä eikä sairaaloita kaikkialla saatavissa
Ed. Ryömä: Maalaisliiton mielestä liikaakin!
. Miten silloin sairausvakuutus sellaisissa oloissa käytännössä toteutetaan? Tästä huomauttaa lausunnossaan myöskin Suomen Lääkäriliitto, joka on lähettänyt kirjelmän suuren valiokunnan jäsenille. Minusta siis näyttää siltä, että tällä hetkellä vielä sairausvakuutuksen säätäminen yleisenä kansanvakuutuksena on +erittäin vaikeasti toteutettavissa
Vasemmalta: Totta kai!
ja siitä syystä minä tulen sittenkin siihen johtopäätökseen, että jos meillä tällä kertaa ehdottomasti — sairausvakuutuslaki säädetään, niin meidän on pakko se säätää sittenkin niille aloille, joissa se on mahdollinen toteuttaa, ja tässä suhteessa minä yhdyn herra sosialiministerin käsitykseen. Mutta, niinkuin minä huomautin, tämä kyllä sellaisenaan on periaatteellisesti väärin
Naurua. Vasemmalta: Niin on!
, etenkin sentakia, että tämän lakiehdotuksen mukaan valtiovalta pannaan maksamaan 70 markkaa jokaista vakuutettua kohti. Siis niitä yhteisiä varoja, joita me kaikki keräämme, niitä tämän yhden kansanluokan hyväksi 70 markkaa jokaista päätä kohti pannaan maksamaan kaikki ne, jotka huonommissa taloudellisissa olosuhteissa eivät mitään hyötyä tästä tule saamaan, jonka takia minä myöskin yhdyn siinä suhteessa herra sosialiministerin käsitykseen, että jos näin rajoitetulle alalle säädetään sairausvakuutus, niin silloin on meneteltävä siinä suhteessa niinkuin muissa maissa, että valtiovallan osuus kustannuksiin on verrattain pieni.
Ed. Sergelius: Kumotaan kieltolaki !
. Kun 'herra sosialiministeri huomautti, että muutamissa maissa valtio ottaa ainoastaan sen verran kustannuksiin osaa, että hallintokustannukset kustantaa valtio
Ed. Rosenberg: Riittää enemmän rahaa pistimiin !
, sentakia minä myöskin tässä suhteessa olen samaa mieltä kuin herra sosialiministeri
Vasemmalta: Missä se ero sitten on"
. Jos nyt teollisuus meillä on siinä asemassa, että se kykenee työväestö! leen antamaan tässäkin suhteessa paremman turvan kuin me kykenemme antamaan niille kansalaisille, jotka eivät ole teollisuuden palveluksessa, tehköön sen. Mutta minä katson, että koko kansakunta ei ole velvollinen kovin suuressa määrin tätä kustantamaan. Silloinhan kansakunnan varoja teollisuuden kehittämiseen käytetään suuret määrät, mitkä tämä laki nielee, myöskin maaseudun kustannuksella. Myös minusta tuntuu, että se huomautus, jonka herra sosialiministeri teki tämän valtion avustuksen periaatteesta, on verrattain merkillinen ; että valtioapu säädetään ,,jäsenluvun perusteella? huolimatta siitä, sattuuko jonkun sairauskassan piirissä sairaustapauksia ollenkaan tai jos toisessa kulkutauti raivoaa niin että suuri osa joutuu sairaaksi, valtioapu on molemmille lakiehdotuksen mukaan sama. —
Sosialiministeri Mannio: Minä ehdotinkin prosenttikorotusta !
. Mutta jos lähdetään siltä periaatteelta — kuten herra sosialiministeri huomautti, että se on prosenteissa kassojen menoista — —, silloin tullaan oikeudenmukaisimpiin — tuloksiin, mutta sittenkin on kyllä se vaara, että kun prosenteissakin laskettuna valtion apu on suuri, se on omansa houkuttelemaan yhä enempi väärinkäytöksiin. Minä siis toivon, että nyt kun lähdetään tämän lakiehdotuksen — yksityiskohtaiseen käsittelyyn, tässä käsittelyssä otetaan huomioon se, mikä että meille on mahdollista tällä hetkellä ja mikä ei, ja tätä lakiehdotusta käsitellessä pidetään myös huoli siitä, että tällä lailla ei tarkoiteta tappaa paljon suurempaa ja tärkeämpää sosialista lakiehdotusta.
Invar inser vilken omfattande betydelse frågan om införande av obligatorisk sjukförsäkring innebär. Det väeker därför icke heller förväning, att frägan säväl i offentligheten som man och man emellan, isynnerhet under senaste tider, ägnats en omfattande dryftning samt att meningarna mycket divergerat. Ä ena sidan hava de, vilka ä ämbetets vägnar eller av intresse för välfärdsreformer ägnat sig ät frägan, framhällit dess humanitära betydelse samt gjort gällande, att vi beträffande sociala reformer blivit längt efter de övriga kulturländerna; att våra statsutgifter för social omvärdnad och särskilt för socialförsäkring vore minimala i bredd med de offer andra länder iklätt sig för motsvarande ändamål; samt att det därför vore en hederssak att bringa den obligatoriska sjukförsäkringen i hamn. Ehuruväl ingen ifrågasätter önskvärdheten av att den obligatoriska sjukförsäkringen nu redan kunde genomföras, har dock icke minst frän de samhällskretsar, vilka närmast komme att tillskjuta kostnaderna för reformen, framhållits, att införandet av obligatorisk sjukförsäkring, — huru än omfattningen av densamma skulle begränsas, — dock under alla förhållanden skulle medföra kostnader, vilka komme att belöpa sig till hundradetal miljoner mark om året och därför överstege vad vi hava räd till. Det har frän samma häll framhällits, huru oriktigt det är att göra jämförelser mellan utgifterna för sociala reformer i andra länder och hos oss. Om de gamla kulturländerna med deras omfattande ekonomiska resurser sett sio i tillfälle att genomföra reformer för allmänt väl, äro de visserligen att lyckönska därtill, men därav följer ingalunda, att sådant vore möjligt att ästadkomma också i vårt land. Vi få icke förbise att vårt lands ekonomiska resurser tyvärr äro mycket blygsamma; att vi emellertid under det senaste decenniet, d.s. v. under tiden efter det vi vunnit vår självständighet, på de flesta områden genomdrivit nydaningar, vilka kräft dels direkta enorma kapital och utlägg dels såsom arbetarlagstifningen hämmat, försvärat oeh fördyrat produktionen ; att näringslivet med dessa fakta för ögonen varit tvunget att spänna sina krafter till det yttersta och även visat en utomordentligt lovvärd anpassningsförmåga, men att denna också har sin begränsning; att den skattepolitik som följts, i högsta grad hämmat näringslivet och försvärat kapitalbildning ; samt att vi också pä andra områden stä inför vittgående utgifter för allmänt väl, t.ex. de i regeringens proposition n:o 13 till denna riksdag föreslagna statsunderstöden ät kommunala sinnessjukhus samt ät värdanstalter för tuberkulösa ävensom för främjande av arbetet för tuberkulosens bekämpande, Då man jämfört våra ekonomiska uppoffringar för allmänt väl med motsvarande utgifter i ekonomiskt lyckligare lottade länder, har man för övrigt icke heller tagit med i räkningen, att vi pä sin tid skyndat att, säsom mängen trodde, av omtanke för allmänt väl införa förbudslagen och att trots allt vad den fört med sig fortfarande hälla den vid makt. Genom dessa ätgärder har man avstätt frän det skatteobjekt den stora alkoholkonsumtionen i landet utgör. När vi komma sä långt, att man vågar erkänna det ödesdigra misstag förbudslagen utgör, när den upphäves och när alkoholförbrukningen åter beskattas, då öppnar sig nya möjligheter för sociala reformer. Såsom en av dem, vilka i riksdagen representera näringslivets intressen, har jag funnit det vara min ifränlkomliga plikt att genom vad nu anförts giva uttryck ät de tankar jag vet att hysas bland näringslivets utövare samt varma för en reform, som kanske skulle överskrida vära ekonomiska krafter. I varje händelse borde en sådan reform icke genomföras under tiden för en finanskris. Då jag sålunda ställt mig — icke oförstående — men på grund av bindande omständigheters krav avböjande till förslaget om obligatorisk sjukförsäkring har jag, bland annat, utgått från att det icke skulle kunna undvikas, att reformen under alla förhällanden skulle medföra utgifter, vilka komme att uppgå till hundradetal miljoner mark om äret, och att det bleve en andra rangens fråga, om dessa belopp sammanbringas sä, att de utgå direkte från arbetsgivare och arbetare till de för sjukförsäkringen erforderliga förvaltande organen eller om en del av utgifterna skulle tagas frän skattemedel, observerade i budgeten. Utgifterna skulle även i sistnämnda fall i avsevärd grad komma att drabba näringslivet genom beskattning. Ifall det i propositionen till 70 mark per försäkrad upptagna statsbidraget skulle reduceras eller bortfalla, skulle visserligen motsvarande belopp i rikets budget minskas i proportion därtill; men detta skulle icke betyda, att utgiften bortfölle. Det betyder endast, att denna del av utgifterna, i propositionen beräknad till 22 miljoner mark, skulle sammanhringas pä samma sätt som huvuddelen av utgifterna, nämligen genom avgifter från arbetsgivare och arbetare. Under den offentliga diskussionen har det också uttalats farhägär för, att missbruk och simulation i stor utsträekning skulle göra sig gällande i syfte att försöka förlänga tiden för den totala eller partiella arbetsoförmågan samt att det vore svårt att i detta avseende införa en effektiv kontroll. Såsom ett uttryck för vad man i detta avseende inom industrikretsar tänker har en industriman i offentligheten hänvisat till ett uttalande av en läkare-spesialist, - doktor Erwin Liek i Tyskland. Denna har i en av honom utgiven bok om det tyska sjukkasseväsendet yttrat: att det systematiskt undergräver nationens manhaftighet, leder till medveten sjukdomsodling och främjar kroppslig samt andlig förvekling. Till skydd mot ett alltför oblygt utnyttjande av sjukkassorna har man, enligt dr. L., i Tyskland varit tvungen att införa en särskild efterundersökning av de sjukrapporterade genom s.k. förtroendeläkare”. Det har också framhållits, att den ändring lagen om arbetares olycksfallsförsäkring i vårt land undervätt under är 1925, bekräftat faran för missbruk och simulation. Med ledning av uppgifter, som meddelats av en utav våra största olyeksfallsförsäkringsanstalter, har framhållits, att antalet olycksfall per hundra försäkrade årsarbetare åren 1925—1928 visat nästan fullständig 'konstans inom den grupp, hbagatellskadorna, där arbetaren icke har något eget intresse i saken, emedan han icke får ersättning för annat än läkarvård. Likaså har sä gott som fullständig konstans konstaterats i de fall, där olyekshändelsen föranlett dödsfall eller varaktig invaliditet. Men däremot har antalet sädana olycksfall som «föranlett , övergående arbetsoförmåga”, visat den mest överraskande stegring. Sedan 1925 års lag betydligt höjde skadeersättningarna per dag, har antalet olycksfall per 100 försäkrade stigit från 7.0 år 1925 till resp. 8.6 är 1926, 10.3 är 1927 och 11.6 år 1926, Om man betecknar 1925 års antal med 100 uppgå stegringen med andra ord till resp. 123 år 1926, 143 år 1927 och 166 är 1928, eller till 66 procent. — Förklaringen till den märkliga företeelsen ligger i öppen dag. Det är icke arbetet, som blivit farligare, utan de större dagsersättningarna, som frestat till , systematisk sjukdomsodling”', enligt dr Lieks terminologi. Jag vidhäller ocksä den utav mig tidigare uttalade meningen, att reformen, om den genomföres, främst borde komma de kretsar av samhället till godo, vilka i högsta grad vore i behov därav. Varken propositionen eller socialutskottets betämkande fyller emellertid denna uppgift. Förslag har också gjorts att inskränka omfattningen av försäkringen. En stor del av landets industriarbetare hör redan till sjukkassor, vilka tillkommit pä frivillighetens väg. (Sädan förmån tillkommer däremot i allmänhet icke lamtbruksarbetarna. Utanför försäkring skulle i alla händelser bliva självägande småbrukare, hantverkare och andra sådana samhällsgrupper, vilka dock leva i sådana ekonomiska förhållanden, att sjukdom skulle drabba dem lika tungt som löntagare... Det vore icke rättvist att påbjuda, att den, som mot lön är anställd i annans arbete, i avseende & sjukförsäkring skulle ställas i ett gynnsammare läge än en under motsvarande ekonomiska förhållanden levande person, som har sin utkomst vid eget lantbruk, hantverk eller annan näring. Förslaget att minska den krets, som skulle bliva delaktig i den obligatoriska sjukförsäkringen, har naturligtvis tillkommit 1 medvetandet därom, att reformen i sådant fall skulle kräva mindre ekonomiska offer och därigenom lättare kunna genomföras. Fördelen härav kan dock vara tvivel underkastad. Lagstiftaren skulle visserligen formellt kunna känna sig stolt däröver, att en reform av sådan härvidd förts i hamn, men alla de ekonomiskt svaga, vilka lämnas utanför reformen, skulle sannolikt i stället känna sig så mycket mera övergivna. Ifall riksdagen skulle lyssna till yrkandet och i enlighet därmed i andra läsningen ändra 1 $, skulle detta således enligt mitt förmenande innebära en orättvisa och ätminstone för den meningsriktning jag företräder erbjuda ännu mindre intresse att anitaga hela lagförslaget. Utan avseende ä den principiella ständpunkt jag intagit beträffande föreliggande' lagförslag, anser jag det dock hava varit av omständigheterna påkallat att nu redan anmäla, det jag i frågan om omfattningen av försäkringen samt beträffande frägan om statsbidragen till den planerade sjukförsäkringen fortfarande vidbliver den uppfattning, jag i socialutskottet härutinnan förfäktat.
On merkkitapaus ei ainoastaan meidän sosialivakuutuksemme, vaan yleensä koko yhteiskuntakehityksemme historiassa, että viimeinkin, 40: vuoden valmistelun jälkeen on päästy miin pitkälle, että eduskunta on tilaisuudessa toisessa käsittelyssä määräämään sosialivakuutuksen yksityiskohdista. Tämä tuntuu merkilliseltä, kun tietää, että meillä kuitenkin itse asiassa on ryhdytty sairausvakuutuksen valmisteluun jokseenkin samoihin aikoihin kuin muissakin maissa. Senjälkeen kuin Saksassa v. 1883 oli säädetty pakollinen sairausvakuutus, ryhdyttiin muissa maissa valmistaviin toimenpiteisiin samanlaisen vakuutuksen toimeenpanemiseksi. Niin myöskin Suomessa v. 1888 asetettiin ensimmäinen komitea laatimaan ehdotusta — sairausvakuutuksesta. Mutta kun muissa maissa nämä valmistelut myös johtivat tuloksiin, niin että yleensä sairausvakuutusta ryhdyttiin säätämään seuraavina vuosina, ensiksi Saksan ympärillä olevissa maissa, sittemmin kaukaisemmissa, esim. Norjassa 1909, Englannissa v. 1911, vieläpä Venäjälläkin v. 1912, niin meillä edelleen jäätiin valmistelukannalle. Maailmansodan jälkeen Yryhdyttiin uudelleen niihin maihin, joissa sairausvakuutusta ei ollut, sitä säätämään sekä parantamaan entistä vakuutusta. Niinpä Tshekkoslovakiassa saatiin vakuutus aikaan v. 1919, Puolassa v. 1920, Ttä-. vallassa uusi vakuutus v. 1921, Jugoslaviassa v. 1922. Buleariassa vuoden 1918 aikana säädetty laki uusittiin v. 1924. Portugaliassa saatiin vakuutus 1919, Kreikassa 1922 ja Venäjällä palattiin kansalaishuoltojärjestelmästä takaisin tavalliseen sairausvakuutukseen v. 1922. Liettuassa pantiin toimeen v. 1925, ja Ranskassa uusittiin perinpohjin sosialivakuutus viime vuonna. Europan ulkopuolella olevissa maissa saatiin sairausvakuutus Japanissa 1922, Chilessä 1924 j.n. e. Samaan aikaan siis kuin muissa maissa on toimittu, on meillä 40 vuoden aikana ainoastaan valmisteltu, ja löytyypä vielä sellaisia, jotka tahtoisivat tätä asiaa edelleen valmistella, kuten esitettiin myös lain ensimmäisessä käsittelyssä. bLuulisi silloin jo olevan ajan, että meillä katsottaisiin asia siksi kypsäksi, että voitaisiin ottaa sama askel, joka on otettu, voipi sanoa, miltei kaikissa sivistysmaissa. Sosialivakuutusta käsiteltäessä ei voi myöskään; olla kajoamatta muutamiin yleisluontoisiin kysymyksiin, joita myös sosiali- Tämä ministeri lausunnossaan kosketteli. on sitä enemmän paikallaan, kun sosialivakuutus on tällä kertaa meillä esillä senvuoksi, että on useampia sosialivakuutusaloja parastaikaa eduskunnassa. käsiteltävänä. Paitsi tapaturmavakuutuksen parantamista tulee erikoisesti esille vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutus. Silloin luonnollisesti on kiinnitettävä huomio näiden kahden vakuutuksen keskinäisiin suhteisiin. Siinä suhteessa minä pääasiallisesti yhdyn siihen mitä sosialiministeri lausunnossaan esitti. Historiallinen kehitys sosialivakuutuksen alalla on säännöllisesti kulkenut sairausvakuutuksen tietä vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutukseeen. Eivät ainoastaan asialliset syyt puhu tämän kehityksen puolesta vaan myöskin teknilliset. Niinpä esim. kun sosialivakuutusta yleisesti käsiteltiin kansainliiton konferenssissa 1925 ja oli tarkoituksena laatia yleiset perusteet sosialivakuutukselle, niin tultiin yksimielisesti siihen käsitykseen, että juuri sairausvakuutus oli se vakuutusfnuoto, joka paraiten luo perustan: kaikelle sosialivakuutukselle. Siten luodaan ne elimet, joiden kautta parhaiden voidaan sosialivakuutusta sen kaikissa muodoissa toteuttaa. Minä huomautan ohimennen eräästä pienestä seikasta, joka äskettäin on meillä tullut päiväjärjestykseen ja joka osoittaa, että todellakin niillä elimillä, joiden kautta meillä ehdotetaan sairausvakuutusta toteutettavaksi, nimittäin sairauskassoilla, olisi erinomainen merkitys ei ainoastaan vanhuus- ja —työkyvyttömyysvakuutuksessa, vaan myöskin vieläpä tapaturmavakuutuksessakin. Yhtenä suurena epäkohtana tapaturmavakuutuksessa esitetään sitä, että ne " tapaturmatapaukset, joissa tapaturma-aika kestää lyhyen aikaa, alle 14 päivää, jollaisia tapauksia on noin 50 %, tulee tarpeettomasti kalliiksi sen monimutkaisen menettelyn kautta, jota niissä sovellutetaan kun täytyy kaikki asiat käydä tapaturmavakuutusyhtiöiden kautta. On esitetty, että voitettaisiin suuresti siinä tapauksessa, että työnantaja voisi joidenkuiden paikallisten elimien kautta suorittaa 'kyseessäolevat tapaturmakorvaukset. Sellaista elintä meillä ei ole, mutta juuri nämä sairauskassat kelpaisivat erinomaisen hyvin tässäkin tapauksessa yksinkertaistuttamaan tapaturmavakuutusta. Sosialivakuutuksen asiantuntijain keskuudessa e& olekaan erimielisyyttä siitä, että jos on kysymys, missä järjestyksessä sairausvakuutus ja vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutus olisi toteutettava, niin silloin — sairausvakuutukselle on eittämättä annettava etusija. Mutta minä olen eri mieltä sosialiministerin kanssa siinä, että vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutus sinänsä asiallisestikin olisi sellainen, että se voitaisiin lykätä pitemmälle tulevaisuuteen. Minä nimittäin olen sitä mieltä, että meidän valtiotaloudellinen asemamme, ei ole sellainen, että se estäisi tällaisia suuria reformeja ja minä olen vakuutettu siitä, että jos olisi kysymyksessä toisenlainen reformi, ei sosialipoliittisia vaan muita reformeja, joihin kiinnitetään suurempaa huomiota, niin silloin varmasti myöskin valtiovaroja miihin tulisi riittämään. Mutta minä olen kyllä sitä mieltä, että teknillisistä syistä olisi vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutus siirrettävä eteenpäin siksi kunnes sairausvakuutus on saatu toteutetuksi, ja siten siitä sellaiset elimet, joiden kautta voidaan ryhtyä toteuttamaan työkyvyttömyys- ja sittemmin myös vanhuusvakuutusta. Finsimmäinen suurempi kysymys, joka tulee esille sairausvakuutuksen säätämisessä, on kysymys siitä, onko vakuutus tehtävä pakolliseksi vai vapaaehtoiseksi. Tästä näkyy meillä olevan erimielisyyttä, mutta yleensä ulkomailla tämä kysymys on sellai- I — Tiistaina 12 Pp. helmikuuta 1929. nen, jossa suurin piirtein on päästy yksimielisyyteen. Että sitä pidetään selvänä, näkyy esimerkiksi siitä, että kun eri maiden hallitukset antoivat vastauksen 'kansainvälisen työtoimiston kiertokyselyyn sairausvakuutuksen järjstämisestä, niin kokonaista 22 maan hallitukset asettuivat sille kannalle, että vakuutus on tehtävä pakolliseksi ja ainoastaan 2 hallitusta oli sillä kannalla, että voitaisiin myös ottaa huomioon vapaaehtoinen vakuutus. Ne syyt, jotka puhuvat pakollisen vakuutuksen puolesta, ovat nimittäin siksi painavat, että ne, jotka tahtovat saada tehokasta sosialivakuutusta, eivät katso sellaista saatavan vapaaehtoisen vakuutuksen kautta. Sosialivakuutuksen tarkoitus on "luonnollisesti ensi kädessä kohdistaa toimintansa yhteiskunnallisesti heikompiin aineksiin ja nyt on kuitenkin todettu, että vapaaehtoisessa sairausvakuutuksessa juuri nämä väestökerrokset jättäytyvät vakuutuksen ulkopuolelle ja siten sairausvakuutus ei saavutakaan sitä tarkoitusta, joka itse asiassa on sen tärkein tarkoitusperä. Niinpä esim. Englannissa, kun siellä alkujaan oli vapaaehtoinen vakuutus, ei sen alaiseksi joutunut kuin noin 7 miljoonaa valkuutettua, mutta kun se muuttui pakolliseksi, niin vakuutettujen lukumäärä nousi noin kaksinkertaiseksi. On kyllä olemassa eräitä maita, joissa myöskin vapaaehtoisella vakuutuksella on päästy hyviin tai ainakin &siedettäviin tuloksiin ja juuri näitä maita käytetään meillä, esimerkkeinä silloin kun puhutaan vapaaehtoisesta vakuutuksesta. Vapaaehtoinen! vakuutushan on voimassa Ruotsissa, Tanskassa ja Sveitsissä Mitä Ruotsiin tulee, niin sairausvakuutukseen ei siellä olla niinkään tyytyväisiä kuin meillä siihen ollaan. Sen sijaan Tanskassa vapaaehtoinen vakuutus on koko hyvin onnistunut. Mutta sillä on myös erikoiset syynsä. Pääasiallinen syy on luonnollisesti se, että maa on pieni alaltaan, jotensakin tasaisesti asuttu, joten se siten luo paremmat mahdollisuudet vapaaehtoisen vakuutuksen toimeenpanemiseksi. Mutta meillähän on, kuten esim. porvarillisten puolueiden edustajat Köpenhaminan kongressissa vuonna 1926 mainitsivat, maa harvaan asuttua ja sentähden ei anna mahdollisuuksia vapaaehtoisen vakuutuksen toimeenpanemiseksi, jonka tähden täällä on suunniteltava pakollista vakuutusta. Myös on otettava huomioon, että Tanskan vakuutus itse asiassa ei ole täydellisesti vapaaehtoinen vakuutus. Siellä työnantaja on pakotettu vakuuttamaan esim. oppilaansa ja on luonnollista, että kun oppilaat ovat olleet pakkovakuutuksen alaisia, niin he myöhemminkin mielellään jatkavat tätä vakuutusta. Samoin on myös työnantaja pakoitettu vakuuttamaan kaikki ulkomaalaiset työntekijänsä. Vielä lisäksi Tanskan —työkyvyttömyysvakuuttäs perustuu sairausvakuutukseen. Ne, jotka ovat sairausvakuutuksessa, tulevat saamaan etua pakollisessa työkyvyttömyysvakuutuksessa ja luonnollisesti tämä myös silloin antaa niille aiheen ottaa osaa sairausvakuutukseen, vaikka se onkin vapaaehtoinen. Siis Tanskan n.s. vapaaehtoisessa sairausvakuutuksessa on paljon piirteitä, jotka itse asiassa riistävät tältä vakuutukselta osan sen vapaaehtoisuutta. Mitä tulee taasen Sveitsiin, jossa on myös vapaaehtoista vakuutusta olemassa, niim siellä monet kanttoonit ovat siirtyneet vapaaehtoisesta vakuutuksesta ja ovat edelleen siirtymässä pakolliseen vakuutukseen. Työkonferensseissa esitettiin, mitenkä säännöllisesti sellaisissa maissa, missä on vapaaehtoinen vakuutus, ollaan tyytymättömiä niihin vaatimattomiin tuloksiin, joita on saatu, sekä pyritään pakolliseen vakuutukseen. Niinpä sellainen suunta on paraikaa olemassa Australiassa. Onkin huomattava, että esim. työkonferenssissa eivät työnantajatkaan tehneet sellaista esitystä, että vapaaehtoinen vakuutus sallittaisiin ilman mitään ehtoja. Työnantajien ehdotus työkonferenssissa sisälsi ainoastaan sen, että valtiot saisivat valita pakollisen tai vapaaehtoisen vakuutuksen välillä siinä tapauksessa, että vapaaehtoista vakuutustietä saataisiin aikaan, että vähintään 75 % muuten vakuutuksenalaisista tulisi todella vakuutukseen liittymään. Sielläkin siis oli epäilystä siitä työnantajain keskuudessa, voidaanko vapaaehtoisilla vakuutuksilla todella päästä siihen tulokseen, että yleensä vakuutuksen tarvitsijat todella tulisivat siihen liittymään. Mutta tämäkään ehdotus ei saanut yleensä hallitusten taholta ollenkaan kannatusta, se nimittäin hylättiin 74 äänellä 32 vastaan. Voi siis todeta, että ulkomailla pidetään jo selvänä asiana sitä, että sairausvakuutuksen, ollakseen tehokas, täytyy olla pakollinen ja että kehitys kulkee vapaaehtoisesta vakuutuksesta pakolliseen