Ehdotus valtion tulo- ja menoarvioksi vuodelle 1938.
Related documents:
Hallituksen esitys n:o 65
Valtiovarainvaliokunnan mietintö n:o 99
Käsittelyn pohjana on valtiovarainvaliokunnan mietintö n:o 99. Jatketaan talousarvion yksityiskohtaista käsittelyä. 6 PI.
Kun herra puhemies suvaitsi estää minut eilen perustelemasta puhujapaikalta herra ulkoministeriin kohdistamaani arvostelua, minä pyydän saada täältä paikaltani tehdä erään vaatimattoman kysymyksen herra oikeusministerille. Se johtuu niistä toimenpiteistä, joihin herra oikeusministerin määräyksestä on ryhdytty IKL:n useita lehtiä vastaan. Totean, että oikeusministeriössä seurataan kiinteästi isänmaallisen kansanliikkeen julkista sanaa. Haluaisin kysyä herra oikeusministeriltä, seurataanko ensinkään hallituspuolueiden julkista sanaa oikeusministeriössä. Niitten lehtien kielenkäyttö on välistä niin karkeaa esim. isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustajista, että tuntuu, kuin olisivat vailla oikeusturvaa. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan sitä nyt pyytää, vaan — viitata nimenomaan vasemmiston äänenkannattajiin. Että minä olisin mahdollisimman lyhytsanainen, minä otan vain erään vasemmiston lehden numeron näytteeksi sosialidemokraattisen puolueen julkisen sanan sävystä. Minä kiinnitin tähän lehteen huomiota siksi, että hallituksen pää- äänenkannattaja tätä lehteä ilmoitti. Se on Soihtu numero 17—18, omistettu Neuvostoliitolle. Sanotaan täällä, että ,Soihtu on marraskuuta 1937. marxilaissosialismin tulkki sosialidemokraattisen puolueen taistelun ja työväen kansainvälisyyden tehostaja työväenluokan yhtenäisyyden puolestapuhuja, fascismin paljastaja.?? Kannessa on joukko kirjoittajien nimiä m.m. Stalin, Wiik, Ampuja, Sundström, Lassila, Lenin ja muitakin marxilaisuuden perustajia tai niiden tapaisia, Marx, Engels. Pääkirjoitus on sellainen ylistys 20 vuotta täyttävälle kommunistiselle maalle, että tuskin Neuvostolassa itsessään on kyetty väkevämmin sanomaan. Täällä seisoo Neuvostoliitosta m.m. sivulla 295, ja herra puhemies, saanko minä lukea.
Kehoitan puhujaa jatkamaan puhujalavalta.
Minä kiitän
Naurua eduskunnassa
. Puhuja (puhujalavalta): Neuvostomaasta seisoo: ,,Se on — neuvostomaa siis — sen jälkeen 20 vuoden ajan loistanut edistyksen majakkana keskellä vanhaa ristiriidoissansa — kouristelevaa kapitalistista maailmaa. Se ei ole vain peloittanut vilpittömiä demokraatteja vaan myös ja ennen kaikkea ollut porvarillisen demokratian selkänojana fascistista taantumusta vastaan. Se ei ole vain ollut riitakapulana kahtia jakaantuneelle — työväenliikkeelle kaikissa maissa vaan myös ollut koko maailman työväenliikkeen voimakkain osa, sen suoja fascistista barbariaa vastaan.” Sitten tässä on ylistys Neuvostoliiton mahtavalle armeijalle ja sanotaan , Tämän armeijan avulla ja maailman proletariaatin tukemana on tullut maailmanrauhan voimakkaimmaksi takeeksi fascistisia sodan sytyttäjiä vastaan. Ilman Neuvostoliittoa — lopuksi — ei Suomen itsenäisyyttä olisi ehkä lainkaan syntynyt. Minä ymmärtäisin tämän valheellisen tiedon levittämiseksi Suomen historiasta, samalla kuin tämä on kommunistisen opin kiihkeätä propagandaa. Kommunismin ylistämistä on toisessa artikkelissa, jossa sanotan m.m. näin: ,,Kommunistit eroittuvat muista työväenpuolueista vain siinä, että toiselta puolen he eri kansallisuuksien proletariaattien liikkeissä vetävät esille ja puolustavat proletariaatin yleisiä kansallisuuksista riippumattomia etuja, toiselta puolen siinä, että kehityskulun eri vaiheissa, joiden kautta käy proletariaatin taistelu porvaristoa vastaan, he aina puolustavat liikkeen yleisiä kokonaisetuja. Vallankumouksellinen sosialidemokratia. edustaa käytännössä aina päättäväisintä eteenpäinpyrkivää osaa kaikkien sivistysmaiden proletariaatissa j.n. e. Valtion halventamiselle on omistettu artikkeli, joka on otettu Leninin opista ja täydennetty välihuomautuksilla. Täällä on m.m. sivulla 273 sanottu: ,,Näin ollen on meillä kapitalistisessa yhteiskunnassa rajoitettu vaivainen, väärä demokratia. Demokratia ainoastaan rikkaita, ainoastaan vähemmistöä varten. Köyhälistön diktatuuri, kommunismiin siirtymisen aikakausi tulee vähemmistön, riistäjäin välttämättömän kukistamisen ohella antamaan ensi kerran demokratian kansalle, enemmistölle. Ainoastaan kommunismi kykenee antamaan todellakin täydellisen demokratian ja mitä täydellisempi se on, sitä pikemmin se tulee tarpeettomaksi, kuolee itse itsestään.” Edelleen selostetaan, että valtio tulee aivan tarpeetto-. maksi sen takia, että ei ole enää ketään olemassa, jota tarvitsisi sortaa. Minun käsittääkseni tämä on naamioitua kommunistiseen toimintaan neuvomista ja ennen kaikkea valtio-käsitteen, joka meillä on arvokas. käsite ymmärtääkseni tässä parlamentissa kaikille, sen käsitteen halventamista. Herra Stalinin artikkelissa on suoranainen toimintaohje sivulla 275: ,,Vapauttaakseen itsensä on proletariaatin murskattava kapitalistien luokka, otettava kapitalisteilta tuotantovälineet ja hävitettävä ne tuotantoehdot, jotka synnyttävät proletariaattia.”” Tämä tietysti on annettu kaikille kommunisteille yli koko maailman eikä minun ymmärtääkseni sitä suotta ole painettu nuorsosialistien lehteen. Kirjoituksessa, ,Neuvostovaltion olemus” todistetaan Venäjän vallankumouksen olevan demokraattisen vallankumouksen. Kansanedustajat Ampuja, Wiik, Sundström ylistävät kommunistimaata. Ed Sundström neuvoo hyväksikäyttämään bolsheviikkien opetuksia. Että tosiaan valhetta käytetään tämän herra Leninin ohjeen mukaisesti taisteluvälineenä, todistaa m.m. täällä ylistyskirjoitus kommunistien terveysoloista. Mutta kirjoitus , Kansallisuuskysymys Karjalassa” sisältää sellaisia syytöksiä Suomen joitakin kansalaispiirejä vastaan, että niiden levittäminen voisi johtaa suorastansa ulkopoliittisiin selkkauksiin. Vai onko ehkä juuri se tarkoituksenakin. Sivulla 301 tässä lehdessä kirjoitetaan näin, viitataan, että suurvalloilla on intressejä tänne rajoille ja viitataan sodan mahdollisuuksiin ja tässä sanotaan sitten jatkoksi näin: ,Tosin tämä sotilaallisen tavoitteen saavuttaminen sodan kautta on mahdollista vain sillä ehdolla, että Suomi antautuu näitä tarkoituksia palvelemaan. Mitään syytä ei ole epäillä, että vallassa oleva demokraattinen, kansan tukema hallitus edistäisi sellaisia pyrki myksiä, mutta kieltää ei voida, että maassa on verrattain vaikutusvaltaisia piirejä, jotka ovat siihen valmiit ja jotka jo aktiivisesti työskentelevät sen puolesta, eivät vain Suur-Suomi kiihoitusta harjoittaen ja Neuvosto-Karjalaa mustaten, vaan suuria palkkioita vastaan Karjalaan lähetettäviä , tiedustelijoita?” värväten. Näissä olosuhteissa ei liene kovin epäisänmaallista näiden tosiasiain paljastaminen ja sen vaatimuksen esittäminen, että Karjalan työläisten ja talonpoikain Neuvosto-Tasavaltaa vastaan kohdistetun valheagitation sijasta estetään näiden ainesten provosoiva ja maalle vaarallinen toiminta ennenkuin se ennättää johtaa maan seuraavan suursodan jalkoihin.”' Minun mielestäni tässä on niin vakava syytös, että on kaikki syy pyytää näistä asioista ottamaan selvä ja ellei näissä ole perää, josta minä olen vakuutettu, niin tällainen syytös olisi kaiken järjen nimessä torjuttava. Muutenhan tämä suorastansa on provokatiota ja voi johtaa, niinkuin sanoin, vakaviin selkkauksiin. Olen joutunut tästä yhdestä lehdestä näin paljon puhumaan aivan siitä syystä, että kun tämän ostin, sitähän oli mainostettu Sosialidemokraatissa ja luin sen alusta loppuun, niin minä tosiaankin aivan hätäisesti kysyin: saako meillä levittää näin julkeata kommunistista opetusta? Vaikka minä nyt tätä kysyn herra oikeusministeriltä, niin minä kyllä etukäteen arvaan, että hän vastaa, että laki tämän sallii ja että maanpetokseen ei suoranaisesti ole kehoitettu tai muuta sellaista. Ja kuitenkin, jos tällaiseen tyyliin ja sävyyn jatketaan näissä nuorsosialistien lehdissä — ja jokainenhan tietää, että nämä marxilaiset sosialistit ovat suuremmassa suosiossa monin paikoin kuin n.s. tannerilaset marxilaiset, jos tätä kommunistista aeitatiota rauhassa jatketaan, se ehdottomasti johtaa kommunistiseen toimintaan. Kuka on silloin syypää? Kuka vastaa? Vai vastaako tässäkään asiassa kukaan? Minä tosiaankin pyytäisin, että herra oikeusministeri huomioisi, mitä vasemmiston julkinen sana kansanjoukoille opettaa ja mihin se ne johtaa. Maanpetosrikoksia esiintyy enenevästi. Tänä aamuna luin Uudesta Suomesta, mitenkä taas on tällaisia rikoksia tavattu Itä- Suomessa. Kommunistinen opetus kypsyy työksi. Herra oikeusministeri itse oikeistolaisena ymmärtää, mikä vaara maalle valmistetaan kun sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän jäsenet julkaisevat lehteä, joka on kommunismin oppikirja. Minä pyydän kohteliaimmin, että tämä asia hoidetaan ennenkuin on liian myöhä.
Herra puhemies! Minä olen taas tämän pääluokan kohdalla puhumassa siitä samasta asiasta, joka useampana vuotena on ollut sydämelläni. Se on nimittäin se Hämeenlinnan naisvankilan asunto-olot, se ahtaus ja puutteellisuus, mikä siellä on. Siitä on monasti täällä puhuttu ja oikeusministeri Serlachiuksen aikana ryhdyttiinkin toimenpiteisiin, ainakin asetettiin komitea tutkimaan, mitenkä siitä päästäisiin ja toiselta taholta on pyydetty, että Hämeen linnasta tehtäisiin museo, joksi se minusta joutaisikin ja pyytäisin taas oikeusministerin huomiota kiinnittää, että olisi jo aika ryhtyä vakaviin toimenpiteisiin. Sitten vielä on sairaala-olot, sairashoito on huonolla kannalla. Hämeen linnassa on tosin pieni sairaala naisvangeilla, mutta tuberkuloosia sairastavilla ei ole minkäänlaista hoitoa ja niissä ahtaissa oloissa kun Hämeen linnassa asuvat, niin tartunnan vaara on hyvin suuri. Huoltotoiminnassa olevat ihmiset ovat joutuneet tekemisiin tällaisten tuberkuloottisten irtolaisten ja alkoholistien kanssa kun ei tiedä minnekä niitä sijoittaa, että valtion puolesta olisi näitäkin otettava huomioon. Mutta erikoisesti tällä kertaa haluaisin kajota synnyttäjäin asemaan vankilassa. On räikeitäkin tapauksia kuulunut juuri mitenkä synnyttäjät joutuvat vankiloissa kärsimään. Tämän tähden oli Suomen Sosialidemokraatti kääntynyt täällä erään vankilatarkastajan puoleen ja kysynyt, mitenkä meillä on tämä naisvankien synnytyshoito järjestetty. Tämä tarkastaja kertoo seuraavaa: ,,Raskauden tilassa olevat naismarraskuuta 1937. vangit siirretään tavallisesti Hämeenlinnan naislääninvankilaan, jossa synnyttäminen saattaa tapahtua erikoisesti järjestetyssä sairaalassa. Voi kuitenkin tapahtua, että lääninvankilassakin täydytään hoitaa synnyttäviä naisia. Mitään tarkkoja tilastoja vankiloissa tapahtuvista synnytyksistä ja niissä hoidettavina olevista rintalasten lukumäärästä ei tarkastaja kuitenkaan voinut ilmoittaa, mutta lukuisia tapauksia vuoden mittaan kuitenkin sattuu. Raskauden ftilassa olevaan naiseen, joka joutuu vapausrangaistustaan kärsimään, ei sovelleta kovennettua s.o. vesi- ja leipärangaistusta, vaan saa hän istua täysin muonaeduin, mikä tietenkään ei lyhennä rangaistusaikaa, mutta ei myöskään vaaranna tulevan äidin terveydentilaa.” Näin sanoo tarkastaja ja samalla tavalla sanoo meidän lakimme. Mutta nyt minulle on ilmoitettu, että Hämeenlinnan — keskusvankilassa poliittisena vankina on viime tammikuussa tuomittu eräs nainen neljäksi vuodeksi neljäksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen. Hän synnytti mainitussa laitoksessa huhti-toukokuun vaiheilla. Raskauden tilassa ollessaan oli hän joutunut rangaistuksi vesileipärangaistuksella kahdesti. Helmikuun lopulla viisi vuorokautta vesileipää sekä kovalla vuoteella sekä maaliskuussa kuusi vuorokautta vettä je leipää, jolloin oli syytetty työsabotaashista tietysti. Tästä siis näkyy, että siellä rangaistaan vastoin lakiakin tällaisia naisia ja pidetään kovennetulla rangaistuksella, vaikka lakikin sen kieltää. Vankiloissa syntyneet lapset saavat lain mukaan olla linnassa äitiensä mukana kaksi vuotta edellyttäen tietenkin, että äidin rangaistusaika on niin pitkä. Hämeenlinnan naisvankilassa on sitä varten erikoinen lastenseimi hoitajattarineen, määräajoin päivässä äiti saa käydä lastaan imettämässä ja tapaamassa. Jos äidin on oltava vankilassa yli kaksi vuotta, siirretään lapsi, ellei muita omaisia ole häntä huostaansa ottamassa, johonkin lastenkotiin hoidettavaksi. Tästä juuri, että lapset erotetaan vankiloissa äldeistään, on täällä ennenkin puhuttu ja erään kerran valitettiin ikävääkin tapausta, kun lapselle tuli tarttuva tauti siellä hoidettaessa. Jokainen, joka vähänkin on yhteiskunnallisiin asioihin syventynyt, ymmärtää, että olisi rikollisille naisille parempi, että he voisivat lapsensa itse hoitaa. Lapsen vaikutus on monta kertaa kasvattavaa ja kohottavaa tällaisellekin äidille, että sittenkun he joutuvat maailmalle, niin he paremmin pysyvät oikealla tiellä. Tämän tähden olisi minusta se määräys poistettava, että lapsia eroitetaan äidistään, vaan että äidit saisivat lapsensa hoitaa siellä ja että niille naisille sellaisessa suuressa talossa kyllä työtä löydetään sellaista, jota ne voivat tehdä lastensa kanssa. Sama lehti josta mainitsin, on ottanut selvää, mitenkä Ruotsissa ja Norjassa on synnyttäjäin asema järjestetty ja siellä sanotaan, että Ruotsissa on viime aikoina käyty keskustelua sellaisten naisvankien huollosta, jotka vänkilaan joutuvat raskauden tilassa tai joilla jo on rintalapsi mukanaan tullessaan vapausrangaistustaan kärsimään. Tällaiset naiset — siirretään Växjön naisvankilaan, jossa on erikoisesti tarkoitusta varten järjestetty synnytyslaitos lääkäreineen ja hoitajattarineen. On kuitenkin vedottu Norjan esimerkkiin ja tahdottu Ruotsiinkin samanlaista järjestelyä. Norjassa nimittäin raskaudentilassa oleva naisvanki siirretään erikoiseen äitikotiin, jossa hän saa oleskella synnytykseen saakka ja vielä senkin jälkeen imettämisajan. Tavaksi on käynyt, että äidiksi tullut naisvanki lapsensa syntymisen jälkeen jättää armonanomuksen, mihin tavallisesti myönnytäänkin. Ruotsin vankeinhoitohallituksen päällikkö on eräässä haastattelussa lausunut, ,että norjalaisen järjestelmän soveltamista Ruotsissa tuskin voidaan ajatella, sillä se vaatisi melkoisia rangaistusten täytäntöönpanoa koskevien lakien ja asetusten muutoksia. Sensijaan hän ehdottaa, että luotettaville naisvangeille järjestettäisiin siirtola, joka sijaitsisi jossakin maalaistalossa ja jossa mikään ulkonainen seikka ei muistuttaisi vankilasta. Tilaa sellaisessa siirtolassa olisi noin parillekymmenelle naisvangille, eritoten tietenkin synnyttäjille”' j. n. e. Tällä tavalla on koetettu näissä maissa järjestää synnyttävien naisvankien asemaa helpoittavasti. Meilläkin on puhuttu jo pitkän aikaa siitä, että pitäisi saada semmoinen siirtola naisvangeille ja olisi tällaiseen, jos se saadaan, juuri tällaiset äidit, jotka vankilassa synnyttävät, siirrettävä, että ne saisivat parempaa hoitoa. Pyydän sentähden oikeusministerin huomion kiinnittää juuri siihen, että raskaudentilassa olevaa naista on voitu Hämeenlinnassa rangaista vesileipärangaistuksella.
Herra puhemies! — Hallituksen esityksen perusteluista käy ilmi, että on toteutumassa eräs uudistus, jonka puolesta sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä vuosikausia on ponnistellut. On toteutumassa vanginvartijain suhteen 8-tuntinen työpäivä. Kun tietää, kuinka suuri merkitys tällä uudistuksella on ollut työväestöön nähden ylipäänsä terveydellisessä ja sivistyksellisessä suhteessa, on ilahduttavaa, että tämä uudistus ulotetaan käsittämään erästä työläisryhmää, jonka vastuunalainen ja samalla arkaluontoinen tehtävä vaatii ruumiillisia ja henkisiä voimia ja sitä itsehillintää, jota ylirasitetun ihmisen on vaikea säilyttää. Tyydytyksellä on merkittävä, että tällä alalla siis ponnistuksemme ovat johtaneet tulokseen. Sitä vastoin vaatimuksemme toinen puoli on vielä toteuttamatta: vankeihin nähden ei ole säädetty 8-tuntista työpäivää. Kuitenkin, jos 8 tuntia on se työmäärä, jonka ihminen kohtuullisesti voi suorittaa hänen ruumiillisen kuntonsa ja henkisten tarpeittensa siitä kärsimättä, niin tähän ei loogillisesti katsoen voi vaikuttaa se seikka, että vangin elämän ylipäänsä pitää monen henkilön käsityksen mukaan olla kovempaa ja ilottomampaa kuin muiden ihmisten. Toivottavasti tämäkin uudistus ennen pitkää toteutuu. Vielä toinen uudistus on jäänyt toteutumatta. Syksyllä 1927 eduskunta kehoitti hallitusta kiireellisesti antamaan eduskunnalle esityksen laiksi vankien tapaturmavakuutuksesta. Omituista kiirettä on pidetty, kun kymmenen vuoden kuluttua tätä asiaa ei vielä ole saatu valmiiksi. Toivottavasti nykyinen hallitus ryhtyy sitä käsittelemään, vaikkakin ilman kiirettä, mutta kuitenkin niin, että siitä jotakin tulee. Nämä mainitsemani epäkohdat ovat kuitenkin vain sivuseikkoja siinä suurkysymyksessä, jona on vankien hoito ja vankien kohtalo meillä ylipäänsä. Tämä kysymys on ollut huomion kohteena julkisuudessa viime aikoina ja se ansaitseekin olla. Mitä enemmän yhteiskunnallisen solidaarisuuden ajatus voittaa alaa, sitä enemmän se avaa ihmisten silmät näkemään, että rikoksentekijäkin on kansakunnan jäsen, jonka yhteiskunta voi hylätä ja pakottaa viettämään loppuikänsä — vankilan muurien sisällä, mutta jonka yhteiskunta myöskin useissa tapauksissa voi voittaa puolelleen. Maamme uusiaikaisen oikeudellisen kehityksen portilla luettiin Tuomarinohjeitten ylevät sanat: ,Kaiken rangaistuksen pitää olla parannukseksi.?? Myöhemmän ajan lainsäätäjät ja tuomarit eivät kaikki ole olleet tällä tasolla, eivät ole vieläkään. Miten tuo sääntö toteutetaan nykyisessä käytännössä? Kun rikollinen on saanut tuomionsa ja hänet on lähetetty kuritushuoneeseen, hän joutuu siellä pakkoluokkaan, missä käsittely on kaikkein ankarin. Siellä hän viipyy 6—23 kk:een. Yhden ainoan kirjeen hän saanee lähettää omaisilleen, yhtäkään kirjettä hän ei saa ottaa vastaan. Kävely rajoittuu enimmäkseen 1/5 tuntiin — ja niin edespäin. Sanotaan kaiketi, että hänen rikollinen sisunsa on murrettava, ja sitten vasta hän pääsee taas kohoamaan. Mutta jos nyt hänen sisunsa ei ole rikollinen? Ehkä on kysymys puhdassydämisestä nuoresta ihmisestä, joka äkkipikaisuudessa tai alkoholin vaikutuksesta on lyönyt puukon toisen ihmisen sydämeen — ihmisen, joka ehkä on häntä loukannut — ja katuu sitten syvästi tekoaan, jos edes muistaa sen tehneensä. Tai hän saattaa olla nurjan yhteiskuntajärjestyksen uhri, niitä kovan onnen lapsia, joilta yhteiskunnan pitäisi pyytää anteeksi, että se ei ole hankkinut heille toimeentuloa ja kasvatusta, ei antanut heille aineellisia eikä henkisiä mahdollisuuksia onnistua elämänkamppailussa. Jos rikollinen on tällainen, niin yhteiskunnan pitäisi ottaa talteen ne hyvät idut, jotka hänessä piilevät, jotta ne pääsisivät orastamaan. Mutta miten menetellään hänen suhteensa? Samalla tavalla kuin paatuneen ammattirikollisen suhteen. Tämä kuiva kaavamaisuus on omiansa hänessä tappamaan senkin, mitä pitäisi kehittää. Hän ei saa, kuten mainittu, omaisiltaan kirjeitä, vaikka rakkaan omaisen kirjeenvaihto olisi omiansa ylläpitämään yhdyssiteitä kodin ja sen harhaan joutuneen pojan välillä, ylläpitämään toiveita tulevasta anteeksiannosta ja uuden päivän koitosta. Tätä kasvatusta hänelle ei suoda. Sen sijaan hän joutuu vankilassa toisenlaisten vaikutusten alaiseksi, jotka usein jouduttavat hänen siveellistä rappeutumistaan. Ja samanaikaisesti istuvat kotona sadat tai tuhannet äidit levottomina ihmettelemässä, miten on pojan laita, kun hän ei kirjoita. Se kosto, jona rangaistus meidänkin aikanamme vielä usein on
Ed. Komu: Etenkin meidän maassamme !
, kohtaa näin ollen myös syyttömiä omaisia. marraskuuta 1937. Toisenlaisiakin — sielullisia kärsimyksiä vangille aiheutetaan. Hän ei saa paljonkaan tietää siitä, mitä ulkomaailmassa tapahtuu. Kuitenkin vangilla on enemmän tai vähemmän selvä käsitys siitä, että hänkin on yhteiskunnan ja ihmiskunnan jäsen. Hän tietää, että seinien ulkopuolella luodaan maailmanhistoriaa, josta hänenkin kohtalonsa on riippuvainen. Miten paljon tieto tästä merkitsee vangillekin, käy ilmi siitä, kun toisinaan joku vanki, jolla on oikeus hankkia itselleen sekä sanomalehtiä että tupakkaa, kirjoittaa omaisilleen, että jollette voi molempia minulle kustantaa, niin jättäkää silloin tupakka pois, mutta älkää suinkaan jättäkö lehteä tilaamatta. Se vanki taas, joka ei saa sanottavasti mitään tietää ulkomaailmasta, saa siitä mitä hullunkurisimmat käsitykset. Hän surkastuu henkisesti. Samalla kun syntyy juopa hänen ja ulkomaailman välillä, hän liittyy sitä kiinteämmin siihen ahtaaseen maailmaan, joka on häntä lähinnä, ja omiin ajatuksiinsa, jotka eivät saa tarpeellista terveellistä ravintoa pysyäkseen terveinä. Niittenkin, joiden mielestä rangaistuksen pitää ennen kaikkea tuottaa rangaistavalle kärsimyksiä, pitäisi myöntää, ettei rangaistus kuitenkaan saa olla sellainen, että se alentaa ja heikontaa vankia siveellisesti. Mutta eräänä piirteenä vankeinhoidossamme on itse asiassa vangin nöyryyttäminen, itsetunnon, itsekunnioituksen riistäminen häneltä. Tämä piirre ei kyllä ole yleinen. On vankilanjohtajia, on pappeja, opettajia ja vanginvartijoita, jotka käsittävät tehtävänsä paremmin. Mutta on paljon niitäkin, jotka eivät sitä tee. Näin ollen voidaan sanoa, että vangilla täytyy olla voimakas moraali, jotta hän kestäisi vankilaelämän koettelemukset. Mutta keskimäärin vankien moraalinen taso on kaiketi alempi kuin muitten ihmisten, ja niin tullaan siihen, että vankilat suureksi osaksi kasvattavat rikollisia. Nuo, jotka on pidetty vuosikausia eristettyinä, henkisestikin eristettyinä ulkomaailmasta ja omaistensa usein kasvattavasta vaikutuksesta, he astuvat sitten uudelleen ulos kansalaiselämään usein siveellisesti heikonnettuina ja vastustuskyvyttömämpinä kuin ennen. Näin ollen hyvin suuri prosentti entisistä vangeista palaa vankilaan niin sanottuina uusintarikoilisina. Ja sitten valitetaan sitä, että vankimäärä Suomessa pysyy suurena! Arvel- Jaan, että kohtelu vankiloissa on muka liian lempeää, niin että vangit haluavat päästä takaisin vankiloihin. Se olisi erittäin huono todistus yhteiskunnastamme, jos todella monen ihmisen miellyttävin oleskelupaikka olisi vankila. Kaikkialla ei vallitse samanlainen käsitys näistä asioista kuin meillä Suomessa. On mielenkiintoista tutustua pariin kirjoitukseen, jotka viime aikoina on julkaistu Vankeinhoito-lehdessä. Sanotun lehden tämän vuoden elokuun numerossa tehdään selkoa opintomatkasta, jonka ruotsinmaalainen vankeinhoitomies assistentti Karlström Göteborgista on tehnyt. Hän siinä mainitsee, että , ruotsalainen vankeinhoitomies kiinnittää ensi hetkestä huomionsa ankaraan järjestykseen, joka vallitsee suomalaisissa vankiloissa. Tämä on siellä järjestetty sotilaalliseen tapaan”. Hän kysyi, miten tämä on selitettävissä ja hän luulee selityksen olevan m. m. siinä, että ,,suomalaiset ovat enemmän taipuvaisia sotilaallisuuteen kuin me ruotsalaiset”. Mutta sittenkin hän sanoo, että , tämä järjestelmä vaikutti minuun ymmärrettävästi vähän omituiselta? Saman lehden lokakuun numerossa taasen herra J. Konttinen Sörnäisistä tekee selkoa Ruotsiin tekemästään opintomatkasta ja siinä hän mainitsee: ,Silmiinpistävää oli vankien kaikesta pingoittuneisuudesta vapaa suhtautuminen vartijoihinsa ja esimiehiinsä, jotka taas puolestaan kohtelivat valvottaviaan kuin konsanaan vapaita kansalaisia. Sotilaallisuuteen viittaavasta komennosta en havainnut jälkeäkään.” Nämä lainaukset puhuvat riittävän selvää kieltä. Ei ole nyt väitettävä, että Suomen kansa olisi muka luonteeltaan enemmän taipuvainen rikollisuuteen kuin Ruotsin kansa. Kansamme on ollut kovien kohtaloiden uhrina ja näihin koviin kohtaloihin kuuluu myöskin vallanpitäjien taantumuksellisuus ja hbyrokraattimaisuus, joka Ruotsissa on voitettu ja joka Suomessa on voitettava. Tämä hbyrokraattimaisuus kukoistaa vankila-allalla erikoisesti silloin, kuin maailmankatsomukset törmäävät yhteen. Kun taantumuksellinen vankilan johto tai vaikkapa vain tavallinen mustapaitainen vanginvartija on saanut käsiinsä , punaisen” valtiollisen vangin, silloin tuo nöyryyttämisperiaate toteutetaan mahdollisimman täydellisesti ja se tuottaa nähtävästi erikoista nautintoa
Ed. Simojoki: Minkälaiset vankilaolot ovat Venäjällä?
. Oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 1956 on pari valaisevaa esimerkkiä siitä puolueellisuudesta, joka tällaisten asioiden käsittelyssä voi ilmetä. Kerrotaan opintokerhosta, jonka jäsenillä oli huomattavia erikoisoikeuksia ja sanotaan, että tämän takia piti kerhoon valitun aineksen olla mahdollisimman yhtenäistä. Tämä on kai ymmärrettävä niin, että siihen otettiin vain sellaisia, joiden oli onnistunut päästä esimiestensä suosioon. Kirkosta eronneet henkilöt pidettiin ilman muuta poissuljettuina. Kirkosta eroaminen jo osoittaa, että kyseessä oleva henkilö ajattelee omia ajatuksiaan elämän korkeimmista kysymyksistä — mutta eihän vanki saa ajatella. Kerhon piti toimia uskonnollisella pohjalla, mutta valtiokirkkohan on monopolisoinut itselleen uskonnollisuuden, niinkuin jo keskiajalla sanottiin: , Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”
Ed. Simojoki: Ei olekaan! Ed. Komu: Mistäs Simojoki sen tietää?
. Lisäksi kirkosta eronneet leimattiin kommunisteiksi ja minä saatan otaksua
Jokin välihuudahdus.
Puhemies koputtaa
, että kommunisti-käsite on Sörnäisissä yhtä väljä kuin etsivässä keskuspoliisissa. Toinen esimerkki tuollaisesta puolueellisuudesta, johon itse vwankeinhoitolaitoksen korkein johto on tehnyt itsensä syypääksi. Se koskee vankien sanomalehtitilauksia. Turun keskusvankilan johtaja oli yksissä neuvoin — vankeinhoitolaitoksen — ylijohtajan kanssa leimannut erikoisesti sosialidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattajan sellaiseksi lehdeksi, jota tänä levottomana aikana pakkolaitosvangit eivät saa tilata
Ed. Komu: Ei ole ensi kertaa kun näin on !
. Oikeusasiamies puuttui asiaan ja kääntyi oikeusministeriön puoleen, jotta tuo räikeä puolueeilisuus saataisiin poistetuksi. Se poistettiinkin, mutta aivan väärällä tavalla: siten, että kiellettiin ylipäänsä kyseessä olevia vankeja tilaamasta minkäänlaisia poliittisia lehtiä. Näin ollen tehtiin vangeille erittäin suuri karhunpalvelus, ja saatan otaksua, että vankeinhoitolaitoksen johdossa herätti erikoista iloa, kun asia voitiin saattaa tällaiseen ratkaisuun. Tässä yhteydessä en voi olla koskettelematta vielä kerran Tammisaaren pakkotyölaitoksen oloja. Muutamia mvuosia sitten siellä tapahtui syömälakko, jonka syynä olivat osaksi vankilan johdon mielivaltaisesti määräämät kurinpidolliset rangaistukset ja lisäksi IKL:n-mielisten vartijain harjoittama komento. Syömälakko kiinnitti niin yleisön kuin viranomaisten huomiota asiaan ja silloinen oikeusministeri Serlachius poistikin pahimmat epäkohdat. Vangit olivat tästä kiitollisia ja osoittivat erikoista harrastusta tehtävissään, jotta ne eivät mitenkään antaisi aihetta uusiin sortotoimenpiteisiin. Olot ovat sen jälkeen muuttuneet. Erikoisesti tänä vuonna vapautuneet vangit ovat yksimielisesti selittäneet, että olot ovat huomattavasti huonontuneet. Jo aikaisemmin vallinnutta sotilaallista kuria on tehostettu ja se on muuttunut entistä pikkumaisemmaksi. Nöyryyttämisperiaate tulee tässä uudelleen näkyviin. Pakotetaan vangit turhanaikaiseen ,äkseeraukseen?”, jonka tarkoitus ei voine olla muu kuin osoittaa johtajan mahtavuutta. Niinpä, kun johtajan käynnit sattuvat ruokailu-aikaan, saavat vangit seisoa pala suussa sotilaallisessa asennossa sen aikaa kuin tarkastus kestää. Käsketään heitä ruokailun aikanakin vetämään klosettiastia esille, avaamaan se, sulkemaan, taas avaamman j.n.e. Johtaja niinkuin vartijatkaan eivät puhu vangeille luonnollisella äänellä, vaan huutaen ja kiljuen. Vankien kävely tapahtuu sotilaallisesti ja hyvin nopeassa tahdissa ottamatta huomioon, että vangit ovat iältään ja voimiltaan hyvin erilaisia. Mielivaltaiset kurinpitorangaistukset, jotka olivat syömälakon pääsyynä, rehoittavat uudelleen. Vielä eräässä suhteessa olot ovat kehittyneet taantumukselliseen suuntaan. Nykyisen lain mukaan vanki, jonka rangaistus on yli 6 kuukauden, voi päästä ehdonalaiseen vapauteen palveltuaan 2/s rangaistuksesta. Tavallisesti rikosvangit pääsevätkin nauttimaan tätä oikeutta, mutta poliittiset vangit ovat poikkeusasemassa. Hyvin harvoin poliittinen vanki pääse 2/3 palveltuaan vapaaksi. Useimmat saavat pysyä vankilassa n.s. pakkolälhtöön asti, toisin sanoen, kunnes ovat rangaistuksesta kärsineet 11/19 osaa. HEhdonalaisina taas poliittiset vangit ovat ankaran valvonnan alaisia, joka tuottaa heille vaikeuksia m.m. työn saannissa. Ja ehdonalaisuushan on nykyisten säännösten mukaan pitempi kuin ennen. Monessakin suhteessa on siis valtiollisten vankien asema huonontunut ja tämä herättää katkeruutta sitä enemmän, koska vielä on tuoreessa muistissa se lempeys, jolla muutamia vuosia sitten kohdeltiin niitä taantumusporvariston suosiossa olevia vankeja, jotka oli tuomittu aseellisesta kapinasta laillista valtiovaltaa vastaan. Niinkuin asiat nyt ovat, vankeinhoito osaksi ja erikoisesti mitä poliittisiin vankeihin tulee palvelee luokkakostoa eikä oikeutta. Syy on ennen kaikkea vankeinhoitolaitoksen johdon. Tässäkin kehitys on käynyt väärään suuntaan, kun vankeinhoitolaitos on liiaksi irroitettu oikeusministerin ja hallituksen valvonnasta. Tähän vaikuttaa eräs asetus, jonka Kivimäen hallitus viimeisenä päivänään jonkinlaisena testamenttina antoi ja joka osittain irroitti vankeinhoitolaitoksen oikeusministerin kontrollista ja antoi sen päällikölle liian suuren vallan. "Toivottavasti nykyinen hallitus ottaa harkittavaksi, eikö sanottua asetusta olisi muutettava. Edelleen toivon hallituksen harkitsevan, mihin muihin uudistuksiin olisi ryhdyttävä, jotta taantumuksellisten ainesten vaikutus vankeinhoitoon vähenisi ja jotta vangeille suotaisiin tasapuolisesti ne oikeudet, jotka heillä uusiaikaisten vankeinhoitoperiaatteiden mukaan pitäisi olla.
Herra puhemies! — Minäkin kiinnittäisin vielä hiukan huomiota eräisiin sanomalehtiin ja julkaisuihin. Ed. Riipinen on puhunut Soihtu-lehdestä. Tahtoisin vielä kiinnittää jonkun verran huomiota samaan lehteen. Minunkin käsitykseni mukaan on Soihtu nykyisin täydellisesti kommunistinen propagandalehti. Se tekee kaikkensa istuttaakseen Suomen kansaan kommunistista maailmankatsomusta. Se ihannoi Neuvosto-Venäjän oloja ja koettaa ne esittää aivan samassa valossa kuin missä sen tekevät välittömästi kominternin julkaisut. Soihdun ja kominternin maailmanpropagandalehtien välillä ei tosiasiallisesti ole yhtään mitään eroa. Minua ihmetyttää todellakin, etteivät viranomaiset ole tähän puoleen kiinnittäneet. minkäänlaista huomiota. Ajatellaan esim. tämän vuoden Soihdun kirjoitusta sivulla 296, joka päättyy sanoihin: , Rauha, vapaus ja edistys seisovat tai kaatuvat Neuvostoliiton mukana. Se on tiedettävä ennen muita meidän suomalaisten, koska Venäjän vallankumous on meidänkin vapautemme marraskuuta 1937. äiti. Tässä tavallaan samaistetaan vapaus: ja Neuvostoliiton olot. Monessa muussakin kohden tekee tämä Soihtu lehti propagandaa kommunismin hyväksi. Mutta meillä on toinen samanlainen julkaisu, nimittäin Kirjallisuuslehti. Senkin viimeinen numero on todellinen Neuvostoliiton numero, varustettuna moninkymmenin kuvin, jotka ihannoivat oloja Venäjällä. En saata mitenkään käsittää, että kommunistista propagandaa meillä voitaisiin tehdä selvemmin ja perusteellisemmin, kuin mitä tämäkin lehti sitä suorittaa, On valitettavaa, että se saattaa tapahtua aivan vapaasti. Niin hyvin Soihdulla kuin Kirjallisuuslehdellä on tällä hetkellä hyvin laaja lukijapiiri. Ne ovat monessa suhteessa meidän nykyisen virallisen sosialidemokraattisen puolueen vasemman siiven äänenkannattajia. Nämä lehdet tuovat julki ne maailmankatsomukselliset ajatukset, jotka näitä joukkoja elähdyttävät. Olen vakuutettu siitä, että tämä vasemmistolainen, äärimmäisvasemmistolainen, sanoakseni, bolshevistinen ideologia saa joka päivä uusia kannattajia, ja sikäli kuin tiedossani on, ovatkin useat sosialidemokraattiset yhdistykset jo maaseudulla joutuneet näiden vasemmistolaisten joukkojen käsiin. Nämä vasemmistolaiset ovat tällä kertaa paljon viisaampia kuin ennen. Nekin ovat ottaneet oppia vastoinkäymisistä ja kokemuksista. Ne eivät tällä hetkellä vielä kapinoi johtajiaan vastaan. Hiljalleen tekevät he työtä joukkojen valtaamiseksi. Vasta sitten kun he tuntevat, että heillä on varma enemmistö, tulevat he pudistamaan päältään nykyiset johtajat, jotka mahdollisesti syystä tai toisesta eivät suostu laskemaan valtaan tätä vasemmistolaista suuntaa. Minun mielestäni valtiovallan kuitenkin tulisi pitää silmänsä auki ja huolehtia siitä, että turvallisuus valtakunnassa säilyy. Näitä vasemmistolaisia lehtiä vastaan ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin, mutta sen sijaan on valtiovalta iskenyt kaikella voimallaan isänmaallista lehdistöä. Mistä on lähtöisin se inspiratio, joka on saattanut valtiovallan toimimaan? Ottakaamme $Soihtu-lehti ja lukekaamme sitä tämän vuoden alusta älkaen. Fi ole ollut ainoatakaan numeroa, jossa ei Soihtulehti olisi vedonnut oikeusministeriin ja vaatinut sitä ryhtymään toimenpiteisiin kapulan asettamiseksi isänmaallisen lehdis- Tulo- ja menoarvio vuodelle 1988. — 6 PI. tön suuhun. Tämä S$Soihtu on julistanut, että isänmaallisen kansanliikkeen sanomalehdistö on vaarallinen, että se uhkaa demokratiaa ja vapautta. On valitettavaa, että valtiovalta on kallistanut korvansa näille kominternin kuiskaajille. Ei ole varmastikaan kansakunnan edun mukaista, että näiden ääni tulee ratkaisevaksi silloin, kun tulee tyydyttää niiden joukkojen tai niiden puolueiden vaatimuksia, joihin hallitusvalta nojautuu. Olen vakuutettu siitä, että se lehti, joka ihannoi Neuvosto- Venäjää ja neuvostovapautta, joka julistaa kuolemaa ja anateemaa Suomen nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja vapauden yli, ei ole oikealla asialla, ei silloinkaan, kun se vetoo valtiovaltaan ja pyytää sitä ryhtymään toimenpiteisiin isänmaallisen kansanliikkeen äänen tukahduttamiseksi. Minä olen vakuutettu siitä, että se hinta, mikä tällöin maksetaan, on liian kallis Suomen kannalta katsottuna. — Mielestäni olisi myöskin kiinnitettävä huomiota siihen kiihoitukseen, mikä tuolta vasemmalta taholta suunnataan. Herra oikeusministeri ei varmastikaan ole epätietoinen siitä, kuinka siellä vasemmalla äärimmäisellä siivellä on päivästä päivään julistettu isänmaallisen kansanliikkeen vaarallisuutta. Siellä on myöskin lehdestä lehteen vaadittu oikeusministeriä tekemään kaikkensa kansanliikkeen lakkauttamiseksi. Tässä on edessäni Soihdun viimeistä edellinen numero, jossa on vedottu herra oikeusministeriin ja sanottu, että jos ei herra oikeusministeri vielä tajua, mitä kello on lyönyt, niin silloin on herra oikeusministerin paras poistua ja jättää paikkansa sellaisten miesten käsiin, jotka paremmin ymmärtävät, mitä kansan etu vaatii, ja mitä on tehtävä demokratian suojaamiseksi
Vasemmalta: Oikein sanottu!
. Minä luulen, että tämä Soihtu on myöskin herra Räisäsen äänenkannattaja
Ed. Räisänen: Jaa, kiitoksia paljon!
. Minun käsitykseni mukaan on vaarallista yhteiskuntarauhalle, että tällä tavoin kiihoitetaan kansaa. Jos täällä muistetaan, tapahtui vuonna 1917 samanlaista kiihoitusta. Vasemmiston taholla huudettiin päivästä päivään, että porvaristo aseistautuu. Tämän huudon varjolla kiihoitettiin kansalaisia. Nytkin vasemmisto pyrkiessään ottamaan vallan käsiinsä koettaa ennen kaikkea tehdä epäluulonalaisiksi ne piirit, jotka ennen kaikkea taistelevat vasemmiston valtapyrkimyksiä ja suunnitteluja vastaan. On merkillistä, että myöskin porvarillisella taholla on yhdytty tähän vaatimukseen. Ennen kaikkea ovat maalaisliiton lehdet kuukaudesta kuukauteen ympäri maaseutua julistaneet tätä anateemaa isänmaallisen kansanliikkeen yli. Mitä törkeimpiä valheita on esitetty ja koetettu niiden avulla kiihoittaa joukkoja kansanliikettä vastaan. Tuntuu aivan siltä kuin koetettaisiin valmistaa maaperää joitakin yllätyksellisiä tekoja varten
Vasemmalta: Todistakaa tuo väite!
. Viimeiseksi tämänpäiväinen Helsingin Sanomat esittää merkillisiä vaatimuksia. Siinä sanotaan, että eilinen keskustelu antaa vakavasti aiheen , harkita, kuinka kauan on varaa kustantaa tällaisia ,näytäntöjä”', joissa eräät kansanedustajat?? — nimittäin IKL:n edustajat — ,,ovat valmiit uhraamaan mitä arkaluontoisimmissa tilanteissa oman maan ulkopoliittisetkin edut sisäpoliittisen taktiikkansa hyväksi?
Vasemmalta: Oikein! Oikein! Se on hyvin!
. Aivan, teidän käsityksenne mukaan
Vasemmalta: Kaikkien käsityksen mukaan!
. Ajatellaanpas, mitä arkoja asioita eilen kosketeltiin. Onko todellakin arkaa puhua Inkerin ja Karjalan asiasta? Onko arkaa puhua Kannaksen kalastajien oikeudesta? Onko ulkopoliittisesti vaarallista esittää vaatimuksia rajaloukkausten estämisen suhteen? On todellakin merkillistä, jos kansakunnan itsetunto on painunut niin alas, ettei itäisen herran edessä uskalleta edes sanoa sitä, mitä kansakunnan etu vaatii. Tämä käsityskanta on sopusoinnussa juuri sen kanssa, mitä meidän ulkopolitiikkamme on edustanut, nimittäin, että me emme uskalla puolustaa asiaamme. Minä katsoisin, että tällainen propagandanteko on kansakunnan edun ja yhteiskuntarauhan kannalta vaarallista. Minä voin sanoa, että tällainen propaganda ei ajan pitkään tule tuottamaan siunausta kansakunnalle. Ovatko ne, jotka tällaisia suunnitelmia hautovat, ajatelleet sen tien loppuun, mitä he silloin kävisivät kulkemaan? Ovatko he ajatelleet niitä seurauksia,. mitkä voivat olla tuloksena väkivallan ja laittomuuden voimaansaattamisesta? Minä olen vakuutettu siitä, että ne seuraukset tulevat olemaan raskaat : ja minä isänmaan edun nimessä varoitan ryhtymästä käyttämään väkivaltaa ja ryhtymään — laittomuuksiin. Ja mielestäni oikeusministerin asia olisi huolehtia siitä, ettei kansakunnan yleistä mielialaa kiihoiteta tällaisella ja ettei koeteta kiihoittaa joukkoja esittämään tällaisia lainvastaisia väkivaltavaatimuksia. Sen sanominen, mikä eilen täällä sanottiin, kuuluu ehdottomasti edustajan oikeuksiin. Tämän vapauden takaa hänelle valtiopäiväjärjestys. Kun Helsingin Sanomat ryhtyy vaatimaan, että meidän suuhun täällä asetettaisiin kapula, niin se on todellakin käsitykseni mukaan jo sen demokratian huippu, jota edustaa Neuvosto-Venäjä. Siinä ei ole demokratiasta jälellä mitään muuta kuin puitteet, tyhjät sanat. Ed. Wiik kosketteli vankilaoloja. Minun mielestäni meidän vankilaolomme ovat sellaiset, ettei niiden pitäisi antaa aihetta muistutuksiin edes vasemmiston taholta. Meillä vallitsevat vankilassa niin humaaniset olot, että niitä parempia ei ole missään, missä rangaistus nojaantuu niille periaatteille, jotka näihin saakka yleensä on katsottu oikeiksi. Jos me lähdemme sille tielle, että rangaistusta ei ole pidettäväkään enää minään rangaistuksena, vaan yksinomaan sairaanhoitona, niin silloin on asianlaita aivan toisin. Ruotsissa on todellakin sangen voimakkaana edustettuna varsinkin lääkärien piireissä se suunta, joka katsoo, että yhteiskunnan pitäisi todellakin luopua ranoaistuksesta sen entisessä merkityksessä ja tyytyä käsittelemään kaikkia rikollisia tavallisina sairaina, joita yhteiskunta hoitaa ja vaalii siksi, kunnes se katsoo ajan tulleen, että heidät on jälleen laskettava vapaaksi yhteiskuntaan. Tämä ajatuskanta on kyllä humaaninen, mutta minä olen aivan vakuutettu siitä, ettei se ole kriminaalipoliittisesti oikea. Jos tälle tielle lähdetään, niin varmasti vankila tulee olemaan monta kertaa turvallisempi ja mieluisampi paikka monelle, kuin taistelu elämästä täällä vapaudessa. On todellakin, minä sanoisin, harkitsematonta lähteä tälle tielle. On väärin tältä näkökulmalta arvostella meidän vankilaolojamme, jotka kaikkien asiantuntijoiden mukaan ovat mallikelpoiset. Minun mielestäni senvuoksi ed. Wiikin täällä esittämät muistutukset ovat tässä kohden täysin aiheettomat. Niinikään ovat aiheettomat ne huomautukset, jotka hän on kohdistanut erinäisiin viranomaisten toimenpiteisiin. Mielestäni herra oikeusministerin päätös sanomalehtien tilauksen suhteen on varsin oikea. Fihän ranpgaistuslaitos tietenkään saa olla sellainen paikka, jossa vanki saa vapaasti lukea kaikki, mitä maailmassa painetaan. Ja jos mikään niin sanomalehti on sellainen julkaisu, jossa ei tehdä mitään eroa sen välillä, mikä on kasvattavaa ja mikä moraalisesti ja yhteiskunnallisesti repivää. Sensation vuoksi julkaistaan siellä monasti kirjoituksia, jotka paremmin olisivat saaneet ainaisesti jäädä mustepulloon.. Minun mielestäni varsinkin Helsingin Sanomat on sellainen sanomalehti, joka tässä kohden on vaarallinen. Helsingin Sanomat pyrkii tyydyttämään lukijakuntaansa julkaisemalla tavattoman paljon sensatio-uutisia. Helsingin Sanomat julkaisi viime vuonna joukon kirjoituksia, joissa kuvailtiin rikollisten toimintamuotoja ja tapoja Amerikassa. Se on käsitykseni mukaan todellinen oppikirja rikollismenettelystä. Mielestäni ei tällaisten lukeminen vankilassa sentään ole sopivaa ja oikein
Keskustasta: Entäs Ajan Suunta?
. Ajan Suuntaa ei kai vankiloihin menekään. — Ajatellaan myös, mitä vaikuttavat ne rikosten yksityiskohtaiset selostukset, joita me sanomalehdessä näemme. Mitä törkeämpi rikos on, mitä suurempaa huomiota se on erikoislaadullaan herätftänyt, sitä laajemmin ja yksityiskohtaisemmin se esitetään sanomalehdissä. Aivan yksityiskohtia myöten esitetään rikoksentekotapa ja rikollisen valmistelutyöt. Jos mitkään, niin nämä ovat omiansa opettamaan ihmisiä siitä, millä tavoin on meneteltävä rikoksia tehtäessä. Ennen kaikkea ne osoittavat, mitkä tiet ovat vaaralliset rikoksia tehtäessä. Useimmissa maissa tietääkseni on kielletty vankiloissa lukemasia tällaisia jokapäiväisiä sanomalehtiä. Ja vankeinhoidollisesti ei voi muuta kuin hyväksyä tämän kannan. Minä senvuoksi totean tyydytyksellä tässä herra oikeusministerin menettelyn. Minä olen vakuutettu siitä, että tästä sanomalehtien tilauskiellosta tulee vankeinhoidollisesti olemaan vain etua yhteiskunnalle. Ennenkuin lopetan, niin mainitsen vielä erään julkaisun, jonka äsken unohdin mainita. Täällähän toimii n. s. sivilirekisterissä olevien yhdistys. Se on äskettäin julkaissut pari numeroa, muistaakseni siitä äänenkannattajasta, jota se aikoo yleisölle tarjota. Nämä näytenumerot olivat varsin ihmeellisiä. Siinä esitettiin m. m. yhdistyksen ja tämän äänenkannattajan ohjelma vastaisuuteen nähden. Siinä sanottiin, että yhdistys ja tämä äänenkannattaja tulevat taistelemaan yhteiskunnalle vahingollista kirkkoa ja uskontoa vastaan siksi kunnes viimeinenkin piirto uskonnosta on poistettu tämän kansan elämästä ja sielusta. Tämä on kuitenkin sellainen päämäärä, mitä sellainen kansa kuin Suomen kansa ei voi hyväksyä. Se on varmasti päämäärä, jota Suomen uskonnollinen kansa ei koskaan hyväksy eikä tule sallimaan sen toteuttamista, se tuntee varmasti syvää paheksumista sentakia, että tällaista työtä sallitaan vapaassa yhteiskunnassa tehdä. Tässä on ainakin, minä sanoisin, kohta, johonka herra oikeusministerin olisi syytä puuttua. Minä sanon tässä samat sanat kuin sanoin aikaisemminkin, nimittäin, että on hyvä, että herra oikeusministeri pitää silmänsä auki, mutta ei pitäisi vain katsoa oikealla silmällä eikä kuunnella sitä, mitä vasemmalla kuiskuteilaan, vaan myöskin olisi yhteiskunnan kannalta tärkeätä, että vasempi silmä jotain näkisi ja vasenkin korva kuulisi.
Kuten valtiovarainvaliokunnan mietinnöstä näkyy, ei valiokunnalla ole ollut aihetta oikeusministeriön pääluokan kohdalla lausua yhtään sanaa eikä muuttaa yhtään numeroa. Tämä kai lienee todistus siitä, että valtiovarainvaliokunta on tällä kohdalla hallituksen esityksen ja hallituksen toiminnan yksimielisesti hyväksynyt. Mitään muutosehdotusta ei ole edes yhdessäkään vastalauseessa
Keskustasta: Fikö IKL:nkään?
. Eivät IKL:tkään ole tehneet mitään vastalausetta
Keskustasta: Ne puhuvat muuten vain!
. Oikeusjärjestys on meidän maassamme tällä hetkellä niin vakavalla pohjalla, että siihen minä luulen, on yleensä kansa täysin tyytyväinen. Oikeusjärjestyksen arvo ihmiskunnan elämässä jokaisessa yhteiskunnassa on yksi yhteiskuntaelämän tärkein kulmakivi. Lainalainen vapaus yhteiskuntajärjestyksen turvissa, se on kansakunnan ensimmäisiä elinehtoja. Ja on aivan luonnollista, että kuta valistuneempi, kehittyneempi kansakunta on, sen suurempi pyrkimys sillä on lainalaisen vapauden perään. Suomen kansa on pohjaltaan vapauttarakastavaa kansaa ja tästä johtuu, että tämän kansan keskuudessa eivät mitkään diktatuuriopit tällä hetkellä ole saaneet suurempaa jalansijaa
Ed. Tanner: Eivätkä tule saamaan!
. Mutta vapaan kansakunnan velvollisuus on myöskin pitää huolta siitä, että vapautta ei väärin käytetä, että vapaus ei johda vallattomuuteen ja anarkiaan. Ja meidän lainsäädännössämme on myöskin koetettu tästä huolta pitää. On valitettavaa, että tämän verrattain suuren vapauden turvissa, mitä meillä on olemassa, on osa painotuotteita käyttänyt tätä vapautta sillä tavalla, joka ei ole ollut ensinkään rakentavassa mielessä tarkoitettu, mutta yksinomaan repivässä mielessä. Minä en ole lukenut sanomalehti Soihtua, vaikka minä tavallisesti hyvin tarkkaan koetan seurata kaikkia niitä virtauksia, mitä julkisen sanan palstoilla meidän yhteiskunnassa esiintyy, mutta minä olen tuon lehden pitänyt niin vähäpätöisenä ja merkityksettömänä, että minulla ei ole ollut harrastusta siihen mitään huomiota kiinnittää
Vasemmalta: Kyllä sitä lukea voisi!
. Ehkä voisi lukea, mutta ne otteet, mitkä täällä on luettu, minusta eivät ole lukemisen arvoisia
Eduskunnasta: Ei sitä kannata lukea!
. Esim. Venäjän ihannoiminen, minä yhdyn täydellisesti samaan ajatukseen, jonka meidän valtiovarainministeri eräässä puheessaan lausui, ettei luulisi enää niin hupsuja tässä maassa olevan, joiden silmät sinne päin vilkuilevat. Ja minä käsitän, että kaikki se, mitä tiedetään sieltä päin, on sellaista, että ei meidän kansassa paljon ainakaan järkeviä ihmisiä ole, jotka voivat niitä oloja ihannella, mitä siellä tällä hetkellä on
Eduskunnasta: Ei ole!
. Mutta toinen asia on se, että meillä ei ole syytä myöskään sen enempi, kuin minkään muun maan sisäisiin oloihin kajota sen enempi. Se on heidän oma asiansa, ja meidän velvollisuutemme on, että millään räähkäsuisella uhmailulla emme ulkopoliittista rauhaa pyri särkemään, olkoon naapuri minkälainen tahansa
Vasemmalta:
Aivan oikein !
