Ehdotuksen valtion tulo- ja menoarvioksi vuodelle 1932
Related documents:
Hallituksen esitys n :o 39
Puhemiesneuvosto ehdottaa, että asia lähetettäisiin valtiovarainvaliokuntaan.
Herra puhemies! Maailmantaloudessa on ankara takatalvi seurannut vuoden 1919 sekasäistä rauhan kevättä. Vaikka vuodet 1921 ja 1928 edustavatkin jonkinlaisia konjunktuurikäyrän huippuja, ovat kuitenkin perimmäisinä syinä nykyiseen pulakauteen sodan maailmantaloudessa aiheuttamat mullistukset. Vuosikausia on useissa suurissa teollisuusmaissa, ensin Englannissa, mutta sitten myöskin Saksassa ja viimeksi Yhdysvalloissakin vallinnut laajalti työttömyyttä. Ja parin viime vuoden kuluessa, jokseenkin täsmälleen elokuun— syyskuun (—taitteesta 1929 alkaen on liikepula lamauttavasti levinnyt useimpien maitten talouteen horjuttaen myöskin useimpien valtakuntain valtiontalouden tasapainoa. Rikkaimmissakin maissa on valtiovarainministereillä ja hallituksilla ollut huolena tulo- ja menoarvioon ilmestyväin vajauksien peittäminen. Pari tunnetuinta esimerkkiä mainitakseni on Englannissa hallituksen asettama säästäväisyyskomitea tänä kesänä pitänyt 96 miljoonan punnan, s. o. noin 181/, miljaardin Suomen markan menojen supistukset aivan välttämättöminä. Ja hallitus Englannissa on nyt syksyn tullen ollut tyytyväinen saadessaan lyhytaikaista ulkomaista luottoa sikäläisillä markkinoilla ennen kuulumattoman korkeilla koroilla. Ja paraikaa Yhdysvallat kotimaisilta markkinoiltaan ottavat 1,100 miljoonan dollarin lainan budjetissa olevan 900 miljoonan dollarin, s. o. lähes 36 miljaardin Suomen markan vajauksen peittämiseksi. Saksan y. m. Keski- ja Kaakkois-Europan maiden finanssivaikeudet ovat yleisesti tunnetut. Suuremmassa määrässä kuin tuskin milloinkaan on meillä Suomessakin niinä kuukausina, jotka ovat kuluneet nykyisen hallituksen. ryhtymisestä toimeensa, valtiontalous ja valtion tulo- ja menoarvio ollut sekä hallituksen huolenpidon, että myös valveutuneen yleisen mielipiteen kiinnon esineenä. Jo ohjelmapuheessaan maaliskuun lopulla hallitus korosti tiukan säästäväisyyden välttämättömyytiä valtiontaloudessa. Ja kuten valtiovarainministerillä huhtikuun lopulla oli tilaisuus eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle selostaa, ryhtyi hallitus jo maalishuhtikuun taitteessa erinäisiin toimenpiteisiin valtiontalouden tasapainon järkkymisen estämiseksi. Näistä toimenpiteistä mainittakoon ensi sijassa erityisen asiantuntijalautakunnan, n. s. Paasikiven komitean, asettaminen 30 vpäivänä maaliskuuta harkitsemaan 'keinoja valtion menojen supistamiseksi ja laatimaan ehdotuksia tähän tähtääviksi lainsäädäntö- y. m. toimenpiteiksi. Kun valtion tilinpäätös vuodelta 1930 valmistui huhtikuussa ja samaan aikaan saatiin tiedot valtion tulojen kerääntymisestä vuoden ensimmäisen neljänneksen ajalta, pakottivat nämä tiedot hallituksen nopeasti miettimään keinoja, miten pääomasäästön liian pieneksi supistumisen ja valtion tulojen huomattavan vähenemisen aiheuttamat haitat voitaisiin voittaa. Tähän tähtäävistä toimenpiteistä on mainittava eräät valtiovarainministeriön keväällä kirjoittamat kirjeet, joissa teroitettiin ankaran säästäväisyyden välttämättömyyttä sekä ennen kaikkea keväästä alkaen toimeenpantu kassavirastojen toiminnan säännöstely ja kuluvan vuoden menoarviossa tehdyt supistukset. Kun huomattiin tarpeelliseksi ja välttämättömäksi, että valtiovarainministeriöllä pitäisi olla hyvissä ajoin tiedot valtion käteisten varojen tarpeesta kunkin alkavan kuukauden aikana, kehoitettiin 14 päivänä huhtikuuta lähetetyllä kiertokirjeellä kaikkia virastoja, joilla on oma tililaitos, ennen kunkin kuukauden 25 päivää valtiovarainministeriölle toimittamaan erityiselle kaavakkeelle laadittu arviolaskelma asianomaisen viraston lukuun seuraavan kuukauden aikana suoritettavista tuloista ja menoista. Ensi kerran toukokuulta ja sitten aina joka kuukaudelta. Tämän lisäksi vaadittiin samanaikaisesti arviolaskelma touko—kesäkuulta ja vastedes kultakin vuosineljännekseltä ennen edellisen kuukauden 25 päivää. Samalla huomautettiin, että tietojen tuli perustua mahdollisimman yksityiskohtaisiin ennakkolaskelmiin, jotka viraston oli säilytettävä siltä varalta, että valtiovarainministeriö haluaisi saada ne käytettäväkseen tiedonantojen tarkistamista varten. Kun samalla sovittiin eräistä tarkistuksista ja muutoksista eri virastojen suurimpain sallittujen kassavarojen määrissä, jotka aina ovat olleet valtiovarainministeriön vahvistamat ja kun kuukausittain verraten tarkasti eri virastojen kassain käyttöä valvottiin, on voitu valtiontalouden hoito niin järjestää, että kaikki välttämättömät rahatarpeet on tyydyttävästi voitu 'hoitaa kassatilanteen puolesta pulaan joutumatta. Niinpä on valtiovaraston pano- ja ottotilillä Suomen Pankissa huhtikuun lopulta alkaen paria heinäkuun viikkoa lukuunottamatta aina ollut ainakin muutamiin kymmeniin miljooniin nouseva saatavasaldo valtiolle. Sivumennen muuten mainittakoon, että valtiovaraston pano- ja ottotili, josta Suomen Pankki ei mitään korkoa hyvitä, joissakin Pankin viikkoraporteissa saattaa huoleti olla tyhjäkin, kuten esim. kesäkuussa ja lokakuussa v. 1930 tai tammikuussa ja maaliskuussa v. 1931. Silloin vain Suomen Pankki pieneksi aikaa joutuu korvauksena usein melkoisiin summiin nousevista korottomista valtiovaroista myöntämään valtiolle jonkin viikon pientä lyhytaikaista korotonta luottoa. Onhan useissa maissa, esim. Saksassa ja Hollannissa, valtiopankki nimenomaan vperustuslain tai pankin perusteena olevan lain mukaan velvollinen määrättyyn summaan saakka antamaan valtiolle lyhytaikaista korotonta luottoa, joko ihan korotonta tai, niinkuin Italiassa esim. Banca Italia, 1.5 % :n korkoa vastaan. Valtion tämän vuoden menojen supistaminen, johon myöskin jo keväällä hallituksen oli pakko ryhtyä, on pääpiirteissään selostettu hallituksen esityksessä valtioneuvoston lainanottovaltuuksien muuttamisesta; esitys n:o 66. Yksityiskohtaisen selostuksen näistä supistuksista täytyy jäädä tämän vuoden tilinpäätöksen yhteyteen, koska sitä supistussuunnitelmaa, joka valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnassa keväällä laadittiin, on sikäli ollut siellä täällä muutettava, että jollakin momentilla mahdottomaksi osoittautunut supistus on sopimuksen mukaan korvattu jollakin toisella momentilla saatavalla säästöllä. Ja tällaisia muutoksia suunnitelmissa saattaa vieläkin esiintyä. On luonnollista, että lakien suorastaan määräämät menot ovat asianmukaisesti vuoden kuluessa suoritettavat. Mutta kun hallituksella aina on katsottu olevan oikeus esim. virkojen lakkauttamiseen ja usein vaihtelevan ylimääräisen työvoiman järjestämiseen ja kun erinäiset työmäärärahatkin voidaan siirtää tuonnemmaksi ja parempina aikoina suoritettaviksi, lienee siinä valtiotalouden vuosiohjeessa, mitä vahvistettu tulo- ja menoarvio merkitsee, tuloarvion osoittautuessa kokonaan paikkansapitämättömäksi, myönnettävä menojenkin puolella määrätyissä rajoissa pysyväin supistusten olevan hallituksen harkinnan varassa, edellyttäen että näistä — supistuksista aikanaan annetaan eduskunnalle täysi tilitys. Kuten ennen mainitussa hallituksen lainavaltuuksien uudistusta koskevassa esityksessä on selostettu, voidaan laskea suunniteltujen menojen vähennysten tämän vuoden ajalla nousevan ainakin 260 milj. markkaan. Jo kesäkuun loppuun mennessä olivat v. 1981 valtion menot vähän yli 216 milj. markkaa pienemmät kuin vastaavana aikana v. 1930. Kassakontrolli- ja menojen supistustoimenpiteillä, joista edellä on tehty selvää, ynnä lisäksi eräin lyhytaikaisten luottojen järjestelyin on kevään ja (kesän kuluessa saavutettu valtion taloudessa sikäli tasapaino, että finanssihallinto on häiriöittä voinut täyttää tehtävänsä. Tämä on epäilemättä ollut omiaan tyynnyttävästi vaikuttamaan myös suurella mielenkiinnolla valtiontalouden kehitystä seuranneeseen yleiseen mielipiteeseen. Tosin niissä arvosteluissa ja neuvoissa, joita hallitukselle kuluneen kevään ja kesän aikana esim. julkisen sanan taholta on annettu, on joskus amsyyskuuta 1931: muttu harhaankin, kuten esim., jos melkein. ilkkuvassa äänilajissa todetaan, että valtio on tililtään nostanut viimeisetkin killinkinsä. tai jos, niinkuin huhuna kylläkin eikä niin paljon julkisessa sanassa, on väitetty tai esitetty epäilyksiä siitä, että voiko valtio siitä ja siitä kuukaudesta alkaen enää maksaa palkkojaankaan. Mutta yleensä lienee kyllä. mielenkiinnolla valtion taloudellisiin kysymyksiin ollut se erinomainen etu, että se suuresti on selventänyt käsitystä valtiontalouden mahdollisuuksista ja rajoituksista. Yhä laajemmissa piireissä ollaan selvillä. siitä, ettei valtiontalous ole mikään sellainen pohjaton rikkauden mahti, johon kansantalous kaikissa vaikeuksissaan voi melkein minkälaisin vaatimuksin tahansa turvautua, « vaan että valtiontalous on vain kansantalouden vaurauden tai heikkouden kuvastin. Valtiontalous elää todellisuudessa vain kansalaisten kukkaroista keräämillään varoilla, ja jos kansalaisten kukkarot ovat tyhjät, hupenevat pian pieniksi valtionkin kassavarat. Vetoomus valtion ylimääräiseen auttamisvelvollisuuteen esim. yhden kansanluokan hyvinvoinnin pelastamiseksi, on käytettävissä vain sikäli kuin toisten kansanluokkien kukkaroissa vielä on valtiolla ylimääräisesti jotain ottamista. Tässä, näin ehkä hiukan räikeästi, lausumaani totuutta eivät varsinkaan pulaliikkeeseen liittyneet maanviljelijät ole luonnollisestikaan aina jaksaneet käsittää, sitä vähemmän kuin heidän johtajillaankin on ollut ainakin osittain varsin erheellinen käsitys pulan syistä ja esitettävinään pulan parannussuunnitelmissa — varteenotettavien ajatusten ohella sellaisiakin, jotka toteutettuina varmasti aiheuttaisivat kansantalouden perustusten horjumisen ja luhistumi"sen, kuten ehdotukset setelirahakantaan — siirtymisestä tai pakko-obligatioista, jotka molemmat ehdotukset meidän maassamme, missä pääomanmuodostus muutenkin on ollut vähäinen ja heikko ja missä ulkomainen luotto ja siis myöskin ulkomaiden luottamus edelleen on tarpeen, ovat mahdottomiksi leimattavat. (Ed. Tanner: Ja mahdottomiksi muutkin vaatimukset!) No melkein kaikki! Tosin minä olen sattunut tapaamaan sellaisiakin maanviljelijöitä — minä heti sanon, etten ole ollut Helsingistä poissa tämän kesän kuluessa muuta kuin 5 lomapäivää — olen tavannut kuitenkin sellaisiakin maanviljelijöitä, jotka eivät sano pulakauden mitään voittamattomia vaikeuksia tuottavan. Olen myöskin todennut, että nyt niinkuin ennenkin kauppavararikot ovat lukuisimmat; tämän vuoden tammi—-kesäkuun aikana 497 kauppavararikkoa, maatalousvararikkoja 468. Mutta kun jälkimmäiset vararikot ovat viime vuoden vastaavaan aikaan verraten lisääntyneet 125 :llä ja edelliset vain 29:llä, todistaa se samaten kuin muutkin tunnetut tosiasiat, että maatalouspula on meidänkin maassamme eikä vain niissä maissa, joissa kansantalous on vielä paljon enemmän kuin meillä yksinomaan maatalouden varassa, maatalouspula on meidänkin maassamme varsin ankara ja se vaatii työttömyyden ohella valtiovallankin puolelta huolta ja huomiota. Hallituksen pulaohjelma, jota edustaa sarja eduskunnalle äskettäin annettuja esityksiä ja joista yleiskatsaus sisältyy Maankiinteistöpankin tukemista tarkoittavan esityksen n:o 59 perusteluihin, todistaa, kuten herra pääministeri ja herra maatalousministeri ovat eduskunnalle toissapäivänä näiden esitysten lähetekeskustelussa osoittaneet, miten hallitus tässä asiassa on koettanut tehdä kaiken, mikä valtiovallan tehtävissä on ollut ja mitä valtiotalouden tila on sallinut. Valitettavastihan pulan vaikutukset ulottuvat hyvin laajalti muihinkin elinkeinoihin kuin maatalouteen ja saattavat ne esim. teollisuudessa todellisuudessa olla vielä tuhoisammin tuntuvia. Maatila, pakkohuutokaupallakin myyty, ei silti jää asumattomaksi ja viljelemättömäksi, niinkuin Yhdysvalloissa ja Kanadassa kokonaisia farmarikyliä on autioitunut ja jätetty kylmilleen, mutta tehtaita, sellaisia kuin tiilitehtaita ja sahoja, meillä on useita jätetty ja sellaisiakin, jotka ovat olleet hyvin suuria ja nykyaikaisia, jätetty kokonaan tyhjiltään seisomaan ja työväestö joutunut työttömyyden kylmään maailmaan. Mutta tämäkään pulakausi, vaikka se voikin käydä sitkeämmäksi ja pitemmäksi kuin monet aikaisemmat, on kuitenkin lopulta aikanaan väistyvä ja sen johdosta romahtaneet arvot asettuvat kyllä taas, jos ei ennalleen, niin kuitenkin vakavalle kannalle. Jo nyt voidaan mielestäni ainakin Suomen kansantaloudessa panna merkille eräitä oireita pulan lieventymisestä. Kansantaloudellemme tärkeässä ulkomaisessa 'kaupassamme on kyllä edelleen suurta vähennystä huomattavissa, etenkin tärkeimmän vientitavaramme sahatun puutavaran myynnissä. Mutta pitkiin aikoihin jos milloinkaan ei kauppatase ole ollut meillä niin edullinen kuin se tänä vuonna ainakin heinäkuun. loppuun mennessä oli. Ja samalla kuin vuodentulotoiveet — ainakin suurimmassa osassa maata ovat suotuisat, saavutetaan tänä vuonna monen maataloustuotteemme, kuten voin, juuston, lihan ja kananmunien viennissä luultavimmasti ennätysmääriä, joskaan hinnat eivät ole korkeat. Ja alenneista sekä vielä ihan näinä päivinäkin alennetuista hinnoista huolimatta on paperin me:nekki ollut koko vuoden hyvä ja paperin tuotantokin tyydyttävästi kannattanut. Selluloosan menekki, joka joitakin aikoja sitten, vielä tänä keväänä, osoitti kokonaan tyrehtymistä, on taas uudelleen päässyt vauhtiin, niin että varsinkin sulfiittiselluloosan varastot alkavat olla myydyt ja monella johtavalla tehtaalla on tilauksia vastaista toi-mitusta varten tyydyttävästi. Hinnat vain ovat kyllä alhaiset. Vientimme on joka tapauksessa tämänkin vuoden kuluessa pysynyt elinvoimaisena ja jatkunut ehkä enemmän kuin ennen jalostettuihin tuotteihin siirtymässä ollen. Raaka-aineiden hintain -alenemisen ja työpalkkain alennusten johdosta voinee toivoa sahateollisuudenkin pian uudelleen pääsevän jonkinlaiseen vilkkaamman toiminnan alkuun, varsinkin. jos, kuten toivottavaa on, kansainvälisiä sopimuksia pohjoismaissa mahdollisimman laajalla pohjalla saadan aikaan. Pulakaudesta huoli"matta eivät myöskään rahapääomat maas:ssamme ole suorastaan sentään vähentyneet, vaan osoittavat ne heinäkuun lopulla vastaavaan aikaan viime vuonna verrattaessa esim. säästöpankeissa ja postisäästöpankissa samoinkuin osuuskassoissa, jopa jossakin määrin liikepankeissakin jonkinlaista nousua. Säästöpankeissa ovat tallettajain saatavat kohonneet 3,490 miljoonasta noin 4,180 miljoonaan, postisäästöpankin talletukset ovat kohonneet 228 miljoonasta 246 miljoonaan ja osuuskassojen talletukset 400 miljoonasta 428 miljoonaan. Yksityispankeissakin on talletus- ja säästökassatileillä tänä vuonna heinäkuun lopussa hiukan enemmän rahoja kuin vuosi aikaisemmin, 6,292 miljoonaa viime vuoden 6,284 miljoonaa vastaan. Osakeyhtiöiden osakepääomat esiintyvät tänä vuonna kesäkuun lopussa 8 miljaardin 856 miljoonan markan suuruisina ja ovat siten hiukan suuremmat kuin vuoden vaihteessa, jolloin ne olivat 8 miljaardia 797 miljoonaa. Ja kun yleensä pidetään rakennusteollisuutta jonkinlaisena suhdanteiden parhaana ilmapuntarina sellaisena, joka ensimmäiseksi osoittaa elpymisen merkkejä lamakauden alkaessa väistyä, on syytä mainita muutamat numerot, jotka todistavat vilkastuvaa toimintaa Helsingin rakennusteollisuudessa. Heinäkuun loppuun mennessä tänä vuonna hyväksytyt uusien rakennusten piirustukset edustivat 643,000 kuutiometrin rakennusalaa, vastaavana aikana viime vuonna 253,000 kuutiometrin. Ja rakenteilla olevat rakennukset tänä vuonna heinäkuun lopussa lasketaan tarvitsevan 164 milj. markkaa, vastaavana aikana viime vuonna laskettiin tarvittavan vain 92 milj. markkaa, niiden loppuun saattamiseksi. Kun vielä ottaa huomioon, että alentuneisiin elinkustannuksiin niin kovin vaikea sopeutuminen: on meillä pidemmälle edistynyt kuin rikkaimmissa maissa, esim. Englannissa ja Ruotsissa, on maailman suhdanteiden vähänkin virkistyessä ja menekkimahdollisuuksien hiukankin parantuessa meillä sittenkin paljon helpompi kuin monella muulla maalla päästä näistä vilkastuvista suhdanteista hyötymään. Missään tapauksessa meillä ei ole syytä toivottomuuteen. Ahtaat ajat saattavat vielä kuukausia, ehkä vuosiakin jatkua, mutta varmasti koittavat taas paremmat päivät. Tarmokkuudella ja sitkeydellä, säästäväisyydellä ja toimeliaisuudella on kansamme ennenkin mitä vaikeimmat ajat kestänyt ja on ne vieläkin voittava. Mutta valtiontalouden tila ei suinkaan heti sen jälkeen parane kuin kansantalous , jo saattaa valmistua parempia aikoja vastaanottamaan. Päinvastoin tuntuvat valtion taloudessa pulakauden vaikutukset vielä kauan sen väistyttyäkin. Tällä hetkellä on meillä Suomessa valtiontaloudessa tilanne sellainen, että se pakottaa mahdollisimman suuressa määrässä rajoittamaan viime vuosina noudatettua talouspolitiikkaa. Kansantalouden edistäminen laajan valtionavustuspolitiikan turvin, sivistysmenojen valtava lisääminen ja valtion liiketoiminnan laajentaminen, niihen ei nyt ole mahdollisuuksia. Ne verraten valoisat toiveet, jotka vielä liittyivät 1931 vuoden tuloarviolaskelmiin, ovat melkoisen perinpohjaisesti pettäneet. Ja vaikka jo tässäkin 1931 vuoden tulo- ja menoarviossa valtion menot olivat lasketut lähes kolmisensataa miljoonaa markkaa pienemmiksi kuin edellisen vuoden 1930 menoarvion, oli toisaalta laskettu menoarvioon sittenkin jäävän vielä vajausta 11.5 milj. markkaa. Kun valtiovaraston pääomasäästö jo 1930 vuoden kuluessa siinä määrässä pieneni, että esim. hallituksen esityksessä 1931 vuoden menoarvioksi laskettiin pääomasäästö voivan vähetä 100 miljoonaan markkaan ja kun vuoden 1929 lopulta saakka osittain oli eletty lyhytaikaisen luoton varassa sikäli, että tämä luotto oli vuoden 1929 joulukuun lopussa lähes 100 miljoonaa, kohosi vuoden 1930 kuluessa kahteen, kolmeensataan, jopa aika-ajoin neljäänsataankin miljoonaan ollen vuoden päättyessä 178 miljoonaa markkaa, oli finanssihallinnolle ilmeisenä selviönä, että vuodeksi 1931 vahvistettu tulo- ja menoarvio ehdottomasti edellytti laskettujen tulojen ainakin sellaisenaan kertymistä ja edellytti sittenkin samalla, koska pääomasäästö oli vuoden vaihteessa entisestään vähentynyt, ei tosin sataan vaan kuitenkin kolmeensataan. miljoonaan, jatkuvaa turvautumista lyhytaikaiseen luottoon. Kun sitten vastoin odotuksia pulakauden lieventyminen lykkäytyi tuonnemmaksi ja vuoden vaihteessa voimaantulleiden tullimuutostenkin vuoksi valtion tulot tämän vuoden alkukuukausina jäivät varsin huomattavasti arvioituja pienemmiksi, jota paitsi tilinpäätös vuodelta 1930 osoitti menorästejä. siirtyvän vuoden 1931 suoritettavaksi kolmatta sataa miljoonaa markkaa, oli tietenkin valtiontalous tänä vuonna vielä paljon suuremmassa määrässä kuin mitä oli voitu laskea ja arvioida, joutunut lyhytaikaisen luoton varassa hoidettavaksi. Tämä luotto kohosi sitten maaliskuussa 300 :aan, huhtikuussa 250:een, toukokuussa 418:aan, kesäkuussa 424 :ään ja heinäkuussa 465 miljoonaan markkaan, jossa se edelleenkin on. Jollei valtiontaloudessa olisi ryhdytty ankariin säästäväisyys- ja menojen supistamistoimenpiteisiin eivät valtioneuvoston valtuudet lyhytaikaisen luoton ottamiseen olisi enää ollenkaan riittäneet, jos tuota luottoa olisi ollut saatavissakaan. Luoton vakauttaminen pysyväksi obligatiolainaksi taas oli mahdotonta jo senkin vuoksi, että maaliskuussa 1930 valtioneuvostolle annetut valtuudet olivat aivan liiaksi rajoitetut, ne kun sallivat lainanoton pääasiallisesti vain konsyyskuuta 1931. vertaustarkoituksiin, mutta ennen kaikkea. siksi, että New-Yorkin markkinoilla joilta vuosina 1925, 1926 ja 1928 Suomen lainat. oli otettu, kaikki europalaiset obligatiot oli-vat siinä määrässä laskeneet kursseissaan, ettei uusien lainojen sijoittamista ainakaan. silloin ja yhä edelleen herkän hermostuneilla Amerikan rahamarkkinoilla ollenkaan. voitu ajatella. Tällainen oli se valtiontalouden tilanteen tausta, joka hallituksella. oli tiedossaan ryhtyessään laatimaan ehdotusta vuoden 1932 tulo ja memoarvioksi. Val tionmenojen supistamislautakunnan, Paasikiven komitean, mietintö, joka edellytti 550: miljoonan markan vähennystä tämän vuo-den tuloista, on päivätty 15 päivänä toukokuuta. Kesäkuukausien kokemus osoitti, että komiteankin arviot olivat pikemmin op-timistiset kuin pessimistiset. Niissä laskelmissa, jotka ovat perusteena hallituksen esi-tykselle 1932 vuoden tulo- ja menoarvioksi ovatkin tulot enimmäkseen arvioidut vielä melkoista varovaisemmin kuin valtionmenojen supistamislautakunnan mietinnössä. S upistukset, joita hallitus on esityksessään: vuoden 1932 menoarvioksi tehnyt, ovat yhteensä 637 miljoonaa markkaa eli runsaasti puolisataa miljoonaa markkaa suuremmat kuin valtionmenojen supistamislautakunnan keväällä esittämät, Tulo- ja menoarvion yleisperusteluihin sisältyy katsaus supistusten suuruudesta verrattuina tämän vuoden menoarvion vakinaisten ja ylimääräisten menojen yhteissummaan eri pääluokissa. Tämä yleiskatsaus antaa helposti eräissä suhteissa supistuksista erehdyttävän kuvan ja vaatii täydennyksekseen tutustumista yksityiskohtaiseen menoarvion selostukseen. Kun esim. sosialiministeriön kohdalla supistukset nousevat lähes 29 miljoonaan markkaan, niin on huomattava, että suurimman osan tästä tekee se 20 miljoonan markan määräraha, joka viime aikoina vuosittain on siirretty vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutusrahastoon. On epäilemättä paikallaan tämmöisenä pulavuonna jättää tuollainen rahastoon siirto tekemättä sitä suuremmalla; syyllä kun mainittu rahasto tämän vuoden lopussa tulee olemaan jo lähes 550 miljoonan markan suuruinen. Sitä paitsihan sisältyvät meillä monet sosialiset määrärahat muihin ministeriöihin. Niinpä sellainen määräraha kuin työttömyyden torjuminen, joka tämän vuoden 50 miljoonasta ensi vuoden menoarviossa on koroitettu 70 miljoonaksi, aina on luettu kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön menoihin. Maatalousministeriön tämän vuoden vakinaisiin ja ylimääräisiin menoihin verrattavista huomattavista supistuksista vastaavissa ensi vuoden varsinaisissa ja pääomamenoissa muodostavat metsätalouden menojen vähennykset, jotka nyt esiintyvät valtion liikelaitosten, metsä- ja maatalousmenoina, useampaan kymmeneen miljoonaan markkaan nousevina, siis tärkeimmän erän. Ja kaikissa menoryhmissä on jo alentuneen hintatason johdosta voitu tuntuvia supistuksia tehdä. Yleensä on, kuten hallituksen esityksen yleisperusteluissa on mainittu, supistuksissa suurin piirtein seurattu Paasikiven komitean keväisiä suuntaviivoja. Useimmiten on kuitenkin sellaisissakin kohdin, mihin komitea ei ole kajonnut, supistuksia tehty. Vain eräissä määrärahoissa, kuten pula-aikana tärkeissä maataloustuotannon edistämistä tarkoittavissa ja valtakunnanpuolustuksen kannalta välttämättömissä :perushankinnoissa, on yleisen säästäväisyysperiaatteen sellaisenaan soveltamisesta luovuttu. Mutta on turhaa tässä tulo- ja menoarvion esittelytilaisuudessa lähteä selostamaan hallituksen esityksen yksityiskohtia. Ne käyvät selville sekä itse tulo- ja menoarviosta, että siihen liittyvistä erinäisten kustannus- ja avustuslakien muuttamista tarkoittavista esityksistä. Hallituksen esittämät supistukset ovat ahtaan ajan ja nykyisen vaikean valtiontalouden tilanteen sanelemat. Vaikka ne merkitsevätkin vain valtion menojen supistamista siihen, missä nämä menot olivat, sanokaamme, 6 vuotta sitten, 1925, tuntuvat ne tietenkin raskailta ja joskus ehkä kohtalokkailtakin kaikista niistä, joihin ne kohdistuvat, mutta ne ovat välttämätön uhraus valtiotalouden tervehdyttämiseksi ja valtakunnan olemassaolon turvaamiseksi. Hallitus, joka tarkan harkinnan jälkeen on yksimielisesti tulo- ja menoarvioesityksensä tehnyt, pitää färkeänä, ettei sen ehdotusta oleellisissa kohdin muuteta ja ettei sitä tasapainoa, minkä hallituksen budjettiesitys suurten vaikeuksien jälkeen on saavuttanut, järkytetä. On itsestään selvää, että jos menoja lisätään, uusien ja varmojen tulojen mahdollisuus on samalla osoitettava. Nykyisen välittömän verotuksemme 'koroittamista kansantaloutemme ei ainakaan kestä, vaan olisi siinä samoinkuin tulliverotuksessa mahdollisimman pian päästävä erinäisiin lievennyksiin ja tasoituksiin, jotka jo ovatkin valtiovarainministeriössä valmistelun alaisina. Pääomasäästöä, mihin turvautua, ei ole, ja lyhytaikaisen luoton varaan ei valtiotalouden toimintaa voida rakentaa. Päinvastoin olisi ollut erinomaisen suotavaa, jos tulo- ja menoarviossa olisi voitu saavuttaa sellaista ylijäämää, mikä voitaisiin käyttää valtion kassaluoton lyhentämiseen. Tämä samoinkuin ehkä joidenkin supistustenkin, sellaisten kuin esim. virkamiesten palkkojen alentamisen, välttäminen olisi ehkä ollut mahdollinen, jos valtiontaloudella olisi ollut uusia tulolähteitä käytettävissään, sellaisia, jotka korvaisivat tähänastisten ehtymisen. Vaikka meillä mielestäni sellainen tulolähde onkin alkoholipitoisten aineiden verottamisessa, jotka nyt kieltolaista huolimatta melkoisessa määrässä ja mahdollisimman vaarallisessa muodossa maassamme tulvivat ja kansan terveyden ja moraalin turmelevat, ei tätä tulolähdettä ole hallituksessa tässä yhteydessä otettu harkittavaksi senkään vuoksi, että se paraikaa on valmisteltavana edellisen hallituksen asettamassa komiteassa. Sen sijaan on toisessa, myöskin vasta valmistelun alaisena olevassa asiassa, edellytetty ensi vuoteen mennessä tai ainakin ensi vuoden aikana päästäväksi tuloksiin, jotka voivat merkitä valtiolle melkoisia pääomatuloja. Jos edes osa valtion varsin lukuisista teollisuusyrityksistä itsenäistytetään, joko muuttamalla ne osakeyhtiöiksi tai muulla tavoin, voivat ne maksaa valtiolle vähitellen takaisin jonkin osan niihin investoidusta ja suurelta osalta verovaroista saaduista peruspääomista. On erityisesti syytä huomauttaa, ettei pääomatuloihin merkittyä 70 miljoonaa ole tarkoitus saada yritysten osakkeiden myynnillä koti- tai ulkomaille, vaan siten, että osakeyhtiömuodossakin vain osa peruspääomasta merkittäisiin osakepääomaksi ja ehkä suurempikin osa valtiolta saaduksi lainaksi, joka vähitellen muualta saadulla luotolla maksettaisiin valtiolle takaisin. Esitys tästä liikeyritysten hallinnon itsenäistyttämisestä on tarkoitus antaa eduskunnalle sen lokakuussa uudelleen kokoonnuttua. Erityisesti valtiovarainministerinä minun olisi oikeastaan vielä selostettava tulo ja menoarvion kokonaan uutta rakensyyskuuta 1931. netta. Mutta kun tämä perustuu eduskunnan keväällä hyväksymään lakiin tulo- ja menoarvion sekä tilinpäätöksen perusteista, jonka lain voin edellyttää täällä hy- ! vin tunnetuksi, saatan tyytyä niihin huomautuksiin, jotka tästä asiasta sisältyvät hallituksen esityksen yleisperusteluihin. Jo tämän uuden rakenteen vuoksi on kylläkin mahdollista, että tulo- ja menoarvioesityksessä voi esiintyä joku painovirhe, ehkä joku pieni erehdyskin, josta aikanaan voidaan valtiovarainvaliokunnalle huomauttaa. Toivon vain, etteivät valtiovarainvaliokunta ja eduskunta uudeileen muuttelisi hallituksen hyväksymää rakennetta, jonka kaava pitäisi sisällyttää hallituksessa valmistettavaan tiliasetukseen. Uuden rakenteenkin vuoksi olisi myös pidettävä toivottavana, että tulo- ja menoarvio voisi valmistua eduskunnasta ja sen tarkistajilta siksi ajoissa, että se ehdittäisiin ennen vuoden vaihdetta julkaista. Herra puhemies! Kun tiedetään, että maailmantaloudessa nykyjään vallitsevissa oloissa kaikista useimmissa valtakunnissa budjetin tasapainoon saattaminen kohtaa erittäin suuria vaikeuksia, on hallitus tuntenut jonkinlaista tyydytystä siitä, että sen esittämä tulo- ja menoarvio vuodelta 1932 päättyy tulojen ja menojen tasapainoon ilman uusia lainoja pääomamenoihinkaan. Ainakin valtionvarainhoidosta vastuullisen ministerin täytyy toivoa, että myöskin tulo- ja menoarvion käsittelyssä eduskunnassa tämä tasapaino säilyy. > Pääministeri Sunila: Sen jälkeen kuin valtiovarainministeri on antanut lausuntonsa, ei minulla ole monta sanaa lisättävänä. Tahdon vain muutamiin lauseisiin koota ne periaatteet, joita hallitus on tulo- ja menoarviota valmistellessaan noudattanut. Ensimmäisenä perussääntönä on hallitus pitänyt sitä, että budietti on saatava tasapainoon. Se on luonollisesti kaikkina aikoina tarpeellista, mutta sellaisena, jota nyt elämme, aivan välttämätöntä. Millaisia vaikeuksia tämän päämäärän saavuttaminen tuottaa nyt rikkaammillekin maille, siitä antavat Saksa, Englanti ja monet muut maat, kuten valtiovarainministerikin mainitsi, selviä esimerkkejä. Budjetin tasapainoon saamisessa taas on hallitus pitänyt tinkimättöminä ehtoina, että sen tulee tapahtua 1) lisäämättä kansan verotaakkaa, 2) turvautumatta aukon täyttämisessä lainavaroihin ja 3) paisuttamatta tuloja todellisuutta suuremmiksi ja supistamatta menopuolen arviomäärärahoja alle todellisten määrien. Vain sellainen todellisuuspohjalle rakennettu, koristelematon budjetti voi olla nykyhetken vaatimusten mukainen. Vain sellainen herättää luottamusta oman maan kansalaisissa ja saavuttaa sitä myöskin maamme rajojen ulkopuolella. Meidän on omin voimin järjestettävä valtiomme asiat niin, että sen menot saadaan ftodellisuuspohjalle rakennettujen tulojen mukaisiksi ja että me voimme valtiotaloutta näin suuniteltuna hoitaa. Jos me siihen pystymme — mistä ei voi olla epäilystä — nim meidän pitäisi myöskin saada mainitun luottamuksen avulla korjatuksi nykyinen valtion pääomasäästön tila, mihin viime vuosien valtiotalouden hoito on vienyt. Ja jos lujalle ottaa, meidän on sekin korjaus tehtävä omin voimin. Valtion lopulleen kulutettu pääomasäästö on jälleen saatava nostetuksi siihen määrään, ettei kassatilanteen vuoksi asiainhoito vaikeudu. Uusia veroja taas eivät tämän kansan hartiat kestä. Päinvastoin olisi verohuojennuksilla koetettava tilannetta helpottaa, jos siihen olisi mahdollisuutta. Tällä hetkellä sitä valitettavasti ei ole. Ainoa tie budjetin tasapainoon saattamiseksi on siis ollut sen menopuolen tuntuva supistaminen. Tätä raskasta ja edesvastuullista työtä suorittaessaan on hallitus pyrkinyt siihen, eitä se tulisi tehdä kaikkialla oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. On kuitenkin selvää, ettei se ole voinut tapahtua kaavamaisesti, prosenttivähennyksinä muuta kuin vpoikkeustapauksissa, vaan että oli tapaus tapaukselta käytettävä harkintaa, mikä useimmiten perustui asiantuntijain mielipiteisiin. Onkin mielihyvällä pantava merkille, että supistuksia suunniteltaessa asianomaisten kanssa on ollut havaittavissa todellista tilanteen ymmärtämistä ja verraten harvoin jyrkkää non possumus-kantaa, mikä luonnollisesti ei asianomaisia ole lainkaan hyödyttänyt. Supistuksia tehdessään on hallituksella ollut suuri apu valtioneuvos Paasikiven komitean suunnitelmista. Supistuksissa on kuitenkin täytynyt mennä koko joukon pidemmälle ja yksityiskohdissa, toisinaan suurempiakin eriä käsittävissä, on mainitusta suunnitelmasta täytynyt poiketa. Paasikiven komitean suunitelmahan käsittikin vain — yleisiä suuntaviivoja. Hallituksen epäkiitolliseksi tehtäväksi jäi asiain punnitseminen momentti momentilta. Tuskin voidaan kieltää oikeutusta siltä käsitykseltä, että kaikkien kansalaisten on osaltaan alistuttava maata kohdanneitten vaikeuksien voittamiseen. Budjettikin muodostuu tällaisena aikana sellaiseksi, että jo"kaisella kansalaisella, joka tavalla tai toisella on siitä riipuvainen, on pulan olemassaolosta omakohtainen kokemus. Supistuksia tehdessään on hallituksen ollut harkittava, ettei sen kautta maassa eri aloilla suoritettu kehitystyö pääsisi tuhoutumaan, vaan että supistetunkin määrärahan turvin toiminta voisi jatkua, vaikkakin raskaan ajan merkkiä kantaen. Selvää on, että supistukset tulevat käytännössä tuntumaan raskailta ja vaatimaan paljon järjestelyä selviytymistä varten. Hallitus on kuitenkin katsonut ensisijaiseksi tehtäväkseen pitää huolta siitä, että valtio pysylsi maksukykyisenä ja ettei luottamus siihen pääse horjumaan. Yksityisillä kansalaisilla ja kansalaisryhmilläkään ei ole oikeutta saattaa sitä vaaranalaiseksi. On selvää, ettei millään taholla tulla budjettiehdotukseen olemaan täysin tyytyväisiä. Kukin katselee sitä mieluimmin omalta näkökulmaltaan. Prosentti- y. m. sellaiset vertailut eri pääluokkien välillä ovat tällä kertaa, kuten valtiovarainministeri huomautti, budjettirakenteen muutoksien y. m. johdosta vaikeita ja osuvat usein harhaan. Objektiivinen vertailu edellyttää perusteellista ja pitkäaikaista budjettiin perehtymistä. Esittämäni, budjetin valmistamisessa noudatetut periaatteet ovat mielestäni sellaisia, ettei niistä voida tällä hetkellä poiketa. Budjetti on valmistettava sitä silmälläpitäen, että sen mukaan voidaan maan asioita hoitaa. Voi olla, että tilanne saattaa vielä niin kärjistyä, että budjetin menopuoli nyt ehdotetussa supistetussa muodossakin saattaa osoittautua liian korkeaksi. Mutta se ainakin on selvää, ettei eduskunnalla ole mahdollisuutta menoarvion lisäämiseen ja budjettitilanteen hei'kentämiseen. Sellaisen budjetin varassa ei tätä maata woitaisi hallita. Oma käsitykseni on kuitenkin se, että valtiovarainvaliokunta samoinkuin e<duskuntakin tulee kestämään edessä olevan tulikokeen ja häpeään saattamaan ne, jotka ovat epäilleet eduskunnan kykyä tilanteen hallitsemiseen.