vakuutukseen, mutta ei päinvastoin. Kun meillä on monesti ennen tuotu pakollista sairausvakuutusta vastaan ja tuodaan edelleenkin se, että maamme taloude!linen kantotila ei kestä rasitusta, niin ensiksikin pyydän (viitata siihen, mitä sosialiministeri täällä on esittänyt ja mitä hän eräässä esitelmässään ennen on osoittanut. Mutta minä pyydän lisäksi huomauttaa siitä, että esim. sellaisissa pienissä maissa kuin Latviassa ja Virossa on ollut pakollinen sairausvakuutus. voimassa, ja voimassa jo ennen maailmansotaa. Meillä useasti puhutaan siitä, mitenkä sosialivakuutuksen: kehitystä on estänyt se, että aloitettu teollisuustyöväestä. "ne näkökohdat, joita ed. Lohi täällä esitti, olemme olleet Venäjän yhteydessä ja silloin oli mahdotonta kehittää sairausvakuutusta. Mutta itse asiassa Venäjällä oli sairausvakuutus pantu voimaan jo vuonna 1912 ja juuri sentähden, että se oli siellä voimassa, myös jatkui tämä sairausvakuutus Virossa. ja Latviassa edelleen maailmansodan jälkeen niiden ollessa itsenäisinä. Se oli venäläinen lahja siellä ja pääasiassa samoille piirteille sairausvakuutus siellä perustettiin. Seuraava tärkeä kysymys, jossa eduskunnassa tulee olemaan suurta erimielisyyttä — sairausvakuutukseen nähden, on luonnollisesti vakuutuksen laajuus. Tästä jo ed. Lohi esitti laajan lausunnon, mutta merkillistä, että se lopputulos, mihin hän tuli, oli aivan päinvastaista kuin mitä hän esitti. Minä yhdyn siihen lausuntoon, minkä sosialiministeri esitti sairausvakuutuksesta yleensä, se pääpiirteissään sisälsi oikean — arvostelun : sosialivakuutuksesta. Mutta en sensijaan siihen käytännölliseen lopputulokseen, minkä hän esitti. Sensijaan ed. Lohi näytti täydellisesti hyväksyvän me varsin tuntuvat rajoitukset sairausvakuutukseen, joita herra sosialiministeri täällä suositteli. Sosialivakuutuksen + yleinen kehityshän on ollut se, että se suppeista piirteistä on siirtynyt laajemmaiksi. Sehän on ollut alkujaan luokkavakuutusta, joka on kohdistunut ainoastaan teollisuustyöväkeen ja sentähden sitä usein sanotaankin työväenvakuutukseksi. Mutta senjälkeen askel askeleelta olojen kehittyessä ja samalla myös maataloustyöväen kehittyessä vaatimaan oikeuksiaan on sitä laajennettu Meidän sosialidemok- loin valtio yleensä kustantaa tässä vakuumyös maaseudulle. raattien kanta luonnollisesti on se, että me tahdomme saada tämän vakuutuksen niin laajaksi kuin mahdollista. Se on se pyr: kimys, jota me koetamme toteuttaa siinäkin : tapauksessa, että emme onnistu sitä saamaan aikaan tällä kertaa. Mutta me emme luonnollisesti kuitenkaan voi mennä siihen, ' että voisimme yhtyä laajentamaan sitä silloin, kun tätä laajentamista ainoastaan taktillisilla näkökohdilla täällä yritetään saada aikaan, jotta lakiehdotus loppujen lopuksi ; saataisiin kokonakn hylätyksi. Mutta minusta tuntuu kuin olisi yleinen mieliala kehittynyt sellaiseksi, että voitaisiin meilläkin ottaa askel jo yhdellä kertaa - vähän laajempana kuin yleensä: muissa Tavallisestihan on Mutta: juuri maissa on tapahtunut. puhuvat sen puolesta tai joka tapauksessa osoittavat, että meillä ollaan selvillä siitä, että voitaisiin vakuutusta kehittää laajemmaltikin, ja mielestäni olisi sentähden syytä jo heti alussa saada sosialivakuutus kohdistumaan maaseudullekin niin suuressa määrässä kuin mahdollista. On myös : huomautettava siitä, että nekin heikossa taloudellisessa asemassa olevat, jotka eivät tulisi suoraan vakuuiuksenalaisiksi, ovat vapaaehtoisen vakuutuksen kautta tilaisuudessa saamaan hyväkseen valtion puo: lelta kaikki ne edut, mitkä tarjotaan pakollisesti vakuutetuille. On kyllä totta, josta ed. Lohi mainitsi, että tämä oikeus ei ole kategoorisesti myönnetty, mutta siinä mikäli tässä suhteessa halutaan selvennystä, niin minun mielestäni sellainen selvennys olisi paikallaan. Ja joka tapauksessa hallinnolliset viranomaiset voivat vaikuttaa siihen, että vapaaehtoinen vakuutus todellakin tulee yleiseksi. Minä jo mainitsin, että vaikka minä pääpiirteissään yhdynkin siihen yleislausunsuntoon, jonka sosialiministeri täällä esitti, tulen kuitenkin käytännöllisiin lopputuloksiin nähden toisiin tuloksiin kuin hän. Sosialiministeri m. m. mainitsi, että valtion osuutta — sosialivakuutuksen — aiheuttamiin menoihin olisi pienennettävä. Hän mainitsi, että , kaikissa maissa, joissa pakollinen sairausvakuutus on toteutettu, onkin m. m. väärinkäytösten ehkäisemiseksi pidetty tärkeänä, että siinä säilytetään ei vain itsehallinnon vaan myös itseavun periaate ja siltuskaärassa ainoästadi lisillintokustannukset. Tähä näkökohta näyttää thyöskin artavän dihötta tatkistää nyt esilläoltvää vdäitystä siihen suuiitaan, että valtion rdhao&ubs olisi jonkun vöhtan alemnmettavä ja että sö sämälla olisi määrättävä prostiitäiksi kassojen antamasta avustiikstsia.” Tästä voisi säädä seii käsityksen kiin tiellä asttuttaisiin toisklle kännaälle kuin ulkomailla, että täällä valtion avustiis olisi tavallista suurtiilpi. Niin ei kuitenkään alt aslanlaita. Väitiön osits saitausvakiitituksön aituttaiiin mehoihin tulisi meillä olöftiaati käin noin 95 %, jotavastoin työnähtäjillä ja työktökijöillä se tulisi ble tiäkn likäihinä 40 %. Mutta löytyy mäitä, joissä vältion oshus ön paljon stiuPempi. Niltipä esim. ottaakstniniö lähtinmät ihaat; Liettuassa ja baätviässä ön valtiot osuus määrätty — yhdöksi kolmannekseksi; — siis 33 dö ks! käikista sairausvakuutuksei ai heittäinista. aönoista. Saäkoifi ohi myöskin asianlaita Bulgariassa. Myös esim; Tatiskässä jä Norjässä On valtiori osuus jotehsakin keskimäärin sämanstuvuineh kuik mitä se ohi ehdotettu meillä. Pivät siis sstmörkit ulkomailta ensinkään vaadi supistäikaän vältion osuutta siitä, miksi suuri valiokunta hallituksen esitykset mukaan sen on toistaiseksi hyväksyhyt. . Bdelleen sosialitministeti mainitsi; bttä olisi äyytä tarkistaa valtiot osuutta siten, että se olisi ihäärättävä prisenttiksi kassojek antämästa avustuksesta rika kassän pääluvun mukaan. Tällaiseen huomautukstell voi olla jöhkun veitan syytä, mitta ei kuitenkaan siinä määrässä kuin sosialimitijateti ja myöskin ed. Lohi mainitsi; Fi hallituksen esityksenkään mukaa valtion östdus tule vlemaan yksistään päälivun mukaan maksettava avustus, vaan siihen sisältyy mäutakin. Esityksen mukaan valtio mäksäisi TO riäfkkaa vakuutettua kohden, miittä seri lisäksi tulisi avustusta vältioltä niilijh lisäyksiiti; jöitä kääsat maksavat perhäöllisyyden pörustöella, ja sitäpaitsi valtio suorittaisi puolet todellä miaksetusta äitiysväkaötiiksesta. Kin 22 milj. markkaa hällituköeii esityksen mukaan ifienisi pääluvun näkaäti mäkäöttaväna valtion avustuksena, tulisi 11 näilj. maikkaä suoritettavaksi täten kassojen omien suoritusten —pörusteella. Ja mituissa maissä myöskin or vseissäkiti avistiis laskettu kassan jäsenten pääluvun miikaän. Niinpä sim. Englaniissa on meriöttelytapä Samanlainen; samoin eräissä riitiissäkin iiiaissä; jotka ovät seurarntet Englannin esimerkkiä: Sitäpäitsi häomautän siitä, kuten sosläliministeti maäihitsi, että vältioni osuus olisi säätävä jotensikii se suuruiseksi kait mitä kassöjeh hälliiitöftiehot tekevät; niin ei tämä 70 markkaa, joka avistäs myöniittään väkuuttisliokkia. köhden, siltikestikaän ylitä kassojen laskettiijä hällinitomöndjä. Kässojen halliitoimetitt; laskettaiä 16 10 % ksi, kuten ylöstisä täpäktäu; tISKVÄt 50 mk. vaktitöttuä Koh: del, joten Siis valtiot ostius tällä kohden öi suhrestikaan ylitä puhtaita hallintoiehdja: Mitä taäset Kärenssiaikään tulee, tiiä fikäli siinä Kälataan tehdä muutotta, olisi se mielumikihin tehtävä tölseen sutintään; kuin mitä sosialiministeri mainitsi. Hallitiikseti esityksessä tininittt Rarefissiaikä ori kyllin fiittävä Löytyypä selläittenkin mää, jossa kar&nssinikaa bi käytetä öisin: kään. Slhsijään om minulla eräitä muita yksityiskohtia, joihin nähden halusisin rätititöstä suuren valiokifinan mietintöön. Ehsimmäinet tuntuva tajoitus; rinkä suufi vällokuntä työväenasiaitiväliokinnun ehdotuksen: mukaisesti on tehnyt väkiititöttujen lukumäärään, on se, että se on alentanut sen maksimirajaan, johon asti työläiset olisivat sdatettavat pakollisen väkiuutuslain alaisiksi Kun hallituksen esityksen mukaan kaikki ne työläiset, joiden kuukausiansio oli alle 21/5 tuhitta — markkaa; — olisivat —vakuutettavat, on työväenasiainvaliokunta äleiitanut tämää rajän 1,800 markkaan. Tämän kautta tulisi suufi määrä työläisiä; jotka epäile. mättä ovat sellaisessa asemassa; että ovat sosialivakuutuksen ftarpeessä, suljettavaksi päköllisen vakuutuksen ulkopuolelle. Asianläitä on kuitenkin siten; kuten myöhemmin yksityisköhtäisessa käsittelyssä tulen esittämään, että yleensä tälläista rajoitusta ei käytetä ensitikään ruumiillisen työn tekijöihin. Ei ole muuta kuin yksi maa; nimittäin Liettua, jossa tällainen rajoitus asetetaan ruumiillisen työn tekijöihin, vaan missä täilaista rajoitusta käytetään, silloin se supistetään koskemään ainoastaan henkisen työn tekijöitä, koska Katsotaan, että henkisen työn tekijät kuitenkin sivistystasoltaan ja muuten ovat sellaisessa aäsemassä, että paremmin voivat hyvinä aikoina säästää huorompien varalta. Sitten on eräs kaikista tärkeimpiä kohtia koko stirausvakuutusesityksessä, jossa työvätnasiainvalidkimtä on tehnyt sellaisen huononnuksen, että se tekee kyseenalaiseksi, voidaanko tätä läkia ensinkään hyväksyä vaserirmiston taholta. S6 on nimittäin se kohta, joka koskee tasitusten jakamista työnähtajain ja työntekijäin kosken. Hallituksen esityksessä oli esitetty, että se, mitä kässät valtioavuin lisäksi tärvitsevat vakuutussuoritisten suorittamiseen, olisi jaettava tasän työnantajain ja työntekijäin kesken. Tätä oh kuitenkin työväenasiainvaliokunta, mefkillistä kyllä, muuttanut siten; että työntekijät saisivat säorittaa kaksi kertaa niin suuren osiluden, kuin työnantajat. Minun on vaikea ymmärtää, mistä tämä muutos on johtunut, ja vielä enemmän — sitä, että maalaisliitto on tässä ryhtyriyt jakamaan oikeutta työntekijäin ja työnaritajäin välillä ja siinä asetttinut täydellisesti työnäntajain puolelle. Yleinen merettelytapahat on 86, että työnantajat ja työntekijät suorittavat saman omtivideri. On kyllä a ermassa eräissä maissa samahlainen menettely, jota työväenesiainvaliokunta ehdottaa imöillä, nimittäin Saksassa ja Itävallassa; mutta sielläkin on olemassa työnantajilla lisäsuoritiiksia, jotka itse asiassa muuttavat tämän suotitussuhteen. Sen sijaan on aivan yleinen meriettelytapäa se, että työnäntajat ja työntekijät suorittavat saman verran, vieläpä joissäkin maissa työnäntajain osuusson suurempi. Lain yksityiskohtaisessä käsittelyssä olen tilaisuudessa paremmin osoittamaan, mitenkä tässä työväenasiainvaliskunta on tehnyt oleellisen virheen, joka suuressa määrässä huonontaa kyseessä olevaa esitystä. Mitä muuten miihin suuriin piirteisiin tulee, joillenka työväenasiainvaliokunnan esitys on rakennettu; puolestani pidän niitä tyydyttävihä ja katson, että jos tämä esitys hyväksytään maihitsemillani muutoksilla, niin sosialivaktutiiksessa meillä astutaan iso askel eteenpäin, mutta myöskin vain sellainen askel, minkä muut maat jo ovat ottaneet, ja siinä suhteessa siis pääsemme samalle tasolle, kuin ovat esim. jo joutuneet sellaiset pieitet tnaat, kuin Viro ja Latvia, jotka yleensäffnuissakin oloissa ovat meihin verrattavissa. Minä toivon, että eduskunta pitää kunnia-asianaan, että se vihdoinkin neljänkymmenen vuoden valmistelujen jälkeen hyväksyy sosialivakuutuksen sellaisena, että se myöskin tyydyttää tämän maan työläisiä, ja täyttää ne vaatimukset; jotka yleensä sisältyvät ulkomaiden sairausvakuutuksiin.
Kun esillä olevassa lakiehidotuksössa on mielestäni eräitä epäjohdonmukaisuuksia, niin pyydän puolestani kosketella näitä kohtia. Ensiksikin on huomattava, että lakiesitys yleönsä rakentuu sille periaatteelle että, jos vakuutettu vakuutustapauksen johdosta saa korvausta tiiyös jonkun muun lain, kuin nyt kysymyksessä olevan nojalla, vakuutetulle tulevaa vakuutussuoritusta on vastaavasti vähennettävä, niin ottei vakuutettu tule säättöän kaksinkertaista avustusta. Niinpä lakiesityksen 46 $ :n mukaan, jos vakuttetti saitäutensa aikana muun lain tai asetuksen, kuin työsopimuslain mukaan, saa inäärättyä sairausrahan luontoista avustusta, maksetaan lakiehdotuksen 43, 44 ja 45 $:n mukaan laskötusta sairausrahasta siltä ajalta, jolta hän saa sellaista avustust&, vain stn vertän, Kuin tämä avustus on sairausrahaa pienempi. Sama periaate ilmenee myöskin mainitun 46 $:n toisesta kappaleesta, jonka mukaan sairausrahaa ei makseta vakuutetulle itselleen vaan työn: antajalle siltä ajalta, jolta työnantaja työsopimuslain mukaan inaksaa sairastuneelle työritekijälle täyden palkan. Ja juuri samaa periadätetta noudattaakseen myöskin suuren valiokännan jaosto esitti, että merimi&stoimessa oleva henkilö jätettäisiin sairausvakuutuslain ulkopuolelle. Merimies-toimessa oleva näet saa merimieslain nojalla suuhmilleen samanlaista avustusta, kuin sairausvakuutuslakikin myöntää, joten ja jos merlmiestoiinessa oleva olisi myös sairausvakuutuslain alainen, hän tulisi saamaan 'kaksinkettaiset avustukset, kaksinkörtaisen hautauksen j. n. . Myös lakiesityksen 86 $ rakentuu edellämainitulle periaatteelle, koskapa siitä korvauksesta, minkä vakuutettu yleisen lain mukaan voi saada sairauden aiheuttajalta, on vähennettävä ne määrät, jotka vakuutettu saa sairausvakuutuslain nojalla. Kaikki tämä onkin käsittääkseni luonnollista, sillä yleensäkin lakiemme mukaan vahingosta annetaan täysi korvaus, mutta ei enempää. Edellämainittua periaatetta ei lakiesityksessä kuitenkaan ole noudatettu johdonhelmikuuta 1929. mukaisesti. Lakiesityksen mukaan m. m. myönnetään synnyttäjälle n.s. äitiysapua, johon sisältyvät m. m. synnytyksen aiheuttamat kustannukset, kulut lääkärin määräämästä synnyttäjän ja lapsen hoidosta ja elatuksesta synnytyslaitoksessa, sekä n. s. äitiysraha, jota lakiesityksessä sissä — tapauksissa pitemmältäkin ajalta. Koskei lakiesityksessä ole päinvastaista määräystä, tulevat mainitut avustukset ja edut myöskin sen hyväksi, joka synnyttää lapsen avioliiton ulkopuolella. Avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista 27 päivänä heinäkuuta 1922 annetun lain mukaan on nyt kuitenkin se, joka makaamalla äidin on voinut saattaa hänet raskaaksi, velvollinen suorittamaan, paitsi lapselle, myöskin äidille elatusapua ja korvauksia. Aika, jonka kuluessa äiti on oikeutettu tällaiseen elatusapuun, on sanotun lain 9 $:ssä määrätty eri pitkäksi eri tapauksissa. Niinpä jo äiti, joka ei pidä lasta luonaan, saa elatusapua 2 kk:lta ennen synnytystä ja 2 kk:lta sen jälkeen, ja äiti, joka pitää lasta luonaan, 2 kk:lta ennen synnytystä ja 9 kk:lta synnytyksen jälkeen; erinäisissä tapauksissa, kuten jos nainen sairastuu j. n. ., voidaan elatusapu määrätä jopa 4 kk:lta ennen synnytystä. Tämän lisäksi on makaaja velvollinen korvaamaan m. m. synnytyksestä aiheutuvat menot. Kuten näistä määräyksistä ilmenee, on siis avioliiton ulkopuolella raskaaksi tulleille naisille jo aikaisemmalla lailla. taattu elatusapua ja etuja, vieläpä paljon laajemmassa määrässä, kuin mitä nyt esilläoleva lakiesitys myöntää. Voidaan tosin väittää, että mainittu oikeus ei olisi merkitykseltään kovinkaan arvokas, koskapa useasti on vaikea saada perityksi näitä elatusapuja ja korvauksia. Mutta on huomattava, että mainitun lain 35 $:n mukaan, jos ei makaaja ole suosiolla suorittanut elatusapua, on se kunta, jossa nainen oleskelee, velvollinen makaajan sijasta antamaan naiselle elatusapua. Tämän ohessa on laissa määräyksiä, jotka tekevät puheenaolevien suoritusten perimisen suoraan makaajaltakin varsin tehokkaaksi, joten naisen asema on mainitun lain mukaan verrattain hyvin turvattu. Välttämätöntä olisi näin ollen, että sairausvakuutuslain ja avioliiton ulko- olevien lähempien määräysten mukaan suoritetaan jopa kuudelta viikolta ennen ja kuudelta viikolta jälkeen synnytyksen sekä erinäi. ; - dessä. puolella syntyneistä lapsista annetun lain edelläkosketellut määräykset tehtäisiin sopusointuisiksi keskenään, sillä jollei näin tehdä, tulee avioliiton ulkopuolella oleva synnyttäjä saamaan kaksinkertaisen elatusavun, kaksinkertaisen korvauksen synnytyskuluista j.n. e., toisin sanoen, saamaan erikoisen hyvityksen siitä, että synnytys tapahtuu avioliiton ulkopuolella. Toinen muistutus, jonka haluan tehdä, koskee lakiesityksen 86 $:ää. Sanotun pykälän mukaan on vakuutettu, joka sairausvakuutuslain mukaan on saanut vakuutussuorituksia, oikeutettu siitä huolimatta yleisen lain nojalla hakemaan sairauden aiheuttajalta korvausta sairauden seurauksista. Alkuperäisen ehdotuksen mukaan ei tällä tavoin kuitenkaan saanut määrätä maksettavaksi enempää, kuin minkä tällainen korvaus oli sairausvakuutuslain mukaan — myönnettyjä korvaussuorituksia suurempi. Tavallisesti tulee tällainen sairauden aiheuttajaan kohdistuva korvausvaatimus käytännössä kysymykseen jonkun rikosasian, etupäässä pahoinpitelyn yhtey- Ottaen huomioon, että tuomioistuimen tulee yleisen lain mukaan saada itsenäisesti määrätä korvauksen suuruus, ja että oikeudenkäynti saattoi joutua viivästymään, jos tuomioistuimen tuli odottaa selvitystä siitä, milloin sairauskassan avustuspäätös oli saanut lainvoiman, toisin sanoen, odottaa lopullista selvitystä vakuutussuorituksen määrästä, ehdotti suuren valiokunnan jaosto, että tuomioistuin määrätessään vahingonkorvauksen samalla antaisi vain yleisen määräyksen siitä, että korvausmäärästä olisi vähennettävä ne määrät, mitkä vakuutettu oli saanut tahi tulisi saamaan sairausvakuutuslain nojalla. Toisin sanoen jäi tämän mukaan vähennyksen toimeenpano tehtäväksi vasta täytäntöönpanoasteella, joten siis ulosottomiehen, jos tuomio jäi tämän täytäntöönpantavaksi, oli vähennyksestä huolehdittava. Asian tällainen järjestäminen on kuitenkin kovin epäiltävää. Ensiksikin jää tuomioistuimen toiseksi tulee tuomion täytäntöönpano ja siis myöskin vahinkoa kärsineen saattaminen oikeuksiinsa liiaksi vii ään. Sairausrahahan voidaan lakiesityksen mukaan erinäisissä tapauksissa suorittaa jopa kokonaisen vuoden aikana. Fmnenkuin kaikki vakuutussuoritukset ovat tapahtuneet, ei taasen tiedetä, miten paljon tuomion nojalla vielä jää perittäväiksi. Voi siis kestää kokonaisen vuoden, ennenkuin ulosottotoirita voidaan kunnon alkaakaan, ja kuitenkin edellyttää ulosottolaki, että ulosottotoimi ja sen tilitys tapahtuvat muutaman kuukauden kuluessa. Voipi sattua niinkin, että vakuutussuorituksia kertyy niin suuri määrä, ettei tuomion nojalla loppujen lopuksi olekaan mitään ulosmitattavaa, joten koko tapahtunut. oikeudenkäynti itse asiassa on ollut merkitystä vailla. Toiseksi jättää lakiesitys avonaiseksi kysymyksen siitä, mitenkä asianhoito muodostuu, jos vahingonaiheuttaja suosiolla suorittaa korvausmäärän, niin ettei tuomio ollenkaan joudu ulosottomiehelle. Kysymyksessä olevan 86 $ :n ensimmäisen kappaleen määräykset ovat siis kovin epäiltäviä siinäkin muodossa, jonka ne ovat saaneet suuressa valiokunnassa. Saman pykälän toisen kappaleen määräykset eivät käsittääkseni ole sen onnistuneempia. Näitten mukaan on sairauden aiheuttaja velvollinen korvaamaan sairauskassalle tahi muulle vakuutussuoritusten maksajalle sairastuneelle tai hänen omaisilleen maksetut vakuutussuoritukset. Tämä kuulostaa kylläkin hyvältä, mutta on käsittääkseni ilmeisesti ristiriidassa yleisen lain kanssa. On nimittäin huomattava, että rikoslain 9 luvun mukaan on rikoksen kautta toiselle tuotettu vahinko, jommoiseksi aiheutettu sairauskin on katsottava, vahinkoa kärsineelle korvattava, ja on tällöin suoritettava täysi korvaus, mutta ei enempää. Määritelmä , täysi korvaus” vastaa siis sitä ylirajaa, johonka tämän teon seuraus voi nousta. Käsitellessään rikosasiaa harkitsee tuomioistuin vahingon määrän ja vahvistaa sen niitten seikkojen perusteella, mitkä asiassa ovat esiintyneet. Kun näin on tapahtunut ja tuomioistuimen päätös on saanut lainvoiman, pitäisi siis olla lopullisesti ratkaistu, mihinkä määrään tämä puoli rikollisen teon seurauksesta nousee. Kun näitä seikkoja järjesteleviä säännöksiä ei ole esitetty kumottavaksi tai muutettavaksi, nim pitäisi siis säännöksiä edelleen sovelluttaa. Esilläolevan lakiesityksen 86 $ ei kuitenkaan tyydy tähän vaan laajentaa huomattavasti niitä seurauksia, joita rikollisesta teosta saattaa olla. Olettakaamme, että jokin rikollinen teko, joka on aiheuttanut sairauden, on ollut oikeuden tuomittavana ja että vaadittu vahingonkorvausmäärä lainvoimaisella päätöksellä on vahvistettu esim. 2,000 markaksi. Suorittamalla tämän määrän pitäisi syytetyn yleisen lain mukaan siis olla vapaan enemmistä maksuista. Asia on kuitenkin joutunut myöskin sairauskassan käsiteltäväksi ja on sairastuneelle sanokaamme vuoden ajalta myönnetty vakuutussuorituksia yhteensä esim. 6,000 markkaa. Lakiehdotuksen 86 $:n mukaan sairauskassa nyt vuorostaan kääntyy tuomioistuimen puoleen ja vaatii sairauden aiheuttajalta mainittua summaa; ja nyt pitäisi siis tuomioistuimen tuomita sairauden aiheuttaja maksamaan tämäkin määrä, vaikka vahingon määrä tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen mukaan ei nouse niin suureksi ja vaikka vahingon aiheuttaja ehkä jo olisi suorittanut tuomioistuimen vahvistaman 'korvausmäärän ja täyttänyt kaikki, mitä yleinen laki häneltä vaatii. Edelleen on huomattava, että oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 4 $:n mukaan asianomistajalla ja syytetyllä nimenomaan on oikeus tehdä sovinto vahingonkorvauksesta, ja tulee tuomioistuimen, kuten saman lain 2 $:ssä sanotaan, yleensä kehoittaa asianosaisia sovintoon. Jos nyt sairauden aiheuttaja ja sairauden saanut tekevät sovinnon, pitäisi sairauden aiheuttaneen päästä vapaaksi suorittamasta enempää kuin sovitun määrän. Esilläolevan lakiesityksen 86 $ :n mukaan ei asia kuitenkaan ole näin, vaan estää sanottu pykälä asian sopimisen, koska sairauden aiheuttaja sovinnon kautta ei vapaudukaan lisämaksuista, vaan päinvastoin voi joutua suorittamaan ehkä hyvinkin tuntuvia määriä sairauskassalle. Vihdoin on huomattava, ettei henkilöä, joka rikoksen kautta on toiselle aiheuttanut sairauden, voida velvoittaa suorittamaan mitään korvausta tai avustusta sairauden aiheuttaneen omaisille; ainoastaan surmatun vaimo ja lapset voivat eräissä tapauksissa saada surmaajalta tuomituksi itselleen elatusapua vahingon korvaukseksi. Tässäkin suhteessa poikkeaa esilläolevan lakiesityksen 86 $ rikoslain määräyksistä, koska sairauden aiheuttaja voidaan velvoittaa — sairauskassalle korvaamaan nekin vakuutussuoritukset, mitkä on maksettu sairastuneen omaisille. : Edellä —esittämälläni olen i mielestäni osoittanut käsiteltävänä olevan lakiesityksen useissa oleellisissa ja periaatteellisissa I i kohdissa poikkeavan voimassaolevasta yleisestä laista. Kun ei hallituksen esityksessä eikä työväenasiainvaliokunnan mietinnössä kuitenkaan sanallalkaan viitata näihin poiki keamisiin täytynee olettaa, ettei näihin seikkoihin ole tullut kiinnitetyksi riittävää huomiota. Perusteitten, joilla yleisen lain omaksumista periaatteista poiketaan, täytyy kuitenkin olla siksi painavia, että ne ainakin tuodaan esille, niin ettei uusia periaatteita tule salakuljetetuksi lakeihin. Kun uskon mahdolliseksi, että ne ristiriitaisuudet, jotka erinäisissä suhteissa mäyttää olevan yleisen lain ja esilläolevan lakiehdotuksen välillä, saadaan poistetuiksi jos lakivaliokunta saa antaa asiasta lausuntonsa, niin valtiopäiväjärjestyksen 66 8:n 5 kappaleen nojalla pyydän kunnioittaen esittää, että eduskunta päättäisi lähettää asian lakivaliokuntaan lausunnon antamista varten siitä, onko esilläoleva lakiehdotus ja missä kohden ehkä ristiriidassa voimassaolevan lain kanssa ja aiheuttaako se siihen ehkä muutoksia. .