. Mutta — erittäin suurella mielenkiinnolla minä olen seurannut kuluneen vuoden aikana juuri isänmaallisen kansanliikkeen lehdistöä ja lukenut verrattain tarkoin niitä, ja minun täytyy omasta puolestani sanoa, että monta kertaa on mieli suorastaan murheelliseksi painunut. Minä en siellä löydä mitään yhteistä rakentavaa, vaan se on aina repivää. Fi ainoastaan se parjaus yksityisiä henkilöitä kohtaan, Keskiviikkoua 24 p, marraskuuta 1937. jotka meidän yhteiskunnan johtavilla paikoilla ovat, mutta koko meidän yhteiskuntajärjestelmää kohtaan, kuinka se kokonaisuudessaan on mätä, kuinka me ollaan aivan perikadon partaalla. Ja jokaisen totuudesta kiinni pitävän täytyy ymmärtää, että me olemme tällä hetkellä maailman onnellisimpia kansoja
Vasemmalta: Oikein !
. Meillä on rauha ja yhteiskuntajärjestys saatu säilymään. Lainalainen vapaus verrattain rajoittamattomana meillä on käytettävissä. Taloudellinen elämä, si vistyselämä, meillä on jättiläisaskelin mennyt eteenpäin meidän itsenäisyytemme aikana. Mikä kansa kykenee osoittamaan tällaista nousua, mitä on meidän kansa kyennyt meidän kansanvaltaisen vapaan yhteiskuntajärjestyksen turvissa. Nyt löytyy sellaista propagandaa, joka tahtoo maalata paholaisen seinälle joka puolella, kuinka me ollaan samanlaisessa kuilussa, kuin oltiin vuonna 1917, siis kansalaissodan partaalla. Minä olen myöskin hyvin ahkeraan seurannut vasemmiston lehtiä, ja minun täytyy totuuden nimessä sanoa se, että niiden sävy on nyt aivan toinen, kuin se oli vuonna 1917
Vasemmalta: Eletään toisissa oloissa !
. Ei mitään kumousta niissä -pyritä kansalaiseen istuttamaan, mutta rauhallista rakentavaa työtä, laillista yhteiskuntajärjestystä tukemaan. Tietysti siellä on paljon sellaisia menettelytapoja ja päämääriä, jotka eivät minun mielestäni ole onneksi kansalle, mutta pääasia on se, eitä mitään kumousta siellä ei yllytetä ihmisten mieliin, niinkuin yllytetään toisella taholla
Ed. von Frenckell: Ei ainakaan hallitusta vastaan !
. Minä olen vakuutettu siitä, että suuri osa Suomen vakavasti ajattelevaa kansaa jo levottomana odotti, eikö valtiovallalla ole mitään keinoja sitä hillitöntä vihan myrkyn kylvöä estämään, mitä IKL:n lehdistön taholta niin räikeästi yhteiskuntaa kohtaan harjoitetaan. Ja minä lausun kiitoksen hallituksella ja oikeusministerille, että se on ryhtynyt toimenpiteisiin, sellaisiin toimenpiteisiin, että joku raja vapaassa, lainalaisessa yhteiskunnassa täytyy olla, miten yhteiskunnan perustuksia saadaan julkisen sanan avulla kaivaa pois. Se on minulla kumminkin lohdutuksena, että minä olen päässyt täydellisesti selville siitä, että tällä yhteiskunnanvastaisella propagandalla, sillä on verrattain vähän vastaanottavaista jalansijaa kansan keskuudessa. Ajattelevampi aines yhä suuremmassa määrässä kääntää selkänsä pois tällaisen aatteen kannattajain joukosta, rauhalliseen rakentavaan yhteistyöhön, jota meidän pienen kansan pitäisi koettaa harjoittaa, kun maailman myrsky on tulossa. Meillä pitäisi koettaa päästä siihen, että jokainen kansalainen tässä maassa tuntisi itsellään olevan isänmaan, jota kannattaa myöskin puolustaa
Eduskunnasta: Hyvä, hyvä !
.
Herra puhemies! Ed. Huotari kiinnitti täällä huomiota Hämeenlinnan naisvankilassa oleviin epäkohtiin, ja minä pyydän yhtyä hänen toivomukseensa, että nuo epäkohdat mitä pikimmin sieltä poistettaisiin, sillä useat näistä epäkohdista ovat sellaisia, että ne voidaankin heti korjata. Mutta samalla pyydän tässä yhteydessä huomauttaa, että useimmat mainitussa vankilassa olevista epäkohdista ovat sellaisia, ettei niitä voidakaan korjata, niin kauan kuin vankila sijaitsee Hämeenlinnan vanhassa linnassa. Sen sellit ovat niin hataria ja vetoisia ja muullakin tavoin niin epäkäytännöllisiä, että vaikka siellä pidettäisiin vankeja ilman kovaa vuodetta ja vesilelpärangaistustakin, niin ei hän sittenkään siellä voi terveenä säilyä. Minä olen tästä kuullut useitten vanginvartijain kuin myöskin vankilanjohtajan yksimielisen valittelun ja samaan huomioon olen tullut itse, kun olen ollut tilaisuudessa pari kertaa olemaan mukana vankilan tarkastusmatkoilla asianharrastuksesta. Hämeenlinnan vankila siis pitäisi muuttaa museoksi, josta jo onkin eduskunnan päätös kauan sitten, ja tämän asian tekee kiireelliseksi sekin, että Hämeen museo toimii nykyään sangen epätyydyttävissä oloissa. Minä olin vajaa kuukausi sitten Hämeen museon hoitajan lehtori Felix Seppälän pyynnöstä katsomassa mainittua museota ja sain nähdä ja muuten tietää, että siellä on yli 7,000 varsinaista museoesinettä, minkä lisäksi on parituhatta kappaletta erilaisia rahoja ja lähes viitisensataa kappaletta kuvia, karttoja, asiakirjoja ja muuta sellaista. Mutta tilat ovat niin ahtaat, että lähimain puolet näistä museoesineistä on tarvinnut siellä läjätä kasoihin rakennuksen vinneille ja muihin kylmiin ulkosuojin. Kun vielä ottaa huomioon, että nämä esineet vuosi vuodelta karttuvat usealla sadalla, niin tila käy yhä ahtaammaksi. Kin museo on vanhassa ja hatarassa puutalossa, joka on arempi tulenvaaralle kun myöhemmin rakennetut, niin tulisi arvaamaton vahinko, jos sattuisi tulipalo ja koko suuri ja arvokas museokokoelma tuhoutuisi. Minä siis tahtoisin, kun tämän pääluokan kohdalla asiasta puhun, lausua sen toivomuksen, että oikeusministeriönkin taholta, mikäli siitä riippuu, koetettaisiin vaikuttaa tämän asian jouduttamiseksi, joka jo todellakin on kiireellinen. Tämän toivomuksen pyysi erityisesti mainitun museon johtaja täällä lausumaan ja sangen monet muutkin. Minä en tahdo tällä kertaa ryhtyä väittelyyn edustajain Salmialan ja Riipisen y. m. kanssa, mutta minä lausun valitteluni sen johdosta, että heidän esiintymisensä ei ole valtiopäiväjärjestyksen hengen mukaista. Valtiopäiväjärjestys — velvoittaa edustajaa esiintymään vakaasti ja arvokkaasti sekä karttamaan loukkaavaa puhetapaa. Mutta se tapa, millä edustajat Riipinen, Salmiala y.m. ovat täällä esiintyneet melkein aina, kun esiintyvät, ei ole arvokasta eikä vakaata eikä toisten loukkausta karttavaa. Suomalainen sananlasku sanoo, eitä paha kello rämisee oman rikkinäisyytensä vuoksi, ja tämä sopii myöskin epäilemättä poliittiseen puhetapaan, ja yleinen kansan käsitys on se, että joka aina toista solvaa, ei voi itsekään hyvä olla, vaan hän puhuu sydämensä kyllyydestä, joka ei ole hyvä. Samassa yhteydessä minä pyydän lausua ed. Salmialalle Ftelä-Hämeen edustajana sen — toivomuksen, että hän kiinnittäisi enemmän kuin yleensä näihin asti on tehnyt, huomiota Htelä-Hämeen paikallisiin asioihin. Minä olin puheissa tässä hiljattain erään etelä-hämäläisen oikeistoporva-. rin kanssa ja hän lausui tämän johdosta tyytymättömyytensä, että ed. Salmiala ei kiinnitä huomiota HFtelä-Hämeen paikallisim asioihin, vaan sen sijaan huitoo kaiken maailman muissa asioissa, jotka ovat Etelä-Hämeen porvarilliselle väestölle vähemmän kiintoisia ja vähemmän heidän talouttaan koskevia. Tämän pyydän sanoa kaikessa ystävyydessä ilman mitään pahaa tarkoitusta ja ilman sarvia ja hampaita
Oikealta: Puhuja hoitaa ne asiat !
.
Herra puhemies! Ed. Wiikin lausunto aiheutti minun pyytämään puheenvuoron sen takia, että ed. Wiik puheessansa toi vääriä tietoja. Ainakin yhdeltä kohdalta, nimittäin mikä koskee vankien opintokerhotyötä. Täällä on herra oikeusasiamiehen kertomuksessa selostus minun käsittääkseni juuri tästä tapauksesta, ja että asia tulisi oikaistuksi, minä pyydän tästä muutaman rivin esittää. Täällä on vankilan johtajan selostus opintokerhotyöstä, jossa sanotaan näin: ,Opintokerhotyö, joka toistaiseksi oli kokeiluasteella, oli haluttu perustaa toimivaksi vakavamman elämänkatsomuksen pohjalla, mikä kävi selville m. m. siitä, että yksi harrastuspiireistä oli muodostettu raamattupiiriksi ja että laulukuoron ohjelmistosta muodostivat tärkeän osan isänmaallisten ja kansanlaulujen lisäksi hengelliset laulut, joita kuoro joutui esittämään hartaushetkien ja jumalanpalveluksen yhteydessä. Jotta opintokerhon toiminta saataisiin pysymään eheänä, täytyi kerhoon valitun aineksen olla mahdollisimman yhtenäistä. Valinta oli senvuoksi ankaraa ja johti siihen, että n.s. kirkkovapauden omaavia, jotka vankeinhoitolaitoksesta annetun asetuksen 57 &:n nojalla olivat ilmoittaneet haluavansa olla ottamatta osaa jumalanpalveluksiin ja hartaushetkiin, ei suuremmassa määrässä voitu sijoittaa yhteen sellaisten kanssa, joiden elämänkatsomus oli päinvastainen, sillä aikaisemmin saadut kokemukset osoittivat, minkälaisia ristiriitoja juuri näiden kahden eri ryhmän välillä voi syntyä. Samoin harjoittivat kirkkovapaat vangit agiteerausta, joka joskus ilmeni kommunistisen kiihoitustyön muodossa.?? Mutta sitten täällä sanotaan, ettei ollut mitään kieltoa lopultakaan olemassa kirkkovapaiden vankien pääsylle. Siitä oli osoituksena, että yksi kirkkovapaa vanki oli ollut kerhossa heti sen toiminnan syksyllä 1935 alkaessa. Siis hän oli ollut kerhossa jo toiminnan alkaessa. Ja täällä jatketaan sitten, että toistaiseksi ei voitu ajatellakaan perustaa kirkkovapaita vankeja varten eri kerhoa, kun ei ollut varoja eikä voimia niihin. Ja lisätään kertomuksessa, että , mikään pelkkä oleskelukerho”, vielä vähemmin erikoinen kommunistikerho, ei voinut tulla kysymykseen”. Mutta sitten juuri tästä henkilöstä, jota ed. Wiik nähtävästi tarkoittaa, sanoo keskusvankilan johtokunta lausunnossaan, että häntä ei oltu hänen rikollisen entisyytensä ja luonteensa takia pidetty sopivana toistaiseksi pääsemään vankien n. s. kerhokouluun. Esteenä ei siis ollut kirkkovapaus. Samoin oikeusministeriön vankeinhoito-osasto lausunnossaan toi esiin, että näitten kirkkovapaiden vankien oli todettu —rettelöineen tavallisia esitelmiä kuullessaan sen johdosta, että niissä, vaikkapa vain ohimennen ja selostaen, oli joskus kosketeltu uskonnollisen elämän ilmiöitä. Kuten Helsingin keskusvankilan johtajan lausunnosta ilmeni, oli tämä vankiaines keskusvankilassa siksi huonoa ja vaikeasti hoidettavaa, että järjestyssääntöjen alkuun otettua mainintaa kerhon toiminnasta uskonnollisella pohjalla saattoi puolustaa, ja todetaan tästä menettelystä seuraavasti: ,Kun vankilan johto ei ollut meneteliyt lain vastaisesti, vaan päinvastoin oli olevien olojen vaatimalla tavalla koettanut ottaa käytäntöön menettelytavan, joka oli omiaan edistämään laitoksen järjestystä ja vankien kehittymistä asteettaisen käsittelyn mukaisesti, piti vankeinhoito- osasto kantelua aiheettomana.?? Minä siis totean, että ed. Wiik on täällä tuonut vääriä tietoja näistä vankien asioista. Se siitä. Sitten minä surkuttelen ed. Lohen tämänhetkistä tilaa. Minä olen todellakin luullut, että ed. Lohi, joka kuuluu kunnioitettujen laestadiolaisten kristittyjen joukkoon
Ed. Kivisalo: Niinkuin minäkin!
, että hän todellakin olisi vakaumuksellinen kristitty, joka taisteleisi myöskin kristinuskon suurten totuuksien puolesta paikalla millä hyvänsä. Ja nyt ed. Lohi täällä kansanedustajan ominaisuudessa antaa sellaisen lausunnon, että tuo kirkosta eronnut suurelta osalta ateistinen, uskonnon vastainen vasemmisto koko ajan hänelle osoittaa suosiotansa. Minun täytyy sanoa, että minua säälittää ed. Lohen tila. Ja toisaalta ed. Lohi tuomitsi vasemmiston iloitessa sen toiminnan, joka kuitenkin tapahtuu Suo-: men kansalle kaikkein pyhimpien arvojen puolustamisen puolesta, uskonnon puolesta, kirkon puolesta ja isänmaan vapauden puolesta, niinkuin isänmaallisen kansanliikkeen toiminta tapahtuu. Politiikka on nähtävästi kristityn miehen tilan tehnyt näin surkuteltavaksi.
Herra puhemies! — Ensinnäkin minä pyydän huomauttaa ed. Salmialan lausunnon johdosta, että Soihtulehti ei ole minun äänenkannattajani. Minä kuitenkin sitä silloin tällöin luen, niinkuin minä luen esimerkiksi Ajan Suuntaa, viimemainittua kuitenkin paljon ahkerammin, miltei joka päivä. Ja minun täytyy sanoa, että Ajan Suunta ei ole myöskään minun äänenkannattajani. Mutta siitä huolimatta minä olen niin siihen lehteen tottunut, että jos siinä ei ole yhteen viikkoon minua perusteellisesti haukuttu, niin minulta menee yöuni
Ed. von Frenckell: Samat sanat, edustaja Räisänen !
. Ed. Riipinen täällä valitteli sitä, että tuo Soihtu-lehti on julkaissut Neuvosto-Venäjän numeron. Minulla on muistissa, että joitakin vuosia sitten eräs porvarillinen aikakauskirja — en muista nimeä, mutta se oli — Vientiyhdistyksen — äänenkannattaja, Vientiyhdistyksen, jonka toimitusjohtaja on Jaakko Kahma — julkaisi Venäjän-numeron tai numeronsa Venäjää varten venäjänkielellä, kokonaan, alusta loppuun, niin ettei tämä Soihdun esiintyminen nyt niin ihmettä ole eikä sentään valtio- tai maanpetosta voida tehdä siitä, jos kirjoitetaan vaikka Neuvosto-Venäjästä tai vaikka sille. Mitä Soihdun kirjoituksiin tulee, niin kyllä minä olen huomannut, että siellä on ollut Leninin ja Stalinin, ja muidenkin suurien neuvostovenäläisten herrojen, kirjoituksia. Minusta on hyvä, että niitäkin käännetään suomenkielelle, niinkuin on hyvä, että on sitä aikaisempaa venäjänkielistä kirjallisuutta käännetty suomenkielelle, missä käännöstyössä on ahkeroinut kiitettävästi ed. Riipinen. Minähän olen siitä jo aikaisemmin antanut
Ed. Riipinen: Vanha asia!
kiitokseni täällä eduskunnassa ja toistan sen vielä ja toivon, että teidän venäjänkielen taitonne ja hyvä kynänne vielä tekisi paljon palveluksia tässä suhteessa, eikä olisi. pahitteeksi, vaikka kääntäisitte nuorempaakin venäjänkielistä kirjallisuutta, vaikka ihan sitä neuvostovenäläistä, niin että me, joilla ei ole venäjänkielen taitoa, voisimme sitä seurata ja lukea omalla rakkaalla äidinkielellämme
Ed. Riipinen: Huono vitsi!
. Samoin kuin minulla ja ed. Salmialalla ja ed. Riipisellä ei ole näistä asioista ja suhtautumisista samanlaista käsitystä, samoin ei meillä ole myöskään, sikäli kuin minä nytkin kuulin heidän lausuntojaan, samaa käsitystä siitä asiasta, johon minä tällä hetkellä haluan kiinnittää huomiota, nimittäin vankeinhoidosta. Nykyään on hyvin tavallista, että kansanvaltaisissa piireissä arvostellaan jonkin maan sivistysoloja sen mukaan miten se käsittelee vankejaan, s. o. tuomittuja kansalaisiaan. Tämän mittapuun mukaan arvostellaan Suomea ulkomailla paljon vähemmän positiivisesti kuin esim. sen velanmaksukyvyn mukaan, ja sen vuoksi ei Suomea lasketa — sivistyksellisesti toistaiseksi täysin kuuluvaksi demokraattiseen Skandinaviaan. Kivimäen hallituksen aikana, jolloin lapualaisaineksia suojeltiin, kasvoivat vankeinhoidossa vallitsevat epäkohdat entisestäänkin. Fsimerkkinä mainittakoon, etteivät esimerkiksi Tammisaaren pakkotyölaitoksessa vallitsevat ennenkuulumattomat epäkohdat, jotka vuonna 1933 johtivat 13 päivää kestäneeseen syömälakkoon, johon otti osaa satoja vankeja ja joka maksoi neljän vangin elämän, johtaneet edes puolueettomaan tutkimukseen. Hallitus otti täydestä vankeinhoitolaitoksen virkamiesten selitykset, virkamiesten, jotka olivat laatineet ja allekirjoittaneet Tammisaaren pakkotyölaitoksen viranomaisille ne ohjeet, joihin perustuvat toimenpiteet johtivat syömälakkoon. Nämä ohjeet minä esitin täällä eduskunnassa vuonna 1933. Eduskunnan puuttumista asiaan ei katsottu tarpeelliseksi, vaikka minä ja monet muut sosialidemokraattiset puhujat usein sen jälkeenkin selostimme Tammisaaren pakkotyölaitoksessa edelleenkin esiintyneitä epäkohtia. Ainoa toimenpide eduskunnan taholta oli se lausunto, jonka eduskunta perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan hyväksyi käsitellessään hallituksen kertomusta vuodelta 1933. Tämä lausunto kuuluu: ,että niin kauan kuin poliittiset vangit lain nojalla ovat oikeutetut nauttimaan määrätynlaisia oikeuksia, näitä oikeuksia ei ainoastaan vankilan sisäisissä järjestelyissä ilmenneiden vaikeuksien vuoksi saa tehdä tehottomiksi”. Sitä paitsi on eduskunnan oikeusasiamies silloin tällöin tehnyt kohteliaita muistutuksia vankeinhoitoviranomaisten menettelytapojen johdosta. Mutta herrat Arvelo ja Mannola ovat istuneet niin lujasti satulassaan, ettei heidän ole tarvinnut välittää näistä huomautuksista. Nämä virkamiehet ovat tietenkin ajatelleet, että kun heidän osuutensa johdosta vuoden 1933 tapauksiin ei ryhdytty ylempien viranomaisten taholta mihinkään toimenpiteeseen he voivat rauhassa jatkaa lapualaismielistä vankeinhoitopolitiikkaansa välittämättä eduskunnan luottamusmiehen, eduskunnan oikeusasiamiehen muistutuksista. Päinvastoin on vankeinhoitolaitoksen virallisessa. äänenkannattajassa vastattu hyvin yliolkaisesti eräisiin eduskunnan oikeusasiamiehen muistutuksiin, esim. muistutuksiin siitä, että vangeille tulleiden kirjeiden pidättämisestä on vangeille ilmoitettava. Ja kun oikeusasiamies oli tehnyt muistutuksen siitä, että pakkolaitosvangeille kuuluvaa oikeutta. tilata sanomalehteä on sovellettava puolueettomasti, — vastasi —vankeinhoitovirasto muistutukseen antamalla pakkolaitoksen johtajalle ohjeen, että oikeus tilata päivälehtiä on otettava vangeilta kokonaan pois
Ed. Komu: Vanha resepti!
. — Aivan, vanha resepti. Tässä nimittäin toistuu sama mikä tapahtui poliittisiin vankeihin nähden jo vuonna 1933, jolloin heiltä otettiin vankeinhoitolaitoksen määräyksestä pois lainmukainen oikeus tilata päivälehtiä. Vastaamalla yliolkaisesti eduskunnan oikeusasiamiehelle ja riistämällä vangeilta heille kuuluvia oikeuksia on vankeinhoitovirasto ei ainoastaan osoittanut välinpitämättömyyttä eduskunnan oikeusasiamiehen muistutuksiin nähden, vaan suorastaan loukannut eduskunnan luottamusta. Syy siihen, että vankeinhoitovirasto on voinut loukata vankien oikeuksia ja osoittaa välinpitämättömyyttä eduskunnan oikeusasiamiehen antamiin ohjeisiin nähden, on se, että vankeinhoitolaitos on tullut liian riippumattomaksi oikeusministerin ja hallituksen kontrollista. Tilanne paheni vielä senjälkeen, kun Kivimäen hallitus yhtenä viimeisimpänä toimenpiteenään sai aikaan asetuksen, joka muodollisestikin teki vankeinhoitovirastosta miltei itsenäisen laitoksen. On välttämätöntä muuttaa nykyinen vankeinhoitoalalla vallitseva tilanne. Minä olen huomannut osan yleistä mielipidettäkin jo heränneen huomaamaan, että meidänkin maassamme on aika länsimaisten esikuvien mukaan inhimillistyttää — vankeinhoitokomento
Ed. Komu: Ja muuttaa johto!
. On kiinnitetty huomiota Englannissa käynnissä olevaan laajasuuntaiseen vankeinhoitouudistukseen sekä Skandinavian maitten uudenaikaisiin ja inhimillisiin vankeinhoito- oloihin. Yleensä näyttää voimakas mielipide olevan nousemassa natsilaismallisten vankeinhoitomenetelmien soveltamista vastaan. Tahdon erityisesti kiinnittää huomiota sairaiden vankien kohteluun, koska se hyvin kuvaa vankeinhoitoviranomaisten nykyistä suhtautumista vankeihin yleensä. Nykyinen vankeinhoitojärjestelmämme on omiaan kasvattamaan joukon ruumiillisesti ja henkisesti vajavaisia henkilöitä, jotka rangaistuksensa kärsittyään joutuvat yhteiskunnan huollettaviksi. Tässä on kysymyksessä niin perinpohjin väärä ja yhteiskunnallisesti niin tarkoitustaanvastaamaton järjestelmä, että ei voi oikeastaan puhua sen uudistamisesta, vaan sen kokonaan hylkäämisestä. Pyydän ensinnäkin kiinnittää huomiota keuhkotautisten vankien hoitoon, johon täällä jo on aikaisemminkin viitattu. Huonoimmassa asemassa ovat keuhkotautiset naisvangit, koska heitä varten ei ole vankiloissa mitään sairaalapaikkoja. Mitä miesvankeihin taas tulee, on vankeinhoitoviranomaisten taholta harjoitettu jonkunlaista propagandaa senvuoksi, että Tammisaaren pakkotyölaitokseen on perustettu miesvankeja varten tuberkuloosisairaala. Mutta tämäkin sairaala on huonosti varustettu, kuten siitä julkisuudessa jo vuonna 1934 on huomautettu. Myöhemmin on käynyt ilmi, että tämän sairaalan potilaat, niinhyvin poliittiset vangit kuin tavalliset rikosvangit, eivät saa mitään varsinaista hoitoa. He saavat vain vapauden työpakosta, jonkinverran parempaa ruokaa ja oleskella pitemmän aikaa ulkoilmassa, mikäli jaksavat kävellä kolme tuntia yhtämit.taa. Makuulla nämä potilaat eivät voi ulkoilmassa laisinkaan olla, mikä olisi keuhkotautisille aivan välttämätöntä, puhumattakaan siitä, että voisivat tulla osallisiksi niistä uudenaikaisista hoitotavoista, joita keuhkotaudin hoidossa jo meilläkin käytetään
Vasemmalta: Typetys!
. Esimerkiksi typetys. Sääntönä on sairaihin nähden, ettei vankiloissa toimiteta leikkauksia. Hyvin usein tapahtuu, että vankilasta vapautuu vanki kärsien leikkauksella paranneitavaa sairautta, joka on saattanut jatkua useita vuosia. Keuhkotautipotilaita tutkitaan hyvin harvoin ja pintapuolisesti. Minulle on lisäksi kerrottu sellaistakin, että poliittisia vankeja on käsitelty keuhkotautisina, vaikka he eivät ole keuhkotautia sairastavia, millainen voi olla seurausta vain huolimattomasta tutkimuksesta. Mutta kaikkein mieltäjärkyttävimpiä ovat marraskuuta 19837. olleet sellaiset tapaukset, joissa sairaat kriminaalivangit ovat joutuneet suorastaan raa'an kohtelun alaisiksi. On tapahtunut m. m. sellaista, että keuhkotautinen vanki on siirretty sairaalasta kurinpidollisesti rangaistuna rangaistusselliin, missä hän hoidon puutteessa kuoli. Ja äskettäin on kerrottu vielä järkyttävämpiä tapauksia. Eräät Tammisaaren pakkotyölaitoksen sairaalassa olevat kriminaalivangit olivat ryhtyneet syömälakkoon vastalauseeksi huonoa kohtelua vastaan. Lopettaakseen nämä syömälakot ryhtyi vankilanjohto käyttämään raipparangaistuksia syömälakossa olevia sairaita vankeja kohtaan. Minulle on ilmoitettu kaksi tapausta, jotka ovat tapahtuneet viime kesän aikana. Toisessa tapauksessa lienee raipparangaistusta sovellettu senjälkeen, kun oli lakossaolevaa jo neljänä päivänä tai viitenä päivänä pakkosyötetty. Kerrotaan, että kysymyksessäoleva vanki sai 25 raipanlyöntiä ja tuomio sanotaan pannun täytäntöön siten, että tuomittu sai ensimmäisenä päivänä 10 lyöntiä ja seuraavana 15 lyöntiä. Tällainen rangaistustapa on barbaarista ja sellaista vastaan on reagoitava. Mitä on vankilan lääkärillä ollut sanottavaa tällaisesta kurinpitorangaistuksesta? Toinen tapaus sattui vähän myöhemmin. Uhrina siinä oli syömälakossa oleva keuhkotautinen vanki, jonka sanotaan rangaistustilaisuudessa olleen täyttä ymmärrystä vailla. Näin on minulle kerrottu. Minä toivon, että herra oikeusministeri pitää huolta siitä, että näissä asioissa toimitetaan tutkimus ja että sitä tutkimusta ovat toimittamassa muutkin kuin herrat Arvelo ja Mannola
Vasemmalta: Oikein !
. Olen tuonut esille nämä tapaukset, joissa sairaita vankeja on epäinhimillisellä barbaarisella tavalla kohdeltu, toivoen, että ryhdyttäisiin sellaisiin toimenpiteisiin, että ' vankeinhoitolaitoksessa sekä ylhäältä että alhaalta poistetaan sellaiset ainekset, jotka ovat moisiin menettelytapoihin syypäät. Jos näin ei tapahdu, emme voi sanoa elävämme todellisessa demokraattisessa valtiossa. Demokraattisen Ranskan ensimmäinen toimenpide oli surullisen kuuluisan Pirunsaaren vankisiirtolan lakkauttaminen ja demokraattisen hallituksen toimeenpano indiassa on niinikään aiheuttanut sen, että poliittisia vankeja varten järjestetty paljon arvostelua herättänyt Andamani-saarten vankileiri on lakkautettu. Milloin kohottaa demokraattinen Suomi mainettaan puhdistamalla Tammisaaren pakkotyölaitoksen, jossa lähes 20 vuoden ajan on sovellettu mitä epäinhimillisimpiä menettelytapoja. Täällä me kuulimme ed. Salmialan, joka on siviiliammatiltaan rikosoikeuden professori, käsityksen siitä, minkälainen on natsilainen vankeinhoitokomento. Minä olen tässä arvostellut meidän vankeinhoitoviranomaisiamme, vankeinhoidon ylintä johtoa. Minun kuitenkin on ilolla todettava ja, se on tässä esitettävä, että eivät suinkaan kaikki 'vankeinhoitoviranomaiset ole sillä kannalla kuin ylin johto, joka näkyy saavan rikosoikeuden professori Salmialan siunauksen. Minulla on edessäni tänä päivänä Suomen Sosialidemokraatissa julkaistu kirjoitus, se on , avoin kirje valtioneuvostolle”. Minä toivon, että edustajat sen lukevat — myöskin edustajat Salmiala ja Riipinen. Tämä avoin kirje valtioneuvostolle on, niinkuin allekirjoituksesta nähdään, Artturi Vesenterän, Helsingin keskusvankilan ensimmäisen opettajan kirjoitus
Vasemmalta: Maisterismiehen kirjoitus!
. Niin hän on maisteri, ei rikosoikeuden professori, rautta hän on ammatiltaan, niinkuin huomatäan, vankeinhoitoviranomainen, Helsingin keskusvankilan ensimmäinen opettaja, joka virassaan tulee varsin läheiseen kosketukseen vankien kanssa ja voi näitä asioita varmasti paljon paremmin huomioida kuin kiihkeä — natsilainen edustaja Salmiala. Maisteri Vesenterä lausuu tässä vetoumuksessaan lopuksi sen, joka on ollut läpiku!lkevana punaisena lankana minun tässä vaatimattomassa esityksessäni, ja kun hän on, kuten sanottu, vankeinhoitoviranomainen, ammattimies tuolla alalla, niin on minulla suuri ilo hänen kirjoituksensa loppuosa lainata tämän esitykseni lopuksi: , Niiden epäinhimillisten rajoitusten poistaminen, jotka rasittavat nykyistä vankeinhoitoamme, on paljon suurempi lahja kuin joidenkin kuukausien tuomion lyhennys.” Maisteri Vesenterä on saanut aiheen kirjoitukseensa sen johdosta, että julkisuudessa on esitetty amnestia toimeenpantavaksi itsenäisyytemme 20-vuotisen juhlapäivän johdosta. No niin. Hän jatkaa: , Sen valmistelu? — — nimittäin epäinhimillisten rajoitusten poistamisen vankeinhoidosta — ,— — kyllä vaatii pitemmän ajan kuin tavanmukaisen armahduksen laatiminen, mutta sen seuraukset ovat myös paljon laajakantoisemmat. Fikä ole mahdotonta sopivalla tavalla mainittuna päivänä vangeille ilmoittaa, että heidän rangaistuksensa täytäntöönpanossa suunnitellaan eräitä inhimilliseen suuntaan käypiä muutoksia. Tällaisesta armahduksesta koituisi todellista siunausta vangeille itselleen, lohdutusta heidän omaisilleen ja hyötyä sille yhteiskunnalle, jonka kuitenkin joskus tulee ottaa vastaan vanki vapaiden jäsentensä joukkoon. Onhan yhteiskunnalle itselleen edullisempaa ottaa vastaan vapauteen ruumiillisen ja sielullisen terveytensä mahdollisimman suuressa määrässä säilyttäneet vapautuneet kansalaiset kuin ummehtuneen ilman ja kaikenmoisten perusteettomien rajoitusten rääkkäämät kalpeaposkiset kansalaiset. Muistakaamme Kristuksen sanoja: , Mitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle.”? Näin kirjoittaa tämänpäiväisessä Suomen Sosialidemokraatissa Helsingin keskusvankilan ensimmäinen opettaja. Hänen, vankeinhoitoviranomaisen, käsitykset nykyisestä vankeinhoitokomennosta ovat täysin vastakkaiset edustaja ja rikosoikeuden professori Salmialan käsityksille, jotka ovat sitä natsilaista käsitystapaa, jota hän muutenkin poliittisessa elämässään esittää.
Herra puhemies! — Vastaan ensinnä ed. Räisäselle
Vasemmalta: Kovin lempeästi!
. Ed. Räisänen on väittänyt, että minä olisin puhunut natsilaisesta vankeinhoidosta. En sanonut ainoatakaan sanaa siitä. Puhuin vain niistä periaatteista, joita tähän saakka on maailmassa yleensä sovellettu vankeinhoitoon nähden. Huomautin, että jokseenkin kaikki ovat sitä mieltä, että rangaistuksen tulee olla jotain muuta kuin yhteiskunnallista huoltoa tai sairashoitoa. Jos se tällaiseksi muodostuu, niin silloin katoaa kokonaan rangaistuksen yleispreventiivinen vaikutus. Se ei enää ole mikään yleisestävä toimenpide yhteiskunnan puolelta. Se ei peloita rikoksen suunnittelijaa, ei tyydytä rikoksentekijän ympäristöä ja se ei myöskään anna hyvitystä niille, joita vastaan on rikottu. Rikospoliittisesti tulee rangaistuksella olla tällainen yleispreventiivinen vaikutus, muuten se on tehoton. Jos lähdetään sille tielle, että rangaistukselta otetaan pois tämä yleisestävä vaikutus ja siitä tehdään puhtaasti sairashoidollinen — huoltotoimenpide, niin varmaa on, että vankiloiden asukasmäärä tulee huomattavasti kasvamaan. Siitä on todistuksena ennenkaikkea Amerikan rikostilasto ja vankeinhoitolaitokset. Siellähän jo ennen maailmansotaa sovellettiin aivan erityisen humaanisia periaatteita, ja ne ovat johtaneet siihen, että siellä on saatu rakentaa vankila vankilan jälkeen ilman, että vähemmässäkään määrässä on voitu tyrehdyttää rikollisuuden kasvua, joka tosiasiallisesti on suurin koko sivistyneessä maailmassa. Valtio ja yhteiskunta ryhtyy rangaistustoimenpiteisiin suojellakseen oikeusjärjestystään ja itseään, ja valitessaan keinoja tämän päämäärän saavuttamiseksi on se velvollinen pitämään huolta siitä, että nämä toimenpiteet ovat sellaisia, että ne toteuttavat sen päämäärän, johon niillä pyritään. Niiden humaanisuus ei saa olla ratkaiseva, vaan niiden kyky toteuttaa se päämäärä, mihinkä niillä pyritään, tietenkin samalla huomioon ottaen, etteivät ne ole niin sanoakseni epähumaanisempia, kuin mikä välttämätöntä on. Minä luulen, että meidän vankeinhoitojohtomme on soveltanut ranvaistusten käytäntöönpanossa kaikkia niitä periaatteita, joihin meidän nykyinen oikeusjärjestyksemme ja rikoslainsäädäntömme on vankeinhoidon velvoittanut. Ja minä olen tietoinen myöskin siitä, että vankeinhoitojohtomme on mahdollisimman suuressa määrässä pyrkinyt niin sanoakseni humanisoimaan rangaistustoimenpiteitä sikäli kuin se on ollut mahdollista voimassa olevan oikeuden puitteissa. Vasemmiston taholta on esitetty tänä päivänä samat vaatimukset rangaistusten suhteen kuin aikaisemminkin. Vasemmisto meillä katsoo, että rangaistusten tulisi olla etupäässä yhteiskunnallista huoltoa, yhteiskunnallista sairashoitoa, eikä mitään muuta. Tämän vasemmiston käsityskannan ja yleisen rikoslainsäädännön kannan välillä on yhtä suuri ero kuin on yön ja päivän välillä. On mahdotonta vaatia, että meidän täytäntöönpanoviranomaisemme lähtisivät toteuttamaan vasemmiston vaatimuksia niin kauan kuin he aikovat olla voimassa olevan lain pohjalla. En muuten ymmärrä, minkä vuoksi vasemmisto niin tavattoman paljon kiinnittää huomiota rangaistuslaitokseen, mutta ei kiinnitä huomiota niihin toimenpiteisiin, jotka ovat välttämättömiä rikollisuuden estämiseksi. Rikospoliisitoiminta on rikollisuuteen nähden preventiivistä laatua, mutta meidän vasemmistomme vastustaa rikospoliisilaitoksen tehostamista. Tuntuu siltä, että se pyrkii hankkimaan itselleen niiden suosion, jotka, surullista kyllä, ovat joutuneet yhteiskuntajärjestyksen kanssa ristiriitaan ja siten tulleet vankilaan suljetuiksi
Md. Räisänen: Sanokaa varovasti, ettette loukkaisi!
. Olisin vastannut, mutta en kuullut
Ed. Räisänen: Sanokaa varovasti loukkauksenne!
. Ed. Räisänen huomautti myöskin, ettei , Soihtu” ole hänen äänenkannattajansa. En ole väittänytkään, että siinä lehdessä mainittaisiin, että , Soihtu” edustaa ed. Räisästä, mutta varmaa on, että se edustaa juuri sitä käsityskantaa, jota ed. Räisänen julkisestikin julistaisi, jos hän sitä puolueessaan uskaltaisi, mutta leipävarras kohoaisi liian korkealle, jos hän tämän uskaltaisi tehdä. Sen jälkeen olisin sanonut muutaman sanan ed. Kivisalolle
Ed. Kivisalo: Kyllä minä täällä olen!
. Ed. Kivisalo huomautti, että minun tulisi ryhtyä enemmän hoitelemaan paikallisia asioita. Minä käsitykseni mukaan luulen, että näiden paikallisten aloitteiden teko on n.s. kalastelemista, ja minä en ainakaan toistaiseksi ole katsonut tarpeelliseksi ryhtyä tähän kalasteluun. Olen vakuutettu siitä, että ne erikoisasiat, joita ei vain puoluepoliittisista syistä ole eduskuntaan tuotava, tulevat tänne myös meidän Etelä-Hämeen IKL:n edustajien kautta. Viittaan vain viimeiseen aloitteeseemme, joka koski Vanajaveden laskua. Lopuksi muutama sana ed. Lohelle. Valitettavasti hän ei ole täällä saapuvilla. Minulla olisi ollut muutama vakava sana hänelle osoitettavana. Ed. Lohi syytti meitä repimisestä ja kiihoittamisesta
Keskustasta: No sitä se on!
. Me olemme todellakin olleet taisteluasenteessa nykyiseen suuntaan nähden, sillä meidän mielestämme nykyinen suunta on vaarallinen. Se johtaa vähitellen meidät marxilaisuuden kuiluun. Meillä täällä Suomessa on kerran ollut koetettava, mitä merkitsee se, kun marxilaisuus on määräävänä, se maksoi liiaksi paljon tälle kansalle ihmishenkiä, tuskaa ja taloudellisia tappioita. Meillä ei ole varaa lähteä uudelleen sille tielle. Me taistelemme tässä aivan samoilla linjoilla, joilla maalaisliitto taisteli ennen viime vaaleja. Maalaisliiton johto noudatti aivan samaa taistelua, jota mekin nyt harjoitamme marxilaisuutta vastaan. Minä pyydän tässä lukea vain muutaman rivin siitä julistuksesta ja kehoituksesta, jonka maalaisliiton johto esitti kannattajilleen ennen viime vaaleja. Siinä sanotaan näin: , Suomen valveutuneen talonpoikaisväestön on nyt huolehdittava siitä, ettei maanpetoksellisten kommunistien — soluttama sosialidemokraattinen puolue saa jatkuvasti hallita tätä maata ruotsalaisten ja edistysmielisten avulla. Jos tästä menosta ei tehdä loppua, johtaa se isänmaamme uusiin raskaisiin koettelemuksiin. Näin julisti maalaisliitto ennen vaaleja. Nyt se on yhdessä näiden maanpetoksellisten kommunistien soluttamien sosialidemokraattien kanssa valtaa pitelemässä ja jos me nyt varoitamme kansaa, niin se on ed. Lohen mielestä kiihoittamista. Minä totean tässä maalaisliitostakin, että sen kanta on asioihin nähden aivan sama kuin herra valtiovarainministeri Tannerin: kun ollaan vallassa, niin silloin on vallan toiset periaatteet kuin silloin kun pyritään valtaan.
Minä tahdon kiinnittää huomiota siihen, mitä ed. Wiik täällä mainitsi. Minun huomatakseni hän ei löytänyt yhtään ainoata kunnollista vankilaviranomaista. Ja sen tähden hän ajatteli, että vangit ovat onnettomia kun ovat tällaisten virkamiesten käsissä. Ed. Räisänen toki löysi ainakin yhden hänen mieleisensä, vain yhden. Minä olen itse ollut samassa asemassa aikaisemmin ja tiedän omasta kokemuksesta, miten äärettömän vaikea ja vastuunalainen se työala on. Minä tunnen hkenkilökohtaisesti sangen useita sillä alalla työskenteleviä ja olen vakuutettu siitä, että he tekevät kaiken voitavansa vankien hyväksi sekä maan ja kansan hyväksi tässä asiassa. Sen tähden minusta tuntuu merkilliseltä, että Suomen eduskunta tavan takaa puuttuu sangen sopimattomalla tavalla näihin arkaluontoisiin asioihin sen sijaan, että annettaisiin heidän rauhassa tehdä vastuunalaista ja tärkeätä työtänsä. se oli tältä kohdalta, mitä minä tahdoin sanoa, etten toivoisi, että eduskunnan taholta liian usein tähän huomiota kiinnitetään. Sitten minä haluan sanoa, että kannatan ed. Salmialan mielipidettä hänen mainitsemiinsa sanomalehtiin nähden, m. m. vastikään ilmestyneeseen näytenumeroon Ajatuksen Vapaus, joka on alkanut ilmestyä Tampereella. Me tiedämme, että on olemassa noin 15 vuoden ajalta n.s. siviilirekisteri. Vaikka siihen on koetettu, koettamalla koetettu saada väkeä niin paljon kuin mahdollista, niin on kumminkin tulos se, että vuonna 1985 oli siviilirekisteriin merkitty ainoastaan 66,269 henkeä, eli prosenteissa 1.75. Ja tästäkin määrästä on sangen suuri määrä sellaisia, jotka eivät suinkaan ole kielteisellä kannalla uskonnollisiin arvoihin nähden, vaan ovat joissakin opinkohdissa erillään kirkonopista, mutta eivät ole voineet muodostaa omaa yhdistystään. Nyt nämä siviilirekisteriin kuuluvat ovat muodostaneet omia yhdistyksiä vallankin eri kaupunkeihin, sillä kaupungeissa ja tehdaspaikoissa niitä on enemmän. Suurissa maalaisseurakunnissa, joissa voi olla väkeä 10,000—12,000 henkeä, ei ole kuin 20—30 siviilirekisteriin merkittyä ja nekin ovat siellä vähenemässä. Näissä siviilirekisteriläisten joukoissa on tällaisia yhdistyksiä muodostettu, niitä on Kotkaan, Lahteen y. m., Lahdessa ensimmäiseksi. Siellä eräs merkillinen maisteri Lampön, joka nyt käyttää nimeä Iso-Keisari, tässä vuosi takaperin esiintyi näissä merkeissä surullista kyllä. Hän oli Savolaiseen osakuntaan ennen kuuluva ja hän kirjoitti Savolaiselle osakunnalle, että antakaa hyvät osakuntalaiset minun tulla teille selittämään uusia vapaita nykyaikaisia aatteita. Savolainen osakunta vastasi aivan oikein, että me emme tarvitse sellaista maisteria emmekä mitään sellaisia oppeja. He yksinkertaisesti niinkuin pitikin, heittivät yli laidan tällaisen maisterin. Kun viimeksi vietettiin Martti Lutherin päivää marraskuun 10 päivänä, niin samana päivänä Helsingin työväentalolla pidettiin suurenmoinen kokous näissä samoissa merkeissä
Vasemmalta: Oliko siellä vankeja?
. Se oli näiden siviilirekisteriläisten. Siellä oli Lampen ja Lassila y.m. sekä luultavasti teistä vasemmalla olijoista olivat siellä useimmat mukana. Te tiedätte, että siellä jos missään rienattiin ja pilkattiin kaikkein pyhimpiä asioita, ja sentähden vakava kirkkoväki ja uskonnollinen väki pitkin maaseutua aivan vakavasti odottaa ja toivoo, että meidän viranomaisemme jotakin teke
Keskiviikkona 24 p. marraskuuta 1937. vät näissä asioissa, sillä nämä eivät ole mitään pieniä asioita ainakaan maalaisväelle, kirkkoväelle ja uskonnolliselle väelle Eduskunnasta: 10 pääluokka!
. 10 päivä se siellä oli juuri, siitä saatte olla vakuutettu ja se oli Martti Lutherin päivä. Näitä samoja aatteita ja asioita on juuri ajamassa tämä uusi mainittu lehti Ajatuksen Vapaus, on epäilemättä törkeimpiä sanomalehtiä, mitä suomenkielellä on milloinkaan ilmestynyt. Herra oikeusministeri, minä pyydän vakavasti, että tähän kiinnitetään huomiota ja ryhdytään niihin toimenpiteisiin, joihin asia antaa aihetta.
Ed. Salmiala näkyy jokaisessa asiassa osaavan sovittaa sanansa niin, kuin se hänelle on aina tarkoituksenmukaista. Niinpä nyt tälläkin kertaa, muistamatta edes sitä, mitä :hän joskus aikaisemmin on sanonut esim. Amerikan rikollisuudesta. Hänhän joku vuosi sanoi, että Ameriikan suuri rikollisuus johtuu siitä, kun siellä useimmat rikolliset eivät joudu vastaamaan lainkaan rikoksistaan, vaan noin 8 tai 9 10:stä murhamiehestä pääsee pakenemaan eikä häntä saada kiinni, ja tämä selitys tietysti onkin oikea. Nyt, kun meikäläiseltä taholta waaditaan meikäläisiin vankila-oloihin parannusta, niin ed. Salmiala selittää, että se johtaa ihan sellaisiin onnettomiin tuloksiin, mihin Ameriikassa on päästy. Hänen tietämänsä mukaan. siellä rikollisuus nyt siis johtuu siitä, että siellä sosiaalista hoitoa annetaan vankiloissa eikä suinkaan siitä seikasta, että 8 tai 9 murhamiestä pääsee kaikesta raneaistuksesta vapaaksi. Tämä on wallan merkillistä, että mitenkä voidaan sama asia selittää yhtenä päivänä yhdellä toisena toisella tavalla, kuinka kulloinkin vaan tarkoitusperät vaativat. Minä kanssa jonkunverran tiedän Ameriikan oloja niinkuin myöskin sen, ettei siellä erikoisesti lempeä- ja 'helläkätisesti hoidella vankeja, vaikkakin siellä on vankilan johtajia, jotka ovat hyvin ihumaanisia, mutta eivät ole voineet muuttaa sikäläistä vankilajärjestystä. Ei meikäläisiä epäkohtia myöskään pitäisi estää korjaamasta sillä, että tuodaan aivan vääriä ja valheellisia tietoja toisten maiden vankilaoloista.
Minulle kerrottiin, että ed. Riipinen täällä, kun minä en ollut silloin sisällä, on surkutellut minua, että minä kristittynä miehenä olen suistunut ateistisen marxilaisuuden syliin
Ed. Riipinen: En minä niin ole sanonut!
. Näin minulle jotain tähän tapaan kerrottiin
Ed. Riipinen: Ei, se oli väärin!
tai sen puolusta- Jin. Minä pyydän ed. Riipiselle huomauttaa, että se tuomari, jonka edessä me jokainen olemme tilivelvolliset, tietää, että minä en jumalattomuutta enkä jumalankielteisyyttä ole koskaan missään tapauksessa kannattanut enkä puolustanut. Mutta toinen on se, että minä puolustan laillista valtiovaltaa ja yhteiskuntajärjestystä ja esivaltaa. Siihen Pyhä Kirjakin minua neuvoo. Se ei neuvo kiihoittamaan vihan myrkyllä kansanluokkia, eri aatesuuntia, toinen toistaan vastaan, mutta kuuliaisena esivallalle rauhallista yhteiskuntaelämää ylläpitämään. Tämä on minun tarkoitukseni ja päämääräni.
Pyysin puheenvuoroa rauhoittaakseni ed. Salovaaraa, kun hän arveli, etten ole löytänyt vankeinhoitomiesten joukosta ketään, jonka toiminnan olisin hyväksynyt. Todettuani, että vankiloissa. pyritään nöyryyttämään vankeja, jatkoin tähän tapaan: , Tämä piirre ei kyllä ole yleinen. On vankilan 'johtajia, on pappeja, opettajia ja vanginvartijoita, jotka ikäsittävät tehtävänsä paremmin. Mutta on paljon niitäkin, jotka eivät sitä tee.” Minä en tahtoisi kenellekään tehdä vääryyttä. Tiedän, että on humaanisia vankeinhoitomiehiä. Uskon että on pappeja, jotka ajattelevat ja tuntevat uskonnollisesti. Enkä tahtoisi sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että on IKL:läisiä, jotka luulevat ajattelevansa isänmaallisesti.
Jollei meillä olisi selvää. päiväjärjestystä edessämme, niin ei ainakaan tästä lkeskustelusta pääsisi käsitykseen, mitä asiaa täällä käsitellään tällä kertaa. Luulisi, niinkuin olisi joku välikysymys. esillä, ja meillä pitäisi olla tulevan vuoden menoarvio. En minäkään kyllä aio nyt ruveta erikoisemmin numeroista puhumaan, vaan yhdyn tähän keskusteluun, mikä. täällä on viritetty. Sanon vain muutaman sanan omana ja valitsijaini käsityksenä. Kun täällä on pidetty suurta ääntä siitä, että vankeja kohdellaan huonosti, niin on,. mikäli olen mvoinut keskustelua seurata, jäänyt huomauttamatta se, että vangeista pidetään yleensä hyvää huolta. Otetaan esille mikä oikeusasiamiehen kertomus tahansa. $Siinä on rekisterit alussa ja niistä näkyy, että hän toimii paljon vankien hyväksi, hänelle saattaa sama vanki tehdä 4—5 kertaa wuodessa kanteluita ja hän aina ottaa selvän, onko asioissa perää. Omasta aloitteestaan hän käy vankiloita tarkastamassa ja kertomuksissa mainitaan, että jossakin tapauksessa tuli yksi puheille, monessa vankilassa ei tullut ketään. Tämähän osoittaa, että asiat elvät ole niin huonosti kuin täällä on tahdottu väittää. Jos tarkemmin katselee näitä kertomuksia sitten sivu sivulta niin niistä löytää paljon sellaista, joka ainakin maalaisjärjellä käsitettynä tuntuu, että vangeista pidetään liian hyvää huolta. Minä en tuo monta esimerkkiä, luen vain yhden. Täällä oikeusasiamies kertoo, että oli Turun hovioikeus ja korkein oikeus tuominnut Helsingin kaupungista olevan lämmittäjä Paavali Aleksi Kannon kolmesta jatketusta törkeästä kolmaskertaisesta varkaudesta kustakin kahden vuoden kahden kuukauden, 99 törkeästä kolmaskertaisesta varkaudesta, jokaisesta kahden vuoden, kahdesta murron uusimisesta kummastakin yhden vuoden ja uuden murron uusimisen yrityksestä 6 kuukauden kuritushuonerangaistukseen tahi, rangaistukset yhdistettyä, kärsimään 15 vuoden kuritushuonerangaistuksen, päättänyt, että Kanto, koska hänet ilmaantuneiden asianhaarain perusteella oli katsottava yleiselle turvallisuudelle vaaralliseksi henkilöksi, voitiin määrätä pidettäväksi pakkolaitoksessa. Koska kuitenkin tässä tapauksessa Turun hovioikeus ja korkein oikeus, joka tuomion oli vahvistanut, oli tuominnut pakkolaitokseen, vaikka ei mikään uusista tuomioista ollut kolmen vuoden tuomio, kuten pakkolaitokseen pääsemisen edellytyksenä oli, niin esitti oikeusasiamies, että olisi syytä poistaa tuomiosta tuo lausunto, ja niin vapauttaa vanki pakkolaitoksesta muulla tavalla kärsimään rangaistustansa. Minusta tuntuu, että kun tällainenkin rikollinen on, että voidaan tuomita 99 törkeästä &kolmaskertaisesta varkaudesta jokaisesta kahden vuoden kuritushuoneeseen, niin sehän maalaisjärjen mukaan tulisi silloin 198 vuotta kuritushuonetta, ja kun ne on yhdistetty, niin siitä on vain tullut, monta muuta rangaistusta samaan summaan yhdistettynä, tullut yhteensä vain se määrä kuritushuonetta, 15 vuotta, minkä äsken mainitsin, ja häntä ei ollenkaan saanut panna vaarallisena henkilönä pakkolaitokseen, niin tuntuu, että kun tällaisia asioita oikeusasiamies ryhtyy oikaisemaan, niin silloin pidetään jo törkeistä rikollisista liian hyvää huolta. Saattaa olla niin, että oikeusasiamiehen toimenpiteet ovat aivan lain puustavin mukaisia, mutta tässä pitää paikkansa se vanha sana, että puustavi kuolettaa ja henki tekee eläväksi. Kansan oikeustajunnassa on semmoinen henki, ettei näitä rangaistuksia tarvitsisi nyt niin kovin tarkallensa oikaista, silloin kun on 99 kertaisesta itörkeästä uusitusta varkaudesta ja monesta muusta törkeästä rikoksesta kysymys. Liian hyvää huolta ovat meidän viranomaisemme mitäneet tässä tapauksessa. Tämä on vain yksi esimerkki oikeusasiamiehen kertomuksesta vuodelta 1935 sivulta 25. Minä olen esittänyt kerran ennen jotakin edellistä oikeuskanslerin kertomusta käsiteltäessä myöskin sellaisen tapauksen, jossa Oulun läänin maaherra ja lääninsihteeri pantiin siitä syytteeseen, että eräs rikollinen virkamies oli joutunut olemaan yhden päivän liikaa vankina 'ja tuomittiin siitä sakkoon. "Tässä tapauksessa, jonka luin, on myöskin tuomiota oikaistu, ja ellen minä nyt väärin muista tätä kertomusta, myöskin pantu syytteeseen sellaiset tuoma- Tit, jotka ovat antaneet tällaisia , vääriä”? tuomioita rikollisille. Minun mielestäni pitäisi myöskin asian tämä puoli muistaa eikä täällä puhua aivan niin, että ne ovat oikein esimerkiksi kelpaavia ja vain vähän hairahtuneita ihmisiä, joita meidän vankiloissamme on.
Ed. Salmiala teki tavallisen johtopäätöksensä, mikä aina oikeistosta on tehty, että kun me kajoamme näihin vankilassa oleviin epäkohtiin, niin meillä on takana joku vankien suosion tavoittelu. En minä ymmärrä, mihin sillä päästäisiin, ja samoin syytös, että emme vastusta rikollisuutta. Me, ed. Salmiala, me olemme koettaneet koko sen ajan, minkä me olemme eduskunnassa olleet, saada yhteiskunnalliset olot sellaisiksi, että rikollisuus vähenisi. Me olemme taistelleet koulun tietä vapaaksi kaikille samoin opemarraskuuta 1937. tuksen tietä, me olemme taistelleet työttömyyden poistamisen puolesta, asunto-oloja paremmiksi, kaiken kurjuuden poistamisen puolesta, niitä vastaan taistelleet, saadaksemme ne pois, mutta te äänestätte aina niitä ehdotuksia vastaan, jotka kansan syvien rivien oloja parantaisivat. Sitten täällä joku sanoi, ja ennenkin on sanottu, että vankiloissa on paljon paremmat olot kuin monella ulkopuolella olevalla. Se ei ainakaan ole eduksi eikä kunniaksi yhteiskunnalle, että yhteiskunnalliset olot ovat niin surkeat, ei pitäisi vankilaoloja huonontaa, jos ulkopuolella on huonot olot. Parannetaan yhteiskuntaolot paremmiksi, ja minä uskon, että rikollisuuskin saadaan vähennetyksi.
Minä en tarkoittanut puheenvuorossani sitä, että ed. Salmialan pitäisi tehdä Etelä-Hämettä koskevia paikallisia aloitteita runsaasti, mutta sitä minkä tarkoitin, että pitäisi syventyä niihin paikallisiin asioihin paremmin kuin mitä ed. Salmiala on tehnyt, ja siinä toivomuksessani minä pysyn. Sitäpaitsi ei tämä ole oma toivomukseni, minä olen juuri sitä hiljan kuullut — eräältä Etelä-Hämeen oikeistoporvarilta ja — — — Puhemies koputtaen: Pyydän huomauttaa, että tämä ei kuulu tähän asiaan.
Minä myönnän, ettei tämä kuulu tähän asiaan, mutta kun puhemies on antanut siitä puhua — — — Puhemies koputtaa.