Herra puhemies! Hallitusta ja varsinkin sen rahaministeriä on syytä onnitella sen johdosta, että he suurista vaikeuksista huolimatta ovat saaneet talousarvion ajoissa valmiiksi ja eduskunnalle esitetyksi. Lisäksi on hallitusta syytä onnitella siitäkin, että budjetti on voitu säilyttää tasapainossa ilman, että on tarvinnut turvautua uusiin veroihin taikka myöskään ulkopuolelta otettaviin lainoihin. Tässä suhteessa näyttää Suomi olevan onnellisemmassa asemassa kuin monet rikkaimmatkin maat, jotka eivät tunnu saavan valtionsa talousarviota tasapainoon ilman suuria ulkoisia lainoja. Kun yksityisen kansanedustajan on ollut koetettava perehtyä tähän hallituksen koko kesäisen työn tulokseen, täytyy heti alussa tunnustaa, että tämä tehtävä on ollut sangen vaikea varsinkin näin lyhyessä ajassa, niiden kahden päivän kuluessa, jotka meille tätä varten on varattu. Jo budjetin ulkoasu on täydellisesti muuttunut. Sen sijaan, että me olimme verrattain hyvin kotiutuneet entiseen budjettiimme, on tässä monet asiat pantu aivan toiseen järjestykseen. Ensimmäinen vaikutelma on melkein semmoinen, että tuntuu kuin hallitus olisi tarpeettomastikin heitellyt lukuja ja momentteja entisestä järjestyksestä poikkeavaan järjestykseen. Lisäksi on tutustumista tähän budjettiin vaikeuttanut sekin, että sen sisältö on niin kovin muuttunut. Ne huomattavat muutokset, mitä tulo- ja erikoisesti menopuolella on toimeenpantu, vaikeuttavat vertaamista entisiin budjetteihin. Ensimmäinen havainto, minkä tähän teokseen tutustuessaan tekee, on se, minkä jokainen kansanedustaja jo etukäteenikin on tuntenut, että valtion tulot ovat huomattavasti supistuneet. Miten paljon niiden ensi vuonna arvioidaan supistuvan, siitä ei hallitus esitä minkäänlaista laskelmaa. Minä luulen, että se summa, 637 milj. markkaa, joka menopuolella vähennetään, ei osoita ensi vuoden tulojen todellista vähennystä, vaan täytynee se arvioida vieläkin korkeammaksi. Tästä tulojen vähennyksestä, - kuten tunnettua, meidän valtiotalouden pulmamme johtuukin ja se puolestaan pakottaa supistamaan menoja. Hallitus ilmoittaa menojen supistamistyönsä päättyvän 637 milj. markkaan. Täytyy kuitenkin heti alussa huomauttaa, että tämä kaikki ei ole todellista vähennystä. Monen entisen momentin kohdalla olevia tehtäviä tullaan edelleenkin jatkamaan ja samoja tarkoitusperiä toteuttamaan, vaikka niitä varten ei ole otettu samaa määrää kuin edellisissä budjeteissa tai ensinkään varoja. Näitä töitä tullaan suorittamaan aikaisemmin liiaksi varatuilla määrärahoilla, jotka automaattisesti siirtyvät seuraaville vuosille, taikka, kuten eräissä toisissa tapauksissa, käyttämällä siirtoja eräistä rahastoista ja saamalla täten budjetin kevyemmäksi. Yksi vuosi voidaan tietysti tälläkin tavalla mennä eteenpäin, mutta pian nämä vanhat reservit tulevat kulutetuiksi ia silloin meillä on vaikeus paljon suurempana edessämme. Pelkään pahoin, että kun me vuoden päästä joudumme valtion talousarvioita tekemään, me näemme, että, elleivät olot huomattavasti parane, on pakko turvautua vieläkin paljon suurempiin supistuksiin. Tämä talousarvioesitys, joka meillä nyt on edessämme, on omiaan selvästi paljastamaan, kuinka väärin edellinen hallitus, tunnettu Svinhufvudin hallitus, arvioi maamme taloudellisen tilanteen. Sehän rakensi vuosi takaperin talousarvionsa kokonaan toisenlaisille perusteille, esiintyi niin optimistisena ikäänkuin ei maailmassa minkäänlaista taloudellista pulaa olisikaan. Nyt on näyttäytynyt, että kaikki sen laskelmat ovat pettäneet. Valtion kassa on välistä viikkomäärin ollut tyhjä, jopa velkapuolella on esiintynyt saldoa. Lyhytaikaista luottoa on valtiorahaston täytynyt käyttää suuressa määrässä. Kaikki taloudellisen pulan seuraukset ovat kohdanneet myöskin valtion rahataloutta. Siitä huolimatta mainittu hallitus katsoi voivansa esittää lisävarojen käyttöä monenlaisiin, suorastaan tarpeettomiin tarkoituksiin, kuten esim. puolustusmenojen lisäämistä niin tavattomalla summalla kuin 700 milj. markalla muutaman vuoden kuluessa. Nykyisissä oloissa on meille kyllä kaikille selvinnyt, että ankarat supistukset valtion talousarvion menopuolella ovat välttämättömät. Siitä lienevät kaikki, eivät ainoastaan edustajat, vaan kaikki kansalaisetkin, yksimielisiä. Hallituksellekin on ollut verratsyyskuuta 1931. tain helppoa ottaa tämä ratkaisu, koska sillä. ei ole muuta valintamahdollisuutta ollut. Asemahan on tämmöisenä laskukautena aivan toinen kuin nousukautena. Hallituksella ei ole ollut vapaita käsiä eikä vapaata. tahtoakaan budjetin loppusummaan nähden. Minusta herra rahaministerin hieman alakuloisessa sävyssä esitetty puhe antoi aavis-taa, minkälaisilla tunteilla hän on tätä työtä tehnyt. Ja minun täytyy tunnustaa, ettei oppositionillakaan ole tämmöisissä oloissa. paljon liikkumisen varaa. Kun hallitus ja. hallituspuolueetkin ovat itse ryhtyneet oppositioniin talousarvion vajausta ja sen tasapainon horjuttamispyrkimyksiä vastaan, on vaikea löytää mitään muutakaan asennetta. Oppositionin täytyy mielestäni tämmöisissä oloissa suurin piirtein tyytyä siihen lopputulokseen, mihin hallitus on tullut. Meidän on pakko toistaiseksi panna välttämättömimmätkin uudistusten vaatimukset. hyllylle odottamaan parempaa aikaa. Meidän täytyy nähtävästi myöskin toistaiseksi sietää useita vastenmielisiä veroja, joista. olisi halunnut mahdollisimman pian vapautua. Meidän valtiollinen tervahöyrymme on toisin sanoen joksikin aikaa päästettävä. hätäsatamaan, annettava kaiken toiminnan suurin piirtein jäädä entiselleen odotta-. maan, kunnes myrsky on ohitse. Pääasiasta, menojen supistamisesta ja entisten tulojen säilyttämisestä, voitaneen siis: otaksua suurin piirtein oltavan yksimielisiä.. Erimielisyyttä tietysti silti on ja se alkaa heti kuin joudutaan keskustelemaan yksityiskohdista. Mistä on supistettava, kenen etuja on enimmän otettava varteen tai jätettävä varteen ottamatta, siinä on aihe, josta. hyvin helposti joutuu erimielisyyteen. Ennenkuin siirryn näihin supistamisoh-jelman yksityiskohtiin haluaisin kuitenkin vielä vähän viipyä budjetin tasapainossa. Hallitus esityksessään ja niin hyvin rahaministeri aluksi kuin pääministerikin täällä. esittämissään puheissa ovat lausuneet erit-täin suuren tyytyväisyytensä siitä, että budjetti on saatu pysymään tasapainossa. Tähän tyytyväisyyteen kaikki tietysti voivat yhtyä ja minäkin puolestani pidän nyky-. oloissa aivan välttämättömänä, että valtio-. taloutemme kaikin tavoin herättää luottamusta — ulkopuolellakin. — Matemaattisesti tämä talousarvioesitys onkin harvinaisen hyvin tasapainossa, tulot ja menot kun ovat. pennilleen yhtä suuret.
Eduskunnassa. hilpeyttä.
Ed. Pihkala: Vanha vitsi!
Varsin niin onnellisesti ei asia kuitenkaan ole järjestynyt, kuin ensi silmäyksellä näyttäisi. Pikainenkin tutustuminen tämän talousarvion yksityiskohtiin osoittaa, että siinä on paljon heikkouksia. On otettu mukaan semmoisiakin ainakin toistaiseksi aivan näennäisiä tuloja kuin rahaministerin äsken koskettelema 70 miljoonan markan tulo, joka edellytetään saatavan sillä tavalla, että ensinnä eduskunta päättää muuttaa eräitä valtion liikelaitoksia osakeyhtiöiksi tai muuten itsenäisiksi, tämän jälkeen nämä laitokset maksaisivat valtiolle osan saamistaan pääomista, jotka sitten merkitään tuloina valtion talousarvioon.
Vasemmalta: Ei lainana
. Nämä osakeyhtiöiksi muodostetut liikkeet eivät tietysti voi omasta taskustaan ottaa tätä rakaa, niiden täytyy lainata. Kiertotietä valtio siis kuitenkin joutuu lainatietä käyttämään, joskin verrattain suppeassa muodossa. X delleen näyttää siltä, että monessa kohdassa uuden talousarvion perusteita koskevan lain säätämät kuoletukset ovat otetut liian pieniksi, tietysti tarkoituksessa saada budjetti mahdollisimman helposti lukkoon. Luullakseni niitä ainakin vastedes parempina aikoina on syytä melkoisestikin lisätä. Sitä paitsi helpoittavat budjetin järjestelyä jo äskenmainitsemani vanhat varaukset monen momentin kohdalla, samoinkuin ne siirrot, joita ehdotetaan tehtäviksi varsinkin vanhuusvakuutusrahastosta erinäisiin budjettitarkoituksiin. Monet näistä kysymyksistä ovat vielä täydellisesti ilman tuulissa. Niistä ei kaikista ole vielä edes esitystä annettu eduskunnalle, vielä vähemmän näitä kysymyksiä on täällä harkittu, ja hyvin peloittavana perspektiivinä on edessä eduskunnan keväällä ottama kanta varsinkin näiden valtion liikelaitosten itsenäistyttämiseen nähden. Tahtoisin näin ollen vaatimattomasti kiinnittää huomiota siihen, että tämä budjetin tasapaino on melkoisesti ,,rnuveilla? ja että valiokunnan on syytä tarkkaan valvoa, että tasapaino todella saavutetaan. Kun katselee talousarvion tulopuolta, niin miltei hämmästyy nähdessään, kuinka järjestelmällisesti tämmöinen lamakausi vaikuttaa kaikkiin valtion tuloihin. Miltei kaikissa tuloissa on huomattavissa vähennystä, toisissa tietysti enemmän, toisissa vähemmän. Yksinpä semmoisetkin tulot kuin sakkorahat, joiden ei luulisi olevan missään tekemisissä lamakauden kanssa, osoittavat huomattavaa vähennystä. Näyttää näin ollen aivan toivottomalta yrittää saada moniin verorasituksiin huojennusta, joita kipeästi kaivattaisiin ainakin vasemmiston taholta, ja luultavasti toisillakin tahoilla on omia toivomuksia verorasituksen vähenemiseen nähden. Näistä me olemme aina erikoisesti kiinnittäneet huomiota meidän hyvin räikeään tulliveroitukseemme ja varsinkin niihin sen osiin, jotka koskevat elintarpeita ja välttämättömiä kulutustarvikkeita. Valtion tulovero ilmeisesti myöskin monessa kohdassa kaipaisi korjausta, mutta niinkuin täällä hallituksen taholta jo sangen voimakkaasti painostettiin, näissä suhteissa ei liene ainakaan tänä vuonna mahdollisuutta korjausten tekoon. : Pari, sanoisinko epäsosialista, koroitusehdotusta tapaa tulopuolella. Ei tunnu varsin sympaattiselta, että semmoisesta edusta kuin sairaanaolosta ja oppikoulun käymisestä koroitetaan maksuja. Hallitus aikoo kuitenkin ottaa kummastakin näistä 5 miljoonaa markkaa enemmän kuin ennen.
Ed. Ryömä: Seon ottanut jo köyhiltä sairailta !
. Keväällä hyväksytty valtion tilinpäätöksen perusteista annettu laki, joka nyt ensi kerran toteutetaan tässä talousarvioesityksessä, paljastaa myös erään seikan, josta ainakaan kaikki kansanedustajat eivät luultavasti ole aikaisemmin olleet tietoisia. Sen seikan nimittäin, että useat valtion liikelaitoksista eivät ole kannattavia. Varsinkin on näin asianlaita niissä lukuisissa valtion liikelaitoksissa, jotka palvelevat puolustuslaitoksen tarpeita. Tälläkin tavalla olemme siis joutuneet tavallaan tietämättämme tukemaan puolustuslaitosta ulkopuolella niiden määrärahojen, joita vakinaisessa menosäännössä on sitä varten hyväksytty. Raskain tehtävä hallituksella on ilmeisesti ollut harkita yksityiskohdat siitä menojen vähennyksestä, jonka loppusumman minä arvaan hallituksen etukäteen jokseenkin tarkoin määritelleen. Ei ole helppo asia harjoittaa oikeutta kaikille ja säilyttää kaikkien taholla tyytyväisyyttä. Jonkunlaisena helpotuksena lienee hallituksella tässä suhteessa ollut, niinkuin täällä on jo ennätetty tunnustaakin, se säästäväisyyskomitea, joka pankinjohtaja Paasikiven johdolla keväällä työskenteli ja joka siis on esiintynyt jonkinlaisena edeltäveisaajana. Kun sen pyrkimyksenä oli koettaa harjoittaa oikeutta syyskuuta 1931. kaikille tahoille, se pyrki tasaisesti aikaansaamaan vähennyksiä eri aloilla. Kokemus on nimittäin osoittanut, ettei ihmisiä mikään niin suututa kuin jos toiselle käy paremmin kuin itselleen. mutta jos kaikille käy yhtä huonosti, niin siihen tyydytään tavallisesti verrattain rauhallisesti. Tämä oli päämääränä tuolla komitealla ja toisena lähtökohtana oli se, että koetettiin saada aikaan yksimielisiä päätöksiä. Etukäteen jo sovittiin, että vastalauseita ei tulla kirjoittamaan. Tämä tietysti pakotti pyrkimään kaikissa kohdin kompromisseihin ja lopulta aikaansaatiinkin siinä suhteessa. ainakin meillä harvinainen tulos, että komitean mietintö on yksimielinen kaikilta muilta osiltaan, paitsi puolustusmäärärahoihin nähden, joissa esiintyy kolmekin eri mielipidettä. Itsestään selvää lienee, että minä tämän komitean jäsenenä pääasiassa kannatan sen valitsemaa linjaa. Nyt ilmoittaa hallitus jo esityksessään ja täällä käytetyissä puheenvuoroissakin pääasiassa seuranneensa säästäväisyyskomitean linjaa. Ja tutustuminen budjettiesitykseen osoittaakin, että ainakin pääasiassa näin on menetelty. Sikäli kuin hallitus siitä on poikennut, ovat nämä poikikeukset ainakin minun mielestäni olleet epäonnistuneita.
Vasemmalta: Aivan!
Poikkeuksiin on kyllä ollut pakkokin, senjälkeen kuin hallitus on todennut vajauksen suuremmaksi kuin mitä se huhti-toukokuulla oli todettavissa. Hallituksen lisäsupistuksissa tulevat näkyviin ne erikoisharrastukset, joita hallitus nykyisessä tilanteessa koettaa ajaa. Fi ole mikään konsti jakaa varoja ja hankkia tyytyväisyyttä eri tahoilta silloin, kun on hyvä aika ja voi runsauden sarvesta jokseenkin säästelemättä jakaa. Vaikeus on tämmöisenä vaikeana aikana tyydyttää eri harrastuspiirejä ja saada niitä tyytymään sellaiseen —sovitteluehdotukseen, jonka talousarvioehdotus tällä hetkellä välttämättä täytyisi olla. Mielestäni hallituksella ei ole ollut paljonkaan vaikeuksia suurimmassa osassa suunnittelemiaan vähennyksiä. Hintojen alennus, joka on ollut varsin yleinen, on tässä suhteessa raivannut tietä. Kaikkihan on tullut halvemmaksi, ravinto, puvut, lämpö, tarveaineet. Kaikkiin näihin tarvittavia määrärahoja on siten huoleti voinut alentaa käyttämällä vissiä prosenttilaskua kautta koko linjan. Tämmöisissä oloissa lankeaa :melkein luonnostaan, että yleiseen virkamiestenkin palkkausalennukseen käydään. Siinä suhteessa on yksityinen liike- ja talouselämä jo antanut esikuvan. Kaikilla aloilla on tapahtunut huomattavia palkanalennuksia, eikä voine edellyttää, että valtion virkamiehet itsekään pitäisivät kiinni entisestä tasostaan, silloin kun kaikki muut ovat joutuneet tuloistaan uhrauksia tekemään. : Mielenkiintoinen tehtävä katsellessa tätä hallituksen esitystä on vertailujen tekeminen sen eri pääluokkien kesken. Niistä tulee selvästi näkyviin, mitä hallitus ajaa. Ja minä olen niistä lukenut aivan ilmeisen pyrkimyksen toimia agraarihallituksena. Maatalousmenojen kohdalla on hallitus ollut tavallista lempeämpi,
Eduskunnasta : Fi, ei!
karttanut supistuksia sillä taholla siinä määrin kuin muilla.
Eduskunnasta: Ei, ei missään pääluokassa ole niin paljon!
Minä en ihmettele tätä. Jokainen tietysti tekee niinkuin hänen ohjelmansa vaatii, se on sitten toinen asia, mitenkä muut siihen suhtautuvat. Mielestäni on syytä verrattain tarkkaan katsoa, mitä hallitus on tämän pääluokan kohdalla tehnyt. Täällä tehdään vastaväitteitä ja sanotaan, että tämän pääluokan kohdalla on enimmän supistettu.
Eduskunnasta : Niin on!
Meillä on siitä kyllä samaan suuntaan käypä painettukin selostus. Jos herrat ja rouvat katsovat sivulla 2 olevaa yhteenvetoa, niin näkyy kyllä, että maatalousministeriön kohdalla on aikaansaatu vähennyksiä 111 miljoonaa ja sen ilmoitetaan tekevän 25,5% kaikista aikaisemmista —maatalousministeriön kohdalla olleista menoista. Mutta tämähän on aivan selvä harhakuva. Ei se anna todellista käsitystä siitä, mitä maatalousministeriön pääluokan kohdalla tullaan tekemään. Ja hyvät herrat, olisi aivan turha pelko edellyttääkään, että parivaljakko herrat Sunila ja Mattsson antaisivat johtaa itsensä semmoiseen entisyytensä kieltämiseen, että he ryhtyisivät maatalousmenoja vähentämään.
Hilpeyttä eduskunnassa.
. Selitys tähän omituiselta näyttävään ristiriitaan on siinä, että maatalousministeriön eri luokissa ja menomomenteissa on hyvin paljon vanhastaan varattua rahaa. Jos te katselette yksityisiä momentteja, niin te näette, että siellä voidaan toteuttaa hyvin monia niistä tarkoituksista, joista menot näyttävät kerrassaan hävinneen budjetista. Niille on yksinkertaisesti sekä tämän vuoden budjetissa samoinkuin aikaisempienkin budjettien aikana varattu enemmän rahaa kuin ne ovat jaksaneet kuluttaa. Jos ottaa vain suurimmat tämmöiset erät huomioon, niin niistä kertyy n. 50—60 milj. markkaa semmoisia vanhoja kassoja, joita nyt syödään. Tämä summa on tietysti heti vedettävä pois tuosta 111 milj. markasta. Tämmöisiä tarkoitusperiä ovat m. m. uudis- ja laidunviljelyspalkkiot, asutustoiminnan rahoittaminen, metsänsuojelu, metsänparannuslainat ynnä muut semmoiset. Yleensä ne vähennykset, joita maatalousministeriön kohdalla olevissa määrärahoissa on tehty, ovat miltei järjestelmällisesti pienemmät kuin säästäväisyyskomitean ehdotukset. Mutta sitäpaitsi löytyy vielä paljon lisäyksiä entisen budjetin määrärahoihin, niin että tosiasiaksi jää, että maatalousministeriön alaisia toimialoja on hyvin hellävaroen, rakkaalla ja lempeällä kädellä kohdeltu. Tämä herättää tietysti toisissa piireissä huomiota tämmöisenä pula-aikana, jolloin maataloudenkin täytyisi ottaa osaa kustannusten vähentämiseen ja varsinkin kun, kuten säästäväisyyskomitean mietinnössä ja sen hankkiman asiantuntijan lausunnossa on osoitettu, maatalouden hyväksi Suomessa nyt jo käytetään 2 jopa 3 kertaa niin paljon varoja, suhteellisesti tietystikin, kuin meidän lähimmissä naapurimaissamme. Toinen pääluokka, jota kohtaan hallitus on osoittanut suurta suopeutta, on puolustuslaitos. Tämän laitoksen määrärahat ovat viime aikoina joutuneet jo etukäteen verrattain vilkkaan keskustelun alaisiksi ja varsinkin oikeistolehdistö on ottanut niiden koroittamisen päätehtäväkseen. Näyttää niinkuin sillä taholla ei nykyisestä pulasta paljon muuta nähtäisikään kuin puolustuslaitoksen määrärahojen koroittamisen välttämättömyys. Hallitus on lisännyt puolustuslaitoksen tämänvuotiseen budjettiin otettuja määrärahoja sikäli kuin on kysymyksessä armeijan täydennysohjelman toteuttaminen. Meillähän oli tänä vuonna 75 milj. markkaa sitä varten talousarviossa. Säästäväisyyskomitea ehdotti saman summan säilytettäväksi, tosin enemmistöpäätöksellä. Hallitus sensijaan on halunnut koroittaa sen 100 milj. markkaan. Hallitus on tehnyt kompromissin, ei ole mennyt juuri niin pitkälle kuin oikeisto on vaatinut, mutta ei ole tyytynyt entiseenkään määrään. Minun mielestäni eduskunnan viime jouluna tämän määrärahan suhteen tekemä päätös on hyvin selvä osviitta siitä, millä tavalla tätä menoerää on kohdeltava. Myöntyessään tämän täydennysohjelman hyväksymiseen eduskunta nimenomaan määritteli, että siihen käytetään varoja, ellei budjetin tasapainoon saaminen tuota vaikeuksia. No, ettei se tuota vaikeuksia, sitä lienee tällä hetkellä kenenkään vaikeata väittää. Päinvastoin vaikeudet ovat varmastikin paljon suuremmat kuin kukaan silloin ymmärsi ajatellakaan. Muitakin puolustuslaitoksen määrärahoja on verrattain hellävaroin kohdeltu, ja erikoisesti herättää huomiota se, että suojeluskunnilta ei ole vähennetty penniäkään.
Eduskunnasta: Kaikilta muilta seuroilta on!
Kaikki seurat ja yhdistykset ovat saaneet kantaa roponsa nykyisen pulakauden kaikkinielevään haaviin. Suojeluskunnille on katsottu välttämättömäksi antaa tarkalleen ja markalleen se, minkä ne ennenkin ovat saaneet. Voinee edellyttää, että vaikka ei tahtoisi niiden toimintaa supistaakaan, ne voisivat säilyttää entisen tasonsa pienemmällä summalla kuin aikaisemmin. Tottakai ainakin vaatetusmenot silläkin taholla ovat pienentyneet. Sitäpaitsi olisi varsin vakava aihe myöskin porvarillisella taholla harkita suojeluskuntalaitoksen supistamista. Minun mielestäni viime vuosi on ollut hyvin varoittava opetus siitä, miten suuri vaara niiden taholta uhkaa niinhyvin laillista järjestystä kuin demokratiaa.
Vasemmalta: Oikein !
Puolustuslaitoksen kohdalla ehdottaa hallitus siis suorastaan ilmaan ammuttavaksi lisämenoja, vaikka kaikilta muilta pääluokilta ehdotetaan vähennyksiä, ja vaikka meidän budjettimme on niin täpärällä, että m. m. äsken mainitsemani 70 milj. markan verrattain kuviteltu tulo on täytynyt ottaa tulopuolelle. Jos siis on pääluokkia, jotka ovat nauttineet hallituksen suosiota, niin on toisia, joilla ei ole ollut sitä samaa onnea. Eräänä semmoisena tahtoisin mainita meidän sivistysbudjettimme, opetusministeriön alaiset määrärahat. Tämä meidän sivistysbudjettimme saa nähdäkseni kaikkein enimmän kärsiä nykyisestä pula-ajasta. Jos sen yksityiskohtia koettaa tarkistaa, niin huomaa, että siellä lisäykset ovat harvinaisia — vain pari pientä lisäystä olen havainnut ja nekin ovat joitain ikälisiä — mutta sensijaan esiintyy sangen runsaasti poistoja yli sen, mitä säästäväisyyskomitea aikanaan esitti. Suunnitellessaan opetusministeriön alaiseen menoarvion osaan vähennyksiä säästäväisyyskomitea valitsi sen kannan, että missä vähennykset ovat mahdollisia ilman opetustehon vähentämistä, siinä niitä voidaan tehdä, mutta opetustehon nykyiseen tasoon ei ole kajottava. Tämän kannan on hallitus minun mielestäni uhrannut. Se on toimeenpannut sangen monia vähennyksiä, jotka ilmeisesti kajoavat jo itse opetustehoon ja varsinkin kansakoululaitos on tässä suhteessa joutunut sangen suuresti kärsimään. Tämän pääluokan kohdalla voi edelleen todeta, että semmoisetkin tärkeät yhteiskunnallisen toiminnan haarat kuin tiede, taide ja teatterit, ovat myöskin joutuneet kantamaan raskaampaa osaa kuin monet muut. Mitä siihen budjetin osaan, joka meitä sosialidemokraatteja enimmän kiinnostaa, sosialisiin menoihin tulee, niin siinä suhteessa antavat hallituksen painetut asiakirjat jokseenkin samanlaisen harhakuvan kuin maatalousmenoihin nähden. Näyttää nim. siltä, että prosenteissa sosialiministeriön alaisissa menoissa olisi kaikkein suurin vähennys. Rahaministeri jo äsken valaisi tätä kysymystä ja on tärkeätä, että myöskin meidän tahollamme kaikki ovat tietoisia siitä, että suurin vähennys tässä pääluokassa aiheutuu siitä, että vanhuudenvakuutusrahastoon ei ole tänä vuonna siirretty samaa 20 milj. mk. kuin edellisenä vuonna. Voi olla tietysti eri mieltä siitä, onko tämä supistus ollut välttämätön, mutta kun kerran on pakko vähentää, niin tämmöinen vähennys on sittenkin paremmin puolustettavissa kuin muut, koska vanhuudenvakuutusrahasto ei toistaiseksi toimi ensinkään. Että sosialiministeriön alaisissa menoissa muutenkin on voitu verrattain vähän toimeenpanna vähennyksiä, on meidän oloillemme hyvin kuvaavaa. %$Syynä siihen on yksinomaan se, että määrärahat näillä aloilla ovat niin pienet, ettei niistä voi mitään vähentää. Meillähän sosialisia tarkoituksia varten ei ole tähän saakka mitään uhrattu. Jos tässä kohden tahtoo tehdä vertauksia naapurimaihin, niinkuin äsken tein maatalousmenojen kohdalla, niin huomataan, että me olemme hyvin surkeasti jäljessä. Nekin vähennykset, joita sosialiministeriön alaisissa menoissa on tehty, kuten raittiussyyskuuta 1931. työn edistämisessä, köyhäinhoidossa ja lastensuojeluksessa, ovat mielestäni olleet semmoisia, että tuskin olisi siihen ollut varaa. Tunnustus on annettava siitä, että hailitus on katsonut voivansa lisätä työttömyyskassoille 1.5 milj. mk. Se on tietysti jonkinlainen, joskin vaatimaton Tisäapu työttömyyskysymyksen hoitamisessa. Pääministeri äskeisessä puheessaan huomautti, että sosialisia menoja sisältyy mui-' hinkin pääluokkiin eikä ainoastaan sosialiministeriön pääluokkaan. Tämä on tietysti oikein. Ikävä vain, että nämä eri pääluokissa hajallaan olevat sosialiset menot ovat kaikki joutuneet hyvin kovan kohtalon alaisiksi. Nykyisen työttömyystilanteen 'kannalta on hyvin raskasta todeta, että kaikki työmäärärahat kaikissakin pääluokissa ovat joutuneet hyvin ankaralla kädellä supistetuiksi. Joka kohdassa on tapahtunut sangen suuria vähennyksiä. Sikäli kuin on kysymys teiden, siltojen ja rautateiden rakentamisesta, yleisistä rakennuksista ja muista semmoisista, on supistus ollut paljon huomattavampi kuin yleensä keskimäärin muissa osissa budjettia. Vieläpä rautateidenkin rakentamiseen, johon määräraha jo tätä vuotta varten supistettiin huomattavasti, on määrärahaa vielä alennettu 10 milj. markalla, vähentyen se 50 milj. markkaan saakka. Suurin osa näistä työmäärärahoihin kohdistuneista supistuksista on paljon suurempi, kuin säästäväisyyskomitea aikanaan esitti. Tämä ankara kohtalo, joka työmäärärahoja on kohdannut, ei suinkaan lupaa hyvää ensi vuoden työttömyystilanteen hoitamiselle. On nimittäin muistettava, että siinä suhteessa on edessä vielä eräs supistus, joka ei ole suorastaan näkyvissä. Eduskunnan hyväksymän talousarvion perusteita koskevan lain mukaan peruutuvat useat siirtyvät määrärahat takaisin tämän vuoden loputtua ja useat työmäärärahat joutuvat ilmeisesti kärsimään tämän kohtalon. Jollakin lailla hoitaakseen uhkaavaa työttömyyttä on hallitus viimeisellä sivulla talousarviossaan esittänyt varattavaksi tähän tarkoitukseen 70 milj. mk. Tämä on tietenkin jonkinlainen korvaus kaikista niistä vähennyksistä, jotka työmäärärahoja ovat kohdanneet, mutta voi jo etukäteen sanoa, että se tulee olemaan aivan riittämätön. Ne 50 miljoonaa markkaa, jotka täksi vuodeksi on työttömyyden hoitamiseksi varattu, ovat luullakseni näihin aikoihin jo jokseenkin loppuun käytettyjä. Hallitus ilmoittaa 15 milj. markkaa olleen jälellä joku viikko takaperin ja varmasti se summa ei tule vuoden loppuun saakka riittämään. Mitä sitten ensi vuosi tuleekaan vaatimaan? Jonkinlaisena yhteenvetona siitä, mitä edellä olen lausunut, tahtoisin vielä uudistaa sen tunnustuksen talousarvion tasapainoon saattamisesta, jonka jo lausuntoni alussa esitin. Mutta samalla on budjetti karakterisoitava siksi, mikä se todellisuudessa on, silloin kuin sen eri osia punnitaan toisiaan vastaan. Minä sanoisin, että halli- ius on tämän budjetin laatiessaan arveluttavassa määrässä osoittautunut sivistysviholliseksi, liian suuressa määrässä puolustusystävälliseksi ja samalla myöskin liian suuressa määrässä suurmaanviljelijäin puolia pitäväksi Siinä on siis nykyisen hallituksen ohjelma, ja suunnilleenhan se on aikaisemminkin tiedetty. Varsinkin sikäli kuin on kysymys hallituksen suhtautumisesta maataloustuottajiin, on hallituksen ohjelma saatu täällä varsinkin pääministerin puheessa aikaisemminkin kuulla. Hallitus näkeekin pääasiassa nykyjään vain maatalouspulan. Kaikki sen ponnistukset tarkoittavat tämän pulan helpoittamista. Siinä mielessä on annettu ne lukuisat hallituksen esityksetkin, joita me jo olemme saaneet vastaanottaa ja jotka tarkoittavat mikä luoton järjestämistä, mikä viljakaupan järjestämistä, mikä mitäkin maataloutta koskevaa asiaa. Näillä esityksillä on, samalla kuin ne pyrkivät maataloustuottajain asemaa helpottamaan, se paha vika, että ne siirtävät kuormaa vastaavassa määrässä toisten yhteiskuntapiirien taakaksi. Ja minä epäilen pahoin, ettei meillä tätä nykyä ole siihen mahdollisuuksia, ettei, niinkuin rahaministeri sattuvasti sanoi, toistenkaan piirien taskuissa enää ole rahaa, mitä ottaa. Sen vuoksi täytyy verrattain varovasti suhtautua näihin siirtämispyrkimyksiin. Meidän täytyy tällä hetkellä ottaa huomioon, että kaikilla piireillä on omat vaikeutensa. Teollisuuden ja kaupan vaikeuksista herra rahaministeri täällä jo lyhyesti mainitsikin. Mielestäni ne tilastot, jotka osoittavat vekseliprotestien, ulosottojen ja konikkurssien lukua, antoivat hyvin selvän kuvan siitä, minkä vaikeuksien alaisina nämä elinkeinot työskentelevät. Ne pysyvät kuitenkin hiljaa. Jokainen kärsii nahoissaan, mitä joutuu kokemaan, eikä yritäkään saada valtion tukea. — Vaikein asema on sittenkin palkkatyöväellä nykyisissä oloissa. Kun maanviljelijällä on hintapulansa tai menekkipulansa tai luottopulansa, niin hän korkeintaan joutuu vaikeuksiin, menettää ansioitaan, mutta useimmissa tapauksissakin hän istuu tilallaan ja odottaa parempia aikoja. Kun työläiseltä työ loppuu, katkeaa häneltä kaikki. Hänen asemansa on silloin monessa suhteessa vaikeampi kuin maataloustuottajilla. Nyt jo on havaittavissa, että palkat ovat palkkatyöläisillä kaikilla aloilla alentuneet, ei ainoastaan teollisuustyöväellä, vaan nyt syksystä alkaen myös maataloustyöväellä, aivan alle kohtuullisen rajan. Kun satunnaisista ansioista elävältä työväestön osalta loppuu työ, on yhteiskunnan asia hoitaa tämä kysymys. Missä on sitten syy siihen, ettei yhteiskunnan taholta ole kiinnitetty riittävässä määrässä huomiota palkkatyöväen nykyiseen asemaan ja sitä uhkaavaan työttömyyteen? Arvattavasti siinä, että tämä yhteiskuntaryhmä on ollut liian hiljaa omista asioistaan. Se on valeten sietänyt sen kohtalon, joka sitä on kohdannut. Samaan aikaan kuin toiset piirit, varsinkin osa maataloustuottajia, juoksee taikka ajaa autoissaan ympäri maata pulakokouksiin esittämään siellä valtiolle ja yhteiskunnalle typeriä vaatimuksiaan, samaan aikaan kuin näiden piirien edustajat juoksevat hallituksen portaissa, ei työväestön taholta ole juuri millään tavalla annettu yhteiskunnalle tietää, miten vaikea sen asema on. Työväellä, jos kellä, olisi ollut syytä pitää pulakokouksiaan ja esittää vaatimuksiaan. Sitä on monin paikoin ja myöskin keskusjärjestöjä myöten kehoitettu liittymään mukaan maataloustuottajain pulaliikkeeseen. Jos työväenpuolue taikka työväkeen kuuluvat ainekset olisivat heittäytyneet mukaan pulaliikkeeseen, niin, hyvät herrat, siitä olisi tullut sellainen valtava demagoginen roihu, jota ei tämä yhteiskunta olisi enää voinut hillitä. Mutta tätä hiljaisuutta, tätä hiljaisuudessa kärsimistä ei saa myöskään väärin käsittää. Meidän on varsinkin nykyoloissa muistettava työttömyyspula. Minä kuulin hyvin kiitollisena herra rahaministerin ilmoituksen, että hallitus ymmärtää sen, että työttömyyskysymys vaatii myöskin hallituksen huomiota ja että hallitus on tietoinen työttömyyden laajuudesta. syyskuuta 1931. Hallitus nähtävästi kuitenkin, esittäessään vain 70 milj. markkaa tämän asian hoitoon ja samanaikaisesti poistaessaan satoja miljoonia yleisiä työmäärärahoja, arvelee, että asia voidaan myöhemminkin hoitaa, jos tilanne pahenee. Tietysti voidaan niinkin menetellä. Jos määrärahat loppuvat ja uusia tarvitaan, on hallituksella aina tilaisuus kääntyä eduskunnan puoleen. Mutta nyt jaetaan rahat. Ei ole sanottu, että jälkeen päin aina on siihen riittävästi mahdollisuuksia. Mielestäni on nyt jo pidettävä huoli siitä, että tämäkin asia tulee tyydyttävästi hoidetuksi. Minä tahtoisin tässä yhteydessä jo tehdä erään ehdotuksen tai esittää erään suunnitelman. Äsken mainitsin, että tämä 70 miljoonaa markkaa ei ole riittävä. On vaikea sanoa, mikä summa olisi riittävä. Luulisin, että vähintään 150 miljoonaa markkaa olisi nyt jo tällä hetkellä varattava työttömyyden hoitamiseen. Sen sijaan, että hallituksella on oma pulaohjelmansa, joka tarkoittaa pääasiassa maataloustuottajain aseman helpottamista, on meillä työväenedustajilla syytä pitää esillä sitä pulaohjelmaa, joka turvaa meitä äänestäneiden piirien toimeentulon. Joka vaatii rahaa, hänen on esitettävä, mistä se on otettava, sanoi rahaministeri. On helppo osoittaa, mistä tähän tarvittavat 80 miljoonaa on otettava. Minä äsken jo kritiseerasin ankarasti puolustusmäärärahojen tarpeetonta lisäämistä. Sieltä on varaa ottaa hyvinkin paljon. Jos katsotaan, että sieltä ei voida kaikkea ottaa, niin on meillä tilaisuus antaa niiden maksaa jotakin, jotka tämän maan omaisuuden omistavat. Jonkinlainen omaisuusveron korottaminen, pienikin, riittäisi hankkimaan mahdollisesti puuttuvan erän. Me vasemmistossa saanemme nykyhetkellä alistua siihen, että meidän harrastamamme reformit jäävät odottamaan, että sietämättömät verot edelleen jäävät voimaan ja tulevat meiltäkin kannetuiksi, että valistusmenoja, sosialisia menoja, sairaanhoitoa y.m. yhteiskunnalle yhtä välttämätöntä kohtuullisessa määrässä supistetaan. Kaikkea tätä me ilmeisesti olemme pakotetut tällä hetkellä yhteisen hyvän vuoksi sietämään. Mutta me emme voi olla siinä mukana, että ketään jätetään puutteeseen ja nälkään kuolemaan. Työtä ja leipää on jokaiselle nykyöloissakin varattava.
Vasemmalta: Oikein! Hyvä!