Jo pitemmän ajan on työtä tekevän luokan naisten keskuudessa tässä maassa kiinnitetty huomiota äitiysvakuutuksen voimaansaattamiseen. Kysymys on tullut sitä läheisemmäksi työläisnaisille mitä enemmän heidän taloudellinen asemansa on huonontunut. Eikä ihme, sillä kukapa olisi tässä yhteiskunnassa niin turvattomassa. asemassa (kuin työläisäiti, jonka taloudellinen toimeentulo ei ole edes silloin turvattu kun syntyy uusi elämä maailmaan. Siksi tervehtivät työläisäidit ilolla jokaista toimenpidettä, joka edes jollain tavoin voisi huojentaa heidän kurjaa asemaansa. Kun nyt vihdoinkin tämä ikäsiteltävänä oleva lakiehdotus on annettu, johon osana on liitetty myös esitys äitiysvakuutuksesta, niin olisi ollut toivottavaa, että tämä esitys olisi todella sellainen, joka jossakin määrin vastaisi työläisäitien vaatimuksia tässä suhteessa, varsinkin kun useissa maissa Or kiinnitetty jo aikoja sitten huomiota äitiysvakuutuksen järjestelyyn ja ryhdytty suojaamaan tässä suhteessa työläisäitejä. Aitiysvakuutuksen järjestelyssä on eri maissa seurattu useampaa eri tapaa. FEnsinnäkin on useimmissa maissa äitiysvakuutus kytketty yleiseen sairausvakuutukseen, kun taas toisissa maissa siitä on erillinen laki olemassa. Avustuksia annetaan synnytyksen jälkeen, kun taas toisissa tapauksissa annetaan ennen synnytystä. Toisissa maissa annetaan n.s. jimettämisrahaa, jos äiti itse imettää lastaan, vielä senkin jälkeen kun varsinainen päiväraha synnytyksen jälkeen on lakannut. Joissakin tapauksissa on vielä siten että yleisen sairausvalkuutuksen alaisen miehen vaimo nauttii synnytysavustusta ilman että synnyttäjän on itse tarvinnut olla vakuutettu. Sellainen on esim. Saksan v. 1922 säädetty laki synnytystapauksista. Saksassa maksetaan avustusta kaikkiaan 10 viikon ajalta, joista 4 viikkoa ennen ja 6 viikkoa jälkeen synnytyksen. Avustuksen suorittaa sairaskassa. Avustus suoritetaan siten, että 1) summa, jolla voidaan taata tarpeellinen lääkärinhoito raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen, 2) kertakaikkinen maksu synnytyksen aiheuttamien muiden menojen peittämiseksi, 3) päivärahaa 10 viikolta, jolloin synnytyksen edelliseltä ajalta isuoritetaan päivärahat heti synnytyksen jälkeen, 4) äideille, jotka itse imettävät lastaan, myös imettämisrahaa, jonka suuruus on puolet päivärahoista, ja annetaan tämänlaatuinen avustus 12 viikon loppuun saakka siitä kuin synnytys on tapahtunut. Avustukseen oikeutettuja ovat myöskin sairausvakuutukseen kuuluvan työläisen vaimo, tyttäret, tytärpuolet ja ottotyttäret siinä tapauksessa, että nämä asuvat Saksassa. Lisäksi on huomioon otettava vielä sekin, että eräs erikoinen laki myöntää oikeuden sellaisille vähävaraisille naisille, jotka eivät ole oikeutettuja saamaan avustusta edellä olevan lain perusteella, hakemaan sitä valtiolta, joka silloin on pakotettu valtionvaroista myöntämään synnyttäjälle avustuksien suuruutta vastaavan korvauksen. Paraiten on kyseessäoleva laki järjestetty työläisvaltiossa, Neuvostoliitossa. Yhteiskunnallista vakuutusta koskevan lain 176 $ sisältää: ,,Yhteiskunnallinen vakuutus käsittää a) lääkärinavunannon, b) avunmaksun tilapäisen työttömyyden, tapaturman, karanteenin, raskauden, synnytyksen, perheen sairaiden jäsenten hoidon sattuessa, c) lisäavustusmaksun lapsen ruokintaan, huoltoon ja hautaamiseen, d) avunmaksun työttömyyden sattuessa, ) avunmaksun työntekijän perheen jäsenille huoltajan kuolemantapauksen tai tietymättömiin joutumisen sattuessa.” Saman lain 178 $ sanoo vaknutusmaksuista: », Vakuutusmaksun suorittavat laitokset, virastot ja taloudet sekä yksityiset, jotka käyttävät palkkatyötä, eikä näillä ole oikeutta siirtää maksua vakuutettavan niskoille tai vetää sitä pois työpaikasta.” Hdellä esitetyn Neuvostoliiton asianomaisen lain kohdat osoittavat, millä perusteilla ja kenen kustannuksella Neuvostoliitossa jo nykyisin voidaan antaa apua työläisnaisille heidän sairautensa ja raskaudentilansa aikana. Siellä työnantajat ja valtio kaikkein suurimpana ftyönantajana maksavat kaikki sairauskulut. "Työläisnainen ei maksa penniäkään, olipa hän työssä valtion tai yksityisen liikkeessä. Zain mukaan on työläisnainen sairauden ja synnytyksen varalta vakuutettu siitä hetkestä alkaen kun hän on astunut työhön. Tämän avustuksen saannin peruste ja edellytys on työväenluokan työläisnaisten etujen mukainen. Jo peruste, jolle Neuvostoliitossa käytäntö rakentaa, on periaatteellisesti aivan toinen kuin mitä tämä esillä oleva sosialidemokraattisen hallituksen antama esitys on, Neuvostoliitossa ei sälytetä rasituksia työläisnaisten kannetta. vaksi, Neuvostoliiton asianomainen laki palvelee työväen etuja eikä sälytä rasituksia työväen miskaan.
Ed. Paasivuori: Hylätään pois sitten!
Tämän esillä olevan lakiehdotuksen 58 S:n viimeissesä (kohdassa sanotaan näin: vAitiysrahaa ei myönnetä, jos synnytys tapahtuu varemmin kuin 10 kuukauden kuluttua senjälkeen kuin synnyttäjä tuli tämän lain mukaan vakuutetuksi”. Tämä kohta toteutettuna merkitsee ensiksikin sitä, että äitiysrahaa ei saa ensiksikään sellainen työläisnainen, joka ei ole sairaskassan jäsen, eli toisin sanoen sairausvakuutuslain mukaan vakuutettu. Suuri joukko työläisnaisista niin ollen jäisi vaille äitiysapua. Toiseksi tämä kohta merkitsee sitä, että jokainen raskaudentilassa oleva nainen, joka on ollut vain yhdestä yhdeksään kuukauteen lain mukaan vakuutettu, jäisi ilman avustusta. Työläisnainen siis, joka olisi maksanut kurjasta palkastaan avustuskassaan esim. 9 kuukauden aikana, joutuisi lapsensa synnyttämään ehkä hyvinkin tukalissa ja ahtaissa oloissa, puutteessa ja kurjuudesta, kuitenkaan saamatta edes —4 minkäänlaista hoitoa. Kuten edellä oleva ote lakiehdotuksesta osoittaa täytyy synnyttäjän saadakseen avustuksen olla vakuutettu. Saman lakiehdotuksen mukaan avustuksen suorittaa asianomainen sairaskassa. Sairaskassa taasen kerää maksettavat erät vakuutusmaksuista ja lakiehdotuksen 31 $:n mukaan: ;, Vakuutusmaksuista. maksaa työntekijä puolet ja työnantaja toisen puolen”. Nyt näemme, että työläisnainen, joka ensiksikin on joutunut esim. 9 kuukauden aikana maksamaan — sairaskassaan — vakuutusmaksuja, ei saakaan mitään äitiysapua ennenkuin JO kuukauden kuluttua. Tämä ei ole oikein, että verotetaan nälkäpalkoilla eläviä työläisnaisia, antamatta heille äitiysapua ennenkuin on kulunut 10 kuukautta kassan jäsenyyteen liittymisestä. Työväen edun mukaista olisi, että kapitalisti, joka työläisnaista riistää ja hänen työstään hyötyy, ja valtio, joka on kapitalistien laitos, yhdessä takaavat työläisnaisäidille riittävän huolenpidon ennen ja jälkeen synnytyksen, ilman että työläisnainen itse mitään maksaa ja huolimatta siitä, onko hän ollut kassan jäsenenä 1 päivän tai 10 kuukautta. Myöskin tämän lakiesityksen 53.8 sanoo äitiysrahan määrästä seuraavaa : lääkärinapua tai muuta "vÄAitiysraha päivää kohti on yhtä suuri kuin äidille sairaustapauksessa 43 &:n mukaan maksettava sairausraha. Äitiysrahaa maksetaan niin kauan kuin hän lääkärin tai kätilön määräyksestä on estetty ryhtymästä muuhun työhön kuin kotiaskareisiin taikka lain mukaan on synnytyksen aikana estetty tekemästä tavallista työtään ja raskauden aikana käyttää lain hänelle suomaa oikeutta siitä, pidättyä, kuitenkin enintään kuudelta viikolta senjälkeen.” Edellämainittua 43 $ sisältää palkkaluokituksen, minkä mukaan sairasrahaa tulee potilas saamaan päivää kohti. Ensimmäisessä eli alimmassa luokassa sairasraha on päivältä 4 mk., toisessa 6 mk., kolmannessa 10 mk., ja ylimmässä 38 mk. Lisäksi on määräyksiä lisäavustuksesta, jos sairastuneella on huollettavia omaisia, kuten puoliso, joka tulee saamaan eri palkkaluokkien mukaan erisuuruisen lisäavun, ollen se kymmenesosa säädettyihin sairasrahoihin ja 17 vuotta nuorempaa tai työkyvytöntä avioliitossa tahi sen ulkopuolella syntynyttä lasta kohti kahdeskymmenesosa sairasrahasta, jos molemmat vanhemmat elävät, mutta 1/10, jos toinen vanhemmista on kuollut, kuitenkin niin, että lisäykset ovat yhteensä enintään 1/5 ensimmäisessä kohdassa säädetyn luokan sairasrahasta. On syytä todeta, kuinka paljon työläisnaiset sitten tulevat saamaan tästä äitiysrahaa, jouduttuaan ensin pienistä palkoistaan maksamaan vakuutusrahaa. Äitiysrahaa saisi työläisnainen sen palkkaluokan mukaan, mihin hän kuuluu. Alhaisin äitiysmaksu on siis 4 mk. päivältä ja korkein 38 mk. päivältä. Kun suurin enemmistö työläisnaisista on alempipalkkalaisia, niin om selvää, että työläisnaisten suuret joukot eivät joutuisi saamaan korkeampia äitiysvakuutuksia. Selvää on, että puutetta ja hätää joutuisivat tuhannet työläisäidit silloinkin kärsimään, kun he saisivat tuon sangen pienen avustussumman. "Työväen etu vaatisi, että äitiysrahaa suoritettaisiin ensiksikin kapitalistien ja valtion varoista ja toiseksi, että se on riittävän suuri työ-: läisnaisille ja heidän huollettavilleen. Vertauksen vuoksi on syytä katsoa, millä tavalla tässä suhteessa Neuvostoliitossa menetellään. Yhteiskunnallista vakuutusta Neuvostoliitossa koskeva 179 $ säätää tästä asiasta seuraavaa: , Kaikille vakuutetuille tilapäisen työkyvyttömyyden sattuessa, ilmetköönpä se mistä syystä tahansa, (176 b-kohta), taataan avustus, joka on yhtä suuri kuin asianomaisen laitoksen tai viraston vastaavan palkkaluokan tariffin mukainen palkka sinä aikana, jolloin avustus maksetaan, eikä se missään tapauksessa saa olla pienenpi työkyvyttömän todellista palkkaa ennen työkyvyttömyyden alkamista.” 181 $. ,,Raskauden ja synnytyksen sattuessa avustus suoritetaan vakuutetulle koko siltä loma-ajalta, jonka kokoelman 132 & ja sen huomautus säätävät.?? 132 &. ,,Työstä vapautetaan maiset, jotka tekevät ruumiillista työtä, 8 viikon aikana ennen ja 8 viikon aikana jälkeen synnytyksen ja jotka tekevät konttori- ja henkistä työtä, 6 viikon aikana ennen ja 6 viikon aikana jälkeen synnytyksen”? 182 $. momentti sisältää: , Paitsi avustusta, joka on mainittu 181 $ :ssä, vakuutetuille ja heidän vaimoilleen lapsen syntyessä, on annettava kertakaikkinen lisäapu vastasyntyneen hoitoa varten ja tulee sen vastata asianomaisen paikkakunnan 1 kuu- ! kauden keskimääräistä työpalkkaa, sekä lapsen ruokinta-avustus, joka on '/4 sen paikkakunnan — keskimääräisetä kuukausipalkasta. Viimemainittu avustus suoritetaan 10 kuukauden aikana lapsen syntymispäivästä lukien.?' Edellämainitut pykälät Neuvostoliiton asianomaisesta laista osoittavat, että synnyttäjät saavat 8 viikkoa ennen ja 8 viikkoa jälkeen, eräässä tapauksessa 6 viikkoa ennen ja 6 viikkoa jälkeen täyden palkkansa työpaikaltaan, ja toiseksi lisäapua vastasyntyneen hoitoa varten 10 kuukauden aikana, ilman että työläisnaisia on tämän johdosta ensinkään rasitettu. Vielä olisi puututtava tämän sos. dem. hallituksen antamaan lakiesitykseen, 55 & :ään, joka vaatisi myöskin erikoisen lukunsa, mutta kun siihen palataan tämän lakiesityksen yksityiskohtaisessa käsittelyssä, niin siinä on tilaisuus lausua siitä sanansa. Kuitenkin voin jo mainita, että tämä pykälä on herättänyt luokkataistelun kannalla olevien työläisnaisten piirissä sangen suurta hämmästystä jo siitä syystä, että tässä ei ole tehty minkäänlaista eroitusta m. m. rikollisten ja poliittisten naisten välillä. Pidän myöskin aivan oikeutettuna niitä vaatimuksia, joita ryhmämme jäsenet työväenasiainvaliokunnassa ovat tehneet. On otettava huomioon, että m. m. imettämisavustustahan annetaan jo eräissä kapitalistisissa maissakin, m. m. Ranskassa, Saksassa, Liettuassa, Latviassa, Tshekkoslovakiassa sekä työläisvaltiossa Neuvostoliitossa. Myöskin pidän oikeutettuna sitä vaatimusta, että perheen isä tai huoltaja, joka huoltaa perheestään, maksetaan äitiysapua niille jäsenille, jotka hänen huollettavikseen ovat tulleet. Samalla myöskin yhdyn siihen, että on aivan oikeutettua, ettei pienesti palkattuja työläisnaisia rasiteta lisämaksuilla, vaan että avustuksen suorittavat työnantaja ja valtio. Myöskin on otettava huomioon se seikka, että jos esitys tulee hyväksytyksi siinä muodossa kuin tämä alkuperäiseltä asultaan on, joka ei täytä edes niitä mittoja, mitkä ovat jo normeina esim. eräissä porvarismaissakin, niin se siirtää erityisen äitiysvakuutuslain epämääräiseen tulevaisuuteen, koskapa porvaristo katsoo, että tämä laki tyydyttää jo ne vaatimukset, joita työläisnaiset vaativat, jota se todellisuudessa ei ole. .
Melkein jokainoan edustajan on näinä päivinä täytynyt kysyä itseltään, onko ryhdyttävä tällaiseen laajakantoiseen ja sekä elinkeinoelämältä että valtiolta suuria kustannuksia vaativaan vakuutukseen vai eikö. Työväenasiainvaliokunnan jäsenet olivat jo viime keväänä pakotetut määräämään kantansa, saamatta silloin, niinkuin eduskunnan jäsenet nyt, tukea 'kannanotolleen mistään julkisesta keskustelusta, esitelmistä — niinkuin nyt, kum esim. 'Kansantaloudellinen Yhdistys omistaa kokouksensa huomenna tälle asialle — eikä myöskään hallituksen julkilausumasta. Sairausvakuutusesitystä käsiteltäessä oli valiokunnan ratkaistava useita peruskysymyksiä, joihin nähden siis jo silloin täytyi määrätä kantansa. Nämä kysymykset tulevat näinä viikkoina, jolloin sairausvakuutusasiaa pohditaan edusikumnassa, 'uudestaan ja taasen uudestaan olemaan keskuspisteinä, joiden ympärillä keskustelu liikkuu, ja ne tulevat myöskin antamaan aihetta vaikeisiin erimielisyyksiin. Kun työväenasiainvaliokunnan jäsenenä olen myötävaikuttanut siihen, että sairausvakuutusesitys on valiokunnassa tullut ratkaistuksi myönteiseen suuntaan, ja kun tiedän, että tällainen kannanotto ei ole voittanut suurempaa myötämielisyyttä omassa ryhmässäni, on luonnollista, että tahdon selittää, millä perusteilla on tultu myönteiseen tulokseen asiaan nähden. Tärkeimmät niistä pulmallisista kysymyksistä, joiden eteen meidät tässä asiassa asetetaan, ovat: pakollinen vaiko vapaaehtoinen sairausvakuutus, vakuutuksen laajuus, vakuutuksen korvaussuoritukset ja vakuutuksen taloudellinen perusta. Näistä kysymyksistä on aivan omassa luokassaan se, joka koskee sairausvakuutuksen vapaaehtoisuutta tai pakollisuutta. Jos nimittäin sairausvakuutus säädetään vapaaehtoiseksi, niin on tietysti ulkopuolisille jokseenkin samantekevää, millä tavalla ja millaisiksi sairaskassat järjestävät sisäiset asiansa. Tämä koskee ulkopuolisia ainoastaan, mikäli valtion rahallinen kannatus sairauskassoille on kysymyksessä. Vapaaehtoisen sairausvakuutuksen kannattajia vastaan täytyy sanoa ensiksi, että pakollinen sairausvakuutus parhaiten vastaa itse vakuutuksen tarkoitusta. Oikeastaan on nimittäin niin, että sosiaalisen sairausvakuutuksen periaate toteutetaan vasta silloin, kun maan taloudellisesti heikko väestö mahdollisimman syviin kerroksiin saakka osallistuu vakuutukseen. Mutta juuri ne kansankerrokset, joilla on pienin taloudellinen vastustuskyky silloinkuin sairaus heikontaa työläisen työvoimaa, juuri ne tarvitsevat eniten sairausvakuutuksen antamaa taloudellista tukea. Jos ollenkaan tahtoo suojella tällaisia taloudellisesti heikkoja kansalaisia vakuutuksen kautta, niin tarvitaan sitä varten lainsäädännön harjoittamaa pakkoa. Vapaaehtoista sairausvakuutusta vastaan täytyy nimittäin tehdä se perustava väite, että vaikkakin annettaisiin mahdollisimman suuria valtionavustuksia vapaaehtoisille sairauskassoille ja vaikka valistustoiminta niiden hyväksi olisi hyvinkin laaja, niin on sittenkin mahdotonta saada kaikki ne kansalaiset osallistumaan vapaaehtoisiin sairauskassoihin, jotka niitä tarvitsevat. Varattomuutensa, tietämättömyytensä ja välinpitämättömyytensä vuoksi tulevat suuret joukot aina jäämään tällaisen sosiaalisen vakuutuksen ulkopuolelle. Vapaaehtoinen sairausvakuutus ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan näitä taloudellisesti heikkoja kansankerroksia. Mutta kun sosiaalivakuutuksen luonteeseen ja tarkoitukseen kuuluu, että sitä ei ole järjestettävä vain korkeammalla tasolla olevia työläisiä, siis parempiosaisia työläisiä varten, niin täytyy koettaa järjestää se sellaiseksi, että se pääsee hyödyttämään myöskin niitä, jotka ensi sijassa sitä tarvitsevat, toisin sanoen: järjestää sitä pakollisuuden pohjalle. Lienee 'hyvin vaikeata päästä tällaisesta todistelusta, joka minusta on ainoa loogillinen. Täytyy senvuoksi tulla siihen johtopäätökseen että, jotta sairausvakuutus voisi tarpeellisella varmuudella ja tarpeellisella tehokkuudella täyttää tehtävänsä, niin se on säädettävä pakolliseksi. Tähän suuntaan käy sosiaalinen sairausvakuutus, kuten ed. Helo on sen jo selittänyt, koko Europassa. Kun meillä nyt on Europassa sairausvakuutus säädetty lainsäädännön kautta 27 eri maassa, niin on näistä maista vakuutus säädetty vpakolliseksi 18 maassa, useissa maissa tosin rajoitetussa muodossa, ja ainoastaan 9 maassa se on järjestetty vapaaehtoiseksi. Mutta senjälkeen kuin nämät numerot Kansaimvälisen työtoimiston kautta oli saatettu julkisuuteen, on pieni muutos tapahtunut näitten numerpitten välillä siten, että Ramska, joka tähän asti on kuulunut vapaaehtoiseen ryhmään, viime vuonna on järjestänyt sairausvakuutuksensa pakollisuuden pohjalle, joten luvut nyt ovat: 19 maata, joissa on pakollinen vakuutus, ja 8, joissa on vapaaehtoinen. Erityisesti on otettava huomioon, että vaikka Englannissa vanhastaan oli nuo sosiaalipolitiikasta hyvin tunnetut työväen vapaat apukassat — tunnetut Friendly Societies — miljoonine jäsenineen ja Suomen markoissa miljaardeihin nousevine rahastoineen, niin sielläkin on menty pakolliseen vakuutukseen. Mutta meitä lähempänä kuin Englanti on kaksi muuta näistä Europan 8 maasta, jotka tähän asti ovat tyytyneet vapaaehtoiseen vakuutukseen ja joista me voisimme saada muutamia opetuksia. Ne ovat naapurimaat Tanska ja Ruotsi. Täytyy tunnustaa, että vapaaehtoinen sairausvakuutus Tanskassa on erittäin tehokas, koska 1/3 maan koko väestöstä osallistuu jäseninä sairauskassoihin. Id. Helo mainitsi täällä muutamia syitä, miksi tämä vapaaehtoinen sairausvakuutus on niin hyvin onnistunut Tanskassa. Minä tahtoisin näitten syiden lisäksi mainita, että Tanskassa oli jo 35 vuoden aikana, ennenkuin siellä v. 1921 sairausvakuutuslain kautta järjestettiin sairauskassojen toiminta, ehtinyt kehittyä laaja ja voimakas vapaaehtoinen sairauskassaliike. Siellä ei siis v. 1921 edes tarvittu asettaa kysymykseen, millä keinoin voitaisiin saada väestö sairausvakuutuksen alaiseksi, niinkuin meidän täytyisi tehdä. Vakuutus oli jo hyvin suosittu jurvallisuusmuoto ja siihen kuului, paitsi työväkeä, maanviljelijöitä, käsityöläisiä, virkamiehiä y. m. semmoisia. Mutta eräs tärkeä opetus saadaan Tamskasta, se nimittäin, että jos vapaaehtoinen vakuutus todella on yhtä tehokas kuin pakollinen vaknutus, niin se tulee myöskin suunnilleen yhtä kalliiksi. Valtion kustannukset sairausvakuutusta varten; nousivat nimittäin Tanskassa vuonna 1927 julkaistujen tietojen mukaan 40 miljoonaan Tanskan kruunuun, mutta Norjassa, missä on pakollinen sairausvakuutus, 39 miljoonaan kruunuun, ja molempien maiden väestö on suunnilleen yhtä suuri. Ruotsissa, missä on meidän mielemme kuutuksen haaralle, mukaan verrattain vilkas vapaaehtoinen sairauskassatoiminta, on jo kauan pyritty pakollisuuden pohjalle ja katsottu, että vapaaehtoinen sairauskassajärjestelmä on ainoastaan ylimenomuoto. Jo noin 15 vuotta sitten asetettiin Ruotsissa komitea suunnittelemaan. pakollista sairausvakuutusta, mutta komitean ehdotukset jäivät rahallisista syistä toteuttamatta, Ruotsi kun sodan jälkeen on ollut tai oikeammin itse katsoi, että se on taloudellisessa ahdinkotilassa. Eräs Ruotsin sosiaalihallituksen korkea virkamies kirjoitti äskettäin, että jos sairausvakuutuskomitea. Ruotsissa vain vuotta aikaisemmin olisi voinut esittää ehdotuksensa yleiseksi sairausvakuutukseksi, niin olisi pakollinen sairausvakuutus varmaan silloin tullut Ruotsissa säädetyksi. Miten vomakas mieliala on pakollisen sairausvakuutuksen hyväksi Ruotsissa, osoittaa m. m. se, että viime kesänä Ruotsin sairauskassojen kongressissa lausui Ruotsin valtiopäiväin toisen kamarin puhemies, että ,sairauskassaliike meidän maassamme ei ole pystynyt voittamaan sitä kannatusta väestön keskuudessa, joka on välttämätön tälle tärkeälle sosiaalisen va- ja se on senvuoksi pysähtynyt kehityksessään. Se päämäärä, mihin on pyrittävä sairausvakuutuksen alalla, on pakollisen sairausvakuutuksen säätäminen — kaikille vähävaraisille.” Ja Ruotsin sosiaalihallitus lausui eräässä lausunnossaan hallitukselle viime kesänä, että ,salrausvakuutusprobleemin täysin tehokas ja järkevä ratkaisu tulee mahdolliseksi vasta säätämällä yleinen sairausvakuutuspakko”. Näin voidaan siis sanoa Ruotsissa, vaikka Ruotsin sairauskassoihin kuuluu nom 900,000 jäsentä; väkiluku on, niinkuin tunnettu, ei täyttä 7 miljoonaa. Meidän katsantokantamme mukaan siis sairauskassaliike Ruotsissa on erinomaisesti kehittynyt. Mutta sitä eivät ruotsalaiset, niinkuin ed. Helo huomautti, itse katso. Kun nyt siis sekä teoreettisesti että käytännöllisen kokemuksen nojalla täytyy asettua pakollisen sairausvakuutuksen pohjalle, niin nousee vastattavaksi, kuten alussa sanoin, koko joukko pulmallisia järjestelykysymyksiä. Ensimmäinen on kysymys v akuutuksen laajuudesta. Työväenasiainvaliokunta on tässä suhteessa oleellisesti muuttanut hallituksen esityksen. Esitys asettui sille kannalle, että vakuutus olisi etupäässä järjestettävä teol- lisuustyöväkeä varten ja maataloustyöväki sisällytettävä siihen ainoastaan mikäli työnantaja säännöllisesti pitää työssään vähintään 5 työntekijää. Työväenasiainvaliokunta poisti nyt tämän rajoituksen ja ulotti vakuutuspakon maataloustyöntekijöihinkin ; aivan samassa laajuudessa kuin muihinkin työntekijöihin. Suuri valiokunta on hyväksynyt tämän periaatteen, mutta koettaa lieventää sen m. s. radikaalisuutta sen kautta, että aikaraja, 6 päivää, jonka lyhempää aikaa pidettyä työläistä ei tarvitse vakuuttaa, ulotetaan kestämään 14 päivää. Työväenasiainvaliokunnan ehdotus tässä suhteessa on herättänyt paljon vastustusta ja paheksumista. Ei tarvitse muuta kuin seurata Helsingin jokapäiväisiä suuria aamulehtiä, nähdäksensä, kuinka paljon pa'heksumista tämä kannanotto on herättänyt. Jopa ovat sellaiset