Ed Huotarille minun täytyy huomauttaa, että kyllä minä näen teidän lellittelevän rikollisia ja aina huolehtivan niitten olojen parantamisesta mahdollisimman hyviksi. Se on selviö, jota me emme epäile. Mutta mistä se sitten johtuu, että kun marxilaiset ovat vallassa, niin rikollisuus kasvaa. Saksassa esim. kävi niin marxilaisten valtakautena, että siellä maa oli suorastansa hukkua rikollisuuteen. Siellä ei ollut ihmisillä hengen eikä omaisuuden turvaa juuri ensinkään, ennenkuin sitten kansallinen nousu pelasti tuosta rikollisuuden tulvasta, jonka marxilainen hallitusaika oli synnyttänyt
Ed. Huotari: Sotien jälkeinen aika!
. Ja minä luin joku aika sitten Sosialidemokraatin etusivulta kirjoituksen, sanasta sanaan minä en muista, mutta siinä oli suurilla kirjaimilla, että rikollisuus enenee meillä. Ja tämä tapahtuu juuri silloin, kun te istutte määräävällä paikalla hallituksessa. Mistä johtuu, että rikollisuus kasvaa silloin, kun te hallitsette maata?
Vasemmalta: Ne pannaan kiinni!
Herra puhemies! Täällä on tänään pari kolme tuntia annettu oikeusministerille ohjeita ja neuvoja, jopa moitteitakin kaikista moninaisista asioista, jotka oikeusministeriön toiminnan alalle kuuluvat. Minä tietysti olen niistä kiitollinen ja tulen ottamaan niitä huomioon ja harkitsemaan niitä, minkä verran niissä huomioonotettavaa on. Täällä on puolelta ja toiselta myös arvosteltu näitä neuvoja ja ohjeita, jopa osittain keskeltäkin, joten lopputulos on, niinkuin yleensä tiedetään, että näissäkin asioissa voi olla monta eri mieltä. Minä en tahdo laajemmin kajota näihin seikkoihin. Sensijaan täällä on ed. Riipinen pyytänyt minulta vastausta erääseen kysymykseen. Ollakseni kohtelias minä täytän tämän pyynnön, vaikka minä arvelen, että ed. Riipinen voi vastauksen arvata ilman sanojakin. Hän on tiedustellut painokanteiden johdosta sitä, seurataanko oikeusministeriössä ollenkaan muiden kuin IKLpuolueen lehtiä ja seurataanko varsinkin myöskin hallituspuolueiden lehtiä. Kuten tiedetään, velvoittaa painovapauslaki oikeusministeriön seuraamaan maassa ilmestyviä painotuotteita ja m. m., mikäli niitten sisältö havaitaan rikolliseksi, on oikeusministeriö velvollinen määräämään syytteen nostettavaksi. Tämä harkinta ja tämä määrääminen kuuluu tietysti oikeuden hoitoon, eikä sillä pitäisi olla politiikan kanssa tekemistä. Tästä jo seuraa, että tehtävä on pyrittävä hoitamaan tasapuolisesti. Mutta kuten kaikessa harkinnassa, on tietysti siinäkin subjektiivisuudella, ihmisten eri käsityskannoilla merkityksensä. Minä ymmärrän, että jos oikeusministerinä on esim. ed. Riipinen, hän voi harkintavaltaa käyttää ehkä toisin kuin allekirjoittanut. Asia vain on sillä tavalla, että lain mukaan näistä eri käsityskannoista määrääväksi tässä tilanteessa joutuu se, jota oikeusministeri sattuu edustamaan. Minun on niinollen ollut velvollisuus ja pakko määrätä ; eräitä syytteitä nostettavaksi. Mutta onneksi asia ei syytteiden nostamisella ole loppuunkäsitelty. Kuten tiedetään, käsittelee syytteet riippumaton tuomioistuin, joka antaa siitä puolueettoman päätöksensä kuultuaan myöskin syytettyä. Näin. ollen niin hyvin syytetyt kuin syyttäjä, myös oikeusministeriö, voivat luottavasti odottaa tuomioistuinten käsittelyn tuloksia. Ja olkoonpa se mikä tahansa, on kummankin puolen, myös oikeusministeriön, näihin tuomioistuimen ratkaisuihin alistuttava. Minä siis pyydän ed. Riipiselle vakuuttaa, että oikeusministeriö kyllä koettaa seurata tasapuolisesti kaikkia ilmestyviä painotuotteita. On kuitenkin tietysti otettava huomioon, että tehtävä sinänsä on oikeusministeriön — vähäisille työvoimille liian laaja. Inhimillisiä huomaamattomuuksia voi sattua, mutta minä pyydän vakuuttaa sen, että pyrkimys tasapuolisuuteen ja kohtuuteen on olemassa ja täytyy edelleen olla olemassa.
Herra oikeusministerin lausunto oli ,,tasapuolinen”
Eduskunnasta: Hyvä lausunto!
, , tasapuolinen? siinä merkityksessä kuin missä tätä käsitettä nykyisin käytetään, nimittäin että on lyötävä oikealle. Minä pyydän tässä lukea erään kohdan julkaisusta, jonka nimi on ,Ajatuksen vapaus”. Tämä kirjoitus koskee tämän kansakunnan pyhimpiä asioita. Julkaisu on minun käsiini juuri joutunut sattumalta, joten jouduin sitä vain vilkaisemaan tuolla paikallani enkä osaa sanoa, onko siinä ehkä paljon muutakin sellaista, mihinkä herra oikeusministeri minun käsitykseni mukaan tasapuolisuuttakin noudattaen olisi velvollinen käymään käsiksi. Tässä kirjoituksessa, jonka nimi on ,Kristillisyyden siveellinen vararikko”, puhutaan kristillisyyden merkityksestä nykyisessä yhteiskunnassa ja ennenkaikkea meillä Suomessa. Siinä julistetaan kylmästi, että - kristillisyys on tehnyt auttamattoman siveellisen vararikon ja sitten jatketaan: Mikä on syynä tähän surkuteltavaan tilanteeseen, jossa nyt elämme?”, ja jatketaan: —,,Raamatussahan on lukematon joukko erittäin kauniita elämänohjeita sekä vanhassa testamentissa että uudessa testamentissa, mutta siellä on myöskin vielä suurempi paljous kertomuksia niin julmia ja niin siveettömiä, että niitä lukiessa vallan kauhistuu. Noissa kertomuksissa piilee aivan varmasti syyt ihmiskunnan nykyiseen turmelukseen.?? Ajatelkaa, herra oikeusministeri, että Suomessa saa ilmestyä kirjoitus, jossa julistetaan, että syyt nykyiseen yhteiskunnan turmelukseen ovat kristinuskossa ja raamatussa. Minä uskoisin kuitenkin, että tasapuolisuus vaatisi käymään käsiksi tällaiseen kirjoitukseen. Se tasapuolisuus, jota herra oikeusministeri noudattaa, ei varmaankaan ole sitä tasapuolisuutta, jota tuomarit velvoitetaan noudattamaan tuomarinohjeissa ja jota meillä koko yhteiskuntajärjestys vaatii viranomaisilta
Ed. Komu: Älkää kiihtykö!
. Minun käsitykseni mukaan tuntuu todellakin ihmeelliseltä, että korkeimman oikeudenhoidon valvojan taholta koko ajan korostetaan tasapuolisuutta. Se tuo mieleen ajat, jolloin tasapuolisuutta mitattiin sen mukaan, kuinka monta syytettä annettiin oikealle ja vasemmalle. Nyt herra oikeusministeri on ilmoittanut tasapuolisuuden vaativan sitä, ettei vasemmalle anneta lainkaan syytteitä, ei edes sellaisissa tapauksissa, jolloin Suomen kansan siveellinen oikeustajunta sitä ehdottomasti vaatisi Minun mielestäni ollaan menossa tielle, joka on vaarallinen. Käsitykseni mukaan yhteiskuntajärjestys varmasti horjuu silloin kuin tasapuolisuus saa sellaisen sisällön kuin mikä sillä nykyisin on. Olen aivan vakuutettu siitä, että se tasapuolisuus ei voi olla oikea silloin kuin vasemmisto sen äärimmäistä suuntaa myöten huutaa hyvää silloin kun herra oikeusministeri sanoo, että tasapuolisuutta on noudatettava
Eduskunnassa naurua
. Olen tottunut tuohon nauruun. Sillä naurulla kuitattiin täällä vuosina 1917 ja 18 kaikki varoitukset oikealta puolelta, mutta se nauru päättyi tuskaan ja hätähuutoihin. Minä varoitan tätä yhteiskuntaa liian kauan kuulemasta tuota huutoa
Ed. Komu: Huutavan ääni korvassa!
Paras varoittaja!
. :
Herra puhemies! — Tämän pääluokan yhteydessä haluaisin mainita eräistä seikoista. Täällä on jo puhuttu valtion virkailijain palkkauksesta yleensä eri asioiden yhteydessä. Tahtoisin huomauttaa siitä kohtuuttomuudesta, mikä on olemassa valtion sairaaloiden taloudenhoitajiin nähden
Ed. Komu: Eikös siivoojiin!
. Nämä olivat ennen itsenäisyyttä palkkiotoimia, joita enimmäkseen saatettiin hoitaa sivutoimina. Kun nämä toimet sittemmin muutettiin peruspalkkaisiksi, ovat palkat jääneet aivan liian alhaisiksi siihen vastuuseen ja työhön nähden, minkä näiden tointen kunnollinen hoitaminen nykyään vaatii. Olisi valtion etujen mukaista maksaa taloudenhoitajille siksi riittäviä palkkoja, että he voisivat palkoillaan tulla toimeen tarvitsematta ryhtyä hankkimaan sivuansioita. On varsin tärkeätä, että taloudenhoitajiksi, joiden käsien kautta vuosittain kulkee huomattavia rahamääriä, saadaan mahdollisimman kykeneviä ja kunnollisia sekä työhönsä kokonaan antautuvia toimihenkilöitä. Ei myöskään ole kohtuullista, että valtio maksaa valtion sairaaloiden taloudenhoitajille yleensä noin 50 % huonompia palkkoja kuin vastaavan suuruiset valtion avustusta nauttivien kuntien ja kuntayhtymien sairaalat. Toivoisin hallituksen kiinnittävän tähän seikkaan huomiota. Jo vuonna 1934 mainitsin tämän pääluokan yhteydessä lisäksi niistä kehnoista asunto-oloista, jotka vallitsevat valtion sairaanhoitajatarkouluissa, varsinkin juuri valtion Helsingin koulun oppilaskodeissa. Oppilasmäärä on noin 320. Näistä asuu vuokrahuoneistoissa kolmessa eri paikassa noin 180 oppilasta, tilapäisluontoisissa asunnoissa valtion pesulaitoksen yhteydessä asuu noin 58 oppilasta ja hajallaan eri sairaaloissa noin 60 oppilasta
Puhemies koputtaa: Pyydän hiljaisuutta!
. Kun nyt siirrytään lyhyempiin työpäiviin ja asuntoja tarvitaan enemmän, on "luonnollista, että näitä oppilaita, joita sairaaloihin on si! marraskuuta 1937. joitettu, ei enää toistaiseksi voida sairaaloihin sijoittaa. Nyt kun vielä lisätään lisäksi oppilaita, käy asuntopula vielä tuntuvammaksi. Näistä asunnoista joutuu valtio maksamaan vuokraa noin 3/4 miljoonaa markkaa vuodessa. Kun vuokramenot nousevät tällaisiin summiin, eikö silloin valtion kannata ryhtyä rakentamaan asuntoja sairaanhoitajataroppilaille, joiden kouluttaminen kuitenkin on varsin tärkeätä, mikäli yleensä tahdotaan ylläpitää taistelua tautia ja kuolemaa vastaan. Näistä huonoista asunto-oloista on hygieenisessä merkityksessä suurta haittaa. Kun 4, 6 jopa 7 oppilasta asuu samassa pienessä huoneessa, eivät he saa riittävää lepoa, terveys kärsii ja sairauden sattuessa on tartuntavaara varsin suuri. Huoneiden sijoitus on sopimaton. Yövalvojille ei ole tarjona riittävästi lepoa, sillä useimmat huoneet ovat läpikulkuhuoneita. Kun vuokrahuoneistot on lisäksi ajateltu konttorihuoneiksi eikä asuntolaksi, johtuu tästä suuria epäkohtia. Opetukseen nähden tuottaa vaikeuksia asuntojen hajanaisuus. Oppilaat joutuvat koulutusaikanaan vaihtamaan asuntoa ja huonetovereita noin 10—15 kertaa, mikä tekee opetuksen järjestelyn vaikeaksi, ja oppilaille säännöllisen työn ja elämän levottomaksi, samalla alentaen työtehoa. Oppilaiden sairastaessa on lisäksi ruoka tuotava sairaalasta kotiin, ja monta muuta käytännöllistä epäkohtaa. Kun viime kerralla mainitsin näistä asunnoista, lausui silloinen lääkintöhallituksen pääjohtaja, nykyinen ministeri Ryömä, että meillä varsinkin Helsingissä ovat sairaanhoitajataroppilaiden asunto-olot varsin huonot. Maaseudulla sen sijaan ne ovat jonkin verran paremmat. Hän lausui samalla, että Helsinkiin olisi mahdollisimman pian ryhdyttävä rakentamaan sairaanhoitajatarkoulua ja sen yhteyteen oppilaskotia. En ole kuitenkaan kuullut, vaikka onkin jo kulunut kolme vuotta, että lääkintöhallitus olisi mitään ehdotusta asiaan nähden tehnyt. Olisi suotavaa, että asia nyt lopultakin saisi suotuisan tuloksen, sillä kyllä terveydellisessä suhteessa asetetaan varsin kovan koetuksen alle ne nuoret ihmiset, jotka sairaanhoitoalalle lähtevät. : Sitten vielä tahtoisin sanoa, että täällä on kyllä tässä 7 pääluokan yhteydessä hieman koroitettu kunnallisille synnytyslaitoksille tulevaa valtioapua, joka onkin ollut aivan mitätön, eikä suinkaan vieläkään vastaa tarkoitustaan. Olisi enemmän uhrattava varoja synnytyslaitosten aikaansaamiseksi. Jos lähivuosina uhrattaisiin vuosittain 10 miljoonaa synnytyslaitosten perustamiseksi, silloin vasta mielestäni oikealla tavalla hoidettaisiin — väestökysymystä maassamme. Meillä kuolee yksi äiti jokaista päivää kohti synnytykseen tai lapsivuoteeseen. Vuonna 1935 syntyi meillä 1,843 lasta kuolleina ja 4,669 elävänä syntynyttä lasta kuoli alle vuoden vanhoina. Nämä numerot puhuvat vakavaa kieltä. Onko meillä kansakuntana varaa tällaiseen? Tässä on numeroita, jotka puhuvat myöskin sen puolesta, että valtion uuden lastensairaalan asiaa ei olisi enää pitkitettävä. Olenkin saanut sen käsityksen, että tämän sairaalan rakentamiseen ryhdytään heti vuoden alusta, ja olisi tärkeätä, että mikäli eivät nyt myönnetyt varat riitä, tämä asia huomioitaisiin lisäbudjetin yhteydessä. Lisäksi haluaisin vielä huomauttaa, että ne valtion avustukset, jotka lain mukaan on suoritettava valtion osuutena kunnallisten mielisairaalain ja tuberkuloosiparantolain perustamiskustannuksista, ovat vielä hyvin melkoiselta osalta maksamatta. Pulavuosien vuoksi ei valtio ole voinut näitä kunnille niin raskaiksi käyneitä velkoja läheskään suorittaa. Kunnat, luottaen siihen suunnitelmaan, joka lakia laadittaessa tehtiin, rohkenivat ryhtyä rakennusyrityksiin ja ovat joutuneet suorittamaan korkoja velasta, joka on aiheutunut siitä, ettei valtio ole voinut osuuttaan maksaa. Nyt kun pulavuosista on selvitty ja ennenkuin uusiin pulavuosiin mahdollisesti mennään, olisi valtion ensi kädessä suoritettava mainitut lain mukaiset avustukset. Tästä on jo useaan kertaan huomautettu ja olisi toivottavaa, että mikäli näitä avustuksia ei vakinaisen budjetin yhteydessä voida suorittaa, että silloin tätä tarkoitusta varten otettaisiin valtiolaina. Pääasia olisi, että lopultakin kunnat saisivat osuutensa, joka lain mukaan kuuluu heille näissä sairaaloiden perustamiskustannuksissa.
Herr talman! Min avsikt är att ställa en fråga till herr inrikesministern, men jag är för min del beredd pä att han eventuellt vill göra gällande, att frägan bör framställas exempelvis dä försvarsbudgeten eller kommunikationsbudgeten behandlas. Då det nu emellertid förhäller sig sä att statspolisen underlyder herr inrikesministern och statspolisen möjligen har att göra med, ätminstone vet, hur den fräga skall uppfattas som jag ämnar framställa, sä har jag genom herr inrikesministern önskat få den besvarad. På vitt skilda håll har den övertygelsen alltmer rotfäst sig att våra telefonsamtal icke äro fria från en viss övervakning. Det händer ofta att samtalen plötsligt störas på ett sätt som tydligt ger vid handen, att en obehörig lyssnare har tillfälle att följa med vad som yttras. Då man sålunda på olika håll kommit till övertygelsen, att telefoncensur i form av avlyssnande förekommer, och då denna uppfattning också kunnat skönjas hos här ackrediterade utländska makters representanter, blir det nödvändigt att få klarhet i saken, antingen så att från myndigheternas sida offentligt förklaras att någon telefoneensur i någon form icke förekommer eller så att, ifall en övervakning i någon form förekommer, man giver bindande löften om ofogets avskaffande. Det måste nämligen anses vara för rikets anseende nedsättande, om man har skäl att i vida kretsar hysa den uppfattning, som jag nu här antytt. Saknas skäl till en sädan uppfattning, sä bör en offentlig förklaring vara till nyttä, och avsikten med min fräga har varit att bereda herr inrikesministern tillfälle att, ifall han det kan, avliva nägonting, som man gärna ville hoppas vara blott en legend.
Herra varapuhemies! Viime vuoden lokakuun 20 päivänä eduskunta tehdyn välikysymyksen johdosta hyväksyi ponnen, jossa se totesi, ,,ettei etsivän keskuspoliisin toiminta vastaa sille asetettavia kohtuullisia vaatimuksia”, minkä vuoksi eduskunta odotti ,,riippumattomien henkilöiden toimesta suoritettavan perinpohjaisen tutkimuksen toimeenpanoa tämän laitoksen järjestelyyn ja toimintaan nähden sekä tämän tutkimuksen tulosten aiheuttamaa laitoksen uudelleen järjestelyä”. Tästä toivomuksesta ensimmäinen osa on toteutunut, kun Kallion hallitus asetti komitean ja tämä komitea sittemmin antoi nykyiselle marraskuuta 1937. hallitukselle mietintönsä. Sanottu mietintö lienee ollut sisältörikas, vaikka valitettavasti sen sisällöstä ei ole annettu minkäänlaisia tietoja. Valitettavasti ei asia ole sen jälkeen kehittynyi. — Sisäasiainministeri Kekkonen, joka etsivän keskuspoliisin asiain tuntijana olisi voinut asiaa edistää, sattui sairastumaan. Siitä huolimattahan ei asian käsittelystä olisi tarvinnut väliaikaisestikaan luopua, sillä eihän tärkeän valtionasian käsittely voi riippua yhden henkilön mukanaolosta. Asian käsittelyä olisi pitänyt jatkaa, mutta niin ei tapahtunut, eikä tähän saakka ole minkäänlaisiin ratkaisuihin päästy. Näin ollen ne henkilöt, jotka ovat vastuussa etsivän keskuspoliisin toiminnasta ja joihin eduskunnan antama arvostelu lähinnä kohdistuu, ovat edelleen toimissaan. He eivät ole huomanneet, että eduskunnan hyväksymä lausunto oli epäluottamuslause, eikä heille nähtävästi ole tätä seikkaa selitetty. Ei ole myöskään aihetta otaksua, että etsivän keskuspoliisin toimintatavat, joita eduskunnassa monasti on valaistu niin poliittiselta kuin siveelliseltäkin kannalta, olisivat muuttuneet. Kun tästä huolimatta valtiovarainvaliokunta on katsonut voivansa puoltaa määrärahan myöntämistä etsivälle keskuspoliisille, se tapahtuu käsittääkseni siinä mielessä, että hallituksen on jo lähitulevaisuudessa ryhdyttävä sellaisiin toimenpiteisiin, että etsivä keskuspoliisi jo ensi vuoden aikana voisi toimia sellaisena laitoksena, jolle valtion varoja voidaan myöntää. Siihen kuuluu, että etsivän keskuspoliisin johto ja kokoonpano ja työmenetelmä muodostuvat sellaisiksi, että sanottu laitos voi nauttia valtiolaitoksille yleensä kuuluvaa kunnioitusta ja että se hoitaa tehtävänsä asianmukaisella tavalla aikana, jolloin kansainväliset olot voivat milloin tahansa kärjistyä ja Suomen sisäiset olot niiden mukana. Toista vuotta on jo kulunut siitä, kun eduskunta teki päätöksensä. Kauemmin ainakaan asia ei saisi lykkääntyä; se on jo lykääntynyt liian kauan.
Minä olisin halunnut tiedustella, onko sisäasiainministeriön taholta kiinnitetty huomiota siihen liikkeeseen, jota siviilirekisteriin kuuluvien yhdistys nykyään hoitaa tässä maassa. Tämä yhdistyshän on tietysti rekisteröity ja sillä on laillinen oikeus toimintaan. Mutta ei kai sillä liene oikeutta rienata pyhiä, uskonnollisia arvoja ja saattaa raamattua pilkan ja ivan esineeksi, sekä pitää siveellisesti ala-arvoisia esitelmiä. Tämä mainintani perustuu ensi kädessä siihen suurkokoukseen, joka pidettiin täällä Helsingissä tämän kuun 10 päivänä työväentalon juhlasalissa. Se kokous kuvaa, millaista ohjelmaa kyseessäoleva liike kansallemme tarjoaa. Siellä esiintyi pääpuhujana lehtori Ernst Lampön, Iso-Keisari ja hänen puheensa oli sellaista uskonnon, raamatun ja siveellisten arvojen pilkkaa, jota tuskin itsenäisessä Suomessa on esitetty sen jälkeen kun kommunistien kokoukset lakkautettiin tässä maassa. Hän puhui m. m. diplomaattien matkoista ja lounaista ja rinnasti Jumalan diplomaatteihin, joka myöskin menee lounaalle määrättyjen henkilöitten kanssa määrättyyn paikkaan. On kyseessä, eikö tässä rinnastuksessa jo ole Jumalan pilkkaa
Ed. Lonkainen: Ilmari Kiannon novelli!
. Sitten siellä puhuttiin Saarasta. Kerrottiin, mitenkä Saara oli kaunis nainen, mutta hänellä ei ollut lapsia, ja kerrottiin, mitenkä EK:n miehet veivät Saaran sitten haaremiin. Mitä senjälkeen seurasi, sitä minä en voi tässä eduskunnassa kertoa. Edelleen puheessa mainittiin Abrahamin siveellisestä lankeemuksesta ja puhuja tuli siihen tulokseen, että Abraham oli oikea perheen isä. Puhe oli sellaista siveellisesti ala-arvoista esitystä, että puhujan piti pyytää, että naiskuulijat panisivat nenäliinan silmilleen, kun eivät voisi puhujaa kuunnella punastumatta. Kuulijoita oli kokouksessa 1,000, jotka nau.raa höhöttivät sitä enemmän mitä törkeämpi kohta esityksessä tuli esille. Minä tiedän, että tällaisia uskontoa ja pyhiä arvoja rienaavia kokouksia pidetään kyllä nykyaikana, niitä pidetään ainakin Venäjällä
Vasemmalta: Ja Saksassa!
, mutta eihän toki meillä Suomen maassa vielä oltane sentään sinne asti keritty. Me saatamme täällä eduskunnassakin olla kyllä eri mieltä monista asioista, mutta minä en luule, että täällä on montaa edustajaa, joka hyväksyy Iso-Keisarin menettelyn ja julistuksen, ei ainakaan maalaisliitossa voi olla ainoatakaan, puhumattakaan oikealla olevista
Keskustasta: Ei ole!
. Jos tällaista julistusta ja toimintaa jatketaan kansamme keskuudessa, vie se ainakin nuorisomme siveelliseen rappiotilaan samalla kun se kiihoittaa mieliä äärimmilleen asti. Sillä jos politiikka kiihoittaa mieliä, niin paljon suuremmassa määrässä tämä kiihoittaa; taistelu uskonnosta on kaikkein voimakkain ja kiihkein taistelu maailmassa. Minä tahtoisin tämän vuoksi herra sisäasiainministeriltä, joka kyllä mainitun kokouksen aikana on ollut sairaana, mutta kumminkin asiasta tietää, minä tahtoisin tiedustella, onko sisäasiainministeriössä seurattu, mitä täällä kokouksessa on tehty ja puhuttu? Ja minä haluaisin kysyä: hyväksyykö hallitus tämäntapaisen toiminnan, jota aiotaan jatkaa ja laajentaa täällä Suomenmaassa. Tuntuu minusta siltä, että tällainen toiminta, jossa julkeasti rienataan raamattua, uskontoa ja siveellisiä arvoja, on lakien ja hyvien tapojen vastaista.
Herra varapuhemies! — Kun hallituksen esitys rikostutkimuskeskuksen vakinaistuttamisesta oli ensimmäisessä käsittelyssä, käytin puheenvuoron, jossa kiinnitin eduskunnan huomiota niihin esityksen perusteluissa mainittuihin palkkoihin, jotka nyt aiotaan siis tälle vakinaistetulle laitokselle lyödä kiinni, ja lupasin silloin tässä talousarviokäsittelyn yhteydessä palata asiaan. Silloin oli kyllä tarkoitukseni tehdä suoranainen ehdotus näiden palkkojen parantamiseksi, mutta kun olen saanut sen käsityksen, että kertakaikkiaan niin vasemmisto kuin keskustakin on päättänyt, että tähän budjettiin ei muutoksia tehdä, niin katson tämän ehdotuksen tekemisen turhaksi. Sen sijaan pyydän vielä hiukan viipyä juuri näissä puheenaolevissa palkoissa. Rikostutkimuskeskuksen työmäärä on vuosi vuodelta huomattavasti lisääntynyt sen takia, että rikosten selvittäminen yhä useammissa tapauksissa riippuu niistä asiantuntijalausunnoista, joita tästä virastosta annetaan. Myös tuomioistuinten päätökset perustuvat usein suurelta osalta ja toisinaan yksinomaan näihin lausuntoihin. Näin ollen täytyy vaatia, että ne henkilöt, jotka näitä tutkimuksia suorittavat ja lausuntoja antavat, ovat alallaan täysin päteviä sekä että heille myöskin suoritetaan sellainen palkka, joka takaa, että tähän virastoon voidaan kiinnittää sellaista työvoimaa, jonka työn tuloksiin voidaan täydellä luottamuksella suhtautua, sillä muussa tapauksessa saattaa oikeusturvallisuus joutua vaaran— Tulo- ja menoarvio vuodelle 1938. — 7 PI. alaiseksi. Lisäksi on huomattava, että ennenkuin rikostutkimuskeskuksessa voidaan uusi virkailija uskoa suorittamaan itsenäisesti tutkimuksia, menee siihen tavallisesti ainakin kolmen vuoden opintoaika, osaksi ulkomailla, joten rikostutkimuskeskuksen virkailijakoulutus tulee valtiolle suhteellisen kalliiksi, minkä vuoksi virkamiehen pysyttäminen virassaan on katsottava valtion taloudellisen edunkin takia erittäin tärkeäksi. On syytä myös muistaa, että tällaisten alaansa erikoistuneiden henkilöiden kiinnittäminen rikostutkimuskeskuksen palvelukseen tuottaa vaikeuksia lisäksi siitä syystä, että he ovat tietoisia siitä, että heidän hankkimansa pätevyys ei auta heitä pääsemään eteenpäin muilla paremmin palkatuilla virka-aloilla, koska heidän erikoistuntemustaan tarvitaan ainoastaan rikostutkimuskeskuksen — palveluksessa. Ottamalla huomioon sen aivan erikoislaatuisen ja tärkeän aseman, mikä rikostutkimuskeskuksessa palvelevilla viran ja toimen haltijoilla on ja koska lisäksi on välttämätöntä, että rikostutkimuskeskuksessa palvelevien palkat järjestetään niin, että ne jossain määrin vastaisivat heidän työnsä tärkeyttä ja muissa rikostutkimuskeskukseen verrattavissa viroissa suoritettavaa palkkausta, on mielestäni edelleenkin tähän asiaan palattava ja edelleenkin kiinnitettävä niin hyvin hallituksen kuin eduskunnankin huomiota siihen epäkohtaan, jota itse asiassa tietää se palkkataso, mikä nyt sisältyy täällä käsillä olevaan budjettiesitykseen ja valtiovarainvaliokunnan mietintöön. Se jaosto, joka käsitteli tätä rikostutkimuskeskuksen vakinaistuttamista ja samassa yhteydessä myös sille suunniteltuja palkkoja, sen enemmistö tuli siihen tulokseen, että nämä palkat ovat ehdottomasti liian alhaiset. Jos näitä palkkoja verrataan muihin vastaavanlaisten toimien palkkoihin, niin selviää ehdottomasti, että tälle laitokselle ei ole myönnetty sitä arvovaltaa eikä sitä asemaa, jota se ehdottomasti jo erikoislaatunsakin vuoksi kaipaa. Oli kyllä jaoston tiedossa, että m. m. hallitus oli suunnitellut korkeampiakin palkkoja, mutta jostakin syystä hallituksen esitykseen nämä palkat kuitenkin tulivat alhaisemmiksi kuin nämä toiset suunnitelmat. En halua tässä yhteydessä kauemmin viipyä näissä palkoissa, otan nyt kuitenkin tälläkin kertaa muutaman esimerkin räikeimmistä epäkohdista. Ensiksikin itse tämän rikostutkimuskeskuksen päällikön palkan kyllä pitäisi olla korkeampi kuin se 63,000, jota hallitus ja valtiovarainvaliokuntakin nyt ehdottavat, ja asian laita lieneekin niin, että tämän viran palkaksi silloin kun tämä laitos perustettiin, vaikkapa ylimääräisenä, suunniteltiin samaa palkkaa kuin vanhemman hallitussihteerin virassa. Tämä palkka 63,000 ei nyt kuitenkaan ole se palkka, mikä vanhemmalla hallitussihteerillä on, sehän on 69,000 markkaa tämän vuoden alusta. Sitten herättää huomiota m.m. vanhemman kanslistin, samoin nuoremman kirjurin palkat itse kansliassa, samoin kuin kriminalilaboratoriossa vanhemman assistentin palkka — verrattuna tuntomerkkitoimiston osastonjohtajan palkkaan, ja samoin myös rikoskemistin palkka on myös mielestäni liian alhainen, kun ottaa huomioon minkälainen spesialisoituminen tässä on kysymyksessä. Edellisessä puheenvuorossani kun tätä asiaa käsittelin, tulin erehdyksessä maininneeksi jonkun numeron, joka ei ole aivan paikkansa pitävä. Pyydän saada sen tässä korjata. Mainitsin siitä, että esim. kirjurin toimi Helsingin poliisilaitoksessa on huomattavasti paremmin palkattu, kuin mitä nyt esitetään rikostutkimuskeskiksen kanslian kirjurin palkaksi ja tulin maininneeksi siinä jonkin verran väärän luvun, aivan lijan alhaisen. Helsingin poliisilaitoksessa on kuitenkin tuo palkka korkeampi. Taisi olla kuitenkin puhe kanslistin toimesta. Tulin maininneeksi, että Helsingin poliisilaitoksen — kanslistilla on palkkaa 19,500 markkaa, mutta asianlaita onkin niin, että siellä on vanhempi ja nuorempi kanslisti, toiset ovat 22,500 markan ja toiset 21,000 markan palkalla. Nyt kuitenkin esitetään rikostutkimuskeskuksen vanhemmalle kanslistille paikaksi 16,800 markkaa. Se minusta on niin alhainen palkka, ettei sitä millään voi puolustaa. Sitten tuntomerkkitoimiston osastonjohtajalle esitetään alhaisempi palkka kuin kriminalilahboratorion vanhemmalle assistentille. Mutta nämä toimet ovat kuitenkin siihen määrään samanlaatuiset ja edellyttävät molemmat sellaista ammatillista erikoistumista alallaan, että niissä kyllä pitäisi olla sama palkka. Kaikkein räikeimpiä epäkohtia mielestäni on vahtimestarin palkka, joka esitetään 12,000 markaksi. Se on vahtimestarin palkaksi tietääkseni aivan ainutlaatuinen. Tavallinen vahtimestarin palkka on 16,800 markkaa ja on korkeampiakin. En tahdo näitä yksityiskohtia pitemmälti luetella. Pyytäisin vain kysyä herra sisäasiainministeriltä, ovatko hänen mielestään nämä palkat asianmukaiset ja ellei, niin onko toiveita siitä, että hallitus vastaisuudessa tulee näitä palkkoja koroittamaan ja antamaan rikostutkimuskeskukselle sellaiset työmahdollisuudet ja sen aseman, minkä se erittäin tärkeänä laitoksena vaatii ja kaipaa.
Herra puhemies! Tarkoitukseni on sänoa muutama sana rikospoliisin uudistamisesta. Kuten tiedämme on tämä kysymys ollut kauan vireillä
Ed. Reinikainen: Siis asiaa kerrankin !
. Valtiovalta on ollut tietoinen siitä, että tässä kohden on meillä suuria puutteita. Maan rikospoliisin uudistus, joka on ollut pohdinnan alaisena jo maan itsenäistymisestä lähtien sai ensimmäisen näkyvän ilmauksensa n. s. Ignatiuksen komitean mietinnössä vuodelta 1928, joka rakentui puhtaasti itsenäisyysperiaatteelle ja johon sitten maaherrain kokous joulukuussa 1932 ja erinäiset poliisiviranomaiset suhtautuivat kielteisesti. Sama maaherrain kokous esitti sitten lääninetsiväkunnan pohjalle perustuvaa uudistusta, jonka suurimpana puutteellisuutena oli keskitetyn ammatillisen johdon puute. Käytännössä huomattiinkin jatkuvasti rikospoliisin suuri hajanaisuus, josta seurauksena oli, että vuonna 1932 silloinen — sisäasiainministeri antoi n. 3. Forstönin komitealle tehtäväksi uudistussuunnitelman laatimisen huomioonottamalla edellisen eli Ionatiuksen komitean ehdotuksen ja siitä annetut lausunnot. Tämä viimemainittu, Forstönin komitea, sai sitten työnsä valmiiksi vuonna 1936 ja samalla kuin se esitti ehdotuksessaan rikospoliisin muodostettavaksi ammatillisesti itsenäiseksi se rakensi esittämänsä organisation yhtenäisyysperiaatteelle pohjautuvaksi ja tämän nähtävästi senjohdosta, että organisation toteutumisella olisi suuremmat mahdollisuudet. Suomen rikospoliisimieskunta, vaikkakin se käytäntöön perustuvan kokemuksen nojalla katsoi täysin itsenäisyysperiaatteelle rakentuvan järjestelmän olevan ainoan tyydytiävän ratkaisun, katsoi kuitenkin johtaviin periaatteisiin nähden ehdotuksen olevan suurena edistysaskeleena rikospoliisin kehittämisessä sekä välittävänä organisatiomuotona, josta on helppo tilanteen vaatiessa siirtyä täydellisesti itsenäiseen organisatiomuotoon ja asettui yksimielisesti kannattamaan sanottua ehdotusta. Sisäasiainministeriö pyysi sittemmin lausuntoa maaherroilta, poliisitarkastajilta, eräiltä poliisimestareilta ja nimismiehiltä y.m. Suomen rikospoliisimiesyhdistykseltä pyydettiin myöhemmin lausunto tämän esittämästä anomuksesta. Annetuista 65 lausunnosta, joista sisäasiainministeriö on tehnyt yhteenvedon, ilmenee, että noin 40 asettui kannattamaan mietinnön johtavia periaatteita, joskin muutamat tekivät erinäisiä täydentäviä ehdotuksia. Vain noin 15 ehdotti uudistuksen järjestettäväksi itsenäisen lääninrikosetsiväjärjestelmän ponhjalle, kun taas loput eli noin 10 eivät lainkaan määritelleet kantaansa. Huolimatta tästä tehtiin keväällä 1937 sisäministeriön taholta ehdotus rikospoliisin uudistamisesta suunnilleen sen muotoisena jona se hallituksen menoarviossa nyt esiintyy. Tämä ehdotus esitettiin vartavasten kokoonkutsutulle neuvottelukokoukselle, jossa oli läsnä poliisitarkastajia ja muita poliisipäälliköitä, mutta ei yhtään ainoata varsinaista rikospoliisimiestä. En ymmärrä, miksi näiltä ei tahdottu tässä ammattiasiassa lausuntoa. Tämä ehdotus ei kuitenkaan poista nykyisessä järjestelmässä todettuja organisatoorisia puutteita, vaan on se katsottava ainoastaan rikospoliisivoiman lisäykseksi. — Rakennettiinpa rikospoliisin uudistus mille pohjalle tahansa elisi päähuomio mielestäni ollut kiinnitettävä ammatilliseen keskitykseen, mikä puute on yleisesti myönnetty ja todettu painavimmaksi epäkohdaksi nykyisessä järjestelmässä ja mikä periaate on ulkomailla todettu tehokkaimmaksi rikospoliisitoimintaa järjestettäessä. Näistä huomattavimmista keskitykseen perustuvista puutteellisuuksista, mitkä nyt tehty hallituksen esitys edelleen jättää käytäntöön, mainittakoon m. m. seuraavat: 1) ettei poliisi ole selvillä kulloinkin ajankohtaisesta rikollisuustilanteesta paikallista poliisipiiriä laajemmilla alueilla ja koko valtakunnan alueella; 2) ettei rikospoliisitoiminta sen vuoksi yleensä voi olla rikollisuuden vastustamisen kokonaisetua ja tarvetta riittävästi huomioonottava; 3) ettei rikospoliisivoiman sijoittaminen ja käyttäminen senvuoksi aina ole tarvittavan joustavaa, määrätietoista ja tarkoituksenmukaista; 4) että rikospoliisitoiminnalta puuttuu se tuki ja ohjaus, minkä vain ammattijohto kykenee rikostutkimustehtäviä suorittavalle poliisille antamaan; 5) että rikollisia koskevien tietojen kerääminen ja järjestelmällinen hyväksikäyttö on puutteellista, ja lisäksi ettei kuljeskelevia, ennenkaikkea ammattimaisia tavanomaisia rikollisia voida pitää silmällä, että kankea virka-aputie jää edelleen haittaamaan rikospoliisin työn nopeutta ja joustavuutta, että läänin rikospoliisin työ jää virka-aputoiminnan luonteiseksi, koska heillä ei ole oikeutta itsenäisesti käyttää pakko- ja turvakeinoja, että koska läänin keskuspaikan rikospoliisipäällikkö ei vastaa muusta kuin alueensa sisällä tapahtuneiden rikosten selvittelystä, ei hallituksen esittämä ehdotus anna takeita siitä, että maaseudun rikospoliisitarve tulisi kyllin turvatuksi. Tämä puute onkin nykyisin aivan erikoisen huomattava. Voidaan selviömäisesti todeta, että maaseudun rikosten selvittäminen on nykyisin paljon vaikeampaa kuin kaupunkien ja että niistä jää suhteettoman suuri prosentti selvittämättä. Lisäksi, että poliisitarkastajan ja toiselta puolen keskuspaikan rikospoliisiosaston päällikön ja läänin rikoskomissarion yhteys jää irralliseksi jo heidän toimipaikkansa erillisen sijoituksen takia. Lisäksi keskus- ja komentosuhteita heidän kesken ei ole millään tavoin määritelty sekä lopuksi, että esityksessä ei ole millään tavalla määritelty, milloin ja missä tapauksissa läänin keskuspaikkaan on sen ulkopuolella tapahtuneista rikoksista tehtävä ilmoitus ja virka-apu pyydettävä. Tästä voi olla seurauksena, että virka-apua pyydetään vasta silloin kun se on jo myöhäistä ja rikospaikalta jäljet hävinneet. Tähän viitaten herättää oikeutettua ihmetystä se tapa, millä hallitus on rikospoliisin uudistusta hoitanut. XKomiteat, jotka on asetettu uudistusehdotuksia tekemään, ovat tietenkin olleet pätevimpiä alan ammattimiehiä. Kuitenkaan ei niiden tekemiin ehdotuksiin ole kiinnitetty huomiota hallituksen esitystä laadittaessa, vaan on lähdetty vanhalta ja koetellulta ja kelpaamattomaksi havaitulta pohjalta. Kustannukset, mitä vuosikausia kestäneisiin komitean töihin on uhrattu, ovat siten menneet aivan hukkaan, ja se kokemus, mikä tavallaan on koottu komiteatyön kautta, on jätetty käyttämättä. Lisäksi on korostettava sitä, että rikospoliisin kehitystä ulko» mailla ei ole hallituksen suunnittelussa kylliksi otettu huomioon. Huolimatta siitä, että Forsténin komitean mietinnöstä annetuista lausunnoista valtaosa asettui periaatteessa mietintöä kannattamaan, ei tälle kannanilmaisulle ole annettu merkitystä. Tämän johdosta herää kysymys, mihin perustuen hallitus on toista mieltä nykyisen järjestelmän pätevyydestä ja Forstenin komitean mietinnön kelpaamattomuudesta kuin tähänastiset komiteat, lausunnon antajien suuri enemmistö ja maan koko rikospoliisimieskunta. On väitetty, että Forst6- nin komitean ehdotuksen toteuttaminen tulisi liian kalliiksi. Huomattava on kuitenkin, että tuon uudistuksen olisi voinut toteuttaa asteittain, niin vähissä erin, että menoarvio olisi sen ilman pienintäkään vaikeutta kestänyt. Tämän kautta olisi varmasti säästetty ne kalliit kustannukset, mitkä nyt suunniteltu kokeilu tulee varmasti aiheuttamaan. Nähdäkseni ei mikään olisi estänyt hallitusta edes periaatteessa esittämästä keskitysperiaatteelle pohjautuvaa oreanisatiota ja senmukaista esitystä sellaiseen miehistölisäykseen kuin nyt on esitetty, vaikka tämä miehistölisäys olisi jäänyt organisation ainoaksi toimenpiteeksi tässä menoarviossa. Kun ajankohta on mitä edullisin yleisen mielipiteen ollessa yksimielisesti rikospoliisin täydellisen uudistamisen kannalla ja etenkin, kun valtion taloudellinen kantokyky on huomattavasti parempi kuin mahdollisesti koskaan aikaisemmin, ei perusteltua vastaväitettä siitä, että uudistusehdotus kaikessa laajuudessaan ei olisi saanut eduskunnan kannatusta, voida esittää. Uskon, että tämä eduskunta olisi suostunut tällaiseen uudelleen järjestämiseen, koska sen kautta olisi ollut toiveita siitä, että rikollisuus olisi saatu vähenemään. Onhan tämä joka tapauksessa sellainen tehtävä, jota jo kansamme ja yhteiskuntamme kunnia vaatii. Lopuksi eräs kysymys: onko hallituksella tarkoitus kuitata rikospoliisin organisatio nyt annetulla esityksellä taikka suunnittelulla ja taas erinäisiä vuosia kokeilla, miten pienoinen miehistön lisäys vanhan järjestelmän puitteissa vaikuttaa rikospoliisityöhön. Mielestäni tällaiseen kokeiluun, kuten jo mainitsin, ei pitäisi olla varaa. Huolimatta siitä, että asiantuntijakomitea ja julkinen sana ovat aivan erikoisesti todenneet poliisin alipalkkauksen jo alemman elinkustannusindeksin aikana, ei hallituksen esityksessä nytkään ole annettu sille seikalle sitä merkitystä, mikä sillä todellisuudessa on taistelussa rikollisuutta vastaan, vaan sivuuttaa hallitus sokeasti sen vaaran, minkä velkaantuneen poliisin ja eritoten rikospoliisin moraalin höltyminen voi yhteiskunnalle tuottaa. Tässä kohden olisi hallituksen todellakin entistä tehokkaammin pitänyt käydä poistamaan niitä epäkohtia, mitkä tähän asti ovat palkkauksen suhteen olemassa. Jo viime kerralla huomautin siitä, mitenkä alipalkkaus vaarantaa valtakunnan poliisivoiman ammattitaitoa. Kun se on niin alhainen kuin se on, on hyvin suuri vaara olemassa, että poliisimies paremman paikan saatuaan luopuu ammatistaan, virastaan ja siirtyy paremmille leiville. Valtakunnalla ei pitäisi olla etua tällaisesta siirtymisestä. Mutta me emme voi myöskään tuomita sitä poliisimiestä tai muuta virkamiestä, joka jättää virkatoimensa, jota varten hän ehkä on saanut valtioltakin apua kouliintuakseen sen tehtäviin, kun kerran valtio maksaa niin huonot palkat, ettei mies pysty sillä kunnollisesti höitamaan ja huoltamaan perhettään. Vain keskitetyn ja ammattitaitoisen johdon omaava, hyvillä teknillisillä apukeinoilla varustettu ja riittävästi palkattu rikospoliisi on paras ase taistelussa yhä yltyvää rikollisuutta vastaan. Tämä tosiasia on todettu muuallakin ja meilläkin olisi syytä kiinnittää siihen huomiota. Lopuksi lyhyt vastaus ed. Kuusistolle. Ed. Kuusisto huomautti äskettäin minulle, että olen esittänyt aikaisemmista lausunnoistani poikkeavan käsityskannan väittäessäni, että Amerikan vankeinhoito-olot todistavat, että ne eivät pysty taisteluun rikollisuutta vastaan. Tilasto Amerikassa selvittää, että valtaosa vankilassa olleista palaa sinne, koska vankilat eivät peloita sitä. Tämä ei ole ainoa syy rikollisuuden kehitykseen Amerikassa. Hyvin valtava tekijä on myöskin se, kuten aikaisemmin olen huomauttanut, että Amerikassa on rikospoliisi niin huonosti järjestetty ja rikostutkimus niin kehnosti organisoitu, että rikoksen tekijöillä on tavattoman suuri mahdollisuus välttää valtiovallan rankaisevaa kättä. Mo- Tulo- ja menoarvio vuodelle 1988. — 7 PL 1711 nissa valtioissa ei poliisille ilmoitetuista! miehen Suomen luonnontieteilijäin ensimrikoksista joudu syytteen alaiseksi kuin 25 a 40%. Tällöin on, minä sanoisin, , ammattia” uhkaava vaara niin pieni, että rikollinen uskaltaa sitä uhmata. Siinä on yksi tärkeä syy rikollisuuden suureen kasvuun Amerikassa. Ja tähän puoleen olisi meidänkin nyt kiinnitettävä erikoista huomiota. Rikospoliisin uudelleen organisatio on yksi kaikkein tärkeimpiä tehtäviä meillä voidaksemme tehokkaasti taistella rikollisuutta vastaan. Minä kyllä tunnustan sen, että yhteiskunnallisten olojenkin parantaminen on tärkeä keino taistelussa rikollisuutta vastaan. Mutta rikollisuus ei riipu pelkästään yhteiskunnallisista oloista. Suurelta osalta vaikuttaa kunkin yksilön persoonallisuus rikollisuuteen. Mutta tässä kohden on voimakkaana tekijänä juuri hyvin organisoitu ja taistelukykyinen poliisimieskunta. Se olisi meidän nyt aikaansaatava.
Minä pyysin tämän puheenvuoron ed. Kilpeläisen lausunnon johdosta. Hän tunnetaan epäilemättä hartaana ja ehkä siivonpuoleisena kirkonmiehenä ja tässä ominaisuudessa hän kääntyi luonteensa mukaisella hartaalla pyynnöllä sisäasiainministerin puoleen melkein pyytäen häntä ryhtymään toimenpiteisiin siviilirekisteriin kuuluvien yhdistystä, äskettäin perustettua yhdistystä vastaan. Tämän pyyntönsä tueksi hänellä ei oikeastaan ollut muuta kuin Helsingin työväentalon juhlasalissa pidetty juhla tämän kuun 10 päivänä, jossa rovasti Kilpeläinen ei ilmeisesti ollut saapuvilla
Ed. Moilanen: Olikos puhuja?
. Minä olin tässä juhlassa saapuvilla ja voin vakuuttaa, että jos esim. ed. Moilanen olisi ollut saapuvilla, niin hän ei löytäisi mitään muistuttamista siinä juhlassa pidettyjä puheita vastaan, joita pitivät maisteri Setälä — ,Nestori Suuren” poika — ja professori Väinö Lassila
Ed. Moilanen: Entäs Iso-Keisari?
. Näistä maisteri Setälän esitys oli varsinainen puhe. Professori Lassila piti tiiviisti valmistetun esitelmän ,Luonnontieteet — maailmankatsomuksen muodostajana? Jos joku löytää siitä jotakin syytöksen aihetta, niin silloin täytyisi tuomita professori Tigerstedtin (tieteelliset teokset, joita hän käytti pääasiallisena perusteluna ja kohotti tämän tunnetun tiedemäisten joukkoon, jonka kunnianimen hän ansaitsi. Ja parhaana todistuksena siitä, että nämä puheet eivät sisältäneet mitään tuomittavaa ja luvatonta kai on se, että julkisuudessa ei ole edes Ajan Suunta uskaltanut esittää, jolla oli virallinen edustaja täällä kuulemassa, mitään näitä esityksiä vastaan. Lehtori Lampön on omaa luokkaansa. Minä en ollut hänen esitystään kuulemassa, mutta se ei ollut puhe eikä esitelmä, vaan pakina (Eduskunnasta: Vahinko!). Hän on tunnetusti reheväsanainen, ehkä hiukan ,ylenannettu?', mutta Suomi ja Suomen vapaamielinen porvaristo on sentään häntä sietänyt 50 vuoden ajan aina kaikissa julkisissa tilaisuuksissa ja hänen matkakirjeensä ,,Suomea ristiin rastiin” ja monet muut, jotka ovat hyvin huumorintajuisia — monissa — käänteissään, joissa hän tosiaankin asettaa esim. noidan, joka osaa samalla kupata ja hieroa, hiukan yläpuolelle pappia, joka ei osaa muuta kuin noitua. Suomen kansa on sulattanut kaiken tämän eikä häntä vastaan ole koskaan usutettu sisäministeriä tai poliisivaltaa. Ja. minä luulen, jos herrat lähtevät tälle pohjalle, niin kyllä silloin olisi tuomittava Ilmari Kiannon ,Pikkusynnit”, , Pyhä viha” ja monet muut sen laatuiset teokset. Luotan nykyisen sisäministerin terveeseen järkeen niin paljon, ettei hän lähde tätä yhdistystä vastaan toimimaan. Ei toki maallikkosaarnaajien eikä kirkon virallisten rovastien ahdasmielistä katsomusta ole päästettävä antamaan ohjeita oikeudenkäynnissä enempää kuin järjestyksenpidossakaan.
Herra puhemies! Ed. Collianderin tarjoaman tilaisuuden tehdä selkoa siitä, onko meillä olemassa puhelinsensuuri vaiko ei, otan mielelläni vastaan. Yleinen käsitys todellakin lienee se, että meillä valtiollisen poliisin toimesta on järjestetty yleinen puhelinsensuuri, mitä käsitystä on omalta osaltaan vahvistanut se seikka, että monet ovat luulleet heidän puhelujaan kuunneltavan, koskapa jotakin ritinää tai ratinaa puhelimessa on kuulunut. Etsivä keskuspoliisi enempää kuin mikään muukaan sisäasiainministeriön alainen laitos ei puhelinsensuuria harjoita, joka esim. Helsingissä olisi nykyisissä mittasuhteissakin teknillisesti jo varsin vaikeasti järjestettävissä
Ed. Moilanen: Mutta ei ole mahdotonta!