Herr talman! Föregäende ärade talare har redan komplimenterat regeringen för att den i tid lagt fram budgeten pä riksdagens bord och för att den fätt budgeten att balansera ätminstone pä pappret. Regeringens budgetproposition brukar i regeln mottagas med blandade känslor. Denna gäng vägar man nästan pästäendet att stämningen ligger annorlunda till. Här finnes väl knappast någon som budgeten gjort glad och jag förmodar ej ens förslagsstäliarna själva. Greppet pä budgetuppgifterna är varken mer eller mindre genialt än förut. Denna gång reducerar sig propositionen till en subtraktionstablä, där suhbtrahenterna i stort sett redan pä förhand presenterats regeringen av den kommitté, i vars hand man satte Geddes-yxan. Och av regeringens proposition har det blivit ett nödvuxet barn, vars humanitära och intellektuella behov man ieke överskattat. Socialministeriets budget minskas med 34.1 % enligt regeringens uppgift, och utgifterna för undervisningen skola minskas hbetydligt över 20 %, dä man medräknar avkortningarna för undervisningen i de vpraktiska undervisningsanstalterna. Man har förlitat sig, såsom den föregående talaren också nämnde, mer pä barnets fysiska styrka, dä försvarsbudgeten ' föreslås att minskas såsom det uppgives, med endast 11.3 %. Och om jag icke misstager mig kommer denna procentsats att ytterligare nedgä sedan budgethyfsningen avslutats. Men sist och slutligen är det väl sä att värt land vunnit sina största segrar pä den fysiska kampens fält, och dä har man väl ansett skäl föreligga att ieke styvmoderligt behandla försvaret. Men huru sammangår detta med strävandena ute i Europa och särskilt i Skandinavien, i vilket landkomplex man ieke blott i ord utan även i handling visar sin verkliga fredsvilja. Vi hava levat ett högt liv här i landet sedan vår valutas stabilisering och levat upp ett verkligt eller fingerat överskott. Enligt uppgift har under de 8 senaste åren budgeten vuxit med omkring 85% medan landets befolkning endast ökats med 6. Dessa siffror tala sitt tydliga språk och utgöra det starkaste stödet enligt min mening för nedskärningstvånget. Men nedskärningen hade kunnat fördelas enligt mer frisinnade, jag ville säga mer rättvisa prineiper. Jämförelsetalen i avkortningarna mellan de olika intressegrupperna hade bort avvägas annorlunda. För att nämna endast ett exempel sä är det härt, för att använda ett parlamentariskt uttryck, att låta statens löntagare deltaga med över 10 96 i avkortningarna, då man särskilt kommer ihåg, att dessa liksom övriga löntagare drabbas tyngst av såväl den statliga som den kommunala skatten, och vartill ännu kommer för statstjänarnas räkning att de hållits på svält redan under de goda tiderna och de skola ytterligare svältas under de dåliga, Omänskligt hård blir nedskärningen för de befattningshavare, vilkas lön ligger vid och under existensminimum, då kredit under dessa tider knappast kan uppbringas och arbetslöshet — råder. Befattningshavaren kan således icke ytterligare öka sin skuldbörda och hans tillgång till arbetsförtjänst utom sin egen befattning är sä gott som ingen. Alltsä, pä denna punkt päminner regeringens proposition om skriet frän vildmarken, om den motion som inlämnades senaste vär och däri en nedskärning av omkring 13% pä befattningshavarnas löner föreslås. Regeringen har, försävitt jag förstod rätt herr finansministern i hans yttrande, i det närmaste enhälligt ställt sig pä samma ständpunkt som motionärerna. I samband med denna fräga hade jag haft för avsikt att här göra herr finansministern en fräga beträffande dem, som ätnjuta lön i statens tjänst, men dä han icke är närvarande fär jag väl lämna det till det tillfälle, dä den proposition, som regeringen inlämnat beträffande regleringen av tjänstemännens löner, kommer till behandling. Jag skall inskränka mig denna gång till här nämnda detaljskuggor ur budgeten, men kan dock ieke i detta sammanhang underlåta att nämna, att regeringen icke lyckats med inpaekningen av nedskärningarna inom de olika huvudtitlarna, ity att den pä många ställen icke gittat angiva orsakerna till eller förebragt utredning beträffande möjligheterna för avkortningarnas genomförande. I detta fall vidläder regeringens proposition många brister. Vad inkomstsidan beträffar har denna nedskrivits till 2.6 miljarder, av vilka omkring 1.9 miljarder, eller alltsä i det närmaste 2 miljarder utgä i form av skatter, främst dä indirekta. Några eller något nytt skatteobjekt har regeringen än sä länge icke lyckats uppleta. Regeringen håller sälunda fortfarande pä den oriktiga prineipen, att det är inkomsterna av det personliga arbetet och det pä sparsamhet hopbragta kapitalet som skall beskattas, i stället för att inslä vägen att i högre grad beskatta av hela samhället skapade värden, såsom t. ex. jordvärdestegringen, vilken väg man inslagit i Danmark och häller pä att uppdraga i England, och som sälunda beträffande skatterna pä inkomster och dylikt komme att medföra märkbara lättnader. En sådan omläggning av beskattningen skulle bland annat kompensera nedskärning av inkomsterna hos dem som hålla statsmaskineriet i gång. Huru hårt än omdömet må bli om regeringens budgetförslag, så måste detta i hög grad förmildras mot bakgrunden av de svårigheter regeringen haft att kämpa med, då budgeten var under arbete. Jag vill här endast erinra om några. Såsom vi påminna oss körde statsminister Sunila fram i menförestider på parlamentarisk orund, men strax efter det regeringen kommit in genom portgsängen höll lasset pä att stjälpa. Pä kompromissens väg kom man ifrän grundlagsutskottets välbehövliga kritik av den föregående regeringens åtgärder. Sä kom den Ingermanländska frägan upp. En mängd suspekta krafter ställde till svärigheter för landets regering genom okynnesprotester, men affären avlöpte till all lycka endast med noter och protestnoter. Mer elakartat syntes skydraget kring lantbrukskrisen gestalta sig. Man hade lärt sig nägot av metoderna frän föregäende är, de exekutiva auktionerna av skuldsatta hbönders egendom skulle förhindras, men här grep regeringen in med kraft genast från början. Inteckningsinnehavare, som hade den konservativa pressen i sin hand, stötte kraftigt i bläckinstrumenten och tutade ut att vi levde i ett lagbundet samhälle: och att bönderna själva vore skuld till sitt. iräkade trångmål. Lag och ordning kommo nu pä var mans läppar, men huru var det, frägar jag, äret 1930? Regeringen har «visserligen försökt syyskuuta 1931. lindra nödläget hos de skuldsatta bönderna med nägra propositioner, men huru skall det gä med alla dem, som genom jobberiets florerande för ett par är sedan betalade sin jord för högt, och av dem finnes det helt säkert icke sä få. HLantbrukskrisen kommer knappast att avskrivas med nu föreslagen hjälp, nya fordringar komma att framföras, pekuniär hjälp kommer att av jordbrukarna ytterligare behövas, och denna kan uppbringas endast i form av att regeringen tager fram de skatteobjeki, alkoholen, som den går och bär på. Över denna klyfta, lantbrukskrisen, har statsministern ännu icke förmått draga lasset. Så kan ännu antecknas aktionen för den äktfinska adressen som väl ej heller lämnar regeringen alldeles oberörd. Som sagt, utan bekymmer har regeringen Sunila II ieke varit, och därför får ej heller domen över det nödvuxna barnet, budgeten, som nu lagts fram, bli alltför hård. Vi få nu bära följderna av de stora utgifter, som större delen av oss här tidigare varit med om att bevilja och hava ingen annan utväg än att hänga upp rocken med de stora plånboksfickorna. Jag antager att regeringens proposition i stora drag kommer även av statsutskottet att godkännas om också, såsom den föregående ärade talaren här redan underströk flerfaldiga gånger, särskilda omställningar i densamma vore högst önskliga.
Herra puhemies! Minä pyydän kiinnittää huomiota erikoisesti kulttuuribudjettiin, johon nykyinen pula- aika on painanut niin raskaat ja surulliset jäljet, että kuluu varmaankin pitkät ajat, ennenkuin ne saadaan peitetyiksi. Vähennykset ovat yli 100 miljoonaa, eli niin suuret, että me saamme palata viisi vuotta taaksepäin eli 1927 vuoden budjettiin, jolloin kulttuurimenot päättyivät jotenkin samaan loppusummaan kuin ensi vuoden budjetissa. On valitettavaa, että juuri kulttuuritarpeet ovat tulleet niin kovakouraisesti kohdelluiksi, koska meidän sivistystasollamme ei olisi alenemisen varaa. Toisaalta on kuitenkin myönnettävä, että pula-aika on sellainen pakkotila, jonka vallitessa on alistuttava tuntuviinkin poistoihin myös kulttuuribudjetista, sikäli kuin niitä tehtäessä noudatetaan suopeata, ! kulttuuriystävällistä ja suunnitelmallista harkintaa sekä pidetään silmällä etupäässä sellaisia menoja, joiden supistamisesta kulttuurielämä ja opetuslaitoksen teho vähimmin kärsii. Tätä näkökohtaa on silmälläpitänyt m. m. Paasikiven lautakunta ja samoin kansakoulumenoja harkinnut erikoislautakunta. — Hallitus on suurimmalta osalta noudattanut näiden lautakuntien ehdotuksia, joista enimmät ovat nykyisen pakkotilan kannalta katsoen siksi perusteltuja, että ne ovat minun nähdäkseni suurin. piirtein hyväksyttäviä, yksityiskohdista tietysti puhumatta. Sellaisia ovat esim. uusien oppikoulujen perustaminen ja rinnakkaisluokkien — vähentäminen, (yksityiskoulujen, kansanopistojen ja työväenopistojen valtioavun supistaminen sekä kaupunki- ja maalaiskansakoulujen valtioavun rajoittaminen. Mutta hallitus on, niinkuin ed. Tanner ja huomautti, mennyt esityksessään useissa kohdin paljon pitemmälle kuin Paasikiven lautakunta ja mainitsemani toinenkin lautakunta, ja minun täytyy myöskin huomauttaa, että se ei ole silloin aina osunut mielestäni oikeaan. Pyydän koskettaa muutamia tällaisia supistuksia, ja otan ensimmäiseksi kansakoulumenot, joihin kohdistuu suurin supistus, laskujeni mukaan 58.4 milj. mk. Maalaiskansakoulujen kustannuksista ovat huomattavimpia menoeriä rakennusavut ja n. s. kahden kolmanneksen avustukset. Edellyttäen, että koulurakennuksille säädetään normaalityypit ja -hinnat, joiden mukaan valtioapu määrättäisiin, on kansakoulumenojen supistamislautakunta arvioinut ensi vuonna saatavan säästöä n. 10 milj.; kahden kolmanneksen avustuksia sääntelemällä on arvioitu saatavan säästöä n. 11 milj. mk. Hallitus on kyllä muuten hyväksynyt — lautakunnan — suunnitelman, mutta se on koroittanut näitä arvioituja säästöjä yhteensä 12.5 milj. markalla. On kuitenkin suuresti epäiltävää, pitääkö hallituksen arviointi paikkansa, vaan on luultavaa, että ensi vuoden lisämenoarvioon tarvitaan suuri lisäys puheenaoleviin menoihin. Hallitus on lisäksi aikonut saada 6 miljoonan markan säästön jatko-opetuksesta, (sitä ei Paasikiven lautakunta ole ehdottanut), joka tulisi eri lainsäännöksellä keskeytettäväksi kahdeksi vuodeksi maalaiskunnissa. Kansakoulumenojen supistamislautakunta ei ole tätä myöskään ehdottanut, vaan kyllä viitannut siihen mahdollisuuteen. Minä olen ollut vastaan jatko- opetuksen keskeyttämistä, koska se kaftkaisisi sen kehityskulun, jonka alaisena maalaiskuntien jatko-opetus mykyään on, ja koska maalaiskansakouluja ei saa asettaa tässä suhteessa huonompaan asemaan kuin kaupunkikansakouluja, joissa jatko-opetus jo nykyään on melkein suurimmaksi osaksi toteenpantuna ja muutenkin paljon tehokkaampi ja parempi. Eri asia on kysymys, vastaako nykyinen jatko-opetus nykyään kohtuullisia vaatimuksia vai eikö sitä ole suuresti parannettava ja uudestaan järjesteltävä. Lisäksi minä huomautan, että sillä muutoksella, jota hallitus esittää kustannuslain 21 S:ään opettajain opetusvelvollisuuden lisäämiseksi, saataisiin aikaan, että kaksiopettajaisissa kouluissa jatko-opetus ei aiheuttaisi ensinkään tuntipalkkioiden korvausta, t.s. olisi käytettävänä noin 4 milj. markan arvosta ilmaisia opetustunteja jatko-opetuksen toimeenpanemiseen, mutta näistä hallitus ei välitä saadakseen aikaan 6 milj. säästön. Voi täydellä syyllä kysyä, onko tämä säästäminen järkevää, vai eikö hallitus ole tietänyt, mitä se on ehdottanut? Toisenkin erehdyksen on hallitus kustannuslakiesityksessään tehnyt, kun se on 5 $:n viimeisestä momentista poistanut sen viimeisen lauseen, jota kansakoulumenojen supistamislautakunta on ehdottanut, ja joka tarkoitti estää kuntia koulurakennuksiaan keinottelutarkoituksissa luovuttamasta muuhun käytäntöön, voidakseen siten valtionavulla rakentaa uuden talon itselleen ja sillä tavalla suorastaan ansaitakseen. Minusta näyttää, ettei hallitus tässäkään ole tiennyt, mitä se on tehnyt. Oppikirjakysymyksessä saatiin kansakoulumenojen supistamislautakunnassa jotenkin yksimielinen kompromissi toimeen, jonka mukaan oppikirjat annettaisiin varattomille ilmaiseksi, jos lapsen huoltaja johtokunnalle sen ilmoittaa välttämättömän tarpeelliseksi. Tästä arvioitiin 4 milj. markan säästö. Hallitus ei kuitenkaan tyytynyt tähänkään summaan, vaan on repinyt koko kompromissin auki. Minusta puhuvat sekä pedagogiset että sosialiset ja terveydelliset syyt hallituksen esitystä vastaan, että mimittäin kirjat annettaisiin vain lainaksi varattomille oppilaille. Jos tahdotaan oppikirjoissa saada tuntuvaa säästöä aikaan, niin silloin on maalaisliitonkin palattava sille kannalle, jolla se on aikaisemmin Alkion aikana ollut, nimittäin valtion kustannustoimintaan ; sillä me saamme useita miljoonia säästetyksi ja oppikirjakysymyksen paraiten järjestetyksi. Erityisesti minä huomautan kustannuslain 15 $:n viimeisestä momentista, joka näyttää viattomalta, kun hallitus ei ole liittänyt mukaan ehdotusta täytäntöönpanoasetukseksi, mutta jolla on sangen laajakantoinen merkitys. Säännös merkitsisi nimittäin valtuuden antamista hallitukselle evätä valtioapu opettajain palkkaukseen silloin kuin oppilasmäärä on koulussa alentunut vissiin minimiin. Tarkoitus on minustakin hyväksyttävä, jos vain minimit säädetään kohtuullisiksi. Minä en voi tietää, minkälaisia minimejä hallitus on tarkoittanut, mutta jos ajatellaan niitä minimejä, joita kansakoulumenojen supistamislautakunnan enemmistö on ehdottanut, tietäisi tämä perin suurta mullistusta koko maalaiskansakoululaitoksessa, satain alakansakoulujen lakkauttamista ja vapauden riistämistä kunnalta saada vapaasti määrätä, minkälaisen koulumuodon se haluaa. Minun mielestäni on minimi ehdottomasti säädettävä lailla eikä jätettävä helposti muutettavien asetusten varaan, ja ne ovat tietenkin harkittavat kohtuullisen suuriksi. Tämä on minusta "kaikkein tärkeimpiä muutoksia nykyisessä kustannuslakiesityksessä, eikä tämä kysymys saisi ajaa karille koko esitystä, jonka hyväksymistä minä edellä tekemilläni huomautuksilla nykyisen pula-ajan takia katson tarpeelliseksi. Samalla pyydän minä lyhyesti viitata niihin supistuksiin, joita voisi aiheutua n.s. supistetun kansakoulun yleistämisestä, asia, josta edellinen hallitus on antanut esityksen, ja joka tulee vielä tänään ensimmäiseen käsittelyyn, mutta joka on yhteydessä myöskin budjetin kanssa sen avulla saatavien vähennysten johdosta. Täilä lainmuutoksella saatavat vähennykset ovat minusta suhteellisen vähäisiä verrattuina siihen tuhoisaan vaikutukseen maaseudun kansakoulu- ja sivistysoloihin, jota supistetun koulun yleistäminen tietäisi. Se merkitsisi sellaista taka-askelta, että maalaisseudun kansakoulu suureksi osaksi tulisi huonommaksi kuin vanha, 1866 vuoden kansyyskuuta 1931. H sakouluasetukseen perustuva kansakoulu. Ero maaseudun ja kaupunkikunnan kansakoulujen välillä tulisi nykyistä paljon suuremmaksi, sekä maaseudun supistetussa i koulussa käyville lapsille oppikoulun käynti nykyistä vaikeammaksi. Jos säästäväisyyssyistä tahdotaan saada supistettu koulu yleiseksi, niin kirjoitetaan samalla myöskin mustin lehti koko kansakoululaitoksen historiaan. Minä en tiedä muuta kuin jonkun harvan vähänkin huomattavan koulumiehen, joka puoltaisi tätä muutosta. Ja minä vetoan erityisesti siihen julkilausumaan, jonka. Suomen opettajayhdistys on hiljattain esittänyt. Olen omasta puolestani valmis vaikka keskeyttämään jatko-opetuksen, niin valitettavaa kuin se on, tai lykkäämään oppivelvollisuuden pariksi tai muutamaksi vuodeksi eteenpäin, ennenkuin tahtoisin olla muassa säätämässä sellaista taantumuksellista muutosta meidän maaseudun kansakoululaitokseen kuin mitä nyt ehdotettu laki tietäisi Jos tällaiseen kravunkulkuun ryhdytään, niin täytyy kysyä, miksikä tämä ensiksi kohdistetaan juuri kansakoululaitokseen ; jos säästöjä täytyy tehdä, niin onhan kansakoulumenojen supistamislautakunta näyttänyt, että ne voidaan kivuttomammin tehdä muillakin tavoilla ja kuitenkin saada aikaan sangen huomattavia säästöjä. Siirryn sitten oppikouluja koskeviin supistuksiin, jotka ovat kaikkiaan lähes 70 milj. markkaa edelliseen vuoteen nähden. Näistä kuitenkin johtuu suuri osa siitä luonnollisesta syystä, että uusia koulutaloja ei nykyisissä oloissa voida rakeniaa, eikä yksityiskouluja ottaa valtion huostaan, eikä rinnakkaisosastoja pitää kouluissa j. n. . Suurin vähennys, 6 milj. markkaa, kohdistuu yksityiskoulujen valtioapuun, joka ehdotetaan annettavaksi määräprosenttina opettajain palkoista eikä koulun kokonaismenoista, niinkuin tähän asti, samalla kun valtioavun saantiehtoja tiukennettaisiin oppilasmääriin ja opettajain pätevyyteen nähden. Minun täytyy myöntää, että suunta on epäilemättä oikea. Siitä tulee olemaan seurauksena se, että vastedes suuri joukko heikkoja ja vähäoppilaisia kouluja tulee häviämään. Varmaankin tulee kuitenkin hyvin suurelle osaile yksityisistä oppikouluista olemaan perin vaikeata saada hankituksi tarvittavat varat muulta taholta, ja silloin on niillä yhtenä keinona turvautua oppilasmaksujen koroittamiseen, siis samaan keinoon, johon hallituskin pyrkii m. m. oppikoulujen oppilasmaksuja koroittaessaan kaksinkertaisiksi siitä, mitä ne nykyään ovat. Tämä on minun mielestäni sosialiselta kannalta valitettavaa, se kun tulee vaikeuttamaan varattomien koulunkäyntiä oppikouluissa. Valtion oppikouluihin nähden on suurin supistus, 5.4 miljoonaa, tehty opettajain tuntipalkkioihin. Sitä ei Paasikiven lautakunta myöskään ole ehdottanut. Supistuksen voisi vielä hyväksyä vakinaisiin opettajiin nähden, mutta kun se koskee myös niitä, joilla on vain tuntiopetusta annettavana, merkitsee tämä aina 30 %:iin mousevaa palkanvähennystä. On kohtuutonta mennä näin pitkälle, silloin kuin esim. valtion virkamiesten palkat suunnitellaan alennettavaksi vain 5—10 %:iin. Ohimennen voin minä huomauttaa, että hallitus ehdottaa Viipurin ruotsalaisen lyseon ja tyttökoulun yhdistämistä vähentyneiden oppilasmäärien takia, vaikka ei siitä saadakaan ensi vuonna säästöä muuta kuin vähän yli 10,000 mk. Mutta Oulun keskikoulu on saanut vielä armon hallituksen silmissä, vaikka senkin oppilasmäärä on vähentynyt, vain siitä syystä, että eduskunta on kaksi kertaa hylännyt Oulun koulun lakkauttamisesityksen. Eduskunnan on hyvä panna vastaisen varalle mieleen, että sen täytyy hyväksyä joku esitys kaksi kertaa, ennenkuin sen sanaan luotetaan! Muuten on minun mielestäni huvittavaa nähdä, millä tavalla hallitus luovii näissä koulukysymyksissä aitosuomalaisuuden ja ruotsalaisuuden vaatimusten välillä. Yliopiston menoihin Paasikiven lautakunta ei ole ollenkaan koskenut, mutta hallitus on niihinkin käynyt armotta käsiksi, supistaen niitä parilla kolmella miljoonalla markalla. Minä tahdon huomauttaa parista supistuksesta erityisesti sen takia, että ne näyttävät ilmeisesti, mitenkä vaarallisesti tällaiset supistukset voivat vaikuttaa yliopiston tehoon ja opetustoimintaan, Supistuksia on tehty melkein joka momentilla. Tuhoisimpia niistä on etupäässä kirjaston ja tieteellisten laitosten suhteen tehdyt supistukset. On tiettyä, että ylioppilasten lukumäärä on viime aikoina tavattomassa määrässä kasvanut, mutta yliopiston laitokset eivät ole vastaavassa määrässä kehittyneet. Ne ovat useinkin perin ahtaita, niillä ei ole koneita eikä opetusvälimeitä, niillä ei ole riittävästi assistenttejä. Esimerkkinä mainitsen, että 'kemiallisessa laboratoriossa oli viime keväänä 800 oppilasta, ja laboratorio on aiottu vain parille sadalle oppilaalle. Kun professori ei tunne edes oppilasmääriä, eikä assistenttejä ole riittävästi, tietää hyvin, minkälaista opetusta ja johtoa oppilaat täällä voivat saada. Tuloe mieleen entinen maisteri, joka tarjosi pankkiin vekseliä, ja kun hänelle sanottiin, ettei ole rahaa, vastasi hän, ottakaa sitten kyltti pois. Yliopistolta ei voi sen ikylttiä riistää, mutta sensijaan on mielestäni välttämätöntä tehdä rajoituksia sekä oppilasten että myöskin professorien lukumäärään ; opetuksen tehoa on koroitettava eikä laskettava alenemaan, niinkuin hallituksen kulttuuripolitiikka tietäisi, jos tätä nyt ollenkaan voi sanoa kulttuuripolitiikaksi. Sama huomautus koskee yliopistollisia matkarahoja ja ylimääräisten professorien toimia, joita supistamalla ehkäistään nuorten tutkijain kehitys ja hävitetään kokonaan into ja harrastus tieteisiin ja antautumaan yliopiston dosenteiksi, joista vastaiset professorit tavallisesti tulevat. Tällä tavalla myös vedetään alas yliopiston tieteellistä tasoa. Tuntuu yleensä siltä kulttuuribudjettiin tutustuttaessa, että hallitus tai opetusministeriö olisi tuijottanut itsensä sokeiksi esillä oleviin rahallisiin vaikeuksiin, jotka tietysti on myönnettävä suuriksi. Mutta se on tehnyt supistuksia mekaanisesti ja kaikkialla, eikä ole aina tarkastanut onko supistaminen viisasta, sekä vähentänyt menoja, joiden pyyhkiminen voi tulla sangen kalliiksi ja tuhoisaksi meidän kulttuurillemme. Kuvaavaa on, että esityksessä ikäänkuin pyydetään anteeksi ettei esim. seminaarien internaattien ruuanpitomäärärahaa ole voitu hintojen halpenemisesta huolimatta vähentää enempää kuin 40,000 markalla siitä syystä, että nämä määrärahat ovat olleet ennen niin niukkoja, että, kuten esityksen perusteluissa sanotaan, suurin ponnistuksin on saatu ravituksi sisäoppilaat. Väärää säästämistä on minun mielestäni, kun esim. kouluhallituksen määrärahoja tarkastuksen toimittamiseksi on tuntuvasti vähennetty, eli 70,000 markalla, vaikka ne ennestäänkin ovat pieniä. Oppikouluihin uhrataan yli 100 miljoonaa markkaa vuosittain, mutta niiden tarkastusmatkoihin ei riitä enempää kuin 100,000 markkaa. Kuinka voidaan kuvitellakaan oppikoulujen tehoisasti toimivan, kun ne jätetään melkein vaille tarkastusta! Maalaiskansakoulujen avustukseen käytetään kolmatta sataa miljoonaa vuosittain, mutta kun kansakoulujen menojen supistamislautakunta ehdotti matkatilintarkastajan asettamista, arvioiden että siten voitaisiin säästää ehkä. joitakin miljoonia markkoja, koska asianomaiset kunnan viranomaiset eivät aina tunne säännöksiä tai ovat taitamattomia, ei hallitus ole ehdotusta hyväksynyt. Epäsosialisesta säästämisestä esimerkkinä minä voin mainita, että kesävirkistysmäärärahaa varattomien sairaitten ja heikkojen kansakoulunoppilaiden osalta on vähennetty 400,000:lla markalla eli 50 %:lla, ja oppikoulujen oppilaiden terveydenhoitotarkastuksesta, joka tarkoittaa etupäässä tuberkuloosin. esiintymistä oppilaissa, on vähennetty tuntuvasti, puhumatta siitä epäsosialisesta suunnasta, että supistukset kohdistuvat kipeästi köyhien ja harvaanasuttujen kuntien kansakouluoloihin. Vapaan sivistys- ja valistustyön vastaisia vähennyksiä on lukuisia, m.m. yliopiston kansanvalistustyön lakkauttaminen, josta muuten sanotaan, että se ei varsinaisesti kuulu yliopistoon. Minä ymmärrän hyvin nämä sanat konservatiivisen professorin suusta, jonka mielestä yliopisto on valtio valtiossa ja tiede sen ainoa tehtävä, mutta kansanvaltaisen käsityksen mukaan on yliopisto myöskin kansaa varten ja sen velvollisuutena on jakaa tietoa ja sivistyksen murusia myöskin muille kuin ylioppilaille, jotenka mainitun toiminnan säilyttäminen yliopistossa olisi ollut edes jossakin määrässä suotava. Samassa yhteydessä minä voin huomauttaa tosin sosialiministeriön alaisten raittiusmäärärahojen tuntuvasta supistamisesta. Näillä on raittiustyön kannalta suuri merkitys etenkin pula-aikana, jolloin alkoholin nauttiminen pyrkii lisääntymään, joten raittiustoimintaa ei suinkaan olisi supistettava, vaan pikemmin lisättävä. Nuorisolle tärkeän urheiluapurahan jättäminen kokonaan arpajaisvoittovarojen varaan tekee mahdolliseksi, että ei saada niin suurta avustusta kuin tähän asti. Samoin on laita vapaan tieteen ja taiteen apurahojen, joille menoarviossa ei ole enää samaa turvaa kuin tähän asti. syyskuuta 1931. En tahdo jatkaa pitemmälti tätä surullista selostustani. Minä lausuisin sen toivomuksen valtiovarainvaliokunnalle, että se koettaisi saada edes kymmenen tai parikymmentä miljoonaa lisää kipeimpäin kulttuuritarpeiden tyydyttämiseksi. Ei ole siis suuri vaatimus minunkaan kannaltani, kun kokonaissupistukset ovat n. sata miljoonaa, mutta useat huomauttamistani supistuksista koskevat niin kipeästi meidän kansakoululaitokseemme ja myöskin muuhun kulttuuriimme, että pitää saada edes hiukan niitä koskevat määrärahat koroitetuksi. Opetus- ja sivistys on tärkeää, oli sitten huono tai hyvä aika, ja se on erityisesti tärkeä juuri huonona aikana. Vähäisilläkin kustannuksilla voidaan saada sangen paljon kulttuurityötä aikaan, jos niillä elvytetään yksityisten harrastuksia eikä lamauteta niitä kokonaan ottamalla pois tai mitättömiin supistamalla määrärahat. Laiminlyönnit kansalaiskasvatuksen suhteen kostavat aina itsensä, ja säälittävää on etenkin nykyisen nuorisopolven asema, joka ei voi hankkia itselleen sitä henkistä pääomaa kuin parempien aikojen nuorisopolvi. Sen aika on ohitse, kun paremmat ajat koittavat ja sen täytyy elämäntaistelussa jäädä heikommalle puolelle. Esillä olevalla budjetilla on tietysti pula- ajan luonne, mutta se tekee samalla sivistykselle vastaisen ja kylmäkiskoisen vaikutuksen. Minä en tahdo sanoa, että hallitus on tätä tahallaan tarkoittanut, mutta minä valitan, että herra opetusministerin ei ole onnistunut paremmin pitää kulttuurin puolia erilaisia intressejä vastaan budjettia valmistettaessa hallituksessa.
Käsilläolevaa pula-ajan budjettia laatiessaan on varmaankin hallituskin ollut pulassa, sillä niin paljon on sekä tuloja että menoja ollut vähennettävä. Epäilemättä hallituksella kuitenkin on ollut erittäin suuri apu, niinkuin täällä jo on huomautettu, valtionmenojen supistamislautakunnan työstä, joka — se on tässä heti aluksi sanottava — on suoritettu tunnustuksen ansaitsevalla objektiivisuudella, ja tätä työtä onkin hallitus monessa 'kohden käyttänyt hyväkseen. Valitettavasti ei kuitenkaan joka suhteessa, niinkuin myöhemmin selvitän. Tyypilisenä piirteenä meidän maatalouspolitiikassamme itsenäisyytemme aikana on ollut pyrkimys miin paljon kuin mahdoilista saada valtion välitöntä rahallista tukea erilaisiin maataloudellisiin tarkoituksiin. Katsoen maataloudesta elävän väestön suureen lukumäärään ja maatalouden merkitykseen muuten, ei mainitunlaisessa pyrkimyksessä semmoisenaan tarvitsekaan olla mitään paheksuttavaa, mutta sitävastoin on kylläkin ollut sanomiselle sijaa maatalousmenojen jakautumisessa suurempien ja pienempien viljelijöiden kesken, niinkuin meidän taholtamme on monasti täällä huomautettu. Ja tästä tosiasiasta onkin osaltaan riippunut, että maatalousmenomme ovat verrattain nopeasti kasvaneet. Valtion menojen supistamislautakunta antaa mietinnössään tässä kohden mielenkiintoisia tietoja. Jättämällä syrjään maatalouspääluokan liikelaitokset, ovat maatalousmenot vuodesta 1926, jolloin ne olivat 296 milj. markkaa, kasvaneet 478 milj. markkaan vuonna 1930. Vertaamalla toisiinsa maatalousmenojen määrää Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa, havaitaan, että Suomen matalousmenot, kun valtion metsätalouden sekä koulutilojen menot jätetään huomioon ottamatta, ovat asukasta kohti noin kaksi kertaa niin suuret kuin Tanskassa ja melkoisesti suuremmat kuin Ruotsissa. Jos otetaan lukuun ainoastaan varsinaiset maatalousmenot, s. o. kaikki muut maatalouspääluokan menot paitsi maanmittaustoimeen, asutustoimeen, kalastukseen, geodeettiseen ja meteorologiseen laitokseen sekä yksityismetsien valvontaan kohdistuvat menot, ovat ne Suomessa noin 47 mk. asukasta kohti, mutta Ruotsissa vain 23 ja Tanskassa 21 mk. Nämä luvut osoittavat, niin varovaisen johtopäätöksen kuin valtion menojen supistamislautakunta niiden perusteella onkin tehnyt, että varsinaiset maatalousmenot meidän maassamme ovat suhtellisesti paljon suuremmat kuin maapurimaissamme Ruotsissa ja "Tanskassa. Huomioon ottaen maiden varallisuussiuhteet sekä maatalouden merkityksen niissä, eivät mainitut luvut, vaikkapa ne eivät olisikaan tarkalleen toisiinsa verrattavissa, voi olla herättämättä epäilyksiä siitä, onkohan tässä maassa eri elinkeinojen ja toimialojen valtiovallan taholta nauttima tuki jakaantunut niin tasapuolisesti kuin pitäisi. On tosin selvää, että sellaisessakin maatalousmaassa kuin Suomi, jossa ?/, väestöstä joko välillisesti tai välittömästi elää maataloudesta, maatalouden osuus maatalousarviossa on oleva varsin huomattava. Mutta epäilemättä tässäkin kohden pitää suurin piirtein paikkansa kasvinviljelykseen sovellutettu sääntö, että parhain tulos saavutetaan silloin, kuin lisätään sitä tuotannon tekijää, joka kulloinkin on minimissä. Fi voida sanoa, että maatalouden suosimistoiminta tässä maassa olisi ollut, varsinkin kun mahdollisuutemme otetaan huomioon, minimissä. Pi kemmin päinvastoin. Ja tästä syystä tuntuukin valtion menojen supistamislautakunnan huomautus suuremman varovaisuuden noudattamisesta uusien maatalousmenojen ottamisessa menoarvioon olevan Ppaikallaan. Mikä on sitten meillä aiheuttanut maatalousmenojen kasvun? Syitä lienee paljonkin, mutta yhtenä kaikkein suurimpana on epäilemättä mainittava se tosiasia, että määräävällä taholla meillä on katsottu valtiovallan velvollisuuksiin kuuluneen huolehtia välittömästi myöskin suurempien viljelijöitten —maataloudellisesta — edistystyöstä, mitä laatua se lieneekin, huolimatta siitä, että sen kustannukset ainakin suureksi osaksi olisi ollut, niinkuin on asianlaita monissa muissa maissa, sälytettävä heidän itsensä kannettavaksi. Ei tarvinne tässä viitata muuta kuin niihin erittäin alhaisiin jäsenmaksuihin, joita eräät maataloudelliset järjestöt sekä niiden alajärjestöt maksavat keskusjärjestöilleen, sekä niihin moniin lakeihin, joita myöskin suurempien viljelijöitten välittömästi auttamiseksi eduskunnassa on hyväksytty. Valtion varojen mainitunlaisesta liiallisesta käytöstä onkin aikaisemmin niin monessa yhteydessä huomautettu, että ryhmämme taholta sen vuoksi eräitä aikoja takaperin tehtiin aloite tutkimuksen toimittamiseksi maatalousmenojen jakautumisesta suurempien ja pienempien tilallisten osalle, tarkoituksella saada luotettavampi pohja valtion varojen jakamiselle maataloustarkoituksia varten. Olisi luullut, että tällainen tutkimus, jonka eduskunta päätti toimeenpantavaksi ja jonka olisi hyvin voinut antaa pätevän yksityisen tiedemiehen suoritettavaksi, olisi läpiajettu kiireellisesti. Mutta valitettavasti ei mitään tuloksia ainakaan toistaiseksi näytä aloitteesta olleen, ja kuitenkin olisi sitä nimenomaan käsilläolevaa budjettia laadittaessa, jos koskaan, kipeästi tarvittu. Ei näin ollen ole ihme, että maatalousbudjettia kokoonpantaessa on jälleen jouduttu toimimaan entiseen tapaan päämääränä lähinnä suurempien ja keskikokoisten tilojen auttaminen. Hallituksen maatalouspulaesityksethän ovat esimerkiksi lähinnä tarkoitetut lieventämään muiden kuin varsinaisten pienviljelijöiden tukalaa asemaa. Viittaan vain maatalouskiinteistöpankkia koskevaan esitykseen, jonka hyväksymisestä ei koidu eikä liene tarkoitettukaan koituvan pienviljelijöille mitään hyötyä. Pääasiassa sama on asianlaita kotimaisen viljanmenekin edistämistä tarkoittavaan esitykseen nähden, muista vähäpätöisemmistä esityksistä lainkaan 'puhumatta. Eikä tässä kyllin. Milloin on todella ollut kysymys varsinaisista pienviljelijöistä, on heihin suhtauduttu kovin kylmäkiskoisesti, m. m. puolella eli 10 milj. markalla vähentämällä maataloustuotannon edistämisen ja työttömyyden lieventämisen kannalta suurimerkityksellisiä uudisviljelys- ja laidunraivauspalkkioita, kun sitävastoin esim. maataloustuotannon —edistämislainoja koskeva laki, jonka suomista eduista pääsevät osallisiksi muutkin kuin varsinaiset pienviljelijät, on jätetty kokonaan koskematta. Mainitsin jo edellä, että hallitukselle on ilmeisesti ollut suuri hyöty valtion menojen supistamislautakunnan työstä. Valitettavasti ei hallitus kuitenkaan ole talousarviota laatiessaan noudattanut joka 'kohdassa sanotun lautakunnan esittämiä periaatteita. Tämä koskee ennen kaikkea maatalouspääluokkaa. Niinpä ei määrärahavähennyksiä ole toimeenpantu tasapuolisesti, kuten menojensupistamislautakunta on edellyttänyt, eri momenteilla, joitten kohdalla hyvin olisi voinut niin menetellä. Kun kuitenkin täten syntyneiden epäsuhteiden poistamiseen valtiovarainvaliokunnassa on hyvä tilaisuus, ei ole tuntunut olevan vielä tässä yhteydessä syytä niihin lähemmin puuttua. Eräitä —silmiinpistäviä kohtia maatalousbudjetissa en kuitenkaan voi kokonaan vaitiololla sivuuttaa. Edellä jo koskettelin maataloustuotannon edistämislainoja. Silmään pistää edelleen, että sellaistakin tarkoitusta kuin hevossiittolan perustamista varten on ehdotettu tänä kireänä aikana myönnettäväksi määräraha.
Vasemmadta: Jaaha!
. Määrärahan tarpeellisuutta puolustetaan tosin sillä, että perustamistyöt paikalla on jo työttömyyssyyskuuta 1931. varoilla suoritettu sekä rakennusaineet suureksi osaksi. paikalle vedetty, mutta on syytä kysyä, minkä vuoksi tällainen työ, joka ilman vähintäkään haittaa, monien erittäin tähdellisten tarpeiden jäädessä varojen puutteessa tyydyttämättä, olisi voitu lykätä, on lainkaan pantu alulle. Ihmettelyä herättää myöskin se, ettei vuodeksi 1932 suunniteltua maatalousnäyttelyä Viipurissa ole siirretty parempana aikana pidettäväksi, koska näyttelyn onnistumisesta ei tällaisen pulan vällitessa tunnu olevan takeita, mikä mielipide on varsin yleinen maataviljelevänkin — väestön keskuudessa. Valtion varoja on näyttelyä varten jo tähän asti myönnetty 11/, milj. markkaa, ja aikomus oli käsilläolevaan menoarvioon tarkoitusta varten ottaa 2'/, milj. markkaa lisää, mutta erinäisten järjestelyjen johdosta on määräraha supistettu 500,000 markkaan. Epäilen suuresti tokko tällä määrärahalla tullaan toimeen, ja ehkä onkin laskettu, että waltion kukkaro on tarpeen tullen edelleen avoin. Yksityiskohtien luettelemista voisi jatkaa, mutta riittänevät jo ylläesitetyt seikat osoittamaan, ettei hallitus talousarviota laatiessaan ole noudattanut maatalousmenoihin nähden samaa tasapuolista objektiivisuutta kuin valtion menojen asiantuntijoista kokoonpantu — supistamislautakunta. Valtiovarainvaliokunnan asiana on senvuoksi käsittääkseni palauttaa tämä objektiivisuus, josta poikkeamisia voi havaita muissakin pääluokissa, budjettiin. Lopuksi on näyttänyt olevan vielä syytä huomauttaa parista budjetin yhteydessä olevasta hallituksen esityksestä, jotka koskevat varojen varaamista maiden ostoon valtion metsätaloutta varten. Kun nyt voimassaolevien lakien mukaan kaikki valtionmaiden luovutuksesta (kertyvät varat on mainittuun tarkoitukseen käytettävä, ja kun esim. asutustoimintaan valtionmailla ei ole ryhdytty valtionmaiden vähentämistarkoituksessa, vaan sosialipoliittisista syistä, sekä kun lakiin valtion menoarvion perusteista sisältyy sellainen ajatus, ettei valtion netto-omaisuutta ole vähennettävä, olisi kysymyksessäolevaan lakiin mielestäni sovitettava säännös, jonka mukaan valtionmaiden luovutuksista kertyvät varat on käytettävä maiden ostoon valtion metsätaloutta varten, mutta vain siinä järjestyksessä kuin rahavarat kulloinkin sallivat. Kertyviä tuloja ei siis olisi, niinkuin hallituksen esitykset nähtävästi tarkoittavat, käytettävä valtion juoksevien menojen peittämiseen, koska valtion netto-omaisuutta siten vähennettäisiin. Toivottavasti valtiovarainvaliokunta tässäkin kohden löytää säännöksille sanamuodon, joka vastaa sitä, mitä esityksessä kenties on tarkoitettukin. Toimeen astuessaan ilmoitti hallitus yhdeksi tärkeimmistä tehtävistään maatalouden auttamisen tänä raskaana aikana. Vastaako se pulaohjelma, jonka hallitus on esittänyt, maataviljelevän pahimmin hädässä olevan osan toivomuksia, on kuitenkin hyvin epäilyksen alaista. En tahdo kieltää sitä, etteivätkö suuremmatkin tilalliset nyt ttaistele voittamattomilta näyttävissä taloudellisissa vaikeuksissa, mutta suurin on kuitenkin hätä pienviljelijäväestön ja etenkin maalaisköyhälistön keskuudessa. Näitä kahta suurta väestöryhmää on hallitus, kuten edellä olen selvittänyt, muistanut vähimmän ja siis siinä kohden menetellyt tavalla, joka antaa huomautuksille sijaa. Sitäpaitsi on asetettava hyvin kyseenalaiseksi, onko hallituksen ehdottamilla toimenpiteillä sillekään väestönosalle, jota hallitus on tarkoittanut auttaa, suunniteltua vaikutusta. Jo lähitulevaisuus tulee tässä kohdin varmaankin antamaan luotettavan vastauksen mainittuun kysymykseen.