tunnetut työväenasian harrastajat kuin ed. Paasivuori ja ed. A. Aalto ehdottaneet, että vakuutuspakon alle tulisivat ainoastaan sellaiset maataloustyömiehet, jotka ovat työssä työnantajalla, joka säännöllisesti pitää työssään vähintään 3 työntekijää. Nämä edustajat tahtovat siis kulkea sitä kultaista keskitietä. Ja vihdoin on sosiaaliministeri äskettäin selittänyt meille, että maataloustyöväen suurin osa ainakin myt olisi jätettävä sairausva'kuutuksen ulkopuolelle. Minun täytyy sanoa, että tämä sosiaaliministerin lausuma toivomus oli koko joukon hämmästyttävä. Maataloustyöväki on yleensä heikommassa taloudellisessa asemassa 'kuin teollisuustyöväki ja varsinkin pitää tämä paikkansa niihin nähden, jotka eivät ole suurten työnantajain työssä. Juuri tällaiset työläiset tarvitsevat senvuoksi vielä enemmän kuin suurten työnantajain työläiset ja ammattitaitoinen teollisuustyöväki pakollisen sairausvakuutuksen suomaa apua ja turvaa. Sosiaaliministeri ei ole huomannut, mitä seuraisi siitä, jos maataloustyöväestön suurin osa jätetään sairausvakuutuksen ulkopuolelle. Maataloustyöväki hakisi tietysti pois maataloudesta ja pyrkisi siirtymään kaupunkeihin ja teollisuuden palvelukseen, koska siellä tarjotaan sille parempaa taloudellista turvaa ja apua kuin maataloudessa. Jos sosiaalipolitiikkaa johdetaan siten, että maaseutu tyhjentyy ja maatalous jätetään ilman työvoimaa tai vain heikon työvoiman varaan, niin ei voi muuta kuin sanoa, että tälläinen sosiaalipolitiikka on väärää ja lyhytnäköistä. I i i I i i i i i Puolustetaan nyt maataloustyöväen suurimman osan sulkemista vakuutuksen ulkopuolelle sillä, että lääkärinhoito y. m, avustus maaseudulla tulee harvan asutuksen ja muittenkin seikkojen vuoksi kalliimmaksi ja usein aivan mahdottomaksi saada. Minusta tällaiset seikat, että maataloustyöväki elää tällaisissa oloissa, puhuvat päinvastoin juuri sen puolesta, että sairausvakuutus juuri niille on erikoisemmin tarpeen. Täytyy nimittäin kysyä, eikö maataloustyöväelle sairauden sattuessa siis tarvitse hankkia lääkärinhoitoa ja kykenevätkö siis maalaiskunnat paremmin kuin kaupungit ja tehdaspaikat hoitamaan sairausavustuksen tarvitsijat vaivaishoidon kustannuksella? Pitääkö niiden hakea apua vaivaishoidosta, kun muut saavat valtion apua ja keskinäistä apua sairaustapausten sattuessa? Ja samoin voidaan huomauttaa niille, jotka tahtovat jättää vakuutusvelvo!lisuuden ulkopuolelle ne maatalousyritykset, joilla om vähemmän kuin kolme tai viisi työntekijää — tai joku muu mielivaltaisesti rajoitettu määrä työläisiä palveluksessaan — että he tämän toimenpiteen kautta suoraan vastustavat keskikokoisia maatalousyrityksiä, siis suoraan vastustavat talonpoikaisväestön etuja. Tällaiset näkökohdat, joita nyt olen kosketellut, määräsivät nliden edustajain kannan, jotka työväenasiainvaliokunnassa asettivat — maataloustyöväen yhdenvertaiseksi muun työväen kanssa sairausvakuutukseen nähden. Kolmas tärkeä kysymys, jonka tahtoisin ottaa puheeksi, koskee korvaussuorituksia sairausvakuutuksessa. Hd. Helo kääntyi erikoisesti lakiehdotuksemme suhdetta 1/3 ja 2/3 vastaan, väittäen että tämä on hyvin harvinainen suhde sairausvakuutuksen vakuutusmaksuja jaettaessa työnantajan ja työläisten välillä ulkona suuressä maailmassa. Minä en nyt tiedä, onko se todellakin niin harvinainen asia. Päinvastoin näyttää siltä, että 1/3 ja 2/3 olisi paljon enemmän käytännössä kuin 1/2 ja 1/2. Mainitsen muutamia numeroita muutamista tunnetuista suurista maista. Saksassa maksavat työnantajat 1/3:n, vakuutetnt 2/3, Norjassa maksavat työnantajat 1/10 :n, valtio 3/10 ja vakuutetut itse 6/10, Tanskassa, missä vakuutus on vapaaehtoinen, maksaa vakuutettu 2/3 ja valtio ja kunta yhteensä 1/3:n, Unkarissa on 1/2 ja 1/2, mutta Englannissa maksavat työnanantajat 3/9, valtio ja kunta 2/9 ja vakuutetut itse 4/9, siis suurimman osan. Mutta kun on puhe korvaussuorituksista sairausvakuutuksessa, niin tahtoisin — sillä tällä alalla esiintyy paljon detaljeja, jotka paremmin tulevat yksityiskohtaisessa käsittelyssä esille — kosketella erästä asiaa, joka ei ole saavuttanut asiata käsittävien valiokuntien hyväksymistä. Se on kysymys äitiysvakuutuksesta. Kysymys äitiysvakuutuksen järjestämisestä on kauan ollut päiväjärjestyksessä sosiaalipolitiikassa. Missä se on tullut toteutetuksi, on se yleensä tapahtunut sairausvakuutuksen yhteydessä. %Siis jos vakuutettu naistyöntekijä synnyttää lapsen, tulee hän, niinkuin nyt ehdotetaan meidänkin lakiehdotuksessamme, sairauskassalta saamaan sairaanhoitoa ja äitiysrahaa. Mutta nyt toimivat — tässä tullaan pulma!liseen asiaan — lukuisat juuri niittenkin kansankerrosten naiset, joita: sairausvakuutus käsittää tai tulisi käsittämään meillä, kodeissa perheenemäntinä. Jos aviovaimo olisi työsuhteessa johonkin työnantajaan, voisi hänkin päästä äitiysapua saamaan sairauskassalta, mutta kun hän ei ole työsuhteissa työnantajaan vaan toimii kodissa esim. senvuoksi, että hänellä on runsaasti lapsia ja että kotitalous häntä vaatii, niin rangaistaan hänet suorastaan siten, että hänet jätetään lain ulkopuolelle. Hän voi siis saada nähdä miten esim. perheen luona tai naapurina asuva tehtaassa työskentelevä nainen vakuutettuna saa ilmaisen kätilö- ja lääkäriavun, miten hän saa suurimman osan häntä varten käytettyjen lääkkeitten ja sidetarpeitten hintaa maksetuksi, miten hän saa äitiysrahaa synnytyksen jälkeen ja paljon muita etuja, kuten 52, 53 ja 54 88:ssä sanotaan, mutta itse hän, senvuoksi että hän on jäänyt lapsiaan ja kotia hoitamaan, jää kaikkien näiden etujen ulkopuolelle. Jos tämä nyt ei ole nurinkurista, em tiedä mikä on nurinkurista. Ainakaan ei tämä ole sosiaalista huolenpitoa! Mutta kun tällaisia periaatteita. sovellutetaan ensin meidän verotuslaeissamme ja sitten aijotaan sovelluttaa tässäkin sairausvakuutuksessa, niin meidän ei pidä ihmetellä, hyvät herrat, että syntyväisyys alenee meidän maassamme ja että vaimot pyrkivät ansiotyöhön kodin ulkopuolella. Sairausvakuutuksen tarkoitus on suojella vähävaraista vakuutettua taloudellisia vaikeuksia ja ruumiillisia kärsimyksiä vastaan. Mutta vakuutetun koti ja hänen taloudel linen tilansa kärsii ehkä aivan yhtä paljon siitä, että hänen vaimonsa tulee estetyksi hoitamasta jokapäiväisiä tehtäviänsä kodissa, kuin siitä, että hän itse, tuo vakuutettu, on sairaana ja työhöni kykenemättömänä. Helpoittaaksensa vakuutetun työläisen vaikeuksia tällaisissa tapauksissa on senvuoksi ruvettu antamaan vakuutettujen perheillekin — sairausvakuutuksen — yhteydessä erinäisiä etuja ja tällöin 'annetaan varsinkin vakuutetun vaimolle synnvytystapauksissa avustusta n. k. äitiysavun muodossa, siis vaikka vaimo ei ole itse henkilökohtaisesti — vakuutettu. Tällaisen järjestelmän 'säätämistä meilläkin ehdotetaan nyt parissakin työväenasiainvaliokunnan mietintöön liitetyssä vastalauseessa. Mitä tämä merkitsisi kansan terveydellisen tilan kohottamiselle yleensä ja varsinkin pienten lasten suuren kuolevaisuuden estämiselle, ei täällä tarvitse ruveta selittämään. Voidaan nyt kysyä, onko tuollainen järjestelmä käytännössä sovellutettuna jossain vai onko tämä vain utopioita ja teorioita. Minä vastaan tähän: se on jo kauan ollut sovellutettuna ainakin Saksassa, Englannissa, Unkarissa ja Norjassa, ja viime vuonna se säädettiin Ranskassa uuden sosiaalivakuutuslain — yhteydessä. Aviovaimo, joka tällä tavalla tulee osalliseksi äitiysvakuutuksesta, saa tavallisesti, kun hän ei henkilökohtaisesti ole vakuutettu, vakuutuskorvausta siinä muodossa, että hän saa nauttia maksutonta kätilö- ja lääkäriapua, sekä useimmiten myöskin määrättyä n.k. äitiysrahaa. Norjassa on tämä äitiysraha — kertakaikkiaan 30 kruunua. Ehtona on tavallisesti ainoastaan se, että vakuutetun puoliso on lain määräämän ajan kuulunut sairaskassaan. Ruotsin sosiaalivakuutuskomitea ehdotti v. 1919, että, paitsi maksutonta synnytysapua, siis kätilön ja lääkärin apua, annettaisiin tällaisissa tapauksissa 56 päivän aikana myös rajoitettua äitiysrahaa. Tuo ajatus, että vakuutetun omaisetkin, tässä tapauksessa ensi sijassa vaimo symnytystapauksissa, voisi päästä osalliseksi sairausvakuutuksen eduista, ei ole ollenkaan vieras esillä olevalle lakiehdotuksellekaan. 50 $:n mukaan voivat nimittäin sairauskassat myöntää erinäisissä tapauksissa sairaanhoitoa myös vakuutetun luona asuville omaisille. Kun siis se periaate on tullut hyväksytyksi, että erinäisissä tapauksissa sairaanhoitoa voidaan myöntää vakuuttamattomillekin perheenjäsenille, en näe mitään syytä, miksi tätä periaatetta ei voisi sovelluttaa siten, että 1,500 markan tulorajan alapuolella elävän vakuutetun vaimo synnytystapauksessa joutuu lain alaisuuteen. Tätä ehdotusta on vastustettu sillä syyllä, että kustannukset tämän määräyksen sovelluttamisesta tulisivat lijan korkeiksi. Mielestäni voitaisiin, jos näin laajennetusta sairausvakuutuksesta aiheutuvat kustannukset näyttäisivät tulevan ylivoimaisiksi, sairausvakuutuksesta aiheutuvia muita menoja mieluummin supistaa esim. lisäämällä karenssiaikaa, rajoittamalla 39 $:n myöntämät edut y.m.s. Minulle on sanottu, että on mahdotonta tehdä ehdotusta lakiehdotuksen palauttamisesta valiokuntaan, jotta tämä näkökohta otettaisiin valiokunnassa huomioon. On sanottu, että on mahdotonta tehdä se vasta sitten kun lakiehdotuksen 36 8, johon se kuuluu, käsitellään, vaan että ehdotus tästä olisi tehtävä yleisessä keskustelussa. Alistun siihen, mitä auktoriteetit sanovat ja tahdon senvuoksi jo tässä yhteydessä, herra puhemies, ehdottaa, että lakiehdotus palautettaisiin työväenasiainvaliokuntaan, jotta 36 &:n 3 momentti muutettaisiin siten, että vakuutetun vaimolle synnytystapauksessa annettaisiin äitiysapua, ja jotta lakiehdotukseen tehtäisiin tästä aiheutuvat muut mahdolliset muutokset. Väitetään, että kansamme ei jaksa viedä läpi —sairausvakuutusta. Väitetään, että tämä olisi meille aivan liian ylivoimaista. Tästä saavat tietysti finanssi ja valtiomiehet lausua viimeisen tuomion. Huomautan vain tässä yhteydessä, että sillä tavoin kuin tämä lakiehdotus nyt on rakennettu, laske-taan, että valtion menot sairausvakuutuksesta tulisivat olemaan n. 53 & 55 milj. markkaa vuodessa. ' Tahdon vielä mainita, että eräs ruotsinmaalainen sosiaalipoliitikko, joka on tehnyt työtä juuri pakollisen sairausvakuutuksen säätämisen puolesta, huomauttaa, että kun lasketaan, mitä sairausvakuutus maksaa ja vähemmän kansalle, niin tämä ei koske asian ydinkohtaa. Sairausvakuutus on itse mätön asia. asiassa, sanoo hän, keino tai kone, ,ett instrument”, jota yhteiskunta käyttää paremmin voidakseen peittää riskejä, jotka jioka tapauksessa ovat 'kannettavat. Jos sanotaan, ettei kansalla ole varaa järjestää sairausvakuutustansa, niin se merkitsee todellisuudessa, että sanotaan, että kansalla ei ole varoja sairaittensa hoitoon ja ylläpitämiseen tyydyttävällä tavalla. Mutta sairaitten hoito ja ylläpito on jokaisessa sivistysmaassa aivan pääse- Sairausvakuutuksen kautta tasoitetaan vain taakkaa ja järjestetään useampien, myös terveiden ja varakkaimpien hartioille. Voi väittää, että kokemus : jo on runsain määrin kaikilla sosiaalipolitiikan aloilla osoittanut, että mitä kauemmin asian järjestäminen lykätään, sitä kalliimmaksi se vain tulee yhteiskunnalle. Ja miin tulee varmaan käymään meilläkin.
Täällä ed. Lohi lausui vihaisia sanoja siitä, että tästä valkoisesta Suomesta on annettu olojen mukaisia tietoja maan rajojen ulkopuolelle. Httä maassa on myöskin tällä sosialisen vakuutuksen alalla tilanne sellainen, joka ei porvarien mielestä kestä päivänvaloa, todistavat ne sitovat esimerkit; jotka tämä asian käsittelyn edesaikana on ftäällä esitetty. Täällä on varsinkin ed. Lohi joutunut miltei raivoihinsa siitä, että nykyinen sosialiministeri on muutamia puolueettomia numeroita sosialivakuutuksen asiantilasta eri maissa täällä esittänyt. Näitä ministerin esittämiä tietoja on ed. Lohen tarvinnut lähteä kaikilla keinoilla kiertämään, jotta maaseutuväestö ei olisi näistä kysymyksistä tietoinen. Porvaristomme uudistushalua tällä alalla kuvaa se seikka, että meillä vielä riidellään porvariston 'keskuudessa siltä, onko meillä nyt toteutettava sairausvakuutus vai vanhuudenvakuutus ja toteutetaanko mäitä ollenkaan, huolimatta siitä, vaikka esim. Itävallassa on sairausvakuutus saatettu voimaan jo v. 1888. (Täällä edellisessä puheenvuorossa myöskin esitettiin, että Europassa On 27 valtiota, joissa sairausvakuutus on voimassa ja joista 19:ssä on pakollinen vakuutus. Voisin esittää. . vielä muutaman numeron, että esim. Unkarissa on sairausvakuutus ' ollut voimassa vuodesta 1907, Norjassa 1909, Englannissa 1911, Hollannissa 19:13, Saksassa 1914 j.n.e. Nämäkin numerot siis osaltaan todistavat sen. seikan, että meillä tässäkin suhteessa ori: todella barbaarimaa olemassa. Mitä taas tulee nyt käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen sisältöön, on siitä aikaisem. min tullut jo täällä jonkun verran maini: tuksi. Täällä on ju esitetty, että lakiehdotus ei ole sellainen, joka vastaisi työtätekevän väestön vaatimuksia. Ed. Helon äskei: sessä. puheenvuorossaan lausuma toivomus, että läkiehdotus hyväksyttäisiin sellaiseksi, että se tyydyttää maan työtätekevää väes: 108, on sosialidemokraattiselta taholta esitettynä mielestäni sopimaton, koska sosialidentokraattinen hallitus teki sellaisen ehdotuksen, joka toteutettunakaan ei voisi työtätekevää väestöä tyydyttää. Aikaisemmin olen jo täällä esittänyt, että saitaisvakuutuslakia hyväksyttäessä olisi käytettävä ai nekin seuraavia pääperiaatteita: 1) että vakuutuksen alaisiksi tulisivat kaikki heikossa sosialisessa asemassa olevat henkilöt, 2) että toisen palkkatyössä olevat työntekijät vapautettaisiin vakuutusmaksuista, 3) että pieriituloisten työnantajain vakuutussuorituksiin otettaisiin valtion puolelta osaa ja 4) että kaikki työtätekevät naishenkilöt tulevat äitiysvakuutuksen alaisiksi. sillä oleva lakiehdotus, kuten sanoin, ei ole kuitenkaan edelläolevien periaatteiden mukaan läädittu. Ensimmäisessä pykälässä jo mimenomaan käy ilmi, että hallitiiksen ehdotuksen mukaan ainoastaan noin 310,000 työläistä tulisi vakuutuksen alaiseksi. 'Työväenasiainvaliokunta, joskin pienellä enemmistöllä, on vakuutettujen lukumäärää lisännyt tilastojen mukaan noin 535,000 een, mutta taasen suuressa valiokurinäassa on lukumäärää vähennetty, jotenka suuren valiokunnan ehdotuksen mukään tulisi vakuutus käsittämään nom 500,000 työläistä. Jo tältä kannalta katsoen on lakiehdotus puutteellinen, sillä maassa on kipeän avun tarpeessa olevia työtätekeviä — huomattavasti — suurempi määrä. Kaikista näistä ehdotuksista on jätetty ulkopuolelle sellainen n.s. , itsenäinen väestö”, joka tekee työtä omalla konnullaan, tai on aivan tilapäistöiden vara&sa. Maaseudun pienviljelijäväestöä ei ole näissä ehdotuksissa muistettu, jotenka ne niin hallituksen. kuin työväenasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan . ehdotuksen mukaan jäisivät kaikki vakuutuksen ulkopuolelle. Kun täälläkin on useilla valaisevilla esimerkeillä, vaikkakin toisen tarkoituksen puolesta, esitetty tosiasiallisia tietoja niistä kurjista olosuhteista, joissa mäaseutuväestö joutuu olemaan, en siihen puoleen tässä yhteydessä sen laajemmin kajoa, vaan totean, että enmen kaikkea maaseudun pienviljelijäväestö pitäisi saada tällaisen vakuutuslain alaiseksi. Ja niissä merkeissä on myöskin työväenastainvaliokunnan mietintöön liitetyssä 8 vastalauseessa ehdotettu, että sairausvakuutuksen alaiseksi joutuisivat myöskin sellaiset, jotka saavat maataloudesta ja sen sivuelinkeinoista tai kalastuksesta vuotuista tuloa kunnallisverotuksen mukaan vähemmän kuin 12,000 markkaa vuodessa. Tällä tavalla olisi tarkoitus yhdistää nyt k olevan lain alaisuuteen siis käikki sosialisesti heikossa asemassa olevat henkilöt. Vakuutusmaksujen suorittaminen niissä merkeissä kuin se on hallituksen esityksessä ja vielä huonommin työväenasiainvaliokunnan ja suuren väliokunnan ehdotuksissa, on ehdotettu sillä tavalla, jota ei voida työtä tekevän väestön kannalta hyväksyä, koska työntekijäin sairaus suuresti johtuu siitä, millaisissa olosuhteissa työtä tekevät joutuvat työmaalla oleskelemaan ja useissa tapäuksissa työnantajan huolimattomuuden tähden saavat työläiset erikoisskirauksia kärsiä. Ja on huomattava, että kun työnäntajat joutuvat suorittamaan sairauskassoille avustuksia, eihän se kaikki ole myöskään suorastaan niiltä työnantajilta pois. Voihan myöskin tuon asian järjestää jonkum verran toisella tavalla. Ja se määrä, mitä työnantajat suerittaisivat sairauskassoilleen, on verrattavissa työntekijöille maksettavaan palkkaan, joten se varsin hyvin olisi käytännöllisesti järjestettävissä. Kuten täällä on esitetty, on hallitus esittänyt, että sairauskassoille suoritettaisiin 70 markkaa vuotuisesti vakuutettua kohti valtion varoista ja että muut lisäkustannukset suorittaisivat työnantajat ja työntekijät puoliksi kumpikin. Tätä ehdotusta on työväenasiainvaliokun-nassa ja suuressa valiokuntiassa huononrettu siten, että työntekijät joutuisivat suo2ittamaan kaksi kolmannesta ja työnantajat yhden kolmanneksen. Tällaista toimenpidettä on työväestön kannalta vastustettava. Työväestö on kaikissa maissa tällaisia lakeja . käsiteltäessä esittänyt sen kannan, että työntekijät ovat vapautettavat näistä vakuutusmaksuista. Myöskin mietintöön liitetyssä vastalauseessa olemme esittäneet, että laki hyväksyttäisiin siinä muodossa, että vakuutusmaksuista maksaisi valtio 25 % ja työnarttäja 75 %. Sen lisäksi, kih läki asöttää tämän — perusteen mikadti pienituloisille työnantajille huofthattavia rasituksiä, joita 16 taloudellisten olojen pakosta eivät niin kääh helposti voi siorittaa, olemme ehdottaiteet, että ,jos työnäntajana on henkilö, johka vuotuiset tulot Kuhnällisvösotukssti fitfkädä eivät nouse yli 12,000 markan, stiorittaa valtio hälen dsallaeh lankeavat osan vakautusmaksuista. Ser lisäksi työnähtäja; jonka viiotulset tulot kuniallisverötuksen mukaan nousevat yli 12,000 markan, riitittä 6ivät yli 13,000; maksaa vakuutusmaksuista 25 % sekä sen jälkeen tulojensa kultakin alkavalta 1.000 markan erältä 2 96 :lla koroitetuh osan vakuutusmäksuista; kunnes työnantäjan osuus on noussut; 75 % iin, Puuttuvän erin tässäkin täpairksessa rilaksaa valtiv.” Myöskirn siitä, miteti paljon vakuutetulllä suorituttaisiin Sairauskassoista avustustä, olemme joutuneet työväenasiainvaliokilmääsä toisten ryhmien kanssa eri linjoilla. Hallitus on esittänyt; että tiiaksumääräykset laskettaisiin sen mukaan kuin työläikei on saännt työstään palkkää. Kun kuitenkin meidän mielestämme on tilanne si: teh, $ttä pienipalkkaisen työläisen säiräaksi tultuaan pitäisi saada ainakin niin paljon avustusta käin suurempituloinenkin työläineii, ja kun työläinen työtä tehdessään kärsii dtiiirtä puutetta pienen tulonsa tähden ja kut %& joutuu sairaaksi ja saa ainoastaan osän tuosta pienestäkin palkasta, ei silloin saitäusväkuutuksella pienituloisten työläisten kohdälta ole suurtakaan merkitystä. Olemmekin asettuneet sille kannalle, että päivärähän suuruus riippuisi myöskin paikkakuntien elintaaosta. Onhan esim. vuokrataso kaupinkipaikkain ja maäseutupaikkain välillä niin erilainen, että siellä, missä 20 märkkää merkitste siedettävää avustusta, ei % esim. Helsingin kohdalla merkitse pat jon mitää äp. Stnitähden olisikin micléstämmö lakiehdotus järjestettävä sille pohjalle, että säiräustahan suuruus vaihtelisi paikkakuntien elintason perusteellä. Ja niissä merkeissä olemme myös läkiehdotukseri 43 $:ään 1 momentiksi ehdottaneet, että sairaiusrahää maksetaan vähintään 20 märkkaä ja enintään 40 markkaa päivää kohti, riippuen elinkustannusten kalleudesta päikkakunnalla. Sairausrahan suuräuden mainituissa räjoissa määrää sairauskassan hallitäs. Mitä tulee kysymykseen erikoisesti maasötidän — työtätekevän — pienviljelijäväestön vakuiittämisestä, olemme asettuneet sille kannalle, että vapaaehtoista vakuutusta olisi laajeiinettavä tai parannettava sikäli, että valtion osuus tulisi suuremmeksi kuin mitä täällä esitetyissä mietinnöissä ja ehdotuksissä oh ilmennyt. Ja niin ollen olemme riyöskin ehdottaneet, että jos vapaaehtoisesti vakuutettuna ot henkilö, jonka vuotuis set tiilot kKunnallisverotuksen mukaan eivät noist yli 19,000 markan, suorittaa vältio hänen osaltasi vakuutusmaksun. Henkilö, joiika vuotuiset tulot kunnallisverotuksen mukaan ovat yli 12,000 mutta ei yli 16,000 fiarkai, maksaa vakuutusmaksuista 25 %, yli 16,000 mutta ei yli 20,000 markan vuo: tuisten tulojen naattija 50 % sekä yli 20,000 märkan vaotuisten tulojen nauttija 76 % väktiuttismaksuista. Täällä oh ed. Urpilainen maininnut myöskin niistä puutteista; jotlta koskevat äitiysväktiutiista, jossä suhteessa, kuten myöskin edellirien puhuja esitti, ei lakiehdotus sen pättiimin hallituksen esttyksenä kuin näidet vällokuntien läpikäyneenäkään täytä niitä vaatimuksia, joita sen pitäisi olevien olojen perusteella täyttää ja kuska käsityksömihé lakiehdotuksen suhteen ovat niin sättesti poikkeavia tästä esillä olevasta ehdotuksesta, — olemme joutuneet tekemään stilren joukon muutosehdotuksia, jotka käyvät ilmi vastalauseestamme. Niiden muutosehdotusten hyväksyttinen muuttaisi vleellisesti tätä läkishdotuksen sisältöä, ja sen päristeellä minä ehdotankin, että eduskiintu ottaisi käsittelyn pohjaksi työväenastain valiokuntaan liittyvän 8 vastalauseen. Kun täällä käsittelyn aikana on tehty els döttiksia, että tämä lakiehdotus lähetettäisiin, toinen ehdotus käsitti asian lähettämistä lakivaliokuntäan, toinen työväenasiainvaliokuntaan, niin olen sitä tmieltä, että tätä läkia on tarpeeksi paljon jo käsitelty jä uskoi, että nämä ehdotukset ovatkin tehdyt siinä mielessä, että lakiehdotus ei vain joutuisi lopullisen käsittelyn — alaiseksi. Vaikka sairausvakuutusasiaa on valmisteltu 40 vuotta tässä maassa, ja kun se on tulossa siihen pisteeseen; että pitäisi lyödä kiinni lopullisia päätöksiä, sitä kaikin keinoin koetetaan siirtää. Minä vastustan niitä ehdotuksia, joita täällä on tehty asian lähettämiseksi eri valiokuntiin ja ehdotan, että asia nyt jo lopullisesti käsitellään.
