Muistutus valtioneuvoston jäsenten virkatointen , lainvastaisuudesta.
Sitten kun valtiovarainvaliokunta oli 12 päivänä toukokuuta 1959 päivätyllä kirjeellään n:o ]4 lähettänyt perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi asian, joka koskee muistutusta eräiden vuonna 1956 sekä vuosien 1957 ja 1958 vaihteessa valtioneuvoston jäseninä toimineiden henkilöiden lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa, on perustuslakivaliokunta antanut asiasta lausunnon eduskunnalle mietinnössään n:o 11, joka on pantu tähän istuntoon pöydälle. Perustuslakivaliokunnan annettua lausuntonsa valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainvastaisuudesta on eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin virkatointen lainmukaisuutta 25 päivänä marraskuuta 1922 annetun lain 6 8:n mukaan eduskunnan vallassa päättää, joko että valtioneuvoston jäsen on pantava syytteeseen valtakunnanoikeudessa sanotun lain mukaan taikka että asia on raukeava. Jos eduskunta ei suorastaan päätä, että asia on raukeava, on asianomaista valtioneuvoston jäsentä kehoitettava eduskunnalle antamaan kirjallinen tai suullinen selitys, joka on annettava kymmenen päivän kuluessa tiedon saamisesta. Eduskunta. voi siis asian käsittelyn tässä vaiheessa päättää, että käsiteltävänä oleva asia joko kokonaan tai joltakin osalta on raukeava, mutta sikäli kuin asian ei ole päätetty raukeavan, on eduskunnan vastaavasti päätettävä kehoittaa kutakin asianomaista valtioneuvoston jäsentä antamaan eduskunnalle vastuunalaisuuslain 6 $:n 2 momentissa säädetty kirjallinen tai suullinen selitys asiassa. Jos asian raukeamisesta kokonaan tai osittain tehdään ehdotus, on äänestyksessä meneteltävä siten, että äänestetään eri henkilöiden ja tarpeen mukaan eri asiain kohdalta erikseen.
Herra varapuhemies! Ns. kätilöopiston juttu, jota julkisuudessa on mainittu ,,miljoonaskandaalijutuksi”, tuli jo viime kesäkuussa vperustuslakivaliokunnasta eduskuntaan, mutta on nyt vasta joutunut täysistuntoon. Sanottakoon heti alkuun, että tässä jutussa ei suinkaan, päinvastoin kuin julkisuudessa on ehkä tahdottu odottaa, ole kysymys siitä, että ne ministe— Tiistaina 27 p. syyskuuta 1960. rit, jotka eri yhteyksissä ovat joutuneet kätilöopiston rakentamiseen liittyviä asioita käsittelemään ja ratkaisemaan, olisivat itse panneet - taskuihinsa eräitä satojamiljoonia markkoja valtion varoja. Siitähän ei ole kysymys. Valtio on kärsinyt vahinkoja siitä, että opiston rakennusurakka annettiin eräälle silloin jo konkurssikypsäksi katsottavalle yhtiölle ja että kaikista epätavallisista ' Ja epäonnistuneista — tukitoimenpiteistä — huolimatta valtion itsensä oli lopulta haettava urakoitsijansa konkurssiin ja annettävä työn loppuun saattaminen toiselle urakoitsijalle. Perustuslakivaliokunta ei ole voinut eräiden ministerien kohdalta olla toteamatta sellaista lainvastaista menettelyä opiston rakentamisasiain hoitamisessa, mikä valiokunnan mietinnöstä, käy selville. Valiokunnan tehtäviin ei ole kuulunut määritellä ja eduskunnalle esittää laskelmia valtion tässä asiassa kärsimistä vahingoista. Kun eräiltä tahoilta on väitetty perustus. lakivaliokunnan viihtyneen tämän asian parissa kovin kauan, jopa liiankin kauan, 'kerron tässä eräitä tosiasioita valiokunnan puolusteluksi. Valtiovarainvaliokunta oli, käsitellessään valtiontilintarkastajain kertomusta vuodelta 1957, todennut aiheellisiksi tilintarkastajain huomautukset kätilöopiston uudisrakennushanketta