Herra puhemies! Edellisen arvoisan puhujan lausunnon johdosta minun on taasen käytettävä puheenvuoro ja kosketeltava sitä maatalouspoliittista suuntaa, jota meillä Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana on harjoitettu. Minä olen aikaisemmin ol lut tilaisuudessa tästä samasta asiasta, tosin joitakin vuosia sitten, eduskunnalle esittämään erinäisiä numerotietojakin, joten en tällä kertaa vaivaudu niitä esittämään. Mutta pyydän vain palauttaa muistiin, että käsiteltäessä hallituksen esittämää tulo- ja menoarviota. vuodelle 1929 meillä edellisen arvoisan puhujan kanssa syntyi suunnilleen samanlainen keskustelu kuin nytkin tästä suunnasta, ja minä esitin silloin erinäisiä kysymyksiä ja valaisin esitystämi numerotiedoilla, jotka kysymykset ovat vielä tänä päivänä vastaamatta. Minä osoitin silloin, että edellinen puhuja laatiessaan maatalousmenoarvion vuodelle 1928 oli nähtävästi koettanut sovelluttaa käytäntöön sitä ohjeimaa, jonka hän täällä myöhemminkin on /; esittänyt, t. s. erikoisesti suosinut pienviljelystä. delta 1928 esim. budjettiin vuodelta 1929, johon nähden minulla nyi on tiedot muistissani ja nyt esillä olevan budjetin maatalouspääluokkaan, niin minä rohkenen, vaivaamatta eduskuntaa pitemmällä puheenvuorolla, suoraan vain lyhyesti väittää, että se budjetti, joka laadittiin vuodelle 1928, ei kestä sitä arvostelua pienviljelysystävällisyydestä, jota edellinen arvoisa puhuja ehkä tarkoitti arvostellessaan näiden vuosien budjetteja. Tosiasia nimittäin on, että vuoden 1928 budjetissa oli, sen voivat arvoisat edustajat todeta silloista maatalousmenoarviota silmäillessään, ja minä olen siitä esittänyt valaisevan lausunnon käsiteltäessä vuoden 1929 budjettia, paljon vähemmän pienviljelykseen määrärahoja kuin mitä vuonna 1929 ja mitä tämän vuoden ja mitä ensi vuoden budjettiesityksessä on. Näin ollen se arvostelu tulevan vuoden budjettiin nähden on minun nähdäkseni kohtuuttoman ankara. Ainakin minä odottaisin, että numerotiedoilla valaistaisiin, että asianlaita on niin. Ellei sitä tehdä, niin minä jään taasen vastausta vaille. Olen jo monta vuotta odottanut tätä vastausta, mutta ehkä saan odottaa vieläkin turhaan. Se siitä. Täällä on parissa puheenvuorossa viitattu, ja täydellä syyllä, siihen erittäin ansiokkaaseen mietintöön, jonka n. s. Paasikiven asiantuntijalautakunta on antanut, ja se on todella ansiokas. Mutta tällä mietinnöllä on eräässä suhteessa, tai oikeammin sen liitteellä, varsin harhauttavaa, etten sanoisi, väärää kuvaa antava leima. Edellinen arvoisa puhuja käsitteli myöskin kysymystä maatalousmenojen suhteesta meillä ja muissa Skandinavian maissa. Minä pyydän tätä kysymystä vähän läheisemmin valaista, sillä tahdon sanoa, että se selvitys, joka on esitetty Paasikiven komitean mietintöön liittyvässä liitteessä, on virheellinen. Minä olen odottanut, että ne, jotka tätä selvitystä käyttävät, itsekin jonkun verran epäilisivät, tokkopa olosuhteet sentään ovat sellaiset kuin tässä liitteessä esitetään ja olen senvuoksi säästänyt näiden tietojen esittämisen tähän tilaisuuteen. En aikonut niitä nytkään ottaa esille, mutta kun nähtävästi jää edustajille sellainen käsitys, että tämä selvitys on oikea, niin olen pakoitettu oikaisemaan sen karkeimmat virheet. Mutta verrattaessa budjettia vuoEnsinnäkin on katsottava erheelliseksi sellainen käsitys, että meillä olisi takavuosina suhteettoman paljon ja enemmän kuin järkevä harkinta olisi edellyttänyt, uhrattu yleisiä varoja maatalouden hyväksi. Mitä erityisesti tulee valtion menojen supistamislautakunnan edellämainittuun mietintöön, perustuvat siinä esitetyt johtopäätökset väärin suoritettuihin laskelmiin. Vertaillessaan Suomen ja Ruotsin valtion maatalousmenoja toisiinsa, ei lautakunta nimittäin ole ottanut, tai, paremminkin sanoen sen asiantuntija, ole ottanut huomioonsa, että viimeksimainitussa maassa maatalouden edistämiseksi tarkoitetut lainat myönnetään erityisistä rahastoista, jotka ovat kerätyt osaksi valtion menoarvioon aikaisemmin valtion takuulla otetuista lainoista. Lisäksi on mainituissa vertailuissa jätetty ottamatta huomioon, että Ruotsissa, kuten muissakin Skandinavian maissa, on käytännössä nettobudjetti eikä bruttobudjetti kuten meillä. Nämäkin seikat huomioon ottaen on eri valtioitten menoarvioiden vertailu luonnollisesti vaikeata, koska niiden rakenteet aikaisemmasta kehityksestä johtuen ovat siinä määrin erilaiset. Jotta kyseenalaiset vertailut muodostuisivat oikeudenmukaisiksi olisi ne oikeastaan suoritettava pitempien ajanjaksojen kuin yhden vuoden perusteella. Onhan nimittäin luonnollista, että nykyhetken menoja arvosteltaessa on otettava lukuun aikaisemmin tehdyt uhraukset eli toisin sanoen, kuinka paljon perustamiskustannusten luontoisia menoja aikaisemmin jo. kussakin maassa on suoritettu. Kun kuitenkin kyseessä olevat vertailut ovat Paasikiven komitean mietintöön liittyvässä asiantuntijalausunnossa tehdyt tilivuoden perusteella, olen minäkin vaivautunut tutkituttamaan samaten, minkälaisiin määriin valtion maatalousmenot kohoavat meillä ja Ruotsissa, jos vertailut suoritetaan niin tasapuolisesti kuin olosuhteet sallivat. Käytettävissä olevat, erään meikäläisen asiantuntijan laatimat, vuoden 1930 menoarvion perusteella tehdyt ja Ruotsin suhteen budjettivuodelta 1929—30 olevat luvut osoittavat tässä suhteessa mielenkiintoisia tuloksia. Niistä m. m. lyhyesti sanoen selviää, että Suomessa, ottaen huomioon maataloushallitukselle, maataloudellisille oppilaitoksille, maataloudellisille tarkastuslaitoksille, maanviljelysinsinööreille, asutukseen ja perusparannuksiin, maitotalouteen, hevoshoitoon, maatalouden 'koe- ja tutkimustoimintaan, eläinlääkintölaitokseen, maataloudellisille järjestöille ja erinäisiin muihin tarkoituksiin myönnetyt määrärahat nousivat mainittuna vuonna 102 miljoonaan pyöreissä luvuissa ja vastaaville laitoksille ja järjestöille sekä tarkoituksiin Ruotsissa varatut varat nousivat 18.5 milj. kruunuun. Tätä tulosta arvosteltaessa on vielä lisäksi huomattava, että meidän menoarvioomme on sisältynyt noin 10 milj. markkaa kertakaikkista menoa eli uusien laitoksien perustamiskustannuksia, joita ei ole Ruotsin menoarviossa. Kun tämän olen sanonut, niin voin lyhyenä lopputuloksena sanoa, että asiallisesti ovat siis maatalousmenot olleet Ruotsissa noin kaksi kertaa niin suu. ret kuin Suomessa
Ed. Voionmaa: Entäs väkiluku?
. Minä palaan siihen kysymykseen myöhemmin. — Edelleen on huomattava, että Ruotsissa myös maakäräjät myöntävät maataloustarkoituksiin säännöllisesti varoja, jotka nekin ovat verotuksella koottuja. Mutta minä jatkan vielä edelleen lainoista puhuen. Mitä taas maataloustarkoituksia varten myönnettyihin lainoihin tulee, teki niiden kokonaismäärä mainittuna hudjettivuonna meillä noin 110 milj. markkaa ja Ruotsissa lähes 26 milj. kruunua, pyöreissä luvuissa 260 milj. Suomen markkaa. Minun ei tarvitse tätä vertailua tässä suhteessa lähemmin selittää. Tanskan — maatalousmenot kyseellisenä budjettivuotena ovat oikeata vertailua silmälläpitäen suoritettuna noin yli 10 milj. kruunun. Jotta edellä esitetty loppusumma, tämä yli 10 milj. kruunua Tanskassa, johtaisi oikeaan Suomeen verrattavaan tulokseen, on siihen vielä lisättävä maatalousministeriötä ja korkeinta maatalousopetusta koskevat menot eli noin 4 milj. markkaa. Toiselta puolen ei Tanskan menoarvioon sisälly mainittavasti perustamiskustannuksia, kuten oli meillä laita. Tanskan kyseelliset valtiomenot ovat siis olleet jonkun verran suuremmat kuin meillä. Ruotsin ja Tanskan valtioiden maatalousmenoja tarkastettaessa kiinnittää erityistä huomiota maatalousopetuksesta aiheutuvien menojen suhteellinen pienuus sekä Ruotsissa että Tanskassa. Ruotsissa tämä johtuu osaksi siitä, eitä mainittu opetusala siellä on vanhentuneella kannalla, jonka uudistaminen siellä on jo muutaman vuoden ajan ollut päivänkysymyksenä. Tästä johtuen mainittuja määrärahoja onkin senjälkeen huomattavasti lisätty ja minä olen vakuutettu, että kun korkein maatalousopetus Ruotsissa nyt ehdotetulla tavalla järjestetään, niin se tulee tuntuvassa määrässä nostamaan maatalousbudjettia, siinä määrin, että näemme, että meillä monessa suhteessa aikaisemmin suoritetut uhraukset ovat todella suoritetut aikaisemmin kuin ehkä näissä muutamissa muissa maissa, ehkä Tanskaa lukuunottamatta. Edelleen meidän on huomattava, että maakäräjät ja maanviljelysseurat y. m. niihin verrattavat laitokset ja järjestöt ovat maatalousopetusta varten vuosittain myöntäneet huomattavassa määrin ja suuria avustuksia. Esim. budjettivuonna 192/—28 maamies-, maanviljelys- ja kotitalousseuroille myönnettiin yhteensä lähes 7 milj. Smk. Tanskassa taasen ovat yksityiskoulut tavallisesti johtajien ja viime aikoina myöskin erilaisten yhtymien omaisuutta, joten näiden seikkojen vertaaminen yksityiskohtaisesti syventymättä asiaan ei ole niin helposti suoritettu, niinkuin Paasikiven lautakunnan tutkimuksen suorittajan vertailu näyttää osoittavan. On pantava myöskin erikoisesti huomiota sille seikalle, että Tanskassa saadaan koulujen talous pysymään suureksi osaksi tasapai nossa sen kautta, että rasitetaan vähävaraisia, myöskin pienviljelijäkodeista lähteviä oppilaita runsailla oppilasmaksuilla, aina 800 kruunuun asti vuodessa. Tämäkin on seikka, joka tietysti budjetteja vertailtaessa on erikoisesti otettava huomioon. Lyhyesti sanoen: kun verrataan läntisten :' naapurimaittemme ja Suomen valtion maatalouden hyväksi suoritettuja menoja keskenään, on usein vertailun perusteena käytetty niiden suhdetta väestömäärään, mutta näin menetellen jätetään kuitenkin ottamatta huomioon, — ja tässä se vastaus nyt tulee —, että maataloudesta elää meillä jotenkin yhtä suuri väestö kuin Ruotsissa ja noin kaksi kertaa niin suuri väestö kuin Tanskassa, ja näin ollen meidän täytyy myöskin uhrata maatalouteen huomattavasti enemmän kuin tätä nykyä Tanskassa uhrataan, jossa on se vanha pitkäaikainen työ jo pohjana, jolleka nyi rakennetaan pikku- uudistuksia.
Herra puhemies! Aikaisemmissa puhevuoroissa jo on osoitettu, että esillä oleva budjetti on käynyt melko raskaan kiirastulen lävitse, ennenkuin se on: lukkoon saatu. Herra pääministeri lausunnossaan ilmoitti hallitusta kannustaneen budjettia laatiessaan sen, että kaikkien kansalaisten täytyy osallistua niihin rasituksiin, joita pula-aika maassamme sälyttää. Minusta kuitenkin tuntuu ja tämä budjetti osoittaa, että herra pääministerin kaunis lause ei ole ollut johtamassa hallitusta silloin kuin budjettia on laadittu. On useita sellaisia menoeriä, jotka osoittavat, että se väestöosa, joka yleensä aina pulakausista saa raskaimmin kärsiä, on myöskin tällä hetkellä jätetty, ellen sanoisi, osattomaksi, niin ainakin hyvin vähälle. Minä en aio kajota tähän esitykseen yleisesti, vaan erikoisesti juuri niihin kohtiin, jotka välittömästi koskevat tuota kaikkein raskaimmin kärsinyttä väestöosaa, s. o. työväkeä. Täällä on jo osoitettu, että on pari sellaista pääluokkaa, jotka ovat olleet hallituksen erikoisessa suosiossa ja joihin nähden pulakausi ei ole saanut vaikuttaa. Ne ovat puolustusbudjetti ja sitä lähinnä maa.talousbudjetti. Mutta juuri se, että nämä pääluokat ovat olleet erikoisessa suosiossa, lieneekin aiheuttanut, että sellaiset pääluokat, jotka välittömästi koskevat työväkeä, ovat joutuneet sitä ankaramman kiristyksen alaisiksi. Minä erikoisesti kanun mielestäni ovat otettavat huomioon, kun käsittelemme työttömyyskysymystä yleensä. Tuskinpa useat edustajat ovat vaivautuneet tarkastelemaan yksityiskohtaisesti, mitä tämä budjetti työmäärärahoissa. sisältää. Jos he sen ovat vaivautuneet tarkastamaan, niin he ovat voineet todeta, että valtion täytyy erottaa huomattava työläismäärä työstä, sillä esitetyt määrärahat eivät riitä pitämään edes nykyisensuuruista työvoimaa työssä, ei edes sittenkään, vaikka, otetaan huomioon mvaltioneuvoston ehdottama 70 milj. markan määräraha, joka budjetissa esiintyy. Minä olen poiminut vain muutamia sellaisia momentteja, jotka osoittavat sen suunnan, jota on seurattu. Viimeinen sivu budjetissa oikeastaan valaisee koko kysymyksen. Minä mainitsen siitä eräitä esimerkkejä. Esim. yleiset rakennuskorjaustyöt, joihin on merkitty ensi vuodelle 15 milj. mk., merkitsee supistusta kuluvaan vuoteen nähden 8 milj mk. Rautatierakennuksiin on merkitty ensi vuodelle 50 milj. mk., supistus kuluvaan vuoteen verraten 10 milj. mk. Tie- ja siltarakennustöihin esitetään ensi vuodelle 48,789,000 mi., siinä on miinusta 8,789,000 mk. Pohjois-Suomen ja Karjalan maantieverkoston täydentämiseen esitetään $,200,000 mk, siinä on miinusta 3,095,0000 mk. Jokien perkauksessa on miinus pienempi, koska määräraha yleensäkin on pienempi, miinus on vain 164,000 mk. Uudistusmääräraha, joka esiintyy kuluvan vuoden budjetissa, on kokonaan pois ensi vuoden budjettiehdotuksesta ja on siinä oleva määräraha 61 milj. mk. jaettu useammalle eri momentille,. mutta tästä 61 milj. markan määrärahasta on hautautunut 11,264,100 mk. jota ei löydy miltään momentilta. Siis jo näillä momenteilla havaitaan miinusta ensi vuoden budjetissa kuluvan vuoden budjettiin verraten 43,552,100 mk. Edelleen havaitaan samanlaisia ilmiöitä, kun työmäärärahoja tarkastellaan, miltä pääluokalta tahansa. Supistuksia on aika huomattavasti. Olen vertaillut budjetin työmäärärahojen kokonaismäärää ensi wuoden ja kuluvan vuoden budjettiin, ja se antaa perin surullisen kuvan. Olen jättänyt pois kaikki pienet työerät ja sellaiset määrärahat, joissa arvioni mukaan työkustannukset eivät muodosta vähintään 50% arvioidusta määrärahasta, ja ottanut vain huomioon suuremmat ja, kuten sanottu, ne työt, joissa vähintäin 50% määrärahasta koituu työpalkoiksi. Tällöin havaitaan, että kun kuluvan vuoden budjetissa on tällaisia työmäärärahoja 1,149,302,000 mk., niin on niitä tässä menoarvioehdotuksessa ainoastaan 822,266,800 mk., siis miinus työmäärärahoissa 327,036,800 mk. Kuten mainitsin, minun nähdäkseni ovat nämä numerot surullisia. Ne osoittavat sitä, että valtio ei voi, kuten jo aikaisemmin mainitsin, tarjota työtä ensi vuoden aikana edes sille työläismäärälle, joka valtion töissä vielä tällä kertaa on. Ja meillä on täysi syy uskoa, että työttömyystilanne yleensä ei suinkaan osoita vielä paranemisen oireita, vaan päinvastoin näyttää siltä, että tilanne kuukausi kuukaudelta vielä yhä huononee. Ja jo tälläkin kertaa on tilanne mielestäni niin vakava, että se täytyy ottaa erikoisen harkinnan alaiseksi. syyskuuta 1931. Kun me tarkastelemme, minkälainen työt- i tömyystilanne tällä kertaa on ja vertaamme sitä hallituksen ehdottamaan työttömyysmäärärahaan, niin se näyttää meille, että hallituksen esittämä määräraha on vain alkua siihen, mitä todellisuudessa pitäisi olla. Viime talvena jo oli työttömyys meillä aika ankara. Minä olen poiminut sosialiministeriön tilasto-osaston numeroita viime talven työttömyydestä ja näiden tietojen mukaan oli esim. tammikuussa työttömiä yhteensä 47,719, joista oli kuntien varatöissä 10,654, kuntien sellaisissa varatöissä, joita valtio avustaa 2,037 sekä valtion omissa varatöissä 3,629. Näinmuodoin kun varatöissä oli 16,318 henkeä, jäi työttömiksi, siis koko-naan ansiota vaille, tammikuussa 33,401 työläistä. Helmikuussa tilanne pysyi jokseenkin ennallaan, mutta maaliskuussa oli tilanne jo paljon pahempi. Maaliskuussa oli työttömien luku 57,333. Näistä oli valtion varatöissä 7,643 ja kunnan töissä 10,364 ja sellaisissa kunnan töissä, joita valtio avusti, 2,543. Täten kokonaan työttömänä oli maaliskuussa 37,783 henkeä. Huhtikuussakin vielä oli kokonaan työttömiä 30,198 henkeä. Nämä ovat, kuten sanottu, sosialisen —tilasto-osaston numerot, mutta tässä on huomioon otettava, että työttömyyden suurimmillaankin ollessa lähetti vain 238 kuntaa tietoja, joiden kuntien tietoon nämä numerot perustuvat. Siis todellisuudessa enemmän kuin puolet oli niitä kuntia, jotka eivät lähettäneet tietoja ja jotka siis eivät sisälly näihin työttömien lukuun. Työttömien luku siis todellisuudessa on ollut tuntuvasti suurempi kuin mitä nämä numerot edellyttävät, vaikkakin on myönnettävä, että ehkäpä niissä kunnissa, joista ei tilastoa lähetetty, työttömyystilanne ei liene niin vakava kuin niissä kunnissa, joista tilastot ovat annetut. Tätä samaa käsitystä vahvistavat vielä eräät toiset numerot. Teollisuustilasto puolelta vuodelta, siis tämän kuluvan vuoden puolivuoden vaihteessa, myöskin osoittaa sitä kehitystä ja suuntaa, johon meillä tuotannollisessa. elämässä on viime vuosina kuljettu. Kun teollisuustyöläisiä vuonna 1926 oli 149,367 henkeä, miin oli niitä tämän vuoden puolivälissä, sits kesäkuun viimeisenä päivänä 108,459 henkeä. Teollisuuden palveluksesta oli siis poistunut vuodesta 1926 lähtien 40,908 henkeä. Numerot osoittavat vieläkin suurempaa eroitusta, jos otamme lähtökohdaksi korkean konjunktuurivuoden 1928. Silloin oli teollisuuden palveluksessa 169,180 henkeä. Ja kun tällä kertaa om vain 108,459 henkeä on eroitus 60,721 henkeä. Valitettavasti ei ole mitään sellaisia tietoja, jotka osoittaisivat, kuinka suurella osalla tästä työläisryhmästä on ollut mahdollisuutta saada ansiota muilta aloilta, mutta on syytä uskoa, että ne mahdollisuudet ovat olleet hyvin pieniä, sillä samanaikaisesti kuin tuotannollinen elämä on lamautunut teollisuudessa on se myöskin vaikuttanut kauppaan ja liikenteeseen yleensä. Sama ilmiö, mikä teollisuudessa on todettavissa on myöskin todettavissa kaupassa ja liikenteessä ja niinmuodoin on täysi syy uskoa, että myöskin kaupan ja liikenteen alalta on työntekijöitä aika huomattavasti joutunut työttömiksi, jotka ovat siis lisäämässä tätä lukua, josta edellä on puhuttu. Nämä numerot, joita viimeksi esitin, perustuvat parhaaseen työkauteen silloin kuin on kysymys sesongista, nimittäin puolenvuoden vaihteeseen. Mutta kun silloin jo on tilanne näin vakava, mistä olen numeroita esittänyt, niin on luonnollista, että ennenkuin ovat esillä tulevat vuoden viimeiset kuukaudet, ovat numerot saaneet yhä surullisemman muodon. Ne osoittavat yhä suurempia työläismääriä, jotka ovat joutuneet kärsimään työttömyydestä. Tätä pessimismiä on omiaan tukemaan myöskin viime viikolla pidetyt tukkihuutokaupat eri puolilla maata. HFivät ne antaneet lohdullista kuvaa. Tarjotaan 50 penniä tukista, kuten sanomalehdet kertovat Pohjois-Suomessa tarjotun. Se on minun mielestäni myöskin merkki siitä, että lamakausi ei suinkaan ole päättynyt, vaan päinvastoin se jatkuu yhä edelleen ja yhä uhkaavampana. Useat muutkin merkit ovat näyttäneet aivan samanlaisia ilmiöitä. Näin muodoin kun siis tilanne on tällainen, niin se minun nähdäkseni edellyttää, että valtiovallan on entistä voimakkaammin ja tehokkaammin ryhdyttävä toimenpiteisiin työtilaisuuksien varaamiseksi työttömille työläisille. Sillä onhan yleensä jo tunnustettu kaikissa yhteiskuntapiireissä se minun käsitykseni mukaan riidaton asia, että yhteiskunnan velvollisuus on huolehtia kansalaisistaan. Tämä siis edellyttää, että yhteiskunnan olisi järjestettävä työtilaisuuksia ei ainoastaan niille työläisille, jotka jo nyt ovat valtion työssä, vaan olisi varattava työmahdollisuuksia myöskin niille työläisille, jotka vielä ovat työttöminä ja jotka vapautuvat yksityisten tuotannollisesta elämästä. Se edellyttää silloin valtiovallan taholta suurempaa huomiota, kuin mitä tässä budjetissa on esitetty. Kun siis määräraha 70 miljoonaa markkaa, ei kykene tarjoamaan työtä jatkuvasti edes valtion nyt työssä oleville työläisille, niin kuinka voidaan sanoa, että se määräraha kykenisi suuremmassa määrässä yleensä työttömyystilannetta korjaamaan. Tähän voidaan ehkä lisätä, että työpalkat ja yleensä elintarveindeksi ovat siinä määrin alentuneet, että nyt voidaan tehdä pienemmällä määrärahalla työtä kuin mitä on aikaisempina vuosina ollut. mahdollista ja niin muodoin eivät ole suorastaan verrannollisia ne numerot, joita kuluvalta ja seuraavalta vuodelta esitetään. On kuitenkin huomattava, että siitä palkkainalennusprosessista, joka meillä on käyty, on valtio ottanut osansa jo tämän vuoden menoarviossa, sillä työmäärärahat vähenivät jo kuluvan vuoden budjetissa, viime vuoden budjettiin verrattuna yli 200 milj. markalla. Tässä siis on jo marginaalia siltä varalta, mikäli se koskee yleensä palkkain alenemista. Tämäkin osoittaa, että 70 milj. markan määräraha on aivan riittämätön. Samalla kun olen sitä mieltä, että työmäärärahoja olisi yleensä koroitettava tai ellei siihen olisi mahdollisuutta, niin silloin varsinaista työttömyysmäärärahaa tuntuvasti suurennettava, myönnän, että miin suureksi nämä määrärahat tuskin voivat tulla, että ne kaikille työttömille voisivat työtä tarjota. Ja kun näin on asianlaita, niin se mielestäni edellyttää valtiovallalta -myöskin muita sellaisia toimenpiteitä, jotka osaltaan auttavat työttömyyden torjumista. Suosittelisin valtioneuvoston harkittavaksi yhtenä sellaisena toimenpiteenä työviikon lyhentämistä varsinkin valtion omissa työpaikoissa. Minä tiedän, että waltionrautateiden konepajoissa onkin tällainen lyhennys jo toteutettu, mutta minun nähdäkseni sitä olisi toteutettava laajemmalla alalla. — Työntekijäin taholta kohtaa tällainen esitys vastusta ensi kädessä senvuoksi, että yleensä on tapana ollut, että silloin jos työviikkoa lyhennetään, niin työpalkkaa ainakin sämassa suhteessa. alennetaan. Tällainen menettely ei olekaan olkea toimenpide, varsinkaan silloin, jos työpalkat jo, kuten meillä valitettavasti tällä kertaa on asianlaita, on alennettu niin alas, että ne jo ovat elintasominimin alapuolella. Siis ei voisi tulla enää — kysymykseen palkkojen alennus, vaikkapa työviikon lyhennyksen avulla tarjottaisiinkin työmahdollisuuksia suuremmalle työläisjoukolle, kuin mitä tällä kertaa or mahdollista. Vielä haluan lausua muutaman sanan välittömästä avustuksesta. Yleensähän on eduskunta meillä omaksunut sellaisen kannan, että työttömille ei anneta välitöntä avustusta. Sitä varten ei määrärahaa ole ollut menoarviossa moneen vuoteen, eikä ole myöskään tähän menoarvioon esitetty. Minä kuitenkin olen sitä mieltä, että tilanne jo nyt — ja yhä vakavammaksi uhkaa se kehittyä — edellyttää, että tähänkin puoleen on — valtiovallan huomiota kiinnitettävä. Kun minä uskon, että valtiovallan parhaimmatkaan toimenpiteet eivät voi tarjota työtä kaikille työttömille, niin silloin sen velvollisuus on huolehtia niistä työläisistä, jotka eivät ole voineet työtä saada, välittömällä avustuksella. 'Senvuoksi olisi minun mielestäni erikoisen välttämätöntä, että menoarviossa olisi myös tähän puoleen huomiota kiinnitetty ja varattu määräraha välitöntä avustusta varten äärimmäiseen hätään joutuneille. s Vielä muutama sana yleensä siitä järjestelystä, joka valtion varatöissä tällä kertaa on vallalla. Ensimmäinen ja tärkein sääntö ohjeissa on, että valtion varatöissä ovat työpalkat olevat 20 % halvemmat, kuin mitä yksityisten työnantajain maksamat sekatyö-. läisten palkat ovat. Tätä säännöstä perustellaan sillä, että ellei varatöiden ja vapaiden työmarkkinoiden työpalkkojen välillä olisi mitään eroa, niin seuraisi siitä, että työläiset eivät siirtyisi pois varatöistä vielä sil-loinkaan, kun yksityisten työmarkkinoilla olisi töitä tarjolla; ja toiseksi sillä, että kun yhteiskunta järjestää varatyötä, niin se on samalla vaan avustusta hädän hetkellä ja avustus ei koskaan voi olla palkan veroinen. Näin on perusteltu. Mutta tämä perustelu on kuitenkin johtanut käytännöllisessä elämässä aivan mahdottomuuteen, kun työpalkat, huonojen konjunktuurien tähden, ovat tällä kertaa alentuneet jo niin paljon, että ne eivät enää vastaa muuta kuin aivan välttämättömän toimeentulon minimin
Vasemmalta: Ei sitäkään!
. Valtion varatöissä näin muodoin maksettavat palkat, jotka ovat 20 % alemmat, eivät siis enää voi turvata työntekijälle edes itselleen toimeentuloa, puhumattakaan siitä, että ne voisivat antaa toimeentulon hänen perheelleen. Minä sain aivan muutamia päiviä sitten Pohjois-Suomesta tietoja, joissa sanotaan, että valtion varatöissä työntekijän palkka saattaa mennä jopa 50 penniin tunnilta. Kuinka voidaan kuvitella, että tällä palkalla enää voi elää edes työntekijä itse, puhumattakaan hänen perheestään. Siihen ei ole mahdollisuuksia. Ja suuremmillakin teollisuusseuduilla, joissa varatöitä on järjestetty, ovat palkat yleensä jo sellaiset, että kuntien on täytynyt turvata työntekijän perhe köyhäinavustuksella, koska palkat eivät ole riittäneet perheestä huoltamaan. 'Näin muodoin olisi erittäin tärkeää, että nyt jo ryhdyttäisiin suunnittelemaan uutta järjestelyä, sellaista, joka ei antaisi mahdollisuuksia niin suurille epäoikeudenmukaisuuksille, mitä tällä kertaa vallitseva järjestelmä on tarjonnut. Minä pitäisin — erittäin tärkeänä, että tähän puoleen kiinnitettäisiin jo erikoisen suurta huomiota, sillä ei ole hauskaa saada tietoa, jonka kuulin muutama päivä takaperin, että valtion töissä olevan työläisen täytyy turvautua pettuleipään. Muuten tulkoon mainituksi, että pettu Pohjois-Suomessa ei ole mikään harvinainen ilmiö tänä vuonna. Maaliskuusta lähtien on useissa kodeissa pettuleipää syöty ja merkit viittaavat siihen, että ennenkuin tämä vuosi on loppuun kulunut, on pettuleipä saanut vielä laajem
Vasemmalta: Korkeat viljan hinnat!
Tämä siis edellyttäisi minun mähdäkseni erikoisen nopeita toimenpiteitä. Edelleen näistä työjärjestelyistä. puhuen olisi mielestäni tärkeää estää se rajaton mielivalta, joka on jätetty työnjohtajille. Meillä valitettavasti on valtiollinen ja taloudellinen kriisi kohottanut ihmisten raaimmat vaistot näkyville ja nämä raaimmat vaistot esiintyvät erittäin voimakkaina juuri — valtion hätäaputöiden johdossa. Useilla seuduilla on näihin vaistoihin mperustuva mielivaltaisuus näytellyt huomattavaa osaa, se on kuristanut usealta työläiseltä senkin vähäisen mahdollisuuden, joka hänellä olisi ollut varatöistä toimeentulonsa hankkia. Tämä on myöskin seikka, johonka syyskuuta 1931. minun mielestäni olisi huomiota entistä suuremmassa määrässä kiinnitettävä. Minä en ole, kuten sanottu, kajonnut budjettiin yleensä. Minä olen pitänyt tärkeänä rajoittua vain tähän yhteen, minun mielestäni kaikkein tärkeimpään kohtaan. Ja minä odotan, että valtiovarainvaliokunta, kun se budjettiehdotusta käsittelee ja kun se varmaan tulee saamaan aloitteita, jotka edellyttävät tässä kohden asiain paremmalle tolalle saattamista, myöskin ottaa ne vakavasti harkittavakseen.
Ainakaan senjälkeen, kun täällä usein mainittu Paasikiven komitean selonteko valtion talouden viimeaikaisesta kehityksestä ja valtion menojen supistusten välttämättömyydestä tuli julkisuuteen, ei liene kenelläkään tullut yllätyksenä sen sisältöinen talousarvioehdotus kuin mikä meillä on nyt edessämme. Olihan tuo lautakunta siksi arvovaltainen ja siksi todella asioita tuntevista henkilöistä kokoonpantu, että saattoi pitää varmana, ettei hallitus voinutkaan olla ottamatta varteen sen tekemiä ehdotuksia ainakin pääasiallisesti, kokonaisuutena katsoen. Niin onkin hailitus pääkohdissaan tehnyt. Ja niin kipeiltä kuin esitetyt leikkaukset tuntuvatkin, niin on annettava hallitukselle tunnustus siitä, että se on katsonut olevia oloja ja asioita suoraan silmiin, sellaisina kuin ne ovat, ja kuten herra pääministeri mainitsi, valmistanut talousarvioesityksen niin koristelemattomana kuin hallitus on tilanteen nähnyt. Minä lausun heti alussa valtiovarainvaliokunnalle sen toivomuksen, että valiokunta asiaa lähemmin ja tarkemmin katsellessaan tekisi samaten kuin hallituskin, s. o. pysyisi pääasiallisesti hallituksen esityksen puitteissa. Tämä toivomus ei luonnollisesti tiedä sitä, mitä ei ole koskaan tapahtunutkaan, että hallituksen esitys kaikissa yksityiskohdissaan tulisi aivan semmoisenaan hyväksytyksi. Valiokuntahan voi havaita, että siirtoja, poistoja tai joitakin lisäyksiä on tehtävä. Toivomukseni sisältää vain sen, ettei talousarvion tasapaino ja sen pääasiallinen suunta ja sisältö valiokunnan ehdotuksessa särkyisi. Kun tätä hallituksen esitystä katselee taustana aikaisemmat nousukauden vuodet ja nykyinen raskas lama-aika, niin jälkimmäinen osoittaa välttämättömäksi asettua hallituksen — esityksen yleisen suunnan taakse. Edellinen, nimittäin nuo edelliset nousukauden vuodet, ne helpottavat sitä eduskunnallekin vähemmän mieluista tehtävää, mäin monien tarpeellisten ja hyödyllisten asiain kohdalla toimitettavaa meno jen supistusta, jopa karsintaa. Asiahan on niin, että vaikkakaan tämä pula- ja lama- aika ei tullut aivan yllättämällä, niin kyllä se sentään tuli ehkä taloudellisia asioita tuntevillekin yllättävän jyrkkänä ja ankarana, niin että joskin on arvostelunkin varaa valtion, kuten yksityistenkin talouden hoidossa, niin onhan sentään eduskunnassakin päätelty asioista yleensä katsoen siinä hyvässä uskossa tai ainakin hyvässä toivossa, että maan taloudellinen kantokyky kestää kuormitukset ja että niistä kuormituksista on maalle hyötyä. Kun nyt tämä yleismaailmallinen lamakausi on jyrkästi vähentänyt meidänkin maamme taloudellisia mahdollisuuksia ja edellytyksiä, niin itsensä ja toistensa syyttelyihin takertumatta on otettava vastainen kurssi sen mukaisesti. Se on nyt nähdäkseni eduskunnan velvollisuus, jonka seuraaminen nostaa, kuten herra pääministeri täällä jo on maininnutkin, eduskunnan arvoa ja lisää vieraittenkin luottamusta valtiotaloutemme hoitoon. Olisiko nyt sitten, hallituksen esityksen pohjalla yleensä pysyen, mahdollisuutta tai osoittautuisiko aivan välttämättömäksikin joitakin lisäyksiä tai muutoksia tehdä, siitä en nyt tässä asian vaiheessa pitkälti puhu. Sivistysmäärärahojen — suhteen mainitsen vain sen verran, että mielestäni voisi ilman kulttuurivahinkoa esim. kansakoululaitoksen menojen kohdalla saada lisää supistuksia nykyistä enemmän yleistämällä supistettua kansakoulumuotoa siihen tapaan tai vieläkin pitemmälle kuin edellinen hallitus esitti ja josta esityksestä eduskunnan on kohta päätettävä. Täten voisi käydä mahdolliseksi katsoa, eikö leikkaus esim. kansanopistojen kohdalla ole haitallisen syvä. Maatalousmäärärahojen kohdallakaan ei hallitus ole voinut lamahallan käyntiä estää. Ed Tannerin mielestä on kyllä maataloutta koskevia määrärahoja supisteltu hyvin hellävaroen. Minunkin on mielihyvällä. myönnettävä, että esityksessä onkin hallitus pitänyt huolta siitä, että esim. oppilaitokset, järjestöt ja mneuvontatyö eivät kärsi aivan korvaamatonta vahinkoa. Mutta kyllähän se nyt sentään tuntuu esim. maa+ talousjärjestöjen apurahojen suhteen, kun vähennysehdotus kuluvaan vuoteen verrattuna on 2,225,000 markkaa, joskin se vuoteen 1929 verraten on vain 241 tuhatta markkaa. Myönnän senkin, että asutustoiminnan— kaan ei tarvitse keskeytyä, vaikka hallituksen esitys pitäisi kutinsa siinäkin kohden, ettei uusia varoja hallitus ole tarkoitukseen esittänyt. Saattaa panna myös kysymyksenalaiseksi sen, onkohan uusien tilallisten luomiseen niin nopeassa tempossa kuin sitä on suunniteltu ja kai visseillä tahoilla tahdottaisiin ajaakin, onkohan siihen nykyinen ajankohta aivan sopiva, ajankohta, jolloin on enemmän kuin täysi työ koettaa turvata olemassaolevat tilalliset kiinteälle pohjalle yli tämän ankean lama-ajan. Minusta puolestani näyttääkin tällä kertaa tärkeämmältä koko asutustoiminnan järjestelmän tarkistaminen kuin uusien varojen varaaminen. Tultakoon nyt ainakin ensi vuonna toimeen sen rahaston varoilla, mikä jo tarkoitukseen on varattu ja mitä siirtoina käytettävissä on. Sillä nyt, kuten alussa mainitsemani komitea kertoo, valtion metsien luovuttamisessa asutukselle tekevät (kustannukset 45, jopa 47 % luovutushinnasta, ja kun asutusviranomaisten on noudatettava yli 30 lakia ja asetusta, niin kyllä totisesti järjestelmä kaipaa sekä kokoamista että nähtävästi tarkistamistakin. Monet ja varsin tuntuvat supistukset ja poistot maa- ja metsätaloutta koskevissa asutus- ja lainavaroissa ne ovat kyllä hyvin ikäviä asioita, ja varmaa on, että ed. Tannerkin tuntee nämä poistot ja supistukset. Se on ollut ikävä asia näiden lyhentäminen varmaan hallituksellekin, mutta omaan apuun tässä maassa on niin monta kertaa ja yleensä aina ennenkin ollut lähinnä turvauduttava. Hallitus on nähtävästi tehnyt sen, mitä se on voinut asiassa tehdä, enkä minä näin ollen ryhdy kivittämään esitystä siinäkään kohden. Pidätyn siitä, en vain solidaarisuuden vuoksi, vaan olojen velvoittamana. Kaikki tähän asti esiintyneet vasemmistopuhujat ovat, kuten arvata saattoikin, olleet tyytymättömiä hallituksen esitykseen. Supistukset on myönnetty kyllä välttämättömiksi, mutta jokaisen mielestä ne ovat tehdyt väärällä paikalla. Ed. Tanner on neu- Perjantaina 4 p. syyskuuta 1931. vonut paikan, josta voisi pumpata varoja näihin vasemmiston toivomiin lisäyksiin, nimittäin puolustuslaitoksen määrärahat. Selväähän nyt on, ettei minun eikä kenenkään muunkaan tarvitse ed. Tannerille käydä selvittämään puolustuslaitoksen merkitystä hänenkään kannaltaan ja koko maan kannalta, kyllä hän sen käsittää ja tuntee, mutta näyttää siltä, että tässä maassa, ikävä kyllä, on paljon kansalaisia, jotka eivät asiaa käsitä, eivät käsitä sitä yksinkertaista seikkaa, että jos toden tullen meillä aseellinen puolustus pettää, niin kaikki muu on mennyttä. Puolustusmäärärahoja on sattuvasti ja monta kertaa verrattu vakuutusmaiksuihin. Niihin yleensä yksityinenkin viimeksi jättää maksamattoman loven ja tiedetäänhän sekin, että mitä lähempänä tulenarkaa laitosta ollaan sitä kalliimmat ovat vakuutusmaksut, mutta myöskin sitä välttämättömämmät. Minun käsitykseni puolustuslaitoksen 'tukemisesta ja sitä koskevista määrärahoista on jyrkästi toimen kuin se kanta, jota ed. Tanner täällä, vaikkakin vain sivumennen, edusti. Minulla ei puolustuslaitosta koskeviin määrärahoihin nähden 9 P1:n kohdalla ole erinäistä nimenomaista toivomusta valiokunnalle esitettävänä. On vain mainitsemani pääluokankin kohdalla katsottava, ettei puolustuskuntoisuus joudu oleellisesti kärsimään. Kaikissa tapauksissa on kuitenkin sääli muutamia sellaisiakin puolustuksen 'kannalta vaarattomia poistoja kuin esim. mainitakseni asevelvollisten päivärahan alentamisen puolella, siis aikaisempaan 1 markkaan. Eihän se varakkaampien pojille mitään merkitse, mutta köyhälle se tietää koko joukon vpikkukieltäymyksiä omissa pikkutarpeissa, joita varsin luvallisia ja viattomia on niin kasarmissa kuin kotonakin. Puolustusmenoista — kysymyksen ollen kiintyy huomio 18 Pl:ssa esiintyviin muolustuslaitoksen perushankintoja koskeviin momentteihin. Näistä perushankinnoistahan eduskunta kuluvan vuoden budjetin yhteydessä päätti, että m.m. ensi vuodeksi osoitetaan, sikäli kuin tulo- ja menoarvion järjestely ei tuota voittamattomia esteitä, 125 milj. markkaa. Nyt esillä olevassa esityksessään hallitus pitää puolustuslaitoksen perushankintoja ja niiden suorittamista erittäin tärkeänä. Sitähän ne todella ovatkin. Mutta hallitus ehdottaa niitä varten ensi vuodeksi varattavaksi, ei 125 milj. markkaa, vaan 100 milj. markkaa. Vähennystä viime syksynä peri: aatteellisesti päätetystä rahamäärästä perustelee hallitus valtion rahallisilla vaikeuksilla ja hintatason laskulla. Arvaan ehkä oikein, kun sanon, ettei varsinkaan tämän kohdan, jos yleensä kaikkien kohtien, ratkaisu ole ollut hallitukselle helppoa. Eikä se tule olemaan sitä meille edustajillekaan. Vastuu tässä kohden on niin painava ja niin suuri, että jos ainoana motiivina vähennykseen olisi valtion rahalliset vaikeudet, niin missään tapauksessa en voisi asettua hallituksen ehdotuksen taakse summaan nähden ja voin sanoa, että koko se ryhmä, johon kuulun, ei voisi myöskään sitä tehdä; sillä voittamattomista esteistä ei nyt sentään toki tänäkään aikana ole syytä puhua silloin, jos on kysymys siitä, onko olemassaolomme sodan varalta turvattu tai ei, jos on kysymys siitä, sallimmeko ihan tahallisesti ja tietoisesti poikaimme joutua tuleen puuttuvin varustein vai huolehdimmeko me niistä. Minä kumminkin käsitänkin asian niin, että hallitus on katsonut voivansa tehdä ehdotuksensa hintatason laskemisen perusteella eikä pääasiallisesti rahallisista syistä, joten, niin käsitän, hallituksessakin on katsottu, että vähintään se tarvikkeitten määrä, mikä on minimiksi harkittu ja välttämättömänä pidetty, on saatavissa hallituksen esittämällä rahamäärällä. Myönnän, että ratkaisevaahan onkin tarvikkeiden ja varusteiden määrä eikä se summa, mikä ostaessa rahoja tarvitaan. Ja niihin nähden, nimittäin varusteiden ja tarvikkeiden määrään nähden, ei käsitykseni mukaan ole aijotussa ja hyväksytyssä hankintaohjelmassa vähintäkään tinkimisen varaa. Se on sellaisenaan toteutettava ja siitä pyydän nyt valiokunnan ja sittemmin hallituksen huolehtimaan, että näin voi tapahtua, että saadaan se, mikä on välttämättömäksi katsottu. Ja elleivät hallituksen nyt esittämät varat siihen riitä, niin ehdottakoon valiokunta tai pyytäköön hallitus aikanaan lisää ja kyllä rahat on tähän tarkoitukseen löydettävä mistä tahansa. Toistan vielä, että tuo mainitsemani vakuutusmaksu on suoritettava kaikissa tapauksissa. Minä mielelläni suosittelisinkin valiokunnalle jo tässä yhteydessä sitä, että hintatason laskemisesta huolimatta varattaisiin kysymyksessäoleviin — tarkoituksiin aijemmin päätetty 125 miljoonaa markkaa tuosta aikaisemmasta varauksesta huolimatta. Lisä olisi varmaankin hyvään tarpeeseen, jos tosi nimittäin eteen tulee. Minä pidätyn kumminkin vain sanomaan sen, että mitä huomattavampia lisäyksiä joko tässä kohden tai jossakin muualla tal niinikään vaikuttavampia poistoja joissakin kohdin hallituksen esitykseen aijottaneen tehdä, niin ovat ne mielestäni tänä niin monessa suhteessa vaikeana aikana tehtävä vain yksin neuvoin, yhteisymmärryksessä hallituksen ja eduskunnan enemmistön kanssa. Ja niin on tehtävä ei vain tässä, mutta yleensä kaikissa sellaisissa kohdissa, jotka järkyttävät hallituksen esitystä. Sillä nyt, toistan sen vielä, jos milloinkaan on välttämätöntä mahdollisimman suuri solidarisuus ja yhteisvastuu hallituksen ja ainakin sitä tukevan eduskunnan enemmistön välillä. Jos tämä yhteistunto, yhteisvastuu ja solidarisuus puuttuu, siitä saattaa joutua ikävästi kärsimään niin puolustuslaitos kuin maan asiat yleensäkin. Tämä nyt hallituksen esityksen menopuolesta. Minä nyt voisin vielä jotakin lausua maatalousmäärärahoista, jotka luonnollisesti maanviljelijää ovat lähinnä, jos nyt lupa on jotakin puhua jonkunlaisesta henkilökohtaisesta intressistä. Minä pyytäisin näistä mainita nyt sen verran, että siinä mitä ed. Tanner sanoi, näistä maatalousmäärärahoista, siinä on sen verran totta ja oikeata, että joudutaan ensi vuonna syömään aikaisemmin varattuja varoja, toisin sanoen takavuosilta tähteille jääneitä varoja, mutta se, mitä hän väitti, että hallitus nyt olisi tarkoituksellisesti pidellyt hempeästi maatalousmäärärahoja, sehän ei pidä paikkaansa. Ihmettelen vain, että ed. Tanner, joka lausunnostaankin päättäen ja joka muutenkin varmasti tietää asian vallan hyvin ja tuntee tämän kirjan sekä rakenteen että myöskin sisällön, semmoista väittääkään täällä. Kyllähän sen nyt esim. maatalousjärjestöjen kohdalla täytyy, tuon jo mainitsemani vähennyksen, tuntua, kun se tekee kappaleen kolmatta miljoonaa markkaa, tähän vuoteen verraten. Ja mitä tulee sitten lainoihin ja avustuksiin, niin onhan niitäkin täytynyt verrattain kovasti kohdella. kuten jo tulin maininneeksi, en tahdo näistä Mutta kaikkien on otettava tietysti nykyistä kuormaa kannettavakseen, ja ; hän tietysti olisi niin näissä kuin muissakin määrärahoissa, jos valiokunta voisi löytää tuloja, joilla lovia täytetään, mutta: se saattanee osoittautua valiokunnalle ylivoimaiseksi tehtäväksi. — Lopetan sillä toivomuksella, jolla aloitinkin, että valiokunta kaikissa ratkaisevissa pääkohdissa pysyisi hallituksen esityksen puitteissa ja suunnassa. Valtion talousarvion tulopuolella on ikävyyksiä nähtävänä pitkin linjaa. Ainoa mielestäni ilahuttava kohta on siellä se jo täällä mainittu 70 miljoonan markan erä, joka johtuisi siitä, että valtion liikelaitosten johto järjestettäisiin toisin. Minä en nyt niinkään iloitse siitä 70 miljoonasta markasta, joka toistaiseksi on vielä saamatta, mutta käsitän, että se varmasti saadaan, vaan minua miellyttää se, että näytetään vähitellen oltavan jopa pakotettuja ottamaan kovasta kokemuksesta oppia ja suuntaamaan valtion taloudenkin johtoa sellaiseksi, että se vastaa järkevän talouden vaatimuksia.