— kenties ei mahdotonta, mutta kun sitä ei ole hoidettu, niin sen mahdollisuuksiin ei ole jouduttu kiinnittämään huomiota. Ne ovat luultavasti harmillisen usein sattuneet puhelinhäiriöt, joista on tehty se johtopäätös, että valtiollinen poliisi harjoittaisi puhelinsensuuria. Ed. Wiik esitti täällä ihmettelynsä sen vuoksi, että sen ponnen johdosta, joka viime syksynä eduskunnassa hyväksyttiin etsivää keskuspoliisia koskevassa välikysymyskeskustelussa, ei ole vieläkään ryhdytty toimenpiteisiin. Myönnettävä onkin, että kun tällaisen ponnen täytäntöönpano, joka sellaisenaan hallintotoimena olisi ollut verrattain yksinkertainen, on 'kestänyt enemmän kuin vuoden, tällaista hallintoa voidaan hyvällä syyllä moittia ja sen hitautta ihmetellä. Asianlaitahan on niin kuin ed. Wiik mainitsi ja hyvin tietää, että kun tätä edellinen hallitus antoi komitean tehtäväksi tutkia ne syytökset, joita etsivää keskuspoliisia vastaan oli esitetty, niin tämä komitea sai työnsä valmiiksi viime keväänä. Komitean työn tuloksista annettiin sanomalehdistölle selostus, jossa oli esitetty nimenomaan ne kohdat komitean mietinnöstä, joissa käsiteltiin tämän kysymyksen keskeisintä osaa, nimittäin tunnettua muistiojuttua. Kun komitean mietintö sisäministeriöön saapui, hankittiin siitä etsivän keskuspoliisin oma lausunto, koskapa toistakin asiapuolta on aina luonnollisesti kuuitava. Kun tämä lausunto syksyn alussa sisäasiainministeriölle saapui, ryhdyttiin laatimaan suunnitelmaa siitä, millä tavalla etsivä keskuspoliisi olisi uudelleen järjestettävä. Tämä suunnitelma saatiin pääasiallisesti laadituksi viime lokakuun alussa, mutta se seikka, että asianomainen ministeri joutui pitemmäksi ajaksi vuoteeseen, esti tämän suunnitelman nopean toteuttamisen. Minä uskoisin, että asiassa, jossa on voitu odottaa vuoden verran, voitaisiin odottaa vielä muutamia viikkoja lisää. Ed. Kilpeläinen täällä tiedusteli seurataanko. sisäasiainministeriössä myöskin siviilirekisteriin kuuluvien yhdistyksen toimintaa ja tämän yhdistyksen järjestämiä juhlia. Siihen minä voin vastata, että tätäkin toimintaa ministeriössä seurataan ja pyritään valvomaan, että lakia siinäkin suhteessa on noudatettava. MN Keskiviikkona 24 p. marraskuuta 1937. MIN Ed. Hongan esittämä katsaus rikostutkimuskeskuksen viran- ja toimenhaltijain palkkausoloihin aiheuttaa minun puoleltani ilmoituksen, että minunkin nähdäkseni näissä palkkauksissa on olemassa eräitä epätasaisuuksia ja myöskin niissä on olemassa sellaisia palkkoja, joita muissa vas- taavissa valtion laitoksissa ei enää suoriteta, nimittäin liian alhaisia. Minä käsittäisin, että vaikkakaan tulevaa vuotta varten korjauksia tässä suhteessa ei ole mahdollista saada, korjaukset suoritettaisiin myöhemmin. Ed. Salmialan laaja lausunto rikospoliisin uudelleen järjestelystä on eräässä mielessä ennenaikainen, koskapa hänen monet arvostelevat sanansa kohdistuivat: sellaisiin kysymyksiin, joista ei julkisuudessa vielä ole esitetty tietoja. Nimittäin rikospoliisiuudistus suurelta osalta perustuu siihen, millä tavalla ne monet yksityiskohdat, joista ei ole tehty selkoa hallituksen esityksen perusteluissa, järjestetään. Ja m. m. hänen arvostelunsa komentosuhteista, sijoitussuhteista j.n.e. ovat virheellisiä, koskapa tulevaisuudessa tulevan vuoden alussa annettavat — yksityiskohtaiset määräykset siinä suhteessa tulevat poistamaan ne epäilykset, joita ed. Salmialalla tässä suhteessa oli. Hänen lausuntonsa rakentui sille pohjalle, että hallitus oli antanut palttua n.k. Forstönin komitean mietinnölle siitä huolimatta, että lausunnot, joita tästä komitean mietinnöstä oli hankittu, olivat tälle komitean mietinnölle myötämieliset. Hänen esittämänsä luvut olivat valitettavasti virheelliset. Lausunnoista, joita oli pyydetty 67, oli vain 27 sellaisia, jotka puolsivat Forstönin komitean mietintöä. Hänen esittämänsä luku oli tässä suhteessa noin pariakymmentä suurempi ja siinä suhteessa ed. Salmialan lausunto oli virheellinen. Kun me tarkastelemme sitten näitä lukuja sellaisina kuin ne oikein ovat, niin me havaitsemme, että huomattavasti enemmän kuin puolet hankituista lausunnoista asettui sille kannalle, että rikospoliisiuudistusta ei olisi perustettava Forstönin komitean mietinnön pohjalle. Myöskin se tieto, että rikospoliisimiehet eivät olisi saaneet olla saapuvilla siinä neuvottelukokouksessa, joka sisäasiainministeriössä pidettiin tämän kysymyksen käsittelyä varten, ei pidä paikkaansa senvuoksi, että tässä neuvottelukokouksessa olivat saapuvilla m. m. läänien poliisitarkastajat, jotka ovat, niinkuin ed. Salmiala hyvin tietää, rikospoliisin päällystöä ja nimenomaisesti huolehtivat meidän maaseuturikollisuutemme valvomisesta ja sen vastustamisesta. Ne tiedot, joita ed. Salmiala ; täällä esitti maaseuturikollisuudesta, ovat : aivan oikeat. Ne on esitetty myös hallituksen esityksen perusteluissa, ja tämän ; uuden järjestelyn eräänä tärkeimpänä pääkaasti torjua meillä yhä laajemmaksi ke-
Se, mitä herra sisäasiainministeri lausui tässä, ei mielestäni kumoa niitä väitteitä ja muistutuksia, jotka esitin suunniteltua organisatiota vastaan. Tärkein virhe, mikä jää, jos suunnitelma perustuu nykyisen järjestelmän pohjalle, on se, että rikospoliisin taistelu rikollisuutta vastaan jää hajanaiseksi, sitä ei johdeta yhmääränä onkin se, että voitaisiin tehokhittynyttä rikollisuutta maaseudulla. Käsi, tykseni on se, että hallituksen suunnitelma tässä suhteessa tulee tyydyttävästi ratkaisemaan tämän kysymyksen. Käsitykseni on myöskin se, ettei lääninrikosetsivä-järjestelmä sellaisenaan ole kelpaamaton, sitä ei vain ole tähän saakka riittävästi kehitetty. Meillä ei ole syytä lähteä tämänkään kysymyksen — osalla kokonaisuudistukseen, jonka lopputuloksesta, emme ole selvillä. On —asianmukaisempaa, että me rakennamme uudistuksen olevien olojen pohjalle ja pyrimme kehittämään niitä tähän saakka voimassaolevia työmuotoja, jotka ovat monessa suhteessa tähänkin saakka olleet kelvollisia, mutta joissa tietenkin on myöskin monessa suhteessa puutteellisuutta havaittu. Mitä kysymyksen taloudelliseen puoleen tulee, niin sitäkään ei voida jättää kokonaan huomioonottamatta senvuoksi, että F'orstönin komitean mietinnössä esitetyn suunnitelman toteuttaminen olisi tullut valtiolle maksamaan huomattavasti enemmän kuin se suunnitelma, jota hallitus esittää. Vaikkakin meillä nyt hyvän ajan vallitessa tämä suunnitelma, jota ed. Salmiala täällä puolsi, voitaisiin toteuttaa, niin tuntuu siltä, että taloudellisesti raskaita hallintouudistuksia ei olisi syytä hyvänkään ajan : vallitessa ryhtyä toteuttamaan, jos voidaan olettaa, että me pääsemme tyydyttävään tulokseen halvemmilla työmuodoilla. Ed. Pohjala aluksi täällä teki selkoa niistä oloista, jotka vallitsevat Helsingin sairaanhoitajatarkouluissa, ja kun olen näihin perehtynyt paikan päällä, niin minun täytyy myöntää, että tässä suhteessa olisi nopea korjaamisen tarve paikallaan. Sitä ei tulevan vuoden menoarviossa ole kuitenkaan otettu huomioon senvuoksi, että yleinen pyrkimys on ollut vähentää rakennusmenoja, ja uuden sairaanhoitajatarkoulun oppilaskodin rakentaminen tietäisi useampien miljoonien markkojen sitomista tähän tarkoitukseen. destä keskuksesta, rikospoliisi ei näe niin sanoakseni perspektiivissä koko maata, vaikkakin sen, voidakseen tehokkaasti johtaa taistelua, tulisi se siten nähdä. Meidän rikollisuutemme muodostuu päivä päivältä yhä enemmän ammattimaiseksi. Rikollisjoukot — siirtyvät kuukausittain paikasta paikkaan, rikollisuutta harjoittavat jo monasti erityiset organisatiot, yhdenkin miehen rikollinen toiminta suuntautuu ja ulottuu yli koko maan, kuten esim. äsken paljastetut leimamerkkiväärennykset ja murtovarkaudet osoittavat. Taistelu tällaisia ilmiöitä vastaan ei ole mahdollinen muuten kuin että tätä taistelua johdetaan yhdestä ainoasta keskuksesta. Yhdellä keskuksella tulee olla langat kokonaisuudessaan käsissään. Poliisivoiman lisääminen sinänsä tietenkin on nykyisissäkin oloissa ja pysyttäessä nykyisellä pohjalla välttämätön, mutta sen hyväksikäyttö tulisi paljon tehokkaammaksi jos se alistettaisiin keskitetyn johdon alaiseksi. Minä rohkenen toivoa, että ministeriössä ainakin myöhemmin havaittaisiin tämän käsityksen oikeutus ja olen varma siitä, että sille pohjalle tullaankin — menemään. Jokseenkin kaikkialla muuallakin on kehitys kulkenut tähän suuntaan, mutta meillä täytyy nähtävästi ensin maksaa suhteellisen kalliit oppirahat. Herra sisäasiainministeri huomautti, että arvosteluun saivat ottaa osaa rikospoliisimiehet, koska poliisitarkastajat oli kutsuttu. Minun täytynee kuitenkin sanoa, että meidän poliisitarkastajamme eivät omaksu lainkaan sitä ammattikokemusta, mikä rikospoliisilla tulee olla. Ne eivät ole tässä suhteessa lainkaan ammattimiehiä. Suurelta osalta ovat ne nimismiehinä toimineita, niillä ei ole lainkaan sitä kokemusta, mitä rikospoliisi tarvitsee, ja sen vuoksi mielestäni heidän arvostelussaan ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota tämän asian ytimeen, niin sanoakseni ammattipuoleen, vaan enemmän hallinnolliseen organisatioon. Niinkuin sanoin, toivon vakavasti, että herra sisäasiainministeri kuitenkin mahdollisuuden mukaan nykyisissäkin puitteissa kiinnittäisi huomiota siihen, että rikospoliisi, vaikkakin alueittain, mahdollisimman suuressa määrässä keskitettäisiin, sillä varmasti siinä kuitenkin on avain rikospoliisin tehokkaalle taistelulle rikollisuutta vastaan.
Ed. Ampuja lausui täällä, että Suomen porvaristo on 50 vuotta kärsinyt maisteri Lampönin esityksiä. Suomen vakavamielinen kristitty kansa on kyllä kärsinyt siitä, että täällä on sellaisia, jotka kaipaavat semmoista hengen ravintoa, jota maisteri Lampön on täällä vuosikymmeniä jakanut. Täällä ministeri ilmoitti, että tullaan seuraamaan kyllä näitäkin asioita, tämänkin luontoisia asioita. Se oli ilahduttavaa kuulla, koska siviilirekisteriyhdistys näyttää aikovan järjestää samanlaisia kokouksia kautta maan kaupunkien ja ensimmäinen tulee nyt pidettäväksi Tampereella samanlainen, niin minä todellakin toivon, että kiinnitettäisiin huomiota siihen Jumalan pilkkaan, jota täällä Helsingin työväenyhdistyksen talollakin esitettiin
Ed. Räisänen: Oletteko ollut mukana?
. Minkätähden savolainen osakunta jo reagoi niin voimakkaasti tätä puhetta? HFEiköhän juuri sentähden, että se tunsi kansassa olevan vielä sellaista henkeä paljon, joka ei hyväksy tuollaista puhetta, mitä maisteri Lampen oli esittänyt siellä Pyhän Raamatun sanoja käyttäen.
Herra puhemies! Sakkojen ja menetetyksi tuomitun tavaran arvon jakamisesta tullijutuissa 22/6 1935 annetun asetuksen 1 $:n mukaan suoritetaan ilmiantajalle ja sille viranomaiselle, joka on tavaran ensi kädessä ottanut huostaansa tai ratkaisevasti vaikuttanut rikoksen ilmisaamiseen tai rikoksen kiinniottamiseen verekseltä, osuudet, jotka yhteensä tekevät 50 % tullijutuissa kertyneistä sakoista ja menetetyksi tuomitun tavaran arvosta, sittenkun kustannukset ovat vähennetyt. Mainituista sakko-osuuksista johtuva meno huo> Keskiviikkona 24 p. mahdollista. marraskuuta 1937. mataan menoarvion 8 Pääluokan IV luvun 13 momentin kohdalla sakkojen ja menetetyksi tuomitun tavaran arvon jakamisesta väkijuomarikoksista, joita ei ole käsitelty tullijuttuina. Samana päivänä annetun asetuksen 1 &:n nojalla suoritetaan väkijuomarikoksissa, joita ei ole käsitelty tullijuttuina, samanlaiset osuudet. Näistä sakko- osuuksista johtuvat menot huomataan 7 PL II luvun 10 momentin kohdalla, mutta sakko- osuuksien jakaminen ei nykyoloissa vastaa tarkoitustaan. Tosin ne kyllä kannustavat asianomaisia viranomaisia takavarikoimaan salakuljetettuja tai muuten laittomia väkijuomia tai muuta tavaraa, josta ilman muuta saa osuutensa. Sitävastoin ne eivät samassa määrässä innosta viranomaisia otta-. maan kiinni rikollisia henkilöitä, koska tällainen toiminta on vaikeampaa ja osuuksien saantimahdollisuudet. tällöin ovat pienemmät. Tähän tulee lisäksi, että osuudet eivät useinkaan satu niille, jotka erikoisesti kunnostautuvat tehtävässään, vaan riippuu niiden saaminen aivan sattumasta. Mutta. osuuksien haitallisin vaikutus on kuitenkin siinä, että ne suorastaan ovat esteenä ei ainoastaan merivartio- ja poliisiviranomaisten yhteistoiminnalle vaan myöskin yhteistoiminnalle — kummankin — viranomaisen omassa keskuudessa. On nimittäin inhimillistä, että kukin viranomainen koettaa saada itselleen niin suuren osuuden kuin Tästä johtuu, että jos joku viranomainen saa tietoonsa luvattoman tavaravaraston kätköpaikan, niin hän koettaa itse saada tavaran takavarikoiduksi ja salata sen muilta usein sillä seurauksella, että rikollinen saa tilaisuuden viedä tavaran parempaan säilöön ja peittää jälkensä. Meillä edellämainitun — epäkohdan — poistamiseksi olisi, kuten Ruotsissakin on tehty, luovut' tava osuusjärjestelmästä ja siirryttävä palkkiojärjestelmään. Korkeintaan 50 % kertyneistä sakoista ja menetetyksi tuomitun tavaran arvosta käytettäisiin palkkioksi niille valvontaviranomaisille, jotka ovat erikoisesti kunnostautuneet sekä ilmiantajille. Tullijutuissa suoritettavat palkkiot huomioitaisiin menoarvion 8 Pl:n IV luvun 13 momentin kohdalla ja muissa väkijuomarikosasioissa suoritettavat palkkiot menoarvion 7 Pl:n IT luvun 10 momentin kohdalla. Yhdenmukaisuuden saavuttamiseksi olisi palkkioiden jako keskitettävä sisäasiainministeriölle. telytavan mukaan ainoastaan on tehtävä ehdotukset lukuihin lyhyine perusteluineen.
Minä tämän perusteella pyydän ehdottaa, että tämän II luvun 10 momentin kohdalla eduskunta lausuisi, että eduskunta katsoo tarpeelliseksi, että muutetaan väkijuomarikosjutuissa, joita ei ole käsitelty tullijuttuina, suoritettavien sakko- osuuksien peruste siten, että osuuksien asemesta suoritetaan valvonnassa kunnostautuneille valvontaviranomaisille sekä ilmiantajille ja tiedoittajille palkkioita. Tämän ehdotuksen on valtiovarainvaliokunta jo periaatteessa hyväksynyt, vaikka se on jonkun sattuman kautta jäänyt pois.
Ne perustelut, jotka ed. Paasonen tässä esitti, ovat nähdäkseni oikeat ja senvuoksi rohkenen kannattaa sitä ehdotusta, jonka hän teki.
Minä haluan huomauttaa ed. Paasoselle, ettei valtiovarainvaliokunta ole periaatteessa mitään tästä latikasta hyväksynyt, vaan se on kuunnellut kyllä sen esittelyn.
Keskustelussa on ed. Paasonen ed. Kekkosen kannattamana ehdottanut, että 10 momentin perusteluihin otettaisiin seuraava lause: ,, Eduskunta katsoo tarpeelliseksi, että muutetaan väkijuomalakirikosjutuissa, joita ei ole käsitelty tullijuttuina, suoritettavan sakko-osuuden perusteita siten, että osuuksien asemesta suoritetaan valvonnassa kunnostautuneille valvontaviranomaisille sekä ilmiantajille ja tiedoittajille palkkioita.? Kuisun tätä ehdotusta ed. Paasosen ehdotukseksi.
Äänestyksessä on annettu 119 jaa- ja 56 ei-ääntä, 8 tyhjää; poissa 16.
Merivartiolaitoksen lentokoneitten yövartijat saavat palkkaa vain 800 markkaa kuukaudessa. Näitä yövartijoita on kaksi kullakin lentoasemalla, tietääkseni näitä asemia on 3, joten on kysymyksessä kuusi yövartijaa. Näiden palkkaus, 800 mk. kuussa, on aivan liian alhainen. Vaikka heillä on kuukausipalkka, heidän on suoritettava 8 tuntisia työpäiviä, sunnuntait ja pyhäpäivät mukaan lukien. Jos lentokone yön aikana on poissa, on heidän suoritettava päivän aikaan vastaava työmäärä ja lisäksi, jos on korjauksia tehtävänä, silloin heidän on tehtävä ylitöitä ilman mitään erikoiskorvausta. Kun kysymys on niin pienestä määrästä kuin kuuden henkilön palkkojen korottamisesta sanokaamme 200 markalla kuukaudessa, niin tämä tietää sangen pientä summaa tulo- ja menoarviossa, niin pientä, ettei valiokunnassa ole kiinnitetty siihen huomiota, vaikka tämän pääluokan jaostossa siitä ainakin viime vuonna keskusteltiin. Näiden yövartijain taholta on tehty anomus palkankorotuksesta ja se on siirretty sisäasiainministeriöön, mutta sinne se on hukkunut todennäköisesti jo ennen nykyistä ministeriä. Minä pyytäisin, että herra sisäasiainministeri kiinnittäisi tähän huomiota ja määräisi palkat korotettavaksi. En tiedä, maksetaanko palkat tämän X luvun 2 momentilta vaiko 9 momentilta, mutta molemmissa on rahaa riittävästi tällaisen pienen palkankorotuksen myöntämiseen.
I detta moment föresläs som avlöning för distriktsläkaren i Korpo, Houtskär och Iniö kommuner en lön av 48,000 mark. Jag ville med anledning härav fä sagt att det distrikt, som han har att sköta om, är oerhört omfattande och arbetsdrygt. Såsom var och en vet består det av ett stort antal öar och holmar, och endast Korpo kommun ensam har en utsträekning frän norr till söder av 120 km. Därtili kommer Houtskär och Iniö kommuner, som samma läkare skall sköta om. En sä arbetsdryg post borde väl kunna avlönas pä samma sätt som distriktsläkaren pä Lövskär—Lavansaari, där avlöningen är 52,500 mark. Jag ville uttala den förhoppningen att riksdagen, med beaktande av att det gäller ett arbetsfält för en fattig befolkning, av vilken största delen livnär sig med fiske och som har stor svärighet att pä något sätt bidraga till sin ; läkares avlöning, ville besluta att han skall ' få en sådan avlöning som anses lämplig ; och skälig, d. v. s. den av rdm. Hästbacka i hans reservation föreslagna avlöningen. ; Rdm. Hästbacka föreslär nämligen att riksdagen under detta moment måtte upptaga 4,500 mark som lönetiilskott för avlönande av distriktsläkaren i Korpo, Houtskär och Iniö kommuner, varigenom hans avlöning skulle stiga till 52,500 mark. Här kan man inte invända, att det skulle vara något, som stör budgetens jämvikt i nägot avseende. Denna obetydliga summa 52,500 mark borde med god vilja kunna beviljas.
teeseen n:o 33 sekä valiokunnan mietinnön sivulla 168 olevaan XI vastalauseeseen eh'dotan, herrä puhemies, että tämän luvun 1 momentille lisätään 100,000 markkaa ja perusteluissa lausutaan: ,Momentfille on lisätty määräraha aluelääkärinviran perustamiseksi Oulujärven länsipuolella olevia pitäjiä varten.”? Viittaamalla rahaasia-aloitmarraskuuta 1937.
Minä kannatan, herra puhemies, ed. Collianderin ehdotusta, että Korppoon ja naapurikuntien lääkärin palkkaus koroitettaisiin 48,000 markasta 52,500 markkaan. Kun matka Utösta Brändöhön ja Iniöön on toista sataa kilometriä pitkä ja Nauvon rajalta Houtskäriin myöskin useita kymmeniä kilometrejä, ja kun täällä asuu köyhä saaristoväestö ja lääkärin ajasta suurin osa menee matkoihin, niin minun mielestäni on kohtuullista, että lääkärin palkka koroitetaan sellaiseksi, että saadaan kunnollinen henkilö tätä tehtävää suorittamaan.
Minä pyysin myöskin puheenvuoron kannattaakseni ed. Collianderin ehdotusta.
Keskustelussa on ed. Colliander ed. Karvetin kannattamana ehdottanut, että 1 momentille lisätään 4,500 markkaa Korppoon, Houtskärin, Iniön y. m. saarien aluelääkärin palkan koroittamista varten. Kutsun tätä ehdotusta ed. Collianderin ehdotukseksi. Edelleen ed. Salo ed. Juneksen kannattamana on ehdottanut, viitaten rahaasia-aloitteeseen n:o 33, että 1 momentille lisätään 100,000 markkaa ja perusteluissa lausutaan: ,,Momentille on lisätty 100,000 markan määräraha aluelääkärinviran perustamiseksi Oulujärven länsipuolella olevia pitäjiä varten. Kutsun tätä ehdotusta ed. Salon ehdotukseksi.
Kun ehdotukset ovat erillisiä ehdotan, että niistä kummastakin äänestetään erikseen valtiovarainvaliokunnan ehdotusta vastaan.
Kehoitan ,ei”-äänestäjiä nousemaan seisoalleen.
"Vähemmistö. Koneäänestystä pyydetään.
Esitän vastattavaksi ,,jaa tai ,ei””.
Äänestyksessä on annettu 108 jaa- ja 64 ei-ääntä, 7 tyhjää; poissa 20.
Äänestyksessä on annettu : : ' valiokunnan ehdotuksen. 134 jaa- ja 43 ei-ääntä, 2 tyhjää; poissa 20.
X vastalauseen mukaisesti ehdotan, että tämän luvun 4 momentille lisättäisiin 5 miljoonaa markkaa ja saman luvun 5 momentille myöskin 5 miljoonaa markkaa. 8 ja 9 PI. 1717
Pyydän saada kannattaa ed. Juneksen tekemää ehdotusta.
Minäkin pyysin puheenvuoron kannattaakseni ed. Juneksen tekemää, ehdotusta.
Keskustelussa on ed. Junes ed. Leppälän kannattamana ehdottanut, että X vastalauseen mukaisesti 4 momentille lisättäisiin 5,000,000 markkaa ja 5 momentille myöskin 5,000,000 markkaa. Kutsun tätä ehdotusta ed. Juneksen ehdotukseksi.
Äänestyksessä on annettu
Kun ehdotusta laiksi puolustusministeriön ja yleisesikunnan viroista. marraskuuta 1937. ja toimista ei ole vielä loppuun käsitelty ja tämän lakiehdotuksen hyväksyminen tai hylkääminen vaikuttaa esilläolevan pääluokan varsinkin 1 ja II sekä myös XI ja XIII luvuille otettaviin määrärahoihin, jätettäneen 9 Pl kokonaisuudessaan avoimeksi siksi, kun mainittu lakiehdotus on ratkaisevassa käsittelyssä käsitelty. Ehdotus hyväksytään. 10 PI.
Herra puhemies! Opetus- ja sivistysmenoja koskeva osa hallituksen menoarvioesityksestä on tällä kerralla —valtiovarainvaliokunnasta palannut, kuten tämä menoarvioesitys kokonaisuudessaankin, ilman huomattavampia muutoksia. Niinpä tehtyjen muutamien pikkumuutosten tuloksena sivistysmenojen kohdalla on ainoastaan 74,000 markan nettolisäys. Kun vielä huomioidaan, että vastalauseessakaan ei sivistysmenojen kohdalla valiokunnan mietintöön esitetä lisäyksiä enempää kuin vähennyksiäkään paitsi kahdessa vastalauseessa yhteensä parille kolmelle momentille, havaitaan, miten yksimielisesti valiokunta on tällä kohdalla esityksen hyväksynyt. Useina edellisinä vuosinahan valiokunta tavallisesti on joutunut vastaavasti esittämään useihin miljooniin markkoihin nousevia muutoksia hallituksen esitykseen. Tähän tämänkertaiseen valiokunnan tyytyväisyyteen esityksen sivistysmenoarviota kohtaan on vaikuttanut se, että hallitus on 10 PI:n kohdalla esittänyt suurempia lisäyksiä kuin minään edellisenä vuotena. Huomattavimmat — lisäykset esiintyvät kansakoulu-, yliopisto- ja oppikoulumenojen kohdalla. Tietysti sekin asiassa vaikuttaa, että vähitellen on pula-ajan vauriot sivistysmäärärahojen kohdalla yleensä tulleet korjatuiksi osaksi sitäkin tietä, että eduskunta edellisinä vuosina on tätä varten lisäillyt useita sivistysmäärärahoja. Kun vielä otetaan lukuun, että eräillä opetustoimen aloilla parhaillaan suunnitellaan uudistuksia ja muutoksia, voidaan toistaiseksi jäädä näitä toimenpiteitä odottamaan. Myöskin esimerkiksi uusien koulutalojen rakennustoimintaan nähden on tietysti syytä noudattaa samoinkuin valtion rakennustoimintaan nähden yleensäkin on laita, tänä ajankohtana —pidättyväisyyttä. Näinollen hallituksen esitys myös koulutalojen ja oppilaitosten rakennusuusintaan nähden on voitu täysin yksimielisesti hyväksyä. Ollenee syytä hiukan kosketella eräitä käsiteltävän pääluokan kohtia ja mainita myös valiokunnan eräistä muutosehdotuksista niiden suppeiden perustelujen lisäksi, mitä mietintöön on otettu. Mitä tulee ensiksi yliopiston menoarvioon, niin lisäys hallituksen esityksessä tällä kohtaa on suhteellisen suuri, yli 17 % kuluvan vuoden menoarvioon verraten. Ottaen kuitenkin huomioon yliopistossa opiskelevien suuren lukumäärän ja siitä johtuvan opetusvoimien lisätarpeen samoinkuin uuden yliopistolain aiheuttaman uusien professorien virkojen perustamisen sekä eräillä opetusaloilla, kuten farmaseuttisen opetuksen alalla, tämän uudelleen järjestämisen, näyttävät ehdotetut lisäykset välttämättömän tarpeen vaatimilta. Mitä tulee taas lääketieteellisen opetuksen tehostamiseen ja tätä varten jo edellisinä vuosina tehtyihin lyhytaikaisiin sopimuksiin Suomen Punaisen Ristin ja Helsingin kaupungin sairaaloiden käyttämisestä tähän tarkoitukseen, oli arvattavissa, että vaaditut korjaukset tulevat mainittujen lyhytaikaisten sopimusten päätyittyä nousemaan. Että lisäykset tällä kohdalla ovat nyt niinkin suuret kuin lähes 1 miljoonaa markkaa vuodessa, on ollut jonkun verran odottamatonta. Muutakaan neuvoa valtiolla ei tällä kerralla mainitun opetuksen tarpeet huomioiden omien riittävien sairaaloiden puutteessa näytä olevan kuin hyväksyä mainitut ehdot. Kun toiseen nyt tehtävään pitempiaikaiseen sopimukseen sisällytetään irtisanomisoikeus kesken sopimuskandenkin, sopimukset eivät millään tavalla ole esteenä, jos valtion omia sairaaloita lähiaikoina ryhdyttäisiin rakentamaan ja kysymyksessä oleva opetus niihin siirtämään. Mitä sitten tulee oppikoulumenoihin, niin tälläkin kohdalla hallituksen ehdottamat lisäykset ovat näyttäneet perustelluilta. Pääosan siitä noin 5 miljoonasta markasta, joka nyt ehdotetaan tällä kertaa lisää, muodostavat yksityiskoulujen valtionapua varten edellytetty 1.5 milj. markan lisäys sekä valtion koulujen lisääntyneet lämmitys-, kalusto- y. m. menot sekä eräiden kuluvana ja ensi vuonna valtion haltuun otettavien koulujen menot ja vielä eräät palkankoroitukset. Lukuunottamatta tämän luvun 29 momentille ehdotettua aivan pientä Iisäystä pikakirjoituksen opetuksen Jlisäämistä varten valiokunta on tämänkin luvun määrärahat hyväksynyt täysin esityksen mukaisesti. , Mitä taas tulee 11 momentin kohdalla valiokunnan esittämään perusteluita koskevaan ehdotukseen, niin siihen on ollut asiallista syytä. Tällä kohdalla hallitus esittää Turussa toimivien ruotsinkielisten oppikoulujen yhdistämistä siten, että klassillinen lyseo asteittain yhdistettäisiin linjajakoiseen lyseoon ensi syksystä alkaen. Hallituksen esitykseen ruotsinkielisten koulujen yhdistämisestä tuntuu olevan täysi aihe. Kun mainitussa kaupungissa valtion kolmen ruotsinkielisen koulun yhteinen oppilasmäärä yhdeksän viimeisen vuoden aikana on yleensä säännöllisesti laskenut, lukuvuonna 1928—1929 tämän ollessa 662, se nyt kuluvan lukuvuoden alussa oli enää 460, ollen siis alentunut noin 30.6 %:lla, ja kun samana aikana lisäksi myöskin Turun yksityisten ruotsinkielisten koulujen oppilasmäärä on hiukan alentunut, ei hallituksen esitystä koulujen yhdistämisestä voida suinkaan pitää kohtuuttomana. Asiaa käsiteltäessä on kuitenkin esiintynyt seikkoja, jotka ovat aiheuttaneet valiokunnan perusteluissa esittämän lausuman, että hallituksen olisi vielä harkittava, mitenkä kysymyksessäoleva koulujen yhdistäminen olisi parhaiten suoritettava. Paitsi se, että Turun ruotsinkielisen väestön taholta on esitetty mielipide, että klassillinen koulu olisi edelleen säilytettävä, on valiokunnan kantaan vaikuttanut seikka, joka on saatettu sen tietoon, että myöskin kouluhallituksen ruotsinkielisen oppikouluosaston enemmistö on nyttemmin asettunut klassillisen lyseon edelleen säilyttämisen kannalle. Kun li säksi ruotsinkielisen tyttökoulun oppilasmäärä on nyt alentunut niin alhaiseksi kuin kuluvana syksynä, sen ollessa 128 oppilasta, näyttäisi olevan syytä harkita, voitaisiinko yhdistäminen suorittaa viimemainitun koulun ja linjajakoisen lyseon kesken. Jos eduskunta valiokunnan ehdotuksen mukaisesti hyväksyy kysymyksessäolevan perustelun, se ei millään tavalla tule jarruttamaan suunniteltua yhdistämistoimenpidettä eikä myöskään sido opetusministerin ja valtioneuvoston toimintamahdollisuuksia asiassa. Kansakoululaitosta koskevan luvun kohdalla valiokunta on tehnyt vain pari aivan pientä muutosta. Myöskin tämän luvun kohdalla olevat suuret arviomäärärahat näyttävät tällä kerralla, päinvastoin kuin aikaisempina vuosina, pyrityn hallituksessa arvioimaan mahdollisimman lähelle niiden arvioitua todellista tarvetta. Kun otetaan huomioon eräiden näiden määrärahojen arvioimisen vaikeus, voi sattua ja eräissä kohdin nyt jo näyttää todennäköiseltäkin, että jotkut näistä määrärahoista ensi vuonna tästä huolimatta ehkä tulevat ylitetyiksi. Tämän luvun kohdalla on hallitus uudelle momentille esittänyt 1.5 milj. markkaa raittiusopetuksen tehostamiseksi aluksi kansakouluissa, seminaareissa ja niiden harjoituskouluissa. Valiokunta on ilman äänestystä tässäkin kohden hyväksynyt esityksen, vaikkakin valiokunnan jäsenten taholta on esitetty epäilyjä, tuleeko nyt ehdotetulla tavalla järjestettävä raittiusopetus vastaamaan sitä eduskunnan aikoinaan hallitukselle esittämää toivomusta, että raittiusopetus olisi järjestettävä tehokkaalle kannalle, ja tulevatko nyt esitetyn suunnitelman mukaisesti käytettävät varat parhaalla mahdollisella tavalla käytetyksi. Omasta puolestani on minulla myös ollut näitä samanlaisia epäilyjä. Kun raittiusopetus nyt esitetään pääasiassa tapahtuvaksi siten, että opettajille suoritetaan erityinen korvaus heidän toivonliitto- ja kerhotyöstään, joka siis tapahtuu ulkopuolella varsinaisen koulutyön, seuraa tästä, että kaikki oppilaat eivät tule saamaan samanlaista raittiusopetusta, koska oppilaista ja ennen kaikkea heidän vanhemmistaan riippuu, osallistuvatko kaikki oppilaat tähän toimintaan. On valitettavaa, jos käy niin, että huomattava osa oppilaista jää ulkopuolelle tämän täydentävän raittiusopetuksen. Voidaanhan epäillä tästä järjestelystä olevan sellaisenkin seurauksen, että nekin opettajat, jotka eivät muuten tuntisi harrastusta raittiusasiaa kohtaan ja ehkä aina eivät olisi erikoisen sopiviakaan tällaista opetusta antamaan, lisäpalkkiota saadakseen siihen ryhtyisivät. Tosin tällaiset tapaukset tulisivat olemaan kai harvalukuisia. Mutta vielä on esitetty myöskin eräs näkökohta asiassa, joka suinkaan ei ole aivan merkityksetön. Tarkoitan sitä, että raittiustyö tähän saakka, mikäli on ollut kysymys paikallisesta toiminnasta, on suoritettu vapaaehtoisesti, ilman korvauksia ja palkkioita. Nyt jaetaan tämän työn suorittajat kahteen osaan, toisten edelleenkin harrastuksesta suorittaessa työtään, toisten siitä saadessa korvausta. Mahdollisesti tämä tulee herättämään tyytymättömyyttä tällä raittiustyösaralla työnskentelevien keskuudessä. Onko tästä järjestelystä näinollen pysyvää hyötyä raittiustyölle, voidaan näinollen epäillä. Opettajille tietysti pienenkin lisäpalkkion suorittaminen on tervetullutta. Toisaalta on myönnettävä, että kysymyksessäolevan opetuksen järjestäminen muullakin tavalla voi tuottaa vaikeuksia. — Kun määräraha nyt yksimielisesti tultanee hyväksymään, katson, että on ollut syytä mainita näistä esitetyistä epäilyksistä ja alleviivata, että tämä uusi järjestely voidaan hyväksyä väliaikaisena toimenpiteenä ja kokeilumielessä, ilman 'että raittiusopetuksen antaminen kouluissa tällä tavalla täydennettynä vielä tulisi lopullisesti ratkaistuksi. Mitä vielä tulee yhteiskunnallista valistustyötä koskeviin määräarahoihin, niin niihin nähden valiokunta nyt on koettanut saada pula-ajan viimeisetkin ,,hallamerkit”? poistetuiksi ehdottamalla kansantajuisten tieteellisten luentojen avustamismäärärahaan 100,000 markan lisäyksen, joten tämä tulee pula-ajan edelliseen määrään. Eräät muut tämän luvun kohdalla olevat määrärahat on jo aikaisemmin koroitettu. Ovatpa eräät valistusjärjestöt jo nauttineet, kuten Suomen Nuorison Liitto, 100 prosentilla koroitettuja avustuksia entiseen verrattuina. Tieteen, taiteen ja urheilun kannattamista koskevan luvun kohdalla, jossa esiintyy m. m. tuo suuri 16.5 milj. markkaa käsittävä raha-arpajaisten tuloja vastaava menomomenitti, valiokunnalla ei ole ollut sanottavampaa huomauttamista mainitun momentin jakosuunnitelmaa vastaan. Aikaisempina vuosina eduskunta joutui esittämään toivomuksia m. m. maaseudun taidey. m. pyrkimysten runsaammasta avustamisesta. Näitä toivomuksia on nyttemmin jossakin määrässä otettu viime aikoina huomioon. Valiokunnassa ja sen jaostossa on tälläkin kertaa kyllä mainittu eräistä epäjohdonmukaisuuksista teatterien —valtionapua jaettaessa, m. m. parin teatterin suhteen. Näistä toinen, Vaasassa toimiva, aikaisemmin on saanut valtionapua, muita jostakin syystä erään kerran sen anomus myöhästyi ja se jäi senjälkeen ilman valtionavustusta eikä ole sitä myöhemminkään uudelleen saanut. Toinen teatteri taas, Porissa, josta on mainittu, on työväen teatteri, joka paikkakunnan taideharrastuksia omaavan työväen toimesta on uudelleen jouduttu — perustamaan — senjälkeen, kun aikaisempi yritys yhdistää molemmat paikkakunnan teatterit ei käytännössä onnistunut. Tämäkin teatteri, joka samalla toimii laajan maaseudun maakuntateatterina, on monet vuodet saanut työskennellä ilman penninkään valtionapua, samaan aikaan kuin toinen samassa kaupungissa toimiva teatteri on viime aikoina saanut aina 220,000 markkaan nousevan vuosittaisen valtioavun. — Valiokunnassa ja sen jaostossa katsottiin, ettei tällä kerralla ollut tilaisuutta yksityiskohtaisesti syventyä näihin teatterikysymyksiin eikä niistä myöskään ehdotettu mitään valiokunnan mietinnössä lausuttavaksi. Tämä tapahtui kuitenkin edellytyksellä, että herra opetusministeri ottaisi tältä kohdalta asian vakavasti harkittavakseen ja koettaisi näiden maaseudun taidelaitosten osalta löytää oikeudenmukaisen ratkaisun ja sitävarten mahdollisesti myöskin lisää hiukan markkoja niiden 16.5 miljoonan markan joukosta, jotka raha-arpajaisten tuottamasta tulosta vuosittain jaetaan. Kysymyksessäolevan XIV luvun kohdalla on syytä huomauttaa erääseen vastalauseeseen — sisältyvästä perusteluehdotuksesta, että se nähtävästi erehdyksestä on päässyt pujahtamaan mietintöön liittyvään vastalauseeseen. Tarkoitan VII vastalauseeseen sisältyvää, tämän luvun 3 momenttiin kohdistuvaa perusteluehdotusta, jossa ehdotetaan lausuttavaksi, ettei Työväen Urheiluliitolle olisi valtioapua annettava. Olen siinä käsityksessä, ettei tällaista ehdotusta momentin perusteluihin valiokunnassa lainkaan tehty, vaan momentti niin määrärahaan kuin perusteluihinkin nähden hyväksyttiin valiokunnassa yksimielisesti. Se seikka taas, että yleisperusteluita käsiteltäessä niihin ilmoitettiin liitettävän vastalause, jossa ehdotetaan työväen sivistys-, urheilu- y.m. järjestöiltä valtioapu evättäväksi, ei voinut antaa oikeutta esittää nyt kysymyksessäolevaa ehdotusta asianomaisen momentin kohdalla. Mitä muuten tulee tähän uuteen momenttiin, jonka hallitus nyt on esittänyt voimistelu- ja urheilujärjestöjen avustamista varten, niin tätä on tyydytyksellä tervehdittävä. On tosiaan aika ryhtyä urheilusarallamme perusteelliseen syvämuokkaustyöhön, jota voidaan suorittaa ohjauksen ja kurssitoiminnan avulla. Toivottavasti täta momenttia käytettäessä otetaan huomioon myös maan voimakas ja tuloksellista nuorison kasvatustyötä tekevä työväen urheiluliike tasavertaisesti muun urheiluliikkeen kanssa, niin että viime aikana vallinnutta epäsuhdetta, josta työväen urheiluliike suhteettoman pienien valtionavustusten johdosta on joutunut kärsimään, ei enää jatkuisi, vaan epäsuhde korjattaisiin. Samalla tavalla kuin useilla muilla aloilla valtionavustuksia jaettaessa otetaan huomioon myöskin asianomaisten kansalaispiirien taloudellinen asema, jolloin valtio jopa eri koisavustuksin tukee heikommassa taloudellisessa asemassa olevia kansalaispiirejä, tulisi myöskin urheilutoimintaa tuettaessa huomioida, että työväen urheiluliike työskentelee niiden väestökerrosten piireissä, joiden taloudelliset mahdollisuudet ovat paljon heikommat kuin eräitä muita urheiluharrastuksia tukevien piirien. Lopuksi pyydän vielä herra opetusministerin ja myöskin kouluhallituksen huomiota kiinnittää samaan seikkaan; josta eduskunta aikaisemmin jo on joutunut huomauttamaan, nimittäin siihen, että koulutyötä olisi suojeltava mahdollisuuden mukaan poliittiselta kiihoitukselta. Tämä asia ei tällä kerralla ole ollut puheena valiokunnassa, mutta eräät esiintyneet seikat edellyttävät, että asiaan jatkuvasti kiinnitetään huomiota. Ei tee hyvää vaikutusta se, että koulutaloja käytetään koulujen lukukauden aikana poliittisten kiihoituskokousten järjestämiseen, enempää kuin sekään, että jonkun poliittisen ryhmän tai puolueen toimesta puhujana kiertävä henkilö saa ilman muuta samalla matkallaan puhua jonkun oppikoulun oppilaille. Tällaisia tapauksia on kuluvan syksyn aikana sattunut useita kertoja valtionapua nauttivissa yksityiskouluissa ainakin. , Ajan Suunta”-nimisessä lehdessä on tuontuostakin ollut uutisia otsakkeella ,,Isänmaallisen kansanliikkeen järjestötoiminta””, miten Lahdessa tyttölyseon alasalissa on lahtelaisen ,,po:n' kerhoiltoja, joissa puhuu milloin mikin järjestöohjaaja aiheena , kansanrintama” tai joku muu näiden piirien mieliaihe. Kun koulutalossa suositaan tällaisia suuntajulistajia, voivat ainakin arvostelukyvyttömämmät oppilaat käsittää näiden tilaisuuksien olevan heillekin sopivia. Saman lehden numerossa 247 viime kuun 26 päivänä taas kerrottiin samaisen otsakkeen alla, miten Merikarvialla on eräs puhuja pitänyt ,valistus”-tilaisuuksia eri paikoissa ja että mainitulla puhujalla on ollut tilaisuus puhua myöskin Merikarvian yhteiskoulun oppilaille. On tosiaan ihmeellista, jos jonkun puolueryhmän matkapuhuja saa poliittisella puhujamatkallaan ilman muuta esiintyä jossakin koulussa. Vaikka hän koulun oppilaille esiintyessään välttäisikin ainakaan suoranaisesti esiintymästä poliittisena puhujana, voidaan siitä, kun hän juuri kuitenkin kulkee poliittisilla järjestelymatkoilla, käsittää asia niin, että määrätyn puolueryhmän agitaattoreilla on etuoikeutena esiintyä jopa kouluissakin. Vieläpä ryhmän, jonka johtavia miehiä ja sanomalehtiä juuri paraillaan on eri tuomioistuimissa syytteessä hallituksen tai sen jäsenten halventamisesta ja muista samansuuntaisista törkeistä kiihoituskirjoituksista. Puuttumatta tähän asiaan laajemmin m. m. siltä kannalta, että julkisuudessa olleista tiedoista päättäen nuorison keskuudessa näytään jatkettavan lakkautetun Sinimusta-järjestön turmiollista toimintaa, toivon, että asianomaiset viranomaiset kiinnittävät riittävää huomiota koulutyötä häiritsevän poliittisen kiihoituksen ehkäisemiseksi.
Herra varapuhemies! Valtiovarainvaliokunta on, tosin ehkä vastoin todellista haluansa, hylännyt allekirjoittaneen y. m. rahaasia-aloitteen n:o 59, joka tarkoittaa 800,000 markan määrärahan ottamista. menoarvioon hiihdon maailmanmestaruuskilpailujen järjestämisestä aiheutuvien kustannusten peittämiseksi. Hylkäävään päätökseensä on valiokunta tullut senvuoksi, että sille on ilmoitettu tarvittavat varat saatavan erikoisen hiihtopostimerkin myymisellä. Haluan kosketella asiaa vähän laajemmalti. Kansainvälinen hiihtoliitto päätti Suomen Hiihtoliiton esityksestä, että vuoden 1938 hiihdon —maailmanmestaruuskilpailut toimeenpannaan Lahdessa, kuitenkin sillä edellytyksellä, että Lahteen rakennetaan kansainväliset mitat täyttävä hyppyrimäki, koska nykyinen mäki ei niitä täytä. Tähän ehtoon on Suomen puolesta tietenkin ollut suostuttava, koska se on täysin asianmukainen. Paitsi edellämainitun hyppyrimäen rakentamista, joka siis on ollut välttämättä suoritettava, on maailmanmestaruuskilpailujen vuoksi, koska niihin voidaan varmuudella odottaa saapuvan noin 40—60,000 katselijaa, Lahden nykyistä hiihtokatsomoa, mihin voidaan sijoittaa vain osa edellämainitusta määrästä, tuntuvasti laajennettava ja tehtävä mukavaksi yleisön sijoituksen ja liikkumisen puolesta. Hyppyrimäen uusimiskustannukset tulevat viimeisten tietojen mukaan nousemaan 712,000 markkaan. Hyppyrimäen uusimisen lisäksi on hiihtokatsomon vieressä liian lähellä sijaitseva eräs rakennus siirretty kauemmaksi, kutsuvieraskatsomo uusittu, uuden yleisökatsomon maanleikkaustöitä suoritettu 300,000 markan kustannuksilla sekä vanhan vpääkatsomon ja uuden yleisökatsomon välille rakennettu yhdyspenger alikuikutunneleineen, minkä lisäksi vielä on rakennettu pienempi hyppyrimäki, jonka kustannukset nekin nousevat melkoisiin määriin. Ravintolan ja kioskien sekä aitauksen rakentamisen kanssa nousevat rakennustyöt yhteensä 1,390,500 markan määrään. Kilpailujen yleiskulut taas: kongressi-, mainos-, painatus-, valmennus-, kanslia-, majoitus- y.m. menot nousevat noin 690,000 markkaan. Suostuessaan vastaanottamaan nyt mainitut mestaruuskisat Suomeen, Suomen edustajat tietenkin olivat oikeutetut edellyttämään, että myöskin valtio, kuten tapa on ollut muitakin vastaavanlaatuisia kilpailuja järjestettäessä, osallistuu kustannusten peittämiseen kohtuullisella avustusmäärällä. Kun kilpailut pidetään jo ensi helmikuun loppupäivinä ja kaikki rakennus- ja järjestelytyöt täytyy saada hyvissä ajoin sitä ennen valmiiksi, pyysi Lahden Hiihtoseura opetusministeriötä kuluvan vuoden ylimääräisessä menoarviossa varaamaan näihin tarkoituksiin 540,000 markkaa, minkä lisäksi mainittu seura ja Suomen Hiihtoliitto yhdessä valtioneuvostolta pyysivät avustusta. Anomusten määrä nousi yhteensä 800,000 markkaan. Tulos on jäänyt kuitenkin saavuttamatta. Ylimääräisessä menoarviossa ei pyydettyä avustusta varattu, vakinaiseen sitä ei ole saatu mainitulla aloitteellakaan, ja Lahden Hiihtoseura on ollut pakotettu käyttämään omaa luottoansa saadaksensa kokoon nekin varat, jotka se on edellyttänyt saavansa valtiolta avustuksena. Tämä asian kohtalo on herättänyt ansaittua huomiota koko maassa, sillä, kuten herrat ja naiset kansanedustajat tietävät, tässä maassa harrastetaan hiihtoa enemmän kuin mitään muuta urheilulajia. Asia siis kiinnostaa hyvin laajoja kansalaispiirejä. Hiihtävä kansa tietää, että pääkaupungissa viime kesänä järjestettiin ainakin kahdet kilpailut, pohjoismaiset ratsastuskilpailut ja ampujain —maailmanmestaruuskilpailut, — joihin kumpaankin riitti valtiolta runsaasti avustusta, kuten aivan oikein olikin. Kansa tietää myös, että valtion varoja on riittänyt sekä porvarien että työläisten yleisurheiluolympialaisiin — osallistumiseen monena vuonna. Nyt kun Suomen pitäisi järjestää ensimmäisen kerran vuorollansa hiihdon maai!lmanmestaruuskilpailut, silloin valtio ei ole halukas uhraamaan omia varojansa penniäkään. Jos eduskunta nyt vielä asettuu hallituksen ja valtiovarainvaliokunnan omaksuman kannan taakse, tulisi hylkäävä päätös varmasti herättämään huomiota, voisipa melkein sanoa kiusallista huomiota, myöskin ulkomailla, missä varmastikaan ei voitaisi ymmärtää tällaista hallituksen ja eduskunnan asennetta. Muita, sanotaan: hallitushan laskee liikkeelle postimerkkejä, hiihtopostimerkkejä, ja antaa niistä yli tavallisen postimerkin hinnan saatavan nettotulon näiden kilpailukulujen peittämiseen. Aivan oikein. Hallitus on näin päättänyt, ja jos kaikki merkit myydään, jäänee nettotuloksi vähän yli 600,000 markkaa. Yhdessä suhteessa minä antaisin hallitukselle tunnustuksen: se on oivaltanut totuuden Suomen Hiihtoliiton esittämässä ajatuksessa, että hiihdon maailmanmestaruuuskilpailut ovat Suomelle ensiluokkainen, rahanarvoinen tapaus, jota on käytettävä valtion hyväksi sitenkin, että lasketaan liikkeelle hiihtopostimerkki korotettuun hintaan. Tämä oivallus on hallitukselle kunniaksi, mutta osoittanee samalla, että nuo kilpailut todella ovat arvokilpailut, joiden kunniaksi kannattaa siis laskea kauppaan erikoinen postimerkkikin. Tästä havainnosta pitäisi kuitenkin vetää oikeat Johtopäätöksetkin. Jos yksityisten seurain toimeenpanemien kilpailuansaita rahaa, on valtio velvollinen noita seuroja avustamaan, ja avustamaan sellaisena ajankohtana, jolloin kilpailujen valmistelutyöt vaativat varoja, jotta kilpailut saataisiin onnistumaan ja jotta myöskin kiinnostus niiden johdosta liikkeelle laskettuun merkkiin pysyisi riittävänä. Kun postimerkit saadaan liikkeeseen, kuten on ilmoitettu, vasta ensi tammikuulla ja niistä kertyvät varat luovutettaisiin Lahden Hiihtoseuralle ja Suomen Hiihtoliitolle vasta sitten kun kaikki merkit on myyty, mikä voinee viedä, kun merkit siis myöhästyvät joulun ja uudenvuoden kirjeenvaihdosta, joka on vuoden vilkkain, ainakin ensi vuoden loppuun, ei niistä siis olisi apua siihen tarpeeseen, johon valtiolta apua on toivottu. Edustajille on Suomen Hiihtoliiton ja Lahden Hiihtoseuran puolesta jaettu kirjelmä ja sen liitteenä tuio- ja menoarvio mainituista kisoista. Arvion mukaan kilpailujen järjestäjät saisivat, vaikka valtionapuakin tulisi 800,000 markkaa, kisoista tappiota lähes 600,000 markkaa, niiden 200,000 markan suuruisten käteisvarojen lisäksi, jotka Lahden Hiihtoseura jo on omia —varojansa käyttänyt. Tuo noin 800,000 markan suuruinen summa jää siis rasittamaan seuraa vielä monen vuoden aikana vastaisuudessakin ja estämään sitä suuriarvoista työtä hiihdon ja mäkiurheilun hyväksi, jota Lahden Hiihtoseura jo 15 vuoden aikana on suorittanut. Ne arvoisat edustajat, jotka ovat vaivautuneet katselijoiksi esim. kaksiin viimeisiin Salpausselän kisoihin, ovat voineet panna merkille, miten suuressa suosiossa Lahti ja Salpausselkä todella ovat. Mutta nuo 25,000 kisojen katselijaa eivät ole lähteneet liikkeelle turhan takia. Heille on voitu tarjota jotakin täysipainoista nautittavaa sekä ensiluokkaisten kilpailujen että niiden täysin moitteettoman järjestelyn avulla. Sen vuoksi on vaikeata käsittää, miksi hiihtokilpailuja pidetään poikkeusasemassa eikä anneta hiihdon maailmanmestaruuskisoille avustusta sillä tavalla, kuin muille kilpailuilie, joiden oma arvo ja mainosarvo voi olla paljon vaatimattomampi kuin hiihdon maailmanmestaruuskilpailujen. Annettakoon tässäkin siis avustus silloin kuin sitä tarvitaan. Kun valtio voi näitä kilpailuja käyttää myös ansaitsemistarkoitukseen postimerkkien avulla, sitä suurempi syyhän avustuksen antamiTulo- ja menoarvio vuodelle 1938. — 10 PI. seen on, koska valtion varoja siis loppujen lopuksi parhaimmassa tapauksessa voidaan tarvita vain noin 150,000 markkaa. Tämän pikkusumman takia Suomen tuskin tarvitsee tehdä itseään vähemmän mairittelevassa valossa huomatuksi koko maailman silmissä, jota tietäisi kielteinen päätös tähän raha- asia-aloitteeseen nähden. Tulen yksityiskohtaisessa käsittelyssä asianomaisen momentin kohdalla esittämään rahaasia-aloitteeni hyväksymistä IX vastalauseen mukaisesti,
Herr talman! I 10 huvudtiteln ingår bl. a. ett anslag under rubriken: ,,penninglotteriets vinstmedel för främjande av vetenskap, konst och idrott”. Anslagets storlek är i budgetförslaget upptaget till 16,500,000 mark. Om denna av regeringen utförda förhandskalkyl är riktig, kommer penninglotteriets hela vinst, dä Finska operans och Kansallisteatteris andelar medtagsas, att är 1939 stiga fill 21,150,000 mark. Jag vet väl att fördelningen av dessa vinstmedel icke ankommer pä riksdagen, utan pä regeringen, som fördelar vinstmedlen enligt förslag, uppgjorda av särskilda för ändamålet tillsatta expertnämnder. Då emellertid denna fördelning de senaste åren skett på ett sätt som ytterst ojämnt tillfredsställer de olika landsdelarnas kulturella behov och som förefaller att icke kunna rättfärdigas, anser jag det vara nödvändigt att här i riksdagen beröra denna sak för att om möjligt få en rättelse till stånd vid fördelningen av nästa ärs anslag. Jag åsyftar närmast de statsunderstöd, som ur penninglotteriets vinsmedel tilldelas våra teatrar. Är 1936 erhöll Finska operan och Kansallisteatteri på grund av sin lotterikoncession sammanlagt ca 4,500,000 mark (med andra ord sammanlagt 22% av lotterisis vinstmedel), och mellan ett antal av landets övriga teatrar fördelades därutöver sammanlagt 3,280,000 mark pä följande sätt: Helsingin Kansanteatteri 600,000, Svenska teatern i Helsingfors 600,000, Lohjan Työväen Näyttämö 16,000, Abo Svenska Teater 120,000, Turun Työväen teatteri 72,000, Porin Teatteri 220,006, Turun Teatteri 120,000, Tampereen Teaiteri 300,000, Tampereen Työväen Teatteri 300,000, Lahden Teatteri 64,000, Hämeenlinnan Työväen Näyttämö 40,000, Viipurin Keskiviikkona 24 m. marraskuuta 1937. Kaupunginteatteri 360,000, Kotkan Näyt- i tämö — Kymenlaakson Maakuntateatteri 188,000, Lappeenrannan Työväen Näyttämö 32,000, Oulun Näyttämö 80,000, Kajaanin Näyttämö 24,000, Joensuun Työväen Näyttämö 40,000, Varkauden Työväen Näyttämö 24,000, Kuopion Työväen Teatteri 20,000, Mikkelin Työväen Teatteri 30,000, Jyväskylän Työväen Näyttämö 30,000. Bland de teatrar som hblevo heit utan statsbidrag, var Vasa teater. Vi konstatera dessutom att för teatrar i hela Vasa län med en befolkning av i det närmaste 16 % av landets hela folkmängd gavs sammanlaet 30,000 av ca 7,580,000 eller knappt 0.4 %. I avseende ä intet annat län är förhållandet närmelsevis detsamma. annan av landets länsresidensstäder blev utan teateranslag än Vasa. Samtidigt som bidrag beviljas för teatrar i rätt sä smä städer och t.o.m. i ett par köpingar, blir den beträffande invänarantalet femte i ordningen av landets städer lottlös. Är 1937 eller innevarande är, dä totalsumman av teateranslaget varit 120,000 mark högre än 1936, ha vissa förändringar gjorts, varav den mest iögonenfallande varit att bidraget för Åbo svenska teater minskats från 120,000 till 70,000. Teatrarna i Vasa län ha fortsättningsvis erhållit sammanlagt 30,000 mark och Vasa teater har fortsättningsvis lämnats helt utan bidrag. Vid fördelningen av statsbidragen uppges den konstnärliga nivän, den ekonomiska bärkraften och det lokala behovet utgöra utslagsgivande faktorer. Ingen av dessa faktorer kan dock rättfärdiga en fördelning, där Vasa teater lämnas helt pä sidan. Bland de teatrar som innevarande är blivit delaktiga av statsanslaget, motsvara närmast Porin teatteri och Kotkan näyttämö Vasa teater i avseende & de mänadsavlönade artisternas antal och teatrarnas storlek för övrigt. Den förstnämnda har erhållit ett statsbidrag om 220,000, den senare 190,000 mark. Att dessa teatrar skulle stä pä högre konstnärlig nivä än Vasa teater, kan säkert icke heller med fog göras gällande. Ett sakförhållande, som ytterligare talar för statsbidrag för Vasa teater, är att den arbetar på en bredare bas än måhända någon annan teater i landet. Förutom flitiga landsortsturnéer och föreställningar till låga pris för skolor och den i Vasa förlagda garnisonen Ingen har teatern nämligen gått in för ett system, varigenom ungdomsföreningsmedlemmarna i socknarna omkring Vasa samt arbetarna vid stadens industrier beviljas 50 % rabatt på inträdesavgiften vissa kvällar i veckan. Jag vill ingalunda beskylla nu sittande regering för de missförhållanden jag här påtalat, då fördelningen av teaterbidragen även tidigare torde hava skett huvudsakligast i överensstämmelse med det förslag statens kommitté för dramatisk konst uppgjort. Jag vore dock och säkert många med mig undervisningsministern tacksam, om han ville uppmärksamma denna kommittö pä att en sakligare och mera rättvis fördelning av ifrågavarande kulturanslag är ett berättigat och ofrånkomligt krav. Detta mitt önskemäl frambär jag med sä mycket större tillförsikt som jag vet att denna fråga även behandlats inom statsutskottets kulturdelegation och att delegationen, säsom dess ordförande redan även här framhöll, kommit till att önskemälet om en mera rättvis fördelning av statsbidragen är berättigat och att kravet pä statsbidrag för Vasa teater borde beaktas. Då jag här ser chefen för vär skolstyrelse överdirektör Mantere kan jag icke heller läta bli att i detta sammanhang nämna några ord om Vasa svenska lyceums lokalfräga. Jag vet väl att regeringen och också statsutskottet har gått in för att frågan om nya skolhus 1 detta nu skall hänföras till kategorin reservarbeten. Då denna hållning dock icke i fortsättningen kan vara hållbar vill jag som jag nämnde taga upp frågan i detta sammanhang. Denna skola fyller inom ett par år 300 år och är en av landets allra äldsta skolor. Jag tror att lokalfrågan för 300 år sedan då skolans dörrar öppnades, var betydligt bättre ordnad än i detta nu. För egen del har jag varit bosatt i olika delar av värt land och även besökt såväl folkskolor som lärdomsskolor i olika trakter. I intet fall har jag kommit pä en skola, vars lokaliteter skulle vara i sä bedrövligt skick som Vasa svenska lyceum. Trängboddheten är sä stor, att i de allra flesta klassrum en . del elever äro tvungna att sitta alldeles fast intill de kalla yttre väggarna. Jag ville uttala önskemålet att överdirektör Mantere skulle på ort och ställe göra ett besök och inspektera förhållandena i denna skola. Gör han det är jag övertygad om att skolans lokaliräga ganska snabbt skall rycka ett avsevärt steg framåt.
Jag förenar mig med rdm. Nordström om hans uttalande beträffande teateranslagets fördelning. Då t. ex. den Svenska teatern i Åbo befunnit sig på en erkänt hög konstnärlig nivå och dess publikfrekvens, som visserligen växlat med de ekonomiska konjunkturerna, dock synes vara i stigande, har det varit egnat att väcka uppmärksamhet, att anslaget i år minskats med 50,000 mark, medan teateranslaget i dess helhet ökats. En ny fördelning av teateranslaget synes därför vara ett berättigat önskningsmål, isynnerhet som landsortsteatrarna jämförda med huvudstadsseenerna allmänt arbeta under särdeles svåra ekonomiska förhållanden.