ja siihen liittyviä seikkoja koskevassa asiassa. Kun valiokunta lisäksi oli saanut tutustua Törnblomin komitean mietintöön samassa asiassa, katsoi se riittävällä selvyydellä käyneen ilmi, että kyseessä olevaa asiaa käsitelleet ministerit olivat virkatoimessaan menetelleet tavalla, jota oli pidettävä lainvastaisena. Näin ollen valtiovarainvaliokunta piti velvollisuutenaan tehdä asiassa lain edellyttämän muistutuksen ja lähetti siinä mielessä tilintarkastajain kertomuksen siltä osin perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Valtiovarainvaliokunnan kirjelmä on päivätty 12.5.1959 ja toimitettu perustuslakivaliokunnalle samana päivänä. Kirjelmä esiteltiin seuraavana päivänä ja asia otettiin ensimmäiseen käsittelyyn sitä seuraavana päivänä. Kun valtiovarainvaliokunnan kirjelmässä ei ollut mainittu nimiltä siinä tarkoitettuja ministereitä eikä liioin sitä lainvastaista menettelyä, mitä kunkin ministerin kohdalta ylimalkaisesti kuitenkin katsottiin käyneen ilmi, halusi perustuslakivaliokunta hankkia asiantuntijan selvityksen siitä, oliko mahdollista noin ylimalkaisessa muodossa esitetyn muistutuskirjelmän perusteella ottaa muistutusta asialliseen käsittelyyn. Kun tapahtuu ensi kerran eduskunnan historiassa, että joku muu valiokunta oli, havaittuaan olevan syytä muistutuksen tekemiseen valtioneuvoston jäsenen lainvastaisesta. menettelystä virkatoimessa, lähettänyt asian suoraan perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi, oli syytä vastaisenkin varalle selvittää tätä menettelytapakysymystä ja koko tätä kysymystä perinpohjaisemmin. Tässä mielessä valiokunta päätti kääntyä eduskunnan entisen sihteerin, presidentti Ahlan puoleen, jonka tiedettiin kysymystä ministerisyytteen päättämisestä eduskunnassa erikoisesti tutkineenkin. Valiokunta sai presidentti Ahlan jo seuraavaksi päiväksi selvittämään tätä pulmakysymystä. Harkinnassaan: presidentti iuli siihen tulokseen, että valtiovarainvaliokunnan kirjelmän perusteena olevista tilintarkastajain kertomuksesta ja Törnblomin komitean mietinnöstä käy riittävällä selvyydellä ilmi, keitä ministereitä tarkoitetaan ja mitä virkatoimia — valtiovarainvaliokunta pitää lainvastaisina, ja että valtiovarainvaliokunnan kirjelmä siis sisältää muodollisesti ja asiallisesti sellaisen muistutuksen kuin vastuunalaisuuslain 2 $:n 2 momentissa tarkoitetaan. Perustuslakivaliokunnan oli siis presidentti Ahlan mielestä käsiteltävä asia juuri mainitun lain säätämässä järjestyksessä. Lisäksi presidentti Ahla katsoi, että perustuslakivaliokunta ei saanut tulevassa mietinnössään rajoittua vain lyhyeen mainintaan, »Syyllinen” tai ,,syytön”, vaan sen oli esitettävä perusteltu selvitys siitä, minkä vuoksi jokin valtioneuvoston jäsenen menettely oli lainvastainen tai lainmukainen. Perustuslakivaliokunta ei presidentti Ahlan mielestä siis voinut suhtautua asiaan passiivisesti ja tyytyä vain sille lähetettyyn aineistoon asiaa harkitessaan, vaan sen oli todella aktiivisesti pyrittävä selvittämään mahdollinen lainvastainen menettely. Presidentti Ahlan selityksen hyväksyen perustuslakivaliokunta päätti ryhtyä muistutuksen asialliseen käsittelyyn. Mutta kun valiokunta katsoi, että tilintarkastajain kertomus ja komitean mietintö eivät tarjonneet riittävän luotettavaa pohjaa, jolta kysymys olisi voitu ilman muuta ratkaista, valiokunta päätti neuvotella asiasta oikeuskanslerin kanssa, erittäinkin kun sisäasiainministeriö oli jo 29.4. lähettänyt komitean mietinnön