Minäkin olen suurin piirtein katsoen tyydytyksellä tutustunut hallituksen esitykseen talousarvioksi ensi vuodelle. Tämä tyydytys johtuu kahdestakin eri seikasta. Nimittäin ensikseenkin ja pääasiallisesti luonnollisesti siitä, että talousarvio sisällöltään on osunut oikeaan ja vastaa nykyistä maassamme olevaa taloudellista asemaa. Ja toiseksi siitä, että viimeaikaisten lakien ansiosta ja osaksi muistakin syistä talousarvio jo muodollisesti ja ulkonaisesti on myt selvä, joskin se aluksi tuntuu vähän udolta. Vertailuja ja yhdistelmiä on esitetyn talousarvion perusteella tuntuvasti helpompi tehdä kuin aikaisemmin oli laita, eikä ole epäilystäkään siitä, etteikö tämä muodollinen selvyys myöskin tekisi asiallista sisältöä oikeammaksi. Ensimmäinen ja tärkein ehto, mikä talousarvion yleensä tulee täyttää, on se, että, kuten herra pääministeri ja osaksi rahami-. nisteri täällä jo sanoi, se perustuu kylmiin ja asiallisiin tosiseikkoihin ja ennakkolaskelmiin, sikäli kuin näitä laskelmia voidaan tulevaisuuteen nähden tehdä. &ÖT”oiveille: siitä, mitä pitäisi tapahtua ja otaksumille siitä, mitä ehkä tapahtuu, on talousarviossa annettava mahdollisimman vähän sijaa, joskin todennäköiset olosuhteet ovat huomioonasioista sen enemmän kiistaa nostaa. Hyvä- otettavat. syyskuuta 1931. Nyt käsiteltävänä oleva talousarvio on mielestäni tässä suhteessa onnistunut. Hallitus on todellisten olojen mukaisesti alistunut pula-ajan aiheuttamiin olosuhteisiin. Se on valtion tulojen puolella ottanut vähennykset mielestäni oikein laskien huomioon. ja järjestänyt menopuolen sen mukaisesti. Näin on syntynyt talousarvio, joka perustuu todellisiin arvioihin ja joka on lisäksi saatu ilman lainaa pysymään tasapainossa. Jos me täällä eduskunnassa saamme talousarviota käsitellessämme sen säilymään näillä ominaisuuksilla varustettuna, niin se on saavutus, jota tänä aikana monet muut valtiot kadehtivat. On luonnollista, että talousarvion saattaminen tasapainoon on vaatinut suuria vähennyksiä valtion menoissa. Hallituksella on varmaankin ollut vaikeuksia, jopa suuriakin vaikeuksia määritellessään, minkälaisia vähennyksiä ja miltä pääluokalta näitä vähennyksiä on tehtävä, jotta maan asioiden hoito ei kärsisi enemmän kuin välttämätöntä on, ja että toiselta puolen niiden kansankerrosten, joita pula-aika raskaimmin koskee ja jotka eivät omin avuin voi selviytyä siitä, elämänmahdollisuudet tulisivat turvatuiksi. -Kansalaisryhmä, johon pula-aika vakaumukseni mukaan eniten koskee, jota se rasittaa ja joka on suhteellisesti voimattomin sen seurauksia kantamaan, on, kuten täällä jo eräs puhuja on huomauttanut, työväestö. Herra maatalousministeri sanoi täällä pari päivää sitten, että maanviljelijät kärsivät eniten kovan ajan vuoksi. Tässä minä en kuitenkaan voi häneen yhtyä. Kyllä jokainen, joka on läheltä joutunut seuraamaan työväestön oloja, tunnustaa, että heille on pula-aika aiheuttanut suuria vaikeuksia ja että nämä vaikeudet tuntuvat yhä vain lisäytyvän. Ei ole sillä hyvä, että työpalkat ovat laskeneet suuresti, mutta työttömyys kaikkine sitä seuraavine surkeuksineen uhkaa muodostua tulevana vuonna kohtalokkaan yleiseksi ilmiöksi. Kun näin on, niin valtion on mahdollisuuksiensa mukaan ryhdyttävä tätä estämään ja on tämä seikka talousarviossa huomioonotettava. Tätä silmälläpitäen talousarviota tutkittaessa havaitaan, että hallitus on näin menetellytkin. Niinpä ehdotetaan myönnettäväksi suorastaan varatöihin 70 milj. mk., joka on 20 milj. markkaa suurempi summa kuin edellisenä vuonna. Myöskin ehdotetaan huomattavia summia (käytettäväksi erilaisiin töihin, joista työtilaisuuksia väestölle saadaan. Uudisrakennuksiin valmiilla radoilla ehdotetaan 29,711,000 mk., mikä summa sekin on noin 2.5 milj. mk. edellisen vuoden summaa suurempi. Tie- ja siltarakennustöihin kuuluvien menojen joukossa on kyllä vähennyksiäkin, joita ei olisi toivonut olevan, mutta jotka ilmeisesti ovat olleet hallituksen mielestä välttämättömiä. Omasta puolestani olisin valmis lausumaan valtiovarainvaliokunnalle sen toivomuksen, että se harkitsisi, löytyykö mahdollisuuksia saada yleisten töiden, maantierakennusten, siltarakennusten ja eritoten Pohjois-Suomen ja Karjalan ntaantieverkoston täydentämisen hyväksi lisäyksiä talousarvioon. Olisin valmis vielä tinkimään pois eräistä muista talousarvion menoeristä, kunhan vain hyödyllisiä töitä saataisiin mahdollisimman paljon, joista väestö saisi ansiota. Työttömyyskysymyksen yhteydessä tahdon viitata vielä erääseen seikkaan, josta jo viime vuonna talousarviokeskustelussa mainitsin. Tarkoitan niitä toimenpiteitä, mitä valtio metsien myyjänä voi työttömyyden lieventämiseksi tehdä. Mielestäni on syytä, että valtiovarainvaliokunta arvostellessaan valtion metsistä saatavia tuloja laskee ne siten, että valtio voi arvioiduilla tuloilla saada metsänsä kaupaksi ja että ostajien kannattaa arvioidut hinnat maksaa. Jos kaikki ne puutavaramäärät, mitkä valtio on huutokaupoissa ja niiden ulokopuolella tänä syksynä tarjonnut myytäväksi, saadaan kaupaksi, niin turvataan maamme köyhimmissä seuduissa ansiomahdollisuudet kymmenilletuhansille työläisille ja säästytään niistä varatöistä, jotka tälle työläisjoukolle muussa tapauksessa on järjestettävä. Ja mikä on erittäin tärkeätä, metsätöiden kautta saadaan maahan valuuttaa, joka on nyt hyvin tarpeen. Työttömyyteen nähden ja maan metsätalouden edun kannalta katsoen on valitettava myös sitä, että yksityismetsien metsätalouden edistämiseen ja valvontaan sekä metsän — parannustöiden kustantamiseen osoitetut määrärahat ehdotetaan vähennettäväksi yhteensä yli 3 milj. markalla. Nämä vähennykset pienentävät nekin työnsaantimahdollisuuksia ja pysähdyttävät sitä ilahduttavaa metsänhoidollista kehitystä, mitä on vasta saatu alulle. Minusta olisi pula-aikanakin metsänhoitoa tuettava, sillä metsissä on (kuitenkin kaikkina aikoina maamme talouden luonnollinen tuki ja turva. Suhteellisesti enimmän, eli 34.1 % ehdottaa hallitus vähennettäväksi sosialiministeriön määrärahoja. Tämä tuntuu aikaan katsoen aluksi oudolta, mutta kun lähemmin tarkastaa ehdotettuja alennuksia selviää niiden laatu ja täytyy miiden oikeutus myöntää. Taloudellisen hyvinvoinnin rohkaisemina ja kaiken itsessään hyvän edistyksen lumoissa olemme laskeneet viime vuosina valtion sosiaalimenot kohoamaan aivan huimaavasti. Kun vuodesta 1926 vuoteen 1930 näiden menojen nousu tekee 77 milj. markkaa eli kokonaista 15316 % niin ei ole mitenkään ihmeteltävä, että tälle nousulle joskus tulee loppu. Sosiaalisten menojen nousun pysähdyttäminen ja alentaminenkin on talousarviossa suoritettu ajan vaatimusten mukaan. On nimittäin huomattava, että muista alennuksista huolimatta on työttömyyskassoille kuitenkin annettava apuraha lisätty 116 milj. markalla eli kolme kertaa viimevuotinen summa. Kun tiedetään, että maanviljelijöitä taloudellinen pula painaa raskaasti, niin tuntuu aluksi oudolta myöskin se, että maatalousministeriön menoja on supistettu 25 14 %:lla. Kuitenkaan ei hallitus ole millään tavoin kylmäkiskoinen maataloudelle, kuten hyvin ymmärrettävää onkin. Eivätkä supistukset todellisuudessa vastaa numeroiden ilmoittamaa määrää. "Toiselta puolen on myöskin selvää, että valtio ei voi suoranaisilla talousarviossa olevilla varoillaan huomattavammin maanviljelijäin pulaa lieventää. Siinä suhteessa on ryhdyttävä toisiin keinoihin, kuten on hallituksen puolelta jo ryhdyttykin. Varsin huomattavan säästön ehdottaa hallitus tehtäväksi virkamiesten palkoissa. Täten on arvioitu voitavan säästää 63 milj. markkaa. Paasikiven komitean laskelmien mukaan, vaikka palkan alennukset on laskettu samojen perusteiden mukaan, olisi säästö virkamiesten palkoissa oleva 71.9 milj. markkaa. Mistä tämä huomattava ero johtuu, ei ole selitetty, mutta luultavasti hallitus on tehnyt asiassa tarkemmat laskelmat. Virkamiesten palkoista on eduskunnassa aikaisempina vuosina puhuttu paljon. Syynä siihen, että ne niin usein tulivat esille, oli viivyttely ja hitaus, jolla virkamiesten palkkoja korotettiin rahanarvon alentuessa i ja elintason kohotessa. Tunnustettava on suoraan, että virkamiehet ovat olleet suuren osan valtakunnan itsenäisyyden ajasta alipalkattuja. Ja myöskin on avoimesti ja rehellisesti annettava virkamiehistölle tunnustus siitä, että se näinä sille ahtaina aikoina kesti taloudellisesti ahdinkoakin kärsien paikoillaan ja säilytti sen korkean tason, mikä meidän virkamiehillemme on ollut ominaista. Kaiken tämän muistaen tuntuu arveluttavalta nyt heti, kun elinkustannukset halpenevat, rientää alentamaan virkamiesten palkkoja. Ei niitä aikoinaan yhtä nopeasti riennetty ylentämään, vaan pidettiin valtion taloutta tasapainossa maksamalla virkamiehille huonoja palkkoja, kuten Paasikiven komitean mietinnössäkin sanotaan. Kaiken tämän perusteella ja huomioonottaen, että virkamiesten palkat eivät nytkään ole kohtuuttoman korkeita, olen minä varsin epäillen voinut hyväksyä hallituksen ehdotuksen palkkojen alentamiseksi. Että minä sen kuitenkin olen voinut tehdä, johtuu kahdestakin seikasta. Ensiksikin siitä, että elintarveindeksi on laskenut ainakin vastaavassa määrässä. Tällä perusteella voidaan palkkojen laskua puolustaa, koska virkamiesten toimeentulo ei huonone siitä, mikä se oli vuosi takaperin. Mutta toinen peruste on vielä tärkeämpi. Taloudellinen pula on tähän asti kohdistunut kaikkiin muihin kansankerroksiin, mutta ei valtion virkamiehiin. Tämä epätasaisuus on saatava poistetuksi. Kansantaloudellisesta hädästä on saatava kaikki kansanluokat ottamaan osaa ja yhteisillä kieltäymyksillä sitä lieventämään. Tämä niin sanoakseni moraalinen puoli minusta tässä asiassa on painavin. Kun virkamiesten palkkoja alennetaan, niin ei kukaan voi sanoa, että pula ei häneen koske, eikä kukaan voi syyttää virkamiehiä siitä; etteivät he kanna omalta osaltaan kansakunnan taakkaa. Hallituksen esitystä menojen pienentämiseksi opetusministeriön ja siihen kuuluvien hallinnonhaarojen alalla on pidettävä oikeana ja perusteltuna. Koko tämän pääluokan kohdalla on ehdotettu noin 101 16 milj. supistuksia menoissa tehden ne 18.6 %. On tosiaankin aika, että mäissä menoissa saadaan toimeen pysähdys. Vuodesta 1926 vuoteen 1930 ovat tämän hallinnonhaaran menot kohonneet 21916 milj. markkaan, eli 56 % :lla. Tämä kohoaminen alkoi käydä sekä valtiolle että kunnille varsin kohtaloksyyskuuta 1931. kaaksi. Ainakin useat köyhät ja harvaan asutut kunnat varsinkin siellä meillä Karjalassa ovat olleet nääntyä oppivelvollisuuslakia toteuttaessaan ja ellei muutosta tässä suhteessa saada aikaan, eivät me pitkään kestä koulujen aiheuttamia taloudellisia rasituksia. Hallituksen esityksen mukaan siirretään osa lasten koulumenoista sellaisille vanhemmille, jotka voivat lastensa koulumaksuja suorittaa. Yksin tällä toimenpiteellä, joka olisi jo kauan sitten pitänyt tehdä, odotetaan saatavan säästöä noin 20 milj. markkaa. Tämän rahallisen säästön lisäksi tulee täten hyväksyttyä tuo oikea periaate, että yhteiskunta ei osallistu enempää kuin välttämätöntä on sellaisten lasten kasvattamiseen, joiden vanhemmat kykenevät itse lastensa kasvatuksesta maksamaan. Supistukset oppikouluille annettavissa varoissa ovat myöskin perusteltuja. Meillä on nyt oppikouluja melkein kaikissa kirkonkylissä ja asutuskeskuksissa. Niitä on paljon enemmän kuin todellinen sivistystarve vaatii. Näin ollen voin yhtyä hallituksen esityksiin niille annettavien avustusten pienentämisestä, Mitä tulee teatterien, orkesterien ja urheilunkin avustamiseen, niin vaikkakin kernaasti myönnän niiden sivistyksellisen merkityksen, voin ajankohtaan katsoen yhtyä hallituksen esitykseen, että avustus niiltä lopetetaan. Ne saavat avustusta raha-arpajaisten voittovaroista ja nyt kun maassa on sellainen hätä kuin on, tulee sen riittää. Vaikka kuinka tahtoisi olla taiteen ja urheilun ystävä, niin tällä hetkellä, jolloin todellista puutetta on ja tulee yhä enemmän olemaan, ei voi valtion vaivalla koottuja varoja antaa sellaiseen, mikä ei ole aivan välttämätöntä ja mitä muutenkin saadaan raha]llisesti jotenkuten turvatuksi. Erikoisen mielenkiintoista on tutustua valtion liiketoiminnan tuloksiin, jotka talousarvion nykyisessä muodossa ovat selvästi havaittavissa. Niiden tulosten tarkastelu osoittaa, että valtion liiketoiminta, joka nousukonjunktuurin vallitessa voi olla varsin viettelevää ja lupaavaa, käy laskukaudella epäedulliseksi. Erikoisesti pistää silmään, että niinkin valtava laitos kuin rautatielaitos ei jätä ylijäämää kuin 1.6 milj. markkaa ja että kanavat sekä Outokummun kaivos eivät jätä mitään ylijäämäksi. Samoin eivät puolustuslaitoksen tehtaat hyvin ymmärrettävistä syistä jätä ylijäämää, mutta eihän niitä ole ansiotarkoituksessa perusiettukaan. Ylijäämää arvioitaessa on huomattava, että kuoletukset ja liikepääoman korko on sisällytetty menoihin. Kun esitettyjen numeroiden avulla tarkastelee ja vertailee eri teollisuuslaitosten kannattavaisuutta ja soveliaisuutta valtion välittömään hoitoon, niin tulee kieltämättä siihen samaan tulokseen kuin hallituskin on tullut, että valtiotaloudelle on edullisinta koettaa vapautua niistä. Minä toivon, että valtiovarainvaliokunta yhtyy hallituksen esitykseen siinä, että koetetaan saada teollisuuslaitoksiin sidottuja pääomavaroja takaisin valtiolle muodostamalla näitä teollisuuslaitoksia itsenäisiksi.
Aluksi pyydän ilmoittaa pääasiassa yhtyväni niihin ajatuksiin, joita edustajat Pennanen ja Oksala tältä paikalta ovat esittäneet, enkä senvuoksi niitä toista. Vaikka tulo- ja menoarvioesityksen lähetekeskustelussa ei yleensä kajota yksityiskohtiin, katson velvollisuudekseni kuitenkin huomauttaa eräästä asiasta, joka on pääasiassa periaatteellista laatua ja mielestäni ristiriidassa niitten yleisten periaatteiden kanssa, joita supistuksissa on noudatettu. 10 PI. VI luvun alussa sanotaan tässä esityksessä, että rahallisista syistä on katsottu välttämättömäksi alentaa valtion oppikoulujen ja seminaarien opettajien tuntipalkat ensi vuoden alusta 1,400 markasta 1,050 markkaan ja 1,225 markasta 840 markkaan. Tämä on mielestäni liian suuri alennus verrattuna palkkojen yleiseen alentamiseen ja se tuntuu asianomaisista tkovalta. Mutta, jos sen vielä voisivatkin kestää ne, jotka ovat ylitunteja pitäneet varsinaisen vakinaisen virkansa lisäksi, niin on näin suuri alennus eli yli 30% aivan kohtuuton niihin henkilöihin nähden, jotka ovat enimmäkseen tai yksinomaan tuntiopettajia. Se on kohtuuton perheettömien tuntiopettajien suhteen, mutta perheellisten tuntiopettajien kohdalla, joita tuntiopettajien joukossa myöskin on ja vielä sellaisia, jotka ovat perheensä ainuita elättäjiä, kuten leskiä, on näin suuri alennus, yli 30 %, mielestäni aivan mahdoton toteuttaa, enkä uskokaan, että tällainen suonenisku on ollut hallituksen tarkoitus. Opettajia, jotka ovat ainoastaan tuntiopettajia, ei ole varsin paljon, joten ei pitäisi olla rahallista vaikeutta järjestää tämä asia miin, ettei kenellekään valtion palveluksessa olevalle tapahdu tällaista ilmeistä kohtuuttomuutta. Huomautan vielä, että varsinaiset tuntiopettajat ovat siihenkin nähden paljon heikommassa asemassa kuin vakinaiset opettajat, ettei heillä ole ikälisää eikä eläkettä. Jos ylituntipalkkiot vakinaisille opettajille nyt alennetaan 1,400 markasta 1,050 markkaan, on mielestäni kohtuullista, että täysin pätevät tuntiopettajat saavat saman, jolloin palkanalennus heille olisi yli 14%, ellei heihin nähden katsottaisi voitavan ainakin osittain soveltaa 10 prosentin alennusta, mikä olisi mielestäni oikeudenmukaisempi. Toivon näin ollen, että valtiovarainvaliokunta korjaa tämän kohdan niin, että tuntiopettajienkaan toimeentulomahdollisuuksia ei tykkänään hävitetä. Korjausta tehtäessä olisi mielestäni otettava huomioon tuntiopettajan perheellisyys sekä myöskin tuntiopettajan pätevyys ja missä määrin pysyvä ja ainoa toimeentulo tuntiopetus hänelle on.
Kaikki inhimillinen työ on puutteellista. Minun on, kuultuani lähinnä edellisen puheenvuoron, myönnettävä, että minusta näyttää siltä, että menoarviota hallituksen raha- asiainvaliokunnassa valmistettaessa ehkä on tässä kohden tapahtunut virhe. Se muutos menoarvioon, jota ed. Oksanen kosketteli, tapahtui varsin myöhäisessä käsittelyasteessa
Ed. Ryömä: Siellä on paljon sellaisia virheitä!
. Kun sellaiseen menettelyyn on pitkin budjettia ollut pakko suostua — minä huomaan, että ed. Ryömällä on jotakin tätä väitettä vastaan
Ed. Ryömä: Ei ollenkaan!
—, ei ole ihmeteltävää, että saattaa jäädä huomaamatta seikkoja, jotka voivat vaikuttaa hyvinkin häiritsevästi yksityistapauksissa, niinkuin ehkä on laita siinä, mistä ed. Oksanen mainitsi. Jos hänen väitteensä todella osoittautuu paikkansa pitäväksi, mitä minulla ei ole syytä epäillä, niin voin tietysti minäkin yhtyä hänen lausumaansa toivomukseen, että epäkohta jatkuvassa käsittelyssä korjataan, eikä siinä pitäisi olla mitään alentavaa enemmän hallitukselle kuin eduskunnallekaan. Minut toi tälle paikalle kuitenkin aivan toinen eduskunnassa annettu lausunto, nimittäin ed. Ailion. Ed. Ailio on epäilemättä oikeassa siinä, että ensi vuoden menoarvioehdotus panee kulttuurielämämme melkoisen kovalle koetukselle. Mutta hän erehtyy, jos otaksuu, että minä opetusministerinä ehdoin tahdoin ja taistelutta olisin alistunut niihin supistuksiin, joita 10 Pl:aan on tehty. Ed. Ailion entisenä opetusministerinä, tosin taloudellisesti onnellisen ajan opetusministerinä, pitäisi hyvin tietää, ettei yksityinen hallituksen jäsen saata sanella menoarvion sisältöä, ei edes omalta kohdaltaan. Eduskunta ei erehdy otaksuessaan, että minulla käsittelyn kestäessä on ollut hyvinkin monessa yksityiskohdassa, myöskin ed. Ailion mainitsemissa, lopputuloksesta poikkeava kanta. Mutta se ei estä minua kuitenkaan puolustamasta hallituksen ehdotusta myöskin opetusministeriön menoarvioksi. Kun minä menojen supistamisesta en ole tehnyt niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin ed. Ailio ehkä olisi toivonut, on se johtunut lähinnä siitä, että me tällä hetkellä seisomme pakkotilan edessä ja että sivistyselämämmekään ei voi välttyä kantamasta raskasta uhriaan yhteisen hädän alttarille. Minulla on ilo yhtyä siihen ed. Tannerin ja nyt aivan äsken ed. Oksalan lausumaan käsitykseen, että kansalaisten, ennen kaikkea kymmentuhatlukuisten työttömien elämisen oikeutta ei pidä vaarantaa. Kulttuurielämänkin tulee kohdaltaan ojentaa auttavaa kättä niille, jotka kamppailevat mitä ankarinta aineellista ahdinkoa vastaan. Mutta minun menettelyyni on vaikuttanut toinenkin seikika. Taloudellinen lamakausi ei toki 'kestäne ikuisesti, toivottavasti ei edes varsin kauan. Minä rohkenen uskoa, että tervehtyvä talouselämämme on runsaine korkoineen maksava sen lainan, jonka kulttuurielämä nyt sille suo. Olen hyvänä aikana tehnyt kulttuuriamme kehittämään tarkoitettuja aloitteita: oppikirjoja, sanakirjoja y. m. koskevia, ajanut kustannuslakien ':korjaamista j. 1. e. Minun kovaksi kohtalokseni on nyt tullut hillitä omaa vauhtiani. Mutta en sitä valita, eikä tämä Henkilökohtainen seikka ole estänyt minua näkemästä säästämispakon kylmää todellisuutta. Olkoon läheinen se aika, jolloin pakko poistuu. Minä toivon saavani ed. Ailion kanssa jo aivan pian iloita niistä paristakymmenestä lisämiljoonasta, joista hän puhui, ja minä toivon ed. Ailion olevan minua onnellisemman myöskin sikäli, että hänen suodaan löytää tarvittavat varat. Minä en valitettavasti ole voinut niitä osoittaa. Sekä ed. Ailion että eräitten muittenkin antamat lausunnot antaisivat minulle aihetta useihin huomautuksiin, mutta katson, että menoarvion lähetekeskustelu ei ole kaikkein soveliain paikka niiden esittämiseen, vaan olen aikanaan, sitten kun menoarvio joutuu eduskunnassa yksityiskohtaiseen käsittelyyn, kyllä lausuva niistä mielipiteeni.
Herra puhemies! Hyvin monien vuosien yli varojen eläminen johtaa sekä yksityisessä että valtion taloudessa sellaiseen kohtaan, jossa eduskunta tämän tulo- ja menoarvion edessä on. Hallitus on tehnyt mitä se on uskonut voivansa, että vaikea kohta sivuutettaisiin. Eikä ole mieluista sentähden käydä tulo- ja menoarviota arvostelemaan. Hallitus on joutunut pysäyttämään vuosien kuluessa ehkä vinoonkin kulkeutuneita asioita hetkellä, jolloin rahapulan edessä kaikki kuvittelut on täytynyt jättää pois. Ei ole siis hallituksen syy, vaikka tämän tulo- ja menoarvion kovuutta täytyy erinäisissä kohdissa valittaa. Minä pyydän saada viitata vain yhteen vähäiseen kohtaan, nimittäin 10 PI:n VI luvun 26 momenttiin, jossa yksityiskoulujen valtioapu esitetään vuodeksi 1932 alennettavaksi 6 miljoonalla markalla. Tarvittaisiin 39,500,000 ja varataan 33,500,000. Ja tähän alennukseen pääsemiseksi on hallitus antanut lakiesityksen yksityiskoulujen valtioavusta. avustussumma on jo laskettu lakiehdotuksen perusteiden mukaan. Lakiesityksessä on koko avustusmaksuperuste esitetty muutettavaksi siten, että kun nykyjään avustus maksetaan — yksityisoppikouluille kutakin luokkaa kohden määrätyin ehdoin, niin uuden lain mukaan olisi avustusperusteena oleva opettajain palkkaus siten, että valtio maksaisi 60—70% opettajain palkkauksesta jatkuvana, 55—65 % määräaikaisena avustuksena ja lisäksi 4,000 markkaa kutakin pätevää opettajaa ja 2,000 markkaa kutakin pätevää harjoitusaineen opettajaa kohden. Mutta jos valtio siis huolehtii vaan osasta opettajapalkkausta, miten yksityiskoulujen muu talous on hoidettava? Siihen ei ole mitään avustusta valtion puolesta osoitettu. Miten koulurakennukset, jotka on pystytetty usein suurilla, kalliskorkoisilla lainoilla, miten kallishintaiset opetusvälineet, palveluskunnan palkkaus; Tulo- ja menoarvioon otettu syyskuuta 1931. vuokra, lämmitys j. n. e.? Ja 40-50 % opettajain palkkauksesta, miten se kaikki on korvattava? — Oppilasmaksuillako? — Minulla ei ole kaikkia numeroita, mutta asiantuntijain mukaan oppilaiden 'koulumaksut yksityisoppikouluissa ovat yleensä jo aika korkeat. Ne ovat monasti kolme kertaa ja enemmänkin korkeammat kuin vastaavanlaisissa valtion kouluissa. Valtion koulujen lukukausimaksujakin tultaneen myös koroittamaan. Mutta ero jää sittenkin suureksi. Kuntien avusta ja lisäavusta on hyvin pieniä lisätoiveita vallankin nyt. Ehkä varakkaampien seutujen koulut lkestävät tämän tai voinevat jonkun verran siirtää tuota ahdinkoa. Mutta ainakin suuri osa maaseutuoppikouluja joutuu vakavaan, ylipääsemättömään ahdinkoon. Tähän voidaan sanoa, ja se periaate on mainittu tuossa lakialoitteessa, johon tulo- ja menoarvio viittaa, että oppikoululaitos on olojen terveen kehityksen nimessä saatava supistetuksi. Oppikouluja (käyvien luku on suhteettoman suuri. Tämä periaate on hyvä. Minä puolestani valitan, ettei sitä ole aikasemmin yritetty noudattaa. Jos olisi niin tehty, olisi paljosta säästytty. Tähän mennessä on helppo valtioavun saannin peruste voinut johtaa oppikoulun perustamiseen ehkä sellaisissakin tapauksissa, joissa koulu ei olisi ollut aivan välttämätön. Viittaan esim. viime vuosina syntyneisiin ikolmiluokkaisiin keskikouluihin, joiden perustaminen on ollut erittäin helppo huoneistoon y. m. nähden ja joissa koroitettu valtioapu viisiluokkaisiin keskikouluihin verrattuna on houkutellut perustamiseen. Mutta en soisi että leikkaus silti tehtäisiin niin kovakouraisesti kuin tämä esitys vaatii. Se tietäisi sitä, että hyvin monien koulujen työ joko tyrehtyy tai ne kodit, jotka joutuvat lapsiaan yksityiskoulussa kouluttamaan ja jotka suurelta osalta ovat lkeski- ja vähävaraista väestöä, ne joutuvat koulumaksujen muodossa maksamaan ylen raskasta lisäveroa. Voivatko ne piirit tämän kestää, en ymmärrä. Kovin laajalle käypä opetustoimen keskeytys maassa yhtäkkiä on minun ymmärtääkseni myös arveluttava meidän kouluiässä olevaa lapsi- ja nuorisomaailmaa ajatellen, kun ammattiopetus on meillä niin rajoitetusti järjestetty. Mihin se koulusta pois ajettava nuoriso sitten joutuu? Fduskunta tietää, että yksityiskouluissa käy enemmistö maan oppikouluja käyvistä lapsista. Luvut olivat esim. lukuvuoden 1929 —30 alkaessa sellaiset, että valtion oppikouluihin otettiin 5,024 oppilasta ja yksityiskouluihin 6,225. Lisäksi on vielä muistettava, että yksityiskoulu on koko voimassaoloajan jakanut opetusta pienemmin kustannuksin kuin valtion koulu. Esimerkkinä pyydän mainita seuraavat luvut, jotka on otettu kaupunkioloista. Vuonna 1928 -—29 maksoi valtion koulussa jokainen oppilas valtiolle 2,474 ja yksityiskoulussa 1,024 markkaa. Tämä oli Helsingissä. Viipurissa olivat nämä luvut: valtion koulussa 3,305 ja yksityiskoulussa 1,362. V. 1929—30 olivat nimenomaan yliopistoon johtavissa kouluissa luvut seuraavat: valtion kouluissa maksoi valtio 2,961 ja yksityiskouluissa 1,918 markkaa oppilaasta. Tampereella olivat luvut: 2,755 valtion kouluissa ja yksityiskouluissa 1,180. Ne riittäköön. Minä huomautan, että yksityiskoulu on siis käyttänyt valtion varoja perin säästeliäästi. Ei olisi niin ollen eduksi valtiotaloudelliseltakaan näkökannalta, että niiden toiminta taloudellisten vaikeuksien takia kokonaan 'keskeytettäisiin. Tahtomatta mennä pitemmälle todisteluun, pyydän vielä huomauttaa, miten huomattava osuus sivistystyössä yksityiskoululla on ollut kuluneen neljännesvuosisadan aikana ja miten paljon siihen sisältyy kansalaisten vapaata uhrautuvaisuutta ja kansaamme kohottanutta sivistyspyrkimystä. Se on kieltämättä ollut korvaamaton tekijä meidän olojemme rakentamisessa. Yksityiskouluväki on kylläkin valmistautunut siihen, että maan yleinen pula koskee myöskin siihen. Ei se kieltäydy uhrauksista, olen siitä varma. Mutta se puolestaan odottaa, että valtio kohtuudella tukee sitä eikä jätä täydelleen lapsipuolen asemaan. Kehitys varmaankin on kulkeva siihen suuntaan, mihin uusi lakiesitys tähtää aivan oikein, että tästedes perusteellisemmin harkitaan, milloin jonkun koulun olemassaolo tai uuden perustaminen on todella sivistystarpeen vaatima, milloin ei, ja että siis liika into, jos sitä on ollut, katoaa. Mutta yhtäkkinen sulku toisi mukanansa arvaamattomia häiriöitä meidän oloihimme. Siksi minä pyydän jättää valtiovarainvaliokunnalle toivomuksen, että se, edelläolevat syyt myöskin huomioonottaen, 'koettaisi löytää keinon yksityiskoulujen valtioavun ikohottamiseksi siinä määrin, että yksityiskoulukin tämän pula-ajan suuremmitta häiriöittä voisi sivuuttaa.
Herra puhemies! Senvuoksi, että tämä talousarvio täällä jo on saanut osaksensa paljon asiallista käsittelyä, joskin mahdollisesti osaksi myös vähemmän asiallista käsittelyä, en minä aio pitkällä puheella viivyttää eduskuntaa tässä asiassa. Tahdon kuitenkin lyhyesti kiinnittää huomiota asiaan myöskin senvuoksi, että, lukuunottamatta hallituksen jäseniä, ei sen ryhmän taholta, johon kuulun, yksikään edustaja ole keskusteluun puuttunut. Mielestäni näistä lämpimäisistä, joita kesän ahkeroinut hallitus nyt syyspuoleen kokoontuvalle eduskunnalle jättää, on todettava, että tämä kulmikkaan puoleinen lämminleipä, jonkalaisena talousarvio esiintyy, sisältää monille, meidän kansanedustajienkin sydäntä lähellä oleville harrastuksille ja tarpeille pettua. Minä olisin toivonut monessa kohdassa voitavan uhrata tärkeitten ja edistettävien asioitten hyväksi enemmän kuin on näyttänyt mahdolliselta. Siitä huolimatta, että vaikutelma tästä ,teoksesta”, jonkalaiseksi sitä leikillisesti monessa lähetekeskustelussa on nimitetty, on tällainen, on käsittääkseni yleisenä arvosteluna tästä tulo- ja menoarvioehdotuksesta, joka nyt on valiokuntaan lähetettävänä, sanottava, että hallitus on tajunnut maan taloudellisen tilanteen suurin piirtein oikein. Se on ollut selvillä siitä, että valtiotalouden on mukauduttava niihin suuresti vähentyneisiin mahdollisuuksiin, joiden kanssa kamnpailemaan nyt on jouduttu. Kun tarkastelee tulo- ja menoarvion tulopuolen laskelmia huomaa, että tulot yleensä näyttävät olevan varovaisesti lasketut. Ainakin asiaan pinnallisesti perehtyen näyttää siltä, että lasketut tulot tulevat suunnilleen kertymään. Myöskin kuluvan vuoden kokemus viittaa siihen, että tulopuolen laskelmien suorittaminen on tapahtunut siksi varovaisesti, että lasketut tulot yleensä, ainakin suurin piirtein, saadaan kertymään, että siis talousarvio ei tässä suhteessa pitäisi sisältää , ilmaa”. Minä jo mainitsin, että monessa kohdassa menopuolella olisimme toivoneet näkevämme suurempia summia varattuina erilaisiin ja itsekunkin meidän mielestämme kovin välttämättömiin ja hyviin tarpeisiin. Niinpä syyskuuta 1931. minäkin olin aikonut veisata jonkunlaisen valitusvirren siitä, että hallituksen on ollut pakko siinä määrin kuin on tapahtunut supistaa maatalouspääluokan menoarviota. Tästä kuitenkin suureksi osaksi minut on vapauttanut se arvostelu, joka nimenomaan tämän pääluokan osaksi täällä eduskunnassa on tullut. Onhan täällä ainakin vasemmistopuhujien taholta tahdottu osoittaa, että hallituksen sydämellä tulo- ja menoarvion valmistamisen aikana ei ole ollut mitään muita asioita kuin maatalonden edistäminen ja valtakunnan puolustaminen
Ministeri Lahdensuo: Hyvä tunnustus!