Herra varapuhemies! — Virkamiesten palkka-asia on ymmärtääkseni. niitä, joita tämä nyt käsiteltävänä oleva talousarvioesitys kaikkein heikoimmin ja vaillinaisimmin hoitaa. Jo valiokuntakäsittelyn aikana on käynyt ilmi kovin paljon epätasaisuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia. Ja näihin epätasaisuuksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin valiokunta onkin eräissä kohdissa kyllä tehnyt korjauksia, mutta ei läheskään siinä määrin kuin olisi ollut suotavaa. Virkamiesten palkkakysymyksen johdosta on myöskin valtiovarainministeri täällä yleiskeskustelussa antanut jonkinlaisia lupauksia siitä, että hallitus tulee tähän asiaan kiinnittämään huomiota ja etsimään keinoja epätasaisuuksien poistamiseksi, ja myöskin liian alhaisten palkkojen koroittamiseen. Tähän ilmoitukseen minä luulen, että meidän tällä kertaa on tyydyttävä. Näkyyhän tämä budjetti olevan niin panssaroitu, että siihen ei hevillä mitään muutoksia saa. Siinä mielessä, että asia tosiaan hallituksessa otetaan perusteellisen ja nopean harkinnan ja käsittelyn alaiseksi, pyytäisin vielä kiinnittää huomiota erikoisesti erään virkakunnan palkkaukseen, joka on aivan räikeimpiä esimerkkejä siitä, miten alhaiset meillä saattavat virkamiesten palkat olla ja mitenkä ne ovat verrattuina sodan edellisiin aikoihin vallan ratkaisevasti alentuneet. Tarkoitan oppikoulujen lehtoreiden palkkoja. Tämä talousarvioesitys sisältää oppikoulujen lehtoreiden virantoimituspalkkojen koroitusta varten 2,400,000 markkaa, ja on eduskunnassakin esiintynyt sellainen käsitys, että tämä nyt tietää mainitulle virkamiesryhmälle palkankoroitusta, jonkinlaista uutta koroitusta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Pula-ajan takiahan, silloin kuin — muilta — virkamiehiltä — alennettiin 10—5 % peruspalkoista, lehtoreilta alennettiin paitsi tätä Pperuspalkkavähennystä, vielä 25% n s. virantoimituspalkkioista. Vähitellen eri vuosina sen jälkeen on näitä virantoimituspalkkioita sitten koroiteltu. Mutta vasta tämä koroitus, joka esiintyy nyt esilläolevassa hbudjettiesityksessä, se vasta tietää palaamista pulan edelliseen tasoon, jotenka mistään palkkojen parantamisesta varsinaisesti tässä nyt ei ole kysymys lainkaan siinä mielessä kuin mitä niitä on tehty tämän vuoden kuluessa. Kun lehtorien palkkoja vertailee eräisiin muihin vastaavan sivistysasteen vaativien tointen palkkoihin tai eräisiin sellaisiin palkkaryhmiin, jotka sopivat vertauskohdiksi muissa suhteissa, niin ei voi tulla muuhun tulokseen kuin että jostakin omituisesta syystä nimenomaan nämä valtion ja myös yksityisoppikoulujen opettajain palkat ovat jääneet aivan kohtuuttoman alhaisiksi. Jos esim. verrataan nuorempien lehtoreiden ja kansakoulunopettajain palkkoja keskenään, niin tullaan siihen tulokseen, että v. 1914 nuorempien lehtorien palkkojen ollessa 7,000 markkaa oli esim. Turun kansakoulujen miesopettajilla palkkaa 3,750 markkaa, siis melkein puolta vähemmän kuin lehtoreilla. Mutta nyt kuluvana vuonna on nuorempien lehtorien palkka 48,720 markkaa, silloin kun Turun kansakoulun miesopettajan palkka on 45,500 markkaa, jotenka siis tuo aikaisempi ero on melkein kokonansa mennyt umpeen ja nämä molemmat palkkaryhmät ovat joutuneet jotakuinkin samaan tasoon. Ja täytyyhän nyt kuitenkin myöntää, että tämä samanlaisuus ei ole mitenkään perusteltu. Edelleen sopisi verrata keskenään hovioikeuden asessorien palkkoja ja vanhempien lehiorien palkkoja ja silloin tullaan siihen tulokseen, että vuonna 1914 oli hovioikeuden asessorin palkka 8,000 markkaa, mutta vanhemman lehtorin palkka kaikkine ikäkoroituksineen nousi yli tämän 8,000 eli 8,340 markkaan. Mutta nykyinen tilanne on mitä suurimmassa määrässä erilainen. Kun hovioikeudenasessorin palkka ikäkoroituksineen voi nousta 77,280:een, niin vanhemman lehtorin palkka voi nousta ainoastaan 53,760:een. Siinäkin siis mitä räikein poikkeaminen aikaisemmasta — olotilasta. Näistä opettajain palkoista, niinkuin virkamiestenkin palkoista, on niin monet monituiset kerrat eduskunnassakin ollut puhe, useimmiten kyllä hyvin pienellä tuloksella. Jostakin omituisesta syystä. Varsinkin maalaisliiton ja sosialistien keskuudessa on tähän asiaan suhtauduttu karsaudella. Tuntuisi nyt kuitenkin siltä, että niilläkin tahoilla vähitellen alettaisiin huomata, mitenkä tärkeätä on se, että valtion palvelijat, sen virkamiehet, voivat tehdä työtänsä tyytyväisinä ja vailla sitä alituista painoa, jota tietää taloudellisen aseman heikkous. Ei ole suinkaan vähäpätöinen asia, minkälaista ainesta esim. oppikoulut saavat opettajiksensa. Kun nyt nykyään joutuu seuraamaan alkavien opiskelijoiden uran valintaa, niin eipä juuri useasti tapahdu, että he ajattelisivat opettaja-alalle antautumista, ainakaan oppikoulun opettaja-alalle. Jos suinkin lahjoja on jollekin muulle alalle, niin kyllä sitä silloin joku muu ala ennemmin valitaan kuin oppikoulun opettajan ala ja kuitenkin olisi toki tärkeätä, että ne henkilöt, jotka joutuvat nuorisoa oppikouluissa ohjaamaan, että he eivät olisi lahjatonta tai vähemmän lahjakasta eikä edes keskitasonkaan väkeä, vaan että tällekin alalle antautuisi parhainta ja lahjakkainta ainesta. Siinä mielessä toivon, että kun hallitus toivottavasti lähimmässä tulevaisuudessa ryhtyy virkamiesten palkkausoloja harkitsemaan ja parantamaan, se ottaisi myöskin huomioon sen virkakunnan, josta tässä olen puhunut.
Valtiovarainvaliokunta ehdottaa Käkisalmen museorakennuksen tarvitsemaa määrärahaa tarkoittavan rahaasia-aloitteen hylättäväksi, koska valiokunnan mielestä museo-olojen kehittämiseksi olisi pyrittävä noudattamaan yhtenäistä suunnitelmaa ja sen laatiminen taas kuuluisi hallituksen tehtäviin. Itäisen Kannaksen erikoisluontoisia oloja kuvastavine runsaine, osittain ainutlaatuisine kokoelmineen ja pätevän hoitajan käsissä Käkisalmen museo on jo nyt, vaikka huoneiston . marraskuuta 1937. ahtauden ja sopimattomuuden vuoksi sen käyttö muodostuu erittäin vaikeaksi ja kokoelmien säilyttämiselle epävarmaksi, saavuttanut niin huomattavan aseman, etten epäile museon joutuvan valtiovarainvaliokunnan mainitsemassa suunnitelmassa aivan ensimmäisten joukkoon; sitä suuremmalla syyllä, kun Käkisalmen vanhan linnan pihalla sijaitseva arvokas historiallinen rakennus saataisiin samalla museotarkoitukseen uusittuna asianmukaisesti hoidetuksi. Rakennusta varten on jo hankittu täydelliset piirustukset, työselitykset ja kustannusarvio, mitkä Muinaistieteellinen toimikunta on hyväksynyt. Käkisalmen kaupunki puolestaan on myöntänyt tarkoitukseen huomattavan määrärahan. Jos kuitenkin koko museolaitoksen tarpeellinen tutkiminen vie vuosikausia aikaa, ei tällaista perinpohjaisesti valmisteltua, vain 200,000 markkaa vaativaa suunnitelmaa, mitä kaikki asiantuntijat — yksimielisesti puolustavat, olisi jätettävä hämärään tulevaisuuteen, vaan sellaisenaan nopeasti toteutettava. Museoneuvojan palkkaamista tarkoittava aloite on niinikään ehdotettu hylättäväksi. Eduskunta on kuitenkin äskettäin yksimielisesti päättänyt kehoittaa hallitusta ryhtymään asiassa tarpeellisiin toimenpiteisiin, joten aloitteessa mainittuun tarkoitukseen päästäneen sitä tietä, niin että määrärahan ehdottamiseen tässä yhteydesä ei ole enää syytä.
Idrottsfolket i landet har med beklagande pä sin tid erhållit del av nyheten, att regeringen icke genom kontant understöd vill möjliggöra eller rättare sagt befrämja världsmästerskapet i skidning i landet. Man hade ändä trott att dä skidning hör till en av vära nationalsporter, mähända den främsta, den skulle fä det officiella understöd som den tillkommer. Det var det första världsmästerskapet som överhuvud föranstaltades i skidning. Då borde regeringen hava kunnat giva sitt understöd. Regeringen har «visserligen berättigat arrangörerna att utgiva en speciell frimärksedition, som sannolikt kommer att försäljas. Huruvida den emellertid inbringar så mycket, som man har tänkt sig, är svårt i detta nu att veta. Då emellertid både i hemlandet och i utlandet det meddelandet har spritt att regeringen icke tillräckligt ville understöda skidsporten, så borde detta missförstånd skingras. Därest minister Kekkonen eller minister Tanner vore närvarande, så hade jag gärna riktat den frågan till dem, huruvida det icke vore tänkbart att regeringen nu redan skulle giva en utfästelse i den riktningen, att regeringen, därest icke tillräckligt belopp kommer in vid försäljning av frimärkerna, i nästa års tilläggsbudget skulle anvisas ett nödigt belopp. Jag förmodar att omröstning i detta ärende äger rum först senare i dag och förbehåller mig då rätt att vid detaljbehandlingen framställa det förslag, som här nu redan har blivit utdelat, enligt vilket därest inkomsterna av juhbileumsmärket till förmän för världsmästerskapet i skidning i Lahtis understiger 800,000 mark, uppmanas regeringen att i tilläggsbudgeten är 1938 för ovannämnda ändamäl upptaga skillnaden mellan ovannämnda och det influtna beloppet. Därest emellertid finansministern eller minister Kekkonen anser sig kunna göra ett positivt uttalande i saken, kommer jag icke att göra någon framställning.
Ed. Nordströmin kuvaus Vaasan ruotsalaisen lyseon huoneistosta on ikävä kyllä paikkansa pitävä, mutta valitettavasti maassamme on useita kouluja, jotka työskentelevät vieläkin huonommissa huoneisto-oloissa kuin tämä mainittu lyseo. Jos korjaus niihin voitaisiin saada aikaan sillä, että kouluhallituksen ylijohtaja kävisi tällaisia kouluja katsomassa, niin minä luulen, että se olisi varsin nopeasti toimitettu, mutta siihen tarvitaan muuta, tarvitaan rahaa, paljon rahaa. Kuten tunnettua, ei hallitus ole katsonut voivansa ensi vuoden menoarvioon esittää rakennusmäärärahoja eikä siis myös tarvittavia koulurakennusmäärärahoja, ja minä puolestani hyvin ymmärrän hallituksen perusteet tässä kohden. Minunkin täytyy kuitenkin lausua se toivomus, että sellaista väliaikaa, jolloin ei valtion rakennustoimintaa ollenkaan jatkettaisi, ei kestäisi kauan, sillä m. m. useat koulut ovat sellaisessa tilassa, että siihen tarvittaisiin pikaista korjausta. — Tämän lisäksi muudan huomautus. Olen mielihyvin todennut, että kansakoululaitoksen määrärahoja on voitu tälläkin kertaa koroittaa useilla eri momenteilla ja toisilla hyvin tuntuvasti. ; Kuitenkin, kun ottaa huomioon sen ripeän kehityksen, mikä kansakoulualalla yhä edelleen meidän maassamme on käynnissä, niin näyttää hyvin todennäköiseltä, että näin lisättyinäkään nämä määrärahat eivät tule riittämään. Kouluhallitus olikin menoarvioehdotuksessaan esittänyt eräät määrärahat korkeimmiksi, muutamat tuntuvasti kin korkeammiksi, kuin mihin ne esityksen mukaan on tähän mietintöön merkitty. Sellaisina tahdon mainita erityisesti maalaiskansakoulujen tuntipalkkiot ja niinikään maalaiskansakoulujen rakennusavustukset. Kun nämä määrärahat kuitenkin kaikki ovat arviomäärärahoja, ei ole välttämätöntä koettaa saada niitä nyt koroitetuksi. Asiat voidaan tietenkin hoitaa ilmankin, mutta olen halunnut kuitenkin tästä huomauttaa eduskunnalle, etteivät ylitykset sitten tule yllätyksenä, sillä ilmeistä on, että ylityksittä ei tulla toimeen.
$e tapa, jolla on jaettu valtion urheilumäärärahat, ei herätä tyydytystä. Ed. Lehtonen on täällä jo huomauttanut, mitenkä on jätetty asianmukaista tukea vaille hiihtokilpailut Salpausselällä. Käsitykseni mukaan nämä hiihtokilpailut ovat jo saavuttaneet sellaisen aseman maailman urheilussa, että Suomen kansan kokonaisuudessaan on huolehdittava siitä, että ne voidaan saada järjestettyä sillä tavoin, että ne vastaavat maan asemaa urheilumaana, ja siten, että ne tyydyttävät myöskin urheilun vaatimuksia. Olen sitä mieltä, että se määräraha, mitä ed. Lehtonen on ehdottanut, olisi otettava tulo- ja menoarvioon. Mutta toisessakin suhteessa on urheilumäärärahan jakoon nähden tehtävä huomautus. Mielestäni ei ole oikein, että urheilumäärärahoja jaetaan tarkoituksiin, mitkä välillisesti palvelevat puoluepropagandaa. TUL:lle annettu valtionapu on oleellisesti sellainen määräraha. Viime kesänähän nähtiin, mikä asema TUL:llä on sosialidemokraattisessa puolueessa Ja sen harjoittamassa puoluepropagandassa. Ollessaan n.s. työväen maailmanolympialaisissa harjoitti TUL:n joukko todellista propagandaa sosialidemokratian merkeissä. Nuo juhlat itsessään olivat myöskin täydelliset puoluejuhlat. Nehän: muodostuivat jonkinlaiseksi yhteistaisteluksi punaisen FEspanjan hyväksi. Siellähän kuljettiin mielenosoituksella käp. marraskuuta 1937. det nyrkkiin puristeituna, ja Suomen joukkue näytteli tässä kulkueessa varsin huomattavaa osaa eikä salannut suinkaan, mitä mieltä se oli kommunismin suhteen. Sen joukkueen nyrkkiin puristetut kädet olivat enemmän kuin parempana todistuksena siitä, että tämä joukkue oli puoluejoukkue, puolueen taistelujoukkue, ja suoritti myöskin urheilun nimessä propagandaa marxilaisuuden hyväksi. Katson sen vuoksi vääräksi, että tämä määräraha on otettu tulo- ja menoarvioon. Yhtä väärä kuin tämä määräraha on myöskin se määräraha, mikä on annettu Suomen Rauhanliitolle.. Tämän liiton toiminnasta on monesti jo aikaisemmin tehty selkoa. Se edustaa puolustusnihilismiä ja tekee systemaattisesti työtä Suomen puolustustahdon heikentämiseksi. On väärin, että tätä tarkoitusta varten myönnetään varoja, ja ihmeellistä on, kunta on vielä lisännyt sitä määrärahaa, jonka hallitus oli budjettiin ottanut. Käsitykseni mukaan ei kumpaakaan, ei hallituksen ehdottamaa eikä valiokunnan lisäämää määrärahaa voida hyväksyä. täni se on senvuoksi hylättävä ja tullaan yksityiskohtaisessa käsittelyssä asianomaisen luvun kohdalla tekemään sitä koskeva ehdotus.
Här har frän olika håll framförts missnöje över fördelningen av anslag för teaterväsendet och det kan ju hända att fördelningen icke är rättvis, ja det är troligen på det sättet. Jag för min del har den uppfattningen att det är alldeles orätt att staten understöder teaterväsendet överhuvudtaget. Det är nog icke något statintresse att ösa ut allmänna medel för teaterväsendet, ty det finnes en stor skara människor i detta land, som anser att teater och liknande är både synd och orätt, och därför anse att de som vilja roa sig med teater må själva betala detta nöje. Vad igen anslaget för fredsverksamheten beträffar har jag en annan uppfattning än rdm. Salmiala. Jag anser att i denna tid, när man frän alla möjliga häll hetsar upp folken till krig, dä man odlar krigspsykos, är det av nöden att det ocksä finnes människor och organisationer, som försöka arbeta för andra ideal än sådana, som rdm. Salmiala och hans gelikar arbeta että valtiovarainvalioMielesför. Därför hoppas jag att riksdagen icke skall bara godkänna statsutskottets förslag till anslag för fredsarbetet, utan om här göres förslag om ökande av detta anslag, skulle jag gärna se att riksdagen ville godkänna sädant förslag, Opetusministeri; Hannula: Täällä on virinnyt keskustelu ensi talvena Lahdessa järjestettävistä maailmanmestaruuskilpailuista ja tahdottu keskustelun kuluessa lausua, että hallitus ei olisi tätä asiaa hoitanut. Tämän johdosta pyydän mainita, että urheiluväen taholta tehtiin ehdotus erikoisen postimerkin liikkeellelaskemiseksi ja Lahden hiihtojen järjestämi: seksi niillä tuloilla, mitä postimerkkien myynti tuottaa. Asia esiteltiin valtioneuvostossa kulkulaitosministeriön taholta ja tuli valtioneuvostossa hyväksytyksi. Käsittäisin tämän valtioneuvoston päätöksen sillä . tavoin, että tämä Lahden hiihtoasia on tahdottu hoitaa ja tullaan hoitamaan enkä minä näin ollen luulisi, että tässä mitään erikoisia ponsia tarvitaan. Ellei tämä postimerkkien myynti tuota sitä tulosta, mikä on arvioitu, niin silloinhan asia on käsitykseni mukaan järjestettävä keväällä lisämenoarvion yhteydessä. Mitä sitten tulee teatterien avustamiseen ja niihin mahdollisiin -epätasaisuuksiin, joita varsinkin maaseudulla on teatterimäärärahoihin nähden ehkä ilmennyt, niin minun omasta puolestani täytyy sanoa, että kun minä tälle postille tulin, niin nämä määrärahat oli jo jaettu, ja näin ollen ainakaan nykyinen hallitus ei vastaa siitä, mitä ennen on tapahtunut. Minä olisin omasta puolestani hyvin valmis koroittamaan erinäisten teatterien määrärahoja ja varsinkin antamaan niille teattereille, jotka eivät penniäkään ole saaneet, mutta toisaalta tämä antaminen ei ole niinkään helppoa, sillä jokainen tuhat, mikä annetaan jollekin toiselle, se on joltakin toiselta teatterilta vastaavasti pois otettava.. Itse tämä jaon suorittaminen ei ole siis niinkään helppo ja yksinkertainen asia syystä, että käytettävissä olevat varat ovat tarkkaan määrätyt. Mutta nyt seuraavan vuoden jaossa on luonnollisesti koetettava ottaa huomioon niitä huomautuksia, joita täällä on tehty. Mitä sitten oppikoulujen opettajain palkkaukseen tulee, niin tässä suhteessa viittaan valtiovarainministerin lausuntoon; hänhän nimenomaan ilmoitti, että hallitus tulee virkamiesten palkkauskysymystä harkitsemaan.
Herra opetusministerin lausunnon täydennykseksi pyytäisin huomanuttaa parista seikasta. Kun Suomen Hiihtoliitto teki ehdotuksen hiihtopostimerkin liikkeelle laskemisesta, niin tapahtui se etupäässä siksi, että muutkin maat aina vuorollansa, järjestäessään hiihdon maailmanmestaruuskilpailut, ovat samalla myöskin painattaneet tällaisen juhlapostimerkin, ja anomuksessa huomautettiin, että olisi ikävää, jos Suomessa tämä sarja katkeaisi, jotenka siis pikemminkin oli kysymyksessä propaganda kuin varojen kerääminen, eikä Suomen Hiihtoliitto ehdottanut niitä varoja, joita näiden postimerkkien myynnistä koituisi, käytettäväksi suorastaan sen hyväksi, vaan yleensä vain huomauttaen, että siitä olisi valtiolle tulojakin. Muuten en puolestani voi olla myöskään alleviivaamatta sitä, että olisi toki ollut paljon yksinkertaisempaa ja selvempää, että olisi näitä hiihdon maailmanmestaruuskilpailuja varten myönnetty selvä avustus. On luonnollista, että kun tämä valtion tuki pannaan nyt riippuvaksi tuommoisen postimerkin myynnistä, joka minun tietojeni mukaan valmistuu vasta tammikuun lopulla, tämä rahoitus tulee aikalailla epävarmaksi. Kun nyt on sentään, niinkuin ed. Lehtonenkin täällä huomautti, erinäisiä muita kilpailuja varten myönnetty auliisti kovaa rahaa, niin olisi suotavaa, että valtio olisi ainakin hiihdon maailmanmestaruuskilpailuihin, jos mihin, valmis myöntämään sen avustuksen, mikä niiden järjestämiseksi on tarpeen. Katsoisin, että eduskunnan olisi hyväksyttävä ed. Lehtosen ehdotus.
Herra puhemies! Työväen Urheiluliiton saamasta valtionavusta on joka kerta budjetin yhteydessä laajastikin puhuttu. Kun viime kerralla tämän kysymyksen ollessa esillä eduskunnassa ministeri Kekkonen vakuutti, että Työväen Urheiluliitto ryhtyy yhteistoimintaan Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton kanssa ja mahdollisesti tekee myös päätöksen, että Työväen Urheiluliitto myös kansainvälisissä urheilukilpailuissa toimii yhdessä — isänmaallisten urheilujärjestöjen kanssa
Vasemmalta: Kutka ovat isänmaallisia ?
, niin lausuttiin epäilyksiä siitä, että tällainen yhtyminen ei kuitenkaan tule monista annetuista lupauksista huolimatta tapahtumaan. Ei tähän mennessä olekaan tästä merkkejä näkynyt, paitsi että nyt on kyllä Työväen Urheiluliitto ollut pakotettu neuvottelemaan Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton kanssa yhteistoiminnasta. Tämä johtuu siitä, että sillä taholla on arvattu, että budjetin yhteydessä tullaan taasen selvittämään Työväen Urheiluliiton poliittista luonnetta ja vastustamaan sille myönnettäviä valtion apurahoja. Nämä neuvottelut näiden urheilujärjestöjen kanssa ovat tällä hetkellä vielä kesken ja näyttää hyvin epäilyttävältä, tulevatko ne neuvottelut johtamaankaan mihinkään positiivisiin tuloksiin. On ehdottomasti vaadittava, että hallitus ei tulevana vuonna Työväen Urheiluliitolle myönnä mitään apurahoja, jos ei Työväen Urheiluliitto todella ryhdy yhteistoimintaan Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton kanssa. On ehdottomasti vaadittava, että hallitus ainoastaan tällaisilla ehdoilla voi tämän valtionavustuksen antaa, ja siitäkin huolimatta, että tällainen yhteistoiminta saataisiin näiden urheilujärjestöjen kanssa aikaan, on valtiovallan valvottava tarkasti, että Työväen Urheiluliitto luopuu siitä poliittisesta toiminnasta, johon sen urheilullinenkin toiminta kokonaan nykyjään perustuu. Täällä jo viitattiin viime kesänä pidettyihin työläisolympialaisiin. Sosialististen lehtien mukaan nämä työläisolympialaiset pidettiin kokonaan poliittisissa merkeissä., Nimenomaan työläisolympialaiset oli omistettu punaisen Fspanjan taistelulle. Näissä työläisolympialaisissa pidettiin suuria mielenosoituksia punaisen Ispanjan puolesta. Punaisen Espanjan sinne lähettämä edustus joutui erikoisen kunnioituksen ja huomion esineeksi ja kaikki näihin olympialaisiin kokoontuneet urheilujärjestöt nyrkkiin puristetuin käsin Espanjan kommunistien malliin marssivat tässä tilaisuudessa. Koko työläisolympialaiset muodostuivat näin valtavaksi propasandaksi bolshevistisen Espanjan ja holshevistisen maailmanvallankumouksen puolesta
Ed. Wiik: Koettakaa nyt pysyä vähän totuudessa!
Ed Komu: Se on vaikeata!
. Minä olen sitäpaitsi joutunut keskustelemaankin yksityisesti erään TUL:ään kuuluvan urheilijan kanssa. Koska tämä keskustelu on luottamuksellinen, en tahdo hänen nimeään mainita, mutta hänkään ei voinut kieltää sitä, että juuri työläisurheilu niissä merkeissä, missä sitä nykyjään on harjoitettu, on mitä tärkein propagandamuoto sosialidemokraattiselle puolueelle. En usko, että n.s. keskustaporvarillisellakaan taholla voi olla epäilyksiä siitä, että siinä hengessä suoritettu urheilutyö, mitä TUL harjoittaa, kokoaa —työläisnuorisojoukkoja punaisten lippujen alle. Tämä on tosiasia, joka täytyy tulla sanotuksi jokaisessa budjetin käsittelyssä siitä huolimatta, että keskustaporvarilliset puolueet ovat tukemassa tällaista punaista propagandaa myöntämällä aina Työväen Urheiluliitolle, usein ilman varauksia, tällaisia määrärahoja. Mitä sitten tulee Rauhanliittoon, jolle myönnettäviä määrärahoja täällä äsken ed. Wickman lyhyessä lausunnossaan jälleen puolsi, niin me emme voi ymmärtää sitä, mitenkä hallitusvalta ja eduskunta, jotka ymmärtävät maanpuolustuksen merkityksen, voivat myöntää määrärahoja järjestölle, joka systemaattisesti tekee työtä puolustustahdon hävittämiseksi meidän kansamme keskuudesta. Hallitus on ehdottanut tähän tarkoitukseen myönnettäväksi 12,000 markkaa. Valtiovarainvaliokunta on lisännyt tämän Suomen Rauhanliiton määrärahoja 13,000 markalla. Rauhanliiton kannattajien puolesia on aina esitetty rahojen myöntämiselle se peruste, että tämä määräraha on siksi pieni, että valtion tulo- ja menoarviossa sen myöntäminen ei merkitse mitään. Tämä on kyllä totta, mutta toiselta puolen on totta, että vaikka tähän rikolliseen tarkoitukseen myönnettäisiin yksi ainoa markka, niin se merkitsee sitä, että hallitusvalta ja eduskunta periaatteessa hyväksyvät Rauhanliiton työn. Siitä syystä eivät edellisen presidentin aikana tulleetkaan eduskunnan Rauhanliitolle myöntämät määrärahat hyväksytyiksi. Meidän maassamme ei todella puolustustahto ole niin korkealla, että valtion kannattaisi myöntää määrärahoja puolustustahdon heikentämiseksi tämän kansan keskuudesta, joka elää jo geopoliittisesti katsoen mitä vaarallisimmassa asemassa Euroopan kartalla. Meitä uhkaa niin suuri vaara itäisen naapurivaltakunnan taholta, että on mieletöntä, että eduskunta ja hallitus myöntää i määrärahoja, joiden määrärahojen avulla heikennetään meidän kansamme puolustustahtoa ja samalla kaivetaan hautaa meidän maamme itsenäisyydelle.
Ed. Lehtosen ja eräiden muiden edustajien lausuntojen johdosta, jotka koskevat aloitteen hylkäämistä, joka on tarkoitettu avustuksen myöntämiseksi Lahdessa pidettäviä maailmanmestaruuskilpailuja varten pyydän huomauttaa, että valtiovarainvaliokunta ei suinkaan ole siinä mielessä tätä aloitetta hylännyt, että se olisi kielteisesti suhtautunut tällaiseen tärkeään urheilutapaukseen ja yleensä sellaiseen kansallisurheiluun kuin hiihto meidän maassamme on. Mutta kun valtiovarainvaliokunnan asianomainen jaosto useampia kertoja neuvoteltuaan valtioneuvoston jäsenten ja ennenkaikkea herra opetusministerin kanssa sai tietää, että hallitus pitää huolen siitä, että tämä avustusasia hoidetaan muulla tavoin, niin valtiovarainvalijokunnalla ei ollut mahdollisuutta tällä kertaa muuhun kuin ehdottaa tämä aloite hylättäväksi uskoen, että asia tulee joka tapauksessa hoidetuksi. Mitä sitten tulee täällä ed. Salmialan ja viimeisen puhujan lausuntoihin, jotka ovat kosketelleet TUL:ää, ne voi jättää omaan arvoonsa. Nähtävästi IKL:n taholta pelätään, kuten TUL:n tämänpäiväinen päätös edellyttää, liittokokouksessa antaessaan liittotoimikunnalle oikeuden selvittää tätä yhteistoimintakysymystä ja mahdollisesti kutsua vaikkapa ylimääräinen liittokokous asiasta päättämään, IKL:n taholla näytään pelättävän urheilullista yhteistoimintaa. Mitä tulee niihin juttuihin nyrkkiin puristetuista käsistä ja muista työväen olympialaisissa, niin minäkin tiedän, että Suomen TUL:n joukkue nyrkeillään ainakin nyrkkeilykilpailuissa siellä menestyi vallan loistavasti ja onnistui niin kuin useissa muissakin urheilulajeissa puolustamaan siellä Suomen urheilumainetta.
Viimeisen puheenvuoron johdosta pyydän saada huomauttaa, että väittäessäni, että TUL:n joukkue viime olympialaisissa esiintyi poliittisena joukkueena, nojauduin Suomen Sosialidemokraatissa julaistuihin selostuksiin. Joka nämä selostukset on lukenut, ei voi jäädä epätietoiseksi siitä, että nuo juhlat olivat puhtaasti poliittiset urheilullisen luonteensa ohella ja että myöskin Suomen joukkue otti aktiivisesti osaa tämän vpoliittisen puolen suorittamiseen. Mitä sitten tulee yhteistyöhön TUL:n ja Suomen voimistelu- ja urheiluliiton kanssa, niin en voi muuta kuin ilolla odottaa sitä päätöstä, että tällainen yhteistoiminta aikaansaataisiin, sillä Suomen urheilu todellakin vaatisi tällaista työtä, ja olen vakuutettu siitä, että jos TUL:n miehet joutuvat kilpailemaan suomalaisina suomalaisten kanssa, niin häviää paljon siitä epäluuloisuudesta, joka nyt TUL:n puolella vallitsee. Mutta minä olen myös täysin vakuutettu siitä, että tämä toive ei tule toteutumaan, Jos on lukenut Sosialidemokraattia ja muita sosialidemokraattisen puolueen lehtiä viime aikoina, niin on saanut varman vakaumuksen siitä, että suuret voimat ovat liikkeellä tehdäkseen mahdottomaksi tämän yhteistoiminnan ja eiliset tiedot viittaavatkin selvästi siihen, että mitään yhteistoimintaa ei tulla sallimaan. Todennäköisesti päädytäär? siihen, että järjestetään jonkinlainen äänestys, mutta kuten sosialidemokraattiset lehdet itse ilmoittavat, niin silloin on etukäteen aivan selviö, että tämä päätös tulee johtamaan kielteiseen tulokseen. Olenkin sitä mieltä, että keskustelun virittäminen tällä hetkellä on tarkoitettukin vain eduskunnan sumuttamiseksi
Ed. Lehtokoski: Hi ole!
. Tällä kertaa tahdotaan jälleen tehdä kysymys yhteistoiminnasta ainakin mahdolliseksi, jotta eduskunta myöntäisi nämä varat. Koko keskustelu on nyt taktillinen veto, eikä mitään muuta.
Istunto keskeytetään nyt ja jatketaan sitä kello 19. Täysistunto keskeytetään kello 17,20. Täysistuntoa jatketaan kello 19.
Jatketaan tulo- ja menoarvion käsittelyä. 10 Pl. Luku I Opetusministeriö, luku II Luterilainen kirkko, luku III Kreikkalaiskatolinen kirkko, luku IV Helsingin yliopisto ja luku V Kouluhallitus, hyväksytään. Luku VI Oppikoulut.
Herra puhemies! Tämän VI luvun 29 momentille on merkitty ylimääräistä opetusta varten 100,000 markkaa. Siihen on tullut viime vuodesta 20,000 markkaa lisää, joka on tietysti ilolla merkittävä. — Nykyäänhän puhutaan paljon siitä, että oppikouluissa pitäisi olla enemmän käytännöllisiä aineita. Tämä vaatimushan on aivan oikea. Pikakirjoitus erikoisesti sopii tällaiseksi käytännölliseksi aineeksi. Tätä ainetta opetetaan nykyisin useissa Europan maissa varsinkin Keski- Europassa ei ainoastaan käytännöllisissä kouluissa, mutta myöskin oppikouluissa. Meidän maassamme tämän aineen opetus on vielä hyvin alkuasteella. On tietenkin kouluja, joissa jo sitä opetetaan, mutta suurin osa on sellaisia, joissa ei sitä vielä opeteta. Pikakirjoituksen opetus on havaittu kaikin puolin nuorisolle hyvin sopivaksi. Ensinnäkin pikakirjoitus herättää oppilaissa helposti mielenkiintoa, Sitten se totuttaa heitä tarkkuuteen ja huolellisuuteen, kehittää nopeata ajatuskykyä ja selventää käsialaa. Muutamissa kouluissa, joissa pikakirjoitusta on opetettu, on havaittu, että oppilaat ovat yleensä siihen hyvin innostuneita. Esimerkiksi Saksassa ja Itävallassa, joissa pikakirjoitusopetus on ehkä yleisemmin levinnyt kuin missään muissa maissa, pikakirjoitustaitoisia on jo hyvin runsaasti. Siellä onkin liikealalle pääsy hyvin vaikeata, jos ei osaa pikakirjoitusta. Meilläkin usein tapaa liikkeen johtajia, jotka valittavat sitä, ettei ole saatavissa riittävästi pikakirjoitustaitoisia henkilöitä toimistoihin ja konttoreihin. Lehdissä on myös usein ilmoituksia, että johonkin toimistoon halutaan virkailijaa ja ilmoituksessa samalla sanotaan, että pikakirjoitustaitoisilla on etusija. Sentakia olisi nuorille erittäin hyvä, jos he jo kouluaikana Keskiviikkona 24 p. marraskuuta 1 937. voisivat saada pikakirjoituksessa tarpeelliset tiedot. Eihän koulussa vielä ennätetä varsinaisiksi pikakirjoittajiksi valmistautua, mutta on hyvin hyvä, että kouluaikana jo ! saadaan perusteet. Sitten on kyllä helppoa myöhemmin harjaantua yhä taitavam.maksi. Nyt on kumminkin asianlaita niin että tämä 100,000 markkaa on aivan riittämätön. On nimittäin huomattava, että siitä rahasta ei ainoastaan avusteta pikakirjoitusta, vaan myöskin kouluorkesteria, lausunnon opetusta j.n.e. Sentakia olisikin tätä määrärahaa koroitettava enemmän kuin 20,000 markalla. Minä ehdotan, että se koroitettaisiin 150,000 markkaan, siis pantaisiin vielä 50,000 markkaa lisää. Tämä summa nyt ei sentään taida budjettia kovin järkyttää, mutta siten kumminkin hyvä asia tulisi autetuksi. Lisäksi on huomattava, että meillä on myöskin yksityisiä oppikouluja. Niissäkin hyvin mielellään pantaisiin toimeen pikakirjoitusopetusta, mutta siihen ei ole minkäänlaisia varoja. Silloin tietysti ajatellaan niin että saavathan yksityiset oppikoulut valtioapua ja järjestäkööt niillä rahoilla pikakirjoituksen opetusta. Mutta valtioapu tuskin riittää varsinaisiin menoihin, vielä vähemmän ylimääräisen aineen opettamiseen. Puhemies (koputtaen): Pyydän huomauttaa puhujalle, että hyväksyttiin menettelytapa, jonka mukaan yksityiskohtaisessa. keskustelussa on lyhyet perustelut esitettävä.
Anteeksi, lopetan, mutta ehdotan, että kun tämä määräraha koroitetaan tällä 50,000 markalla, niin siitä samalla suotaisiin myöskin avustusta pikakirjoitusopetusta varten yksityisoppikouluissa. Sentakia ehdotan 10 PI:n VI luvun 29 momentille lisättäväksi 50,000 markkaa ja perusteluissa sanottavaksi, että 10 Pl:n VI luvun 29 momentille lisätään 50,000 markkaa, josta summasta voidaan antaa avustusta pikakirjoituksen opetuksen järjestämiseksi myöskin yksityisoppikouluissa.
Koska yksityisoppikoulujen valtionavustusta ei ole pula-ajan jälkeen perusteiltaan muutettu, vaikka yleisen hintatason nousun vuoksi koulujen kustannukset välttämättömien korjaus- ja opetuskalustomenojen y. m. kohdalta ovat huomattavasti kasvaneet, ehdotan, huomioonottaen m. m. sen, että valtion oppikoulujen määrärahoja on täytynyt tuntuvasti lisätä, viitaten rahaasia-aloitteen n:o 35 perusteluihin vastalauseen VII mukaisesti, että 10 Pl:n VI luvun 26 momentille lisätään 2 miljoonaa markkaa ja että perusteluissa mainitaan: Momentille on merkitty li säystä 2 miljoonaa markkaa valtioneuvoston jaettavaksi luokkaluvun mukaisesti lisäavustuksina kouluille välttämättömien korjaus- ja opetuskalustomenojen peittämiseksi sekä lukukausimaksuhelpotuksiin vähävaraisille oppilaille.
Minä pyydän saada kannattaa ed. Tuorilan tekemää ehdotusta. Minä pyytäisin tämän ehdotuksen erikoisesti sulkea täällä olevien maalaisedustajien suosiolliseen huomioon siitä syystä, että oppikoulualalla vallitsee maaseutu- ja kaupunkiväestön kesken aivan suunnaton epäsuhde. Yksityisoppikoulu on maaseutuväestön pääasiallisin oppikoulu, ja ajatelkaahan, millainen epäsuhde on, kun on yksi oppikoulu jokaista 9,500 asukasta kohden kaupungissa, niin maaseudulla on yksi oppikoulu 340,000 asukasta kohti. Minun käsittääkseni tässä on sellainen epäsuhta, että sitä täytyisi korjata. Tämä on vain yksi hätäkeino korjata etupäässä maalaisoppikoulujen asemaa, jotka ovat joutuneet pula- ajasta kärsimään eivätkä ole saaneet mitään muuta tietä korjausta. Minä olisin toivonut, että hallitus olisi tehnyt tässä aloitteen varsinkin kun heira opetusministerin pitäisi tuntea maaseudun oloja ja toivonkin, että aloite tulee, sillä tämä aloitehan on ainoastaan tilapäinen. Siitä huolimatta minä toivoisin, että tämä aloite tulisi hyväksytyksi. Se olisi monille kouluille hyvin kipeään tarpeeseen.
Sitä määrärahaa, joka on merkitty VI luvun 29 momentin kohdalle, on viime vuosina käytetty pääasiallisesti pikakirjoituksen järjestämiseksi eräisiin kouluihin. Muutamiin kouluihin on lisäksi voitu järjestää orkesteriharjoitusta kuitenkin vain siten, että opettajille on maksettu mitättömän vähäinen korvaus työstään. Jossakin koulussa, tätä nykyä kai viidessä, on sitäpaitsi voitu avustaa kaunoluvun tai äänenmuodostuksen opetusta. Eräässä tapauksessa on järjestetty englanninkielen opetusta kouluun, jonka varsinaiseen ohjelmaan se ei kuulu. Jos oppilailla on ollut halua työskennellä muilla aloilla, ei heille ole voitu palkata ohjausta tai, jos ohjausta on annettu, on se ollut kokonaan vapaaehtoisuuden varassa. Kouluhallitus tehdessään omaa hbudjettiehdotusta ensi vuotta varten lausuu tämän määrärahan perusteluissa m. m., että tämä tilanne on erittäin valitettava syystä, että oppilaat, kun heidän vapaita harrastuksiaan ei koulussa voida tukea, joutuvat toimimaan koulun ulkopuolella olevien yhdistysten ja henkilöiden ohjattavina, vedetään mukaan sellaisiinkin harrastuksiin, joihin heillä ei vielä ole edellytyksiä. Kouluhallitus pitää siitä syystä erittäin tärkeänä, että oppilaita koulun piirissä ohjataan jalostavaan, kehittävään ja tietoja kartuttavaan työhön, joka antaa. riittävästi ravintoa heidän toimintahalulleen. Senvuoksi kouluhallitus ehdottikin tätä määrärahaa koroitettavaksi 200,000 markkaan. Kun nyt valiokunta on hallituksen esityksessä olevaa 80,000 markkaa ehdottanut koroitettavaksi 100,000:een, ei se itse asiassa vielä merkitse todellista koroitusta, kun otetaan huomioon, että ylituntipalkkiot ovat myöskin koroitetut. Olisi senvuoksi erittäin tärkeätä, että tämä määräraha otettaisiin suurempana nyt talousarvioon. Sen vuoksi kannatan ed. Vaaraman tekemää ehdotusta.
Viime vuoden valtiopäivillä tehtiin lakialoite yksityisoppikoulujen valtionavusta annetun lain muuttamisesta siten, että varsinaisten ja rinnakkaisluokkien valtioapu korotettaisiin yhtä suureksi kuin se oli ennen pulavuosia. Ottaessaan tämän lakialoitteen viime helmikuun 23 päivänä lopullisesti käsiteltäväkseen, eduskunta piti kyllä tärkeänä, että yksityisoppikouluille myönnettävän valtionavustuksen suuruus määrätään riittäväksi turvaamaan elinvoimaisten oppilaitosten toiminnan ja oppikoulusivistyksen tarpeen kohtuullisen tyydyttämisen myös maaseutupaikkakunnilla, mutta eduskunnan mielestä tuli kuitenkin harkita, voitaisiinko heikommassa taloudellisessa asemassa olevia oppikouluja tukea muulla tavoin kuin koroittamalla yleisiä tämänlaatuisille kouluille myönnettävien —valtionavustusten määräämisperusteita. Tämän vuoksi eduskunta hyläten aloitteessa olleen lakiehdotuksen päätti lausua toivomuksen, että hallitus tutkisi, millä tavoin heikommassa taloudellisessä asemassa olevia yksityisoppikouluja sopivimmin olisi tuettava sekä ryhtyisi niihin toimenpiteisiin, joihin tutkimuksen tulokset antavat aihetta. Eduskunnan toivomus saapui valtioneuvostolle 26 päivänä toukokuuta tänä vuonna ja esiteltiin presidentille valtioneuvostossa seuranneen kesäkuun 4 päivänä, jolloin presidentti päätti antaa valtioneuvostolle tehtäväksi ryhtyä niihin toimenpiteisiin, joihin asia saattoi antaa aihetta. Tämän johdosta on opetusministeriö saman kesäkuun 7 päivänä kehoittanut kouluhallitusta toimittamaan eduskunnan toivomuksessa tarkoitetun tutkimuksen sekä sittemmin ministeriöön lähettämään sellaisen ehdotuksen heikom: massa taloudellisessa asemassa olevien yksityisoppikoulujen tukemisesta, johon tutkimuksen tulokset antavat aihetta, ja on kouluhallitus hankittuaan yksityisoppikoulujen ylläpitäjiltä tarpeelliset tiedot ja selvitykset kuluvan marraskuun 3 päivänä opetusministeriöön lähettänyt ehdotuksensa, jossa kouluhallitus esittää 44 koululle velkojen ja lähinnä valtion lainojen lyhentämiseen ylimääräisinä kertakaikkisina avustuksina myönnettäväksi yhteensä 6,100,000 markkaa vaihdellen avustuksen suuruus koulua kohti 50,000 markasta 400,000:een. Kun on ehditty perehtyä asiassa kertyneeseen laajaan asiakirja-ainehistoon, tulee hallitus luonnollisesti vakavasti harkitsemaan kysymystä puheenalaisten koulujen tukemisesta ja ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin, jotka osoittautuvat tarpeellisiksi.
Eduskunta on tosin tehnyt päätöksen, että kunkin pääluokan kohdalla on tilaisuus perustella niitä asioita, joista aikoo myöhemmin tehdä ehdotuksen. Samalla se päätös sisältää, että kunkin luvun kohdalla on oikeus tehdä esitys ja ainoastaan lyhyesti perustella esitystä. Kun eduskunta tämän puhemiesneuvoston esityksen hyväksyi, niin ei uskottu, että tätä ylyhyt perustelu?-mainintaa tultaisiin näin kovin — tiukasti soveltamaan käytäntöön. Tuntuisi niinkuin edustajan puheoikeutta olisi tällä päätöksellä liian suuressa mää.rässä rajoitettu. Minä ilmoitan omasta Keskiviikkona 24 mp. marraskuut a 1 937. puolestani, että en ole tarkoittanut, kun olen päätöstä puoltanut, näin ahdasta tulkintaa tälle päätökselle.
Huomautan puhujaile, että menettelytapa on hyväksytty tässä asiassa.
Kuullessani herra opetusministerin täällä antaman lausunnon lausun kiitoksen siitä, että huonoimmassa asemassa olevia kouluja tullaan avustamaan. Mutta kyllä minun toisaalta täytyy viitata tässä vielä siihen, mitenkä valtiovarainvaliokunnan mietinnössä sanotaan: », Valiokunta pitää tärkeänä, että yksityisoppikouluille myönnettävän valtioavustuksen suuruus määrätään riittäväksi turvaamaan” j.n.e. Nyt on asia sillä tavalla, että jos tämä suunta tulee vallitsevaksi, että vain heikoimpia kouluja tuetaan, niin joudutaan suorastansa ojasta allikkoon. Yksityisoppikoulun täytyy velkaantua ja joutua huonoon asemaan, ennenkuin se saa riittävää valtionavustusta. Kyllä minun mielestäni se suunta on aivan epätävdellinen korjaamaan yksityisoppikoulujen tilaa, ja minä vakavasti pyydän, että herra opetusministeri, jonka hallussa tämä asia on, kiinnittäisi myöskin huomiota tähän valtiovarainvaliokunnan lausunnossa lausuttuun ajatukseen, että yksityisoppikoulujen valtioapu, siis säännöllinen valtioapu, olisi riittävä ja että myöskin laki annettaisiin sen asian korjaamiseksi.
Keskustelussa on ed. Vaarama ed. Hongan kannattamana ehdottanut, että 29 momentille lisättäisiin 50,000 markkaa ja perusteluihin otettaisiin: ,10 Pl:n VI luvun 29 momentille lisätään 50,000 markkaa, josta summasta voidaan antaa avustusta pikakirjoituksen opetuksen järjestämiseksi myöskin yksityisissä oppikouluissa.?? Kutsun tätä ehdotusta ed. Vaaraman ehdotukseksi. Ed. Tuorila, raha- asia-aloitteeseen n:o 35 nojaten, VII vastalauseen mukaan on ehdottanut ed. Riipisen kannattamana, että 26 momentille lisätään 2,000,000 markkaa ja perusteluissa lausutaan: ,Momentille on merkitty lisäystä 2,000,000 markkaa valtioneuvoston jaettavaksi luokkaluvun mukaisesti lisäavustuksina kouluille välttämättömien korjaus ja opetuskalustomenojen peittämiseksi sekä lukukausimaksuhelpotuksiin vähävaraisille oppilaille.?? Kutsun tätä ehdotusta ed. Tuorilan ehdotukseksi.
Ehdotukset ovat erillisiä ja äänestetään niistä kummastakin vastaavaa momenttia vastaan. Äänestykset ja päätökset: 26 momentti. Äänestys ed. Tuorilan ehdotuksesta. Joka hyväksyy valtiovarainvaliokunnan ehdotuksen, äänestää , jaa”; jos , ei” voittaa, on ed. Tuorilan ehdotus hyväksytty.
Äänestyksessä on annettu 141 jaa- ja 36 ei-ääntä, 3 tyhjää; poissa 19.
Äänestyksessä on annettu 127 jaa- ja 49 ei-ääntä, 3 tyhjää; poissa 20. — Eduskunta on hyväksynyt valtiovarainvaliokunnan ehdotuksen. Luku VII Kansakoululaitos.
Eduskunta on useampaan kertaan kiinnittänyt vakavaa huomiota raittiusopetuksen tehostamiseen maan kaikissa kouluissa ja oppilaitoksissa. Mainitsen tästä erikoisesti eduskunnan päätöksen vuodelta 1927 sekä 1932. Näissä kummassakin lausutaan hallitukselle toivomus, että hallitus kiirehtisi raittiusopetuksen kaikinpuolista edistämistä. Nyt jos koskaan olisi mielestäni tämä seikka otettava huomioon, eikä jäätävä vain yksin sen varaan, mitä hallituksen esityksessä kansakouluissa suoritettavaan Toivon-liiton työhön nähden ehdotetaan. Minä toivonkin sen vuoksi, että hallitus ottaen huomioon ajan vakavuuden sekä sen, että nuoriso joutuu myös niin suuressa määrin juopottelun teille ryhtyisi sen mukaisiin toimenpiteisiin kuin eduskunnan päätökset kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin edellyttävät.
X luvun 6 momentin kohdalla on hallituksen esityksen perusteluissa ehdotettu, että Suomen Nuorisöliitolle annettaisiin 100,000 markkaa enemmän kuin aikaisemmin. Valtiovarain. valiokunta on kuitenkin tässä kohden muuttanut hallituksen esitystä, ja minä pyytäisin saada ehdottaa, että valtiovarainvaliokunnan mietinnöstä poistettaisiin 6 momentin perustelu, jolloin palattaisiin hallituksen esityksen kannalle.
Pyydän saada kannattaa ed. Paavolaisen tekemää ehdotusta.
Suomen Nuorison Liiton tämän pääluokan kohdalta myönnetyistä varoista nauttima valtionapu oli ennen pula-aikaa 100,000 markkaa. Nyt se on viime vuosina koroitettu, niin että se tänä vuonna on 100% korkeampi eli 200,000 markkaa. Samoinkuin edellisinä vuosina, mainittu liitto lisäksi on saanut avustuksia muista valtion varoista, kuten raittiusmäärärahasta, niin lienee laita myöskin kuluvana vuonna. Sen sijaan eräiden muiden —valistusjärjestöjen, jotka saavat tältä samalta X luvun 6 momentilta avustuksia, määrärahat eivät pula-ajan edellisiin avustusmääriin verrattuina ole juuri ollenkaan kohonneet. Niinpä esim. Kansanvalistusseuran, Työväen Sivistysliiton ja Kotikasvatusyhdistyksen vuosittaiset valtioavut ovat kohonneet vain ä 2—5,000 markalla. Näin ollen voidaan valtiovarainvaliokunnan ehdotusta hyvin puoltaa tämän määrärahan jaosta siten, että Suomen Nuorison Liiton valtioapua tällä kerralla koroitetaan vain 50,000 markalla eli neljännesmiljoonaan markkaan, ja toisten samalta momentilta saamien järjestöjen valtioapu yhteensä 150,000 markalla.
Minä luulen, että hallitus esitystä antaessaan on ottanut huomioon sen tarpeen, mikä eri valistusjärjestöillä on ja arvioinut myöskin sen työn merkityksen, jota eri valistusjärjestöt vapaan kansansivistystyön alalla suorittavat. Minä rohkenen toivoa, että eduskunta, joka yleensä uskollisesti kannattaa hallituksen esitystä, tässäkin suhteessa noudattaisi sitä.
Ed. Komu: Kannattaako puhuja sitä?
Keskustelussa on ed. Paavolainen ed. Tarkkasen kannattamana ehdottanut, että 6 momentti hyväksyttäisiin hallituksen esityksen mukaisesti ja siis momentin perustelut poistettaisiin. Kutsun tätä ehdotusta ed. Paavolaisen ehdotukseksi.
Äänestyksessä on annettu 95 jaa- ja 73 ei-ääntä, 3 tyhjää; poissa 28.
Eduskunta on hyväksynyt valtiovarainvaliokunnan ehdotuksen.
Pyytäisin avointa äänestystä.
Avointa äänestystä on pyydetty. Kehoitan niitä, jotka kannattavat avointa äänestystä, nousemaan seisoalleen.
Avoin äänestys tulee toimitettavaksi.
Avoimessa äänestyksessä on annettu 94 jaa- ja 84 ei-ääntä.
Yleiskeskustelussa esittämääni viitaten ehdotan IX vastalauseen mukaisesti ja rahaasiain-aloitteeseen n:o 59 perustuen, että tämän luvun 9 momentille lisättäisiin 800,000 markkaa sekä että perusteluissa lausuttaisiin: ,Momentille on otettu 800,000 markkaa, josta 540,000 markkaa annetaan avustukseksi Lahden Hiihtoseura r. y:lle v. 1938 hiihdon maailmanmestaruuskilpailujen järjestelyä varten sekä 260,000 markkaa Suomen Hiihtoliitto r. y:lle avustukseksi Kansainvälisen hiihtoliiton kongressin järjestelyä ja hiihdon maailmanmestaruuskilpailujen valmennusta varten”?
Koska Työväen Urheiluliitto on virallisen tutkimuksen mukaan todettu poliittisluontoiseksi järjestöksi, jolle myönnetyt valtion varat tulevat osaltaan palvelemaan puoluepoliittisia tarkoitusperiä, ehdotan VII vastalauseen mukaisesti, että XIV luvun 3 momentin perusteluihin lisätään seuraava kappale: ,,Koska Työväen Urheiluliiton on todettu harjoittavan puoluepoliittista toimintaa, ei määrärahasta ole avustusta tälle liitolle annettu,??
Niinkuin päivällä ed. Lehtonen esitti, on muodostunut sangen kiero tilanne tällaisessa tärkeässä asiassa kuin maailmanmestaruuskilpailu Lahdessa, koska siellä täytyy yksityistä tietä avustaa näitä kisoja vain senvuoksi, että tämä rahoitustoimenpide myöhästyy, jonka hallitus on kyllä järjestänyt, nimittäin postimerkkien kautta keräämällä rahat. Minäkin puolestani pitäisin hyvin tärkeänä, että hallitus järjestäisi tämän asian kovalla rahalla, niin että yksityiset pääsevät tuosta vastuusta vapaiksi, koska siinä ei hallitus mitään menetä, vaan ainoastaan siirtyy tämä hiukan myöhemmäksi. Pyydän saada kannattaa ed. Lehtosen tekemää ehdotusta.
Kun hiihtourheilu on meidän kansallisin urheilumuotomme, pyydän minäkin saada kannattaa ed. Lehtosen ehdotusta.
Kun hiihtomestaruuskilpailua koskevaa asiaa käsiteltiin valtiovarainvaliokunnassa, olivat valiokunnan jäsenet täysin selvillä siitä, että hiihdon, tämän meille luonnollisimman urheilun maailmanmestaruuskilpailut on hoidettava maan arvoa vastaavalla tavalla. Kun kuitenkin on hyvinkin mahdollista, että niistä juhlapostimerkeistä, joita tullaan laskemaan liikkeeseen kertyy riittävä summa, ei valiokunta hyväksynyt ed. Lehtosen aloitetta. Jos niin kävisi, että täten riittävästi varoja ei saataisi, on minusta luonnollista, että hallitus tavalla tai toisella asian hoitaa.
Pyydän kannattaa ed. Tuorilan täällä tekemää ehdotusta. Tämä Työväen Urheiluliitto on poliittinen järjestö. Jos mikään niin se hermostunut touhu, jota puoluepoliitikot johtavat juuri nyt Työväen Urheiluliittoon nähden sen taivuttamiseksi kilpailuun SVUL:n kanssa, todistaa sen. Minä muistan, että kaikkina edellisinä vuosina ainakin on huitaistu vasemmalta käsin kintaalla meidän tekemiimme esityksiin eri liittojen yhteistoiminnasta. Mutta nyt on tullut kansanrintamahallituksen aika ja poliittisena järjestönä pitäisi TUL:nkin suhtautua kansanrintaman muodostukseen jonkinlaisena kansanrintamaurheiluyhdistyksenä. Työväen Urheiluliittoon on kuitenkin istunut, sen jäseniin istunut niin kiivaana marxilaisuus, etteivät he taivu puoluejohdon käskyyn. Tietysti tullaan tätä n.s. hierontaa jatkamaan ja ehkäpä TUL joskus taipuu, mutta mitä se muuttaa. Se ei muuta kerrassaan mitään tässä asiassa. Työväen Urheiluliitto tulee säilyttämään itsenäisyytensä, niinhän sanoi myöskin ed. Pekkala, joka johtaa tätä TUL:n taivuttamista — kansanrintamaan. TUL jää marxilaiseksi järjestöksi ja TUL ei voi silloin saada oikeuden nimessä avustusta sen valtion varoista, jonka kumoamiseksi se toimii kaikkien sosialidemokraattisten järjestöjen kanssa marxilaisen opin mukaan. Minä siis yhdyn ed. Tuorilan ehdotukseen.