hänelle toimenpiteitä. varten. On huomattava, että perustuslakivaliokunnalla ei ole oikeutta vaatia yksityisiä kansalaisia ilman heidän suostumustaan todistajina kuulusteltavikseen. Kun laki lisäksi vaatii, että ministerin syytejuttua käsiteltäessä perustuslakivaliokunnassa. tulee käsittelyyn osallistua , vähintään 17 jäsentä” eli nykyisten säännösten. mukaan valiokunta täysilukuisena, olisi kuulustelujen suorittaminenkin näin monen miehen voimalla ollut aikaa viepää ja hankalaa. Oikeuskansleri oli määrännyt apulaisoikeuskanslerin, tohtori Mannerin suorittamaan ne toimenpiteet, joihin sisäasiainministeriön lähete saattoi antaa aihetta. Tohtori Manner ilmoitti valiokunnassa 20. 5. jo muutamaa päivää aikaisemmin virastossa ryhdytyn sisäasiainministeriön toimeksiannon johdosta asiaa tutkimaan ja lupasi toimittaa tutkimusten tuloksista tiedon perustuslakivaliokunnallekin, minkä hän arveli voivansa tapahtua ainakin eduskunnan syysistuntokauden alkuun, siis noin syyskuun puoliväliin, mennessä. : Selvyyden vuoksi tulkoon sanotuksi, että oikeuskanslerinvirastossa tapahtuneet kuulustelut ja tutkimukset suoritettiin sisäasiainministeriön eikä Pperustuslakivaliokunnan. toimeksiannosta tai pyynnöstä. Kaksi päivää myöhemmin perustuslakivaliokunta neuvotteli myös eduskunnan oikeusasiamiehen Rapolan kanssa hänen mahdollisuuksistaan avustaa valiokuntaa tarvittavien selvitysten hankkimisessa. Kun asian täytyi katsoa — sisäasiainministerjön toimenpiteen johdosta jo olevan oikeuskanslerin virastossa vireillä ministeriönkin osalta, oikeusasiamies ei pitänyt lain mukaan mahdollisena siinä vaiheessa millään tavoin puuttua asiaan. Hän onkin ollut kokonaan sivussa valiokunnan työstä. Seuraavassa istunnossaan 26. 5. valiokunta päätti jäädä odottamaan oikeuskanslerinviraston tutkimusten tuloksia ja pysäyttää asian käsittelyn syysistuntokauden alkuun saakka. Oikeuskanslerinvirastossakin oli kesä ja kesälomat, ja kun viraston käyttövoimatkin olivat vähäiset, valmistuivat tutkimusten tulokset — vasta loka-marraskuun (tienoilla. Apulaisoikeuskanslerin kirjelmä, jossa selostettiin tutkinnan tulokset, on päivätty 29. 10. ja saapui valiokuntaan joitakin päiviä myöhemmin. Kirjelmää seurannut promemoria, johon vielä sen valiokuntaan saapumisen jälkeen haluttiin tehdä korjauksia, saatiin 45- sivuisena valiokunnan toimesta painatettua 24.11. ja kuulustelupöytäkirjat 400-sivuisina konekirjoituskansliassa monistetuksi ja kirjapainossa nidotuksi. Myöhemmin lähetettiin valiokunnalle vielä suuri määrä liitteitä. Näiden asiakirjojen valmistuttua valiokunta voi vaatia asianomaisilta ministereiltä lain edellyttämät selitykset, mikä tapahtui 3.12. Näiden selitysten antamisaikaa ei ole laissa määrätty, vaan valiokunta voi sen omin toimin asettaa. Pidettiin luonnollisena, että selityksiä ei ollut syytä vaatia ennen joulua eikä joulujen väliaikanakaan, sillä valiokunta ei kuitenkaan olisi ennättänyt niitä käsitellä joulunympärysbudjettikiireitten takia, ja niin selitykset määrättiin annettavaksi 15 päivään seuraavaa tammikuuta, siis viime tammikuuta, jolloin valiokunta edellytti eduskunnan vanhaan tapaansa vielä jatkavan budjettikäsittelyä. Siitä, että valtiopäivät forseerattiin päättymään jo ennen joulua, ei ollut mitään haittaa selitysten antamisessa. Ne tulivat kaikki määräajassa, kuten voitiin todeta valiokunnan uudelleen muotouduttua helmikuun alussa. Tätä valtiopäivien välistä pitempää aikaa käytti valiokunta hyväksi