Täällä on tänä päivänä puhuttu paljon siitä, mitenkä sosiaalivakuutus ja sen yhteydessä sairausvakuutus on toteutettu monissa maissa, ja jokaisella, joka näitä asioita on seurannut, on tiedossa se, että Suomi kulkee tässä asiassa jälellä, jopa miin paljon jälellä, että melkein alkaa olla ainoa maa, missä sitä ei vielä ole toteutettu. Ne syyt, mitkä niissä maissa, joissa sairausvakuutus 'on toteutettu, ovat pakoittaneet säätämään lain pakolliseksi, ovat olemassa meilläkin. Kun Ruotsissa ja Norjassa toteutettiin sairausvakuutus, toimitettiin siellä tutkimus, kuten tavallista kaikkien tällaisten lakien edellä. Näissä tutkimuksissa havaittiin, että vähävarainen kansa tarvitsee sairaushuoltoa. Sitä ei käsitelty näissä maissa paremmin kuin missään muissakaan maissa, missä tämä laki on voimassa, yksistään työväenkysymyksenä, mutta sitä käsiteltiin yhteiskunnailisena kysymyksenä, jota tavitsee yhteiskunta, eikä yksistään työväki. Norjan tutkimus osoitti, että siellä oli esim. tuberkuloosiin ikuolevaisuus suuri. Samaa osoitti Ruotsin tutkimus, joka kävi lakien . edellä, ja samaa osoitti Tanskan tutkimus ja jokaisessa maassa on tällainen hallituksen toimittama tutkimus osoittanut, että sitä sairaus- ja sosiaalihuoltoa tarvitsee koko kansa. Se on siis yhteiskunnallinen kysymys eikä mikään erikoinen työväen kysymys. Tuberkuloosiin kuolevaisuus on vähentynyt niissä maissa, missä sairaushuolto on toteutettu. Se huomio on tehty esim. Norjassa. Sillä aikaa, kuin sairausvakuutus on ollut voimassa, tuberkuloosiin kuolleisuus on vähentynyt myöskin Ruotsissa. Kuolleisuusikäraja, joka ennen sosiaalista huoltoa oli hyvin alhainen näissä maissa, se on kohonnut ja ihmistem ikä on lisääntynyt. Paitsi tätä on yleinen kansan terveys noussut, ja $itä mukaa kuin se on kohonnut ovat vähentyneet ne yliteiskunnalliset menot, jotka joka tapauksessa köyhäinhoidon on kustannettava, silloin kuin yhteiskunnan vähävaraisimmat kansanainekset menettävät terveytensä. Tällaisen huomion saa tehdä niistä maista, missä sairaus- ja sosiaalihuolto on toteutettu. - Vielä yksi tärkeä seikka, mikä saadaan huomata niistä tutkimuksista, joita eri maissa on toimitettu ja jotka tutkimukset käyvät aivan samansuuntaisia teitä jokaisessa maassa, sentähden että epäkohdat ovat samanlaiset kaikissa maissa, missä teollisuus ja kapitalismi on kehittynyt ja luonut kehittyessään niitä seurauksia. On kiinnitetty huomiota myöskin siihen, että lapsen murhat ovat vähentyneet senjälkeen kuin sairaushuolto on toteutettu. Se voidaan todistaa Ruotsista ja Norjasta ja sama ilmiö on havaittavissa kaikissa maissa. Ne onnettomat äidit, jotka ovat lapsensa murhanneet, ovat tehneet sen tutkimuksen mukaan sen tähden, että heillä ei ole ollut turvaa yhteiskunnan puolelta. Meilläkin saadaan huomata samanlaisia ilmiöitä, siitäkin on olemassa. tilastoa. Se syy, mikä on pakottanut kaikissa - maissa ajamaan sairaushuoltoa, on nimittäin se, että työnantajat niin mielellään vetäytyvät syrjään siitä vastuusta, mikä heillä on työntekijöihinsä nähden sairauden sattuessä. Meillä on muodostunut Suomessakin + asiat sellaisiksi, että työnantajat, silloin kun työntekijää kohtaa pitempi sairaus, vetäytyvät syrjään ja ne kustannukset, mitkä työntekijän sairaudesta kuuluvat työnantajalle, lykätään kunnan kustannettavaksi. Ja kuka maksaa mämä kustannukset? Kukas muu kuin vähävarainen kansanaines, vähävaraiset veronmaksajat. Sellaisethan ovat meidän . verolakimme nykyjään, että vähävaraiset kansalaiset saavat suurimman osan veroista maksaa, ja siis näiden kustannettavaksi joutuu tuo työnantajain velvollisuus. Meillä voitaisim tuoda todistuksia teollisuuspaikoista, että työnantajat ovat pitemmän sairauden sattuessa työntekijänsä unhottaneet ja ne velvollisuudet, jotka: heillä miitä kohtaan ovat olleet ja kunta on saanut ottaa hoiviinsa nämä työntekijät. Siksipä jokaisessa kapitalistisessa maassa, missä sairausvakuutus on olemassa ja missä sitä on toteutettu, on pidetty tärkeänä, että työnantaja vedetään pakollisesti maksamaan työntekijäinsä edestä vakuutuskassoihin ja sillä tavalla pakollisesti pitämään huolta niistä velvollisuuksista, joita työnantajalla on työntekijöitänsä kohtaan. Tämä näkökohta on jokaisessa maassa määrännyt sen, että sairausvakuutus on täytynyt säätää pakolliseksi. Ruotsissa, jossa se on tällä hetkellä, kuten täällä jo on huomautettu, vapaaehtoinen, pohditaan parasta aikaa valtion komiteassa sairausvakuutuksen saattamista pakolliseksi ja yhtenä tärkeänä seikkana huomautetaan, että työnantajat niin mielellään vetäytyvät syrjään niistä velvollisuuk"sista, joita heillä on työntekijöitä kohtaan. Ne näkökohdat määräsivät Norjassa sairausvakuutuksen pakollisuuden, ne samat näkökohdat Saksassa ja jokaisessa maassa, missä eairausvakuutus on pakollinen. Siitä tosiasiasta ei meilläkään luullakseni päästä inihinkään. Kun nyt kerran meillä samoin kuin kaikissa muissakin maissa on olemassa he samanlaiset yhteiskunnalliset epäkohdat, niin on aivan luonnollista, että meidän aikamme on tullut astua tässä suhteessa pakollisen vakuutuksen tielle. Meillä esim. tuberkuloosiin kuolevaisuus on suuri, se on kaksi kertaa suurempi kuin esim. Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, ja se johtuu siitä, että meillä ei ole sellaista sairaushuoltoa kuin on näissä maissa olemassa. Kun tämä asia oli työväenasiainvaliokunnassa, niin silloin saatiin huomata, mitenkä tämän asian kanssa taktikoitiin. Maalaisliiton edustajat valiokunnassa ensin asettuivat sille kannalle, että jos hallituksen esitykseen saadaan ne muutokset, joita he tahtovat, niin silloin he voivat ehkä olla lain takana. He tahtoivat sellaisia muutoksia, että tulominimiraja alennetaan 1,800:aan ja että korkeimmat avustusluokat poistetaan ja laajennetaan laki sillä tavalla, että se koskee kaikkia palkkatyöntekijöitä. Tämä maalaisliittolaisten käsitys tuntui ensin oudolta siitä syystä, että meitä pelotti ulottaa lakia niin laajalle, että pienet työnantajat, jotka olivat lähes samassa asemassa kuin palkkatyöntekijät, joutuvat maksamaan veroja vakuutuskassoihin ja että mielestämme, vaikka olisimmekin ulottaneet lain niin laajalle, ei näyttäisi olevan mahdollisuutta tällä hetkellä ehkä mennä tällaisen lakiesityksen läpi eduskunnassa. Mutta kumminkin porvarien äänillä yhteisesti hyväksyttiin nämä muutokset, Kun laki tuli lopullisesti valiokunnassa kuin myöskin suuressa valiokunnassa käsiteltäväksi, ehdottivat maalaisliittolaiset lakia hylättäväksi. Maalaisliiton edustajan Karinivan vastalause löytyy mietinnöstä, jossa sanotaan, että koska laki tulee koskemaan vähävaraisia työnantajia ja asettaa ne veroamaksaviksi jäseniksi, joidenka pitäisi kuulua vakuutuksen alle ja saada nauttia niistä eduista, niin ei hän, ed. Kariniva, katsonut voivansa tätä lakia hyväksyä. Siis aivan päinvastaista kuin mitä he olivat valiokunnassa lakiehdotuksen hyväksymiselle edellytyksiä asettaneet. Ja niin kävikin, että kun Jaki tuli suureen valiokuntaan, niin siltä taholta esitettiin lakiehdotus hylättäväksi ja painostettiin näitä samoja seikkoja. En ole d. Gebhardin kanssa yhtä mieltä siinä, että kaikkia valiokunnan jäseniä kanmusti se seikka hyväksymään lakiehdotuksen näin laajaksi, että tahdotaan vetää mämä maaseudun pikkueläjät pakollisen vakuutuksen alle, mutta minä olisin mieluimmin hälukas luulemaan, että tässä oli tarkoituksena saada sellainen väite, jolla voidaan lakiesitys hylätä. Minä en tahdo sanoa, että ed. Gebhard oli sitä mieltä, mutta sen käsityksen ainakin muutamista edustajista sai suuressa valiokunnassa, koska he olivat työväenasiainvaliokunnassa — ajaneet lain ulottamista niin laajalle ja myöskin niitä muita muutoksia, joita tehtiin hallituksen esitykseen, ja sitten kun asian olivat saameet tälle kannalle, sitten ehdottivat asian hylättäväksi. Se käsitys meille jääpi edelleen, että lakia tahdotaan tällä tavalla hidastuttaa ja saattaa se sellaiseen asemaan, että se ei tulisi tässä eduskunnassa tällä kertaa hyväksytyksi. Vielä huomautan siitä, että Suomen työväestö ei yksinään tarvitse tätä lakia, sitä tarvitsee tämä kansa. Tässä maassa kuolee tuberkuloosiin ihmisiä, tämän maan työväestön kuolevaisuusikäraja on alhainen ja terveysolot huonot ja siitä johtuu yhteiskunnalle myöskin yhtä paljon menoja kuin tämä sairausvakuutuslaki viepi. Näitä näkökohtia silmälläpitäen sairausvakuutuslaki on hyväksyttävä ja saatava se pakolliseksi ja työnantajat maksamaan työntekijäinsä edestä veroa vakuutuskassoihin.
Keskusteltaessa tämän maan sosialisista oloista ja sosialisesta lainsäädännöstä on aivan oikein huomautettu, että me tässä suhteessa olemme muita sivistysmaita paljon jälessä. Kun sosialäministeri katsoi asiakseen täällä vielä kerran tätä seikkaa painostaa, kun hän nimenomaan oikein huomautti, että maamme on ainoa maa Furopassa, jossa sosialilainsäädännön alalla on ainoastaan tapaturmalaki voimassa ja kun hän lisäksi esitti tilastoa niistä menoista, joita henkeä kohden uhrataan sosialisiin menoihin sivistysmaissa ja meillä, tilastoa, joka osoittaa, että esim. Ruotsissa pannaan sosialisiin oloihin yli 20 kertaa enemmän kuin meillä, Tanskassa ja Norjassa 8 kertaa enemmän ja Latviassakin 21/2 kertaa enemmän, niin ed. Lohi katsoi asiaksensa huomauttaa, että tällaisen tilaston tekeminen on väärä, väärä siinä mielessä, että eräissä maissa pannan tilastoon m.m. lääkintöhallituksen menot. Minä olen tilaisuudessa myöskin saamaan tilastoa tältä kannalta. Jos otetaan huomioon, paitsi tavalliset sosialiset menot, myös köyhäinhoitomenot ja lääkintömenot ja vertaamme taas näitä vastaaviin maihin, niin me huomaamme, että suhde pysyy edelleen jotakuinkin samanlaisena. Jos otamme huomioon sekä sosialimenot että köyhäinhoitomenot ja lääkintömenot, niin Hhuomaamme, että Ruotsissa nämä menot ovat 254 milj. kr. eli 42 kr henkeä päälle, Norjassa 160 milj. kr. eli 67 kr. henkeä päälle, Tanskassa 2783 milj. kr. eli 81 kr. henkeä päälle ja Suomessa ainoastaan 338 milj. markkaa eli 100 markkaa henkeä päälle, eli toisin sanoen suhde on meillä markoissa melkein sama kuin esim. ' Ruotsissa kruunuissa. Tämän vertailun ed. Lohi ymmärrettävistä syistä jätti tekemättä; hän vain puhui, mitenkä paljon meillä pannaan määrärahoja m. m. sairashoidon hyväksi. Meillä siis tähän hetkeen saakka sosialisen lainsäädännön alalla on vain voimassa tapaturmavakuutuslaki ja meillä ylimalkaan sosialisessa huollossa on pantu pääpaino köyhäinhoitoon. Se on se patenttilääke, jota on suositettu niinkin arvovaltaiselta taholta kuin sosialiministerin paikalta esim. työttömyyskysymyksen ratkaisussa. Kaikkialla sivistysmaissa on pyritty pois tästä. On pyritty vakuutusmuotoon, siihen muotoon, että köyhät saisivat tarpeen tullen itselleen apua ja huoltoa, hoitoa ei armeliaisuudesta eikä hyväntekeväisyydestä, mutta oikeutettuna siihen. Meillä on nyt järjestyksessä tapaturmalain jälkeen sosialisen lainsäädännön kehittämisessä seuraavana asteena —sairausvakuutuslain aikaamsaaminen. Tästä kysymyksestä ovat kaikki sosialipoliitikot tai melkein kaikki yhtä mieltä, että näin täytyykin olla. Ed. Lohi, polemisoidessaan tätä käsityskantaa vastaan, aliarvioi merkillisen paljon sairausvakuutuslain arvoa. Hän huomautti m. m. sellaisenkin väitteen — minä ymmärrän, että ed. Lohi unohti, että hän on ollut sosialiministerinä aikaisemmin kun hän tällaisen väitteen toi esille — että tässä maassa jokainen köyhä, kun hän on vaan rehellinen ihminen, tulee saamaan tarpeellisen sairashoidon ja lääkärinhoidon. Hän on itse ollut varmasti tilaisuudessa näkemään useasti, että tämä väite ei pidä paikkaansa. On aivan oikein, että lääkäriliitto ja ne alustajat, jotka tästä kysymyksestä tekivät alustuksen, huomauttivat että sairausvakuutuslain aikaansaaminen on suuri tekijä meidän maamme sairashoitoa järjestettäessä. Se tulee voimakkaasti kehittämään tämän maan yleistä terveydenhoitoa ja voimakkaasti kehittämään tämän maan yleistä sairaanhoitoa, ehkä voimakkaammin kuin mikään muu toimenpide tätä ennen. Nämä puhuvat siis aivan päinvastaiseen suuntaan kuin ed. Lohi tässä äsken toi esille. Täällä on aivan oikein huomautettu, että se kanta, jonka meillä ovat ottaneet sekä hallitukset että valiokunnat, nimittäin että sairausvakuutuslain tulee olla pakollinen, tähän suuntaan kaikkialla maailmassa kehitys onkin käymässä. Miten laajaksi tämä laki on ulotettava, siitä voi olla eri mielipidettä. Ei eri mielipidettä siinä mielessä, etteikö olisi oikein, että jokainen köyhä henkilö voitaisiin ulottaa tämän lain alaiseksi. Eihän voi olla muuta kuin yksi ainoa mielipide siitä, että pikkutilallinen, jolla on pikkumaatila, ja joka siellä itse ahertaa, jolla on suuri lapsilauma, etteikö hän olisi yhtä oikeutettu ja vielä enemmänkin. oikeutettu saamaan tämän lain suomia oikeuksia kuin perheetön teollisuustyöläinen. Mutta nekin, jotka tämmöisiä ehdotuksia tekevät, täällä vasemmalla, tietävät ettei tuollainen ehdotus mene läpi. On aivan oikein huomautettu, että he ovat sellaisia arkkitehtejä, jotka piirustelevat kauniita talorakennuksia — tämän sanoi minulle eräs entinen sosialiministeri — ikauniita talorakennuksia, joita jos pantaisiin joku rakentamaan, eivät he löytäisi sitä rakennusmestaria, joka sen toteuttaisi Mutta siinä laajuudessa kuin työväenasiainvaliokunta ja suuri valiokunta nyt ovat lain hyväksyneet, minun ymmärtääkseni se on mahdollinen toteuttaa. Tämänhän kannan on hyväksynyt jo 1926 vuoden komitea ja kokemus Norjasta osoittaa, että tällainen, näinkin laajassa muodossa se on verraten helppo toteuttaa. Sillä samalla silloin vältytään siitäkin seikasta, josta ed. Gebhard aivan oikein huomautti, että virtaus maaseudulta kaupunkeihin ei niin suuressa määrässä tapahdu kuin tapahtuu, jos tämä laki hyväksytään suppeammassa muodossa. Mitä tulee kysymykseen siitä, kuka ne maksut maksaa, jotka tähän sairaskassaan kootaan, niin vähin, mitä on otettava huomioon, on se kanta, jonka aikoinaan sosialidemokraattinen hallitus esitti, että työnantajat ja työntekijät, molemmat maksavat yhtä paljon. Tämä kantahan on useassa Europan maassa jo hyväksytty, se on hyväksytty sellaisissakin maissa kuin Latviassa, Unkarissa, Jugoslaviassa, Tshekkoslovakiassa ja muutamissa muissa. Puolassa on hyväksytty, että työnantaja maksaa 60 % ja työntekijä 40 %, siis vieläkin edullisempi kuin tässä on ehdotettu. Olisi myös sairaanhoidon kannalta erittäin tärkeätä, että perheen jäsenet tulisivat osallisiksi tästä sairausavustuksesta. Se olisi erittäin tärkeätä sairaanhoidon kannalta ja erittäin tärkeä erityisesti pikkulasten kuolevaisuutta silmällä pitäen. Ja vaikka mäinkin laajalle ulotettaisiin, eivät kustannukset minun käsittääkseni nousisi mahdottomiin summiin. Täällä on paljon puhuttu tänä päivänä eduskunnassa ja vielä enemmän sanomalehdissä siitä, että tällainen sairausvakuutuslaki on omiaan johtamaan väärinkäytöksiin, s. t. 8. että sairaskassan jäsenet heittäytyvät sairaiksi tavattoman paljon. On otettu tälle tukea m.m. viimeksi Saksasta. Minun käsittääkseni, ja olen vakuutettu siitä, että jos pyritään siihen, kuten tämä laki pyrkii, että lääkäri on johtava henkilö sairas(kassassa, että lääkärintodistuksen perusteella annetaan avustuksia, niin olkoonpa niin, että tämän maan lääkärikunnassa on huonojakin aineksia, niin ainakin oikeistopiirien, jotka näitä syytteitä tekevät, luulisi luottavan sen verran tämän maan lääkärikuntaan, että se ei aivan vääriä todistuksia anna. On tosin meillä paikkakuntia, joissa ei ole lääkäreitä eikä sairaskassan jäsen voi saada sitä lääkärinhoitoa, joka olisi välttämätöntä. Mutta nykyjäänhän kehitys käy voimakkaasti eteenpäin. Lääkäreitä valmistuu nykyjään paljon enemmän kuin 15—20 vuotta takaperin. Suhde on muuttunut moninkertaiseksi. Luku on sellainen, että siihen aikaan se luku, joka oli koko Suomessa lääkäreitä, on tällä hetkellä opiskelemassa parhaillaan,» Kun näin suuri luku lääkäreitä on opiskelemassa, niin se on omiaan takaamaan sitä, että lääkäreitä saadaan joka paikkakunnalle ja että sillä tavalla myöskin se puute, joka ehdottomasti nyt on olemassa, että lääkäri ei voisi olla johtavana sieluna sairaskassoissa, sekin tu lisi poistetuksi. On viimeksi tänä päivänä sanomalehdissä huomautettu, että tämän maan taloudellinen tila on sellainen, että se ei kykene kannattamaan sairausvakuutuslain toimeenpanoa. Mutta samaan aikaan sama lehti kirjoittaa siitä, että tämä maa kykenee maksamaan virkamiehille palkanlisäystä suuremmat summat tai ainakin yhtä suuret, kuin koko tämän lain toteuttaminen merkitsisi. Meidän täytyy muistaa, että tämä laki todella on omiaan nostamaan tämän maan arvoa sivistysvaltiona, se on omiaan poistamaam sen ikävän tosiasian, että me vielä kuulumme Europan mustimpiin maihin. Mutta lisäksi tämä laki toteutettuna tulee nostamaan tämän kansan terveydentilaa tuntuvassa määrässä. Tämä laki oikeastaan tulee peittämään ne kustannukset suurin piirtein, kuten ed. Lohi sanoi sosialiministerin sanoneen, siksi että se tulee nostamaan suuresti tämän kansan terveydentilaa ja työkykyä ja hyvinvointia. Jos tässä maassa ei ole varoja panna tällaisen lain aikaansaamiseksi, niin minun mielestäni ei silloin tässä maassa ole myöskään varoja maksaa lisättyjä virkamiesten palkankoroituksia. Jos tämä laki hylätään sillä syyllä, ettei ole varoja, niin minun käsittääkseni myöskin kaatuvat varmasti ylennykset virkamiesten palkankoroituskysymyksessä. Täällä on esitetty tätä lakia erinäisim valiokuntiin. Tämä tuntuu merkilliseltä sentakia, että tämä laki on saanut lainvalmistelukunnan valmistelun ja siis meidän täytyy luottaa, että se on saanut niin hyvän valmistelun kuin yleensä tässä maassa voi saada. Tämä laki on suuressa valiokunnassa, sen jaostossa ollut, on ollut siellä erikoisesti tunnetun ja kyvykkään juristin, ministeri Kotosen käsissä. Se on siis saanut, kuten minä huomautin, lainopilliselta kannalta tarpeellisen valmistelun, paljon paremman valmistelun kuin yleensä lait tässä maassa ovat saaneet. Kun näin on, niin en minä voi vapautua siitä ajatuksesta, että nämä tehdyt ehdotukset lähettää työväenasiainvaliokuntaan jonkunlaisen äitiysvakuutuksen aikaansaamiseksi ja lakivaliokuntaan, saadakseen muutamia selityksiä määrättyihin lain pykäliin, eivät tunnu oikein vakuuttavalta, vaan ne tuntuvat minun käsittääkseni, sallittakoon minun se suoraan sanoa, enemmän keksityiltä.
Istunto keskeytetään ja jatketaan kello 19 tänään. Täysistunto keskeytetään kello 17.05. Täysistuntoa jatketaan kello 19.
Töällä on jo aikaisemmin useissa puheenvuoroissa esitetty, m. m. herra sosialiministerin edellisessä istunnossa pitämässä puheessa, että tämän maan sosialipoliittinen toiminta on vuosikymmeniä jäljessä muiden sivistysmaiden sosialipolitiikasta. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että tässäkään maassa olisi unohdettu sosialipolitiikka. Ei, niin ei ole tapahtunut. Päinvastoin on meilläkin m. m. sairausvakuutus- ja työkyvyttömyysvakuutuskysymystä käsitelty jo vuosikymmeniä. Asiakirjat kertovat, että jo noin nelisenkymmentä vuotta ovat eri vakuutusmuodot olleet keskustelun kohteena. Ainoastaan ratkaisu on meiltä puuttunut ja sen käytäntöön soveltaminen. Ja näyttää siltä, että nytkin vielä on tämän vaatimattoman esityksen, mikä meillä on tällä kertaa esillä, kohtalo hyvin uhattu. Minusta näyttää, että yleensä sosialipolitiikka ja sen käsittely meillä on muodostunut poliittisesti konjunktuureista riippuvaksi. Varsinkin sikäli kuin se koskee eduskunnan suurinta porvaripuoluetta ja sen suhdetta sosialipolitiikkaan, niin pitää tämä väite paikkansa. 'Tämän lakiesityksen käsittely on siitä selvä todiste. Tätä vahvisti ed. Dohi, joka äsken käyttämässään puheenvuorossa selvästi osoitti, että vaalien edellä kansankokouksissa on maalaisliitonkin vhjelmassa pyrkimys sosialivakuutuksen toimeenpanemiseen, mutta silloin kun tullaan ratkaisevalle hetkelle, miin silloin asetutaan sitä vastaan. Kun sosialidemokraattinen hallitus antoi nyt esilläolevan esityksen, niin maalaisliittolaisten keskuudessakin puhuttiin kauniisti, miten meillä nyt jo on ryhdyttävä sosialivakuutusta järjestämään. Ja vieläpä miinkin pitkällä kuin työväenasiainhvaliokunnassa lakiesityksen ensimmäisessä käsittelyssä selittivät maalaisliittolaiset edustajat, että lakia on ryhdyttävä aivan asiallisesti käsittelemään. He moitiskelivat sosialidemokraattista hallitusta kommunistien kanssa yhdessä siitä, että hallitus ei ollut lain ulottuvaisuuspiiriä ottanut tarpeeksi laajaksi. Maalaisliittolaiset, jotka, kuten ed. Lohi äsken vielä vakuutti, ovat ottaneet monopolikseen pienviljelijä- ja maaseutuväestön etujen ajamisen, vakuuttelivat, että silloin, jos lakiesitys käsittää ainoastaan teollisuustyöläiset, eivät maalaisliittolaiset voi olla siinä mukana, mutta jos lakiesityksen ulottuviaisuuspiiriä laajennetaan niin paljon, että maaseutuväki laajemmin tulee siihen mukaan, niin he mitä lämpimimmin sitä 'kannattavat. Lakiesityksen ensimmäinen lukeminen menikin tämän ohjelman merkeissä. Mutta kuukausien vieriessä maalaisliittolaisen hallituksen asema näytti yhä enemmän uhatuksi ja samanmukaisesti muuttui myöskin maalaisliittolaisedustajain mielipide 'kyseessäolevaan lakiesitykseen. Loppujen lopuksi kolmannessa käsittelyssä valiokunnassa oli maalaisliittolainen tyhmä jo yksimielinen lain hylkäämisestä. Ansainnee vielä mainita, että tämän lakiesityksen sisältö, joka meillä on tällä kertaa esillä, lukuunottamatta suuren valiokunnan tekemää paria pientä muutosta, on maalaisliittolaisten edustajain sanelema. He ovat sanelleet siihen vakuutuksen ulottuvaisuuspiirin, he ovat sanelleet siihen myöskin korkeimman palkkarajan ja he ovat sanelleet esityksen aivan yksityiskohtia myöten jokaisen pykälän. Heidän ehdotuksensa on saanut valiokunnassa aina enemmistön, ja niinpä voipikin sanoa, että tämä esitys on maalaisliittolaisten esitys. Mutta siitä huolimatta, kuten mainittu, on maalaisliittolainen ryhmä loppukäsittelyssä ollut yksimielisenä lakia teillaamassa. Jo aikaisemmin ovat maalaisliittolaiset ja varsinkin maalaisliiton sosialipolitiikan johtaja, ent. ministeri Lohi, esittänyt erikoisella harrastuksella, miten heidän ryhmässänsä on suuri pyrkimys työkyvyttöseen, ja nyt kiinnittää maalaisliitto siihen erikoisesti huomiota senvuoksi, että täyttääkseen edes osan hallitusohjelmastaan antoi maalaisliittolainen hallitus eduskunnalle esityksen vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuslaiksi. Minusta tuntuu, että jos entinen ministeri, nykyinen edustaja Lohi lausuisi rehellisesti käsityksensä tästä allekirjoittamastaan vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutusesityksestä, niin hän sanoisi, että se on parlamenttaarista ilveilyä. Sillä eivät suinkaan maalaisliittolaiset ole itsekään ajatelleet sitä, että tässä muodossa kuin tämä lakiesitys on esitetty tulisi tyydyttämään edes heidän omia valitsijoitaan. Minä olen vakuutettu, eitä pakollinen säästäväisyyslaki, joksi ed. Lohen esitystä voidaan sanoa, ei saa kannatusta, en luulisi ainakaan, maalaisliiton omastakaan ryhmästä. Työväen edustajat eivät voi sellaista esitystä hyväksyä, ja senvuoksi on oikeus väittää, että. se on tehty vain tarkoituksella ehkäistä sillä sairausvakuutuslain syntyminen.