Nämä, kuten on sanottu, ovat saaneet kaiken huomion hallituksen taholta osaksensa ja sensijaan kaikkia muita hyviä harrastuksia on kohdeltu kylmyydellä ja välinpitämättömyydellä. Kun tällainen todistus talousarviosta on annettu, täytynee minunkin uskoa, että maatalouden edistämiseen on uhrattu niin paljon kuin siihen on ollut mahdollista uhrata, siitä huolimatta, että minä olisin toivonut siinä suhteessa yhdessä ja toisessa kohdassa voitavan antaa vähän enemmän kuin on tapahtunut. Mutta vaikka uskonkin, että yleisesti ottaen maatalouspääluokan kannalta asian laita on näin, ettei enempää tämän pääluokan menoihin yleensä ole voitu käyttää varoja kuin hallituksen talousarvioesityksessä on ehdotettu, tahtoisin tässä yhteydessä kiinnittää huomiota erääseen kohtaan, jossa, jos mahdollista, minun käsittääkseni pitäisi pyrkiä vähän suurempien summien myöntämiseen kuin hallituksen talousarvioesityksessä on ehdotettu. Tarkoitan uudis- ja laidunviljelyspalkkioita. Hallituksen esityksessä perustellaan tällä kohdalla tehtyä supistusta sillä, että ensi vuonna on käytettävissä edellisiltä vuosilta säästyneitä varoja näihin tarkoituksiin, niin että vaikka nyt myönnettäisiinkin 10 milj. markkaa vähemmän kuin edellisenä vuonna on myönnetty ja kuin säädetty laki edellyttäisi, on ensi vuonna kuitenkin käytettävissä yhteensä 37 milj. markkaa. Tahtoisin tässä yhteydessä kuitenkin kiinnittää huomiota myöskin siihen, että ensi vuodelle ei ole säästynyt ainoastaan rahoja, mutta on säästynyt myöskin suuri määrä jo suoritettuja töitä. Kun edellisten avustusten suorittamiskausi on päättynyt ja kun uusien avustusten suorittamiskauden alkaminen on kuluvana kesänä ollut käynnissä, on asioiden alkuunpanojärjestelyssä kulunut niin paljon aikaa, että näyttää siltä, että avustuksia kuluvan vuoden aikana ei päästä lainkaan suorittamaan. Kuitenkin jokainen, joka on elänyt kuluneena kesänä maaseudulla, tietää, että siellä ovat tuhannet pieneläjät heiluttaneet kuokkaa lukemattomien soiden reunoilla suorittaen juuri sitä raivausta, josta hyväksytyn lain mukaan tullaan maksamaan avustusta. Tällaisia töitä vakaumukseni mukaan siirtyy tulevalle vuodelle tältä vuodelta ainakin niin paljon, kuin sille siirtyy rahojakin kuluvalta ja edelliseltä vuodelta, niin että kun tänä vuonna suoritetut työt tässä suhteessa säästyneillä rahoilla vain ovat tulleet korvatuiksi lain määräämien vperusteiden mukaan, ei tulevana vuonna ole itse tulevan vuoden töihin käytettävissä yhtään varoja, lukuunottamatta sitä määrärahaa, mikä talousarviossa ensi vuoden käytettäväksi on varattu. Ja kun käsitykseni on tällainen, niin silloin minä rohkenen olla myöskin sitä mieltä, että tämä kymmenen miljoonan markan määräraha, joka tässä suhteessa on varattu tulevaksi vuodeksi, on lainmukaisten perusteiden mukaisesti käytettynä liian niukka. Jos siis jotakin mahdollisuuksia tämän määrärahan suurentamiseen vain on olemassa, pitäisin sitä erinomaisen suotavana, vaikka tässäkin suhteessa lienee pakko alistua, jos ei mitään mahdollisuuksia ole löydettävissä. Käsitän kyllä myöskin, että eduskunnalle jätetyn lainmuutosesityksen kautta, mikäli se tulee hyväksytyksi, käy mahdolliseksi myöntää tarkoitukseen PpDienempiäkin määriä kuin nyt voimassaolevan lain mukaan siihen olisi myönnettävä. Sitten maatalouspääluokkaan kohdistetun arvostelun yhteydessä on täällä esitetty numeroita siitä kannatuksesta, jota maatalous nauttii meillä ja eräissä naapurimaissa. Nämä numerot ovat olleet n. s. Paasikiven komitean esittämiä numeroita. Mitä itse näihin numeroihin tulee, on herra maatalousministeri siinä suhteessa jo esittänyt huomautuksen. Hän on myöskin jo kosketellut kysymystä väestösuhteiden mukaisista avustuksista, jota täällä keskustelun alkuvaiheissa lähinnä ed. Pekkala on kosketellut. Minäkin tahtoisin tähän puoleen asiasta vielä puuttua huomauttamalla, että meillä on maatalousväestöä yli 60 % koko kansasta, kun sen sijaan Ruotsissa on maatalousväestön lukumäärä 35 % kansasta. Kun avustusmäärät lasketaan koko maan asukasluvun mukaan, eivät tietysti luvut silloin ole verrannollisia, kun maatalousväestön suhdelukujen ero maissa on niin erilainen. Tanskassa tämä maatalousväestön suhdeluku on 31 %. Ja vaikka vielä olisikin niin, että nämä esitetyt vertailut olisivat lähimain oikeita, minun mielestäni ne eivät sittenkään kelpaisi todistamaan sitä, että meillä valtio uhraa maatalouden edistämiseen liian paljon suhteessa Ruotsiin ja Tanskaan
Ed. Ryömä: Köyhä maa!
. Juuri niin, köyhä maa. Ennenkaikkea tämän maan maatalous on vähän edistynyttä. Ruotsin ja Tanskan maatalous sen sijaan on näissä maissa suoritetun pitkäaikaisen, myöskin maatalouden kohottamista tarkoittavan sivistystyön ja teknillisen edistämistyön avulla ainakin viljelysteknillisesti aivan toisella tasolla kuin se on meidän maassamme, joskin siitä huo- / limatta maataloudellinen pula nykyisestä ajasta johtuen hyvin suuressa määrässä niitäkin painaa.
Ed. Ryömä: Kyllä niitä konsulentteja on!
Lisäksi on huomautettava siitä, että nämä maat ovat koko historiallisen ajan olleet itsenäisiä ja saaneet vapaasti kehittää niin hyvin sivistyselämäänsä kuin talouttansakin ja että niiden maataloudellinenkin asema siitä syystä täytyy olla toinen. Ja vihdoin on kiinnitettävä huomiota siihen, että viimeisten aikojen historia on erityisesti näiden maiden talouselämää suosinut aivan toisella tavalla kuin meidän. Ja tästä edusta ei suinkaan ole voinut jäädä osattomaksi näiden maiden maatalous. Ja sitten maatalouden korkeaan asemaan ja maatalouden omavaraiseen edistymiseen siellä on varmasti vaikuttanut myöskin se, että niiden maiden muut elinkeinot ovat niin pitkän aikaa jo olleet kukoistuksen tilassa, seikka, joka suinkaan ei ole voinut olla hyödyttävästi vaikuttamatta maiden maataloudelliseenkin kehitykseen. Käsilläolevan talousarvion yksityiskohtiin siellä ja täällä saattaa olla jokaisella meistä, ja niin minullakin, yhtä ja toista toivomusta esitettävänä. Pidätyn kuitenkin niihin puuttumasta tässä yhteydessä, koska sellaisiin yksityiskohtiin puuttuminen paremminkin mielestäni kuuluu talousarvion yksityiskohtaiseen käsittelyyn, varsinkin jos joku edustaja katsoo olevan välttämätöntä saattaa tällaisen yksityiskohdan asianmukaisesti tehdyllä rahaasia-aloitteella asianomaisen valiokunnan harkittavaksi. Tahdon kuitenkin mainita, että niistä taloudellisista suunnitelmista, jotka sisältyvät tähän tulo- ja menoarvioesitykseen, epäilytTulo- ja menoarvio vuodelle 1932. — Lähetekeskustelu. tää minua eniten suunnitelma n. s. valtion tuotantolaitosten itsenäistyttämisestä. Tässä yhteydessä en kuitenkaan rohkene tästäkään asiasta lausua vielä mitään lopullista arvostelua. Hallituksen taholta on'ilmoitettu, että asiasta jätetään eduskunnalle sen uudelleen kokoontuessa esitys ja tämän esityksen pohjalla luonnollisesti eduskunnalla on tilaisuus lähemmin tutustua tähän suunnitelmaan ja sen perehtymisen pohjalla on jokaisella edustajalla tilaisuus lausua suunnitelmasta käsityksensä. Täällä on vielä tämän keskustelun yhteydessä — myönnettävästi kyllä, ohimennen — kosketeltu eräitä toisia hallituksen esityksiä, jotka sisältyvät n. s. maatalouden hätäohjelmaan. Kun nämä asiat lähipäivinä tulevat eri esitysten yhteydessä esille, voinee nämä huomautukset, jotka näissä suhteissa tämän keskustelun yhteydessä on esitetty, jättää tällä kertaa sikseen. Silloin kun tulee käsiteltäväksi yksityiskohdissaan esitys esim. Maakiinteistöpankin perustamisesta, johonka suunnitelmaan täällä tänäpäivänäkin on viitattu, on minun mielestäni oikea aika arvostella myöskin sitä kysymystä, onko Maakiinteistöpankki perustettu yksistään suurempia ja keskiviljelijöitä varten, kuten täällä on väitetty, vai onko mahdollisesti se laitos tarpeen myöskin pienviljeltjöitä varten. Kuten sanottu, minä suurin piirtein pidän hallituksen talousarvioesitystä hyväksyttävänä, vaikka toivoisin, että jotkut asiat, kuten esim. laidun- ja uudisviljelyksen edistäminen, olisivat saaneet suuremman kannatuksen osakseen.
Herr talman! Den. sittande regeringen och främst finansministern bör enligt min uppfattning fä det högsta erkännande för den tekniskt väl uppgjorda budgeten. Budgeten har inlämnats i tid och budgeten balanserar. Tvä synnerligen viktiga omständigheter som städse iakttagas vid uppgörandet av en god budget. Denna gäng har det varit mycket svärare för finansministern, förmodar jag, att uppgöra den nya budgeten och få den färdig i tid, dä ju budgeten är tekniskt fullständigt omredigerad, och enligt vad jag har trott mig kunna finna ändrad i lyeklig riktning. Denna utveckling kan väl dock icke betraktas vara slutförd förrän statens affärsverksamhet ombildats till aktiebolags form, vilket inom den närmaste framtiden mäste äga rum. När den enskilda riksdagsmannen förelägges en budget som balanserar sä frågar han sig omedelbart huruvida ett fel ligger pä inkomstsidan eller pä utgiftssidan, dä man icke kan tänka sig att en dylik jämnhet i budgetens inkomster och utgifter av sig själv skulle uppstä. Varje finansminister, som här i riksdagen presenterat en budget, har försäkrat att hans siffror hålla sträck oaktat ibland meningsfränder men i regeln oppositionen, framhållit att så icke vore fallet. Den föregående ärade finansministern utgör ett sorgligt exempel pä huru man tyvärr ieke kan sätta tilltro till vad herrar finansministrar i allmänhet framföra här, till den grad otillförlitlig var den budget som uppgjordes för är 1931. Det är icke någon efterklokhet dä jag nu konstaterar detta emedan jag redan under remissdebatten 1930 betonade att de siffror, som dä förelades riksdagen, voro mer än otillförlitliga. Till bevis härför vill jag anföra att statens saldo, d.v.s. kapitalbehällningen, uppgick den 31/12 1929 till drygt 600,000,000 mark, sjönk ett är senare, alltså vid senaste ärsskifte, till 312,000,000 och skulle, om icke tekniska bokföringsmanipulationer företagits, sannolikt vid ärets slut hava sjunkit till ett deficit utgörande ett par tre hundra miljoner mark. Emellertid inskred regeringen pä våren och beslöt att icke låta utbetala ens sädana utgifter som riksdagen, delvis pä regeringens eget förslag, hade godkänt. Huruvida detta tillvägagängssätt var lagligt undandrager sig mitt bedömande och vill jag icke i detta sammanhang närmare beröra, konstaterar endast att om budgeten hade följts striete sä hade en brist pä minst 300,000,000, mähända mer, i detta nu förelegat.; Att ett litet saldo pä 50 a 100 miljoner vid ärsskiftet mähända kommer att föreligga beror till stor del pä den bokföring som vid årsskiftet kommer att företagas, varvid icke använda anslagna medel skola återgå till staten. : Om ocksä herr finansministerns andragande icke kan betecknas såsom någon skönmålning av budgeten så tillåter jag mig polemisera emot herr statsministerns uttalande, enligt vilket ,,de ledande principerna hava varit att ernå balans i budgeten utan ökande > Perjantaina 4 p. syyskuuta 1931. av skattebördan samt utan anlitande av län och utan att uppbläsa inkomstsitfrorna eller inskränka utgifterna under det mödvändiga?”. Det är detta sista påstående som jag nu vill beröra. Man har i ärets budget för arbetslösheten upptagit 70 milj. mark medan i föregäende ärs budget fanns 50 milj. Härvid är att observera, att i 1931 ärs budget ingiek ett otal anslag för järnvägars byggande, för byggande av landsvägar, skogsarbeten m. m. dylikt, vilka belopp avsevärt reducerats i denna budget. Enligt den föreliggande statistiken fanns under är 1931 inregistrerade i städernas och en del köpingars arbetslöshetsbyräer maximalt 15,000 arbetslösa. I själva verket torde deras antal enligt andra beräkningar hava Ööverstigit 50,000 och märmat sig 60,000. För dessa arbetslösa hade man alltsä i 1931 ärs budget reserverat 50,000,000 mark i nödhjälpsanslag och dessa 50,000,000 komma säkert att förbrukas till sista penni. Enligt frän säkert häll mig meddelade uppgifter, skulle de arbetslösas antal i är snarare beräknas överstiga 150,000 än understiga nämnda antal. För att giva arbete ät dessa 150,000 arbetslösa sä har man höjt det direkta arbetslöshetsunderstödet frän 50,000,000 — till — 70,000,000 eller — med 20,000,000 mark medan sänkningarna för ordinarie arbeten i budgeten uppgä till större belopp. Här föreligger otvivelaktigt ett fel i budgeten, ett fel som riksdagen enligt min uppfattning bör korrigera i god tid och icke sedermera på våren då tilläggsbudgeten behandlas. Vi skola hava klart för oss att detta belopp pä 70,000,000 mk mäste överskridas måhända med 50,000,000 mk, måhända med ännu större belopp. Vidare är det att observera att för en tillfälliet sänkning av tjänstemännens löner en inbesparing på 63,000,000 är föreslagen. Jag förmodar att en majoritet kommer att finnas inom riksdagen som godkänner regeringens förslag, och det kan t. 0. m. hända att jag för egen del kommer att rösta för förslaget, ieke för den skull att jag skulle anse det vara rättvist, men för den skull att statens tillgångar sannolikt icke medeiva en utbetalning av rättvisa löner ät tjänstemännen. Under sädana omständigheter och emedan ett hundra tusental arbetare och flere tiotusental tjänstemän i första hand komma att få bära, eller åtminstone tyngst känna den ekonomiska press som går över hela världen och även över Finland, anser jag det vara regeringens skyldighet och varje enskild riksdagsmans oavvisliga plikt att uppoffra sådana hänsyn som hittills framförts ifråga om anlitandet av nya skattekällor. Detta så mycket mera som det just äro de små och de svaga som drabbas tyngst. Nya skattekällor måste sålunda uppletas på det att arbete åt dessa arbetslösa kan givas och tjänstemännen erhålla den lön som dem tillkommer. Vid genomläsandet av budgeten har jag fäst mig vid några punkter, och då ju en budgetdebatt avser att uppmärksamgöra statsutskottet på riksdagsmännens synpunkter så tillåter jag mig här framhålla dessa utan att det sker i någon bestämd ordningsföljd. Man har i årets budget räknat att inkomsterna för fångarbetet, som i 1931 års budget upptogs till 31,000,000 under 1932 endast skulle giva 24,000,000. Mig veterligen har fångantalet icke nedgått i motsvarande proportion och förstår jag icke varför denna minskning har ägt rum. Att samtidigt spar- och flitpengarna för fångar nedsatts från 2,300,000 till 1,500,000 är för mig fullkomligt oförståeligt. Måhända finnes det en plausibel förklaring härför, men om det är meningen att minska fångarnas flit och sparförmåga, anser jag det vara ett orätt sätt att idka sparsamhet. Myntverkets inkomster, som i 1931 ärs budget ursprungligen upptagits till 10 miljoner, men under riksdagens behandling ökats till 30 miljoner, äro i 1982 års budget höjda med 10 miljoner till 40 miljoner. Om nägon tror att detta är en ökning av inkomsterna för staten, sä misstager han sig, ty med exakt samma belopp minskas Finlands Banks vinstmedel dä de smä sedlarna indragas och det planerade härdmyntet mot allmänhetens önskan drives ut i marknaden. Denna post är således en ren bokföringsfräga, där inkomsten ställes direkt till riksdagens förfogande i stället för att vinsten hittills lyfts via Finlands Bank. Hyror frän statens gärdar äro anteeknade till oförändrade belopp, vilket mähända kan hava sin riktighet därest uthyrning till privåta personer icke äger rum, men för sä vitt uthyrning till tjänstemän äger rum borde hyrorna sänkas i enlighet med hyresnivän i landet, som under äret sjunkit med 10 & 15%. En förändring kan ieke i är iakttagas, men jag har dock velat fästa statsutskottets uppmärksamhet härpä. Den s. k. straffräntan för försenad skattebetalning uppgär som känt til 1% per månad. Samtidigt som riksdagen skapar nya lagar och skärper ockerstraffet, bedriver riksdagen genom regeringen uppenbart ocker. Den som icke kan betala sina skatter i föreskriven tid, mäste sälunda betala minst 12 % straffränta. Och detta är igen de fattiga och mindre bemedlade, som drabbas härav. Initiativ har förelegat att sänka denna straffränta, tillsvidare tyvärr utan resultat. Den beräknade straffräntan 3.2 miljoner är sä pass liten, att t. 0. m. om den skulle sänkas till 9 % minskningen icke skulle utgöra mer än ett par a trehundratusen mark medan den moraliska vinsten vore oerhört mycket större, dä man kunde undvika intrycket, att riksdagen hade rätt att bedriva ocker i landet, medan privatbanker och enskilda personer vore förbjudna att göra det. Den legala alkoholrörelsen under 1930 visade ganska gott resultat — den inbragte 80 miljoner mark — minskades nägot under är 1931 till 76 miljoner och kommer ytterligare att nedgä till 70 miljoner enligt 1932 års budget. Därvid är att observera att anskaffandet av nya och närande drycker minskats med 5 miljoner i nästa års budget. Huruvida inkomsten av denna legala rörelse fortfarande skall förbliva sä liten skall jag be att senare få beröra. Med risk att efteråt ånyo bli angripen i tidningarna vågar jag även understryka Outokumpus dåliga resultat och trots allt beteckna detta som ett av statens sorgebarn. Kopparpriset har sjunkit katastrofalt och all beräkning har ställts pä huvudet. I 1930 ärs budget beräknades inkomsten frän Outokumpu till 53 miljoner, i ärets budget är den upptagen till 24.5 miljoner, och nägon direkt vinst päräknar man icke från Outokumpu. Under 1931 hade man kalkylerat med ett överskott pä 10 miljoner, i är inskränker man sig till att införa en teoretisk amortering pä 3 miljoner och betala ränta pä driftkapitalet, medan hela det nedlagda kapitalet 1 övrigt ligger oförräntat. Mähända kan man säga att ingen varit klok nog att förutse kopparprisets fall, och däri skall jag instämma, men för en riksdagsman, som har att bedöma, huruvida statsdrift överhuvudtaget skall bedrivas eller icke, för honom ter det sig såsom om Outokumpu vore ett förnyat exempel pä att den statliga företagsamheten i Finland har gätt till överdrift. Svavelsyrefabriken uppvisar desslikes avsevärt minskade inkomster. Jag vill icke trötta riksdagsmännen med att här anföra siffror, anför blott att nettovinsten har sjunkit med e. 50%. Margarinfabrikationen har ju även minskat, sä att bruttoinkomsten nedgätt frän 13.2 till 7 miljoner och nettot praktiskt taget är plus minus noll. Dessa absoluta siffror äro dock sä smä att man icke behöver uppehålla sig vid dem. Sämre är det beställt med statsjärnvägarna. Nedgängen i inkomster vid statsjärnvägarna kan minst sagt betecknas som katastrofal 1930 ärs budget upptog ännu i inkomster 945 miljoner, medan de i denna budget kalkyleras till 680 miljoner. Pä tvä är hava således bruttoinkomsterna sjunkit med 45 %. Enligt min uppfattning bör hr kommunikationsministern i samräd med järnväesstyrelsen egna den allvarligaste uppmärksamhet ät detta faktum. Närmast tänker jag mig dä en inskränkning i den riktning att järnvägsbygget i Finland, för en lång tid framåt helt och hållet borde inställas. Det är mycket billigare för oss att låta det tjänstemannamaskineri som finnes i järnvägsstyrelsens byggnadsavdelning, ligga och rosta under nägra är framät, än det är att bygga järnvägar, som yttermera betunga budgeten och framdeles mähända ästadkomma en direkt förlust, vilken hittills glädjande nog undvikits. I fråga om statens kassarörelse ber jag få återkomma till hr finansministerns yttrande i saken. Finansministern nämnde, att staten endast i förbigående och nägon gäng fätt ätnjuta räntefri kredit i Finlands Bank. På bankspräk kallas detta övertrassering, varvid statsbanken icke ansett sig skyldig att beräkna ränta. Men huru ofta denna övertrassering ägt rum tror jag icke är bekant. Ur de rapporter, som Finlands Bank utsände och vilka således äro publika, har jag plockat fram följande siffror. Sex gånger under detta år har statens tillgång hos Finlands Bank varit negativ, och direkt övertrassering ägt rum, och ytterligare fyra gånger har saldo varit under 10 miljoner mark. Med andra ord i syyskuuta 1931. tio rapporter har statsverkets tillgång i statsbanken praktiskt taget varit utlånat, medan endast e tjugu rapporter uppvisa en tillgång. Alltså 1/, av tiden arbetar staten med direkt kassabrist. Maximibeloppet under 1931, som staten haft räntelöst pä Finlands Bank, nåddes den 23 maj, och uppgick till 136 miljoner mark. Det är säledes det största kassabelopp, som hr finansministern varit i tillfälle att ,, vara lättsinnig? med. Det motsvarande beloppet under föregäende är var 322 miljoner och endast åtta gånger hade staten överirasserat i Finlands Bank. Denna kroniska kassabrist, som nästan kan betecknas som en siudentvexelrörelse, bör i framtiden självfallet undvikas. Under dessa svära tider kan det icke göras, och jag vill icke pä nägot vis lasta den nuvarande finansministern för penningebristen. Det är emellertid staten ovärdigt att hava sä litet kontanta tillgångar. De lånefullmakter som regeringen i annat sammanhang har begärt äro säkert väl motiverade försävitt det gäller den korta. krediten. I fråga om den långa krediten vågar jag fortfarande stå på samma ståndpunkt som jag för ett är sedan intog, d. v. s. en fullmakt för upptagande av lång kredit bör helst undvikas. Då man nu icke kan få ett dylikt obligationslån blandas begreppen bort. Regeringens rätt att upptaga ett obligationslån, under sådana tider dä regeringen ieke pä anständiga villkor kan upptaga ett sådant, är fiktiv och onödig. I annat sammanhang återkommer jag till denna fråga. Men då riksdagsmännen böra vara orienterade om förhållandet mellan stater och statsbanken, vågar jag nu återkomma till frågan om statens korta krediter i Finlands Bank. Den 19 juli hade staten att återbetala till ett amerikanskt konsortium den korta kredit, som upptagits i Amerika. Det allmänt bristande förtroende, som Amerika hyser gentemot Europa, icke: speciellt gentemot Finland, utan mot Europa, gjorde, att det konsortium som hittills. hade beviljat Finland kort kredit, sprack. En del av de amerikanska bankerna vägrade att förnya staten kredit och efter: långa underhandlingar ansåg sig Finlands Bank nödd att inträda såsom en av konsortiets medlemmar och sålunda övertaga. en del av den korta kredit som statsverket hittills i utlandet haft. Det är av synnerligen stor betydelse för riksdagsmännen att veta att Finlands Bank sälunda faktiskt var tvungen att giva staten en kort kredit, en kredit, som icke kan användas såsom sedelteckning. Med andra ord, denna kredit är ett frö till en inflation, emedan statsbanken givit regeringen kredit av en art, som icke kan användas som sedelteckning. Jag vågar erinra om att jag från denna plats för cirka ett är sedan framhöll att det vore ytterst farligt, att beträda inflationens väg och att jag av den dåvarande finansministern i plenum lugnades med att man icke hade en tanke på att så skulle ske. Emellertid har utvecklingen automatiskt fört oss därhän, att vi hava nödgats taga denna lilla dosis gift, som kan föra mycket långt, om ieke den strängaste sparsamhet iakttages från regeringens och riksdagens sida. Om jag här har svartmålat läget ifråga om statens finanser vill jag ändå framhålla, att det ser ut, som om den säsongkredit som beviljats exportindustrin, delvis genom Finlands Banks förmedling, delvis genom privatbankernas omsorg, icke skulle i nämnvärd mån beskäras för det kommande året, och således den trävaru- och sågrörelse, som finnes här "i landet och vars drivande mer eller mindre direkt har finansierats av utlandet, kan fortgå i den utsträckning man anser vara nödigt. Skulle denna säsongkredit icke beviljats, stod katastrofen för dörren. En glädjande, synnerligen glädjande omständighet ligger även däri att Finlands folk har förstått att draga till svältremmen, då det icke har kunnat leva på samma luxuösa sätt som man levat under de närmaste åren. Därigenom uppvisar handelsbalansen ett rekordartat överskott för innevarande år och kommer sannolikt att visa ett sådant överskott som vi aldrig drömt om. Att samtidigt en sund kapitalexport ägt rum i den form att man har köpt finska, i utlandet emitterade obligationer till avsevärd underkurs och sälunda kunnat inlösa sina obligationer till mycket billigare pris än man i det ursprungliga obligationslåneprospektet hade tänkt sig, kan med 'tillfredställelse antecknas. Huruvida vi hava råd att från utlandet till underkurs inköpa obligationer, är en annan fråga. I alla händelser är det en sund placering då staten, kommunerna och enskilda i förtid inköpt av sina i utlandet placerade obligationer. Prognosen. för den ekonomiska kris och sjukdom som nu övergår vårt land skulle sålunda kunna ställas därhän, att de yttre förutsättningarna för ett tillfrisknande så snart omgivningen tillfrisknat, äro ytterst gynnsamma. När jag således här har, låt oss säga ,svartmälat” situationen, gör jag det fullt medveten om att bakerunden är mycket ljus och kan betraktas optimistiskt sä fort det allmänna läget i världen klarnar. Vi behöva säledes icke befara, att vi, när bättre tider komma, skola sjunka sä djupt, att vi ej mer orka stiga upp. Men just därför att vi kunna se pä framtiden med en viss optimism, är det vär oavvisliga skyldighet att sä begå att icke ett stort antal medborgare under mellantiden fä lida för mycket. Och jag mäste beteckna det såsom en uppenbar orättvisa, om ieke de arbetslösa beredas arbete i sådan utsträckning att de icke behöva hungra. Likaså är det en skriande orättvisa om riksdagen vägrar att tillgripa sådana skattekällor, som utan svårighet kunna tillgripas för att avlöna tjänstemännen. Väl medveten. om att min röst är svag, vågar jag rikta en kritik mot regeringen emedan denna under hänvisning till att den Björkenheimska kommitténs förslag ännu icke föreligger, underlåtit att upptaga en alkoholskatt och sälunda saknat mod att tydligt och klart säga från att en budget, vars hållbarhet icke av någon kan kritiseras, bör innehålla en inkomstpost härrörande av alkoholbeskattning. Jag vågar således polemisera mot hr statsministern, då han säger, att inkomsterna icke äro uppblåsta och framför allt att utgifterna icke äro inskränkta utöver det nödvändiga. Detta är med förlov sagt icke med faktiska förhållandet överensstämmande. Man har inskränkt utgifterna pä ett otillständigt sätt, men man kan korrigera dem nu genom. att upptasa en alkoholskatt. Man kan ju undvara teatrar, föreningsliv och ideellt arbete, men man kan i längden icke undvara bröd, och det är otillständigt av riksdagen och regeringen, om icke alla medel tilleripas för att fä den i landet lugna stämning som nu råder bland arbetarna — jag skall be att få buga mig för vänstern — bevarad. Det råder en lugn stämning bland arbetarna, och den får icke störas. Men jag tror att vänstern är till stor del skyldig till om lugnet störes, därest den icke med sina röster vill bidraga till alkoholbeskattningens införande. Och jag skall gä sä längt att om det blir bättre tider och nykterhetstillständet här i landet blir sämre skall jag försöka hand i hand med rdm. Voionmaa äterinföra förbudet. Men sä länge det är nödigt och det är fråga om att skaffa bröd ät fattigt folk, måste vi göra det via alkoholen, om ej professor Voionmaa och de andra nykterhetsfanatiei, förlåt uttrycket, kunna hitta pä något annat lämpligare, vilket jag icke tror de kunna göra. Jag kommer att vid detaljbehandlingen av budgeten att rösta för höjning av maltskatten frän den nuvarande 20 miljoner, antingen till 90 miljoner, om vi fä ett verkligt gott och närande öl utan att förbudslagen upphäves, men i annat fall endast till 50 miljoner i händelse säsom jag hoppas, alkoholen gives fri och vi kunna beskatta densamma, varvid under det första året säkert 150 miljoner kan komma in. Vill alltsä vänstern, säsom jag hoppas, bidraga till skapandet av lugn bland arbetarklassen, så skola de nu taga den hand, som från högerhäll räckes ut mot dem och icke förskansa sig bakom teorier, som ej 1 längden hålla.
Herra pääministeri lausui, että hallitus on onnistunut lyömään budjetin yhteen, ilman että on tarvinnut kansalaisten kukkaroista vaatia uusia varoja uusien verojen muodossa. Tämä pitääkin kyllä paikkansa muodollisesti tähän varsinaiseen valtiobudjettiin nähden, mutta jos ottaa huomioon koko kansantalouden menot, niin silloin asia muuttuu toisenlaiseksi. Hallituksen budjetissa on nimittäin useissa kohdin siirretty välttämättömiä ja, niinkuin tähän asti aina on pidetty, valtion itsensä suoritettavia menoja joko yksityisten kansalaisten tai sitten kuntien suoritettaviksi. Minä nyt en puhukaan siitä, että ne henkilöt, jotka ikeinottelevat valtion yleisissä arpajaisissa, nyt jo maksavat suurimman osan sivistysmenoja, mutta samalla tavalla myöskin useita tärkeitä menoja on siirretty toisiin käsiin, ilman että niitä menoja sillä voidaan säästää. Lääkintölaitoksen alalta mainitsen tässä suhteessa pari kolme esimerkkiä, joissa mväitteeni pitää syyskuuta 1931. paikkansa. Tällä tavalla on ensiksikin siirretty kuntien kannettavaksi kuntayhtymien mielisairaalain ja tuberkuloosiparantolain menoista suhteellisesti suurempia määriä kuin oli aikaisemmin laita. Asia kuitenkin on niin, että muissa maissa yleensä valtio kokonaan pitää yllä mielisairaalat, jotenka meillä on katsottava kunnille erikoisen suureksi ansioksi, että ne ovat ryhtyneet siinä määrässä ottamaan rasituksia mielisairaalain ylläpidosta kuin on ollut asianlaita. Se avustus, jonka valtio on suorittanut, on ollut jotenkin tasasuhtainen ja kohtuullinen, niin että olisi voinut tulla kysymykseen alennus ainoastaan samassa määrässä, missä myöskin kustannukset ovat laskeneet. Nyt kuitenkin tämä budjettiehdotus ehdottaa alennettavaksi kunnallisille piirimielisairaaloille noin 30% ja eräille kaupungeille, niinkuin Helsinki, Turku, Viipuri ja Tampere, aina 94% nykyisistä avustuksista. Kun nämä menot eivät läheskään samassa määrässä laske, miin täytyy sanoa, että valtio yksinkertaisesti vain siirtää kunnille nämä menot, sensijaan että se on tähän asti kyennyt ne itse suorittamaan. Toinen kysymys on sitten se, mistä kunnat saavat nämä varat. Ne on otettava tietysti kunnan asukkaitten kukkaroista, sensijaan että valtio olisi ottanut ne valtion kansalaisten kukkaroista. Sitten on ollut yleinen periaate myöskin se, että valtio on kustantanut tarttuvien tautien vastustamisen, ja sillä tavalla onkin päästy suurista 'kulkutaudeista, niinkuin sata vuotta sitten raivonneesta kolerasta ja monesta muusta. Nykyinen vaarallisin ja kaikkein tuhoisin tarttuva tauti on meillä tuberkuloosi, jonka tuottama kansantaloudellinen. tappio jo lasketaan 500— 1,000 miljoonaksi markaksi vuodessa, kun otetaan huomioon 45,000 sairasta, joista noin 8,000 vuosittain kuolee. Tämäkin asia, tuberkuloosin hoito ja sen vastustaminen, olisi kuulunut ilman muuta valtiolle. Siinäkin ovat kunnat uhrautuneet hyvin suuriin rasituksiin edellyttäen, että valtio myöskin ottaa niihin osaa, niin kuin se on tähän asti tehnytkin lain mukaan. Tässäkin jälleen hallitus ehdottaa avustusta alennettavaksi maalaiskuntien ja yleensä kuntayhtymien parantoloille 25% ja mainituille neljälle kaupungille 57 % nykyisestä avustuksesta. "Tämäkin menee paljon alle sen, mitä yleensä kustannukset ovat laskeneet, siis alle sen, mitä suhteellisosti pitäisi suorittaa. Kunnat voisivat ilman muuta päättää, etteivät ne pidä yllä näitä laitoksia, ja silloin ei valtiolla olisi muuta keinoa kuin ottaa nämä laitokset haltuunsa, mikä varmasti tulisi valtiolle kalliimmaksi. Tämä ei ole ollut aivan, sanonko , reilua peliä, että nyt ahtaana pulakautena siirretään sanotuista menoista kunnille suhteellisesti enemmän kuin olisi ollut kohtuullista. Tässä on poikettu Paasi"kiven komitean ehdotuksesta ja ehdotetaan suurempia alennuksia valtion avustuksiin kuin mitä komitea on tehnyt. Sama on myöskin laita sanottujen laitosten — perustamiskustannuksiin nähden. Niihin ovat kunnat ryhtyneet suuren pakon alaisina ja luottaneet siihen, että valtio suorittaa sen osuutensa, niinkuin se oli suunniteltu. Mutta tässäkin suhteessa avustus laskee tavattomassa määrässä ja kunnat jäävät kantamaan suuria korkoja rakennusten kustannuksista, joihin ovat kerran joutuneet ja joita ne eivät enää voi keskeyttää. Valtio ei ole siis tässäkään suhteessa toiminut sillä tavalla kuin olisi tullut, vaan saavat kunnat odottamattomia rasituksia kantaakseen nykyisenä pulakautena, vaikka ne voivat olla monessa suhteessa heikompia niitä kantamaan kuin valtio. Samalla tavalla hallituksen esityksessä on vähennetty sellainen avustus, kuin kunnanlääkärien palkkausavustus ja kunnansairaalain avustus, vaikka ne ovat tähänkin asti olleet hyvin pieniä ja valtiolle suoranaisesti kuuluvia, ilman että näissäkään menot vähenevät, vaan saavat kunnat suorittaa sen osuuden, minkä valtio jättää suorittamatta. Myöskin oli omituinen teko hallituksen taholta, että se tämmöisenä aikana keskellä vuotta määräsi koroitettavaksi sairaalahoitomaiksuja semmoisilta paikoilta, joita käyttävät vähävaraiset ja varattomat, 33 1/s % :lla. Asia oli vilme vuonna valtiovarainvaliokunnassa esillä ja silloin katsottiin, että nykyinen pulakausi on sopimaton sairasmaksujen koroittamiseen, koska se väestöosa, joka näitä paikkoja käyttää, kaikkein vähimmin kykenee maksamaan koroitettuja maksuja. Mutta tämäkään koroitus ei koske yksinomaan yksityisiä kansalaisia, vaan se koskee myöskin kuntia. Sillä kunnathan sittenkin loppujen lopuksi saavat suorittaa varattomien asukaittensa maksut valtion sairaaloissa, niin että, samalla kuin jälleen tosin valtiolle on tullut 5 milj. markkaa tuloa, kunnat senkin suurimmalta osalta joutuvat suorittamaan valtion hyväksi. Tämäkin minusta on sellaista näennäistä kirjanpitoa, joka tosiasiallisesti koko maan talouden kannalta ei merkitse mitään, mutta siinä ainoastaan on siirretty valtion kustannuksia kuntien kannettaviksi, vaikka nämäkin kustannukset yleisesti katsotaan kuuluviksi ennenkaikkea valtion kannettaviksi. Paasikiven koomitea on ollut paljon tasapuolisempi myöskin kosketeltuihin menoihin nähden kuin hallitus budjetissaan. Minä olisin toivonut, että hallitus olisi edes noudattanut Paasikiven komitean ehdotuksia. Tahdon mainita kuvaavan esimerkin siitä, mitenkä hallitus kohtelee sairaanhoitoalaan kuuluvia menoja. Samaan aikaan kuin se nim. ehdottaa pantavaksi alulle hevosjalostuslaitoksen, joka maksaa monta miljoonaa markkaa, se ehdottaa pientenlastenhoidon apurahan, joka on vain 600,000 mk., alennettavaksi 1/s:lla, siis 200,000 markalla. Tämä ei paljon budjettiin vaikuta, mutta hallituksen kannalle valaisevaa on, että tästä on lohkaistu kaikkein enin. Myöskin sairashoidossa eräs palkkaryhmä, joka saa 205 mk. kuussa, paitsi asuntoa ja ylöspitoa, sen ryhmän palkka alennetaan 105 markalla eli 100 markkaan, kun kaikilla muilla aloilla on pysytty 5—10 pros:ssa. Tämä yleensä viittaa siihen, että ei ole kohdeltu tasapuolisesti kaikkia pääluokikia ja eri kohtia. Sairaanhoitomenojen lasku, 24 milj. mk., niinkuin sanottu, on sellaista, josta suuri osa tai joka melkein kokonaan siirtyy kuntien suoritettavaksi, niin ettei se suinkaan ole ollut mitään säästöä koko maan talouselämän kannalta. Minä toivoisin, että valtiovarainvaliokunta, ilman että se suinkaan lisäisi menoja, sillä sitä kai ei kukaan toivo, sitävastoin siirtäisi menoja pääluokilta toisille, joten vähennykset tulisivat yleensä kohtuullisemmiksi, että se ottaisi sieltä, missä on lisätty vaikeasta ajasta huolimatta, ja lisäisi siellä, missä on liikoja vähennetty. Samalla minä vielä uskallan lausua valtiovarainvaliokunnalle sellaisen toivomuksen, että se koettaisi kiirehtiä tämän budjetin valmistamista niinkuin vuosi sitten, jolloinka lyhyestä ajasta huolimatta saatiin budjetti ajoissa valmiiksi. Minä luulisin, että eduskunta voisi, jos mitäisi kiirettä, saada budjetin valmiiksi marraskuun loppuun, niin että valtion virastoissa asiain syyskuuta 1931. hoito tulisi ajan tasalle, eikä niinkuin usein on tapahtunut, budjetti valmistuu masta joulukuun lopulla ja joutuu virastoihin helmi- ja maaliskuulla. Sillä tavallahan nim. ei waltion taloudenhoito ole normaalilla kannalla.