sitenkin, että sen 16 päivänä joulukuuta valitsemille neljälle lakimiehelle siten voitiin varata eduskuntatyöstä joutilasta aikaa laajoihin asiakirjoihin perehtymistä varten voidakseen myöhemmin sovittuna aikana antaa valiokunnalle suulliset asiantuntijalausuntonsa. Samanlainen tilaisuus varattiin myöskin hallintoneuvos Törnblomille, ilmaistakseen mielipiteensä oikeuskanslerinviraston. promemorian johdosta. Vuoden 1960 valtiopäiviä varten asetettu perustuslakivaliokunta päätti ensi töikseen painattaa ministeriön selitykset ja kutsua hallintoneuvos Törnblomin antamaan lausuntonsa. Se tapahtui 11.2. antoivat sitten suulliset lausuntonsa prof. Honkasalo 16. 2., prof. Salmiala 23.2. ja tri Suontausta 25.2. Kun asiantuntijat kaipasivat asiaan lisävalaistusta myös oikeuskanslerinvirastossa laaditun muistion eräistä kohdista, laati valiokunnan sihteeri noista epäselvistä kohdista luettelon, joka toimitettiin asiantuntijoille Asiantuntijoista : ja apulaisoikeuskanslerillekin. Tri Manner ja kanslerinviraston — esittelijäneuvos Salonen laativat kysymyksistä selostuksen ja kävivät 17.3. valiokunnassa niiden johdosta keskustelemassa. Seuraavana päivänä kuultiin valiokunnassa kolmea Kuopion keskussairaalan rakennustoimikunnassa ollutta henkilöä ja muutamaa päivää myöhemmin saatiin heidän toimestaan sisäasiainministeriön kautta mainittua sairaalan rakentamiskysymystä selvitteleviä asiakirjoja. Tämä keskussairaala oli näet ollut myös Teoran rakennettavana maaliskuun lopusta 1955 lähtien ja sen rakentamisvaikeudet sotkeutuivat tai sotkettiin kätilöopiston vaikeuksiin. Neljäs lakimies, jolta valiokunta oli pyytänyt lausuntoa, on prof. Bo Palmgren. Kun hänen vuoronsa olisi ollut tulla valiokuntaan, hän sai kiireellisen kutsun viralliselle matkalle USA:han, ja matkan piti alkaa jo niin pian, ettei hänellä ollut mahdollista saapua sitä ennen valiokuntaan. Hänen tehtävänsä helpottamiseksi laadittiin valiokunnassa hänelle luettelo niistä kysymyksistä, joihin hänen kannanottoaan pääasiassa edellytettiin. Nämä kysymykset annettiin myöskin muille asiantuntijoille, joista prof. Salmiala, prof. Honkasalo ja tri Suontausta vastasivat huhtikuun aikana. Prof. Palmgren oli tilaisuudessa antamaan lausuntonsa valiokunnassa 22. 4. Erääseen Asunto-osakeyhtiö Munkkivuoren luovutuskysymykseen, josta mainitaan sekä komitean mietinnössä että apulaisoikeuskanslerin muistiossa, perehtyi valiokuntakin mm. kolmen henkilön kertomusten avulla huhti— toukokuun vaihteessa. Vielä on mainittava, että valiokunta oli pakotettu oma-aloitteisestikin hankkimaan Iisää asiakirja-aineistoa eräiden tärkeinä pitämiensä yksityiskohtien selvittämiseksi. Kokouksessaan 11. 5. valiokunta sitten katsoi aineistoa kertyneen niin paljon kuin sitä valiokunnan voimin voitiin kokoon saadakin, ja ryhtyi asian asialliseen käsittelyyn. Sinä päivänä —suoritettiin jo yleiskeskustelukin, mutta eräiden kiireellisten asiain vaatiessa välillä valiokunnan aikaa niiden selvittämiseen — piti laatia mietintö huoneenvuokrasäännöstelylaiksi ja antaa lausunto suurelle valiokunnalle työttömyyskassalaista — asian ensimmäinen käsittely saatiin toimittaa vasta 19. 