Fd Lohi: Väärä käsitys.
Siinä on maalaisliiton pyrkimys ja siinä myöskin toteutettu heidän sosialipoliittiset harrastuksensa. Sairausvakuutuslakia vastaan on esitetty muistutuksena m. m. se, että se kysyy runsaasti varoja yhteiskunnalta, valtiolta sekä työnantajilta ja miksei myöskin vakuutetuilta itseltään. 'Tätä väitettä vastaan ei tietysti ole 'kellääm mitään sanomista. Mutta se kuitenkin on oikeus sanoa, että niin suuret ne rasitukset eivät ole, ettei tämä maa jaksa niitä kestää. Fivätkä ne ole edes niinkään suuret kuin miksi entinen ministeri Lohi niitä äsken esitteli. Ministeri on nimittäin jättänyt huomioonottamatta erään seikan, nimittäin sen, että sairausvakuutuslain, kuten vanhuusvakuutuslainkin, järjestämisellä poistetaan tuntuvasti Sairausvakuutuslaki. köyhäinhoitomenoja, tai ainakin köyhäinavun saantimahdollisuutta tuntuvasti parannetaan. Tätä väitettäni tukevat aivan selvästi ne numerot, joita meillä on saatavissa niistä maista, joissa sosialivakuutusmuodot ovat täydellisemmät. Esim. Skandinavian maista osoittavat numerot koko selvää kieltä. Esim. Ruotsissa on köyhäinavun saajia ollut v. 1927 96,000. Kun tiedetään, että Ruotsin asukasluku on lähes puolta suurempi kuin meillä ja että meillä oli avunsaajia 99,000 henkeä — siis enemmän 117: kuin Ruotsissa — miin tästä näkyy, että Ruotsissa on köyhäinhoidon varassa tuntuvasti vähemmän väestöä kuin meillä. Prosenteissa on Ruotsin väkiluvusta 1.6 %. köyhäinhoidon varassa, kun sensijaan meillä on 3.6 %. Samoin myöskin Tanskassa on köyhäinhoidon varassa 90,000 henkeä, jota vastoin meillä, kuten mainittu, on 99,800 henkeä. Tanskassa on siis prosenttiluku. 2.6. Norjassa on 85,500 henkeä, 3.1 %. Sils näissä maissa, joissa on sekä sairausettä vanhuusvakuutuskysymys järjestetty, on myöskin köyhäinhoidon avunsaajien. luku tuntuvasti pienempi. FHEhkäpä ed. Lohi selittää tähän, että rahamäärä on siitä huolimatta — köyhäinhoitomenoina — näissä maissa suurempi kuin meillä, mutta se väite ei kuitenkaan kykene torjumaan sitä tosiasiaa, että avustettavien luku vähenee sitä enemmän mitä paremmiksi vakuutusmuodot yleensä tulevat järjestetyiksi. Edelleen on ed. Lohi väittänyt, että tämä on luokkalaki. Se siis koskee vain yhtä väestöryhmää. Minä myöskin totean sen, että eihän tämä koske kaikkia maan kansalaisia. Mutta ed. Lohen täytyy myöntää, että meillä on tässä eduskunnassa säädetty paljon sellaisia lakeja, jotka ovat ryhmälakeja. Minä otan muutamia esimerkkejä. Kun eduskunta myönsi sokerijuurikasviljelijöille palkkiota 5 milj. markkaa, niin eikö tämä ole luokkalaki? Kun eduskunta myönsi raivauspalkkiota pienviljelijöille, joka on minusta aivan oikein, ei näistä eduista pääse nauttimaan teollisuustyöväki. Kun eduskunta korottaa virkamiesten palkkoja, niin ei se ainakaan ole koko kansan etujen mukaista. Ne ovat kaikki ryhmä. lakeja. Ja voin sanoa, että useimmat eduskunnan säätämistä laeista ovat sellaisia, jotka ulottuvat ainoastaan johonkin määrättyyn —väestönosaan. Sellaisia lakeja, jotka paremmin turvaisivat joitakin etuja. kaikille yhtaikaa, on sentään hyvin vähän. Edelleen minä haluan väittää, että vaikkapa maalaisliitto onkin ottanut monopolikseen pienviljelijäin etujen ajamisen, niin tämäkään lakiesitys ei ole pienviljelijäinkään etujen vastainen. Kyllä kai se niin on, että silläkin kulmalla, mistä ed. Lohi — maalaisliiton sosialipolitiikan johtaja — on kotoisin, on useamman pienviljelijän asema niin, että ellei itse pienviljelijä, niin sen poika tai tyttö ovat ansiotöissä jollakin tukkikapitalistilla ja ei suinkaan silloin ole samantekevää, onko hän vakuutettu sairauden varalta tai ei. Edelleen on ed. Lohi selittänyt, että tästä laista pääsevät osallisiksi ainoastaan ne, jotka myt jo ovat yhteiskunnallisesti paremmassa asemassa. Onkohan ed. Lohi harkinnut tätä kysymystä loppuun? Nythän nähdään, että suuren valiokunnan ehdotuksen mukaan kaikki ne, joiden ansiot ovat enemmän kuin 1,500 markkaa kuukaudessa, jäävät tämän lain ulkopuolelle. Ovatko ne, joiden ansiot ovat vähemmän kuin 1,500 markkaa kuukaudessa, sitä tämän maan ,kermaa””, s. 0. paremmassa asemassa olevaa väestöä? Kyllä tuollaiset väitteet jo tuntuvat hyvin haetuilta. Useai muutkin ed. Lohen esittämät väitteet ovat minusta sellaisia, että ne eivät kestä asiallista arvostelua. Mitä lakiesityksen yksityiskohtiin tulee, niin olen minä sitä mieltä, että tärkein on siinä vakuutusmaksut. Työväenasiainvaliokunta samoinkuin suuri valiokuntakin eivät ole yhtymeet hallituksen esitykseen, joka mielestäni oli erittäin kaino, koska siinä asetettiin tasa-arvoiseksi sekä työnantaja että työntekijät. Valiokunnat ovat tahtoneet sälyttää työntekijöille korkeamman maksun. Tätä minä en pidä oikeana. Kuten täällä jo tänä päivänä on useammassa puheenvuorossa esitetty, niin muissa maissa ei tuollainen maksujärjestelmä ole ominaista. Edelleen ei minun mielestäni ole oikeaa se, että korkeammaksi palkkarajaksi asetetaan 1,500 markkaa. Jos vielä käy niin, kuten ed. Lohi viittaili ja kuten on jo kuulunut kuiskeita, että lain ulottuvaisuuspiiri supistetaan, merkitsee se sitä, että vakuutuksesta sivuutetaan aika suuri työläismäärä. Onhan tunnettua, että kalliilla paikkakunnilla, Helsingissä, Turussa ja taajaväkisissä yhdyskunnissa on jo työväenkin pakko ansaita 1,500 -markkaa kuukaudessa, sillä sitä vähemmällä ei enää voi elää. Kun asetetaan korkeimmaiksi rajaksi tämä määrä, niin merkitsee se sitä, että suuri osa työväestöä heitetään lain ulkopuolelle. Minusta tuntuisi, että olisi kohtuullista ottaa tässäkin ohjeeksi hallituksen esitys. Nämä kysymykset kuitenkin tulevat esille vielä yksityiskohtaisessa käsittelyssä, joten en niihin halua tällä kertaa enempää puuttua. Ed. Bryggari, poissa.
Pyysin puheenvuoron pääasiassa ed. Lohen puheenvuoron johdosta. Hän täällä puhui ensi alussa suurella paatoksella sosialiministeri Mannion lausuntoa vastaan, kun hän oli verrannut sairausvakuutusta ja vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutusta toisiinsa ja tullut siihen tulokseen, että sairausvakuutus olisi ensin toteutettava. Ed Lohi lausuntonsa alkuosassa puhui siihen suuntaan, että minä luulin, että hän on kansanvakuutuksen kannalla tässä asiassa, mutta minä suuresti petyin hänen loppulausunnossaan. Hän tuli samaan tulokseen kuin sosialiministeri Mannio, eikä muuhun voi tullakaan, sillä siinä hallituksessa, jossa ed. Lohi oli sosialiministerinä, siinä Ingmanin hallituksessa, siellähän valmistettiin ehdotus sairausvakuutuslaiksi, ja jos nyt näitä vertaa toisiinsa, sitä ehdotusta, jonka lainvalmistelukunta valmisti hallituksen käskystä ja hallituksen määräyksestä, siihen ehdotukseen, joka sosialidemokraattisen hallituksen toimesta sitten valmistettiin, niin eihän näistä kahdesta oikein voi samana päivänä puhuakaan. Niin suppealla pohjallahan se oli. Siitä oli kaikki maanviljelystyöväki jätetty ulkopuolelle, kaikki metsätyöläiset, kaikki uittotyöläiset, kaikki yksityisten palkolliset, perhepalvelijat ja kaikki pienteollisuudessa työskentelevät, semmoisissa liikkeissä, joissa on vähemmän kuin kaksi työntekijää, ne olisi jätetty kokonaan ulkopuolelle. Sen ehdotuksen mukaan olisi tullut vakuutetuiksi noin 200,000 työntekijää, kun sosialidemokraattisen hallituksen ehdotuksen mukaan tulisi noin -310,000 työntekijää. Siis melkoinen laajenmus siinä pohjassa, jonka sosialidemokraattinen hallitus teki. Muitakin eroavaisuuksia on näissä. Eihän se ehdotus, joka valmistettiin teidän hallituksenne toimesta, sisältänyt ensinkään hautausavustuksia; ne oli jätetty kokonaan pois. Eihän se ole mikään vaikea kysymys: Kun ihminen kuolee niin ellei köyhäinhoito pidä huolta siitä, että se tulee haudattua, niin jääköön sitten maan päälle mätänemään. Tälle kannalle oli siellä hallituksessa aikoinaan asetuttu. Ja valtion avustukset ne olivat kerrassaan pikolisi montakaan edustajaa, jotka lähtisivät semmoista lakiehdotusta puoltamaan. Synnyttäjien avustuksia vartenhan ei ' ollut mitään erityistä valtion avustusta, ' vaan se olisi jäänyt kokonaan niiden toisten vakuutettujen kustannuksella annettavaksi, mitä synnytysavustuksia olisi myönnetty. Kun asia on tällä tavalla, riin ei siltä pitäisi kovin suurta suuta pitää, että lakiehdotus semmoisena kuin se on sosialidemokraattisen hallituksen ehdotuksessa, on liian kapealla pohjalla, niin kuin maalaisliiton edustajat ovat valiokunnassa yhdessä Ainalin v. m. kanssa tehneet. Siellä valiokunnassa laajennettiin tätä lakia taktillisista syistä, kun valtiovarainvaliokunnalta toivottiin semmoista lausuntoa, että se ehdottaisi lakiehdotuksen hylättäwäksi, sanoisi sitä mahdottomaksi käytännössä toteuttaa, etteivät valtion varat riitä. Mutta kun se ei sitä sanonut vaan sanoi, ettei sitä saisi kovin paljon laajentaa, etteivät valtion menot sen johdosta kovasti lisääntyisi, niin silloinkos nämä saivat oikein innon, että nyt se pitää laajentaa niin että se tulee koskemaan kaikkia. Hi sitä ajateltu ollenkaan sillä tavalla kuin tapaturmavakuutuslakia säädettäessä. Hallituksen esitys tapaturmavakuutuslaiksi sehän oli laajennettu ja rakennettu sille perusteelle, että jokainen työnantaja olisi ollut velvollinen omasta puolestaan vakuuttamaan kaikki työntekijänsä, tilapäistyössäkin enemmän kuin kuusi päivää. Sen ehdotuksen ed. Kivimäki silloin eduskunnassa tuomitsi kelvottomaksi ja 'koko porvaristo yhtyi siihen. Laki on tapettava, ellei keksitä mitään muuta menettelytapaa kuin se, että jokainen työnantaja on velvollinen omasta kohdastaan menemään vakuutusviranomaisen luokse ja ottamaan vakuutuksen. Siihen keksittiin se kunnallinen linja. Ryhmävakuutus ja tapaturmavakuutus on monessa suhteessa aivan toisenluontoinen kuin tämä. Sehän on kollektiivivakuutusta, jossa ei pidetä kiinni mistään persoonista, ei tarvitse pitää nimiluetteloita. Henkilön nimi tulee kysymykseen vasta sitten kun tapaturma on sattunut. Tämä vakuutus sensijaan on kokomaan persoonavakuutus; jokaisella vakuutetulla on oma tilinsä, jokaisella vakuutetulla pitää olla vakuutuskortti, johon merkitään hänen ja hänen työnantajansa suorittamat maksut. On aivan toisenlainen tämän lain käytännössä toteuttaminen kuin tapaturmavakuutuksen ja kuitenkin valitetaan, että tapaturmavakuutus on vaikea käytännössä totenttaa. Mutta tässä ei ajatella nyt, kun tahdotaan tämä Jaki nlottaa kaikkiin palkkatyöläisiin, ensinkään sitä seikkaa, mitä se pienviljelijä tietää tästä laista ja miten se osaa tässä menetellä, vetää työntekijän palkasta vakuutusmaksut, pitää huolta, että ne tulevat vakuutuskassaan suoritetuiksi aikanaan. Ellei hän sitä tee, niin hän joutuu joko kokonaan maksamaan ne omasta kukkarostaan. ja jos hän pidättää kovin pitkän ajan näitä maksuja, niin hän joutuu rangaistukseen. Minun mielestäni pitäisi katsoa näitä käytännöllisiäkin seikkoja eikä yksinomaan liikkua teorian varassa. Tätä on kyllä kommunistien taholta tahdottu laajentaa vieläkin laajemmalle, niin että pakollinen vakuutus ulotettaisiin myöskin itsenäisiin — yrittelijöihin, pienviljelijöihin y. m. Semmoista lakia ei ole missään maassa koko maailmassa, jossa itsenäinen yrittäjä, työnantaja, pakotettaisiin vakuuttamaan itsensä, paitsi tässä uudessa ehdotuksessa, mikä on viime vuonna annettu vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuksesta, mutta ei missään sairasvakuutusta ole niin laajalla pohjalla. Se komitean ehdotus, mikä 1921 valmistui, sehän oli laadittu kansanvakuutuksen pohjalla ja ed. Lohi ministerinä hylkäsi sen ehdotuksen ja antoi laittaa tuon sairasvakuutusehdotuksen miin kapealle pohjalle, kuin minä äsken siitä kerroin. Kommunistit tahtovat laajentaa, mutta kuitenkin niin, että valtio maksaa niiden puolesta vakuutusmaksut, joidenka vuositulot ovat vähemmän kuin 12,000 markkaa. Fi siihen tarvita semmoista lakia, joka määrää vakuutuspakon. Jos on saatavissa jotain etuja ilmaiseksi valtion varoista tai kunnan varoista, niin kyllä ne tulevat ottamaan ne, ilman että siihen tarvitaan mitään pakkoa panna. Ja valtiolle olisi edullisempaa maksaa suorastaan ne sairauskorvaukset, kuin että se maksaa vakuutusmaksut. Varmasti valtiolle tulisi vähemmin maksamaan se tapaturmavakuutuskin, se osa, mikä maksetaan valtion varoista niille, joidenka vuositulot ovat verotuksessa arvioidut enintään 6,000 markaksi. Vakuutusmaksujen täytyy aina olla suuremmat kuin ovat itse ne korvaukset, mitä vakuutuskassasta suoritetaan. Kun täällä sekä sosialiministeri että edustaja Lohi ovat verranneet sairasvakuutusta vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutukseen ja ed. Lohi on kovasti kiivaillut hänen oman ehdotuksensa puolesta, niin minä koetan pikkusen selostaa sitä vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutusehdotusta, että tietäisimme, kuinka suuria eläkkeitä siitä oikein maksetaan
Ed. Lohi: Ei se ole vielä esillä
. No, ehdotus kumminkin on ja sen ehdotuksen perusteella täytyy sitä arvostella. Sehän on kansanvakuutuksen periaatteelle rakennettu. Kaikki 21 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset siihen saakka, kuin ne ovat täyttäneet 65 vuotta, ovat vakuutusvelvollisia, olkoot ne sitten köyhiä tai rikkaita. Siinä on yhtäläisyys kaikkien kansalaisten kesken. Vakuutetut jaetaan tulojensa mukaan viiteen luokkaan, viikkoarvio 100 mk, se on ensimmäinen luokka, toinen luokka 100— 200:aan markkaan, kolmas 200—4300-:aan markkaan, neljäs 300——460:aan markkaan ja viides on 400 markkaa taikka enemmän työansiota viikossa. Vuositulot taas sitten vastaavan suuruiset. Vakuutusmaksut 2 markkaa, 3 markkaa, 4 markkaa, 5 markkaa ja 6 markkaa. "Työnantaja maksaa sen ehdotuksen mukaan '/4:n työntekijänsä vakuutusmaksusta. Tässä nyt on nähtävänä se etu työväenluokalle, mikä on — tällaisista ,,ei-luokkavakuutuksista”. Kaikissa maissa, missä eläkevakuutus on olemassa, maksaa työnantaja työntekijänsä vakuutusmaksuista vähintään 50 %. Niin on Saksassa ja niin on kaikkialla muualla paitsi Ruotsissa, jossa on tämä kansanvakuutusjärjestelmä olemassa. Tässä ovat paikalliset vakuutuskassat, kunnalliset kassat, jotka tulisivat tätä vakuutustointa harjoittamaan. Tällä ei ole mitään tekemistä, elimellistä yhteyttä sairausvaikuutuksen kanssa. Siitä eivät sen laatijat ole tahtoneet tietää mitään eivätkä sano siitä mitään. Vanhuuseläkkeet tämän ehdotuksen mukaan ovat niille, jotka ovat 25 vuoden ikäisinä liittyneet vakuutukseen ja 40 vuotta suorittaneet vakuutusmaksuja, he saisivat ensimmäisessä luokassa 1,400 markkaa, toisessa luokassa 2,112 markkaa, kolmannessa 2,816 markkaa, neljännessä 3,520 markkaa ja viidennessä 4,224 markkaa. No. Näin suuria eläkkeitä saadaan 40 vuotta yhtämittaa suorittamalla vakuutusmaksuja. Ja 44 vuotta on se pisin aika, mikä näitä vakuutusmaksuja olisi suoritettava, jos 21 vuotta vanhana liittyy vakuutukseen. Mutta jos otetaan täältä loppupäästä, sanotaan että on 50 vuoden ikäisenä liittynyt vakuutukseen ja suorittanut 15 vuotta vakuutusmaksuja, hän saa 1 luokassa 223 maakkaa vuodessa eläkettä, toisessa luokassa . kyvyttömyysvakuutuksen 379 markkaa, kolmannessa 506 markkaa, neljännessä 632 markikaa ja viidennessä 759 markkaa. Kymmenen vuotta suoritettnaan vakuutusmaksuja liittynyt vakuutukseen 55 vuoden vanhana saa ensimmäisessä luokassa eläkettä 147 markkaa, toisessa luokassa 221 markkaa, kolmannessa 294 markkaa, neljännessä 368 markkaa ja viidennessä 441 markkaa. Se joka ei kymmentä vuotta ole maksanut, ei saa mitään vanhuuseläkettä. Nämä eläkkeet näyttävät minusta kovin pikkuisilta, että niillä ei ole muuta kuin teoreettinen merkitys, ei juuri mitään käytännöllistä, ehdotuksessa on kyllä säänmös, että ne eläkkeet, jotka ovat näin pieniä, voidaan vakuutuslaitoksen muilla varoilla koroittaa 1,200 markkaan. Ja sitten tulevat me valtion- ja kunnanvaroista tulevat lisäkkeet, mutta niistäkään yhteenlaskettuna ei kovin suurta eläkettä kartu, Niistä karttuu korkeintaan 2,700 markkaa, eikä sen enempää. Työkyvyttömyyseläkkeet ovat vielä pienempiä. Työkyvyttömyyseläkkeet, nehän saisivat ehdotuksen mukaan, kun neljä vuotta on kuulunut vakuutukseen ja maksanut vähintään 180 viikkomaksua. Mutta sen lisäksi vaaditaan työkyvyttömyyseläk-keen saamiseen, että työkyky olisi vähenty-nyt %/3:lla niin että ei voi ansaita kuin 1/a:m siitä mitä toinen samassa ammatissa hänen arvoisensa työntekijä ansaitsee. Ja lisäksi vaaditaan kokonaisen vuoden karensjaika, täytyy olla työkyvytön kokonainen vuosi ja odottaa ja elää vaivaishoidon varassa vuosi. Se on tämä vuoden karenssi, seuraus siitä, että se ei ole missään elimellisessä yhteydessä sairasvakuutuksen kanssa. Missä eläkevakuutus on elimellisessä yhteydessä sairausvakuutuksen kanssa, niin sairausvakuutus pitää huolen kokonaisen vuoden henkilöstä ja senjälkeen se siirtyy työhuolehdittavaksi. Nämä työkyvyttömyyseläkkeet, mitä neljän vuoden ajan perusteella saa, ovat ensimmäisessä luokassa 26 markkaa, toisessa luo"kassa 39, kolmannessa 52, neljännessä 65 ja viidennessä 70 markkaa. Kyllä nämä tällaäset eläkkeet tarvitsevat jollain muilla varoilla koroittamista. Nämä ovat aivan turhia, joilla ei ole mitään käytännöllistä, muuta kuin teoreettinen merkitys. Ne työkyvyttömyyseläkkeet, jotka saadaan 40 vuotta kun on maksanut, ja joutuu 61 vuoden ikäisenä työkyvyttömäksi, niin nehän lilä suurtakaan eroa ole. Mutta ne jotka saadaan tällä neljän vuoden, yhdeksän vuoden, neljäntoista vuoden j. n. . perusteella, ne ovat aivan mitättömän pienet, niillä ei pitkälle mennä. Sitten, tämä. yleisistä varoista tuleva apuraha. Sitä ovat jotkut luulleet, että jos asianomaisen henkilön omat tulot ovat ainoastaan 4,000 mk, niin saa vielä valtion varoista 1,500. Mutta tämä on erehdys. Jos omat tulot eivät ylitä 1,000 markkaa, nim valtion ja kunnan varoista saa 1,500 mk, mutta jos omat tulot ovat 1,200 mk, niin ei saa enää kuin 1,400 mk. Ja se yleisistä varoista tuleva osa vähenee. Jos tulot ovat lisäytyneet 2 mk, niin tämä yleisistä varoista tuleva osa vähenee yhdellä markalla, niin että kun omat tulot nousevat 3,900 mk:aan, niin yleisistä varoista tulee aimoastaan 50 mk. Ja jos ne ovat 3,990 mk, niin yleisistä varoista tulee vain 5 mk. Ja silloin kun ne nousevat 4,000:een, ei enää tule penniäkään. Semmoinen tämä hyvä ehdotus on, jonka puolesta täällä entinen ministeri Lohi on niin innokkaita puheita pitänyt. Mutta surullisin juttu tässä on ylimenokausi. Vakuutusvelvollisuus ulottuu aina 65 vuoteen, silloin kun tämä laki astuu voimaan. Ja ne, jotka ovat täyttäneet esim. jo 64 vuotta, eivät ole vielä 65 vuoden vanhoja, niiden pitää liittyä vakuutukseen ja maksaa 10 vuotta vakuutusmaksuja eli 450 viikkomaksua, eivät muulla ehdolla saa vanhuuseläkettä. Se on 74—75 vuoden vanhana, kun vasta sen saavat ja harvat sitä elävät niin vanhoiksi, että sillä perusteella saisivat vielä vanhuuseläkkeen, että kyllä tämä ehdotus toteutettuna on semmoinen, että se vanhoille henkilöille on samaa kuin kivi leivän edestä. Ei se pelasta vanhuksia vaivaishuoneesta. Ja muutenkin kalliilla paikkakunnilla nämä eläkkeet ovat niin pieniä, että useissa tapauksissa ne eivät tule toimeen ilman, ettei köyhäinhoidon ole pakko antaa niille lisäavustusta, sen kai entinen ministeri Lohi tietää, että näin on asianlaita.
Eduskunnasta: Hän. ei välitä siitä.
Sitten täällä on myöskin ed. Gebhard puhunut tästä laista ja minun täytyy lausua kiitokseni ed. Gebhardille, sillä hänen ja ed. Annie Furuhjelmin ansio on se, että tämä lakiehdotus on tullut tänne eduskuntaan. Sillä maalaisliittolaiset ja kokoomuslaiset muut ja ruotsalaiset muut kaikki äänestivät Sairausvakuutuslaki. lakiehdotuksen hylkäämisen puolesta. Sen ehdotuksen, että lakiehdotus hylättäisiin, teki ed. Alestalo, vaikka hänellä ei ole tässä valiokunnan — mietinnössä vastalausetta.
Eduskunnasta: Se on ovela mies se! Oikein kettu!
Ja sosialidemokraattien ja kommunistien mukana äänesti sitten ed. jebhard ed. Annie Furuhjelmin kanssa, joten me saimme yhden äänen enemmistön lakiehdotuksen puolesta. Ja niin se saatiin tänne eduskuntaan ja myöskin suureen valiokuntaan. Mutta ed. Gebhard, hänellä on vastalause. Hän tahtoisi, että äitiysvakuutukset, eli kuten sanotaan, äitiysvakuutus tässä yhteydessä olisi ulotettu myöskin vakuutetun miehen vaimoon, niin että hän synnytystapauksessa saisi äitiysavustusta. Näin onkin asianlaita monessa muussa maassa. Minä en sitä kiellä. Minä tunnus. tan sen kernaasti, että niin on asianlaita, mutta ed. Gebhard samoinkuin kaikki muut, jotka ovat siinä suhteessa vastalauseita panneet, ovat unohtaneet, että paljon suurempia juttuja sieltä on jäänyt pois. Eivät edes ed. Myllymäki ja Tanner ole huomanneet sitä, että monessa maassa annetaan ilmainen lääkärinhoito, ilmaiset lääkkeet vakuutetun puolisolle ja kotona oleville lapsille, jotka eivät ole vakuutettuja. Mutta jos etsitään teidän vastalauseestanne, miin sieltä sitä ei löydä. Samaten on asianlaita hautausavustuksessa. Fi teidän vastalauseessanne puhuta mitään siitä, kuinka paljon vakuutetun puolison puolesta maksetaan, kuinka paljon alaikäisten lasten puolesta, jotka itse eivät ole vakuutettuja. 'Semmoinen on muissa maissa ?/s vakuutetun puolison, puo-. let lapsen puolesta, siitä kuin vakuutetulle itselle. Mutta minun olisi pitänyt teitä kaikkia opettaa.
Eduskunnasta: Kuka sen vastalauseen kirjoitti?
Ed Myllymäen ja ed. Tannerin vastalauseen johdosta pyydän sanoa, että se on semmoinen vastalause, että sen tekijät itsekään eivät ymmärrä sitä, mitä he siinä ehdottavat.
Eduskunnasta: Kuka sen on kirjoittanut?