Eduskunnan istunto lkkeskeytetään ja jatketaan sitä tänään klo 19,30. Istunto keskeytetään klo 17,07. Täysistuntoa jatketaan kello 19,30. Keskustelu tulo- ja menoarvioesityksestä jatkuu:
Herra puhemies! Tämän päivän perin vakavassa keskustelussa on ponnekkaasti huomautettu siitä, kuinka nykyisessä. pulatilanteessa, jolloinka kansalaisten ja kansanluokkien ja kaikkien laitosten on tehtävä uhrauksia yhteiseksi hyväksi, valtion auttamiseksi, kuinka sellaisessa tilanteessa on erinomaisen tärkeätä, että oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta noudatetaan. On myöskin huomautettu tämänpäiväisessä. keskustelussa siitä, kuinka tätä oikeata periaatetta on valtion talousarvioehdotuksessa muutamissa kohdissa pahasti loukattu. Kun minä satun olemaan lähellä muutamia niitä vapaan 'kansanvalistustyön aloja, joita tämä epäoikeudenmukaisuus ja epätasapuolisuus on pahimmin kohdannut, täytyy minun tuoda esille tästä johtuva huolestumiseni. Yliopiston menosäännössä on, niinkuin täällä on jo huomautettu ja niinkuin hallituksen budjettiesityksessä sanotaan, ,,rahallisista syistä ja kun kansansivistystoiminta ei varsinaisesti kuulu yliopistolle, pyyhitty pois koko määräraha, 360,000 markkaa, jonka yliopisto parin viime vuoden aikana on saanut nauttia ottaaksensa osaa kansan yhteiseen vapaaseen kansanvalistustyöhön. Jos on jo aivan omituista, että tällä tavoin ja näin lyhyillä perusteilla tukahutetaan, suorastansa tapetaan lupaava sivistystyön haara, jos se jo on kummastuttavaa, niin perustelut jo itsessään ovat sel-laiset, että niitä vastaan täytyy vastalause: panna. Etteikö muka kansansivistystoiminta varsinaisesti kuulu yliopistolle! Se kuuluu nykyaikaisille yliopistoille kansansivistystoiminta varsinaisesti sikäli, että kaikki nykyaikaiset yliopistot koettavat ottaa osaa kansan yhteiseen kansansivistystyöhön ja koettavat lähestyä myöskin kansansivistystyötä ja tuoda siihen työhön sitä henkeä, johonka vapaa ikansanvalistustyö on ruvennut pyrkimään, nimittäin yliopistollista, tieteellistä. henkeä niin paljon kuin mahdollista. Tämä: on suuri vääryys meidän maamme vapaata. kansansivistystyötä kohtaan, että nyt tullaan hallituksen korkeudesta julistamaan, että vapaa kansansivistystoiminta ei varsinaisesti kuulu yliopistolle. Kun olen jäsen yliopiston kansansivistystoimikunnassa, en voi omasta puolestani olla panematta tällaista tapaa vastaan vastalausetta. Hallituksen väite ei pidä paikkaansa. Päinvastoin se kokemus, jonka yliopiston kansansivistystoimikunta on saanut tästä työstänsä, on ollut kaikissa tapauksissa lupaava ja kehoittava ja kansamme laajat kerrokset ovat olleet hyvin tyytyväisiä tähän työhön ja siihen mitä ovat voineet yliopistolta saada, ja erittäin tyytyväisiä ovat olleet maan syrjäiset seudut, jotka etupäässä ovat tästä kansansivistystyöstä tulleet osallisiksi. Nyt en tietysti voi eikä kukaan voi kohtuudella vaatia, että tämän työn, joka on suurella vaivalla ja pitkien valmistelujen jälkeen vaatimattomaan alkuun saatu, että sen nyt pitäisi nauttia joitakin erioikeuksia. Ei, kaukana siitä, mutta eihän sitä toki pitäisi kohdella niin erityisen kovasti, että se tahdotaan kerrassansa tukahduttaa. Tulkoon sen osaksi se sama tasapuolinen käyttövarojen vähennys, mikä muullekin kansansivistystyölle tulee ja koettakoon se tulla toimeen niillä vähemmillä avustuksilla ; koetetaan puristaa kaikkia kuluja ja kaikkia. palkkioita vähemmiksi ja tyytyä vähempään työmäärään, mutta älkää toki tukahuttako hyvää työtä, joka on ihan välttämätön ja jolla on suuri merkitys vapaassa kansanvalistustyössä ja joka on saatu hyvään alkuun ja jota ei ole niinkään helppo saada pystyyn, jos se nyt tukahutetaan. Tämän olen katsonut velvollisuudekseni tuoda esille, koska. mielestäni nyt on oikea hetki budjettia valiokuntaan evästettäessä huomauttaa tällaisista seikoista. Toinen suuri vähennys, joka on tapahtunut vapaan kansanvalistustyön alalla, koskee kansantajuistieteellisten luentojen määrärahaa, joka on ollut 300,000 ja josta nyt kaa. Edellisessä tapauksessa 100 prosentin vähennys, tässä toki sentään 80 prosentin vähennys. Jäähän henki vielä pihisemään. Mutta ei siitä paljon taikaa enää tuollaisella määrärahalla ole, ja kuitenkin tämä on monen kymmenen vuoden työmaa, jota meidän maassammie on hoidettu, ja joka on saanut oman merkityksensä vapaassa valistustyössä, niin että tahtoisin huomauttaa tästä kohtuuttomuudesta, ettei nyt toki tuommoisella 80 prosentin askeleella tässäkään lyhennystä tehtäisi. Sivistysjärjestöjen avustusta on vähennetty 25 prosentilla. Vaikka valistusjärjestöjen luonnollisesti täytyy olla valmiit vähentyneeseen valtioapuun, ei tämäkään vähennys tunnu tasapuoliselta siihen nähden että, niinkuin aamupäivällä täällä kuultiin, noin 18 prosenttia on se yleinen taso, jossa näissä vähennyksissä on myritty liikkumaan. Niinikään raittiustyön apurahaa sosialiministeriön menoerässä on vähennetty havaintoni mukaan 26 mrosenttia. Kun joka taholta katsotaan tärkeäksi, että siinäkin pulakysymyksessä, jossa me alkoholialalla olemme ja joka on niin erinomaisen pureva ja tärkeä kysymys, jotakin tehdään, ei tämä apuraha sietäisi vähennystä ainakaan siinä määrin kuin monilla muilla aloilla. Kun siinä nyt tehdään niin tavaton vähennys, ei sekään tunnu tasapuoliselta. Nämä huomautukseni olen katsonut velvollisuudekseni tässä esille tuoda. Mutta siirryn erääseen toiseen asiaan. Olen, niinkuin varmaan kaikki edustajat täällä tänä päivänä, suurella hartaudella. kunnellut valtiovarainministerin talousarvion esittelypuhetta. Mutta tätä hartautta puheen lopulla suuresti häiritsi se poikkeus, etten samoisi harharetki, jonka valtiovarainministeri teki — alkoholikysymyksen alalla, ja sillä samalla alalla on puheenvuorossansa liikkunut myös ed. von Frenckell. Minusta on syytä aikanansa tuoda esille se katsantokanta, jota minä edustan tällä alalla ja joka käy aivan päinvastaiseen suuntaan kuin se katsantotapa, jota täällä herra —valtiovarainministeri ja von Frenckell toivat esille. Herra —valtiovarainministeri lausui, jos olen oikein huomannut, että etsittäessä uusia tulolähteitä valtiolle, on kiinnitettävä huomio myöskin alkoholituloihin. Hän lausui nimenomaan, että meillä hänen mielestään sellainen käyttämätön tulolähde on alkoholipitoisten aineiden verottamisessa, ,jotka nyt kieltolaista huolimatta melkoisessa. määrässä ja mahdollisimman vaarallisessa. muodossa maassamme tulvivat ja kansanmoraalin ja terveyden turmelevat.”' Tätä tulolähdettä ei hallituksessa ole tässä yhteydessä otettu harkittavaksi senvuoksi että n. s. Björkenheimin komitea parhaillaan asiaa. käsittelee. Minusta nyt ei pitäisi ollenkaan tällaista kysymystä ottaa budjetin yhteydessä käsiteltäväksi, sillä siltä kannalta, jota minä edustan, alkoholikysymys ei ollenkaan kuulu budjettikysymykseen. Mitä nyt erityisesti tulee alkoholipitoisten juomien verotukseen, niin onhan koko maailma yksimielinen siitä, että alkoholijuomat, mikäli niiden käyttäminen on sallittu, ovat tuntuvasti verotettavat. Tämä on vanha sääntö, ja sitä on myös lievemmässä tai ankarammassa muodossa noudatettu kaikissakin maissa, missä alkoholilainsäädäntöä ylipäätään on. Meilläkin sitä on ollut ja sitä noudatetaan edelleen sikäli että ne alkoholijuomat, jotka tässä maassa ovat sallittuja ovat ankaran verotuksen alaisia. Mutta 'tätä alkoholiverotuskysymystä voidaan käsitellä kahdessa mielessä. Sitä voidaan pitää keinona alkoholin käyttämisen vähentämiseksi ja voidaan koettaa silläkin tavalla edistää raittiutta. Mutta sitä voidaan myös käyttää pääasiallisesti valtion tulojen lisäämiseksi. Ja epäilen, että tämä jälkimmäinen tarkoitus on saanut valtiovarainministerin tästä asiasta puhumaan. Hänen puheessaan oli se ajatus, että tässä menee valtion suun ohitse kieltolain aikana suuria summia, jotka olisi pelastettava: valtiolle. Tahdon tähän erityisesti kohdistaa huomiota, koska sellainen ajatus on mielestäni perin väärä. Ei ole ajateltava, eikä voi kansan raittiuden harrastamisen kannalta ajatella sillä tavalla, että tässä olisi jotakin saavutettavaa valtiolle, vaan voi ajatella sillä tavalla, että verotuksella koetettaisiin vähentää alkoholin käyttämistä; siis asteettain vähentää valtion tuloja alkosyyskuuta 1931. holista eikä suinkaan rakentaa valtion budjettia siitä riippuen. Ja niin onkin asianlaita, että semmoisissa maissa, joissa tämä kysymys on vanhalta perimykseltä hyvin suuri valtiotaloudellinen kysymys, kansan raittiuden harrastajat pitävätkin kansan raitistuttamisen suurimpana esteenä sitä, että valtio alkoholista kokoaa niin suuria tuloja ja että valtion budjetti, valtion talous on niin suuressa määrin kytketty siihen, että se pysyy tärkeimpänä asiana ja kansan raitistuttaminen jätetään toissijaiseksi asiaksi. Senpätähden onkin muutamissa maissa, kuten Ruotsissa, pitkien ponnistusten jälkeen päästy siihen, eitei alkoholituloja käytetäkään pääasiallisesti varsinaisiin valtion menoihin ja ettei niillä tahdota helpottaa veronmaksajien rasituksia, vaan käytetään niitä joihinkin määrättyihin, erityisiin tarkoituksiin, pannaan joihinkin rahastoihin, kansan vakuutusrahastoon ja muihin, jotta ei valtio sentään aivan ylen määrin joutuisi rakentamaan talouttaan tämäntapaisten tulojen nojaan. Yleensä tämä kysymys alkoholiverotuksesta ja alkoholikysymyksen ratkaisemisesta on sellainen kysymys, että sitä on harkittava rauhassa ja silmälläpitäen sitä, mitä pidetään edullisena kansan raitistuttamiselle, yksinomaan ja ratkaisevasti sitä eikä sitä, kuinka paljon saataisiin kahmaistuksi valtiolle valtion ehkä tukalan raha-aseman pelastamiseksi. Sellainen valtiontalous on nurinkurista ja ennenpitkää se kostaa itsensä. Sanoin, että sellaista asiaa on ajateltava erittäin rauhallisissa oloissa ja riippumatta valtiotaloudellisesta kysymyksestä. Ellei niin tehdä, joudutaan hyvin helposti siihen, että ei suinkaan vähennetä alkoholijuomien kulutusta vaan lisätään sitä ja että ei vastusteta alkoholitavan leviämistä, vaan suorastaan edistetään alkoholin käyttämistapaa, niinkuin nyt Ruotsissa varsin yleisesti Brattin-järjestelmästä sanotaan. Fi siis missään tapauksessa alkoholikysymystä ole ratkaistava sen mukaan, miten paljon sillä keinoin mahdollisesti voitaisiin saada tuloja valtiolle. Ja vielä tahtoisin huomauttaa, kuinka sopimaton tällainen ajankohta on ryhtyä suuriin — alkoholikysymyksen järjestelyihin, uusiin lainsäädäntöihin tällä ajalla. Täms möinen ajankohta, jolloinka valtio on huutavassa rahanpuutteessa, se tietysti hyvin helposti saattaa unohtamaan muut näkökohdat, unohtamaan ne kansan raitistuttamisnäkökohdat, joita mielestäni on aina alkoholikysymystä järjestettäessä ensi sijalla pidettävä ja kiinnittämään huomiota vain hetkeen ja tuloihin, mitä sillä hetkellä on saatavissa. Sitäpaitsi joudutaan vielä harjoittamaan jonkunlaista kiristystä raittiuteen pyrkivää kansaa kohtaan, kun juuri hädän aikana, jolloinka varoja tarvitaan, sanotaan: nyt ei ole saatavissa varoja muualta kuin alkoholista. Silloinhan on vapaus poissa, silloin emme voi vapaasti ratkaista alkoholikysymystä. Ja hyvin väärin on tuuditella ennakolta myös yleisöä ja veronmaksajia siihen uskoon, että heidän kukkaronsa tulisivat keventymään sillä tavoin, että otettaisiin alkoholiverot käytäntöön. Sillä kyllä se on nähty, mitä uusia menoja veronmaksajille tulee, jos alkoholijärjestelmää valtion avulla ruvetaan maassa pystyttämään. Ja toisekseen myöntänevät nekin, jotka tahtoisivat valtiolle alkoholiliikkeestä tuloja saada, myöntänevät nekin parempina hetkinään kuitenkin, että sietää ajatella myöskin sitä kysymystä, eikö sellaiset varat, jos niitä alkoholiverotuksella tulisi koottavaksi, olisi siirrettävä joihinkin määrättyihin tarkoituksiin, semmoisiin, jotka eivät vapauta veronmaksajia heidän säännöllisestä veronmaksuvelvollisuudestansa. Siis minun mielestäni ei ainakaan herra valtiovarainministerin pitäisi olla aloitteen tekijänä alkoholikysymyksen ratkaisemiseksi. Minä pikemmin odotan sitä aloitetta toisesta ministeriöstä ja toiselta taholta. Ja jos alkoholijärjestelmää on muutettava, ei sitä ainakaan ole tehtävä budjettikysymyksen yhteydessä eikä siitä riippuen, vaan siitä täysin riippumatta. Minä edellytänkin, että herra valtiovarainministeri ei olekaan sitä mielipidettä, jonka hän täällä aamupäivällä minun mielestäni noin perusteluitta toi esille, lausunut hallituksen puolesta, vaan hän on puhunut sen omalta kannaltansa. Ed. von Frenckell on mennyt askelta pitemmälle kuin herra valtiovarainministeri, hän kun suoraan houkutteli eduskuntaa siihen ajatukseen, että nyt lähdettäisiin hankkimaan työttömille leipää alkoholin avulla. Ruokaa ja ruokaryyppyjä. Se kai oli hänen ajatuksensa. Minusta tämä on kaamea ja pöyristyttävä ajatus. Nykyhetken kaikkein tärkein tehtävä on ehdottomasti, niinkuin herra valtiovarainministeri aivan oikein sanoi ja niinkuin edesvastuuntuntoiset oikeistoporvaritkin täällä toiselta puhujalavalta ovat tänä päivänä sanoneet, työn hankkiminen työttömille. Ne, joilla vielä on työtä, joilla on maata mitä muokata, josta ottaa leipää, ne ovat sentään onnellisessa asemassa niiden palkkatyöläisparkain rinnalla, jotka nyt valtion töissä ollessaan tuolla Pohjois- Suomen perukoilla pettua syövät tai joilla ei ole edes sitäkään vähäistä tulolähdettä. Se on kaikkein tärkein kysymys. Ja yhteiskunnalla on, sen olin minä tänä päivänä huomaavinani, että se tunnustetaankin, yhteiskunnalla on aivan kategorinen, aivan ehdoton velvollisuus siinä kohden. Siinä ei ole mitenkään tingittävä. Kun kerran nykyinen porvarillinen järjestys, kun kerran vallassa olevat kansanluokat ovat talousjärjestelmänsä vieneet siihen, missä se on, niin he tietysti ensi sijassa saavat vastata siitä ja toiset koettavat olla mukana tilannetta selvittämässä niin paljon kuin voivat. Mutta se on tunnustettava ja se onkin täällä tunnustettu, että tärkein tehtävä on työttömyyden poistaminen taikka työttömien avustus ja varatyöt. Ne ovat luonnollinen seuraamus nykyisin vallitsevasta järjestelmästä. Ja senvuoksi olen minäkin ehdottomasti sitä mieltä, jota täällä monet puhujat ovat olleet, että kaikkein tärkein menoerä, mikä on varattava tulevan vuoden budjetissa, ovat työttömyysmäärärahat ja yleiset työt. Niistä on ensi sijassa pidettävä huolta ja kun täällä on kysytty, että mistä ne varat otetaan, niin tahdon huomauttaa, että meidän puoleltamme on osoitettu myöskin lähteet, joista niitä varoja saadaan. Ed. von Frenckell ei näytä uskovan omaan yhteiskuntaansa edes niin paljon kuin minä uskon. Minä mielihyvällä panin merkille herra valtiovarainministerin lausunnon siinä kohden, että hän sentään näki jotakin toiveita olojen parantumisesta. Niitähän meillä täytyy olla, täytyyhän meillä olla toivoa, täytyyhän meillä olla uskallusta. Ja minulla on niin suuri toivo ja niin suuri uskallus ja niin suuri luottamus yhteiskunnan asteettaiseen kehitykseen parempaan päin, että minä luulen sen voivan tapahtua ilman alkoholin apua. Mutta ed. von Frenckell ei luule yhteiskuntaa voitavan pelastaa millään muulla kuin alkoholin avulla.
Ed. Lohi: Silloin ei ole köyhä eikä kipeä!
Ed Cajander: Herra puhemies! Lukuisissa puheenvuoroissa on jo huomautettu käsillä olevan tulo- ja menoarvion erikoisuuksista: että se eduskunnan kevätistuntokaudella hyväksymän budjettilain johdosta esiintyy aivan uudessa asussa sekä että se ainakin pitkästä aikaa on ensimmäinen todellinen säästäväisyysbudjetti. Voin puolestani yhtyä niihin, jotka ovat sitä mieltä, että tulo- ja menoarvio uudessa asussaan esiintyy edukseen ; se antaa todella valaisevamman kuvan valtion rahataloudesta kuin tähänastinen malli. Erikoisena etuna on mainittava myöskin se, että näennäisellä nettomenetelmällä on saatu sekä tulo- että menopuolen summat vallan huomattavasti alennetuiksi entisestään. Olisin omasta puolestani tosin kernaasti nähnyt, että samalla olisi valtion liikeyrityksiin voitu sovelluttaa todellinen nettojärjestelmä, joka olisi tehnyt niiden toiminnan joustavammaksi. Mutta tässä suhteessa on budjetti laadittu tarkoin lain mukaan, jotenka siitä ei ole sen enempää sanottavaa. Jaoitellessaan tulot ja menot eri laatuihin on hallitus nähdäkseni niinikään yleensä onnistunut sangen hyvin. Eräät epäjohdonmukaisuudet eivät kuitenkaan näytä olleen vältettävissä. Niinpä on yksityismetsätalouden menot jätetty, kuten asianmukaista on, 11 pääluokkaan, valtion metsätalousmenojen siirtyessä 16 pääluokkaan. Tällöin on kuitenkin jäänyt huomioonottamatta, että metsähallituksen osastoista kaksi käsittelee yksinomaan yksityismetsätaloutta, mutta on niidenkin menot siitä huolimatta sisällytetty valtion metsätalousmenoihin, vaikka toiselta puolelta metsähallituksen liikeosaston erään toimiston, nimittäin puunjalostustoimiston, menot on eroitettu valtion metsätalousmenoista erilleen ja siirretty puunjalostusteollisuuden menoihin, mikä luonnollisesti ei ole täysin johdonmukaista. Liikelaitosten liikepääoman arvioiminen tuntuu tapahtuneen melkoisessa määrässä eri perusteita noudattaen. Puunjalostuslaitosten kohdalla on arvioitu, kuinka suuri osa näiden laitosten varoista on katsottava olevan osakeyhtiöiden osakepääomaan verraltavaa, ja loput on merkitty liikepääomaksi. Rautateiden sekä posti- ja lennätinlaitoksen suhteen on käytetty jonkun verran toisenlaista menettelytapaa; Imatran voimalaitoksen ja valtion alkoholiliikkeen kohdalta ei ole katsottu liikepääoman korkoa lainkaan tarvittavan merkitä; millä tavalla esim. puolustuslaitoksen teollisuussyyskuuta 1931. laitosten liikepääoma on arvioitu, ei selviä. Kaikesta tästä ei tosin budjetin kokonaisuuden kannalta ole mitään asiallista haittaa, koska nämä samat korot esiintyvät budjetin tulopuolella samansuuruisina korkotuloina. Mutta vastaisuudessa olisi epäilemättä tässä suhteessa pyrittävä suurempaan yhdenmukaisuuteen. Mitä tulee budjetin asialliseen sisältöön, on siihen epäilemättä suurin piirtein tyydyttävä, vaikka se, kautta linjan toteutettuine runsaine supistuksineen, luonnollisesti ei ketään erikoisemmin ihastuta. Työttömyysmäärärahojen suhteellisen pienuuden ohella enimmän valitettavalta tuntuu, että kulttuurimenoja on katsottu täytyvän niin suuresti vähentää, kuin esityksessä on tapahtunut. Huomiota herättää, että on vähennetty — sellaisiakin määrärahoja, joista valtion kassa ei suuriakaan kostu, esim. yliopiston yleisiä stipendejä 50,000 markalla. Näillä stipendeillähän on monelle varattomalle lahjakkaalle ylioppilaalle tehty opintojen suorittaminen mahdolliseksi. Valitettava on erikoisesti myöskin tieteellisten seurojen apurahain vähentäminen, sillä näissä seuroissa, jos missään, tehdään epäitsekästä kulttuurityötä, niiden varat kun käytetään melkein yksinomaan seurojen jäsenten ilman korvausta suorittamain tutkimusten painattamiseen ja tutkimusapurahoiksi nuorille tutkijoille. Mitä muuten supistuksiin tulee, niin olisi epäilemättä läheisempi yhteistyö asianomaisten keskusvirastojen kanssa ollut suotava. Niinpä esim. se supistusten määrä, joka metsähallinnon menoarvion alalla on toteutettu, ei sellaisenaan ole peräti arveluttava, kunhan supistusten jaoittelu eri momenttien kesken vain olisi toimitettu hieman toisella tavalla. 50,000 markan supistus joltakin momentilta saattaa esim. valtion metsätalouden lopullisiin tuloksiin nähden olla paljon haitallisempi kuin sanokaamme 250,00 markan supistus joltakin toiselta momentilta. Budjetin tasapainon kannalta kuitenkin jälkimmäisellä on 5 kertaa suurempi merkitys kuin edellisellä. Useita huomattavampia ehdottamiaan supistuksia varten on hallitus katsonut välttämättömäksi antaa erityisiä lakiesityksiä, joilla muutetaan aikaisempia lakeja. Useimmat koskevat opetustoimintaa sekä metsätaloutta. Tärkein näistä viimemainituista laeista or n. s. metsänparannuslaki. Hallituksen ehdottamassa uudessa muodossaan tietää tämä laki sitä, että v. 1932 metsänparannustarkoituksiin. osoitetaan varoja 19 milj. markkaa sekä vuonna 1933 korkeintaan 30 miljoonaa. Jos kuitenkin hallituksen budjettiehdotusta tarkemmin tutkii, niin havaitsee, että hallitus budjettiehdotuksessaan ensi vuodeksi tosiasiallisesti ehdottaa ainoastaan 17,050,000: mk., nimittäin 11 PL XIV:2 kohdalla 2 miljoonaa, 16 PI. XXI:12 kohdalla 12 miljoonaa, 16 PI XXII:2 kohdalla 550,000 mk. ja 17 PI 1:13 kohdalla 2,500,000 mk. Näihin varoihin nähden on hallitukselle kiireessä sattunut toinenkin pieni epähuomio. Perustelujen sivulla 101 nimittäin sanotaan valtion avustuksista metsäparannustöiden kustantamiseksi, että » Vähennettynä 4,000,000. markasta 3,600,000 markkaan, on määräraha siirretty siirtomäärärahana XIV luvun 7 momenttiin?” Kysymyksessä oleva 7 momentti koskee kuitenkin metsäopetuksen palkkausmenoja ja siirto onkin tosiasiallisesti tapahtunut saman luvun 2 momenttiin, mutta siellä määräraha on vähennetty 4,000,000 markasta, ei 3,600,000 markkaan, vaan 2,000,000 markkaan. Budjetin tulopuolen arviointi on ilmeisesti suoritettu niin luotettavasti ja niin tosiolojen pohjalla kuin on ollut mahdollista. Lisäämisen varaa siinä missään tapauksessa ei liene. Tulopuolella ei woi olla huomiota herättämättä se 70 milj. markan erä budjetin 10 sivulla, jonka mimikkeenä on ,,Eräiden valtion teollisuuslaitosten peruspääoman takaisinmaksut'”, Valtion liikelaitosten sopivimman järjestysmuodon suhteen voidaan olla hyvin eri mieltä. Valtion liikeyritykset ovat myöskin laadultaan siksi erilaisia, että mikä hyvin soveltuu toiselle, voi olla aivan sopimaton toiselle; taloudellisella alalla jos missään, on liiallinen kaavamaisuus haitaksi. Näitten laitosten nykyisessä järjestysmuodossa saattaa ehkä olla paljonkin korjaamisen varaa. Mutta kun tällaisia tuotantolaitoksia lähdetään uudelle kannalle järjestämään niin tulisi vaikuttavana motiivina olla pyrkimys saada ne mahdollisimman kannattaviksi ja elinvoimaisiksi, sellaisiksi, joista valtiolle on pysyväisesti mahdollisimman suuri hyöty, eikä pyrkimys saada niiden avulla valtion tilapäinen, ol koonpa ankarakin, rahantarve tyydytetyksi. Jos jälkimmäinen motiivi saa olla määräävänä, tulee seurauksena helposti olemaan, että muodostettavista uusista osakeyhtiöistä tulee vahvasti velkaantuneita liikkeitä, joi«den pystyssä pysymisen mahdollisuudet ovat sangen kyseenalaiset. Budjettiesityksen mukaan esim. puunjalostuslaitosten, kuukaudesta toiseen tosin melkoisesti vaihteleva, keskimääräinen liikepääoma on 100 milj. markkaa. Jos nämä laitokset muutetaan osakeyhtiöksi täytyisi uuden yhtiön ottaa ainakin näin suuri laina liiketoimin"taansa varten. Mutta '"budjettiesityksen mukaan eivät peruskustannuksetkaan tulisi kokonaisuudessaan — merkityksi osakepääomaksi, vaan nekin tulisivat suurelta osalta olemaan lainana. Suhteellisesti pienen osa-kepääoman varassa, pääasiallisesti laina"waroin toimivain, valtion osakeyhtiöiden perustaminen minusta kuitenkin näyttää sangen uskalletulta toimempiteeltä. Rohkenen sitäpaitsi epäillä, voivatko tällaiset uudet osakeyhtiöt heti alkaa päälle edes saada näin paljon lainaa siedettävin ehdoin. On tietenkin ennenaikaista asiasta vielä lausua mitään lopullista, koska siitä on odotettavissa eri esitys ja senvuoksi tyydyr näihin muutamiin ennakkohuomautuksim. Toiselta puolen on asia miin lähei:sesti tullut kytketyksi budjettiin, että sitä ei ole ollut mahdollista nytkään vaitiollen sivuuttaa. Aika, mikä on ollut käytettävänä hallituksen esityksen tarkasteluun, on ollut siksi lyhyt, että mikään tyhjentävä lausunto asiassa ei nyt ole mahdollinen. Käsillä oleva budjettiehdotushan eroaa sekä muo«dollisesti että: asiallisesti siksi suuressa määrässä edeltäjistään, että sen asianmukainen arvioiminen edellyttää hyvin perusteellisen työn. Joka tapauksessa näyttää hallitusta olevan onniteltava siitä, että hallitus on siksi hyvin suoriutunut erinomaisen vaikeasta tehtävästään saada 'valtion ensi vuoden talousarvio välttämättömään tasapai"noon. Hallituksen. puolesta on erittäin voimakkaasti korostettu välttämättömyyttä, ettei tuloja arvioida liian toivehikkaasti liian suuriksi sekä välttämättömyyttä, että budjetti saadaan tasapainoon ilman uusia lainoja ja uusia veroja. Voin puolestani täy<dellisesti tähän yhtyä. Hallituksen budjettiesityksessä saattaa yksityiskohtiin nähden olla korjaamisen varaa, mutta mitä korjauksia tehtäneenkin, miin olisi, mikäli vain suinkin on' mahdollista, toimittava siten, että menot tulevat tuloilla peitetyiksi tarvitsematta turvautua lainoihin tai uusiin veroihin.
Minä olen muutaman sanan velkaa herra maatalousministerille. Minä ymmärrän kyllä varsin hyvin, että herra maatalousministeri mieluummin tällä kertaa puhuu aikaisemmasta vuoden 1929 budjetista kuin nyt käsilläolevasta, sillä niillä on kyllä erinomaisen suuri ero. Mutta eri asia on, oliko hänen lausuntonsa vastaus minulle, joka nyt koskettelin vuoden 1932 enkä vuoden 1929 budjettia. Vuonna 1928 syksyllä annoin kyllä herra maatalousministerille vastauksen hänen kysymyksiinsä silloin. Pyydän häntä lähemmin tutustumaan tuohon hänen edessään olevaan paksuun kirjaan, josta hän tarkasteli omaakin aikaisempaa lausuntoaan. Mutta kun myt on esillä vuoden 1932 budjetti, niin voimme kai sopia, että puhutaan vain siitä, miin varmaan puhemieskin on meihin tyytyväinen. Minä väitin, että fkäsilläolevassa maatalousbudijetissa on pyritty etupäässä huolehtimaan suurempien viljelijöiden taloudellisen aseman parantamisesta, ja osoitin myös esimerkeillä, että niin on asianlaita. Viittasin pulaesityksiin, jotka eivät koske pienviljelijöitä, viittasin viljan menekin edistämistä koskevaan esitykseen, joka niinikään ei koske pienviljelijöitä, huomautin uudisraivauspalkkioiden vähentämisestä, joka koskee pienviljelijöitä j. n. e. jotka tosiasiat osoittavat väitteeni oikeiksi. Tähän ei herra 'maatalousministerillä ollut mitään sanomista, vaan oli hänen vastauksensa sama kuin: ,,Hyvää päivää — kirvesvartta”. Mainitsin edelleen kuinka tärkeätä olisi ollut, että tutkimus maatalousmenojen jakautumisesta erisuuruisten viljelijäin osalle, minkä tutkimuksen eduskunta on päättänyt suoritettavaksi, olisi ollut suoritettu, ennenkuin hän käsiteltävänä olevan maatalousbudjetin laati. Mutta tämänkin asian 'herra maatalousministeri kokonaan sivuutti, ymmärrettävää kyllä hänen kannaltaan. Sellainen selvitys olisi kuitenkin saatava ja rohkenen toivoa, että herra maatalousministeri nyt, kun asiasta on hänelle huomautettu, mahdollisimman pikaisesti sen hankkii silläkin uhalla, että se toisi päivän valoon hänelle epämieluisia asioita. syyskuuta 1931. Mitä vähemmän nimittäin valtion varoja voidaan käyttää maatalouden edistämistarkoituksiin, sitä tärkeämpää on, että ne tulevat oikealla tavalla ja lähinnä pienviljelijäin hyväksi käytetyiksi. Mitä tulee valtion menojen supistamislautakunnan vertailuun maatalousmenoista Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa, niin siitä vastaa luonnollisesti sanottu lautakunta enkä minä. Ovatko herra maatalousministerin täällä esittämät laskelmat oikeat, on tietysti mahdotonta näin suoralta kädeltä mennä sanomaan, mutta ihmettelen, ettei hän ole mäitä laskelmia hyvissä ajoin saattanut julkisuuteen, johon olisi kyllä valtion menojen supistamislautakunnan mietinnön valmistuttua ollut kylliksi aikaa.
Herra puhemies! Minusta tämä hallituksen nyt antama budjetti on yleensä sellainen kuin mitä pula-aikana voidaan odottaakin, Kun olen seurannut tämän päivän keskustelua täällä, niin minä en ole huomannut, että mitään suuria virheitä ja puutteita olisi kukaankaan osannut osoittaa siinä olevan. Minä tahtoisin kiinnittää kuitenkin muutamalla sanalla huomiota eräisiin 10 pääluokan kohtiin, jotka etupäässä ovat kiinnittäneet minun huomiotani. Minusta korkeimman opetustoimen menoissa tehdyt vähennykset eivät ole oikeassa suhteessa kansakoululaitokseen ja vapaaseen valistustyöhön osoitettujen menojen vähennyksiin nähden. Kun katselemme tätä budjettia, niin huomaamme, että esimerkiksi kuluvana vuonna ovat koko menot, mitä meillä oppikoulumenoina on, moin 146 miljoonaa ja kansakoulumenot 318 miljoonaa, siis oppikoulumenojen kokonaismäärä on noin 45 prosenttia kansakoululaitoksen menoista. Nyt kuitenkin kansakoululaitoksen menoissa on 58 miljoonan markan vähennys, sen sijaan oppikoulumenoissa yhteensä noin 11 miljoonan vähennys, siis vain noin viides osa siitä, kun pitäisi olla lähes puolet, jos suhde iolisi oikea. Minä en kyllä tahdo väittää, että nyt olisi noiden vähennysten pitänyt olla aivan samassa suhteessa kuin mitä nämä menit ovat, sentähden että korkeimmassa opetuksessa, esimerkiksi yliopistoon nähden, on sellaisia asioita, joissa ei voida tehdä yhtäkkiä sellaisia vähennyksiä kuin nyt näissä kansakoulumenoissa on tehty. Mutta oppikoulumenoissakin on mielestäni epäkohtia, niinkuin täällä on jo tänään osoi-: tettu, niin että minä en niistä käy sen enempää puhumaan, nimittäin siinä, että ylsityiskoulut ovat kärsineet paljon huomattavammassa määrässä kuin valtion koulut, ja kun näin on, niin silloin maaseudun opetustyö etupäässä on joutunut kärsimään ja sitä minä pidän maaseudun väestön kannalta valitettavana. Hallitus on pitänyt kovasti omaa puoltansa näissä oppikoulumenoissa joka näkyy erikoisesti Oulun ruotsalaisen keskikoulun kohdalla olevissa menoissa. Hallitus on tosin osoittanut, että mainitussa koulussa jokainen oppilas tulee maksamaan valtiolle 8,893 markkaa, kun sensijaan muissa valtion kouluissa 3,002 markkaa ja yksityiskouluissa 1,565 markkaa. Ja edelleen täällä sanotaan, että nämä menot Oulun ruotsalaiselle keskikoululle ovat sellaisia, että ne tuntuvat kaikin puolin kohtuuttomilta, mutta sitten kui-: tenkin jätetään asia ennalleen, niin ettei sii-. hen ehdoteta minkäänlaista muutosta. Minä en oikein ymmärrä sellaista logiikkaa
Kesikustasta : Ei siinä sitä olekaan!
Täällä esimerkiksi yksityisille oppikouluille asetetut: vaatimukset valtioapuun nähden ehdotetaan nyt annetussa lakiesityksessä siksi vaativiksi,. että tämä Oulun ruotsalainen keskikoulu ei mitenkään vastaa niitäkään vaatimuksia, niin että ellei se nyt olisi erikoisena hallitusvallan lempilapsena, niin se ei saisi valtion apua yksityiskoulunakaan. Minusta se kyllä saisi saada sitä niinkuin muutkin yksityis-koulut, mutta valtion kouluna se olisi toki lopetettava, sillä ei ole minkäänlaista asiallista syytä, jolla voidaan puoltaa tämän koulun valtion kouluna pitämistä. Niin, olisin todella ihmeissäni, jos joku voisi esit-tää asiallisen syyn tämän entisen tilanteen jatkamiseksi. Sen tähden minä toivonkin, että valtiovarainvaliokunta tämän asian korjaisi, sillä nähtävästi siinä on jonkinlainen lapsus tapahtunut menoarviota tehtäessä ja nähtävästi se on jäänyt siihen erehdyksessä. opetusministeriltä tai muuten tullut tähän menoarvioon. Kansakoulumenoihin nähden on minusta osittain, niinkuin jo äsken sanoin, käyty kovin kovakouraisesti, joskin toisissa tilanteissa olisi ehkä saanut noita vähennyksiä tehdä tuntuvamminkin. Täällä esimerkiksi alakansakouluseminaareihin nähden on kyllä sillä momentilla vähennys tasaluvuin 155,800 markkaa, mutta minusta tässä kohden saisi olla vähennystä enemmän, sillä nythän meillä on jo tähän saakka alakansakoulun opettajia, niinkuin muitakin kansakoulun opettajia, yläkansakoulujenkin opettajia, aivan liikaa, miin että jos on joku syrjäseudun kansakoulunopettajan paikka auki, niin siihen on vähintään 50 hakijaa
Keskustasta: 150!