Ed. Pekkalan lausunnon johdosta pyydän huomauttaa, että. tilannehan on näiden hiihtokisojen suhteen sillä tavalla, että nyt perustamiskustannuksiin yksityiset henkilöt joutuvat ottamaan suorastaan vekselilainoja järjestääkseen sillä kisojen valmisteluja, odottaakseen sitten minkä tuloksen mahdollisesti postimerkki tulee antamaan. Tämähän on luonnoton olotila asian hoitamiseksi. Se tavanmukainen toivomus, että hallitus sitten myöhemmin hoitaa asian, se tuntuu jo sellaiselta, että siitä olisi luovuttava. Tämä asia olisi järjestettävä, niinkuin sanotaan, kovalla rahalla, ja sentähden pidän, että tämä ehdofus, mikä on tehty, se mielestäni on paikallaan, että eduskunta osoittaa määrärahat näitä kisojen valmisteluja varten.
Minäkin katsoisin, että eduskunnan olisi syytä järjestää kovalla rahalla nämä kilpailuasiat. Asia tulee paremmin hoidetuksi, jos nämä rahat näin etukäteen myönnetään. Onhan selviö, että yksityiset joutuvat jonkinlaisen epävarmuuden tilaan, jos heidän täytyy suorittaa valmisteluja varten tarvittavat kustannukset etukäteen. Olen vakuutettu siitä, että monta järjestelyä jää suorittamatta senvuoksi, että yksityiset eivät saa kokoon taikka tahdo sitoutua maksuihin näiden aikaansaamiseksi. Uskoisin senvuoksi, että kisat tulevat maamme arvon mukaisemmin järjestetyksi, jos valtiovalta etukäteen antaa sitä varten tarvittavat rahat. Kannatan senvuoksi ed. Lehtosen ehdotusta.
Kun viime vuonna talousarvion käsittelyn yhteydessä pohdittiin Työväen Urheiluliiton valtioavustusta, niin kävi ilmi ja osoitettiin monta kertaa, että tämä yhdistys on tehnyt itsensä syypääksi niin räikeään puoluetoimintaan, että sitä ei olisi ollut valtion avulla tuettava. Vasemmiston taholla kuitenkin väitettiin, että tuo sekaantuminen poliittiseen toimintaan on aikaisemmalta ajalta, ja että siis tässä yhdistyksessä olisi viime aikoina päässyt vallalle aivan toinen ja maltillisempi suunta, ja siihen viittasi muka myöskin se, että sen sihteeri oli vaihtunut. Kun tänä vuonna tämä asia valtiovarainvaliokunnassa oli esillä, ei siellä nostettu erikoisempaa vastustusta tämän määrärahan suhteen jaostossa enempää kuin varsinaisesti valiokuntakäsittelyssäkään. Tämä johtui meidän taholtamme siitä, että me tosiaan toivoimme, että niissä vakuutuksissa olisi jotakin perää, mitä vasemmiston taholla oli mielialan rauhoittamiseksi meidän taholla ilmaistu. Varsinkin kun oli käsiteltävänä TUL:n liittokokouksessa juuri TUL:n yhteistoiminta porvarillisten järjestöjen kanssa, niin katsottiin meidän taholtamme, että siinä on merkki siitä, että järkevämpi ja maltillisempi suunta on vallalle pääsemässä. Viimeiset tiedot kuitenkin osoittavat, että tätä päätöstä TUL:n liittokokous ei ole tehnyt tähän suuntaan, vaikka se olisi kyllä voinut sen tehdä. Minun mielestäni ei siis vakuuttelut siitä, että tässä yhdistyksessä olisi päästy järkevämmälle kannalle, eivät pidä paikkaansa, ja senvuoksi minun täytyy kannattaa ed. Tuorilan ehdotusta.
Yleiskeskustelussa minä kiinnitin huomiota siihen, että urheilupiireissä on herättänyt verrattain paljon huomiota, että hallitus ei ole suoranaisesti, kovalla rahalla, kannattanut näitä yrityksiä, vaikkapa hiihto on kansallinen. Keskiviikkona 24 mp. Ja minä silloin pyysin, että jos joku armarraskuuta 1937. voisa ministeri ehkä voisi lausua julki hallituksen kannan tässä asiassa, nimittäin siitä, että mikäli ei tarpeeksi rahoja saada postimerkkien myynnillä, että olisiko hallituksen tarkoitus keväällä antaa lisäbudjetin yhdeydessä esitys asiassa. Mutta ellei joku ministeri, ennenkaikkea tietysti herra opetusministeri, antaisi tällaista ilmoitusta, niin silloin minä tekisin sen ehdotuksen, mikä täällä on jaettu. Yleiskeskustelun kuluessa herra opetusministeri ilmoitti hyväntahtoisesti sen, mitä hän ilmoitti. Ehkä hän hyväntahtoisesti haluaisi sen toistaa, kun huone on ,täynnä??, silloin täällä ei ollut kuin kourallinen edustajia. "Tällaisen ilmoituksen jälkeen minä en tule tekemään mitään ehdotusta. Minua se kyllä tyydyttää. Toiselta puolen olisi kyllä hauskempaa, jos me voisimme kovalla rahalla tehdä mahdolliseksi kisojen hoitamisen. Minä kyllä edellytän, ettei kisat saisi kaksinkertaista avustusta, ensin käteisellä ja sitten postimerkkien kautta. Sitä ne kait eivät ole pyytäneet; ne ovat pyytäneet vain 800,000 markkaa.
Koska on jossain määrin epäselvää, tarkoittaako aloitteen tekijä, että tätä hiihtotarkoitusta varten myönnettäisiin ainoastaan pyytämänsä 800,000 markkaa, vai myöskin mahdollisesti tulos postimerkeistä ja tämä voi vaikuttaa kannan ottoon tässä asiassa, pyytäisin, että saisin selvän vastauksen siihen: tarkoittaako se ainoastaan 800,000 markkaa, vai tarkoittaako se 800,000 markkaa plus 1 tulot postimerkeistä.
Asia on kyllä sillä tavoin, että jos aloite hyväksytään, silloin tulot postimerkeistä jäävät valtiolle.
Jag har redan pä finska spräket försäkrat att regeringen skall sköta om saken, och när jag nu utan öl försäkrar samma sak pä svenska språket, hoppas jag att oeksä riksdagsman von Frenckell skall tro pä mig.
Keskustelussa on ed. Lehtonen ed. Leinosen kannattamana, viitaten rahaasia-aloitteeseen n:o 59, IX vastalauseen mukaisesti ehdottanut, että 3 momentille merkittäisin lisää 800,000 markkaa ja että perusteluissa lausuttaisiin: ,Momentille on otettu 800,000 markkaa, josta 540,000 markkaa annetaan avustukseksi Lahden Hiihtoseura r.y:lle vuoden 1938 hiihdon maailmanmestaruuskilpailujen järjestelyä varten sekä 260,000 markkaa Suomen Hiihtoliitto r.y:lle avustukseksi kansainvälisen hiihtoliiton kongressin järjestelyä ja hiihdon maailmanmestaruuskilpailujen valmennusta varten, Kutsun tätä ehdotusta ed. Lehtosen ehdotukseksi. Ed. Tuorila ed. Riipisen kannattamana on ehdottanut, että 3 momentin kohdalla otettaisiin perusteluihin VII vastalauseen mukainen lausuma. Kutsun tätä ed. Tuorilan ehdotukseksi.
Onko selonteko oikea?
Minun ehdotukseni koskee 9 momenttia, eikä kolmatta.
Eiköhän se ollut painovirhe. Vastalauseessa on kai painovirhe.
Kun ehdotukset ovat erillisiä, ehdotan, että niistä kummastakin äänestetään erikseen mietintöä vastaan.
Äänestyksessä on annettu 113 jaa- ja 68 ei-ääntä, 4 tyhjää; poissa 14.
Äänestyksessä on annettu 136 jaa- ja 36 ei-ääntä, 9 tyhjää; poissa 18.
Koska pienen valtion olemassaolo ensi kädessä riippuu sen kansakunnan puolustustahdosta ja koska toisaalta Suomen Rauhanliitto pyrkii meidän puolustustahtoamme heikentämään, pyrkii toimimaan sellaiseen suuntaan, joka toiminta olisi ehkä paikallaan vain suurvaltojen, kansojen keskuudessa, jotka valmistautuvat hyökkäyssotiin, ehdotan VII vastalauseen mukaisesti, että XV luvun 4 momentilta vähennetään 25,000 markkaa ja että perusteluissa mainitaan: ,,Momentilta on poistettu Suomen Rauhanliiton toiminnan edistämiseksi tarkoitettu määräraha.
Pyysin puheenvuoroa tehdäkseni saman ehdotuksen kuin ed. Tuorila. Kannatan siis tätä ehdotusta.
Luovun.
IKL har också i denna budgetbehandling framställt förslag om slopande av det anslag som regeringen och statsutskottet ha intagit för främjande av Finlands fredsförbunds verksamhet. Däröver har man ingen anledning att förväna sig, dä man känner IKL:s verksamhet, som endast går ut pä att sä ut split och hat och oro bland värt folk. Motiveringen för avslaget vilar dock pä falska förutsättningar. Finlands fredsförbund förmenas vara en fara för försvarsviljan säsom ur reservationen framgår. Den som något känner förbundets verksamhet, vilket knappast kan sägas om rdm. Salmiala, Simojoki, Tuorila o.s. v., vet, att den icke är av nedrivande art, utan fastmer syftar till att uppbygga ett nationellt och mellanfolkligt rättstillständ, grundande sig pä samförständ och samarbete olika medborgargrupper och folk emellan. Om verksamheten för detta mäl i enlighet med de allmänna principer, som nationernas förbunds akt företräder och i överensstämmelse med kristliet-sedliga ideal försvagar försvarsviljan, betyder detta att det måste vara nägonting pä tok med en sädan försvarsvilja. Det är också mycket antagligt att den försvarsvilja, som odlas i IKLkretsar väsentligen har urartat och knappast mången gång förtjänar det namnet. Det sades bl.a. av opponenterna pä IKLhåll i den allmänna debatten, att det här rörde sig endast om en principfräga och att summan 25,000 mark ingenting betydde i statsbudgeten. Då såväl regeringen som statsutskottet godkänt principen, hoppas jag att riksdagen anlägger samma sunda syn på summan som ovannämnda opponenter och beviljar det av statsutskottet föreslagna beloppet. Därigenom bleve Finlands fredsförbund i tillfälle att på ett värdigt sätt omhänderhava värdskapet vid Nordiska lärares fredsförbundskongress och upplysningskurser, vilka nästa sommar hållas i vårt land och bruka samla ett hundratal deltagare från de olika nordiska länderna. Jag anbefaller därför pä det varmaste statsutskotteis förslag.
Tässä maassa toimii kaksi rauhan yhdistystä, nimittäin suojeluskunnat ja Lotta-Svärd-järjestö, ja se riittää meille. Ne takaavat, että tämä maa puolustaa rauhaa. Ja se on ainoa rauhanyhdistyksen työmuoto, mitä meidän maan vaarallisella paikalla voidaan harjoittaa. Minä en ainoastansa vastusta tämän ed. Stenwallin rauhanyhdistyksen tukemista. Minä toivoisin lisäksi, että tämän yhdistyksen toiminta kiellettäisiin ja että sen toimintaa hyvin tarkoin seurattaisiin, ellei sitä voida kieltää. Minulla on se käsitys, että se tai siinä olevat yksinkertaiset ihmiset, idealistit toimivat sokeudessaan osaksi niitä ohjeita toteuttaen, joita komintern kulloinkin keksii. Minä en tahdo tätä keskustelua jatkaa tuomalla tällä kertaa todisteita. Minä olen niitä niin monta kertaa tuonut, mutta tässä kamarissahan kaikki todisteet ovat ihan turhaa. Niille nauretaan joka tapauksessa. — On huomattu aivan viime aikoinakin, että näiden rauhanyhdistysten taholta on tehty esityksiä kansainliitolle, sellaisia esityksiä, että jos kansainliitto olisi ryhtynyt niitä toteuttamaan, niin maailmansota olisi voinut syntyä millä hetkellä hyvänsä. Se on aivan vaarallinen yhdistysmarraskuuta 1937. toiminta meidän maassa ja siksi minä toivon, että se lakkautetaan.
Minä myönnän, että Suomen Rauhanliiton tarkoitus sellaisena, kuin ed. Stenwall sen täällä määritteli, on kaunis ja kannatettava. Mutta tahtoisin väittää, että tämä yhdistys ei ole toiminut sillä tavalla, että tämä tarkoitus olisi siitä millään tavalla saanut etua ja että tuota päämäärää kohti olisi millään tavalla lähemmäksi päästy. Fsim. se yhdistys julkaisee äänenkannattajaa ,Rauhaa kohti”, jossa sillä tavalla käsitellään m.m. toisin ajattelevia yksityisiä henkilöitä, että se ei voi olla herättämättä suorastaan pahaa verta ja katkeruutta sen sijaan, että se olisi edistänyt ihmisten välistä yhteisymmärrystä ja sopua. Ja sitäpaitsi tämän yhdistyksen äänenkannattajassa on m.m. maanpuolustusta käsitelty sellaisessa hengessä, että siitä ei puolustustahto suinkaan vahvistu vaan heikentyy. Ja siitä on todistuksena sekin, että n.k. omantunnonarat asevelvolliset ovat juuri tämän yhdistyksen toiminnasta saaneet tukea harhaan johtaneisiin käsityksiinsä.
Jag vill pä det bestämdaste protestera mot pästäendet frän IKL-häll, att den verksamhet Finlands fredsförbund bedriver, skulle undergräva värt folks försvarsvilja. Jag är övertygad om att de flesta, som understöda Finlands fredsförbund, äga en lika god fredsvilja i fräga om försvaret av värt fosterland och demokratiska statsskick som någonsin IKL har, ty skulle det gälla att försvara vårt demokratiska statsskick, då har man skäl att fråga sig, om det finnes alltför mycken försvarsvilja just på IKL-häll.
Se muistio, joka laadittiin valtiollisessa keskuspoliisissa, osoitti puolueettomasti, mikä on se tie, jota Rauhanliitto kulkee. Ei ole koskaan väitettykään, että ne henkilöt, jotka tekevät työtä Rauhanliitossa, kaikki olisivat sellaisia, että he tahallisesti tekisivät työtä isänmaataan vastaan. Päinvastoin, siellä on varmasti suuri joukko idealisteja, jotka uskovat tällä tavoin voivansa edistää maansa parasta. Mutta näitä idealisteja käyttävät hyväkseen toiset voimat, ne, jotka tahtovat heikentää tämän maan puolustuskykyä ja puolustustahtoa. Ne ovat voineet saada jalansijan Rauhanliitossa ja ne käyttävät hyväkseen Rauhanliiton toimintaa. Sen kulissien takana suorittavat ne hämäräperäistä työtään maamme puolustuslaitoksen perusteiden hävittämiseksi ja puolustustahdon heikentämiseksi. On senvuoksi väärin, että sellainen yhdistys, joka tarjoaa tällaiset mahdollisuudet isänmaan vihollisille, saa valtion tukea ja apua.
Ruotsalaiselta puolelta on nimenomaan tässä kannatettu Rauhanliiton aatteita. Minä kumminkin uskon ja luulen, ettei sekään ryhmä kokonaisuudessaan ole sitä mieltä. Sensijaan on tässä tahdottu erityisesti IKL:ää muistaa. Me olemme kyllä ehdottomasti tätä samaista Rauhanliittoa vastaan. Rauhanliiton taholta nimenomaan puhutaan, että meidän puolustusvoimamme ovat puolustusraato. Näin kauniisti siitä siis puhutaan ja siltä taholta toivotaan ja tehdään kaikki voitava, että pian tulisi se päivä, jolloin täällä viimeinen kivääri lyötäisiin kiveen ja että meidän nuoret miehemme kieltäytyisivät puolustamasta isänmaataan ja kotiaan. Sentähden ei yksikään ainoa valveutunut valkoinen suomalainen voi tällaista Rauhanliittoa kannattaa ja siitäpä syystä presidentti Svinhufvud aikanaan ei kertaakaan ollut kannattamassa tätä eikä myöntämässä tähän tarkoitukseen rahoja. On äärettömän paljon kansalaisia, jotka tätä samaa vakavasti toivovat myöskin nykyiseltä presidentiltä.
Eduskunta on viimeksikuluneiden vuosien aikana moneen kertaan tehostanut rauhan tahtoa, tehnyt sopimuksia ulkovaltojen kanssa, jotka merkitsevät ja velvoittavat tavattoman paljon. Onkin senvuoksi luonnollista, että eduskunta ei tyydy vain pelkkien sopimusten hyväksymiseen, vaan se koettaa myöskin määrätietoisesti edes pienellä tuella edistää sitä työtä, jota Rauhanliitto meidän maassamme kasvatuksellisella alalla suorittaa. Minä ihmettelen, että täällä eduskunnassa on tänä päivänä voitu mennä niin pitkälle, että on lausuttu m. m. sellainen ajatus, että Rauhanliiton toiminta pitäisi tässä maassa lopettaa. Kyllä asia on niin, että tällaista ehdotusta ei voi kukaan järkevältä kannalta ottaa. Se on ehkä jonkun kiihkomielen sanelemana tullut esiin. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että hartaasti toivon, että se pieni määräraha, joka Rauhanliiton tukemiseksi on ehdotettu, että se täällä eduskunnassa hyväksytään ja että näin autetaan niiden hyvien ja oikeiden pyrkimysten edistämistä, mikä Rauhanliiton tehtävään ja ohjelmaan kuuluu.
Keskustelussa on ed. Tuorila ed. Hongan kannattamana VII vastalauseen mukaisesti ehdottanut, että 4 momentilta vähennettäisiin 25,000 markkaa ja perusteluissa mainittaisiin: ,Momentilta on poistettu Suomen Rauhanliiton toiminnan edistämiseksi tarkoitettu määräraha.? Kutsun tätä ehdotusta ed. Tuorilan ehdotukseksi.
Äänestyksessä on annettu 119 jaa- ja 57 ei-ääntä, 4 tyhjää; poissa 19.
Herra puhemies, pyydän avointa äänestystä.
Avointa äänestystä on pyydetty. Kehoitan niitä, jotka kannattavat avointa äänestystä, nousemaan seisoalleen. :
Avoin äänestys tulee toimitettavaksi.
Avoimessa äänestyksessä on annetu 113 jaa- ja 57 ei-ääntä.
Herra puhemies! Pyydän saada maatalouden pääluokan kohdalla käsitellä maatalouden oman väen palkkakysymystä. Ei minään. vuotena eduskunnassaoloni aikana ole niin paljon puhuttu valtion viran- ja toimenhaltijoiden palkasta kuin kuluvana. Ei sen vuoksi ollut outoa, että ed. Kaakinen erään lain yhteydessä teki yrityksen selvitellä tilan oman väen maataloudesta saamia palkkoja. Lyhyessä polemisoivassa puheenvuorossa väitti ed. Salmenoja silloin esiintyneet laskelmat: paikkansa pitämättömiksi. Kun ed. Salmenoja valiokunnassa yhtä hyvin kuin täällä esiintyy asiallisesti ehdotuksia tehdessänsä,. toivoin hänen palaavan samaan asiaan ja kumoavan ed. Kaakisen väitteet. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Ja nyt voi eduskuntaan jäädä se käsitys, että ed. Salmenoja on oikeassa. Valtiovarainvaliokunnassa saa keskustelujen yhteydessä silloin tällöin sellaisen käsityksen, kuin maatalouden asioita vähemmin tuntevat yleensä olisivat siinä uskossa, että maataloudesta saadut omalle väelle tulevat palkat ylittäisivät virkamiehistön, ainakin alemman, saamat palkat. Kukaan ei ole silti asiaan yrittänyt esittää todistettavia perusteita. Kerran olisi käsittääkseni asia yritettävä selvitellä, mikäli se selvitettävissä on. Kun lisäksi maatalouspääluokkaa. käsiteltäessä kuulee väitettävän maatalouden liiaksi saavan etuja muiden jäädessä vähemmälle, on tällainen selvitys sitäkin suotavampaa. Mielenkiintoiseksi muodostuu kysymys maatalouden oman työvoiman palkasta myös siksi, että meitä maatalousväkeä niin omaa kuin palkattua edustavia eduskunnassa on yli 80 ja sosialidemokraattisessa puolueessa yksin yli 20 pienemmän tai suuremman maatilan omistajaa. Minkälaiset maatalouden oman väen palkat sitten oikein lienevät? Onko niistä mahdollisuus saada kutakuinkin varmoja tietoja? + Kuten tunnetaan, on meillä maataloushallituksessa erikoinen osasto, maanviljelystaloudellinen tutkimustoimisio. Tälle lähettävät maanviljelys- ja talousseurat joko välittömästi tai kirjanpitotoimistonsa kautta vuosittain tiedotmaanviljelystalouksista noin 800 kirjanpitotilalta eri puolilta maata. Nämä tiedot kerätään ja kootaan tohtori Sunilan aikoinaan suunnitteleman järjestelmän mukaan, mitä järjestelmää pidetään asiantuntevissa piireissä mahdollisimman tarkkaan ja yksityiskohtaiseen tulokseen johtavana. Kaavakkeihin, joita kirjanpitotiloilla päivittäin täytetään, kerätään ei ainoastaan maatilan tulot ja menot, vaan myös kylvöt ja sadot, tunnittain lasketut tilan töihin käytetyt työajat ynnä muut. Että merkinnät tulevat todellisuutta vastaaviksi, siitä huolehtivat mainitsemieni seurojen kirjanpitotoimiston virkailijat, jotka myöskin asiantuntemuksella laativat vuoden päätyttyä kootusta aineistosta, mikäli sitä ei ole jo tiloilla suoritettu, tilinpäätökset. Näin koottu aineisto vuorostaan lähetetään maataloushallituksen tutkimustoimistoon tarkastettavaksi ja lopulliseen muotoon järjestettäväksi. Tiedot kootaan Tilastolliseen vuosikirjaan ja annetaan osia myös sanomalehdissä julkaistuina suuren yleisön tietoon. Näissä julkisuuteen tulleissa tiedoissa selostetaan m.m. hehtaarialojen puhdasta tuottoa y. m., mutta ei sen sijaan maatalouden omalle väelle siitä koituvaa päiväpalkkaa. Sitä ei myöskään tapaa Tilastollisen vuosikirjan monista sarekkeista. Kun kerätyissä tilostotiedoissa on tarpeeksi aineistoa päiväpalkkojenkin irtisaamiseen, Ppyysin Itä-Karjalan maanviljelysseuran kirjanpitotoimistoa tekemään tästä mahdollisimman tarkat laskelmat. Itä-Karjala on tunnetusti — pientilavaltaista. Seuramme alueen 18 pitäjässä on yhteensä 15,000 tilaa. Näistä on sellaisia, joilla peltopinta- ala on alle 10 ha, 82 %, koko pinta-alan ollessa alle 50 ha 77 %:lla. Kirjanpitotiloja on toimistossamme hoidettavana kaikkiaan vuosina 1935—1936, joita vuosia kaikki tilastoni koskevat, 93. Näistä 58 tilan antamat tiedot tilinpäätöksineen on lähetetty maataloushallituksen tutkimustoimistolle ja siellä tilastokelpoisina hyväksytty. Kirjanpitotilat esiintyvät neljässä luokassa: ensimmäisen luokan peltopinta-ala alle 10 ha ja siinä tiloja 13, toisen 10—25 ha, tiloja 34, kolmannen 25—450, tiloja 9 ja neljännen peltopinta-ala 50—100, näitä tiloja oli 2. Tilat ovat eri puolilta aluetta ja antavat siinä suhteessa keskimääräisen tulon kaikista. Työpäivät ovat muunnetut 10-tuntisiksi, naisen päivä muutettu niin, että se vastaa 3/4 miehen päivää ja työkykyisen lapsen työ taas 1/3 miehen päivää. Laskelmien perusteet ovat niin asetetut, että palkaksi saatu tulo on verrattavissa — tavallisen palkkatyöläisen tuloon, josta maatalouden oman väen on siis saatava koko toimeentulo, asunto, ravinto, vaate vy. m., mahdollisesti sivistystarpeetkin, jos sellaista jää. Pyydän erikoisesti huomauttaa, ettei ole kysymys päiväpalkoista, joiden lisäksi maatalous antaisi jäsenelleen asunnon, ravinnon, vaatteen ja sivistystarpeet, vaan kysymyksessä on palkka, josta nämä kaikki on ostamalla hankittava ja maksettava niistä kunkin paikkakunnan käypä hinta. Ennenkuin käyn näitä maatalouden oman väen päiväpalkkoja esittämään, mainitsen kuinka sekä tulot että menot karjalaisilla pientiloilla muodostuvat. Valitsen silloin ensimmäisen suuruusluokan, joita meillä on kuten jo tulin maininneeksi kaikkiaan 82 %. Tulot olivat keskimäärin 13 tilalta hehtaaria kohti seuraavat: nautakarja, siis myyty ja teurastettu 160 markkaa, maitotalous 738 markkaa, siat 220 markkaa, kanat 39 markkaa, maanviljelystuotteet 160 markkaa, kasvitarha 6 markkaa ja muut 90 markkaa; kaikki yhteensä siis 1,415 markkaa. Menot hehtaarilta ovat seuraavat: eläimet 41 markkaa, ostorehut 362 markkaa, väkilannat 74 markkaa, siemenet 92 markkaa, rakennukset 23 markkaa, kalusto 58 markkaa, palkat 215 markkaa, muut menot 82 markkaa, yhteensä siis 947 markkaa. Tulojen ja menojen ero tulojen voitoksi oli siis 466 markkaa. Edelläolevasta huomaamme, että karjalaisten pientilojen tuloista muodostaa maitotalous päätulolähteen, ollen se 53 % kaikista. Ymmärrämme myös, mitä vientipalk—kiot merkitsevät näille tiloille, joiden kannattavaisuus niidenkin varassa on kovin heikko tai kokonaan olematon. Saavumme sitten päiväpalkkoihin. Valitsen silloin jälleen ensimmäisen luokan tilat, joita laskelmissa oli 11 mukana. Kaikki luvut, mitä nyt mainitsen, ovat keskimää- Keskiviikkona 24 m. marraskuuta 1937. räisiä. Peltopinta-ala oli näillä 71/3 hehtaaria, maatalous tuottaa 10-tuntisena päivänä tuloa hehtaarilta 64.5, sen arvo paikallisten hintojen mukaan 1,585 markkaa. Siitä kun vähennetään verotettu puhdas tuotto 19 markkaa, jää velattoman maatalouden tuloksi 1,566 markkaa, ja kun tämä sitten jaetaan hehtaaria kohti, on kyseenalaisten tilojen keskimääräinen päiväpalkka maatalouden omalle väelle ja se on 24 markkaa. Jos kyseenalaisten tilojen velkojen korko vielä vähennetään, mitä minä pitäisin luonnollisena, on sanottu päiväpalkka 22 markkaa. Peltopinta-alan suuretessa suurenevat myös maatalouden oman väen päiväansiot. 10—20 hehtaarin peltoalojen tilat tuottavat omalle väelle 34 markkaa, 25—50 hehtaarin 41 markkaa ja sitä suuremmat 53 markkaa. Keskimäärä kaikissa neljässä luokassa on 34 markkaa. Nyt on uudestaan huomautettava, että tästä päiväpalkasta, joka pientiloilla tekee kuukaudessa 550 markkaa ja vuodessa 6,600 markkaa, on saatava rahat riittämään ravintoon, asuntoon, vaatetukseen, veroihin, korkoihin ja sivistys- y. m. tarpeisiin. Vaikkakin niissä laskelmissa joista tulokset ovat luontuneet, onkin edellytetty, että maaseudulla ainakin toisin seuduin asuntoon, ruokaan, vaatteisiin ja muihin kulutetaan varoja vähemmän kuin kaupungeissa ja asutuskeskuksissa. Kestävät ne kuitenkin alhaisuudessaan vertailun ja kilpailun alempien valtion viran- ja toimenhaltijain palkkojen kanssa. Ja vaikkakin useampihenkilöisissä perheissä saavutettu palkka koituu jokaisen tilalla työskentelevän oman väen osalle, eivät tilan tulot sittenkään nouse keskinkertaisten virkamiespalkkojen tasolle. Mutta tässä ei kyllin. Asiantuntijat ilmoittavat lisäksi seuraavaa. Maatalouden oman väen palkka on jäänyt sangen alhaiseksi kirjanpitotiloillakin, jotka ovat tuntemuksemme mukaan huomattavasti yläpuolella yleistä keskitasoa. Yleinen keskitaso tulisi olemaan tuntemuksiemme mukaan noin 25—30 % kirjanpitotilojen tulosta alhaisempi. Jos tämän mukaan, pyrkiessämme varsinaiseen keskitasoon, vähennämme 25 % kirjanpitotilojen tuottamasta oman väen päiväpalkasta, olisivat ne I luokassa 16 mk. 50 penniä, II luokassa 25 mk. 50 penniä, TII luokassa 30 mk. 75 penniä ja IV luokassa 39 mk. 75 penniä eli vuosipalkat vastaavasti 4,950, 7,650, 9,225 ja 11,925 markkaa, keskimäärän kaikilla ollessa 7,650 markkaa. Emme ole esittämiini maatalouden oman väen palkkoihin täällä eduskunnassa enempää kuin muuallakaan vakavasti tätä ennen ehtineet syventyä. Voitaneen tunnustaa, että näin käsittelemämme maataloudelliset tiedot luovat valaistusta moneen ennestään hämärään seikkaan. On esimerkiksi ihmetelty sitä, miksi maatalous esiintyy velkaisena ja miksi nämä velat eivät tarpeeksi nopeaan vähene. Sa. moin on ihmetelty sitä, miksi pyritään näissä piireissä saamaan lainojen korot entistä alhaisemmiksi ja niin pois päin. Jokainen ymmärtää, että mainitsemistani palkoista ei ole helppo selvitä enempää velkojen kuin korkojen maksamisessa, kun niistä ennen muuta on yritettävä elää. Kuvaamissani maatalouksissa eletäänkin varsin vaatimattomasti, etten sanoisi kurjasti, siitä huolimatta, että markat soikenevat näillä tiloilla säästäen niitä kiinni pidettäessä. Ja kun paras myytäväksi kelpaava on vietävä toisten nautittavaksi, ei siitä pöydätkään runsaudesta puhu. Mitä sitten sanoisimme sivistystarpeiden tyydyttämisestä? On paljon vielä talouksia, joihin ei tule edes yhtään ainoata sanomalehteä. On kylliksi, kun lapset kovin vaatimattomissa pukimissa saavat — oppivelvollisuutensa suorittaneeksi. Mutta täytyy lapsien ja nuorten kouluaikanaankin raataa kodin töissä, minkä suinkin jaksavat. Maalaiskoteja onkin onniteltava siitä, että eduskunta ei ole ehtinyt laatia lakia, joka estäisi maalaislapsia ja nuoria olemasta mukana talon kaikissa töissä. Pidän tätä seikkaa myöskin sangen arvokkaana, kun on kysymys nuorten kasvattamisesta. Työ on parhaita kasvatustekijöitä. Joku näitä asioita vähemmin tunteva voi epäillä esittämiäni tietoja ja laskelmieni paikkansapitäväisyyttä, kuten ed. Salmenoja epäili ed. Kaakisen eräitä vastaavia tiedonantoja. Jokunen sana senvuoksi lienee paikallaan selvittää, miten nämä tiedot ovat syntyneet. Saatuani Itä-Karjalan maanviljelysseuran kirjanpitotoimistossa 58 tilasta lasketut oman väen päiväpalkkoja esittävät kirjalliset tiedot ja huomattuani niissä talon omanväen palkat varsin pieniksi, olin kyllin varovainen ja pyysin niistä maataloushallituksen tutkimustoimiston lausunnon. Sen saatuani sekä uudet, samoista aineksista laaditut laskelmat, joissa oli edellisiin nähden jonkunverran eroavaisuutta, lähetin kaikki kertyneet tiedot jälleen kirjanpitotoimistoon Sortavalaan. Kun siellä oli sitten jälleen miehissä eroavaisuuksia tutkittu ja tiedot minulle lähetetty, esitin saamani kritiikin taas maataloushallituksen tutkimustoimistolle ja ne laskelmat, joita edellisessä olen käyttänyt, ovat maataloushallituksen tutkimustoimiston lopullisesti hyväksymät. Tällä kertaa siis ei parempia tietoja ole saatavissa. Tietysti niin monipuolisen liikeyrityksen kuin maatalouden laskelmia suoritettaessa on vaikeuksia, mutta mitä voidaan sanoa varmasti, on se, että ne ovat yritetyt saada todellisuutta vastaaviksi. Joka tapauksessa on hallituksen, joka asettaa komiteoita tutkimaan maaltapaon syitä ja etsimään keinoja pienviljelystalouksien aseman parantamiseksi, sekä eduskunnalla, joka joutuu näitä asioita pohtimaan, erikoisesti niihin antautuessaan tehtävä itsellensä selväksi maatalouden omanväen palkkakysymys. Edellä on tehty yritys luoda valaistusta tähän aikaisemmin vähemmin tutkittuun asiaan. Mitkä ovat edellisestä selostuksesta vedettävät johtopäätökset? Muun muassa seuraavat, ja olen lyhytsanainen. Maataloudesta elää meillä edelleen 65—70 % koko väestöstämme. Ne välittömät avustukset, jotka tämän väestöosan hyväksi valtion talousarvioon sisältyvät, ovat kuin pisara meressä heidän kesken jaettuna. Ne, jotka niitä paljoksuvat, eivät ole tarpeeksi perehtyneet tämän väestöosan vaatimattomiin oloihin. Kaikissa piireissä niin meillä kuin muualla sivistysmaissa tunnustetaan talonpoikaisväestön merkitys niin yhteiskuntakuin —valtiorakenteessa ensiarvoisen tärkeäksi. Mikä olisi luonnollisempaa kuin se, että ne ryhmät, jotka meillä nyt vastaavat valtakunnan hallinnosta ja joissa on niin runsaasti maan pääväestön edustusta, erikoisesti huolehtisivat tämän käsiensä työstä elävän kansanosan hyvinvoinnista. Ajateltaessa niitä vaatimattomia maatalouden omanväen päiväpalkkoja, joista edellä oli puhetta, emme tarvitse ihmetellä, mistä johtuu maaltapako. Ei näytä olevan myöskään suuria mahdollisuuksia nykyisen tilanteen vallitessa: sanottavasti korottaa maataloustyöväestön, minkä väitetään olevan suuremman kuin minkään muun työväestön, palkkoja, joten paremmissa oloissa työskentelevä teollisuus ottaa maatiloilta työvoiman. Tuskin on tällöin oikein ja johdonmukaista, että pyritään vähentämään maataloustuotantosuojaa alentamatta sitä samanaikaisesti niiltä elinkeinoaloilta, jotka näyttävät sen paremmin kestävän. Olen nyt, kuten eräässä varhemmassa lausunnossani täällä, sitä mieltä, että valtakunnallamme on hyvä virkamiehistö ja että sen on saatava työstään kohtuullinen palkka. Tätä palkkaa järjesteltäessä on valtakunnan kokonaisetua silmälläpitäen huolellisesti harkittava sitä, ettei maan käsiensä työstä eläväin kansalaisryhmien ja valtakunnan viran- ja toimenhaltijain palkkain ja elintason välinen ero ole kohtuuttoman suuri ja että molempien hyvinvoinnista tasapuolisesti ja samanaikaisesti huolehditaan.
Herra puhemies! Maataloutta, josta edelleenkin saa toimeentulonsa väestömme enemmistö, ei ole koskaan riittävästi huomioitu valtion talousarviossa. Tosin viimeisinä vuosina on maataloutta tuettu vähäisellä tullisuojalla ja maatalouden kehittämiseen ja tukemiseen käytetty huomattavasti valtion varoja, mutta kun nämä varat ovat jakaantuneet niin lukuisalle väestölle, kuin maatalousväestö todellisuudessa on, ei niistä ole huomattavampaa tukea ollut. Ei ainakaan sellaista tukea, että maatalousväestön enemmistön elintaso olisi päässyt tyydyttävälle kannalle. Maatalouden harjoittajain päiväpalkka on pysynyt jatkuvasti alhaisempana ja hänen työpäivänsä pitempänä kuin missään muussa ammatissa. Valtio huolehtii, tai ainakin sen velvollisuuksiin kuuluisi huolehtia, väestöryhmistä, jotka ovat valtion kannalta tärkeitä. Olemme täällä tämänkin talousarvion käsittelyn yhteydessä kuulleet monissa puheenvuoroissa tähdennettävän valtion velvollisuuksia palvelijoitaan, valtion virkamiehiä kohtaan. Heidän palkkojaan on vaadittu huomattavasti parannettaviksi. Onko valtiolla sitten samantapaisia vel vollisuuksia maataloudessa elävää väestöä kohtaan? Onko esim, maatalousväestö tehmarraskuuta 1937. nyt itsenäiselle Suomelle erikoisia palveluksia? Tahtoisin viitata siihen kehitykseen, mikä maatalousalalla on itsenäisyysvuosinamme tapahtunut ja joka kehitys on vienyt maamme elintarvikkeisiin nähden itsenäiseen, omavaraiseen asemaan. Äsken eletyt pulavuodet olivat meillä kuten muuallakin erikoisen raskaat. Mutta kuvitelkaapa, millaisiksi ne olisivat muodostuneet, jos meidän maataloutemme tuotantokyky olisi leipäviljaan ja moniin muihin elintarpeisiin nähden ollut samalla tasolla kuin se oli ennen itsenäisyyttä. Jos meidän olisi pulavuosina täytynyt tuoda ulkomailta leipäviljaa, sianlihaa, kananmunia, väkirehuja eläimille j.n.e. samassa määrässä kuin aikaisemmin, niin pulamme olisi nähtävästi ollut kaksinverroin ankarampaa. Maatalouden lisääntynyt tuotto aiheutti, ettei tarvinnut ostaa ulkoa elintarpeita, vaan voitiin maksaa pois suuret määrät ulkomaisia lainojamme. Tämä oli kansantalouden ja valtionkin kannalta varsin edullista. Mutta millaisen palkan maataloudenharjoittajat näistä ponnistuksistaan saivat? Palkka muodostui sellaiseksi, että ne, jotka olivat enimmän yrittäneet, enimmän tehneet palveluksia taloudellisen itsenäisyytemme hyväksi, joutuivat kaikkein ahtaimmalle pula-aikana. Ne, jotka olivat uskaltaneet — valtiovallan kehoituksestakin — yrittää ja käyttää yrityksissään luottoa, ne saivat raskaimmin kokea pula- ajan seuraukset. Heidän työnsä uusien peltojen raivaamisessa ja kaikkinaisissa maatalouden perusparannuksissa oli ollut -valtionkin ja juuri itsenäisen valtion edun mukaista, mutta maataloustuotteiden hintojen lasku m.m. riittämättömän tullisuojan ja puunjalostusyhtymien muodostamien renkaiden kantohinnan vpolkemisen takia aiheuttivat, etteivät maataloudenharjoittajat saaneet riittävää palkkaa työstään. Olen vakuuttunut siitä, että puolueeton tutkija tulee tutkimuksissaan siihen, ettei pulavuosien talousarvioissa riittävästi huomioitu maataloutta ja sen harjoittajia. Ja että monet kiitettävätkin toimenpiteet kunnollisten viljelijäin pelastamiseksi tulivat liian myöhään. Mutta meidän on syytä katsoa maataloudenkin kohdalta enemmän eteenpäin kuin taaksepäin. Ja jos vertaa käsiteltävänä olevaa talousarviota maatalouden kannalta aikaisempiin talousarvioihin, niin se kyllä kestää vertailun. Hallitus on osoittanut kiitettävää pyrkimystä tukea maataloutta monissa kohdin. Erityistä tunnustusta ansaitsee hallituksen suhde takavuosina niin paljon laiminlyödyn metsätalouden kohottamiseen. Metsissä, niin yksityisten kuin valtionkin, on meidän kansallisrikkautemme joten niitten jatkuvasta tuotosta on asia huolehtia. Myöskin maatalouden opetus- ja neuvontatoiminta on saanut ansaittua huomiota osakseen. Tässä kohden haluaisin kuitenkin lausua hallitukselle pari toivomusta. Toinen koskee kotiteollisuusneuvonnan tehostamista ja toinen koskee yksityisluontoisten — maatalouskoulujemme — rakennusavustusten lisäämistä. Kotiteollisuusasia on monien muiden maatalousalan puoliin nähden tällä kertaa melkeinpä kuolleessa pisteessä. En ryhdy tässä selostamaan niitä puutteellisuuksia, jotka määrärahojen vähyyden takia kotiteollisuusneuvoniaa haittaavat. Viittaan vain, ettei eri puolilla maata toimivien yhdistysten välillä ja yläpuolella toimi mitään ohjaavaa ja tarkastavaa elintä, joka huolehtisi kotiteollisuuden kehityksestä. Tai oikeastaan kyllä sellainen keskusjärjestö on nimellisesti olemassa, mutta varojen puutteessa sillä ei ole sanottavaa toimintaa. Tämä asiantila tähän keskusjärjestöön nähden ei ole kovin ihmeellistäkään, sillä järjestö ei nauti markkaakaan valtionavustusta. Esilläolevaan talousarvioonkin oli kyllä maataloushallitus ehdottanut 100,000 markan määrärahan tämän keskusjärjestön toiminnan alkamiseksi, mutta se oli hallituksessa pudonnut pois. Sama kohtalo näyttää tulleen sen aloitteen osaksi, jolla oli tarkoitus eduskuntateitse korjata tämä erehdys. Olisi toivottavaa, että hallitus ottaisi vastaisuudessa ammattiviraston ehdotuksen tässä kohden huomioon. Kysymys ei ole pienistä arvoista ja niiden kehittämisestä, vaan sadoista miljoonista. Mainitsen vain, että turistitavaroita tuottavina voisi kotiteollisuudesta muodostua huomattava sivuelinkeino maaseudun pieneläjille. Nykyisin tämä asia on lähes kokonaan hoitamatta, paitsi minkä — venäläiset emigrantit sitä harjoittavat! Myöskin toisen asian, yksityisten maatalousoppilaitosten rakennusavustusasian jättäisin maatalousministerin harkintaan. Yksityisluontoisina maatalouskoulut tulevat valtiolle verrattain halvoiksi. Mutta ei pidä odottaa, että ne nykyisten määrärahojen puitteissa voivat huolehtia rakennustensa hoidosta puhumattakaan uusien koulutalojen rakentamisesta. Eduskunnan toivomuksesta on hallitus ottanut talousarvioehdotukseen 2 milj. markan määrärahan kalliina aikana suoritettuja maanparannustöitä varten myönnettyjen valtiolainojen alentamiseen. Tästä on annettava tunnustus hallitukselle, mutta tuskin kehoitusta tällä kuitata tätä asiaa. Maataloushallituksesta on ilmoitettu, että näitä helpotuksia on jo tähän mennessä haettu paljon enemmän kuin mitä tarkoitukseen on rahoja ehdotettu. Ja useissa tapauksissa m. m., sosiaaliset syyt puhuvat alennusten puolesta. Jos nyt pidetään tiukasti kiinni tästä ehdotetusta 2 milj. markasta, voi maataloushallitukselle tulla ylivoimainen tehtävä perusteltujen ja hyväksyttävien anomusten hylkäämisessä. Itä-Suomen kannalta kiinnostaa erikoisesti maatalouspääluokassa sokerijuurikkaiden viljelyspalkkio. Mielestäni on asetettava päämääräksi, että maataloutta suojataan tullien avulla samalla tavoin kuin teollisuuttakin, siten siis, että maatalous voi maksaa työväelleen samanlaista palkkaa. kuin teollisuuskin ja saada samanlaista yrittäjävoittoa. Tähän päämäärään lienee vielä pitkä matka, sillä yleiseen käsitykseen näyttää kuin syöpyneen sellainen mielipide, että maatalous on erikoisasemassa muihin elinkeinoihin nähden. Sellaista käsitystä tahdotaan juurruttaa eräiden piirien poliittisessä ohjelmassakin. Siksi täytynee tälläkin kertaa tyytyä siihen, ettei sokerijuurikkaiden viljelystä saada kannattamaan yksinomaan tullin turvin, vaan on turvauduttava viljelyspalkkiojärjestelmään. Ne määrärahat, jotka hallitus on ehdottanut ja valtiovarainvaliokunta hyväksynyt palkkion määriksi, ovat kuitenkin niin vähäiset, että niiden tuntuva kohottaminen on — välttämätöntä. Itä-Suomen tehtaan alueella olisi tänä ensimmäisenä vuotena pidettävä kohtuullisena 8 pennin palkkiota juurikaskilolle. Toivottavasti eduskunta ymmärtää tämän välttämättömyyden eikä myöskään hallitus asettune sitä vastustamaan. Itä-Suomen edustajat ovat vuodesta vuoteen odottaneet määrärahaa Vuoksen laskua varten, mutta ovat tässä toiveessa kerta toisensa jälkeen pettyneet. Tällä kertaa ei ole tahdottu ottaa talousarvioon erikoisesti työmäärärahoja, koska työttömyyttä el ole havaittavissa. Tämä perustelu tuntuukin oikeutetulta. Mutta tämänkin pienviljelijäväestön elinkysymyksen Karjalan kannaksella tahtoisin jättää hallituksen suosiolliseen huomioon, kun se laatii seuraavan vuoden talousarviota.
Herra puhemies! Tämän pääluokan XV luvun 23 momentin kohdalla ehdottavat XII vastalauseen allekirjoittajat hyväksyttäväksi mietinnön perusteluihin seuraavan ponnen: ,Lihakiintiöiden jaossa vastaisuudessa olisi noudatettava suurempaa tasapuolisuutta maan eri osiin nähden ja tulisi hallintoviranomaisten huolehtia siitä, että vientipalkkioiden ja kiintiöiden tuottamat korkeammat hinnat vaikuttaisivat täydellä tehollaan tuottajain lihasta saamaan hintaan, eikä kiintiöiden jaossa saisi missään tapauksessa erikoisesti tukea jonkin kaupallisen järjestön toimintaa.” Tämän perusteeksi pyydän tässä yhteydessä lyhyesti saada esittää eräitä seikkoja, joiden vuoksi tällaisen ohjeen hyväksyminen tässä asiassa olisi mielestäni tarpeen ja välttämätöntä. Kun useat maat, joihin Suomi vie maataloustuotteitaan, ovat rajoittaneet näiden tavarain tuontia, on meilläkin hallitusvallan ollut pakko kiintiöidä vastaavasti niiden maataloustuotteiden vienti. Tässä kiintiöimisessä noudatetut menettelytavat hallitusvallan taholta ovat vieneet siihen, että varsinkin lihaan nähden on suuri osa maata käytännöllisesti syrjäytetty kokonaan lihan ulosviennistä ja siten valtiovallan pakkotoimenpitein kielletty näiltä alueilta se etu, jonka lihan ulosvienti, siitä ajoittain maksettavat vientipalkkiot ja ulkomailta saatavat korkeammat hinnat mukanaan tuovat. Voin, juuston ja kananmunien vienti, joka myös on osittain kiintiöllä rajoitettu, on hoidettu siten, ettei näiden vientiä ole pyritty rajoittamaan mitään määrättyä aluetta koskevaksi. Niiden viennistä on siis päässyt mahdollisuuksien mukaan hyötymään koko maa, ja tästä onkin ollut seurauksena, että kun vientiä ei ole ryhdytty alueittain karsinoimaan, on myös kilpailu ja avoin kauppa pitänyt niiden hinnat sillä tasolla, mikä kulloinkin on ollut niiden vientiä harjoittaville liikkeille mahdollista marraskuuta 19837. maksaa. Lihan ulosviennin järjestely on tehnyt alusta alkaen poikkeuksen. Sen vaatiessa määrätyt teurastamot y.m. laitteet, annettiin sen ulosvientioikeus alusta alkaen vuoden 1932 lopussa siten, että Lounais- Suomen Osuusteurastamo, vaikka se toimii vain hyvin rajoitetulla alueella, sai 77.5 % koko kiintiömäärästä. Kuopion Karjanmyyntiosuuskunta 12.5 ja Karjakeskuskunta 10%. Tällainen jako — mistä se sitten on johtunutkin, minä en lähde sitä selvittelemään, — loi sellaisen tilanteen, että pääasiassa maan lounaisen ja maamme vauraimman osan maanviljelijöille varattiin vain mahdollisuus lihan ulosvientiin. Mutta suurimmalta osalta maan muiden osien lihantuottajia se kokonaan kiellettiin. Nyt on kulunut jo useita vuosia tästä ensimmäisestä jaosta ja järjestelystä. Kiintiöitä on hallitusvallan taholta useasti sen jälkeen käsitelty. Vientiteurastamoja on tullut eri puolille maata, mutta suurin piirtein lihan ulosvientioikeudet on edelleen jaettu samoin kuin alussa, että maan länsiosan maanviljelijöille on annettu mahdollisuus ja oikeudet noin 3/4:aan kaikesta lihan ulosviennistä, ja koko laaja Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomi saa tyytyä vain 1/4:aan. Vieläpä on menty niinkin pitkälle eräässä äskeisessä Saksan lihakiintiöjaossa, että maan länsipuolella toimivat liikkeet ovat saaneet 90%, mutta liikkeet, jotka toimivat pääasiassa itäpuolella maata, saivat ainoastaan 10% kiintiömäärästä. Tällainen menettely on mielestäni valitettavaa. Ei valtiovallan tehtävä ole asettaa niin eri asemaan maan eri osissa asuvia tuottajia. Tällaista menettelyä vielä ymmärtäisi, jos valtion taholta tätä kautta tapahtuvat tukemistoimenpiteet olisi yritetty pääpainollaan saada tukemaan maan köyhimpiä ja heikoimpia seutuja. Mutta kun tilanne on aivan päinvastainen, että ne ovat kiistämättä maan rikkaimmat ja vauraimmat maakunnat, jotka ovat tässä asiassa päässeet valtiovallan erityiseen suosioon, niin tuntuu tällainen menettely sitäkin ihmeellisemmältä. Kiintiöt on annettu Suomelle kokonaisuudessaan eikä erityisesti millekään sen eri osalle. Meillä itäsuomalaisilla, samoinkuin monien muidenkin alueiden maanviljelijöillä on oikeus odottaa, että valtiovallan taholta ainakin vastaisuudessa hoidettaisiin asiat siten, että maan kaikkien osien maanviljelijöille taataan tasa- arvoinen asema ja mahdollisuudet lihan ulosviennissä. Mutta nykyinen järjestelmä on synnyttänyt muitakin epäterveitä ilmiöitä. Vientipalkkiot on tarkoitettu koroittamaan lihan liian alhaista hintatasoa koko maassa. Samoin ulkomailta saadut toisin ajoin verrattain korkeatkin hinnat olisivat tehneet mahdolliseksi maksaa tuottajille koko joukon toisenlaisia hintoja kuin on maksettu, jos olisi seurattu edes osapuilleen samaa menettelyä kuin on voin, juuston ja kananmunien kohdalla pyritty menettelemään! Mutta minä olen pakotettu toteamaan, että lihan kohdalla kokonaan ne edut ja ansiot, jotka vientipaikkiot ja ulkomaiden korkeammat hinnat ovat antaneet, nämä muutamat vientiliikkeet ovat pidättäneet itselleen ja tämän kautta, kun valtiovallan taholta ei tällaista menettelyä ole estetty, on lihan hintataso koko maassa saatu pidetyksi aivan liian alhaisena
Eduskunnasta: Liian alhaisena !
. Niin, aivan liian alhaisena. Ja valtiovallan turvin nämä muutamat liikkeet, joilla on ollut kiintiöoikeudet, ovat saaneet järjestetyksi itselleen sellaisen ylimääräisen voiton, joka on laskettavissa hyvinkin suurissa luvuissa. Todellisuudessa ollaan siis siinä, että koko nykyinen lihakiintiöjärjestelmä on muodostunut, ei edes niiden rajoitettujen alueiden maanviljelijöiden, vaan eräiden harvojen liikkeiden suosimiseksi ja tukemiseksi ja niille runsaita erikoistuloja antavaksi oikeudeksi. Valtiovallalla on keinoja ja sen välttämättä pitäisi käyttää niitä, että tällainen muutamien liikkeiden erikoissuosiminen vihdoinkin lopetettaisiin, ja tavalla tai toisella olisi asiat hoidettava siten, että vientipalkkiot ja ulkomaiden korkeammat hinnat, kuten ponnessa sanotaan, täydellä teholla pääsisivät vaikuttamaan tuottajain saamiin hintoihin, joille ne on tarkoitettu ja myöskin kuuluvat ja kuten on menetelty esim. Ruotsissa, eivätkä ne saisi jäädä yksin liikkeiden kohtuuttomiksi voitoiksi. Haluamatta puuttua tässä yhteydessä yksityiskohtiin ja pitemmälle jatkaa lausuntoani, luulen edellä olevalla osoittaneeni, että vastalauseessa oleva ponsi on asiallisten syiden pakottamana ehdotettu mietin-. töön otettavaksi, ja siksi minä rohkenenkin toivoa, että kun yksityiskohtaisessa käsittelyssä tehdään ehdotus ponnen hyväksymisestä, eduskunta myöskin sen hyväksyisi mietintöön otettavaksi. Kun minulla on puheenvuoro, en voi olla aivan lyhyesti samalla koskettelematta myös tämän pääluokan XV luvun 27 momenttia sokerijuurikkaan viljelyspalkkioista. Hallitus esityksessään ehdottaa tarkoitukseen varattavaksi ensi vuodelle 3 miljoonaa markkaa ja lausuu perusteluissaan, että palkkioita maksettaisiin tämän määrärahan puitteissa Salon tehtaan alueella 2 1/3 penniä ja Karjalan rakenteella olevalla uudella tehtaalla 3 penniä kilolta. Kun hallitus samanaikaisesti ehdottaa sokeritullin alennettavaksi 25 pennillä, joka tietää noin 21/5 pennin hinnan alennusta juurikkaita kohden ja jonka ehdotuksen jo suuri valiokuntakin on hyväksynyt, on näissä oloissa palkkion suuruus aivan liian pieni. Se on liian alhainen Salon alueellakin, puhumattakaan siitä, että Itä-Suomessa, jossa on nyt lähdettävä saattamaan alkuun sokerijuurikkaan viljelys suuressa määrin, on palkkion ero ehdotettu ainoastaan 1/> penniksi ja jos hallituksen ehdotus tulee hyväksytyksi, tekee se koko viljelyksen al"kuunsaamisen — suorastaan epätoivoiseksi. Kun Salon tehdas lähti alkuun aikoinaan, voitiin siellä viljelijöille ensi vuosina maksaa juurikaskilosta 70—75 penniä ja sittenkin oli vaikeudet suuret. Jos nyt hallituksen ehdotus kaikissa kohdissaan sokerin kohdalla tulisi hyväksytyksi, tietää se viljelijöille Itä-Suomessa noin 35 pennin hintatasoa. Ei ole siis suinkaan loistavat ne mahdollisuudet, joissa me joudumme tämän kasvin viljelystä alkamaan. Kun Iisäksi kuluneen vuoden aikana kaikki kustannukset, niin viljelys- kuin jalostuskustannuksetkin ovat huomattavasti kohonneet ja jos juurikkaasta saatu tulo samanaikaisesti laskee, niin asettaa se suorastaan ylipääsemättömän esteen ja vaikeudet viljelykselle kaikkialla, mutta varsinkin meille Itä-Suomessa. On vielä lisäksi huomioitava, että viljelyksen alkuun saamiseksi meillä on pakko tehdä suuri määrä erikoisuhrauksia neuvontaan y.m. nähden, joten palkkion ero Salon ja Itä-Suomen tehtaan välillä pitäisi olla sellainen, että ainakin nyt ensi vuonna palkkio Itä-Suomessa olisi kaksinkertainen Salon tehtaalla maksettavaan palkkioon verrattuna. Näistä syistä olisi aivan välttämätöntä saada momentin määräraha, siis palkkiomääräraha koroitettua sellaiseksi, että sen avulla voitaisiin maksaa sellaiset palkkiot, että viljelyksen harjoittaminen ensi vuonnakin olisi edes jollakin tavalla mahdollista. Kun yksityiskohtaisessa käsittelyssä tullaan tekemään ehdotus määrärahan koroittamisesta tälle kohtaa, toivoisin minä mitä hartaimmin, että eduskunta sen hyväksyisi ja että hallituskaan ei pahastuisi, vaikka eduskunta täten korjaisi sen esitystä ja siinä olevat puutteellisuudet tällä kertaa.