Jos he itse pantaisiin sitä käytännössä toteuttamaan, niin siitä ei tulisi yhtikäs mitään, sillä siinä on verotusasteita, nouseva tulovero ja kaikki semmoiset seikat, jotka tekevät, että sen toteuttaminen käytännössä tulee ihan mahdottomaksi. Mutta sitä voi semmoisia ehdotuksia tehdä, kun ne sanat pysyvät ja lauseet paperilla, eivät ne siitä putoa. on aivan niinkuin joku arkkitehti piirtää kauniita koristeita, ajattelematta ollenkaan, mitenkä se käytännössä toteutetaan. Jättää mekanikon ja kirvesmiehen tehtäväksi — siinä on nyt viivoja tuossa. Ja samanlainen ehdotus on näillä Tannerilla ja Myllymäellä. Se yhtäläinen korvaus, eihän sitä makseta edes Neuvosto-Venäjällä, vaan maiksetaan, mikäli olen kuullut, 75 % työpalkasta ja palkkaluokkia kuuluu olevan yli 30. Onko siinä yhtäläiset avustukset sitten, kun se kerran on määräprosentti palkasta? Siitä itsestään syntyvät ne luokat ja tämä jako luokkiin on johtunut ainoastaan käytännöllisistä syistä, että se on helpompi vakuutuskassojen hallinnolle käytännössä toteuttaa kuin se, että heidän pitäisi jokainen vakuutettu erikseen arvioida ja määrätä, minkä verran hän on saapa ja minkä verran hän on maksava.
Vasemmalta: Ei tätä toimiteta Moskovan määräysten mukaan!
Ei tätä toimitetakaan Moskovan määräysten mukaan, mutta teidän vastalauseenne on kirjoitettu sen mukaan. Lopuksi pyydän sosialiministeri Mannion lausunnon johdosta sanoa, hän kun ehdotti, että valtion varoista tulevaa osuutta vähennettäisiin, että se maksettaisiin toisilla perusteilla, niin minun täytyy sanoa, että jos semmoinen muutos tähän lakiehdotukseen tehdään, niin tästä ei tule lakia, vaan tästä tulee semmoinen ikiliikkuja. Tämä on nyt jo 40 vuotta ollut päiväjärjestyksessä ja ellei sitä nyt toteuteta, niin kyllä siihen sitten menee taas aikaa, ennenkuin siitä edes hallituksen esitystä tulee tänne eduskuntaan. Sitten minun täytyy vielä lausua tästä suuren valiokunnan ehdotuksesta. Tämä suuren valiokunnan ehdotus on koko lailla huonompi kuin mitä oli työväenasiainvalio- i kunnan ehdotus, vaikika työväenasiainvaliokuntakin jo teki aika paljon huononnuksia hallituksen esitykseen. Työväenasiainvaliokunta ensiksi alensi palkkarajan, työansion rajan 2,500 markasta 1,800 markkaan. Ja tämän 1,800 markkaa kuukausiansiona, sen ehdotuiksen teki Alestalo. Se siis oli maalaisliittolaisten ehdotus. Nyt se on suuressa valiokunnassa alennettu siitä 1,500 markkaan. Tämä menee mielestäni kovin pitkälle. Melkoinen joukko ammattityöläisiä jää silloin tämän lain ulkopuolelle, joten sitä ehdotusta en voi kannattaa. Tuo merimiestoimessa oleva, se on myöskin otettu pois tästä vakuutuksesta. Saattaa olla niin, että merimiehet saavat täyden korvauksen lyhyeltä ajalta, enintään 2 kuukaudelta, mutta sairauksia nyt on semmoisia, jotka kestävät vuoden, 'keuhkotauti ja monet muut pitkälliset taudit eivät parane vuodessa ja silloin merimies, joka saa pitkällisen taudin, se joutuu vaivaishoidon vatuslain alaisiksi. Suurena huononnuksena pidän tätä Aalto-Setälän vastalauseesta otettua ehdotusta, mikä sisältyy tähän 4:nteen kohtaan, jossa puhutaan vuositulosta, ei ainoastaan työansiosta, vaan vuositulosta. Jos työansio ylittää 20,000 markkaa, niin silloin pakollinen vakuutus lakkaa ja pannaan täytäntöön seuraavan vuoden alusta. Onko tämä mahdollinen käytännössä toteuttaa, Aalto-Setälä?
Ed. Aalto-Setälä: Tulot!
Tulo on eri asia kuin työansio. Ne ovat kaksi eri asiaa ja juristin kai se pitäisi tietää. Ne ovat kaksi eri käsitettä ja tulot tiedetään vasta seuraavana vuotena. Vakuutus on volmassa jo tänä vuonna ja vuositulot tiedetään vasta helmikuussa. Tammikuun lopussa annetaan tuloilmoitukset ja sitten vasta helmikuussa tarkastetaan ne ilmoitukset ja saadaan tietää, mikä on ollut asianomaisen henkilön vuositulo, mistä häntä on verotettu. Se on niitä semmoisia asioita, jotka ovat mahdottomat käytännössä toteuttaa. Ne pistetään lakiin noin muuten vain. Ne pysyvät ne lauseet siellä, eivät putoa siitä eivätkä muutu, mutta kun ne ovat käytännölliseen elämään mahdottomia sövittaa, niin ne jäävät kuolleeksi kirjaimeksi. Tämmöisiä määräyksiä ette tapaa minkään maan laissa. Siellä tapaatte korkeintaan työansion, jos se nousee niin ja niin suureksi, niin ei ole enää vakuutusvelvollinen. Mutta tässä puhutaan tuloista ja se on eri asia.
Fd. Aalto-Setälä: Jos puhuja lukisi loppuun sen pykälän.
Vasemmalta : Kyllä se on sen lukenut.
Sitten minä en myöskään hyväksy sitä, että tämä aika, mikä hallituksen esityksessä ja työväenasiainvaliokunnan mietinnössä oli 6 päivää ja se oli tarkoitettu semmoisilla työnantajilla työstä, joka tilapäisesti käyttää palkkatyöntekijää. Nyt tämä on pidennetty 14 päiväksi ja ulotetaan kaikkiin, jotka ovat työpaikoissa vain vähemmän kuin 14 päivää. :Missääm muualla maailmassa ette tapaa tämmöistä säädöstä. Tehtaassa, semmoisessa työpaikassa, jossa työtä tehdään vuodesta vuoteen jatkuvasti, työntekijä tulee vakuutetuksi silloin, kun se astuu työhön semmoiseen työpaikkaan, jossa vakuutus on voimassa. Tämmöisiä määräyksiä vastaan tässä täytyy täällä protesteerata. Se on niin suuri huononnus siitä, mitä hallituksen esitys oli ja mitä työväenasiainvaliokunta ehdotti. Ei se ole käytännöllistä, sillä tuommoiset määräykset koskevat tavallisesti vain niitä, jotka ovat tilapäisesti työnantajina ja sitten niillä on tilapäisesti palkkatyöntekijöitä, mutta ei semmoisia, jotka jatkuvasti vuodesta vuoteen ovat työnantajina. Nämä muutokset täytyisi tähän lakiin saada.
Herra puhemies! Eduskunnalla on tällä kertaa käsittelyn pohjana suuren valiokunnan ehdotus sairausvakuutuslaiksi, ja minä kohdistan lausuntoni pääasiallisesti käsilläolevaan lakiehdotukseen. Mielestäni on myönnettävä, että henkilö, jonka on tultava toimeen työllään ja jonka ansiotulot ovat enintään 1,500 mk. kuussa, sellainen henkilö on yleensä ainakin vakavamman ja pitemmän sairauden sattuessa avustuksen tarpeessa. Mielestäni on myöskin luontoon menevää, että tässä yhteydessä kysymykseen tulevissa sairaustapauksissa on, ja monestakin syystä, vakuutusmenetelmä soveliaampi avustusmuoto kuin varsinainen köyhäinhoito. Niin sanottu sosialivakuutus myöskin sairausvakuutukseen mähden on kuitenkin siksi monipuolinen, jopa monimutkainen asia, että ei ole ihmeteltävä, jos asian periaatteellisestaä suotavuudesta huolimatta on esiintynyt vakavia, keskenään ristiriitaisiakin arvosteluja tästäkin nyt esilläolevasta salrausvakuutuslakiehdotuksesta, arvosteluja, joista toiset kohdistuvat lähinnä hallituksen esitykseen, toiset työväenasiainvaliokunnan, toiset suuren valiokunnan ehdotukseen, ja ehkäpä tärkeimmät kaikkiin näihin mainittuihin ehdotuksiin. Lakiehdotuksen arvostelussa on esiintuotu m. m. suuren valiokunnan ehdotusta vastaan väärinkäytösten mahdollisuus, lakiehdotuksen rajoittuvaisuus vain osaan heikossa taloudellisessa asemassa olevia kansalaisia, lain aiheuttamat käytännölliset vaikeudet ja hankaluudet ja laista aiheutuvat suuret kustannukset. Kun kuitenkin omalta kohdaltani olen pitänyt velvollisuutenani suuressa valiokunnassa kannattaa siellä muodostuneen lakiehdotuksen hyväksyttäväksi ehdottamista, niin pyydän lyhyesti kosketella noita mainitsemiani lakiehdotusta vastaan esitettyjä muistutuksia. Mitä ensinnäkin tulee väärinkäytösten mahdollisuuteen, niin siinä on kaiketi perääkin, mutta mielestäni niitä mahdollisuuksia pelätään liiaksikin. 'Tähänastista köyhäinhoitoakin on käytetty ja jatkuvasti koetetaan käyttää väärin, joskin kokemus ja tehostettu kontrolli ovat väärinkäytöksiä yhä vähentäneet. Kaikkiin lakeihinhan suhtautuu osa ihmisiä ' väärin. Myöskin vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutukseen, jota täällä on suositeltu edelle sairausvakuutusta, koettaisivat huonoluontoiset ihmiset suhtautua väärin. Ikään nähden ei kyllä käy kieräileminen, mutta teennäinen ja liioiteltu työkyvyttömyys ja sen eri asteet lienevät ainakin yhtä vaikeasti todennettavissa kuin teeskennelty sairaus.
Ed. Lohi: Vuoden karenssiaika!
Sosiaaliset huolto- ja vakuutuslait ovat laadittavat rehellisten ihmisten takia ja lainsäännökset sekä niiden noudattamisen valvonta on koetettava saada sellaisiksi, että väärinkäytökset ovat uskallettuja ja vähän houkuttelevia. Meillä Suomessa on ainakin yleensä katsoen sellainen lääkärikunta, johon voidaan luottaa, ettei se tahallisesti edistä väärinkäytöksiä. Ja kun vakuutusmaksuista työntekijät suorittavat tuntuvan osan, kuten ehdotettu onkin, miin ei ole luultavaa, että vakuutettujenkaan taholla suopeasti suhtaudutaan siihen, jos joku toveri syyttä suotta tekeytyy sairaaksi, laiskotellakseen toisten kustannuksella. Ja tekosairaita itseään luulisi peloittavan vilpillisyyden selvilletulon kaikkine seuraamuksineen. 'Enkä minä voi kieltää, etteikö myöskin pitempää nim sanottua omanvastuun aikaa olisi juuri väärinkäytösten ehkäisemiseksi ajateltava. Paitsi väärinkäytösten pelkoa, on lakiehdotusta vastaan esitetty sen rajoittuvaisuus, se kun jättää vakuutuspakon ulkopuolelle vähäväkiset itsenäiset yrittäjät, kuten pienviljelijät ynnä muut. Tätä muistutusta ei kuitenkaan nähdäkseni ole kukaan esittänyt siinä mielessä että vakuutuspakkoa laajennettaisiin itsenäisiä yrittäjiäkin koskevaksi, vaan on mainittu muistutus tehty nähtävästi pikemminkin lakiehdotusta vastustavassa mielessä. Mainitulla muistutuksella on kuitenkin vain osaksi oikeutusta, — Tiistaina 12 p. helmikuuta 1929. varsinkin jos lakiehdotukseen tehdään se muutos, että piirisairauskassat ovat ei vain oikeutetut vaan velvoitetutkin ottamaan vapaaehtoiseen vakuutukseen sellaisen työkykyisen henkilön, joka ei ole vakuutuspakon alainen ja jonka kunnallisverotuksen alaiset vuositulot ovat enintään 20,000 markkaa. Laki toteutettuna siinäkin laajuudessa kuin suuri valiokunta on ehdottanut, tuottaisi kyllä käytännöllisiä hankaluuksia, joihin on viitattukin, esimerkiksi pienviljelijälle, joka silloin" tällöin tarvitsee myös palkattua apulaista. Mutta nämä hankaluudet eivät ole mielestäni suinkaan voittamattomia ja kyllä pienviljelijäin on täytynyt oppia ja ovat oppineetkin suorittamaan jo monta mutkallisempaakin asiaa kuin tällaisen vakuutuksen hoitaminen. Ja toiselta puolen on pelättävissä, kuten täällä jo ed. Gebhard mainitsikin, että jos esimerkiksi hallituksen esitys hyväksyttäisiin siinä kohdin että vakuutuspakon alai» seksi tulisivat vain suuryrittäjäin työntekijät, niin pieneläjäin olisi yhä nykyistään vaikeampaa saada aputyövoimaa, sehän luonnollisesti mielellään siirtyisi sinne, missä paremmat taloudelliset edellytykset myöskin sairauden sattuessa ovat saatavissa. Tälle näkökohdalle minäkin olen pannut suuremman painon kuin laajennuksista aiheutuville hankaluuksille ja kustannuksillekin. Mutta minä olen valmis myöntämään, että hallituksen esityksen mukai nen tai vähän pienempi kysymyksessäoleva. rajoitus korjautuisi kyllä ainakin osaksi, jos, kuten mainitsin, sairauskassa olisi velvollinen ottamaan vastaan vapaaehtoisia vakuutuksia, niin että pieneläjällä ja hänen työssään olevalla olisi vissiin tulorajaan asti lain takaama oikeus vapaaehtoiseen vakuutukseen jos hän katsoo etunsa sellaista vaativan. Suunnitellun sairausvakuutuksen. kustannukset ovat kylläkin suuret ja tämä onkin mielestäni asian kaikista vakavin puoli. Suuri valiokunta ei suostunut siellä tehtyyn ehdotukseen, pyytämään valtiovarainvaliokunnan lausuntoa ehdotuksen rahallisesta puolesta eivätkä hallituksen esityksen eivätkä edes työväenasiainvaliokunnan laskelmat suuren valiokunnan ehdotukseen luonnollisesti sellaisinaan sovellu. Mutta niiden nojalla voinee hakea joitakin pyöreitä lukuja ja arvioida valtion osuus kustannuksista noin 68——70 milj. markaksi. Ja suunnilleen 500,000 vakuutetusta kannettavat vakuutusmaksut noin 205 miljoonaksi markaksi, josta 1/3 osa työnantajien ja 2/3 osaa työntekijöitten osalle lakiehdotuksen mukaan. Hallituksen esityksen mukaisen lain kustannukset, kun vakuutettujen luku olisi arvion. mukaan vain noin 310,000, olisivat moin 175 milj. markkaa yhteensä. Jos sitten suuren valiokunnan ehdotus muuten hyväksyttäisiin tulorajaan ja muihin säännöksiin nähden, mutta pakollinen vakuutus koskisi maataloudesta vain suurempia, kuten hallitus on ehdottanut, vähenisivät pakollisesta vakuutuksesta aiheutuvat kustannukset tietysti vastaavasti vielä alle sen, mitä hallituksen laskelmat sisältävät. Asettuipa nyt eduskunta lopullisesti mille kannalle tahansa näihin vaihtoehtoihin nähden, niin kustannukset ovat joka tapauksessa kieltämättä koko suuret. Mutta näitä suuria summia laskettaessa on kuitenkin muistettava, etteivät ne kaikki ole sentään uutta menoa. Sairaus ja sen hoitaminen vaativat kustannuksia nykyisinkin sekä valtiolta että kunnilta, — onhan meidän valtion budjetissamme paraikaa varoja sitä varten — se vaatii nykyisinkin kustannuksia työnantajilta ja se vaatii myöskin kustannuksia työntekijöiltä, asianomaisilta sairailta ja niiltä, jotka ovat näistä sairaista ainakin moraalisesti velvolliset huolehtimaan. Minkäverran tämä aiottu laki toisi kustannusten lisää nykyisestään yhteiskunnalle kokonaan katsottuna, siitä minulla ei ole laskelmia. Mutta aiotun vakuutuksen tarkoitushan onkin toisaalta tehostaa sairashoitoa nykyisestään ja toisaalta jakaa kustannuksia nykyistä paremmin sekä terveiden että sairaiden (kesken, osaksi samaan tapaan kuin vahinkoja muunkinlaisissa vakuutuksissa pyritään tasoittamaan. Mitenkä sitten asian lopullisessa vaiheessä on lakiehdotukseen suhtauduttava, sehän riippuu siitä, minkä sisällön lakiehdotus jatkuvassa käsittelyssä saa. Sen, minkä tässä olen sanonut, olen sanonut, kuten jo mainitsin, pääasiallisesti suuren valiokunnan ehdotuksesta, ja tästä sanomastani käy myöskin selville se, että minä puolestani asetan sairausvakuutuksen edelle vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuksen ja niin teen jo silläkin syyllä, että sairausvakuutus voitanee monien muiden välttämättömien asiain rinnalla pitää taloudelli-sestikin mahdollisena toteuttaa lähitulevaisuudessa. telussa ovat tähän asti luullakseni poikkeuksettä antaneet lausuntoja ainoastansa sellaiset edustajat, jotka joko erikoisvaliokunnissa tahi muussa asemassa ovat olleet tilaisuudessa syvemmin perehtyä tähän laajakantoiseen lakiehdotukseen ja tämän nöjalla myöskin muodostaa kantansa. Heidän asemansa on edullisempi kuin meidän muiden edustajien, joiden on pakko ainoastansa kirjallisten lausuntojen, asiakirjojen tahi täällä kuultujen lausuntojen perustuksella muodostaa käsityksemme. Että minä näihin viimeksimainittuihin edustajiin kuuluvana olen tahtonut tältä paikalta lausua jari sanaa, johtuu siitä, että haluaisin jo tällä asteella painostaa paria näkökohtaa. Minä olen saanut asian tähänastisesta käsittelystä sen käsityksen, että eduskunnassa on suuri joukko edustajia, mahdollisesti eduskunnan enemmistön muodostava joukko, joilla on hyvä halu kulkea eteenpäin sosialivakuutuksen ja -lainsäädännön tietä ryhtymällä nyt toisessa käsittelyssä asiallisesti käsittelemään tätä kauan jo valmistettua lakiehdotusta, ja käsittelemään sitä siinä tarkoituksessa, että siitä lopullisesti voisi tulla laki. Toisaalta me olemme velvoitettuja katselemaan tätä laajakantoista ja monipuolista sekä monessa kohden vaikeata asiaa varsin asiallisesti ja vastuuntuntoisesti. Täällä on puhuttu paljon niistä väärinkäytöksistä, joille lain toteuttaminen mahdollisesti tulisi avaamaan oven. Olemme velvollisia huolehtimaan siitä, että tällaisten väärinkäytösten pelko supistuisi niin pieneksi kuin mahdollista. Olen keskustelusta saanut sen käsityksen, että eräs epäselvyys tahi aikaisempi riita- asia sosialivakuutuskysymysten ajamisessa näyttää nyt työntäytyvän enemmän sivulle. Seurasin mielihyvällä ed. Lohen lausuntoa siinä kohden, että minun ymmärtääkseni hän ei asettanut vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutusta tällä kertaa ehdottomasti ensi sijalle, vaan erinäisin edellytyksin hän oli valmis ajattelemaan sairausvakuutuksen hyväksymistä tällä kertaa ensimmäisenä. Omalta kannaltani on tämä järjestyskysymys sosialivakuutuslainsäädännön kehittämisessä kaiken aikaa ollut ilmeinen. Minulla ei ole syytä kerrata tänä päivänä ja aikaisemmin esitettyjä näkökohtia, jotka mielestäni sitovasti puoltavat tämän sairausvakuutusasian asettamista ensi sijalle, kun näistä kahdesta suuresta kysymyksestä on - Sairausväkuutuslaki.. i puhetta. Minuakaan ei myöskään yhtä vähän kuin eräitä toisiakaan puhujia miellyttänyt ed. Lohen lausunnossa hänen puheensa luokkalaista. Tuli tämä laki koskemaan laajempia taikka ahtaampia piirejä taikka yhteiskuntaluokkia, niin ei minusta missään tapauksessa, vaikka sen vaikutusala aluksi tulisi kuinkakin suppeaksi, sitä voida miksikään luokkalaiksi leimata, vaan täytyy asettua sille kannalle, että se välillisesti tulee vaikuttamaan koko yhteiskunnan ja kansakunnan hyväksi. On lakiehdotuksessa eräs kohta, joka minulle henkilökohtaisesti on läheisin. Se on kysymys äitiysvakuutuksen toteuttamisesta. Tämä kysymys on, voidaan sanoa, pieni erikoiskohta — suuressa, laajassa yhteydessä; äitiysvakuutuksen — toteuttaminen — saattaa olla suhteellisen pieni asia kustannuksiin nähden, ja kuitenkin luulisin, että se asiallisesti on ensiluokkaisen tärkeä ja kouraantuntuvasti reaalinen kaikkien niiden ohjelman kohtien edellä, joita nyt lakiehdotuksessa esitetään. Ei voida kieltää, että me seisomme ikäänkuin suuren tuntemattoman edessä, kun tätä lakiehdotusta lähdemme toteuttamaan ; mutta mitä äitiysvakuutukseen tulee, täytynee kaikkien tunnustaa, että se asialliselta tärkeydeltään on ensiluokkainen, ja se on myöskin sellainen, jonka toteuttamisesta me saattaisimme heti ilman mitään epäilyksiä huolehtia. Saattaisim siis mielelläni ajatella sitä, että vaikka me tällä kertaa emme pääsisi tässä laajassa kysymyksessä sen enempi eteenipäin, kuin että saisimme — äitiysvakuutuksen toteutetuksi, niin me olisimme astuneet kumminkin jo hyvän askeleen päämäärää kohti. Vaikkakin tämän lain kantavuus aluksi rajoittuisi suhteellisesti pieneen piiriin, niin ei se silleimkaan suinkaan tulisi olemaan mikään luokkalaki. Meille kaikille ovat selvinä ne taloudelliset vaikeudet, joitten edessä me seisomme tämän suuren yrityksen toteuttamisessa. Minä yhdyn ed. Loheen siinä, että meidän täytyy tarkalleen punnita, mikä on mahdoilista ja mikä ei ole mahdollista tämän lainsäädännön toteuttamisessa. Tulen siihen erikoisasiaan, jota varten oikeastaan olen tahtonut lyhyen puheenvuoroni käyttääkin. Kun eduskunnassa lienee paljon sellaisia edustajia, joiden täytyy koettaa muodostaa lopullinen kantansa tämän asian ratkaisemiseksi, niin olemme kiitollisia ja me tunnemme tarvitsevamme kaikkea sitä asiallista selontekoa, mikä erityisesti asian taloudelliseen kantavuuteen nähden meille on hankittavana. Olen sanomalehdissä näinä näivinä lukenut, että edellisen hallituksen asettama n. k. taloudellinen neuvottelukunta on käsitellyt myös sairausvakuutuskysymystä sen taloudelliseen puoleen nähden, ja että tällä neuvottelukunnalla on, vaikkakaan sillä ei ole ollut tilaisuutta mitään lopullista lausuntoa asiasta antaa, kumminkin asiakirjoja, jotka ovat syntyneet asian käsittelyssä. Minä tahtoisin mielelläni peräänkuuluttaa näitä asiakirjoja, pitäen tarpeellisena ja asianmukaisena, että taloudellinen neuvottelukunta asettaisi kaiken sen ainehiston asian käsittelyssä, joka sillä nyt on käytettävänä jo, julkisesti saatavaksi. Täällä tullaan, niinkuin yleiskeskustelusta on jo näkynyt, yksityiskäsittelyssä tekemään erinäisiä tärkeitäkin muutosehdotuksia. Nykyinen herra sosialiministeri on jo omasta puolestansa viittannut niihin muutoksiin, jotka hänen mielestään olisivat tarpeellisia saada tähän lakiin; muuikin esiintyjät ovat asiantuntemuksensa perustuksella samanlaisia viittauksia tehneet. Minä kuulun niihin, jotka toivovat tämän lain sisällyksen lopulta muodostuvan sellaiseksi, että sen hyväksyminen ei pelottaisi, vaan että voitaisiin lopulta myönteisesti lakiin suhtautua. Mutta olen toisaalta samaa mieltä kuin edellinen puhuja, ed. Pennanen, että lopullisen ratkaisun täytyy jäädä riippuvaksi siitä sisällyksestä, minkä lakiehdotus tulee saamaan.
Täällä ed. Kuokkanen esitti sangen painavia muistutuksia käsiteltävänä olevan lain suhteesta jo voimassaoleviin lakeihin nähden ilman että minun huomatakseni ainoassakaan puheenvuorossa on kyetty osoittamaan ne muistutukset aiheettomiksi. Kun osa samanlaisia muistutuksia tehtiin jo suuressa valiokunnassa lakiehdotusta vastaan ilman että siellä olevat työväenasiainvaliokunnan edustajat voivat sanoa, että niitä olisi otettu huomioon tai että ne olisivat olemattomia, siellä vain todettiin, että työväenasiainvaliokunta ei siitä sen parempaa saa, niin minusta tuntuu, eitä ennenkuin asian käsittelyssä pitemmälle käydään, se vaatii vielä perusteellisempaa tutkimista ja selvittelyä. Voitanee sanoa, että yksityiskohtaisessa käsittelyssä eduskunnassa on mahdollista tehdä ne muutokset, jotka siihen olisivat tulevat, mutta asia ed. Kuokkasen lausunnon johdosta ainakin minusta tuntuu siltä, että eduskunnan on mahdotonta yksityiskohtaisessa käsittelyssä niitä tehdä, vaan että asia on lähetettävä tällä kertaa lakkivaliakuntaan. Minä siis kannatan ed. Kuokkasen tekemää ehdotusta asian lakivaliokuntaan lähettämisestä, ja huomautan vielä, että lainlaatijan yksi tärkeimpiä ja välttämättömimpiä edellytyksiä on, ettei se tieten ja tahtoen, vain lain kiirehtimistarkoituksessa laske käsistään keskeneräistä työtä.
Koska on tehty ehdotus, että asia lähetettäisiin lakivaliokuntaan ja tätä ehdotusta on kannatettu, ja tämän ehdotuksen hyväksyminen keskeyttäisi asian asiallisen käsittelyn, on siitä työjärjestyksen 41 $:n mukaisesti ensin päätettävä. Kehoitan seuraavia puhujia kohdistamaan lausun”] sa dotukseen. Keskustelu asian lakivaliokuntaan lähettämisestä:
Jag hade anhållit om ordet för att yttra mig i anledning av särskilda av de vid sammanträdet avgivna uttalandena, men jag förstär herr talmannens nyss gjorda uppmaning sä, att man jeke nu är i tillfälle därtill. Om sä är meningen, mäste jag avstä.
Keskustelu koskee lakivaliokuntaan lähettämistä.
Minä sanoin täällä, että minä olen pyytänyt puheenvuoron sen takia, että olisin tahtonut lausua ajatukseni muutaman täällä esitetyn: lausunnon johdosta, mutta käsitän nyt herra puhemiehen määräyksen niin, ettei siihen ole tällä kertaa tilaisuutta.