, — niin, mutta minä puhun syrjäseudun paikoista, että vaikka se on kuinka syrjäinen koulu, niin sinne on vähintään 50 hakijaa. Sellainen on tilanne meidän maassamme ja sentähden alakansakouluseminaareihin nähden olisi hyvä menetellä sillä tavalla, että niistä olisi joku jo lakkautettu ja vähitellen tuota opettajatulvaa ruvettu vähentämään, sillä ei meillä riitä niille kaikille opettajapaikkoja. Lasten kasvattajina perheissä ne olisivat tietysti erinomaisen hywiä, niinkuin täällä on eräässä lentokirjasessakin osoitettu, että ne ovat kovin kehittyneitä sielutieteelliseltä kannalta ja psykologisesti sopivia pienten lasten opettajiksi, mutta ne eivät tahdo ruveta parempiinkaan perheisiin palvelijoiksi, vaan odottavat mieluummin paikkoja, joita eivät saa, koska niitä ei riitä. Tähän alakansakouluseminaarien supistamiseen, toisten lopettamiseenkin, olisi minun mielestäni tällä kertaa ollut syytä ja sehän voidaan vieläkin tehdä, valtiovarainvaliokuntahan voi tämän asian hoitaa. Hallitus on antanut ehdotuksen supistetun kansakoulun yleistämisestä, joka on jo sivistysvaliokunnassa käsitelty ja tulee tänään ensimmäiseen käsittelyyn eduskunnassa. Täällä tosin ed. Ailio tänä päivänä on puhunut siitä, että supistettu kansakoulu tietäisi kovin valitettavaa taka-askelta, suoranaista taantumusta meidän kansanopetustoimemme alalla. Minä en (kuitenkaan sivistysvaliokunnan mietinnöstä enempää kuin ed. Ailionkaan lausunnosta tänä päivänä ole päässyt vakuutetuksi siitä, että näin olisi. Monet opettajat ja huomattavat pedasoogit ovat sitä mieltä, että supistettu kansakoulumuoto on huomattavasti parempi kuin 1866 vuoden asetuksen mukainen vanha kansakoulu, vaikkalkin Suomen opettajayhdistys eräässä lentolehtisessään väittää päinvastaista, jota lentolehtistä täällä edustajillekin on jaettu. Monet opettajat pitävät, että he paljon mieluummin opettaisivat lapset heti alusta saakka kuin ottavat ne jonkun toisen opettajan alkuopetuksen jälkeen opetettaviksi. Ja monet siellä rintamalla toimivat, siis kansakoulutyössä toimivat opettajat ovat edelleen sitä mieltä — kuluneen kesän aikana olen heidän kanssaan siitä keskustellut — että supistettu kansakoulu ei ole sanottavasti huonompi täydellistä kansakoulua. Puhutaan kyllä, että siinä opetus jää hataraksi monissa asioissa, mutta opettajat sanovat, että ei siinä varsinaisesti niin paljon mitään opettamatta jää. Ja vaikka nyt jonkunverran tietysti — minä en tahdo sitä väittää — ovatkin nuo kurssit lyhyemmät kuin täydellisessä kansakoulussa, niin minusta Suomen kansalla ei ole tällä kertaa varaa eikä tulevaisuudessakaan ole varaa pitää sen täydellisempää kansakolulaitosta ja kehittää sitä, kuin mitä supistettu koulu on. Sentähden pitäisi kiinnittää siihen yhä enemmän huomiota ja tätä silmälläpitäen olisi hyvin voinut näitä alakansakouluseminaareja lakkauttaa jonkun, joten sillä kohdalla olisi saatavissa myöskin säästöä. Jos me sensijaan pitäisimme kiinni täydellisen kansakoulun kehittämisestä, niin tällaiset vaikeat taloudelliset ajat aiheuttavat tyytymättömyyttä koko 'kansakoululaitosta kohtaan ja tästä joutuu kärsimään ennen kaikkea juuri syrjäseudut. Sentähden meidän mielestäni kaikkien pitäisi tyytyä vähän vähempään, että koko maassa saataisiin kansakoululaitos käyntiin. Ja minun mielestäni vauraammillakaan seuduilla ei ole oikeutta vaatia itselleen sellaisia oikeuksia, että siellä pidetään täydellistä kansakoulua 10—15 ja 20 oppilaalle, kun syrjäseudut eivät saa edes supistettua koulua, vaikka siellä olisi ehkä enemmänkin oppilaita. Sitten minä samalla kun suosittelen kaikin puolin, että valtiovarainvaliokunta tässä kohdassa tekisi vielä säästöä, mikäili koskee näitä seminaarimenoja ja kiinnittäisi huomiota samaten kuin eduskuntakin supistetun koulun yleistämiseen, niin samalla pyytäisin valtiovarainvaliokunnan huomiota kiinnittää siihen, että eikö esim. piiritarkastajien matkakustannuksissa voitaisi tehdä vieläkin enempi säästöjä, kuin mitä täällä ehdotetaan. Sensijaan minä en oikein voi hyväksyä tätä 22 kohtaa, jossa maalaiskuntien kansakouluhuoneisto- ja rakennusavusta ehdotetaan vähennettäväksi tuota arviomäärärahaa 13 1 miljoonalla, sillä tämän periaatteen hyväksyminen tietäisi sitä, että toistaiseksi ei minkäänlainen kansakoulujen rakentaminen voisi tulla kysymykseen maaseudulla, ja monin paikoin on kansakoululaitos kuitenkin vielä sillä kohdalla, että ehdottomasti uusia kouluja vieläkin pitäisi saada rakentaa ja myöskin valtiovallan pitäisi tukea kuntia siinä rakennustyössä. Sitten minun mieltäni on kiinnittänyt tässä kohta 29, jossa puhutaan seurakunnallisista alkuopetuslaitoksista. Täällä on arvioitu voitavan vähentää tätä määrää 300,000 markalla eli 1,100,000:sta 800,000 markkaan. Tätä vähennystä minä en pitäisi suotavana senkään tähden, koska meillä on nyt harrastuksena, että alakansakouluja ei enää edelleen perustettaisi. Minä pitäisin välttämättömänä, että seurakunnat saisivat valtiovallan tukea kirkollisten alkukoulunopettajain palkkaamiseen, ja minä pitäisin, eitä tätä järjestelmää olisi syytä kehittääkin eteenpäin. Se tulee paljon halvemmalksi, monin verroin halvemmaksi kuin varsimainen alakansakoulusysteemi. Tämän edellä. sanotun lisäksi minä vielä pyytäisin muutamalla sanalla 'kiimnittää huomiota kansanopistojen valtionapuun. Fi ole suotavaa, että me nyt kävisimme, vaikka meillä on vaikea taloudellinen pula-aika elettävänämme, heti vähentämään valtiovallan suomaa tukea kansanopistolaitokselle. Kansan— opistot ovat kuitenkin ainoat kansakoulua korkeammat koulut, joihin varsinainen maalaisnuoriso voi päästä opintojaan. jatkamaan. Mutta monet meidän kansanopistoistamme toimivat nykyisinkin hyvin vaikeassa taloudellisessa asemassa, niin että minusta tässä suhteessa ei pitäisi parin kolmen miljoonan säästöön pyrkiä, sillä sillä säästöllä tehdään paljon enemmän vahinkoa kuin mitä tuo raha valtion kukkarossa merkitsee. Nämä seikat minä tahtoisin vain saattaa valtiovarainvaliokunnan jäsenten huomioon, että kansanopistoja kohdeltaisiin säälien, sillä se on kansan koulu, kansakoulua korkeampi koulu.
Sen johdosta, että minä äskeisessä lausunnossani 'kajosin vain yleispiirteittäin siihen pääkohtaan, joka oli ed. Pekkalan lausunnossa, hän kaipasi minulta erinäisiä vastauksia joihinkin kysymyksiin. Ennenkuin minä kumminkaan annan näihin kysymyksiin vastauksen, niin minä tahdon palauttaa mieliin, mikä oli ydin ed. Pekkalan lausunnossa. Ydin oli se, että pienviljelystä ei ole edistetty niinkuin suurviljelystä. Minä silloin katsoin olevan oikein huomauttaa ed. syyskuuta 1931. Pekkalalle, että hän tarkastaisi vähän lähemmin sitä budjettia, jonka hän laati vuotta 1928 varten ja vertaisi sitä esim. nyt ensi vuoden budjettiin
Ed. Pekkala: Siellä lisättiin pienviljelyksen määrära. hoja!
. Minä voisin vielä tähän välihuudahdukseen huomauttaa, että se vertailu ei, vaikka ottaisi huomioon 'kehityksen, kestä arvostelua. Tämä nyt siitä, ja siis vastaukset ed. Pekkalan suoranaisiin kysymyksiin. Ensinnäkin mitä tulee tutkimukseen menojen suuruudesta suurviljelykselle, keskikokoiselle viljelykselle ja pienviljelykselle, niin se kysymys ei suinkaan ole hautautunut. Se ei ole minulle suinkaan millään tavoin arka, vaan suurin osa siitä kysymyksestä tulee varsin perusteellisesti selvitetyksi jo maaherra Pehkosen komitean työn kautta, jonka komitean työtä minä olen koettanut voimieni mukaan kiiruhtaa, ja toivon, että se tulee tämän vuoden aikana. suoritetuksi. On valitettavaa, että se ei tullut valmiiksi ennen tätä budjettia
Fd. Pekkala: Ei se ole se kysymys!
. Mikäli se kaipaa muuta selvittelyä, niin kysymys siltä kohdalta on kyllä minun puoleltani saapa kaiken sen ansaitseman huomion. Mitä sitten tulee varsinaisesti niihin kysymyksiin, jotka sisältyvät n. s. pula-ajan ohjelmaan, jos sitä nyt sillä nimityksellä kutsuisin, niin ensinnäkin velkain vakauttamiskysymykseen nähden minä luulen, että siinä suhteessa puolelta tai toiselta ei voida erikoisemmin moitteita esittää, kunhan asiaa ykksityiskohtaisesti tutkitaan. Minä suosittelen siinä suhteessa lähempää perehtymistä asiaan. Mitä taas tulee uudisviljelyspalkkioihin, niin olen siinä suhteessa samaa mieltä kuin ed. Pekkala, että on valitettavaa, että niistä on täytynyt ensi vuoden menoarviossa tinkiä. Me olemme tästä kysymyksestä vähän lähemmin jo tämän päivän kuluessa täällä käytävillä keskustelleet ja olemme siinä suhteessa täysin yhtä mieltä. Minä voin tässä suhteessa vain viitata herra opetusministerin tilannetta selostavaan lausuntoon, johon minä omalta 'kohdaltani, mikäli se koskee maatalousmäärärahoja, voin yhtyä. Mitä taasen tulee vilja-asiaan, niin ainakin minä luulen, että minulla tulee olemaan tilaisuus tähän kysymykseen kajota myöhemmin, joten jätän sen tässä yhteydessä. Minä ymmärrän varsin hyvin ed. Pekkalan kannan, että on parempi puhua tulevaisista asioista. Minullekin olisi tässä vaiheessa hyvin houkuttelevaa ja mielenkiintoista esittää ohjelmia. Toista on olla siinä epäkiitollisessa tehtävässä ja varsinkin näinä aikoina yrittää toimeenpanna näitä ohjelmia. Eiköhän ole aivan samalla tavalla nyt tälläkin kertaa näihin ohjelmiin nähden 'kuin oli vuonna 1927, jolloin ed. Pekkala oli maatalousministerinä. Minä myönnän sen, että hänellä oli omat paljon paremmat ohjelmat kuin mitä ne ohjelmat olivat, jotka sitten esitettiin .täällä eduskunnassa. Me voimme siinä suhteessa tämänkin kysymyksen varsin hyvin sopia. Ja asianlaitahan on niin, että yleensä on verraten helppo puhua asiasta, esittää mielipiteitä ja suunnitelmia, varsinkin kun ne tulevat julkisuuteen, ja jos varsinkin saattaa olla jonkun verran riippuvainen siitä, millä lailla näitä lausuntoja milloin missäkin piirissä myötämielisesti tai vastenmielisesti otetaan vastaan. Minun täytyy tällä kertaa, ja minä katson, että se on onni, verrattain riippumattomana käsitellä olevaisten olojen perusteella näitä maatalouskysymyksiä. Minä vielä tämän sanomani lisäksi tahtoisin huomauttaa siitä, että näyttää yleensä siltä, että nykyisin, niinkuin monta kertaa on huomautettu, olisi pyrittävä niin paljon kuin mahdollista vapautumaan sanoista ja tulisi ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka voivat tilannetta helpottaa
Ed. Pekkala: Tekoihin !
. Siinä suhteessa näistä kysymyksistä, ainakin eräistä, joita ei nyt ole tässä tarvis uudelleen toistaa, me olemme olleet varsin yksimielisiä ed. Pekkalan kanssa kuluneen kesän aikana käydessämme paikan päällä ja tutustuessamme niihin laitoksiin, jolloin minulla nyt on kunnia ed. Pekkalalle muistuttaa siitä, että me olemme olleet yhtä mieltä siitä, että juuri tällä tavalla olojen pakosta näitä asioita on yritettävä hoitaa.
Minä en aio puhua tulo- ja menoarviosta yleensä. Siitähän mutta minä en tahdo siinä suhteessa keskustelua rpitkittää. Pyydän vain saada kiinnittää huomiota erääseen seikkaan tulo- ja menoarviossa. Se, että tulo- ja menoarviossa nyt täytyy tehdä supistuksia, on tosiasia, jonka edessä on taivuttava. Mutta nämä surasitukset kuin valtio. pistukset olisi tehtävä siten, että ne olisivat todellisia menojen supistuksia, niin että yleisten asiain hoidossa todella saataisiin säästöjä aikaan. Näin ei kuitenkaan eräältä verraten suurelta osalta ole tapahtunut. Ehdotetaan vain välttämättömien menojen siirtämistä valtiolta muiden kannettavaksi. Tarkoitan niitä vähennyksiä, joita on ehdotettu tehtäväksi mieli sairaalain, tuberkulosi- ja muiden sairaalain avustamiseksi, kansakoulukustannusten uudelleen järjestelyssä, koulukotien ja lasten kesäsiirtolain tukemiseksi, kansanopistojen, työväenopistojen j. n. . avustamiseksi. Vastaavat kustannukset on vain siirretty kuntien kannettaviksi. Kun näin tehdään, silloinhan on vain silmänlumetta puhua siitä, että menot supistuvat. Menot pysyvät aivan samoina, samojen ihmisten täytyy tietysti ne maksaa, vaikka vähän eri tavalla, ja samalla tavalla ne vaikuttavat kansantaloudellisesti. Ja ettei tässä ole puhe mistään pikkuasioista, siitä pyydän saada mainita esimerkkinä, että tällaisten valtion tulo- ja menoarviossa ehdotettujen vähennysten vuoksi esim. Helsingin kaupungin tulo- ja menoarvio ensi vuonna tulee nousemaan, mikäli olen nyt ehtinyt laskea, lähemmä 10 milj. markalla, vastaten noin 6% kaikista kaupungin verotuloista. Muissa kaupungeissa ja maaseutukunnissa tulevat menot nousemaan tietysti suhteellisesti samalla tavoin, kuntien kantokykyyn nähden ehkäpä vielä suuremmassa määrässä kuin suurissa kaupungeissa. 'Samalla kuitenkin on muistettava, että kuntien talous ensi vuonna tulee muutenkin tavattomasti rasitetuksi. On muistettava, että köyhäinhoitomenot tulevat ensi vuonna jokaisessa maamme 'kunnassa suuresti 'kasvamaan, minkä ohessa kunnat tulevat saamaan erittäin raskaan taakan kantaakseen työttömyyden vastustamisessa. Mainitsen taas esimerkin Helsingistä, jonka parhaiten tunnen. Helsingissä täytynee esim. ensi vuodeksi laskea köyhäinhoitomenoihin noin 46 milj. markkaa ja varatöiden järjestämiseen ainakin n. 40 milj. markkaa. Siis yksin Helsingissä vaikean ajan työttömyyden ja hädän lieventämiseksi enemmän kuin mitä koko valtion budjetissa on siihen rahavaroja myönnetty. Nyt voidaan kysyä, voivatko sitten kunnat helpommin kantaa nämä lisääntyneet Minä sitä omasta puolestani suuresti epäilen. Lainamahdollisuudet kunnilla ovat sangen pienet. Välittömien verojen nostamista taasen kansantaloutemme ei kestä, lausui herra valtiovarainministeri aamupäivällä. Suuremmat kunnat voivat kenties kutakuinkin selviytyä, mutta pelättävissä on, että keskikokoisten ja pienten kuntien rahatalous voi tämän kautta joutua aivan rappiolle. Samaan aikaan, kun hallitus näin on siirtänyt eräitä verrattain raskaita rasituksia kuntien kannettavaksi, on tosin joissakin määrin lievennetty niitä vaatimuksia, joita on määrätty valtioavun saamisen edellytyksiksi. Mutta tätä ei mielestäni ole tapahtunut riittävässä määrin. Kuntien on vielä niiden puitteissa mahdotonta omalta kohdaltaan aikaansaada todellisia säästöjä. Tässä suhteessa on välttämätöntä mielestäni muuttaa lait sellaisiksi, että kunnille jää mahdollisuuksia ainakin koettaa saada säästöjä aikaan. Ed. Pennanen ja viimeksi ed. Annala ovat viitanneet erääseen sellai seen mahdollisuuteen. Minä toivon, että valiokunta kiinnittäisi erikoisen tarkkaa huomiota tähän puoleen asiasta. Kun näin suuria supistuksia on täytynyt tehdä kuin on tapahtunut, voi tietysti olla eri mieltä siitä, millä kohdin näitä supistuksia olisi ollut tehtävä. Siitähän voisi puhua kuinka paljon tahansa, enkä minäkään siinä suhteessa tahdo tehdä mitään muutosehdotuksia. Mutta minä en voi olla valittamatta, että supistukset niin tavattoman ankarasti ovat kohdanneet Helsingin yliopistoa. Supistukset tulevat siellä siksi niin tavattoman ankariksi, että yliopiston määrärahat monina vuosina aikaisemmin ovat olleet aivan liian pieniä, suoraan sanoen, riittämättömiä, ja nyt niitäkin vielä vähennetään. Niillä määrärahoilla, jotka yliopisto nyt tulee saamaan, ei voida saada opetusta kunnollisesti hoidetuksi eikä estää sitä rappeutumista, jota aikaisemmillakaan määrärahoilla ei ole voitu estää tapahtumasta. Mitä erityisesti tulee yliopiston kansansivistystoiminnan ylläpitämiseen tarkoitetun määrärahan poistamiseen, niin valitettavaa kuin se onkin, ja niin täysin kuin minä siinä suhteessa tahtoisin yhtyä ed. Voilonmaan viimeksi esittämään lausuntoon, niin se saattaa ehkä olla rahallisista syistä välttämätöntä. Mutta kun tätä poistoa perustellaan sillä, että kansansivistystoiminta ei syyskuuta 1931. varsinaisesti kuulu yliopistolle, niin siinä on täydellisesti isketty 'kirves kiveen, jos nimittäin arvostellaan sitä, mitä yliopistolle kuuluu, sen mukaan mitä uudenaikaiset yliopistot kaikissa sivistysmaissa katsovat tehtäviinsä kuuluvaksi. Minä en tahdo pitkittää keskustelua tämän tarkempaan osoittamiseen, mutta minä toivon, ettei tätä poistoa ainakaan sellaisella perusteella tehtäisi.
Herra puhemies! Kaikki me epäilemättä ymmärrämme, että hallituksen on nykyisissä oloissa ollut erittäin vaikea valmistaa ensi vuoden talousarviota. Mehän elämme aikana, jolloin kansallistulot ehtyvät ja jolloin siis myös julkisten yhdyskuntain tulojen välttämättä täytyy ehtyä. sekä jolloin siis on erikoisen vaikeata saada valtion menot ja tulot tasapainoon 'keskenänsä. Fi siis liene eduskunnassa muuta kuin yksi mieli siitä, että meidän täytyy tällä kertaa koettaa panna suu säkkiä myöten ja supistaa valtionkin menoja varsin huomattavasti, koska tulot kerran niin tavattomasti ovat ehtyneet. Yleisvaikutelmana hallituksen ehdotuksesta on sanottava, että se useissa kohdin osuu oikeaan. Monet niistä toimenpiteistä, joita se ehdottaa, ovat paikalleen osuvat. Toisaalta on ymmärtääkseni tämän päivän keskustelussakin jo useampaankin kertaan osoitettu — viittaan erityisesti ryhmätoverini ed. Ryömän lausuntoon samaten kuin ed. Tulenheimon äskeiseen lausuntoon — mitenkä hallitus on talousarvionsa järjestelyssä eräissä suhteissa pelannut hiukan samanlaista peliä kuin väitetään jäniksen pelaavan silloin, kun se etsii piilopaikkaa. Se on pistänyt päänsä pensaaseen ja luulee olevansa turvassa. Tosiasiallisestihan erinäiset menot, jotka hallitus on välttänyt talousarvioehdotuksessaan, eivät ole kansantaloudesta poistuneet, ne ovat siirtyneet toisten yhdyskuntien rasitukseksi valtion harteilta. Näin syntyy siis vain rasitusten siirtymistä toisten eturyhmien kannettavaksi kuin minkä eturyhmien kannettavina ne tähän saakka ovat olleet. Tällaisessa siirtymisessä saattaa tapahtua, niinkuin on mielestäni aivan oikein jo osoitettu, hyvinkin suurta kohtuuttomuutta ja vääryyttä. Minä tahtoisin hiukan vielä pidentää päivän keskustelua huomauttamalla siitä seikasta, että se menojen supistus, johon hallitus nyt on kaikissakin pääluokissa ryhtynyt, on tapahtunut hyvin epätasaisesti. Toisissa menoryhmissä tuo menojen supistus on ollut tavattoman ankara, kun se sen sijaan eräissä toisissa on ollut melkoisen lievä. On kiistämätöntä mielestäni, että tällaisessa supistamisessa on myös tapahtunut paljon kohtuuttomuutta. Supistaminen on tapahtunut siis monta kertaa sillä tavalla, että tärkeimmät tarpeet ovat jääneet tyydyttämättä sellaisten tarpeiden rinnalla, joiden tyydyttäminen ei olisi ollut yhtä välttämätöntä. Kun haliituksen ehdotuksessa on supistettu esim. 10. pääluokkaa —(opetusministeriön hallinnonhaarat) 18.6 prosentilla, 11. pääluokkaa (maatalousministeriön hallinnonhaarat) 25.5 prosentilla ja 14. pääluokkaa (sosialiministeriö) 34.1 prosentilla, siis tarpeita, jotka merkitsevät maan tuotannollisen, sivistyksellisen ja sosialisen toiminnan tärkeitä aloja, samaan aikaan, kuin puolustuslaitoksen menoja on ehdotettu supistettaviksi ainoastaan 11.8 prosentilla, niin mielestäni tämä tällainen suhde ei ole oikea.
Ed. Tanner: Oikein!
Tähän seikkaan tahtosin tällä kertaa kiinnittää valtiovarainvaliokunnan huomiota. Tahtoisin sille ehdottaa, että se koettaisi tässä epäsuhteessa saada aikaan korjausta. Onhan asianlaita sillä tavalla, että meillä: puolustuslaitosmenot ovat viime vuosina jatkuvasti melkoisen huomattavasti nousseet. Paasikiven komitean mietinnössä on rinnastelu viimeisten vuosien puolustuslaitosmenoista. Tämän rinnastelun mukaan puolustuslaitosmenot tekivät v. 1926 5812 milj. mk., v. 1927 566.4 milj. mk. ja v. 1928 5683.7 milj. mk. Viime vuonna nuo menot olivat alimmat — kiitos sen seikan, että sen vuoden budjetin oli valmistanut sosialidemokraattinen hallitus. Vaikka sen melkoista pidemmälle meneviä supistuksia eduskunnan porvarillinen enemmistö ei silloin ottanut huomioon, niin sittenkin jäi tuon hallituksen olemassaolosta pysyväinen jälki: puolustusmenot sinä vuonna olivat alemmat kuin edellisinä vuosina ja kuin mitä ne senjälkeen ovat olleet. Senjälkeen ne jälleen alkoivat huomattavasti kohota. Vuonna 1929 ne olivat jo 604.2 milj. mk. ja v. 1930 625.1 milj. mk. Vuoden 1931 budjetissa ne pysyivät jokseenkin samassa määrässä kuin edellisenä vuonna eli 623.5 milj. mk:ssa. Nyt hailitus tosin ehdottaa supistusta viime vuoden budjetin menoista 73.8 milj. mk., joten loppusummaksi jäisi nykyisessä budjetissa 549.7 milj. mk. Alennus on tosin tunnustuksella sinänsä mainittava, mutta on sanottava, että tuo määrä on vain suunniileen sama, kuin missä oltiin v. 1928, eikä ole lähimainkaan siinä määrässä, mihinkä sosialidemokraattinen hallitus katsoi voivansa mennä ja mikä määrä mielestäni ei millään tavalla vielä olisi saattanut maan turvallisuutta uhatuksi. Jos katselee puolustuslaitosbudjettia hallituksen talousarviossa, niin huomaakin, että siinä ei ole suinkaan supistuksia pantu toimeen samalla roimalla kädellä, kuin niitä on tehty sellaisissa menoissa, jotka koskevat nykyhetken mitä välttämättömimpiä, tuotannollista, sivistyksellistä. ja sosiaalista toimintaa koskevia menoja. Minä tahtoisin -vain valtiovarainvaliokunnan jäsenten huomiota kiinnittää siihen seikkaan, mitenkä nimenomaan esim. suojeluskuntamenoja ei ole lainkaan supistettu, vaan pysytetty ne sellaisinaan. Nuo menot näyttävät olevan suorastaan tabu, joihin mikään porvarillinen hallitus eikä mikään porvarillinen ryhmä uskalla koskea sellaisenakaan aikana kuin nykyinen, jolloin väitetään kaikilla aloilla olevan välttämätöntä tehdä supistuksia. Edelleen tahtoisin kiinnittää valtiovarainvaliokunnan huomiota niihin 18 pääluokkaan. sisältyviin menoihin, joissa on kysymys puolustuslaitoksen täydennyshankinnoista. Eduskunnan jäsenethän muistavat hyvin tämän asian vaiheet viime vuonna eduskunnassa. Silloinhan Lapuan liikkeen suoranaisen terrorin vaikutuksesta eduskunta meni polvilleen silloisen hallituksen edessä. Peläten hallituksen eroamisesta koituvaa sekasortoa ja hämmennystä eduskunnan porvarillinen enemmistö suostui siihen, että vahvistettiin maa-, meri- ja ilmavoimien tarvikkeiden täydennyshankintoja varten 6-vuotinen ohjelma. Sen mukaan täydennyshankintoihin oli wv. 1931—36 käytettävä kaikkiansa 700 milj. mk. siten, että v. 1931 käytettäisim tarkoitukseen 75 milj. mk. ja seuraavina vuosina kunakin 125 milj. mk. Tämä seuraavia vuosia koskeva asia järjestettiin, niinkuin eduskunnan jäsenet muistavat, ed. Niukkasen tunnettuun diplomaattiseen tapaan sorvatulla syyskuuta 1981. ponnella, joka ponsi on tarkoituksellisesti muovattu siten, että se ei kuitenkaan sitonut eduskuntaa, vaan jätti varaa vastaiselle harkinnalle. Hallitus on nyt tätä harkintaoikeutta käyttänyt ja tehnyt vähennyksiä. Mutta se ei tässä suhteessa ole uskaltanut toteuttaa edes Paasikiven komitean ehdotusta, että määräraha pysytettäisiin tämän vuoden talousarviossa olevan määrärahan suuruisena, siis 75 milj. markassa, vaan ehdottaa sen 100 milj. markaksi, tehden siis ainoastaan 25 miljoonan markan vähennyksen. Kuten hallitus itsekin huomauttaa tällä kohdalla, niin kysymys ei itse asiassa ole todellisista vähennyksistä, koska kysymyksessäolevien tarvikkeiden hinnat ovat alentuneet. Siis 100 milj. markalla todennäköisesti saadaan sama määrä tarvikkeita kuin aikaisemmin varatuilla 125 miljoonalla. Nyt kuitenkin tällä hetkellä mielestäni jos milloinkaan pitäisi olla olemassa se asiaintila, josta eduskunnan päätös, tuo äsken mainitsemani ed. Niukkasen diplomaattinen ponsi puhuu, lausuessaan, että ohjelma ei eduskuntaa sido, jos tulo- ja menoarvion järjestely tuottaa voittamattomia esteitä. FGikö nyt todella ole nämä esteet olemassa, nyt jolloin on pakko esittää varsinkin kansantalouden kannalta monella tavalla keinotekoisesti tasapainoon saatettu talousarvio? Voiko enää tullakaan vuotta, joka pahemmin kuin edessä oleva järkyttäisi tulojen ja menojen tasapainoa? Eivätkö jo nyt näissä oloissa porvarillisetkin ryhmät ja edustajat ottaisi harkitakseen sitä seikkaa, että vaikka eivät katsokaan voivansa luopua kokonaan täydennysohjelmastaan, heidän olisi sen aikaa melkoisesti pidennettävä? Meitä sosialidemokraatteja eivät sido aikaisemmat ponnet ja sitoumukset, sillä me olemme niitä vastustaneet ja me olemme vapaat näiden määrärahojen suuruutta harkitsemaan. Siksi me voimmekin sitä suuremmalla ponnella esittää vaatimuksen, että puolustuslaitosmenoja ja erityisesti kysymyikksessäolevia määrärahoja on supistettava tuntuvasti, jotta puolustuslaitosbudjettikin muodostuisi sekin todelliseksi hätäaikabudjetiksi. Kun hallitus on sillä tavoin, kuin se on tehnyt, supistanut valtionapuja, jotka ovat tukeneet elettävän nykyhetken tuotannollista, sivistyksellistä ja sosiaalista toimintaa mitä tärkeimmilläkin aloilla, on suorastaan terveen järjen vastaista, että käytetään niin suhteettoman paljon varoja maksuiksi, koskapa riski, vahingonvaara, ei tosiasiallisesti ole suurempi, kuin mitä se tällä hetkellä on. Tässä maassa on tosin viime aikana koetettu keinotekoisesti paisuttaa tämän riskin, tämän vahingonvaaran, jolta me puolustuslaitosmenoilla varaudumme, suuruutta. On lukemattomissa kilhoituskirjoituksissa viitattu meitä muka. välittömästi uhkaavaan vaaraan idästäpäin. Myönnän, että profetoiminen näissä kysymyksissä on vaarallista, koska jokainen päivä saattaa tuoda yllätyksiä. Jokainenhan meistä on näissä asioissa epävarmalla. pohjalla, koska tuskin kukaan meistä edes: tuntee, minkälaiset jonkun ulkomaan ulko- ja sotilaspoliittiset pyrkimykset nykyhetkellä ovat, puhumattakaan siitä, minkälaisiksi ne saattavat muuttua vuosien tai vuosikymmenien kuluttua. Mutta kokemus on ainakin osoittanut, että meikäläiset oikeisto-piirit tähän asti keinotekoisesti ovat idän vaaraa liioitelleet. Melkein aina, kun todella vaaraa idästäpäin itsenäisyysvuosinamme on ollut, sen olemme me itse tässä maassa aiheuttaneet. Niinhän on ollut asianlaita erityisesti nykyisenä lapualaisliikkeen aikana, jolloin esim. n. s. rintamamiesten ja muitten lapualaisten sekä Akateemisen Karjalaseuraan tai Itsenäisyyden Liittoon kuuluvan ylioppilasnuorison kaikkea säädyllisyyttä uhmaava ja uhitteleva asenne itäistä naapuriamme kohtaan on ollut saattaa meidät vakaviin ulkopoliittisiin selkkauksiin. Hillitkää, herrat porvarit, noita aineksia lujemmalla kädellä, niin varmaankin vaaran uhka siirtyy ainakin kauaksi tulevaisuuteen. Tähän tulokseen täytyy tulla jokaisen, joka intohimottomasti ja objektiivisesti kats00 asioita. En kiellä, etteikö Neuvosto- Venäjälläkin ole aineksia, jotka haaveksivat aseellista maailmanvallankumousta, mikä samalla saattaisi toteuttaa Venäjän valtiollisiakin päämääriä. Epäilemättä III internationaali kätkee sisäänsä joukon tuollaisia aineksia. Mutta käsitykseni on, että Venäjän kansan suuri enemmistö ja myöskään Neuvostoliiton politiikan johtavat ainekset eivät tällä hetkellä saata ajatella aseellista. sekaannusta Keski- ja Länsi-Euroopan maiden asioihin, jollei aivan odottamattomia. mullistuksia näissä satu, mikä taas kaikesta olojen epävarmuudesta huolimatta ei ole lainkaan todennäköistä. Neuvostoliiton johtavilla aineksilla on tällä haavaa siksi paljon vaikeuksia ja työtä kotimaassaan, kun he yrittävät toteuttaa taloudellista ohjelmaansa, että he epäilemättä oivaltavat, että ulkonaiset selkkaukset johtaisivat tuon maan taloudelliseen ja poliittiseen romahdukseen. Sitäpaitsi tahdon huomauttaa, että jos ajattelee maamme ulkopoliittista asemaa erillisenä, niin Neuvostoliiton. ulkopoliittinen painopiste on viime vuosikymmenenä ja vuosina yhä enemmän siirtynyt Itämereltä Mustallemerelle ja Kaakkois- Europaan, niin että sen mielenkiinto pohjoisia maita ja nimenomaan meidän maatamme kohtaan on ilmeisesti vähentynyt. Olen lyhyesti huomauttanut näistä seikoista perustellakseni käsitystäni, että ulkopoliittinen tilanne ei ole sellainen, että meidän nykyisenäkin aikana olisi pakko maksaa niin korkeaa turvallisuuden ja itsenäisyyden vakuutusmaksua, kuin mitä me nyt teemme. Jos Suomen eduskunta rohkenisi ehdotettua paljon huomattavammin alentaa puolustuslaitoksen. menoja, olisi se ele, jota ymmärrettäisiin (kaikkialla, ja joka herättäisi kaikkialla vastakaikua erityisesti tällä hetkellä. Onhan tulossa ensi vuoden alussa kansainliiton toimesta suuri asevarustelujen supistamiskonferenssi Genevessä, Kauan jo on kansainliiton sihteeristö tehnyt valmistelutöitä tätä konferenssia varten. Sitä varten on olemassa ehdotus kansainväliseksi sopimukseksi siitä, että kaikki valtiot supistaisivat sotilasmenojansa. Mutta myöskin se liitto, johonka tämän eduskunnan enemmistö kuuluu, nimittäin Parlamenttienvälinen liitto, on innokkaasti mukana valmistautumassa tätä konferenssia varten. Jo aikaisemmin ovat useat tuon liiton kongressit hyväksyneet päätöslauselmia, joissa vaaditaan tällaista sopimusta aikaansaatavaksi. Tuon liiton neuvosto on äskettäin, tämän vuoden keväällä, saanut valmiiksi oman ehdotuksensa kansainväliseksi asevarustelujen supistamista tarkoittavaksi sopimukseksi, joka sopimus menee pidemmälle kuin kansainliiton asianomaisen ikomission laatima ehdotus. Lisäksi on mainitun liiton neuvosto hyväksynyt 13 päivänä huhtikuuta tänä vuonna erityiset päätöslauselmat, jotka koskevat tämän asevarustelujen supistamiskonferenssin valmistelua. Nimenomaan tässä päätöslauselmassa sanotaan m. m.: ,,Käyttäen oikeutta, jonka sille suo liiton sääntöjen 14 artiklan 14 $, Parlamenttienvälisen liiton neuvosto muistuttaa liiton ryhmille ja niiden yksityisille jäsenille mieleen ehdottoman velvollisuuden, joka heille kuuluu tehdä kaiken voitavansa, jotta kansainliiton helmikuun 2 päivänä 1932 kokoonkutsuma yleinen aseriisuntakonferenssi päätyisi kansainväliseen sopimukseen, joka määrää nykyisten sotavarustelujen perusteellisen supistamisen ja tekee täysin mahdottomaksi uuden kilpavarustelun, joka aiheuttaisi uusia onnettomia sotia.?? Hiukan pidempänä jatkuu tämä päätöslauselma seuraavalla tavalla: ,Parlamenttienvälisen liiton neuvosto katsoo 1) että valmistavan komissionin laatima sopimusluonnos, joka alistetaan aseriisuntakonferenssin harkittavaksi, tarjoo tarkoituksenmukaisen pohjan työskentelylle konferenssissa, jonka tehtävänä on saada aikaan ensimmäinen väliaste aseriisuntatyössä (esim. menojen 25 %:n suuruisen vähennyksen kautta), tässä työssä, jonka tarkoituksena on päätyä kaikkien kansojen täydelliseen ja yleiseen aseistariisumiseen, supistusten seuratessa toisiaan perättäisin väliastein niin nopeasti kuin mahdollista; ja 2) että kaikissa maissa tulee Parlamenttienvälisen liiton kansallisten ryhmien, joiden velvollisuutena on valaista yleistä mielipidettä sotavarustelujen todellisen supistamisen tärkeyttä ja hyötyä käsittämään, tehdä tarmokasta propagandatyötä —valmistavan — komission suorittaman työn aseriisuntakonferensin menestymisen hyväksi””. Niinkuin näette, niin tässä päätöslauselmassa pidetään välttämättömänä ensimmäisenä väliasteena sitä, että puolustusmenot saataisiin kansainvälisillä sopimuksilla alennetuiksi 25 % :lla. Jos me täällä Suomessa jo ennakolta hiukan edes lähentelisimme tätä prosenttia, josta hallituksen ehdotus on niin kaukana, kuten äsken mainitsin, niin varmaan se herättäisi tunnustusta ja huomiota koko sivistyneessä maailmassa. Asianlaitahan on sillä tavalla, että kaikkialla kansan suuret kerrokset seuraavat tätä koolle tulevaa konferenssia mitä suurimmalla mielenkiinnolla ja jännityksellä. Kaikkialla kootaan joukkoadresseja, joissa vaaditaan tuota konferenssia todella tekemään sellaista työtä, että sen työstä koituisi yleinen asevarustelujen supistaminen. Jos me täällä kotona ratkaisemme oman budjettimme hiukan siihen henkeen, missä nyt Parlamenttienvälinen liittokin vaatii asevarustelujen supistamiskonferenssia toimimaan, niin silloin ei meidän myöskään olisi tarvis horjuttaa niin suuresti maamme tuotannollista, sivistyksellistä ja sosiaalista toimintaa, kuin nyt on pakko tehdä hallituksen talousarvion suunnitelmien mukaan. Näin ollen, herra puhemies, minä toivoisin, että valtiovarainvaliokunta erityisesti kiinnittäisi huomiota siihen seikkaan, että me kumminkin voimme vielä hankkia tuloja valtiolle sillä tavoin, että ei ole tarvis mennä niin pitkälle tuotannollista, sivistyksellistä ja sosiaalista elämää vahingoittavassa politiikassa kuin mihin muuten on mentävä.
Vasemmalta: Hyvä! Oikein puhuttu!
1 statsförslaget för 1932, under 8 huvudtiteln och rubriken 9 särskilda anslag, punkt 9, har regeringen upptagit ett anslag om fmk 3 miljoner säsom förskott ät landskapet Äland för bestridande av statens andel i kostnaderna för självstyrelsen m. m., under det att motsvarande anslag i det extraordinarie statsförslaget för de föregående åren observerats till ett belopp om 5,500,000 mark per år. Då ifrågavarande andel under 1980 stigit till omkring 8 miljoner, är det, även om man utgår ifrån att landskapet Ålands budget för 1932 skall bliva föremål för proportionsvis samma beskärning som statens, otänkbart, att sagda andel kunde avlöpa med endast fmk 3 miljoner. Och då det torde vara känt, att den åländska befolkningen icke saknar sinne för sparsamhet och att den är aktsam för onödiga och förhastade utgifter, behöver man ej bekymra sig för att icke samma mått av sparsamhet skall komma till synes i landskapets hushållning som i statens. Om riksdagen emot förmodan skulle fastställa anslaget i fråga till 3 miljoner, vartill regeringen utan någon som helst motivering minskat det, så bleve följden den, att landskapsmyndigheterna för att upprätthålla den självstyrelse, som republiken tillförsäkrat landskapet Äland, bleve nödsakade att anlita lånevägen, en väg som den åländska befolkningen i allmänhet högst ogärna beträder, i all synnerhet som detta ej vore nödvändigt. För staten bleve dess andel av självstyrelsekostnaderna ingalunda mindre utan snarare tvärtom, då ju syyskuuta 1931. landskapet, som för sitt kreditbehov är hänvisat till handelsbankerna, självfallet ej kan uppläna medel pä sä fördelaktiga villkor som staten. Dessutom skulle det, om anslaget bleve bibehållet vid det av regeringen föreslagna, väcka förstämning och berättigat missnöje hos den äländska befolkningen, utan att staten fördenskull skulle hava nägon som helst ekonomisk fördel av att sagda förskott av riksdagen bestämmes till ett betydligt lägre belopp än vad statens andel av självstyrelsekostnaderna ändä kommer att stiga till. Under sådant förhållande får Jag vördsamt anhålla, att statsutskottet, till vilket statsförslaget kommer att hänskjutas, ville, med beaktande av vad jag här i korthet framhållit, höja berörda anslag till det belopp, som i varje fall kommer att för antytt ändamål behövas, eller till 5.5 miljoner mark, till vilken summa statens andel i självstyrelsekostnaderna åtminstone kommer att belöpa sig.
Jag måste säga, att jag har svårt att skänka erkännande åt den stora grundtanken i rdm. Annalas anförande, vilken talaren själv syntes tillägga en sådan vikt. Hans idé tyckes vara, att allting skall nedskäras efter samma matematiska proportion, exempelvis den lärda skolan lika mycket som folkskolan, stadsskolor lika mycket som landsortens skolanstalter; en grundsats säledes, som om nägon strider mot det verkliga levande livets mångfald. Med denna blick på samhället är det då klart att rdm. Annala inte har förutsättningar att förstå rätta förhållandet beträffande den detalj, som han bland annat berörde, nämligen Uleåborgs svenska skola och dess statsanslag. Det synes mig mer än överflödigt att här anmärkning gjorts mot den position regeringen i budgetpropositionen intager 1 fråga om svenska skolan i Uleåborg. Riksdagen har ju dock själv genom upprepade beslut ställt sig på den grund, som budgetförslaget nu representerar, nämligen att denna skola bör få tillfälle att verka tills det visar sig, huruvida nedgången i dess elevantal verkligen beror på bestående minskning i den anslutning, som skolan har att påräkna. För närvarande synes det tvärtom sannolikt, att detta intresse och behovet av skolan är i stigande, ty elevantalet har i själva verket ökats, om också icke synnerligen mycket. Och det har ökats trots det ogynnsamma inflytande, som naturligtvis utövats utav de ständiga anfall, för vilka skolan varit föremål. Därest skolan finge verkligen åtnjuta det lugn, som riksdagens beslut avsett att bereda den, torde dess framtida utsikter ytterligare ökas. Jag vågar emotse, att statsutskottet skall visa förståelse för denna sak och vidbli den ståndpunkt, som riksdagen, såsom jag nyss hade äran säga, omfattat, och som "regeringen nu lojalt observerat. Detta mitt uttalande gör jag blott som «sen replik; det var icke min mening att uppträda under denna diskussion. Då rdm. Rothberg hade ordet för en hemställan till statsutskottet, sä ber också jag få förena mig om att den summa till förskottsutbetalning, som i budgeten upptagits för att betäcka självförvaltningens utgifter i Åland under nästa budgetår, skulle avsevärt ökas i överensstämmelse med vad som tydligen visat sig nödvändigt under de föregåsende åren.