Herra puhemies! Kieltää ei voi, että maamme pääelinkeinon tarpeet esillä olevassa valtion tulo- ja menoarviossa on koetettu tyydyttää sillä tavalla kuin tämän elinkeinon merkitys vaatiikin. Näin on varsinkin asianlaita, kun on kyseessä maatalous laajemmassa merkityksessä, s.o. metsätalous mukaan luettuna. Että juuri metsätalous on saanut vallan erityisemmän huomion osakseen budjetissa, ei käy ihmetteleminen, kun tietää, miltä paikalta on lähtöisin herra pääministeri hallituksessa tai mistä herra valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, — totta valtiovarainvaliokunnan mietinnön täytyykin olla metsähengellä täytetty. On sanottukin budjettiesitystä metsäbudjetiksi. Valittaa tätäkään ei suinkaan voi eikä saakaan, edustaahan metsätalous maassamme niin äärettömiä taloudellisia arvoja, että niiden varojen oikean hoidon kannalta on välttämätöntäkin tehdä myöskin uhrauksia. Mitä sen sijaan puhtaasti maatalouspuoleen tulee, on kieltämättä siellä paljon sellaisia tarpeita varsin kipeitäkin, jotka jäävät odottamaan korjausta, vaikka valtiovarainvaliokunta onkin tehnyt useitakin varsin välttämättömiä korjauksia hallituksen esitykseen maatalouden kohdalla. En lähde tässä yhteydessä kuitenkaan selvittelemään niitä monia tarpeita, mitä maataloutemme lähitulevaisuudessa kipeästi kaipaa, vaan toivon, että eduskunta ajallaan tässä suhteessa tahtoo todella tehdä sellaisia parannuksia maatalousbudjetissakin, että ne olisi takeena pääelinkeinomme jatkuvasta kehityksestä. Tässä yhteydessä, vaikka ei kuulu asiaan, en kuitenkaan voi olla viittaamatta niihin raskaisiin tappioihin, mitä maataloutemme on kärsinyt silloin, kun tullia määrättäessä erikoisesti maatalous on joutunut huonommalle puolelle. Mitä varsinaisesti tähän pääluokkaan tulee, en tällä kohdalla lähde esittämään yksityiskohtaisemmin — mitään lisäyksiäkään, vaan niin merkilliseltä kuin tuntuukin minä tulen tekemään päinvastoin erään vähennysehdotuksen tällä kohdalla. Ed. Kuusisto budjettikäsittelyn alkaessa erikoisesti kiinnitti huomiota IX vastalauseeseen ja siinä 11 Pl. XVI luvun 12 momentin kohdalla tehtyyn ehdotukseen, jonka mukaan kyseelliseltä momentilta olisi syytä vähentää Smk. 10,000,000 sille varatusta pakkolunastuksella asutustarkoituksiin lunastettavan maan hinnasta. Kun ed. Kuusisto väittää, että vastalauseen allekirjoittajat olisivat sitä mieltä, että asutuslaki oikeastaan ei tunnekaan sellaista kuin maan pakkolunastus, puhuu hän vasten parempaa tietoaan. Ainakaan hän ei ole vaivautunut lukemaan kyseellisen vastalauseen perusteluja eikä ponttakaan, minkä mukaan momentille ehdotetaan mainittuun tarkoitukseen käytettäväksi Smk. 10,000,000, mikä kait jo sellaisenaan osoittaa, että vastalauseen allekirjoittajat sentään tuntevat ja tunnustavat, että pakkolunastusperiaate on nyt kerta kaikkiaan sisällytetty asutuslakiin. Vaikka me vastalauseen allekirjoittajat olemmekin olleet sitä mieltä, että pakkolunastusperiaatetta ei olisi pitänyt eikä se olisi ollut tarpeellistakaan sovelluttaa asutustarkoituksia palvelemaan, ei siitä tällä kerralla enää voinut olla kysymys. Mutta kysymys voi olla edelleenkin siitä, millä teholla tätä periaatetta käytäntöön sovellutetaan. Kun asutuslaki oli esillä eduskunnassa selitettiin joka puolelta, että on vallan turhaa vastustaa siinä muodossa pakkolunastusperiaatteen hyväksymistä lakiin kuin missä se esitettiin, koska käytännöllisesti katsoen pakkolunastuksella tulee olemaan varsin vähäinen osuus maan hankinnassa asutustarkoituksiin. Tämä oli silloin yleinen mielipide, eikä voi kieltää, että laadittu laki kyllä vastaa sisällöltään tätä ajatuskantaa, sillä kun tarkalleen itselleen selvittää kyseellisen lain 2 $:n edellyttämät mahdollisuudet pakkolunastuksen sovelluttamiseen, ei voi tulla muuhun käsitykseen, kuin että ne ovat varsin suppeat, varsinkin kun vielä ottaa huomioon ne rajoitukset tässä suhteessa, mitä saman lain 50 $:ssä säädetään. Kun kuitenkin hallitus, kuten valtiovarainvaliokuntakin, kaikesta Hhuolimarraskuuta 19837. matta tälle momentille ehdottaa siksi huomattavan summan kuin 20 milj. markkaa, on se tuntunut vastalauseen tekijöistä sellaiselta, että sittenkin tahdotaan panna suurempi paino pakkolunastustielle kuin mitä lakikaan edellyttää. Tästä siis vastalauseessa on kysymys, eikä minkään jo päätetyn asian kokonaan olemattomaksi tekemisestä. Niillä perusteilla, mihin vastalauseessa viitataan, olen edelleenkin vakuutettu, että kyseelliselle momentille varattu summa on tarpeettoman korkea. Jokainoa tietää, että läheskään samassakaan määrässä kuin silloin, kun asutuslakia suunniteltiin, ei nyt ole olemassa asutusmaan tarvetta, koska muuttuneet ja parantuneet olosuhteet teollisen elämän aloilla ovat asian toiseksi muuttaneet tälläkin kohdalla. Ei ainakaan tämä asutusmaan tarve ole niin suuri, etteikö sitä vapaaehtoista tietä maata ostamalla voitaisi helposti tyydyttää. Ja tähän tarkoitukseenhan asutusrahastoissa on ilmoitettu olevan varoja noin 30 milj. markkaa. Ja mikäli tämänkin jälkeen vielä olisi tarpeen maata saada, siihen kyllä varmasti riittäisi se 10 milj. markan määrä, mikä vielä ehdotuksemmekin mukaan jää tarkoitusta varten jälelle ja käytettäväksi. On vielä muitakin tekijöitä, jotka puhuvat kysymyksessäolevassa vastalauseessa esitetyn ehdotuksen puolesta. Kun tutustuu asutuslain säädöksiin pakkolunastusmenettelyn soveltamisesta käytäntöön kyseellisen lain 61—71 $:ssä, ei voi tulla muuhun käsitykseen kuin että tämän periaatteen sovelluttaminen käytäntöön on siksi mutkikas ja aikaa ottava, että on hyvin kyseenalaista, voidaanko heti ensimmäisenä vuonna tällä linjalla suuriinkaan tuloksiin päästä, vaikka olisi haluakin. Ei tämäkään seikka siis millään tavalla kehoita nyt varaamaan siksi huomattavia summia kuin mistä on kysymys. Olen muuten aikaisemminkin ollut tilaisuudessa huomauttamaan, mitenkä välttämätöntä olisi tällä kerralla varata kaikki mahdolliset varat tarkoituksiin, jotka juuri nyt olisivat ensi kädessä tärkeitä. Fi tarvitse kuin viitata siihen epävarmaan tilanteeseen, mikä tällä kerralla on maailmassa yleensä ja mitenkä kansat eivät säästä mitään uhrauksia saattaaksensa maansa puolustuksen niin varmalle pohjalle kuin vain suinkin olosuhteet myöten antavat. FHEiköhän meilläkin olisi korkea aika tähän puoleen kiinnittää jo viimeinkin paljon vakavampaa huomiota, kuin mitä on tehty, ettemme jälestäpäin tässä suhteessa katkerasti saisi katua lyhytnäköisyyttämme. Ennen kaikkea olisi tämän tähden tehtävä kaikki, mitä tehtävissä on varataksemme varoja puolustuskuntoisuutemme tehostamiseksi. Tulitikkuveron säilyttäminen entisellään, samoin sokeritullin antamat tulot alentamattomina, koska ehdotettu alennus ei merkittävämpää helpotusta kellekään tuota, olisi huomattavasti auttamassa edellä viittaamani ensiarvoisen tärkeän velvollisuutemme täyttämistä. Ehdottamamme 19 miljoonan poisto kyseelliseltä momentilta olisi varmaan myöskin tuntuvana ,rikkana rokassa.?? Onpa toisaalta täysi syy houdattaa säästäväisyyttä senkin vuoksi, että monet aikaisemmat laiminlyönnit voitaisiin korjata tai ajatella varojen siirtoa suuremmassa määrässä huonojen aikojen varalle perustettuihin rahastoihin varsinkin, kun monet merkit jo viittaavat siihen, että ne ajat mahdollisesti ovat pikemmin käsillä, kuin mitä olemme ollenkaan osanneet kuvitellakaan. Tulenkin, herra puhemies, edelläolevan perusteella yksityiskohtaisessa käsittelyssä ehdottamaan, että kyseellisessä pääluokassa 16 luvun 12 momentilta vähennetään Smk. 10 miljoonaa.
Herra puhemies! Täällä ed. Huittinen puheenvuorossaan arvosteli sitä tapaa, jolla hallitus on tähän saakka hoitanut lihakiintiöiden jakoa. Hän toi esille seikkoja, tosiasioita, jotka osoittivat, että hallitus ei ole menetellyt tasapuolisesti kaikkiin lihan tuottajiin nähden. On syytä tähän asiaan vielä tarkemmin palata, koska on seikkoja, jotka osoittavat, kuinka epäoikeudenmukainen on se jako ollut, jota hallitus tähän saakka on noudattanut. Valtiovalta on hankkinut kauppasopimuksia maataloustuotteille, — vientimahdollisuuksia maihin, missä korkea hintataso on tehnyt mahdolliseksi saada tuotteista korkeita hintoja, ja jos vienti ei ole muuten kannattanut, on maksettu vientipalkkioita. Näiden edellytysten pohjalla on vienti pysynyt käynnissä ja vientimäärät on rajoitettu viennin vuoksi, ja ne on pitänyt kiintiöidä. Pari vuotta sitten oli ostoalueet jaettu vientiä harjoittavien liikkeiden kesken, joten ainakaan vientikaupan osalta ei ollut ostokilpailua. Mutta näissä järjestöissä tapahtuneen hajaannuksen jälkeen on kilpailu syntynyt vientikauppaa harjoittavien osuuskuntien kesken, ja sen vaikutus on jo tuntunut selvästi lihan hinnoissa ja se on varmasti korottanut osaltaan tuottajain saamia. hintoja. Käsittelen tässä lyhyesti olotilaa pääasiallisesti ennen tätä n.s. karjariitaa sekä sitä seikkaa, minkä verran valtion kiintiöiden viennistä ja valtion tuesta oli hyötyä tuottajille sinä aikana, kun ei ollut mitään ostokilpailua vientiliikkeiden kesken. Englannin pekoniin kohdistuvat tuontirajoitukset korottivat pekonin hinnan niin, että se on saattanut nousta 34 shillingistä yli kaksi- jopa lähes kolminkertaiseksi, tilapäisesti aina eräinä aikoina 101 shillinkiin saakka sentneriltä, Suomen mitoissa 50.8 kiloa. Pekonin hinta nousikin niin ripeästi, että vientipalkkioiden maksu voitiin lakkauttaa vuonna 1934. Pekonista saatu hinta on senjälkeenkin ollut siksi korkea, että siitä on suurimpana osana viennin kautta saatu huomattava ylihinta, joten pekonikiintiöiden jako on itse asiassa muuttunutkin rahamäärien jaoksi. Liikkeet ovat saamani tiedon mukaan ostaneet täällä pekonisiat käytännöllisesti katsoen samoilla hinnoilla. Kun Englannissa on myöskin saatu suunnilleen sama hinta, niin voidaan, kun kunkin ajan vientiosuudet tunnetaan, laskea kyseelliseen tarkoitukseen tarpeellisella tarkkuudella, paljonko liikkeet ovat pekonin viennistä ansainneet. Olen suorittanut pekonikaupasta saatua voittoa osoittavan laskelman erään vientiliikkeen kirjanpidon perusteella, joka laskelma osoittaa, että kolme vientiliikettä on saanut pekonista 1. 1. 1933—31. 8. 1936 välisenä aikana voittoa, mihin sisältyvät myöskin yleiskulut, yhteensä 16,043,000 markkaa
Eduskunnasta: Se on maamiesten hyväksi!
. Katsotaan nyt, onko se kaikki maamiehen hyväksi mennyt. Jos lasketaan kohtuullinen välityspalkkio 1 markaksi pekonikilolta ja katsotaan pekonijätteiden peittävän työkustannukset, niin liikkeet ovat saaneet mainittuna aikana ylihintaa 10,334,000 markkaa. Liikkeiden voitto, johon sisältyvät yleiset kulut, on siis ollut 2 markkaa 80 penniä ja ylihinta 1:80 kilolta. Kun sianlihan tukkukauppaa tehdään 50—175 pennin välityspalkkioin, osoittavat edellämainitut luvut, miten tolkuttomasti vientikiintiöitä saaneet liikkeet ovat ansainneet. Ne liikkeet, jotka ovat vieneet lihaa Ruotsiin ovat myös saaneet viennistään varsinkin aika ajoin huomattavaa ylihintaa, vaikka en voikaan näistä voitoista esittää tarkkoja lukuja Samoin nousi Saksaan viedystä sianlihasta saatu voitto, johon sisältyy myös eräinä aikoina viime vuonna yleiskulut, yli 4 markkaa kilolta. Valtiovalta on koettanut tukea maataloutta kauppasopimuksin hankituin eduin sekä maksamalla vientipalkkiota, mutta huonolla tuloksella. Kauppasopimuksin hankitut ja vientipalkkioiden tuomat tai molempien tekijäin aiheuttamat korkeat hinnat eivät ole ainakaan nähtävästi vaikuttaneet kotimaan hintatasoon, vaan ylihinnat ovat jääneet liikkeiden taskuun ja suurimman osuuden niistä ovat lohkaisseet liikkeet, joilla on ollut suurimmat kiintiöosuudet. Tässä on vastaus ed. Hirvensalolle siitä, mihin ne rahat ovat menneet. Eräissä muissa maissa on vastaavanlainen kiintiöidyn lihan vienti järjestetty siten, että valtio on pidättänyt saadun ylihinnan ja käyttänyt sen muiden kyseessäolevien maatalouden haarojen tukemiseen. Meillä maatalousministeriö näyttää jättäneen kiintiöidensä hoidon aikaisemmin maataloushallituksen ja erikoisesti erään virkamiehen hoitoon, mutta asia on hoidettu erikoisen huonosti. Täytyy kysyä, eikö asianomainen virkamies ole lainkaan seurannut pekonista ja yleensä vientilihasta ulkomailta saatuja hintoja. Jollei hän niitä ole seurannut, on hän hoitanut tehtävänsä huonosti ja jos hän on ollut saaduista ja täällä maksetuista hintasuhteista selvillä, on asia virkamiehen kannalta vieläkin vakavammanlaatuinen. Eräs liike jätti vuoden 1936 lopulla valtioneuvostolle kirjelmän, missä se huomautti, kylläkin numeroita esiintuomatta, että vientilihasta saadut hinnat eivät vaikuttaneet täydellä teholla ostohintoihin sekä teki ehdotuksen siitä, että vientilihasta saatu ylihinta pidätettäisiin valtiolle. Tästä kirjelmästä antoi maataloushallitus lausuntonsa, mutta kiintiöitä hoitanut maatalousneuvos ei näytä huomanneen tehtyjä erehdyksiä vaan puolusti siihen asti sovellettuja menettelytapoja, mikä myös näyttää jääneen maataloushallituksen enemmistön kannaksi. Kuluvana vuonna ovat lihan hinnat kotimaassa nousseet. Siihen on nähdäkseni marraskuuta. 1937. osaltaan vaikuttanut tämän alan osuustoimintaliikkeiden keskinäinen ostokilpailu, joten liikkeet eivät liene voineet ansaita vientilihasta kohtuuttomia voittoja. Mutta jos nykyinen järjestelmä kuitenkin edelleen jatkuu, niin olen sitä mieltä, että valtiovallan olisi järjestettävä kiintiöt niin, että koko maa pääsisi niistä hyötymään ja kiintiöasioiden hoito on ehdottomasti saatettava. sellaiselle pohjalle, että ulkomailta mahdollisesti saadut korkeat hinnat tulevat tuotannon, tuottajain hyväksi eivätkä jää liikkeiden taskuihin sillä maanviljelijäin osuuskuntien tulee olla kiipailukykyisiä ylihinnoista riippumatta; muuten ne eivät palvele kunnollisesti isäntiään maanviljelijöitä eikä niillä ole ajanpitkään menestymismahdollisuuksia. Missään tapauksessa ei lihakiintiöiden jako saa muodostua minkään liikejärjestön tukemiseksi kuten nykyisin näyttää olevan asianlaita. Jaettakoon kiintiöt niin että markkinoille tulee kilpailua, sillä vain kilpailu on takeena siitä, että tuottaja saa oikeudenmukaisen osansa tavaran hinnasta. Yhdyn niihin lausuntoihin, mitä täällä edelliset puhujat ovat lausuneet sokeriviljelyspalkkioiden koroittamisesta.
Herra puhemies! Maankuivatustöiden suoritus on vasta itsenäisyytemme aikana päässyt vilkkaampaan vauhtiin ja valtion varoja niihin tosiasia!lisesti ruvettu käyttämään siinä mielessä, että niistä jotakin todeilista apua olisi. Kun tiedämme, että varsin suuri osa meidän maamme pinta-alasta on suota tai muuten vesiperäistä ja veden vaivaamaa maata, niin on helposti ymmärrettävää, että näin lyhyen ajan kuluessa tällä alalla ei ole saatu aikaan vielä suuriakaan, vaan työmäärä varsinaisesti on edessäpäin. On ollut valitettavaa, että määrärahoja näihin töihin ei ole voitu menoarvioissa viivytyksettä myöntää edes niitäkään summia kuin valmiita suunnitelmia on minun toimestani laadittu. Hyödyllisten töiden suoritus on siirtynyt monta kertaa vuodesta toiseen ja osakkaat joutuneet odottamaan valmiiden suunnitelmien toteuttamista. Tästä on ollut seurauksena monennäköistä häiriötä sekä — yksityisille maanomistajille heidän suunnitellessaan töitään että niille virkamiehille, jotka huolehtivat töiden toteuttamisesta ja myöskin sille työväestölle, joka maan ansionsa. Kun määrärahat ovat olleet pienet ja erinomaisenkin kiireellisiä töitä verrattain paljon, niin on ollut käytännössä m.m. sellainen menettely, että jo keskisuuriinkin töihin, sellaisiin, joitten kustannusarvio on alle puolimiljoonaa, on ollut varoja myönnettävä eri vuosien aikana. On selvää, että sellaisesta menettelystä aiheutuu, paitsi tarpeetonta vaivannäköä ja järjestelyä, myöskin aiheettomia kustannuksia. Huomattava on, että työpadot esim. näissä oloissa on rakennettava kahteen, kenties useampaankin kertaan, työkalustoja on myöskin pakko siirtää työmaalta toiselle, koska valtiolla niitä varastossa ei niin paljon ole, että keskeneräisellekään työmaalle voitaisiin tarvittava työkalusto jättää. Työväestö niinikään on joutunut siirtymään useaan otteeseen samalle paikkakunnalle, kun töitä on jaksoittain jouduttu eri vuosien aikana tekemään. Aivän viimeisinä vuosina pulavuosien ohimentyä, siis varsinaisesti viime ja tänä vuonna, ovat perkaushankkeiden osakkaat oma-aloitteisesti pyrkineet myöskin tätä rahoitustoimintaa edistämään siten, että kun sille vuodelle valtion varoista myönnetyt määrärahat on loppuunkäytetty, niin osakkaat ovat itse hankkineet lisäluottoa. Työ on edelleen jatkunut siis vakuutettuna siitä, että valtio seuraavan vuoden menoarviossa rahat myöntää, siis jäljestäpäin suoritetaan osakkaille takaisin se summa, jonka he omasta aloitteestaan ovat työtä taessa kokoonsaaneet. Laatiessaan tulo- ja menoarvioehdotusta ensivuodelle on tyydytyksellä merkillepantava, että hallitus on edelliseen vuoteen verraten koroittanut maanparannustöihin varattua määrärahaa 4.3 milj. markalla, niin että käytettävissä on 31,000,000, josta nyt — käsilläolevan — pääluvun — kohdalla 20,000,000 ja 19 pääluvun, eli lainapääluvun kohdalla, 11,000,000 markkaa. $Samalla kumminkin hallitus itse menoarvionsa perusteluissa myöntää, että valmiita suunnitelmia jo menoarviota laadittaessa on 30,000,000 markan edestä, siis sellaisia, jotka ovat jo vuoden verran odottaneet rahoittamistaan. Samassa yhteydessä mainitsee hallitus, että siihen mennessä, kun määsuoriteträrahain jako suoritetaan, on anomuksia ; todennäköisesti maataloushallitukseen tetty noin 54,000,000 markan edestä. jä Käy-tettävissä siis suoranaisesti on 31,00,000. Tämän lisäksi esittäessään muutamia ylimääräisiä virkoja vakinaistutettaviksi vapautuu varsinaisia maanparannusmäärärahoja lisäksi itse töihin käytettäviksi n. 0.85 miljoonaa, joita ei nyt enää, kuten tähän saakka, tarvita ylimääräisen virkakunnan palkkaamiseen. Edelleen on varattu 20 pääluvun kohdalle eli niinkutsutulle jokiperkausmomentille hallituksen esityksessä 3,000,000 markkaa jonka valtiovarainvaliokunta alensi 2.85 milj. markkaan. Vaikka kaikki nämä summat huomioidaan niin kumminkin hallituksen omien perustelujen mukaan on selviö, että vähintäin 20,000,000 markan työt joutuvat määrärahojen puutteessa taas siirtymään vuodeksi tai pitemmäksi aikaa eteenpäin. Olisi ollut erinomaisen toivottavaa, että hallitus olisi ollut tilaisuudessa koroittamaan tämän pääluvun kohdalla maanparannustöihin varattuja määrärahoja suuremmalla summalla kuin mitä on tapahtunut. Samalla kuin työt ovat varsin runsaasti lisäytyneet on vakinainen virkakunta maataloushallituksessa pysynyt jo vuosikausia miltei muuttumattomana. Tilanne onkin kehittynyt tässä suhteessa nyt varsin surulliseksi, niin että maataloushallituksessa sen alaisista maanviljelysinsinööreistä on vakinaisessa virassa ainoastaan 18, kun sen sijaan ylimääräisiä on yli 30, se tahtoo sanoa, että vakinaisissa viroissa on heistä ainoastaan n. 35 %, Rakennusmestarikunnasta on vakinaisessa virassa 26 ja ylimääräisiä noin 80, siis rakennusmestareista ainoastaan n. 25 % on vakinaisessa virassa. Vakinaisen virkakunnan vähälukuisuus aiheuttaa luonnollisesti vaikeuksia työn tarkoituksenmukaisessa suorittamisessa ja järjestelyssä. Suoranaisena seurauksena virkakunnan vähälukuisuudesta on myöskin se, että heidän palkkauksensa joudutaan ottamaan sen menoluokan kohdalta, joka on varattu varsinaisesti maanparannustöihin. Mistään tilastosta ei siis ilman aivan yksityiskohtaista tutkimusta käy selville, mikä summa on käytetty suorastaan maanparannustöihin ja mikä summa tähän tarkoitukseen varatusta määrärahasta on käytetty ylimääräisen virkakunnan palkkaukseen. Luonnollisena — seurauksena — vakinaisten virkojen vähälukuisuudesta on myöskin luonnollisesti se, että virkamiesten saaminen tälle alalle on ollut verraten vaikeata. Työtä on sen vuoksi ruuhkautunut, eikä kaikkia tutkimuksia ole voitu viivytyksettä suorittaa. Kun on ollut tähdellistä, että ainakin pienet aivan ensiarvoisen tärkeät ojitustyöt, joiden suoritus samalla vaatii varsin tarkkaa harkintaa, on joka tapauksessa ollut suoritettava, niin suurempien tutkimusten toimittaminen erinäisissä tapauksissa on viivästynyt. On helposti ymmärrettävä, että kun nuori mies elämänuraansa valitsee, niin hän tarkkailee millaisia mahdollisuuksia se ura vastaisuudessa näyttää tarjoavan. Maanviljelysinsinöörikunnalle on valtio ainoa työnantaja, ja kun vakinaisia virkoja on perin vähän, niin on ymmärrettävää, että opiskelija ei kernaasti antaudu, kuten näyttäytyy, varsin epävarmaan tulevaisuuteen, ryhtyessään lukemaan maanviljelysinsinööritutkintoa. Muistettava nimittäin on, että tuo tutkinto Teknillisessä korkeakoulussa. suoritettavista tutkinnosta tilastojen mukaan nykyään vaatii pisimmän ajan. Jotta työvoimia tälle varmasti aivan ensiarvoisen «tärkeälle alalle saataisiin jatkuvasti ja tasaisesti ja työt viivytyksettä suoritetuiksi, olisi välttämätöntä, että vakinaisia virkoja, niin hyvin insinööri- kuin rakennusmestarivirkoja nopeasti pyrittäisiin lisäämään. Tässäkin on hallitus löytänyt oikean suunnan, kun se on ehdottanut edes neljä insinöörinvirkaa vakinaistutettavaksi ja 10 rakennusmestarinvirkaa. On kum.minkin helposti havaittava, että tällainen korjaus on aivan liian vähäinen. Siinä olisi jo tällä kertaa koetettava mennä pitemmälle. Kun samassa yhteydessä huomaamme, että vakinaisten virkojen lisääminen ei merkitse sitä, että valtion menot kasvaisivat, vaan se merkitsee ainoastaan sitä, että määrärahoja on siirrettävä momentilta toiselle, niin ei tältäkään kannalta käsitykseni mukaan ole estettä virkojen lisäämiseen. Päinvastoin määrärahojen käyttöön saataisiin asianmukainen selvitys, ja ne käytetyksi tosiaan niihin tarkoituksiin, joihin eduskunta ne on myöntänyt. Ei ole mielestäni tarvis tässä yhteydessä puuttua näiden virkojen palkkatasoon. Tällä kertaahan edustajien taholta useaan otteeseen on puhuttu valtion virkakunnan -palkkatasosta koko laajuudessaan. Selviö on, että kaikkien valtion palveluksessa olevien saman tutkinnon suorittaneiden tai samanlaatuisen tutkinnon suomarraskuuta 1937. rittaneiden ja samanlaatuisessa työssä olevien virka- ja palvelusmiesten palkkaus on pyrittävä saamaan samalle tasolle. Jos yhdellä kohtaa sitä nostetaan, niin pitäisi huolehtia — siitä, että ei epätasaisuuksia synny, vaan että korjaus toimitettaisiin tasaisesti kautta koko linjan. Osoittaakseni numeroilla vielä lopuksi, minkälaatuisesta työstä ja miten suurista rahasummista on kysymys, mainitsen muutaman luvun tuloksista viime vuodelta. Silloin maataloushallituksen toimesta suoritettiin vesiperäisten maiden kuivatustutkimuksia yhteensä 531 kappaletta ja tuli tällöin tutkituksi vesireittiä 2,186.5 kilometriä, ollen tutkitun vesiperäisen maa-alueen pinta- ala 40,520 hehtaaria. Samanaikaisesti toteutettiin yhteensä 267 työtä hyötyalueen ollessa 31,618 hehtaaria ja tulivat nämä työt maksamaan yhteensä 36,761,000 markkaa. Nämä numerot osoittavat, että ei ole kysymys enää mistään Ppikkuyrityksistä, vaan että tosiaan on jouduttu nyt jo sille kohdalle, että näiden töiden säännönmukainen jatkuminen on välttämätöntä. Kun lopuksi vielä mainitsen, että 4.ä 5 kuukauden aikana vuodessa noin 10,000 työmiestä saa elantonsa näistä töistä, niin siltäkin kohdalta ymmärrämme, että keskeytyminen tuottaisi varsin vaikeita järjestelytöitä. Tulen, herra puhemies, tämän menoluvun asianomaisten momenttien : kohdalla aikaisemmin tehtyihin aloitteihin perustuen ehdottamaan muutamia koroituksia mainitsemiini määrärahoihin.
Herra puhemies! Valtiovarainvaliokunta on hylännyt lyhyin perusteluin rahaasia-aloitteen n:o 81, missä tarkoitetaan saada 1 miljoonan markan määräraha nyt käsiteltävänä olevaan talousarvioon avustuksena jaettavaksi maaseudun vähävaraisille lapsirikkaille perheille lypsylehmän hankkimista varten. On tunnettua, että maaseudun asukkaat ovat tuseimmiten hyvin lapsirikkaita erittäinkin pienet vähävaraiset kodit. Kun ottaa huomioon, että näissä pienissä vähävaraisissa kodeissa on kaikki toimeentulo ansiotuloista riippuvaista, niin on helppo ymmärtää, että niissä kodeissa on lasten ravitsemistila useinkin verrattain puuttellinen, jopa huonokin. Sillä näinä aikoina ansiotyössä ovat palkat siksi huonot, että puutteetonta ravintoa sanotunlaisten kotien lapset eivät voi saada. Maito muodostaa meikäläisissä olosuhteissa kasvavien lasten jokapäiväisessä ravinnossa tärkeän, jollei tärkeimmän osan, sillä meillä ei ole varaa eikä tilaisuutta antaa lastemme ravinnoksi vitamiini- ja terveellisiä ravintoaineita sisältäviä hedelmiä. Kun näin on, niin olisi tältä kannalta katsottuna välttämätöntä, että jokaisessa maaseudun lapsirikkaassa vähävaraisessa perheessä olisi oma lehmä. Sillä maassamme löytyy paikkakuntia, joilla on melkein mahdotonta saada ostamalla hankituksi ainakaan kaikkina vuodenaikoina suurille perheille riittämiin asti maitoa, joten näiden kotien täytyy tyytyä useinkin aivan pieneen maitomäärään päivässä ja hyvin usein saattaa käydä niinkin, ettei saa maitoa lainkaan ja jos saakin, niin aivan usein on pienten lastenkin tyydyttävä niin sanottuun laskumaitoon, mistä lapselle tärkeimmät ravintoaineet on jo meijeri kuorinut pois, joten se ei silloin enää ole lapsen terveydelle ja kehitykselle tarkoitustaan vastaavaa ravintoainetta. Asian näin ollen on helposti käsitettävissä, miten perin puutteellisen ravinnon tällaisten kotien lapset useimmiten joutuvat saamaan. Lapsena lasketaan perusta henkilön koko tulevalle elämän mahdollisuuksille, yhtä hyvin henkisen kuin ruumillisenkin kehityksen alalla. Jos lapset saavat niukan, puutteellisen ravinnon, niin ei silloin ole syytä ihmettelyyn, jos esim. asevelvollisuuskutsuntatilaisuuksissa on todettu olevan alipainoista ja pienikasvuista sotilasainesta huomattava määrä. > Yksistään maanpuolustuksenkin kannalta olisi saatava tämä ikävä epäkohta korjatuksi. Sitä vaatii myös terveen yhteiskuntajärjestyksen kehittyminen, sillä lasten kasvattaminen on koko kansan yhteinen suuri asia. Siinä sittenkin, vaikka yhteiskunta — tarjoisikin auttavan kätensä, joutuvat lastenkasvattajat suorittamaan suurta kauaskantoista. uhrautuvaa työtä maan ja kansan hyväksi. Siksi onkin löydettävä keinot, joita käyttäen saamme tarjota auttavan käden tämän epäkohdan korjaamiseksi. : Siihen tilaisuuden antaa, vaikkapa vain vaatimattoman tilaisuuden tämä sanottu määrärahaesitys. Silloin saataisiin esityksen mukaan kahteen tuhanteen maaseudun vähävaraiseen lapsirikkaaseen kotiin hankituksi lehmä, minkä turvin saisivat nämä köyhät ihmiset, kuten edellä olen osoittanut, arvaamattoman suuren ravintolisän useinkin puutteenalaiseen kotiinsa. Tämän avustuksen antaminen toimitettaisiin siten, että sellainen vähävarainen lapsirikas maalaiskoti, jossa ei ole ennestään lehmää, tulisi saamaan 500 markkaa avustuksena valtiolta lehmän ostamiseen, jos vain 5 vuotta hoitaa lehmäänsä, mutta jos taas ennen 5 vuotta omasta syystään hävittää lehmän, joutuu maksamaan tuon avustussumman valtiolle takaisin, kuitenkin ilman korkoa. Minä toivon, että eduskunta käsittää paremmin kuin sanomalehti Liitto, joka pelkäsi, jos tällaisille köyhille ihmisille saataisiinkin valtionavun varoilla lehmä, niin ne eivät saisi navettaa. Epäluottamuslause annettiin siinä meidän työväestöllemme. Tämä on osoittautunut turhaksi peloksi, sillä me siellä Kalajokivarrella olemme saaneet nähdä, kun vähävarainen koti saa avustuksen varassa lehmän, niin pian on navettakin tehty. Tämän kysymyksessäolevan pienen menoerän kautta saataisiin arvaamattoman suuri: ilo ja hyöty valmistetuksi ennen kaikkea niille monille tuhansille pienille lapsille, kun he saisivat juoda oman lehmän terveellistä, ravitsevaa, lämmintä maitoa. Arvatkaapa arvoisat kansanedustajat, eikö se olisi joululahjan veroinen. Asian yksityiskohtaisessa käsittelyssä tulen, herra puhemies, esittämään tämän avustusmäärärahan hyväksyttäväksi.
Tällä pääluokalla olevan määrärahan Pohjois-Suomessa tuotettujen sipulien ja sikurijuurien palkkioiden maksamiseksi on valtiovarainvaliokunta hyväksynyt hallituksen esityksen suuruisena ja muuttanut mainitun määrärahan siirtomäärärahaksi, mikä on parannus hallituksen esitykseen. Mutta se lause, mikä valiokunnan mietinnön perusteluissa on, että syksyisen liikatarjonnan ja siitä johtuvan hintojen polkeutumisen välttämiseksi on tarkoituksenmukaista järjestää sipulituotteiden saattaminen kauppaan tapahtuvaksi vähitellen pitkin vuotta. Tämä lausunto ei ole mielestäni vielä tällä kertaa ajankohtainen, koska ei ole pelättävissä minkäänlaista liikatarjontaa olevan olemassa marraskuuta 1937. sipulin kauppaan laskemisessa. Käsittääkseni tällä lausunnolla tahtoo valiokunta tukea sitä mielipidettä, jota eräältä taholta on viljelyspalkkiotoimikunnassakin vaikutettu sen jäseniin kaupan keskittämisellä, ja jota jo tänä kuluvana vuonnakin on erikoisen voimakkaasti painostettu viljelyspalkkiotoimikunnan jäsenille ja sen kautta paikallisille sipulin välittäjille. Niinpä nyt jo on tällä keskittämisellä tahdottu keskittää sipulin kauppa kokonaisuudessaan eräälle yksityishenkilölle ja kokonaan sivuuttaa ne tukkukauppaliikkeet, jotka tässä maassa ovat voimakkaasti edistäneet pohjoissuomalaista sipulikauppaa ja saaneet voimakkaasti taistella m.m. eestiläistä —sipulikauppaa vastaan ja jotka kauppaliikkeet ovat saaneet sipulin laadun sellaiseksi, että pohjoissuomalainen sipuli kykenee jo laatunsa puolesta kilpailemaan minkälaisen ulkolaisen sipulin kanssa tahansa. Onpa tässä kaupan keskittämiskysymyksessä menty niinkin pitkälle, että on annettu huomata, että sellaisille sipulin paikallisille välittäjille ei makseta palkkiota, jotka jo sipulia ostaessaan ovat viljelyspalkkion maksaneet — viljelijöille, muuten kun että heidän on luovuttava sipulien välittämisessä entisistä tukkuliikkeistä, jotka ovat jo useampia vuosia paikallisilta liikkeiltä välittäneet kotimaista sipulia, ja on vaadittu sipulin välittämistä jollekin yksityiselle henki lölle, joka on ottanut suorittaakseen koko kotimaisen sipulin kaupan ja myynnin järjestämisen. Ja mikä ikävintä, että tässä kaupan keskittämisessä on tietääkseni annettu huomata, että kaupan keskittäminen johtuu siitä, että eräs liike on maksanut lijan korkean hinnan sipulista sipulien viljelijöille, ja on annettu huomata, että tästä ensiluokkaisesta sipulista ei olisi saatu maksaa kuin ainoastaan sellainen hinta, mikä huonolla ja heikkokuntoisella ulkolaisella sipulilla on ollut. Minun käsittääkseni palkkiomäärärahalla tarkoitetaan turvata sipulin viljelijöille sellainen hinta tuotteistaan, että he saavat työllensä kohtuullisen korvauksen, eikä pitää sipulin hintaa alhaalla, siinä missä se on ollut, ennenkuin tämä palkkiomääräraha hyväksyttiin. Mutta jos mennään sipulikaupan järjestämisessä perustamaan uusia kauppiaita eli välittäjiä, niin pelkään, että se alentaa sipulin hintaa, eikä 1 markan palkkiomäärärahalla kiloa kohden pystytä sipulinhintaa pitämään sellaisessa hinnassa, että — viljelijät saisivat siitä kohtuullisen korvauksen. Myöskään en pidä sitä oikeana, että syksyllä ei saisi myydä kotimaista sipulia, vaikkapa sen hinta ja menekki olisikin tyydyttävä, mutta olisi pienviljelijöiden varastoitava talveen ja seuraavan kesän myyntiin sipulinsa ja antaa syksyllä ulkolaisen sipulin olla markkinoilla, vaikkapa se olisikin laadultaan huonompaa, mitä kotimainen ensiluokkainen sipuli on. Joka tuntee ja jolla on hiukankaan kokemusta Pohjois-Suomen sipuliviljelijäin taloudellisesta asemasta, siitä vaikeudesta, mikä näillä pienviljelijöillä on sipulien varastoimisessa pienissä ja ahtaissa asunnoissa, niin se ei voi olla hyväksymättä sitä periaatetta, että kotimaista sipulia on varastoitava syksyllä, vaikkapa sillä olisikin menekkiä ja hintaa olemassa, johon minä epäilen tämän valtiovarainvaliokunnan mietinnössä olevan lauseen johtavan. Silloin vasta säännöstely on paikallaan, kun kotimaisen sipulin viljelys alkaa ylittää kotimaisen kulutuksen ja jos paikalliset liikkeet alkavat harjoittaa polkumyyntiä, mitä ei ole olemassa eikä edes pelättävissä. Minä en ainakaan voi sipulinviljelijöiden kannalta katsottuna hyväksyä sellaista menettelyä, että kotimaiset sipulinviljelijät pakoitetaan pitämään varastoissaan sipulia silloin, kun sillä on menekkiä ja hintaa. Kun sipuli on ainoa viljelyskasvi, jota voidaan viljellä karussa ja kylmässä Pohjois-Suomessakin kauppaa varten ja kun valtiovalta on nyt ensi kerran tämän kuluvan vuoden aikana tukenut mainittua viljelystoimintaa ja kun tätä viljelystä tullaan edelleenkin ensi vuonna tukemaan, niin toivon, että herra maatalousministeri määrärahan jakamisessa huolehtii niin, että palkkion tulevat saamaan kaikki ne sipulinviljelijät, jotka viljelevät ja laskevat kauppaan kunnollista ja hyvää kotimaista sipulia.
Herra puhemies! Kun — tarkastelee — valtiovarainvaliokunnan mietintöä m. m. 11 pääluokan kahdalta, niin on se suurin piirtein hallituksen esityksen mukainen, ei sinne ole saanut uudet raha- asia-aloitteet sijaa, joilla useimmilla olisi ollut ensiluokkaisen suuri merkitys maataloudessa ja niiden sivistysjärjestöjen toiminnassa, mitkä välillisesti tai välittömästi tukevat maataloutta. Tosin valtiovarainvaliokunnan mietinnön X vastalauseessa selvenee, että niitä on tulo- ja menoarvion yhteydessä maalaisliittolaisten taholta yritetty saada sovitettua, mutta toiset vahvemmat voimat ovat sen estäneet. Erikoista mielenkiintoa on minussa herättänyt hevostaloutta koskevat kohdat. Kun itse olen pienviljelijä ja siinä ominaisuudessa olen voinut antaa taloudessani huomattavan osan Hhevoskasvatukselle, niin minä monien vuosikymmenien kokemuksesta tiedän, mitkä vaikeudet tässä taloushaarassa ovat olemassa. Tietämättömyys on usein monen pienen pienviljelijän hevostalousharrastuksen tiellä ja alku päättyy epäonnistumiseen. Ei osata emää hoitaa raskauden aikana ja samaa on sanottava sitten varsojen hoidostakin. Nykyaikana, jolloin hevosilta vaaditaan liian suurta työtehoa, on kantavan hevosen ruokinnalla ensiluokkainen arvo raskauden aikana. Toisena pahana epäkohtana on' myöskin kunnollisten siitoshevosten puute varsinkin pienviljelijä, ja rajaseuduilla. Tamman omistajat joutuvat monien kymmenien kilometrien päästä etsimään sellaista siitosoritta, jolla voisi tammansa astuttaa. Useat tapaukset päättyvät epäonnistumiseen, sillä ori on jo voitu kulettaa toiselle paikkakunnalle useammiksi päiviksi. Samoin on asiantila silloin, kun paikkakunnalle keinottelija saapuu orinsa kanssa, sen siitosarvo on heikko ja muidenkin ominaisuuksiensa puolesta vähäarvoinen, eikä sellaisen paikkakunnalle tulo varmenna hevoskasvatustyötä, kun se muutaman viikon paikkakunnalla olonsa jälkeen siirtyy taas uudelle paikkakunnalle uusia uhreja hakemaan, ja näin nekin astutetut tammat jäävät usein uusimisen puutteessa tiinehtymättä. Tällainen on tilanne useimmilla pienviljelijä- ja rajaseuduilla. Niinpä onkin hevoskasvatus tullut siihen, missä se nyt on. Täytyy tuoda maahan tuontitavarana hevosia, kuten tänäkin vuonna on tuotu yli tuhat kappaletta, joiden rahallinen arvo lähentelee 7 miljoonaa markkaa. Eiköhän hallitus tätäkään pelottavaa näkyä nähdessään tarkastaisi, mihin tilanne johtaa. Eivätkö nämäkin miljoonat olisi kuuluneet Suomen talonpojille palkkioksi työstään kotimaisen hevoskannan säilyttämiseksi ja turvaamiseksi ja ulkolaisesta, meille epämiellyttävästä veren sekoituksesta. Maassamme on tälläkin kertaa 20 hevosjalostusliittoa, joiden ohjelmana on pitää yllä näyttelyjen ja kurssien avulla hevosharrastusta maassa, mutta näistä kahdestakymmenestä oli vain kahdeksan sellaista, joilla on oma konsulenttinsa, mutta nämäkin varojen puutteessa joutuvat vain sangen puutteellisesti toimimaan, Kaksitoista on sellaista, joiden toimintaa hoitaa joku henkilö sivutoimenaan. Niinpä onkin tulos senmukainen. Tämän asiaintilan korjaamiseksi tein toivomusaloitteen viime talvena ja esitin hyväksyttäväksi 180,000 markan lisämäärärahan hevosjalostusliitoillle ja 300,000 markan lisämäärärahan valtion siitosoriiden ostoon ja tämän aloitteen maatalousvaliokunta ja eduskunta yksimielisesti hyväksyi. Hallitus on tosin menoarvioesityksensä perusteluissa todennut, että ennemmin on valtion toimesta vuosittain ostettu 7 ä 10 siitosoritta ja sirotettu ne eri paikoille maata, vaikka hallituksen olisi pitänyt tietää, että ne valtion siitosoriit, joita on olemassa, vanhuuden tähden nyt joutuvat teurastettaviksi, niin jo niiden aukkojen täyttämiseksi olisi pitänyt määrärahaa kohottaa toivomusaloitteen mukaisesti. On tosin ne 150,000 markkaa otettu edelläsanottuun tarkoitukseen, mutta sillähän ei saada kuin korkeintaan neljä tai viisi oritta ostettua, joka ei kykene peittämään tarvetta. Hallitus onkin eduskunnan toivomuspontta pitänyt itikan äänenä, joka ei kuulu taivaaseen, onkin sen vain osittain huomioonottanut. Meille hevoskysymys pakosta astuu päiväjärjestykseen myöskin toisenlaisessa muodossa. Valtion toimesta on asutustilallisille raivattu ja kuokittu korpimaata ynnä kovaa maata viljelykselle, mutta jätetty sitten kumminkin asutustilallisen itsensä hoidettavaksi. Millä seurauksella? Sillä, että alue on jäänyt varojen ja hevosten puutteessa edelleen rasiksi, eikä köyhä asutustilallinen mitenkään voi käyttää saven, hiekan taikka mudan ajoon ja maan muokkaamiseen vierasta hevosta, eikä edes sitä naapurilta hevosten puutteen takia saadakaan. Hevosten hinnat ovat niin korkeat, että oman hevosen ostaminen ei ole mitenkään mahdollista. Ainoastaan valtionavun turvin voidaan tämäkin epäkohta korjata ja ne valtion uhraukset maiden perusparannuksiin saada omistajilleen hyötyä tuottaviksi. Samoin en malta olla mainitsematta samalla —maatalouspääluokalla — muutamista muista seikoista. Tällaisena epämääräisenä on myöskin pienviljelijöillä lannanhoitopalkkiovarat. Niitähän on myönnetty 200,000 markkaa edellisinä vuosina ja niinpä on myöskin tälle vuodelle samanlainen määräraha ehdotettu. Ne maatalousjärjestöt, maanviljelysseurat, talousseurat, pienviljelijäyhdistykset, jotka joutuvat näitä määrärahoja jakamaan, ovat sangen suuressa pulassa, millä tavalla nämä sirotellaan maakuntaan. Ensimmäisen kerran kun näitä määrärahoja julistettiin haetavaksi, oli hakijoitten luku niin suuri, että maanviljelysseuran johtokunta joutui ymmälle kenelle näistä on annettava. Sen perästä ei ole uskallettukaan näistä määrärahoista mitään tiedottaa, vaan on ne yksityistietä hiljaisesti siroteltu. Ja tämänkin epäkohdan (poistamiseksi olisi välttämätöntä, että tälle momentille lisättäisiin suurempi määräraha, kuin mitä se nykyään on. Samalla tavalla ei voi tyydytyksellä havaita sitäkään osaa, mikä on salaojitusmomentille otettu. Käsitykseni mukaan tämä - määräraha 2 milj. markkaa ei riitä niitä tarpeita tyydyttämään, mitkä salaojituksen kautta tulisi aikaansaaduksi. Monilla paikkakunnillahan on pienviljelijöitä jo siinä tilanteessa, että niillä ei ole enää tilaisuutta viljelysmaan puutteen takia saada viljelyksiään lisätyksi, mutta salaojituksen kautta voidaan saada noin 1/13 entisestä viljellystä pinta-alasta viljelyskelpoiseksi ja lisäämällä tähän määrärahaa ja tekemällä valistustyötä saataisiin nämä entiset ojanpaikat myöskin viljelykselle. Edelläselostamaani viitaten olisi suotavaa maan edun kannalta, että lisämäärärahoja myönnettäisiin, mutta herra valtiovarainministerihän sanoi istuvansa niin lujasti kiinni rahakirstun avaimenreiän päällä, ettei meikäläiset saa sinne tiirikoitaan sorkkia. Siksi en uskalla, herra puhemies, tällä puheenvuorollani mitään erityistä pyytää, mutta seuraavaa tulo- ja menoarviota laadittaessa hallituksen olisi otettava huomioon edellä olevat epäkohdat ja myöskin niitä koetettava korjata. Siksipä, täällä on herra maatalousministeri, minä kehoittaisin teitä, että kun vuoden 1939 tulo- ja menoarviota laaditaan, niin kun valtiovarainministeri avaa teille raha-arkun kannen, niin hiljaa puikahdatte sinne arkkuun sisään ja myöskin päältä koppaisitte ne menoerät mitkä nyt näillä kohdilla ja monilla muilla maataloutta koskevilla kohdilla ovat puutteelliset.
Herra puhemies! Olisi aihetta tämän pääluokan kohdalla tehdä — useampiakin — reunamuistutuksia, mutta ilta on jo niin myöhään kulunut, että minä rajoitun vain eräisiin huomautuksiin mielestäni tärkeimmissä kohdissa. Ed. Saarinen mainitsi täällä jo siitä, mitenkä valtion avustukset maanparannustöiden kustantamiseksi, siitä huolimatta, että niitä on nyt tässä talousarvioesityksessä koroitettu, jäävät vielä liian pieniksi siihen tarpeeseen nähden, mikä selvästi on havaittavissa. Minä en tahdo toistaa sitä, mitä ed. Saarinen mainitsi täällä, mutta käytän tätä tilaisuutta hyväkseni mainitakseni eräästä asiasta, joka sietää tulla kuultua ja eduskunnan pöytäkirjaan merkityksi. Me olemme siellä Karjalan Kannaksella. monasti ihmetelleet sitä, että meidän on hyvin vaikea saada vesiperäisten maiden kuivattamiseen sellaisia avustuksia, joita me siellä tarvitsemme voidaksemme näitä töitä panna alulle ja saattaa loppuun. Ne määräykset, mitkä ovat olemassa tällaisten kuivatustöiden avustamisesta ovat meidän kohdaltamme siellä Kannaksella sellaiset, että valtio suorittaa korkeintaan 50% kustannuksista, antaa sen lisäksi työaseet ja työnjohdon. Mutta kun ottaa huomioon ne olosuhteet, missä siellä eletään ja ne jo yleisesti varsin pieniksi jaetut tilat, joiden kannettavaksi puolet kustannuksista joutuu, niin merkitsee se käytännössä sitä, että asianomaiset, jotka kipeästi tarvitsisivat lisää viljelysmaata ja jotka eivät sitä saa muualta, paitsi vesiperäisiä maita kuivaamalla, eivät voi ryhtyä tällaiseen kuivatushankkeeseen, koska kustannusten suorittaminen käy heille ylivoimaiseksi. Minä voin mainita, että meillä on siellä parastaikaa vireillä eikä vain vireillä, mutta huomattavan pitkälle jo hoidettu eräs perkaushanke, n. s. Rokkalanjoen perkaushanke, mutta me emme ole saaneet kaikkiin osiin riittävää enemmistöä sen takia, että osakkaat pelkäävät juuri tuota 50 %:n kustannusta, joka on heille ylivoimainen. Ja näyttää vielä lisäksi olevan niin, että näiden rahallisten vaikeuksien lisäksi heille tulee erinäisiä muita vaikeuksia, jotka tavallaan aiheutuvat myöskin valtiovallasta ja eräistä sellaisista näkökohdista, jotka joutuvat ristiriitaan maataloudellisten näkökohtien kanssa. Minun mielestäni olisi Kannaksen erikoiset olosuhteet huomioon ottaen päästävä siihen, että sellaiset vesiperäisten maiden kuivaustyöt, jotka vaativat huomattavasti suuria kustannuksia, ja joissa osakkaat ovat vähävaraisia, suoritettaisiin kokonaan valtion kustannuksella. Sillä näin menetellen käytettäisiin näitä varoja siten, että niillä luotaisiin edellytykset Kannaksen rajaseudulla asuville maanviljelijöille päästä omille jaloilleen ja tulla mahdollisimman suuressa määrin omin apuinsa toimeen. Se on minusta sittenkin parempi kuin jäädä yhteiskunnan avustusten varaan. Ja minä pyydänkin erikoisesti saattaa tämän toivomukseni herra apulaismaatalousministerin suosiolliseen huomioon. Me emme suinkaan kadehdi sitä, että Pohjanmaan jokia perataan kokonaan valtion kustannuksella, mutta me toivoisimme, että meillekin annettaisiin sama mahdollisuus silloin, kun todelliset syyt sitä vaativat. Minä tulen yksityiskohtaisessa käsittelyssä äänestämään sen lisäysehdotuksen puolesta, jonka ed. Saarinen ilmoitti asianomaiselle momentille tekevänsä. Sitten on hallitus 11 PI:n XV luvun 4 momentille esittänyt, valtiovarainvalinkunta hyväksynyt ja vieläpä lisännytkin hallituksen esittämää määrärahaa kasvitarhanhoidon ja kotitalouden edistämiseksi tarkoituksella, että 25,000 markkaa siitä annetaan Suomen sosialidemokraattiselle Työläisnaisliitolle. Minun mielestäni ei tällainen avustaminen ole paikallaan eikä oikein. Meillä on tässä meidän valtakunnassamme sellaisia yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka hoitavat kasvitarha-asioita ja kotitalouden edistämistä ja minun mielestäni riittää, kun nämä. tällaiset järjestöt saavat asianomaisen ja asianmukaisen valtion vuotuisen avustuksen. Näihin liittymällä on myöskin Työläisnaisliiton jäsenillä mahdollisuus tulla osalliseksi siitä neuvonnasta ja ohjauksesta, mitä näillä varoilla annetaan. Joudumme aivan mahdottomalle tielle, jos ryhdymme avustamaan poliittisia järjestöjä, olkoot ne sitten naisliittoja tai mitä muita hyvänsä. Jos tällainen käytäntö omaksutaan eräisiin tällaisiin järjestöihin nähden, tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus vaatii sitä, että ollaan valmiit antamaan avustusta kaikille sellaisille poliittisille järjestöille, jotka tällaisia apurahoja pyytävät. Ja siitä syystä minä tulenkin asianomaisen luvun kohdalla ehdottamaan, että edellä mainitsemani määräraha poistetaan. Eräs seikka, johon minä en voi tässä yhteydessä olla kiinnittämättä huomiota, on se, että hallitus varasi tulo- ja menoarvioesityksessään sokerijuurikasviljelyspalkkioihin vain 3 milj. markkaa. Ja minua ihmetyttää, että hallitus tyytyi näin pienen määrärahan ehdottamiseen siitäkin huoli matta, että se pyrkii määrätietoisesti ja tiukasti alentamaan sokerin tullia. Minä en käsitä sellaista menettelyä, että sokerijuurikkaan viljelys jätettäisiin nyt, kun kaikki tuotantokustannukset ovat kohonneet, ja kun vielä lisäksi on myönnetty varat toista sokerijuurikastehdasta varten Itä- Suomeen melkeinpä oman onnensa nojaan. Minusta tuntui omituiselta suuressa valiokunnassa se selvitys, jonka herra valtiovarainministeri antoi sokeritulliasiaa käsiteltäessä mainitessaan, että jos näyttää siltä, että Itä-Suomen raakasokeritehtaalle raaka- ainetta hankkivat viljelijät joutuvat ahtaalle ja tehdas joutuu vaikeuksiin siksi, että sokerin hinta laskee liikaa, niin voihan sitä sitten myöhemmin ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, joilla tehdas näistä vaikeuksista pelastetaan. Minusta ei sellainen vasta viime hädässä avuksi tuleminen, jota tämä herra valtiovarainministerin lausunto tiesi, ole paikallaan. Fikä se ole paikallaan varsinkaan silloin, kun Itä-Suomessa on aloitettava sokerijuurikkaan viljelys. Sillä jokainen, joka tätä on harjoittanut, tietää, että se vaatii kokemusta, ja kokemus saavutetaan vasta käytännön avulla. Tämäkin kohta, josta nyt olen maininnut, osoittaa, että tämä maatalousmenoarviokaan ei ole niin erinomaisen hyvä, kuin miksi sitä on eräillä tahoilla pyritty osoittamaan. Ja sitäkin omituisemmalta tuntuu, että siinä on niin paljon ja mielestäni tärkeitä tarpeita jätetty huomioon ottamatta rahavarojen puutteessa, vaikka valtiovarainministeri lausui puolustaessaan sokeritullin alentamista suuressa valiokunnassa, että valtio ei tarvitse rahaa. Niistä vastalauseista päättäen, joita lukuisasti liittyy tähän — valtiovarainvaliokunnan mietintöön Keskiviikkona 24 ip. marraskuuta 1937. maatalouspääluokankin kohdalla näyttää siltä, että tarpeita ja tärkeitä tarpeita olisi ollut useampiakin, jos vain olisi ollut niihin riittävästi varoja. Mitä muuten tähän maatalousmenoarvioon yleensä tulee, niin siitäkin vielä muutama sana. Tämä maatalousmenoarvio on kieltämättä hyvä — minä myönnän sen — jos ajate!laan, että siinä on varsin määräävänä ja ratkaisevana tekijänä ollut valtiovarainministeri Tanner. Ja kun tiedämme sosialidemokraattiset — periaatteet — maatalouteen nähden, niin eihän silloin voi tulla muuhun tulokseen kuin siihen, että tämä menoarvio voisi olla paljon pahempikin. Mutta joka tapauksessa näkyy tässä valtiovarainministerin ja hänen poliittisen katsantokantansa sormenjäljet. Ja minusta se on varsin enteellistä ja vaarallista vastaisuuden kannalta, ajatellessamme Suomen maatalouden tulevaa kehitystä. Minä nimittäin lähden siitä, että maatalous ja marxilainen sosialidemokratia eivät koskaan voi sopeutua yhteen. Ne voivat tilapäisesti joistakin aivan hetkellisistä syistä olla kulkevinaan yhdessä, mutta jommankumman niistä täytyy tässä yhteistyössä lopulta hävitä. Ja minusta on ollut murheellista nähdä, että sosialidemokraattien vaikutus erinäisissä maataloutta koskevissa periaatteellisissa kysymyksissä on näkynyt liian voimakkaana nykyisessä hallituksessa. Maalaisliiton taholta, jota minä olen aina pitänyt maatalousasioissa tinkimättömänä, on annettu perään, on myönnytty erinäisiin tällä kertaa tosin aika vaarattomilta näyttäviin, mutta minä pelkään, lähitulevaisuudessa maataloudelle kohtalokkaaksi käyviin vasemmiston vaatimuksiin. Minä toivon kuitenkin, että tällainen suunta ei voi ajan pitkään jatkua, vaan että maalaisliitonkin taholta tullaan huomaamaan, että marxilaisuus ja maatalous eivät koskaan sopeudu yhteen, niistä ei voi milloinkaan tulla todellisia ystäviä.