Eräs puheenvuoron käyttäjä on siitä, ettei täällä ole vastattu ed. Kuokkasen tekemään huomautukseen, vetänyt sen johtopäätöksen, että ed. Kuokkasen tekemä huomautus muka tunnustettaisiin oikeaksi ja että olisi syytä lähettää asia lakivaliokuntaan. Minä puolestani en ole tullut vakuutetuksi, että ed. Kuokkasen tekemät huomautukset todella olisivat sellaisia, että olisi tehtävä tämä keskeytys asian käsittelyssä. On muistettava, että lakiesitys on ollut lainvalmisteluvaliokunnassa siksi tarkan käsittelyn alaisena, että siinä tuskin voinee löytää sellaisia lakiteknillisiä puutteellisuuksia, jotka edellyttäisivät asian uudelleen käsittelyä. Mikäli minä huomasin, ed. Kuokkanen pääasiassa perusti huomautuksensa lakiehdotuksen 86 $:ään, jossa on mainittu, että , vakuutettu, joka tämän lain mukaan on saanut vakuutussuorituksia, on siitä huolimatta oikeutettu yleisen lain nojalla vaatimaan sairauden aiheuttajalta korvausta sen seurauksista. Älköön kuitenkaan sillä tavoin mää rättäkö maksettavaksi enempää kuin minkä sellainen korvaus on tämän lain mukaan myönnettyjä vakuutussuorituksia suurempi.”? Mikäli minä huomasin, ed. Kuokkasen mielestä tulisi kysymykseen yleisen lain ja samalla myös sairausvakuutuslain määräykset sovellettaviksi samoissa tapauksissa, jolloin tarvittaisiin selvennystä niiden keskinäisestä järjestyksestä. Minä en ole kuitenkaan tullut vakuutetuksi siitä, että tässä olisi todellakin kysymyksessä epäse!vyyttä molempien lakien sovelluttamisesta, vaan että tämä 86 $ on riittävä. Että asia on niin, sen näkee paraiten siitä, että samanlainen pykälä jotensakin sanasta sanaan on olemassa myös tapaturmavakuutuslaissa ja siitä huolimatta ei tapaturmavakuutuslaissa ole syntynyt sellaisia ristiriitoja, joihin on vedottu. Tapaturmavakuutuslaissa nimittäin vastaava pykälä kuuluu seuraavasti: Jos vakuutettu on tämän lain mukaan saanut korvausta, olkoon hän kuitenkin oikeutettu yleisen lain nojalla vaatimaan vamman aiheuttajalta korvausta sen seurauksista. Älköön kuitenkaan sillä tavoin määrättäkö maksettavaksi enemmän kuin minkä verran sellainen korvaus on tämän lain mukaan myönnettyä korvausta suurempi.” Tässähän on lausuttu aivan sama periaate tapaturmavakuutukseen mähden kuin käsiteltävänä olevan lain 86 $:ssä on lausuttu sairausvakuutukseen nähden, ja siitä huolimatta tapaturmavakuutuslain sovellutukseen ei ole aiheutunut ristiriitaisuuksia. Minä katson, että jos kerran tapaturmavakuutuksessa on selviydytty samanlaisen pykälänkin 83 $ :n avulla, niin myöskin yhtä helposti voidaan selviytyä samanlaisissa tapauksissa sairausvakuutukseen nähden. Minä sentähden katson tarpeettomaksi asian lähettämistä lakivaliokuntaan.
Meidän taholta vastustetaan myös asian lähettämistä lakivaliokuntaam. Meidän mielestämme on tärkeätä että tämä olisi käsiteltävä eduskunnassa ilman mihinkään valiokuntaan lähettämistä enää.
Minä en myöskään näe syytä olevan lähettää kysymystä enää lakivaliokuntaan. Jos ne kohdat, mihin ed. Kuokkanen katsoi tarpeelliseksi saada lisäselvitystä, sitä todella tarvitsevat, niin se käy yksinkertaisesti päinsä siten, että eduskunta ottaa huomioon niitä esityksiä, joita me olemme täällä tehneet, joten sen mukaan esitys menee uudelleen suureen valiokuntaan. Minä luulen, että suuressa valiokunnassa voidaan, jos aihetta on, tehdä niitä tarpeellisia korjauksia, että ei tule ristiriitaa minkään muun lain kanssa.
Minä en myöskään voi hyväksyä ed. Kuokkasen ehdotusta. Minä en tosin tahdo sanoa, ettei olisi aihetta vieläkin harkita niitä muistutuksia, joita hän on tehnyt tätä lakiehdotusta vastaan muutamassa kohden. Näitä muistutuksia hän on tehnyt jo suuressa valiokunnassa ja sen jaostossa ja niitä on myös harkittu ilman, että on katsottu niiden antavan aihetta muutoksiin, mutta hyvä on, jos niitä vieläkin harkitaan. Mutta minusta ei missään tapauksessa ole oikein eduskuntatyön kannalta, että tällainen lakiehdotus, joka ei kuulu lakivaliokunnan alaan, lähetettäisiin sinne parin muodollista laatua olevan muistutuksen johdosta. Jos niin meneteltäisiin, niin silloin lakivaliokunnasta tulisi täällä sellainen laitos, jonka perustamisesta ed. Sehauman on tehnyt aloitteen, jonkinlainen lakineuvosto tai yleinen lakien tarkastuslaitos, ja sellaiseksi ei lakivaliokuntaa ole tarkoitettu ja sellainen se ei valtiopäiväjärjestyksen mukaan ole. Minä odotan, että ed. Kuokkanen tekee ne muutosehdotukset, mitä hän haluaa. Taitavana lakimiehenä hän varmaan osaa pukea ajatuksensa sellaiseen muotoon, että hänen tarkoituksensa tulee näkyviin. Sitten suuri valiokunta vielä voi harkita onko ed. Kuokkanen osunut oikeaan, vaiko ei, mutta lakivaliokuntaan ei minusta tätä asiaa ole syytä palauttaa.
Jag förenar mig om det uttalande, som nyss avgavs av rdm. Tuomioja. R. O. stadgande, att, medan andra behandlingen pågår, nytt utlåtande kan infordras antingen av det specialutskott, som redan handlagt ärendet, eller något annat 'specialutskott, har i praktiken hittills tolkats så, att någon gång ytterligare utlåtande inbegärts av grundlagsutskottet rörande någon konstitutionell sida av ärendet eller av statsutskottet rörande någon finansiell punkt i ärendet, men det har aldrig förekommit — och det synes mig icke heller vara riktigt, att så skulle komma att ske —, att man av ett utskott sådant som lagutskottet, vars uppgift är noga bestämd i R. O., skulle inbegära utlåtande rörande ett helt lagförslag, vars beredning otvivelaktigt tillhört och tillhör ett annat specialutskott. Jag måste således anse att grundlagsutskottets nya ordförande icke denna gång har lyckats med det förslag, som han här har framställt.
Vad den formella sidan av saken beträffar, är jag fullt ense med rdm. Tuomioja och auman, men det synes mig att icke anledning till en sådan remiss, som rdm. Kuokkanen föreslog, ens pä sakliga grunder finnes. Det är visst sant, att enligt lagen om (barn utom äktenskap, kvinna, som utom äktenskapet är rädd med barn, är berättigad att av den man, som haft samlag med henne och kunnat råda henne med barnet, erhålla underhållsbidrag för två månader före och även, där kvinnan ej har barnet hos sig, två månader efter nedkomsten, Nu påstås det, att en sådan kvinna alltså skulle kunna få dubbel ersättning. På grund av sjukförsäkringslagen skulle henne obligatoriskt beviljas moderskapspenning under en viss tid före och efter barnets födelse, och dessutom skulle hon pä grund av lagen om barn utom äktenskap få skäligt underhåll av barnets fader eller presumtiva fader för samma sak. Nu är det dock att märka, att enligt lagen om barn utom äktenskap ett sådant underhållsbidrag bör av lägersmannen utgivas blott under den förutsättning, att kvinnan skäligen anses vara i behov av dylikt. Om nu det ersättningsbelopp hon får på grund av sjukförsäkringslagen anses skäligt och tillräckligt, förfaller utan vidare, såvitt jag kan se saken, understödet enligt lagen om barn utom äktenskap. En sådan konflikt synes mig därför icke råda, som av rdm. Kuokkanen gjorts gällande, mellan de båda lagstadgandena. Säledes skulle icke heller sakligä skäl motivera en remissi det avseende här varit fråga om.
Minä pyysin puheenvuoron ed. Kuokkasen remissiehdotuksen vuoksi. Hän perustelee lähete-ehdotustaan sillä, että käsilläolevan lakiehdotuksen 86 $:n mukaan olisi vakuutettu, joka tämän lain mukaan on saanut vakuutussuorituksia, siitä huolimatta oikeutettu yleisen lain nojalla vaatimaan sairauden aiheuttajalta korvausta sen seurauksista. Ja hän tekee sitten kyseenalaiseksi, onko tämä pykälä ristiriidassa yleisten lainsäännösten kanssa, toisin sanoen, lähinnä rikoslain 9 luvun vahingonkorvausta koskevain säännösten kanssa. Minä olen ottanut esille vielä erään tapauksen meidän voimassaolevasta lainsäädännöstämme ja se on nähtävissä laissa moottoriajoneuvoliikenteestä johtuvan vahingon vastuusta, joka on annettu 28 päivänä huhtikuuta 1925. Sen 17 $:ssä sanotaan: , Joka tämän lain mukaan on saanut korvausta, älköön olko estetty yleisen lain nojalla hakemasta korvausta siltä, joka tahallansa tai tuottamuksesta on vahingon aiheuttanut. Älköön kumminkaan sillä tavalla määrättäkö maksettavaksi enempää kuin minkä verran sellainen korvaus on tämän lain mukaan myönnettyä korvausta suurempi.” Tässä on nimittäin tämin käsilläolevan lakiehdotuksen 86 $:ssä samanlainen periaate ja asia lausuttuna. Siinähän sanotaan: ,Älköön kuitenkaan sillä tavoin määrättäkö maksettavaksi enempää kuin minkä sellainen korvaus on tämän lain mukaan myönnettyjä vakuutussuorituksia suurempi.” Ed. Kuokkasen olisi pitänyt harkita ehdotustaan vähän tarkemmin ja erikoisesti hänellä olisi lakimiehenä ollut tähän syytä. Ei pidä tulla johtamaan eduskuntaa harhaan ainakaan tällaisella ehdotuksella, joka ilmeisesti ei ole paremmin asiallisesti kuin muodollisestikaan oikea, vaan täysin väärä, niinkuin täällä useilla esimerkeillä toivottavasti nyt on osoitettu. Minä vastustan jyrkästi ed. Kuokkasen ehdotusta.
Keskustelun kuluessa on ed. Kuokkanen ehdottanut, että eduskunta päättäisi lähettää asian lakivaliokuntaan lausunnon. antamista varten siitä, onko esilläoleva lakiehdotus ja missä kohden ehkä ristiriidassa voimassaolevan lain kanssa ja aiheuttaako se siihen ehkä muutoksia. Tätä ehdotusta on ed. Koivisto kannattanut.
Äänestyksessä on annettu 98 jaa- ja 77 ei-ääntä, 3 tyhjää; poissa 21. Eduskunta on siis päättänyt jatkaa asian asiallista käsittelyä,
I min till socialutskottets betänkande fogade reservation har jag uttalat mig för frivillig försäkring framom obligatorisk sådan. Vid sådant förhållande har jag under den långa diskussion, som här i dag har förts, fäst uppmärksamheten vid de uttalanden, som i denna del har givits i annan riktning, Och har jag härvid främst fäst mig vid att rdm. Helo gjort gällande, att till och med arbetsgivargruppen vid internationella arbetskonferensen i Geneve 1927 skulle hava ställt sig tveksam till frågan, huruvida sjukförsäkringen (borde vara obligatorisk eller frivillig. Detta föranleder mig att framhålla, att arbetsgivardelegerandena i Genéve för en del av de länder, vilka redan hade obligatorisk sjukförsäkring, saknade intresse för frågan om sjukförsäkringen borde vara obligatorisk eller frivillig, och att de icke heller vore angelägna om att försätta dem, vilka ieke ännu voro härutinnan bundna, i ett bättre läge än de själva intogo. Detta är förklaringen till det mycket beklagliga, av rdm. Helo åberopade mellanfallet, som i denna sak verkligen inträffade i Genäve. En annan ärad medlem av denna kammare har till stöd för principen om obligatorisk sjukförsäkring meddelat, att man inom en del kretsar i Sverige strävade till att "komma ifrån det där rådande systemet med frivillig sjukförsäkring och att övergå till obligatorisk. Ehuru jag ieke betvivlar riktigheten av de uppgifter, som sälunda lämnats, ber jag dock att få framhålla, att en strävan i sädan riktning frän andra kretsar möter kraftigt motstånd, och ber jag i det avseendet särskilt att fä meddela, att vid 1928 ärs riksdag i Sverige väektes motion, däri motionärerna hemställde att riksdagen måtte besluta anhålla om verkställande av utredning rörande införande snarast möjligt av obligatorisk sjukförsäkring i Sverige. Det s. k. lagutskottet n:o 2, som motsvarar vårt socejalutskott, hemställde 1 sitt utlåtande, att motionen icke måtte till någon riksdagsäteärd föranleda. I motiveringen anförde utskottet bland annat: ,I den föreliggande motionen har ej framlagts material av beskaffenhet att undanröja de allvarliga betänkligheter, som i frågans nuvarande läge måste hysas mot, att riksdagen skulle binda sig vid den ståndpunkten, att den obligatoriska sjukförsäkringen är den enda form, som kan ifrågakomma vid sjukförsäkringsfrägans lösning. — Utskottet som är övertygat om att med hänsyn till frågans vikt Kongl. Maj:t icke lär underlåta att främja arbetet att åstadkomma en för Sverige lämpad omorganisation av sjukförsäkringen, anser sig ej kunna förorda, att riksdagen skulle inskränka möjligheterna att undersöka framkomligheten av olika vägar för frågans lösning.” Båda kamrarna antogo utskottets förslag. Genom en annan proposition hade ett yttrande av riksdagen anhållits rörande två vid internationella arlbetsorganisationens konferens i Genéve 1927 beslutade förslag till konventioner, nämligen förslag till konvention angående sjukförsäkringen för arbetare inom industri och handel samt tjänstefolk och förslag till konvention angående sjukförsäkring för jordbruksarbetare, och riksdagen beslöt att förena sig om uttalandet att ifrågavarande konventioner då icke skulle godkännas. Detta tyder sålunda på att, även om i Sverige finnes en rörelse till förmån för obligatorisk försäkring, den & andra sidan har starkt motstånd från annat håll. Då jag före middagen hade ordet, hade jag redan ärnat framhålla, att jag och mången med mig gärna skulle se, att lagen om sjukförsäkring kunde förverkligas, men att vi hysa de allvarligaste betänkligheter i fråga om möjligheten för riket att bära den ekonomiska börda, som sålunda skulle läggas på detsamma. Då det är allmänt bekant, att det av statsrädet senaste höst tilisatta ekonomiska rådet handlagt denna sida av saken, förenar jag mig om det uttalande rdm. Virkkunen för en stund sedän här avgav och däri han framställde önskningsmälet att riksdagen, innan frägan slutligen avgöres kunde fä del av den beredning ekonomiska rådet egnat frågan och av de uttalanden, som därvid avgivits.
Taantumuksellisten ja edistysmielistenkin porvarien taholta on esitetty monenlaisia vastaväitteitä käsillä olevan sairausvakuutuslain vastustamiseksi ja erittäinkin sen laajemmassa muodossa toteutettuna. . Yksi sellainen väite, jonka sosialidemokraattinen hallitus esityksensä perusteluissa jo mainitsee, on se, että lain sovelluttaminen kaikkiin maataloudessa työskenteleviin työläisiin nähden tuottaisi suuria vaikeuksia ja kohtuuttoman suuria kustannuksia. Sillä perusteella hallitus on jättänyt lain ulkopuolelle kaikki ne maatyöläiset, jotka työskentelevät sellaisilla tiloilla tai työpaikoissa, misä on alle 5 työntekijää. Minä haluan tämän noskelaisen hallituksen esityksen johdosta sanoa Puhemies (koputtaen): Ei saa käyttää loukkaavia sanoja!
että heidän sanat ja teot eivät käy yhteen. Siitä mainitsen vain sen, mitä sosialidemokraatit puhuvat joukoille ja minkälaisia lakiesityksiä he antavat. Vuonna 1926 eräässä lentolehtisessä sosialidemokraattinen puolue tarjosi joukoille paljon laajemmalle pohjalle perustuvaa lainsäädäntöä. Siinä m.m. sanotaan: ,Työväestön turvaksi sairauden, kuoleman ja synnytyksen varalta on säädettävä laki pakollisesta vakuutuksesta, joka on ulotettava kaikkiin toisen työssä palkkaa eli korvausta vastaan oleviin työläisiin.” Tämän johdosta minä kysyn ed. Paasivuorelta, onko hän lukenut tämän lentolehtisen?
Ed. Paasivuori: Ei ole tullut luetuksi!
Mitä varten edellämainittu lentolehtinen on painettu vuonna 1926?
Ed. U. Hannula: Ei ole aikaisemmin ennätetty!
Mitä Paasivuoren arvosteluun meidän vastalauseestamme tulee
Ed. Huttunen: Se oli oikea!
, täytyy sanoa, ettei se pidä paikkaansa. Mitä me vastalauseessamme esitämme, niin monia sellaisia kohtia on monessa maassa jo toteutettu. Esim. imettämisavusta maksetaan monessa maassa pitemmältä ajalta kuin meidän vastalauseessamme ehdotetaan.
Vasemmalta: Huonohan se onkin!
Mitä siihen väitökseen tulee, ettei tätä voitaisi käytännössä toteuttaa, niin tämäkin vain osoittaa, että ed. Paasivuori muitten sosialidemokraattien mukana ei tiedä mitä hän puhuu. Silloin kun monessa maassa on voitu jo toteuttaa monia sellaisia kohtia, mitä me olemme ehdottaneet, niin sitä suuremmalla syyllä tässä maassa voisi niitä toteuttaa, jos taloudellinen ja valtiollinen valta olisi meidän käsissämme.
Hilpeyttä. -— Siinäpä se onkin!
Me taistelemme sen vallan saavuttamiseksi. Mitä niihin väitöksiin tulee, joita ed. Lohi täällä sanoi, että Suomen olot ovat erilaisemmat kuin toisissa maissa, joissa on hyväksytty sairausvakuutus, ja senvuoksi ei voi hyväksyä tätä lakia, täytyy siitäkin sanoa, etteivät sellaiset lausunnot ole muuta kuin tyhjiä verukkeita. Lohen lausunto on aivan samanlainen kuin Palmgrenin, kun hän lain hyväksymistä. vastustaa sillä perusteella, ettei laki käsitä käsityöntekijämestareita ja pienviljelijöitä. Jos maalaisliittolaiset ja ed. Palmgren niiden mukana puolustavat lain hyväksymistä, niin kannattakaa meidän ryhmämme ehdotuksia, silloin tulevat lain alaisiksi kaikki ne palkkatyöläiset, joiden kuukausitulot ovat alle 2,500 markkaa ja maalla kunnallisverotuksen mukaan kaikki ne, joittenka tulot ovat alle 12,000 markkaa vuodessa. Jos laki tässä suhteessa ei ole tarpeeksi laaja, niin ehdottakaa paranmuksia, että kaikki köyhälistöläiset tulevat sairausvakuutuksen alaisiksi. Minä uskallan epäillä, etteivät Palmgren ja Lohi tule kannattamaan meidän ehdotuksiamme, jotka koskevat lain laajentamista. Vaikka hallitus esityksessään oli jättänyt lain ulkopuolelle noin 300,000 maataloustyöläistä, me emme silti esitä hylättäväksi, vaan teemme laajennusehdotuksia, kuten vastalauseestamme ilmenee. Maalaisliittolaiset y. m. porvarit voisivat nyt tehdä sellaisia parannusehdotuksia, että lain alaisiksi tulisi kaupunki- ja maalaisproletariaatti. Maalaisliittolaisten taholta vielä vastustetaan sairausvakuutuslain hyväksymistä sillä, kun hallitus on antanut työkyvyttömyys- ja vanhuusvakuutuslain, joka heidän mielestään on tärkeämpi. Kyllä sen lain mukaan pieni määrä työtätekevän luokan jäseniä pääsisi vanhuusturvaa nauttimaan. Ikäraja on asetettu 70 vuodeksi. Se tarkoittaa samaa kuin luvata vanhuudeneläkettä kuoleman jälkeen. Meidän on muistettava, että ennen 70 vuotta kymmenet tuhannet köyhät ja vähävaraiset sairastuvat ja he tarvitsevat silloin yhteiskunnan apua, lääkärinhoitoa y. m. sairausavustusta. Pitäisikö nämä pienipalkkaiset ja muut vähävaraiset jättää oman onnensa nojaan tai elämään ja sairastamaan armeliaisuuden varassa? Jos porvaristo ei hyväksy pakollista sairausvakuutusta, silloin Suomi tulee jäämään yhteiskunnallisen lainsäädännön suhteen ,mustaksi Suomeksi” maailman kartalla. Tahtooko maalaisliitto pitää Suomen värin mustana? Teistä riippuu nyt Suomen värin laatu. Tässä yhteydessä mainittakoon, että virallisten tutkimusten mukaan viimeisten 40 vuoden kuluessa on 22 valtiota toimeenpannut pakollisen sairausvakuutuksen. 13 maassa on toteutettu sairaus-, työkyvyttömyys- ja vanhuuden vakuutus. Nykyään on Europassa yli 50 miljoonaa pakollisesti vakuutettua työntekijää ja muutamia miljoonia vapaaehtoisesti vakuutettuja. Niistä 22 valtiosta, missä pakollinen sairausvakuutus on voimassa, on 12 valtiota alusta alkaen tai myöhemmin saattanut vakuutuksen alaiseksi kaikki ne henkilöt, jotka työskentelevät taloudellisesti rlippuvassa asemassa. Toisissa maissa ei vakuutus koske kaikkia palkkatyöntekijöitä, vaan ainoastaan teollisuuden ja kaupan palveluksessa olevia työntekijöitä ja toimihenkilöitä. Eräissä maissa taas, missä pakollinen sairausvakuutus ei ole voimassa, voivat palkkatyöntekijät ja heidän kanssaan samassa taloudellisessa asemassa olevat itsenäiset ammatinharjoitta jat ruveta vapaaehtoisten sairauskassojen jäseniksi, mitkä saavat aineellista ja siveellistä tukea viraomaisilta. Monessa maassa on sairausvakuutus tehty pakolliseksi kaikkiin palkkatyöntekijöihin nähden ammattiin katsomatta, teollisuuden, kaupan ja maatalouden alalla. Ne maat, joissa on hyväksytty pakollinen sairausvakuutus lainsäädännön kautta, ovat seuraavat: Saksa, Itävalta, Norja, Jugoslavia, Neuvosto-Liitto, Emnglanti, Bulgaria, Tshekko-Slovakia, Puola ja Ohile. Ja seuraavissa maissa on hyväksytty vain teollisuuden ja kaupan alalla: Unkarissa, Luxemburgissa ja Kreikassa sekä Japanissa ja Rumaniassa vain teollisuustyöväestö. Edellämainituista maista ovat monet vuosikymmeniä sitten jo hyväksyneet sairausvakuutuksen. Näihin maihin verrattuna on Suomi ,musta maa”, vaikkakin sitä sanotaan , valkoiseksi Suomeksi”. Mitä niihin lausuntoihin vielä tulee, ettei valtion talous kestäisi pakollista sairausvakuutuksen toteuttamista laajemmassakaan. muodossa, ei pidä paikkaansa. Viime perjantaina sosialiministeri Mannio täällä mainitsi, minkä verran käytetään yhteiskunnalliseen vakuutukseen toisissa maissa. Hän m. m. sanoi: ,Monet maat uhraavat yksin sosialivakuutukseen 10—15 %:iin työväkensä palkoista. Meidän vastaavan luvun nykyään ollessa vähän yli 1 %:n, nousevat meidän sosiaalisia menojamme vastaavat menot niin hyvin läntisissä kuin eteläisissäkin naapurimaissamme m.m. valtiobudjetissa suhteellisesti monin verroin suuremmiksi kuin meillä. Asukasta kohti tekevät sosialivakuutusmenot mykyjään Tanskassa noin 467 mk., Ruotsissa noin 176 mk., Norjassa noin 167 mk., Latviassa noin 51 mk, Virossa noin 26 mk. ja Suomessa noin 20 mk. Tätä vertailua on koetettu osoittaa ontuvaksi sillä, että me muihin tarkoituksiin käytämme niin paljon varoja, että niitä ei sosialivakuutukseen enää riitä. Tähän on kuitenkin huomautettava ensinnäkin, että valtiotalouden tila asiantuntijain arvostelun mukaan on meillä esimerkiksi samottuihin maihin verrattuna suhteellisen edullinen eikä kansantalouttammekaan voi pitää samoihin maihin verrattuna kaikkein heikoimpana.? Tässä esitetyn sosialiministerin lausunnon mukaan voidaan tässäkin maassa taloudellisesti hyväksyä sairausvakuutus. Ed. Lohi täällä valitti sitä, että lakiehdotuksen mukaan valtion osuus vakuutettuja kohtaan, kun se on 70 markkaa, on liian suuri. Päinvastoin minä väitän, että se summa on pieni verrattuna siihen, kun maalaisliittolainen hallitus esitti itäksi vuodeksi sotilasmenoihin 167 markkaa henkeä kohden, pistimien hyväksi. Riittääpä siihen tarkoitukseen valtion varoja. Maalaisköyhälistönkö hyväksi? Fi, vaan työläisiä vastaan, kun ne työttömyyden ja kadon johdosta ovat joutuneet kärsimään nälkää, puutetta ja kurjuutta ja jos he hädän pakottamina nousevat liikehtimään, vaatimaan työtä ja leipää. Kun valtion varoja käytetään suuria summia sotalaitoksen ylläpitämiseen, niin siksi ei riitä hyödyllisiin tarkoituksiin. Sairausvakuutuksen toteuttami- N Tiistaina 12 p. helmikuuta 1929. N seen riittää varoja, jos porvaristolla on vain "hyvää halua sen toteuttamiseen. Vähennettäköön — sotilas-, suojeluskunta-, ohranay. 10. menoja, virkamiehistön. suuria palkkoja ja eläkkeitä. Tietoisina siitä, että valtion varoja a pakollisen sairausvakuutuksen. käytännössä toteuttamiseksi riittää, meidän ryhmämme kannattaa lain hyväksymistä niillä muutosehdotuksilla, joita meidän vastalauseessamme on ehdotettu. Minä kannatan ed. L. Myllymäen tekemää ehdotusta, että käsittelyn pohjaksi otetaan ryhmämme tekemä vastalause.
Keskustelun kuluessa on ed. Gebhard ehdottanut, että lakiehdotus palautettaisiin työväenasiainvaliokuntaan, jotta 36 8:n 3 momentti muutettaisiin siten, että vakuutetun vaimolle synnytystapauksessa annettaisiin äitiysapua ja että laki+ ehdotukseen tehtäisiin tästä aiheutuvat muutokset. Tätä ehdotusta ei ole kumminkaan kannatettu, joten se ei tule äänestettäväksi. Ed. L. Myllymäki: ed. Tannerin kannattamana on ehdottanut, että eduskunta päättäisi hyväksyä käsittelyn pohjaksi työväenasiainvaliokunnan mietintöön n:o 1 liitetyssä VIII vastalauseessa olevan - lakiehdotuksen. Kutsun tätä ehdotusta ed. » L. Myllymäen ehdotukseksi.
On siis äänestettävä ed. L. Myllymäen ehdotuksesta.
Äänestyksessä on annettu 138 jaa ja 33 ei-ääntä, 2 tyhjää; poissa 26. Eduskunta on siis päättänyt ottaa käsittelyn pohjaksi suuren valiokunnan mietinnön.
Tämän asian käsittely keskeytetään.