Herra puhemies! Tämän pääluokan XIII luvun kohdalla on valtiovarainvaliokunta merkinnyt pienen lisäyksen, jotta esitetyt toimenpiteet rapukannan elvyttämiseksi ja uusimiseksi voitaisiin saada riittävän tehokkaiksi. Valtiovallan taholta rapuviljelyksen hyväksi tuleva kannatus on kiitoksella mainittava. Ravut ovat olleet vuosikymmeniä maaseutuväestön tulolähteenä ja niiden vientiarvo ennen maailmansotaa teki pyöreissä luvuissa noin 16 miljoonaa nykyistä markkaa. Lisäksi luonnollisesti tulee verrattain runsas oman maan kulutus. Mutta viime vuosina on viennin arvo laskenut 2 ä 2 1/3 milj. markkaan. Viimeaikaiset rapuistutukset ovat osoittaneet rapujen viihtyvän hyvin useimmissa meidän järvissämme, joissamme ja puroissamme. Jos kaikki sopivat vedet saadaan asutettua ravuilla, voidaan vienti moninkertaistuttaa eikä ainakaan toistaiseksi näytä olevan pelkoa liikatuotannosta, hinnat ovat pysyneet nimittäin melkeinpä kohtuuttoman korkeina. Rapuviljelyksellemme on kuitenkin ilmestynyt uhkaava vihollinen, joka järjestelmällisesti tuhoaa koko rapukantamme, ellei nopeisiin vastatoimenpiteisiin ryhdytä. Tarkoitan rapuruttoa. Se kylläkin on jo vuosikymmeniä vaikuttanut, mutta viime vuosina on se saavuttanut uhkaavan laajuuden rapukauppiaitten sumppujen kautta. Rapujen vienti toisille paikkakunnille ruton saastuttamilta alueilta on kielletty, mutta kun kiellon valvontaa käytännöllisesti katsoen ei ole olemassa ja rangaistukset kiellon rikkomisesta ovat mitättömät, jää kielto merkityksettömäksi. Jotkut maaherrat kyllä ravunpyynnin alkaessa julkaisevat luetteloita rapuruton saastuttamista alueista, mutta edellä mainitusta syystä ja kun lisäksi luettelot eivät aina ole täydellisiä, jäävät toimenpiteet tehottomiksi. Esittääkseni pari esimerkkiä tahdon mainita, että vuonna 1934 oli esim. Mäntän seudun —vesistö erinomainen rapukeskus, mutta sanomalehtitietojen mukaan saapui niihin aikoihin sinne runsaasti ravun ostajia, jotka sijoittivat sumppunsa Kuoreveteen laskevaan Kertteen jokeen, sillä Kertteen joki samoin kuin myös Kuorevesikin olivat silloin vielä ruttovapaita. Ostajat alkoivat sitten liikkua autoillaan laajalti ympäristössä ostellen rapuja ja ostellen niitä myöskin tunnetuiita ruttoalueilta, sillä ravuissakin on ruton kestäviä yksilöitä, todennäköisesti myös ruton kestäviä kantoja, jotka kuitenkin siitä huolimatta toimivat taudin kuljettajina. Samana syksynä alkoikin heti Kuoreveden rapuja kuolla ja pyyntikauden alkaessa vuonna 1935 ei Kuorevedestä enää saatu kuin joitakin yksilöitä. Sitten rapukauppa keskittyi Keuruun selän puolelle ja ostajat siirsivät sumppunsa Mäntän kosken yläpuolelle. Autoilla kuljetettiin jälleen rapuja laajoilta alueilta Kuhmoisista, Vilppulasta, Längelmäeltä, Ruovedeltä ja vesistöistä, jotka olivat välittömästi Kuoreveden ruttoalueen yhteydessä. Syyskuussa 1935 alkoi rapuja taasen sumpuissakin kuolla ja rannoille ilmestyi kuolleita tai kuolevia rapuja, joitten todettiin sairastuneen rapuruttoon. Niin oli Mäntän seudun vesistön miljoonien markkojen arvoinen rapukanta tuhottu. Toisen esimerkin haluan mainita vuodelta 1936 Karjalan kannakselta. Viipurin läänin maaherran kuulutuksenkin mukaan ovat useat Karjalan kannaksen pitäjät rapuruton saastuttamat samoin kuin Viipurin kaupunkikin. Näiltä alueilta on siis ravunvienti kielletty. Tämän tietäen ryhtyi eräs Viipurin kaupungissa rapukauppaa harjoittava toiminimi kuljettamaan autoilla ruton saastuttamilta alueilta keräämiään rapuja ja varastoimaan niitä pyyntikauden alkaessa Heinjoen pitäjässä sijaitsevaan Kämäräjärveen, koska tuo järvi oli ruttovapaa. Asiasta ilmoitettiin heti piirieläinlääkärille, joka kuitenkin sanoi asian kuuluvan poliisiviranomaisille, mutta lupasi hyväntahtoisesti tehdä asiasta ilmoituksen asianomaiselle nimismiehelle. Paikkakunnan poliisi saapuikin rapuja tarkastamaan, mutta ei tietenkään osannut sanoa niistä mitään, sillä eihän voi olettaa poliisilla olevan asiantuntemusta tällä alalla. Tuskin tartunta olisi enää ollut estettävissäkään. Niin jäivät ravut paikoilleen siksi kunnes ne muka ruttovapaina lähetettiin kauppaan. Seuraukset alkoivat kuitenkin näkyä jo syyskuussa, kun Kämäräjärven rannoille alkoi ilmestyä runsaasti kaiken kokoisia kuolleita rapuja ja vuoden 1937 pyynnin alkaessa voivat viranomaisetkin jo kouraantuntuvasti todeta tuhon jäljet, vaikkakin liian myöhään, sillä Kämäräjärven runsas rapukanta tuhoutui niin täydelleen, että sieltä kuluneena pyyntikautena ei tiettävästi saatu ainoatakaan rapua. Kerrotaan, että ravut olisivat hävinneet mainitusta järvestä laskevasta joestakin aina mereen asti. Tällaisen arvokkaan rapukannan tuhoamisesta seuraisi asianomaiselle, jos hänet syytteeseen asetettaisiin, erään nimismiehen ilmoituksen mukaan korkeintaan n. 200 å 300 markan sakko. Kun asiat ovat tällä kannalla, ei ole suurempaa syytä kiirehtiä rapuistutuksia ennenkuin edes entinen rapukanta saadaan jotenkin turvatuksi tällaisten yksityisten rapukauppiaitten tilapäisen voiton toivossa aiheuttamalta järjestelmälliseltä ja häikäilemättömältä hävitykseltä. Voitaisiin esim. ajatella, että rapukaupan harjoittamiseen vaadittaisiin erikoinen lupa ja rapukauppiaitten sumput asetettaisiin asiaa ymmärtävän henkilön, ei tavallisen poliisin, vaan esim. eläinlääkärin valvonnan alaisiksi. Lisäksi olisi rangaistusmääräyksiä kovennettava niin, että ne tulisivat tehokkaiksi, sillä mitäpä merkitsee 200 ä 300 markan sakko liikkeelle, joka myy kymmeniä tuhansia ehkä satoja tuhansia rapuja. Rauhoitusajan pidentäminen olisi ehkä myös sopiva suojelutoimenpide. Kieltämättä muodostaa rapujen myynti hyvien rapuvesien rannoilla oleville pienviljelijöille ja muille maaseudun asukkaille huomattavan lisätulon. Siksi rapuviljelystä on tuettava. Mutta myönnetyt määrärahat vaikuttaisivat suuremmalla teholla, jos samanaikaisesti nykyisestään tehostettaisiin ruton leviämisen ehkäisytoimenpiteitä.
Minulla, herra puhe- mies, ei ole asiaa ollenkaan hallitukselle. Minä sain aiheen tämän puheenvuoron käyttämiseen ed. Huittisen ja Tukian puheenvuorojen johdosta. Minä tahdon korjata heidän puheenvuoroissaan jonkun erehdyksen ja selventää muutamia asioita, jotka ovat heille tuntemattomia. Minä uskon, että he ovat hyvässä tarkoituksessa esittäneet mielipiteensä, mutta heidät ikävä kyllä on johdettu harhaan
Eduskunnasta: Kuka on johtanut?
. En vastaa siihen tällä kertaa. Ed Huittinen oli erittäin tyytyväinen kananmunien vientiin ja rinnasti tämän lihakiintiöihin, mutta ed. Huittinen ei ollenkaan ottanut huomioon sitä seikkaa, että kananmunien vienti Englantiin ei ole kiintiöity, me voimme Suomesta lähettää kananmunia niin paljon kuin suinkin niitä tästä maasta liikenee vietäväksi. Lihaan nähden on asia vallan toinen, sillä maasta tapahtuva lihan vienti on kokonaisuudessaan kiintiöity. Suomesta viedään naudanlihaa Ruotsiin ja sitäpaitsi viedään sianlihaa Englantiin ja Saksaan. Mitä tulee nyt ensinnäkin naudanlihan vientiin Ruotmarraskuuta 1937. siin, niin tämä kiintiö riippuu niistä eläinlääkintämääräyksistä, joita Ruotsissa sovelletaan Suomeen nähden. Tämä on nimittäin rajakauppaa ja Suomesta ei voida viedä naudanlihaa Ruotsiin ollenkaan muualta kuin raja-alueilta s.o. Ahvenanmaan, Turun ja Porin, Vaasan ja Oulun lääneistä. Naudanlihan vienti siis käytännöllisesti katsoen on kaikista muista lääneistä suljettu pois. Mitä tulee taas sianlihan vientiin, niin siitä on huomautettava, että sianlihaa on vietävä sieltä, missä sitä on. Minulla on tässä kädessäni Pellervo-seuran markkinatutkimuslaitoksen tutkielma kauppaan tulevista lihamääristä vuodelta 1935 ja tästä käy selville, että esim. Viipurin läänistä tulee kaikkiaan kauppaan 1,149,000 kiloa sianlihaa. Kun täällä ovat erikoisesti esiintyneet tässä asiassa Viipurin läänin edustajat, niin minä tahdon teille huomauttaa, että yhdestä ainoasta minun hyvin tuntemastani liikkeestä viedään yksistään Viipurin kaupunkiin vuosittain suurempi sianlihamäärä kuin tämä koko Viipurin läänistä kauppaan tuleva määrä on. Kun ottaa huomioon, että Viipurin läänissä on useita muitakin suuria kulutuskeskuksia kuin Viipuri, kuten esimerkiksi Vuoksenlaakso ja Kymijoenlaaksokin, niin on päivän selvää, että Viipurin läänistä ei liikene mitään vietäväksi. Ja kun kysymyksessä olevan vastalauseen yhteydessä puhutaan Itä-Suomesta, Pohjois-Suomesta ja Keski- Suomesta, niin minä saanen huomauttaa, että Viipurin läänistä, Mikkelin läänistä, Kuopion läänistä ja Oulun läänistä liikenee yhteensä kaiken kaikkiaan markkinoille sianlihaa vain pyörein luvuin 4 milj. kiloa. Se on niin pieni määrä, että se koko sianlihamäärä kuluu omilla paikkakunnilla. Siitä ei liikene mitään vietäväksi vaan päinvastoin muista osista maata joudutaan vielä lisäksi paljon viemään sianlihaa mainittuihin lääneihin. Olisi siis vallan epätarkoituksenmukaista, että Länsi-Suomesta, sanokaamme Porista, kuljetettaisiin sianlihaa Viipuriin, viipurilaisille annettaisiin kiintiö, siat teurastettaisiin siellä ja lähetettäisiin Helsingin tai Turun kautta edelleen Englantiin tai Saksaan. Tämä on kerta kaikkiaan, hyvät edustajat, sillä tavalla, että näitä lihakiintiöitä ei voida jakaa poliittisten voimasuhteiden mukaisesti, vaan ne on jaettava sen mukaan, mistä lihaa liikennee vietäväksi. Sille ei kerta kaikkiaan mitään voi Tämä on kuiva tötuus tässä asiassa. Kun ed. Huittinen täällä m. m. esitti sellaisenkin mielipiteen, että Saksaan vietäisiin Itä-Suomesta sianlihaa vain 90%, niin minä pyydän hänelle ystävällisesti huomauttaa, että minäkin tunnen sattumalta tämän viennin ja kun koko maan vienti Saksaan tänä vuonna tähän mennessä käsittää $70,000 kiloa, niin tästä viedään Itä- Suomesta noin 300,000 kiloa ja Länsi-Suomesta pyörein luvuin 575,000 kiloa. Ed. Huittisen täällä esittämä väite tässä suhteessa ei siis ensinkään pidä paikkaansa
Ed. Huittinen: Lisäkiintiöitä oli saatu!
. Jos siitä on kysymys, niin minä pyydän huomauttaa, että yksistään Karjakeskuskunnalla on 26% vakinaisesta kiintiöstä, ja siitä pienestä lisäkiintiöstä, mikä saatiin nyt syksyllä neuvoteltaessa uudestaan Saksan kanssa, siitä Karjakeskuskunta sai 10 %, mutta sitäpaitsi Itä-Suomi saa karjanmyyntiosuuskuntien yhteisestä kiintiöstä osansa. Täällä ed. Tukia teki m. m. sellaisen väitteen, että lihan hinta olisi noussut sen jälkeen kuin n.s. karjariita puhkesi. Saattaa olla, että sellaisilla alueilla, joista ed. Tukia on kotoisin, joilla kauppa aikaisemmin oli kokonaan järjestymätön, että siellä osuuskauppojen mukaantulo lihakauppaan on aiheuttanut jonkinlaisen järjestyksen aikaisempaan täydelliseen järjestymättömyyteen, ja saattaa sits niin olla, että lihan hinta tällaisilla paikkakunnilla on jonkun verran noussut. Mutta varsinaiseen lihan hintojen nousuun ovat vallan toiset syyt, nimittäin se, että lihan hinta on riippuvainen kulloinkin saatavasta voin ja maidon hinnasta, ja silloin kuin voin hinta oli niin alhainen, että tämä yksityistaloudellisesti maanviljelijöille kävi kannattamattomaksi, niin siitä johtui nautakarjan poistaminen, joka voimakas, tehokas karsiminen laski tavattomasti lihan hintaa. Nyt on parin vuoden aikana, jolloin siis tämä karjariita on ollut päiväjärjestyksessä, voin hinnat alkaneet hiljallensa nousta ja siinä on syy lihan hintojen nousuun. Sitäpaitsi on vielä muitakin syitä. Tämä yleinen tilanteen paraneminen meidän maassamme on sitäpaitsi vaikuttanut hyvin huomattavasti tähän seikkaan. Minä tahtoisin ed. Tukian puheenvuoron johdosta vielä huomauttaa, kun hän mainitsi, että hän on suorittanut laskelmia erään vientiliikkeen kirjanpidon mukaan, kuinka paljon muutamat muut vientiliikkeet ovat pekonista ansainneet, että näiden laskelmien teko ei ole niin erinomaisen helppo
Ed. Tukia: Ovatko ne vääriä numeroita?
. Ja minä väitän aivan suorastansa, että ed. Tukialle ei ole mahdollista näin yksinkertaisesti tällaiselta paikalta ruveta esittelemään toisten ansioita. Minä väitän suorastansa, että ne laskelmat, joita ed. Tukia itse sanoo suorittaneensa, eivät pidä paikkaansa
Ed. Tukia: Olivatko väärät numerot ?
. Mitä sitten tulee näiden vientikiintiöiden jakamiseen, niin senhän on suorittanut aikaisemmin maatalousministeriö maataloushallituksen antaman ehdotuksen pohjalla. Tämä muutettiin tämän vuoden alusta sillä tavalla, että nämä kiintiöt jakaa nyt valtioneuvosto. Nyt kun valtioneuvosto jakaa nämä kiintiöt, niin ne eivät ole sanottavastikaan muuttuneet siitä, mitä ne olivat sil. loin kun maatalousministeriö jakoi nämä. Minä siis tällä tahdon osoittaa sen, että se syytös, jonka ed. Tukia täällä on tahtonut vierittää jonkun virkamiehen niskoille, ei suinkaan ole hänen syynsä, sillä näiden kiintiöiden jakaminen on ollut aikaisemmin maatalousministeriössä ja sittemmin valtioneuvostolla kokonaisuudessaan eikä tässä siis voida ensinkään ketään virkamiestä syyttää. Minä asetun siis sille kannalle, herra puhemies, että ne moitteet, joita tässä on hallitukseen kohdistettu, eivät ole asiallisia, ja että niissä puheenvuoroissa, joita on käytetty lihakiintiöstä, on sellaisia seikkoja, joihin on suhtauduttava hyvin varovaisesti, ja että edustajat tässä suhteessa on johdettu harhaan
Eduskunnasta: Oikein!
.
Herra puhemies! Käsiteltävänä olevan pääluokan XV luvun 26 momentille on isänmaallisen kansanliikkeen eduskuntaryhmä vastalauseensa mukaisesti ehdottanut lisättäväksi 3 milj. markkaa viljelyspalstatoiminnan hyväksi. Viljelyspalstatoiminta on osoittautunut erinomaisen hyväksi ehkäisevän köyhäinhoidon muodoksi varsinkin Pohjois- ja Itä-Suomessa, jossa tätä toimintaa on etupäässä harjoitettu. Kaikkialla, missä tätä huoltomuotoa on käytäntöön sovellutettu, on se huomattavasti alentanut kuntien huoltomenoja ja kohottanut asianomaisten perheiden elintasoa. Moraalisessa suhteessa on tällainen huoltomuoto kohottavampaa kuin suoranainen — köyhäinhoito. — Suoranainen käyhäinhoito vaikuttaa masentavasti vaikeissa oloissa eläviin perheisiin, saaden usein aikaan sen, että sellaiset perheet heittäytyvät ehdoin tahdoin yhteiskunnan avustuksen varaan ja menettävät halun omakohtaiseen yritteliäisyyteen. Viljelyspalstatoiminta herättää itseluottamusta ja tarmoa näissä alkeellisissa oloissa elävissä pienviljelijäperheissä ja kannustaa niitä oma- aloitteiseen toimintaan. BErikoisesti lapsiavustusviljelmämuoto koituu lapsirikkaimpien pienviljelijäperheiden hyväksi. Kaikilla niillä perheillä, jotka ovat avustusta saaneet, on ollut vähintäin kuusi alle J6- vuotista lasta. "Tästä huomaa, että se 1,000—1,500 markan avustus, minkä tällainen perhe on vuodessa saanut, ei ole ollut hukkaan heitettyä rahaa. Se raha jos mikään on antanut hyvän koron. Se on vastaavasti alentanut myös köyhäinhoitomenoja ja helpottanut siis kuntien taloudellista asemaa. Tämä kansanosa, joka vaikeissa olosuhteissa taistelee suurine perheineen olemassaolonsa puolesta, on kansaa, joka vie meidän kansamme elämää eteenpäin ja ansaitsee kaikkea mahdollista tukea, minkä valtiovalta vain voi nykyisissä olosuhteissa antaa. On rohkaisevaa todeta, minkälaista intoa ja harrastusta maataloustyöhön tämä toiminta näiden viljelijäperheiden lapsissa herättää ja minkälaista iloa niille tuottaa, kun he saavat oma-aloitteisen toimintansa kautta taloudellista apua. Samalla se on omiaan antamaan tälle nuorisolle niin kipeästi maataloudessa tarvittavaa ammattitaitoa. Hallitus on ehdottanut tähän tarkoitukseen 2,000,000 markkaa. Mutta koska tätä ei voi pitää läheskään riittävänä ehdotamme sitä lisättäväksi 5,000,000 markalla, jotta tämä toiminta voitaisiin kehittää suurempaan laajuuteen. Onhan pidettävä riittämättömänä, että tätä avustusmuotoa on tähänastisen valtioavun turvin voitu toteuttaa vain sadassa kunnassa ja sielläkin luullakseni vain noin 10 perhettä keskimäärin on tätä avustusta saanut. "Tulenkin senvuoksi tämän pääluokan asianomaisen luvun kohdalla tekemään vastalauseemme mukaisen ehdotuksen. marraskuuta 1937.
Herra puhemies! Kun molemmat herrat maatalousministerit kunnioittavat eduskunnan istuntoa läsnäolollaan vielä näin myöhäisellä hetkellä, niin tämä on ilmeisesti merkki siitä, että he odottavat jatkuvaa valistusta maatalousbudjetin kohdalta eduskunnalta. Sentähden minäkin rohkenen tässä vielä eräitä ajatuksia esittää. Ellen minä aivan väärin huomannut, niin herra opetusministeri ilmoitti tänä päivänä eduskunnassa, että hallituksella on tarkoituksena vakavoittaa yksityisten oppikoulujen taloudellista asemaa. Minä rohkenen tässä yhteydessä kiinnittää herrojen maatalousministerien huomiota siihen, että meidän maassammehan on eräs valtion komitea, joka vuonna 1935 lopetti työnsä, ehdottanut, että meillä vakavoitettaisiin myöskin yksityisten maataloudellisten oppilaitosten asema. Mutta tähän mennessä tulokset tässä suhteessa ovat, tämän komitean mietintö ja sen ehdotuksetkin huomioonottaen, jääneet verrattain vähäisiksi. Meillähän on 51 yksityisluontoista maataloudellista oppilaitosta, ja komitean ehdotuksenkaan mukaan, jotta nuo koulut saataisiin niiden rakennusavustusten suhteen, lainojen suhteen ja ylläpitomenojen suhteen vakavalle pohjalle, ei tarvittaisi rahoja kuin 3,394,500 markkaa. Minä toivoisin, että tämä nykyinen hallitus, jolla on vankka kannatus eduskunnassa, laskisi vakavalle pohjalle myöskin yksityisten maataloudellisten oppilaitosten aseman. Ja kun ei se nyt tämän budjetin yhteydessä enää käyne päinsä, niin tämän summan pienuus huomioonottaen olisi erinomaisen toivottavaa, että asia pantaisiin hampaankoloon ensi vuodelle. Minä haluaisin huomiota kysymykseen, sitten kiinnittää tässä johon — edustajat Huittinen, Tukia ja Karvetti ainakin huomatakseni ovat jo huomiota kiinnittäneet. Ja ed. Karvetti oli aivan varmasti oikeassa siinä, kun hän väitti, että sikaa ei voida saada kiinni sieltä, missä ei sikaa ole. Tämä on luonnollisestikin totta, mutta totta on myöskin se, että tässä ei olekaan tämän kysymyksen ydin. Mehän tiedänime, että ei niitä ollut Lounais-Suomessakaan niitä sikoja ennen sitä, kun vientipalkkioita ruvettiin maksamaan, kovinkaan suuressa määrässä, ja se juuri, että Lounais-Suomi on pääasiassa saanut käyttää hyväkseen sianlihan vientipalkkiot ja saanut myös käyttää hyväkseen sianlihan vientikiintiöt, pekoonikiintiön, niin se on vaikuttanut, että siellä on sianlihan tuotanto noussut hyvin voimakkaasti ja on edelleenkin — vielä — nähtävästi — noususuunnassa. Ja kun ed. Karvetti mainitsi, että muualta Suomesta tulee hyvin vähän sianlihaa maakunnallisten karjanmyyntiosuuskuntien kautta vientiin, niin tämä on aivan luonnollista, ja se kohtuuton tilanne, mikä tähänkin asti on vallinnut, jatkuu siis yhä edelleen. Muualta ei siis tule sianlihaa vientiin, Lounais-Suomi vie pääasiassa ja siellä sikäläinen maatalous ja sian kasvatus saa hyvin huomattavaa tukea jatkuvasti, ja minä rohkenisin sanoa, todella muiden maakuntien kustannuksella, niistä valtion ja hallituksen toimenpiteistä, joita on noudatettu lihakiintiöiden jakoon nähden. Kysymys tässä on siis siitä tarkoituksesta, joka ilmeisesti valtiovallalla meidän maassamme on, nimittäin tarkoituksesta luoda edellytykset kaikkien maamme eri osien maatalouden ja siis myöskin sikataloustuotannon kehittymiselle. Ja yksi edellytys juuri tässä suhteessa on ja nähtävästi kaikkein pätevin se, että vientikiintiöitä on mahdollisuus käyttää hyväksi koko maassa ja luonnollisesti myöskin se, että vientipalkkiot edelleenkin säilyvät. Jos tilanne on sellainen kuin se nyt on, niin kukaan ei voi totisella naamalla väittää, että meidän maamme kaikki eri osat olisivat oikeudenmukaisessa asemassa vientikiintiöihin nähden. Jos näin väitetään, niin tämä puhe ei varmastikaan pidä paikkaansa
Eduskunnasta: Hi sieltä voida sikoja viedä!
. Niin, sieltä ei voida viedä sen takia, että muualle Suomeen ei vielä ole edellytyksiä siihen luotu, kuten valtiovallalla ilmeisesti on ollut tarkoitus, silloin kuin vientipalkkioita on ruvettu maksamaan ja lihanviennin kiintiöitä jakamaan. Valtiovallalla on tällöin ollut tarkoitus järjestää asia niin, että koko maan sikatalouden kehitys eikä ainoastaan varsin suppean osan siltä, tulisi turvatuksi. Kun on paikallaan, että asiaa kosketellaan myöskin tavallaan periaatteelliselta kannalta, on mielestäni tarpeellista tällöin vedota asiantuntijoihin tässä kysymyksessä ja minun nähdäkseni yksi meidän maamme keskeisimpiä maatalouden johtomiehiä ja maatalousammattiasiantuntijoita on nykyinen maataloushallituksen ylijohtaja Hllilä on Länsi-Suomesta kotoisin ja hän on tässä vientikiintiöiden jakoasiassa varsin jyrkästi toista mieltä, mitä hallitus on ollut ja mitenkä asia on ollut nykyisin järjestettynä. Ja ne syyt, mistä johtuu se, että hänen käsityksensä ei ole voinut tulla määrääväksi, ' ovat sellaisia, joihinka meillä ei täällä eduskunnassa ole syytä puuttua. Minä haluankin esittää tässä maataloushallituksen ylijohtaja Ellilän periaatteellisia selvityksiä lihakiintiöiden jakokysymyksestä. Hän sanoo: ,Vientikiintiöiden oikeudenmukainen jakaminen vientiliikkeiden kesken tunnustetaan kaikkialla erinomaisen vaikeaksi tehtäväksi. Jo periaatteellisesti asiaa tarkastellen on ilmeistä, että jos maassa jollakin tuotantoalalla on huomattava liikatuotanto, joka hintojen laskemisen ehkäisemiseksi olisi vietävä pois maasta, mutta jota saadaan viedä ulkomaille hyvillä hinnoilla vain kovin rajoitettu määrä, voi vientioikeus muodostua sen saajalle keinoksi saada ansiotonta liikevoittoa. Oman maan hintataso pyrkii nimittäin tällaisissa tapauksissa järjestymään pääasiassa kotimaista kysyntää ja tarjontaa vastaavaksi. Pienet vientitavaramäärät voidaan siten ostaa kotimarkkinain määräämiin päivän hintoihin. Viennistä saatava mahdollinen ylihinta jää silloin viejälle helposti ylimääräiseksi voitoksi.”' »Jotta kiintiöoikeuksien tuottama hyöty ei jäisi yksinomaan vientiliikkeille, vaan hyödyttäisi kulloinkin kysymyksessä olevan alan tuottajia, onkin kiintiöoikeuksia kaikkialla pyritty antamaan tuottajien omille yhtymille. Mitä täydellisimmin tuottajat ovat järjestäytyneet, sitä helpompi onkin esim. ylihintapalautuksen muodossa järjestää esim. niin, että mahdollisimman laajat tuottajapiirit pääsevät viennin aiheuttamasta hyödystä osallisiksi. Tällöin voidaan joskus myös jo tavaraa ostettaessa maksaa tuottajalle siksi korkeat hinnat, että vientioikeuden tuottama voitto tulee käytetyksi kyseenäolevan tavaran kotimaisen hintatason yleiseen korotukseen. Taikka menetellään, kuten Ruotsissa, jossa pekonin viennistä koituva ylihinta pannaan erityiseen rahastoon, jolla tuetaan sianlihan hinTällaista ylihintaa aikana 5/3—29/12 toja muualla maassa. perittiin siellä esim. 1934 3,058,000 kruunua eli Suomen rahassa n. 40,279,000 markkaa.” i , Suomessa on pyritty maataloustuotteiden — vientikiintiöt jakamaan pääasiassa tuottajain omille osuustoiminnallisille vientiliikkeille, mutta ei toistaiseksi ole käytetty ylihinnan pakollista tasoitusta. Näin on aikaansaatu nykyinen järjestelmä, joka muilla aloilla on toiminutkin yleensä tyydyttävästi paitsi juuri nyt kysymyksessä olevalla liha-alalla.”' , Tällä alalla ovat taas vaikeudet syntyneet pääasiassa siitä, ettei ole saatu muodostumaan yhtenäistä, laajojen tuottajapiirien omistamaa vientijärjestöä, vaan on kokonaistuotantoon ja vallankin tuotantomahdollisuuksiin verrattuna varsin vähäiset vientikiintiöt täytynyt jakaa enemmän tai vähemmän oikeiden perusteiden mukaan tuottajien omistamien muutamien vientiliikkeiden kesken. Ne perusteet, joita tässä jaossa, mahdollisesti joskus jonkinverran epäjohdonmukaisestikin on noudatettu, ovat seuraavat: . 1) liikkeiden pekoninvienti elo-, syys- ja lokakuussa 1932, jonka ajan viennin perusteella Englanti myönsi pekonikiintiöt eri maille ; 2) liikkeiden toiminta-alueiden ylituotantoisuus, ja 3) toiminta n. s. rajakauppa-alueella Ruotsin vientiä silmälläpitäen.” , Mitä ensimmäiseen perusteeseen tulee, lienee oikein, että liike, joka on suorittanut perustavan valmistustyön pekonituotannon aikaansaamiseksi tässä maassa, kuten kieltämättä Lounais-Suomen Osuusteurastamo on tehnyt, on ollut oikeutettu myöskin saamaan melkoisen osuuden tämän viennin tuottamasta erikoisedusta, joka on aikaansaatu juuri liikkeen tekemien uhrausten ja aloitekyvyn ansiosta. Vaikkakaan ei voitane katsoa, että mainittu liike olisi täten saavuttanut mitään juriidista oikeutta määrättyyn kiintiöosuuteen, on varmaankin ollut oikeuden ja kohtuuden mukaista, että tämä puoli asiassa on otettu kiintiöitä jaettaessa huomioon. Toiselta puolen ei kuitenkaan voitane ajatella, että kysymyksessä oleva liike mainitun aloitteensa kautta olisi saavuttanut pysyvän yksinoikeuden määrättyyn kiintiöosuuteen. Samoin kuin esim. keksijän oikeus keksintöönsä määräajan kuluttua lakkaa yleiseksi hyödyksi, samoin voitaneen myöskin tässä tapauksessa katsoa, että jos aloitteen tekijän erikoisuhraukset jo tähän mennessä ovat tulleet korvatuiksi marraskuuta 1937. W viennin tuottamilla eduilla, voidaan sen erikoisasema lakkauttaa, jos se nimittäin näyttäytyisi yleisen edun mukaiseksi. Mitä siihen perusteeseen tulee, että vientikiintiöosuudet. määrättäisiin eri liikkeitten kesken sen mukaan, onko niitten toiminta-alue yli- tai alituotantoinen, on sanottava, että jos saataisiin käytännössä aikaan sellainen järjestely, että ylituotantoalueitten liikatuotanto voitaisiin pääasiassa sijoittaa ulkomaille ja alituotantoalueitten tuottajat sen sijaan saisivat vientihintoja vastaavat hinnat oman maan kulutuskeskuksista, voitaisiin ehkä tuollaisen aluejaon perusteella vientikiintiöt antaa vain ylituotantoalueille. Kun näin ei ole asian laita, olisi välttämätöntä säätää aluejako siksi kiinteäksi, että kulloinkin kysymyksessä olevan tuotteen säännöstelemätön myynti toiselta alueelta toiselle ehkäistäisiin. Tämä taasen veisi sellaiseen tuotannon säännöstelyyn ja suunnitelmatalouteen, jota tuskin on aihetta ottaa edes vakavasti käsiteltäväksi. Niin kauan kuin ylituotantoalueiden tuottajat voivat vapaasti kilpailla kotimaan kulutuskeskuksissa alituotantoalueiden tuottajien kanssa, tietäisi vientiosuuksien varaaminen yksipuolisesti ylituotantoalueilla toimiville tuottajille selvästi näitten entisestäänkin hyvän kilpailukyvyn keinotekoista lisäämistä. Saadessaan esim. kiintiöoikeuden turvin korkean hintapalautuksen ulkomaille menevistä pekonisiosta, voisi ylituotantoalueen viljelijän sikatalous muodostua kannattavaksi, vaikka hän joutuisikin kotimaahan myytävät siat luovuttamaan verraten halvalla. Alituotantoalueella taas ei vieljelijä kiintiöoikeuksien puuttuessa voisi osastakaan tuotantoansa saada tuollaista korkeata hintaa, vaan ainoastaan kotimaan hinnan, joka määräytyisi ylituotantoalueen tuotteen polkumyynnin perusteella. Näin joutuisivat viljelijät ylituotantoalueilla toimimaan keinotekoisesti luoduissa liian edullisissa olosuhteissa, ja alituotantoalueilla vastaavasti liian epäedullisissa. Kun lisäksi olisi erinomaisen vaikeata käytännössä pätevästi selvittää, mitkä alueet olisivat yli-, mitkä alituotantoisia, ei kyseellistä perustetta voitane ottaa jatkuvasti huomioon kiintiöosuuksien jaossa. Mitä Ruotsiin vietävän lihan kiintiöiden jakoon tulee, on siinä tietenkin seurattava sopimuksen mukaisia rajakauppamääräyksiä. , Tällöin on luonnollisesti pyrittävä siihen, että kaikki kysymyksessä olevalla alueella toimivat tuottajat voivat tasapuolisesti päästä viennistä koituvasta hyödystä osalliseksi. Olen perusteellisen harkinnan ja suorittamieni tutkimusten nojalla tullut vakuutetuksi, että Suomessa tähän asti noudatettu lihakiintiöiden jakoa ja käyttöehtoja koskeva järjestelmä on agraaripoliittisesti katsoen virheellinen. Se vaikuttaa tuotantoon kiihdyttäen sitä keinotekoisesti n. s. vylituotantoalueiksi”? leimatuilla seuduilla ja toiselta puolen heikentäen asianomaisen tuotantoalan kannattavuutta n. s. ,alituotantoalueiksi?? merkityissä osissa maata. Yli- ja alituotantoalueista keskusteleminen ei muutenkaan ole tässä yhteydessä paikallaan, koska pääasiassa on kysymyksessä sellainen verraten pieni ja hyvin liikenneyhteyksin varustettu talousalue kuin on Oulujoen vesistöstä etelään oleva osa Suomea. Jos pidetään silmällä painoyksikölleen verraten kalliin ja helposti kuljetettavan tuotteen vapaata hinnan muodostusta, vaikuttaa esim. maanviljelijän tuotteestaan saamaan tilahintaan varsin vähän, millä seudulla koko tällä alueella sellainen tavara on tuotettu. Rahdit ja kuljetuskustannukset eivät nimittäin liene n. s. ylituotantoalueilta kotimaan tärkeimpiin markkinointipaikkoihin keskimäärin katsoen ainakaan sanottavasti suuremmat kuin n. s. alituotantoalueilta niille tarjona oleville markkinapaikoille, pikemminkin ehkä päinvastoin.” Ja ylijohtaja Ellilä jatkaa: , Kiintiöoikeuksien tuottama hintavoiton varaaminen etupäässä n. s. ,ylituotantoalueille”? vaikuttaa, vähän kansantajuisesti sanottuna siten, että , niille, joilla paljon on, annetaan vielä enemmän, ja niiltä, joilla vähän on, osa siitäkin vähästä otetaan pois”. Ylijohtaja Ellilä lopettaa tämän lausuntonsa sanomalla, että ,minun tietääkseni ei ole olemassa muuta maata kuin Suomi, jossa vientikiintiöiden tuottamat ylihinnat ilman tehokasta tarkkailua ja kilpailua jätetään asianomaisten vientiliikkeiden vapaasti käytettäviksi ””. Ylijohtaja Ellilä on siis tämän lausuntonsa perusteella sitä mieltä, että lihakiintiöiden jako niillä perusteilla, joilla se on tapahtunut tähän asti, ei ole oikeudenmukainen koko maahan nähden ja sen vuoksi olisikin lausuttava mitä vakavin toivomus, että maamme hallitus tässä suhteessa ryhtyy asian vaatimiin toimenpiteisiin. Minä voisin esittää erinäisiä numeroita, joista näkyy se, millä tavalla ennen kaikkea pekoonikiintiöt ovat Lounais-Suomessa vaikuttaneet Lounais-Suomen Osuusteurastamon taloudelliseen asemaan, mutta en katso olevan sen tässä välttämätöntä. Sen voin mainita, että sen jälkeen, kun vientipalkkiosysteemi tuli voimaan ja kun sianlihan vienti niinkuin muunkin lihan vienti kiintiöitiin, on tämän liikkeen taloudellinen asema suuresti vahvistunut. Ja tätä en suinkaan sano millään kademielellä siinä mielessä, että se ei olisi tarpeellista ja paikallaan, että maanviljelijäin liike vahvistuu, vaan sanon sen siinä mielessä, että näistä eduista, joita siellä on saatu tähän asti nauttia, olisi oikeudenmukaista sentään meidän valtiovaltamme päästää osallisiksi myöskin muiden seutujen maanviljelijät. Ja kaiken tämän perusteella minä tulenkin kannattamaan ed. Huittisen valtiovarainvaliokunnan mietintöön tässä asiassa liittämää vastalausetta.
Herra puhemies! Täytyy sanoa, että se suuntaus, jota nykyinen hallitus on meitä maanviljelijöitä kohtaan osoittanut, on monessa suhteessa ollut meitä vierova. Ensimmäinen isku meitä kohtaan oli se, että voin vientipalkkio lopetetaan, vaikkei voin hinta ole keskimäärin jaksanut nousta kuin 28 markkaan kilolta, väkirehujen hinnan ollessa samaan aikaan yli 21/5 markkaa kilolta hyvien suhdanteiden aikana. Parhain todistus siitä on maatalousministeri Heikkisen lausunto, viljatullien esillä ollessa, eduskunnassa, jolloin hän lausui, että on korkea aika käydä viljatulleja alentamaan, sekä valtiovarainministeri Tannerin lalsunto, kun hän sanoi, että nykyiset viljan hinnat hyvin peittävät maatalouden —tuotantokustannukset. Samalla hän mainitsi ennen kuulumattoman korkeista metsänhinnoista, vaikkei kaikilla tuottajilla läheskään ole ollut metsävaroja myytäväksi, hyvä kun saavat edes polttopuunsa omasta metsästään, mikä koskee erikoisesti pienviljelijöitä. Nämä lausunnot erikoisen hyvin ilmaisevat hallituksen suuntauksen maatalouteen. Lupauksensa mukaisesti antoikin hallitus esityksen muusta — dellisesti menoarviosta erillään viljatullien kantamiseksi vuonna 1938, jonka eduskunta sellaitys ei ollut maataloutta suosiva vaan, kuten tiedämme, alensi se tullisuojaa sekä rukiilta että vehnältä, ja nyt ehdotetaan myöskin alennettavaksi sitä sokerilta. Samaan aikaan, kun maataloudessa kaikki tarvikeaineet hinnoissa ovat suuresti kohonneet, maatalous ei ole jaksanut maksaa sellaisia palkkoja työväestölleen kuin teollisuutemme, josta on ollut seurauksena työväen joukkosiirtymisiä teollisuuden palvelukseen. Varsinkin karjatalousväki on joukoittain siirtynyt kenkä- ynnä muihin tehtaisiin niin että on perin vaikeaa ollut saada palveluskuntaa karjaa hoitamaan. Olisi suotavaa, että suhdanteitten ollessa korkealla maatalous jaksaisi nousta siitä aallon pohjasta, johon se pula-ajan aikana painui, mutta siihen tarvitaan hallituksen myötämielistä suhtautumista maataloustulleihin ja vientipalkkioon nähden. Toivottavasti hallitus tarkistaa kantansa ja myötämielisemmin suhtautuu niihin moniin puutteisiin, joihin maatalous ehdottomasti tarvitsee valtion tukea. Valtiovallan ei tarvitse toimittaa tutkimuksia syystä, jotka aiheuttavat siirtymistä maalta kaupunkeihin, kunhan valtio vain huolehtii siitä, että maatalous saa sellaisen tuen, että se taloukannattaa. Maanviljelijöiltä ei puutu halua työväestön kunnolliseen palkkaukseen, kun he siihen vain kykenevät.
Herra puhemies! Seuratessani vuosien varsilla lihakiintiöiden jakoa en ole voinut minäkään sivuuttaa sitä ajatusta, että tässä jaossa ei ole noudatettu läheskään kaikkien maamme seutujen oikeutettuja vaatimuksia, vaan ovat eräät seudut päässeet erikoisasemaan jakojen suhteen. Sen lisäksi, mitä allekirjoittamani vastalauseen perusteluissa esitetään ja mitä täällä esitetyistä lausunnoista käy ilmi, pyydän vielä eräisiin seikkoihin kiinnittää huomiota. Minusta on tuntunut alunpitäen vähän ihmeelliseltä se pohja, jolle tapahtunut kiintiöiden jakotapa perustettiin, kun tätä varten täytyi luoda vallan uudet käsitteet, nimittäin yli- ja alituotantoalueet. Tältä pohjalta lähtien, mikä perustuu enemmän tai vähemmän epämääräisten tilastolukujen perusteella tapahtuneeseen vyöhykejakoon, tultiin siihen, että vientisikaa saa kasvattaa vain niillä seuduilla, jotka uusien käsitteiden mukaan selitettiin ylituotantoalueiksi. Tästä selityksestä ja jakoperusteesta, jota sittemmin on noudatettu, seurasi ilman muuta se, että juuri vain määrätyt seudut pääsivät osallisiksi siitä huomattavasta tuesta, minkä vientisian kasvattaminen aiheutti. On mielestäni väärin silloin, kun liikkeestä on puhe, että n.s. ylituotantoalueiden liikkeet asetetaan viennissä erikoisasemaan, kun kuitenkin kaikki lihakauppaa harjoittavat liikkeet myyvät tavaransa Helsinkiin ja muihin suuriin kulutuskeskuksiin. Edelleen herättää kiintiöiden jaossa huomiota se, että jos vain jonnekin perustetaan n.s. karjanmyyntiosuuskunta, se saa myöskin kiintiöosuutta samalla kuin vanhojen laajalla pohjalla toimivien liikkeiden osuuksia pienennetään. Tämänkin käytäntöön hyväksytyn periaatteen mukainen kiintiöiden jako jättää kiintiöiden tuottamien etujen ulkopuolelle ne seudut, missä ei kyseellisiä myyntijärjestöjä ole eikä niitä voida ainakaan lähivuosina saadakaan. Näin on esim. asian laita sen laajan maatalousseudun, johon kuuluu Pohjois-Häme kokonaan, suurin osa Satakuntaa ja Etelä-Hämettäkin. Tampereella oli aikanaan karjanmyyntiosuuskunta, mikä kuitenkin silloisten epävarmojen olojen vuoksi joutui lopettamaan toimintansa ja kulunee vuosia ennenkuin voidaan uuden perustamista ajatellakaan. Onko tämä riittävä syy pitää tätä laajaa maatalousseutua lapsipuolen asemassa kiintiöiden jakoon nähden, kuten on tapahtunut. Monet muut seudut, kuten täällä on viitattu, ovat suunnilleen samanlaisessa asemassa. Lihakiintiöiden jaoissa ei ole muussakaan suhteessa mielestäni osoitettu johdonmukaisuutta. Tunnetftuahan on, että samoinkuin osuusmeijereille valtio on myöskin antanut maanviljelijäin teuraskarjakauppaa hoitaville liikkeille lainoja tuotantolaitosten, varsinkin —vientiteurastamoiden perustamista varten. Näiden lainojen turvin on vientiteurastamoja rakennettu. Mutta lihakiintiöitä jakaessaan eivät viranomaiset ole muistaneet lainkaan tätä seikkaa, vaan he ovat varsinkin eräiden tällaisten liikkeiden kohdalta koettaneet — viennin lopettaa. Ovatpa onnistuneet pakottamaan «siten eräänkin vientiteurastamon lopettamaan toimintansa kokonaan. Kun kerran valtio on marraskuuta 1937. myöntänyt lainoja tuotantolaitosten rakentamiseen ei kiintiöpolitiikalla pitäisi vaikeuttaa tai tehdä kokonaan mahdottomaksi niiden toimintaa. . Erääseen seikkaan tahtoisin lopuksi kiinnittää huomiota. Tunnettua on, että kiintiöiden viennistä on saatu huomattavaa ylihintaa. Onko tämä ylihinta edes tullut tuottajain hyödyksi ainakaan suoranaisesti, on hyvin kyseenalaista. Suurimmalta osalta se lienee tullut eri vientiliikkeiden rahastoihin liitettyä. Olisi ehkä ollut meilläkin syytä lähteä kiintiöiden jaossa ehtoihin nähden samalle linjalle tässä kohden kuin on menty Ruotsissa, jossa tämä ylihinta on peritty takaisin ja käytetty toisella tavalla ja niin että kaikki seudut ovat tulleet osallisiksi mikäli mahdollista näin saadusta edusta, koska siellä on ajateltu asiat toisin kuin meillä, että tällä tavalla saavutettu etu ei kuulu yksinomaan toiselle tai toiselle seutukunnalle, vaan se etu on hankittu ja saatu koko maalle ja koko maan etua silmälläpitäen. Meillä tästä edusta varsin vähän ovat tuottajat yleensä päässeet nauttimaan. Ja edellä viittaamani kiintiöiden jaon ulkopuolelle heitetyt seudut luonnollisesti jääneet aivan osattomiksi. Kyseellisen ylihinnan periminen ei olisi varmaan meilläkään tuottanut vaikeuksia, jos vaan olisi ollut vakavaa tahtoa asiaa järjestää. Nykyisin näyttävät hinnat nousseen kotimaassakin siinä määrin, etteivät liikkeet sanottavammin ylihintoja saane, joten olen sen, minkä olen ylihintojen perimisestä sanonut, tahtonut tuoda esille vastaisen varalle ja huomauttaakseni, ettei tässäkään kohden ole asiaa hoidettu, aivan niinkuin sitä olisi ollut syytä hoitaa. Olen sitä mieltä, että kiintiöiden jaossa olisi noudatettava sellaista periaatetta, että maamme kaikkien seutujen tuottajat pääsisivät sen aiheuttamista eduista osallisiksi, minkätähden toivonkin, että eduskunta tulisi hyväksymään XII vastalauseen mukaisen ponnen liitettäväksi esilläolevan mietinnön perusteluihin.
Onkin myöhäinen tunti ja kuulijakunta vähäinen. Mutta se on minulle ilo, että on maatalousministeri läsnä ja hänen sydämelleen minulla onkin suurin asia laskettavana. Herra puhemies! Minusta on ihmeellistä, että valtiovarainvaliokunta on niin kylmäkiskoisesti melkein piittaamattomasti suhtautunut niin tärkeään alaan kuin aloite 67 on, sillä siinä perusteltu asia ja tehty anomus on tunnetusti sangen tarpeellinen tämän maan rakennustyössä. On selviö, että maatalouteen liittyvä kotitalous on monin paikoin vielä meidän maassamme alkuperäisellä kannalla ja perusteellisen ohjauksen tarpeessa. Ja kansanravitsemustutkimuskin toteaa, ettei kansamme aliravitseminen ole monastikaan köyhyyden syy, vaan tiedon ja taidon puute on suurin tekijä. Aivan rajoitetut ovat niiden harvojen kotitalouskoulujenkin valistamismahdollisuudet, sillä ne ovat kansaamme nähden liian vähäiset. Siksi tällä alalla tarvitaan muitakin toimenpiteitä ja maatalousseurajärjestö onkin yrittänyt voimakkaammin käydä tässä tehokkaaseen työhön kansan syviin riveihin kohdistuvaan kotitaloudelliseen neuvontaan. Maatalousseurajärjestö, joka on koko maata käsittävä vanhin työntekijä maatalouden edistämistyössä, on viime aikoina saanut näissä asiossa tärkeitä ajankohtaisia laajakantoisia tehtäviä maataloustyöväen, asuntotilallisten ja palstaviljelijäin keskuudessa. M.m. perusneuvonnossa on eri seurojen alueella seuraavat määrät tiloja koottu eri seutujen alueilta nähdäkseen, että koko maata käsittää tämä neuvonta ja laajoja alueita. Eelä-Pohjanmaan maanviljelysseuralla on näitä perusneuvontatiloja 236, Hämeen läänin maanviljelysseuralla 273, Hämeen Satakunnan maanviljelyyseuran alueella 115, Itä-Hämeen maanviljelysseuran alueella 95, Itä-Karjalan maanviljelysseuran alueella 450, Kajaanin maanviljelysseuran alueella 332, Keski-Pohjanmaan maanviljelysseuran alueella 189, Keski-Suomen maanviljelysseuran alueella 145, Kuopion maanviljelysseuran 532 ja Lapin maatalousseuran alueella 208. Viipurin läänin Maanviljelysseuran alueella 60, Mikkelin läänin maanviljelysseuran alueella 285, Oulun läänin Talousseuran alueella 798, Perä-Pohjolan maanviljelysseuran alueella 585, Pohjois-Karjalassa 541, Satakunnan maanviljelysseuran alueella 155, Uudenmaanläänin maanviljelysseuran alueella 188 ja Varsinais-Suomen — maanviljelysseuran alueella 227 ja sitten Viipurin läänin itäisessä 652. Näissä kodeissa ja näissä perheissä ammattitaidottoman kodinhoitajan neuvonta on sangen tärkeä, sillä kuluuhan melkein koko perheen tulot ruoka- ja vaatetustalouteen, ymmärrämme siis, että asiallinen opastus on silloin tässä tarpeen. Samoin ehkäisevä köyhäinhoito palstaviljelyn muodossa, niinkuin täällä yksi arvoisa edellinen puhuja siitä hyvin kauniisti puhui, on ollut siunattua toimintaa tällä alalla. Uskoisin myös asiallisen kotitalousneuvonnan samalla tavalla vaikuttavan moniin kodinhoidollisiin puoliin, m. m. terveydenhoidonkin edistämisessä. Kuulimme päivällä kuinka ed. Pohjala esitti suuria lukuja lasten kuole vaisuudesta. Siis tälläkin alalla ehkäisevä sairashoito varsin tuottaisi siunattua työtä, jos saataisiin asiallinen neuvonta, niinkuin maatalousnaisten työohjelmassa on, tälläkin alalla käyntiin. Kun kansamme varustautuu mahdollisen sodan varalta aseellisesti, niin on mielestäni yhtä tärkeätä yleisön elintarvikkeilla varustaminen, toisin sanoen oppia mahdollisimman monipuolisesti ja runsaasti tuottamaan elintarvikkeita omasta maasta, päästä siis omavaraisuuteen. Asiallisella kotitalousneuvonnalla siis kasvatamme kansamme puolustustahtoa ja -valmeutta. Koska asiallinen neuvontatyö tällä neuvonnan alalla tuottaa monipuolisen hyödyn kansantaloudellisesti, siksi valtiovalta olisi velvollinen paljon enemmän kuin nyt tukemaan tällaista toimintaa. Tosin hallitus on tämän 11 pääluokan XV luvun 4 momentille lisännyt 100,000 markkaa viimevuotisesta, jolla perusteella valtiovarainvaliokunta on nähnyt aloitteen hyljätä. Mutta aloitteen perusteluista, joihin viittaan, enkä käy niitä enää tässä uusimaan, näkyy, kuinka avustuksen tarve on paljon suurempi. Maatalousnaisten toiminta elää heräävää nousukautta. Ohjelmaa on kovasti ja työtä on paljon. Sitä todistaa tässä aloitteen perustelujen lisäksi koottu tilasto, jota olen koonnut viiden vuoden ajalta. Esim. jäsenmäärän nousu näissä maatalousnaisten järjestöissä. Vuonna 1932 oli maatalousnaisten jäsenluku 23,7832, vuonna 1933 se oli 28,829, vuonna 1934 se oli 38,614 ja vuonna 1935 se oli 44,749 ja vuonna 1936 se oli 52,403. Jäsenmäärän nousu on siis neljänä viimekuluneena vuotena ollut 120 %. Naisosastot ovat tällä ajalla kasvaneet 260:sta 668:aan. Kotitalouskonsulenttien ja neuvojien luku on marraskuuta 1937. tässä järjestössä ollut tämän viiden vuoden aikana, sen luku seuraava: Vuonna 1932 oli kotitalouskonsulentteja ja neuvojia yhteensä 147, vuonna 1933 oli 175, vuonna 1934 oli 195 ja vuonna 1935 oli 210, vuonna 1936 oli 225. Mutta keskimääräinen palvelusaika oli tällä ajalla 7—8 kuukautta vuodessa. Kokovuotisia neuvojia oli vain 21, joten on neuvontatyö auttamattomasti joutunut silloin yksipuoliseksi, puutarhavoittoiseksi, näiden toisten tärkeiden alojen, kuten ruokatalouden, vaatetustalouden ja kodin hoidon jäädessä heikommalle osalle. Näillä neuvonnan puolilla tarvittaisiin, niinkuin aluksi viittasin, kipeää korjausta. Sitä ei voida muuten korjata kuin saamalla neuvontatyö kokovuotiseksi ja se on rahakysymys, jota ei köyhä maaseutu ilman valtion tukea omin voimin voi korjata, mutta kun uskon, että täällä tuo vastalauseessakaan ehdotettu 300,000 ei menisi läpi, niin luotan maatalousministerin myötävaikutukseen enemmän ja toivon, että ensi vuoden lisäbudjetissa hän ottaisi tämän asian jo korjauksen alaiseksi ja painan sen hänen sydämelleen täällä nyt.
Kun keskustelun aikana on voinut saada sen käsityksen, niinkuin nämä sianlihakiintiöt merkitsisivät jotakin tavattoman suurta etua, niin minä saanen vielä lyhyesti mainita, että koko kuluvan vuoden vienti on kaikkiaan 2,070,000 kiloa, josta pekonia Englantiin 1,080,000 kiloa ja noin 990,000 kiloa sianlihaa Saksaan. Kun täällä on myöskin annettu ymmärtää, että tämä vienti miltei yksinomaan tulisi Lounais-Suomelle, niin minä tahdon mainita, että pekonista tulevat osallisiksi seuraavat teurastamot: Turku, Pori, Seinäjoki, Vaasa, Kuopio, Mikkeli, Lohja ja Helsinki. Se tulee siis yhdeksän eri teurastamon kesken jaettavaksi. Ja jos me otamme nyt koko maasta vietävän, siis Englantiin ja Saksaan vietävän sianlihan, niin se jakaantuu lääneittäin tänä vuonna seuraavasti, nämä ovat likimääräisiä lukuja: Turun ja Porin lääni 870,000 kiloa, Uudenmaan lääni 120,000 kiloa, Kuopion ja Mikkelin läänit yhteensä 230,000 kiloa, Vaasan lääni 300,000 kiloa, ja Karjakeskuskunta, jonka alue käsittää pääasiassa Uudenmaan läänin, Hämeen läänin ja Viipurin läänin, 450,000 kiloa. Tästä siis huomataan, että se käsitys, mikä täällä on annettu, että muka joku määrätty kulmakunta tästä erikoisesti hyötyisi, voidaan näillä numeroilla tämä osoittaa vääräksi. Ed. Soinin puheenvuoron johdosta minä tahdon vielä huomauttaa, että jos kiintiöiden jakoperusteeksi otetaan se, kuinka paljon jollekin teurastamolle on annettu valtion lainaa, niin minun mielestäni se sangen huonosti sopii tähän tarkoitukseen, sillä jakoperusteena on oltava ennen kaikkea se, kuinka paljon jollakin paikkakunnalla on yli sen paikkakunnan kulutuksen sianlihaa. Tämän perusteella minun 'käsityskantani mukaan olisi näitä kiintiöitä jaettava, mutta jos minä olen tässä väärässä ja ed. Soini oikeassa, niin senhän sitten maatalousministeriö osaa ratkaista.