5. Kun asian toinen ja lopullinen käsittely päästiin toimittamaan kuitenkin vasta toukokuun viimeisenä päivänä, johtui se siitä, että asian yksityiskohtien monitahoisuuden vuoksi mietiritöluonnoksen laatiminen vei ahkeralta ja taitavaksi tunnetulta sihteeriltä, joka teki yötöitäkin, viikon verran aikaa, minkä lisäksi viikon rikkonut helatorstai asetti esteitä valiokunnan täysilukuiseksi saamiselle. Edellä olevan ehkä liiankin yksityiskohtaisen selvityksen ja selostuksen olen halunnut esittää puolustaakseni perustuslakivaliokuntaa niiltä syyttelyiltä asian hitaasta hoidosta, joita vähän puolelta jos toiseltakin on esitetty. Se, että eduskunnan juuri päättyneen kesäloman takia asian käsittely on lykkääntynyt vielä muutamalla kuukaudella, ei ole ollut —perustuslakivaliokunnan — estettävissä. Kun otetaan huomioon kesäloma, joululoma ja tutkimusten odottelu, joihin kului aikaa yli seitsemän kuukautta, jolloin. valiokunta ei voinut asiaa lainkaan käsitellä, ei niitä viittä kuukautta, jotka valiokunnan effektiiviseen käsittelyyn aikaa kului, voida pitää liian pitkänä tällaisessa sekavassa asiassa. Asian lähettämiseen perustuslakivaliokuntaan on valtiovarainvaliokunnalla tietenkin ollut lakiin perustuva oikeus. Näin jäljestäpäin asiaa katsellen voidaan kuitenkin asettaa kysymys, onko yleensä ollut tarkoituksenmukaista ruveta perustuslakivaliokunnalla käsittelyttämään näin laajaa ja monimutkaista asiaa, jonka tutkimiseen ja selvittämiseen valiokunnalla itsellään ei ole ollut mahdollisuuksia, vaan sen on ollut haettava apua sivulta päin. Eduskunnan oikeutta hallituksen toimenpiteiden valvontaan nähden on tietenkin pidettävä kunniassa ja tehokkaana, mutta tässä yksityistapauksessa olisi kuitenkin ollut etukäteen harkittava, eikö tämä valvonta ehkä olisi ollut toteutettavissa myös toista, vähemmän hankalaa, mutta silti tehokasta ja nopeaa tietä. Kun tämä kätilöopiston juttu jo oli kokonaisuudessaan joutunut sisäasiainministeriön toimesta oikeuskanslerin käsiteltäväksi, voitanee pitää asian käsittelyn mutkistamisena sitä, että eduskuntakin on — valtiovarainvaliokunnan — toimenpiteellä haluttu ottamaan osansa asian hoitamisessa. Kun eduskunnan osa ei ole tuomitsevan tuomarin, siis asian ratkaisijan, vaan asiaa valmistelevasti tutkivan ja syytteestä määrää. vän osa, olisi asian kaikinpuolinen selvittäminen ollut käytännöllisempää jättää oikeuskanslerin tehtäväksi myöskin ministeriön osalta. Valtakunnanoikeushan vasta sanoo, mikä on totuus asiassa. Eduskunnan kautta on aikaisemmin valtakunnanoikeuteen — saatettu — ministerisyytejuttu, ns. salaputkijuttu, jonka perustuslakivaliokunta joutui myös käsittelemään. Sen vireillepano tapahtui siten, että valtiontilintarkastajat olivat tehneet havainnoistaan ilmoituksen suoraan eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka tutki jutun perinpohjaisesti ja lähetti tutkimustensa tulokset eduskunnan kautta perustuslakivaliokuntaan. Siinä jutussa oli siis asia valmiiksi selvitetty, silloin kun se tuli perustuslakivaliokuntaan, niin että valiokunta voi ministerien selitykset saatuaan ottaa kannan niihin täsmällisiin syytekohtiin, jotka oikeusasiamies oli sille esittänyt. Lainopillisen puolen selvittelyä varten kuuli — valiokunta — eräitä asiantuntijoita. Heistä olisi yksi vapauttanut kaikki neljä syytettyä, yksi olisi tuominnut vain yhden. Eduskunta päätti valiokunnan mietinnön mukaan nostaa syytteen kaikkia neljää vastaan, ja valtakunnanoikeus tuomitsi sitten heistä vain kaksi. Valtiontilintarkastajilla olisi tässä kätilöopiston asiassakin ollut sama tie käytettävissään, ja selvittely olisi nytkin tapahtunut kokonaan eduskunnan omien elinten avulla. Ei olisi tarvittu mitään Törnblomin komiteoita eikä oikeuskanslerinviraston promemorioita. Oikeusasiamies olisi pystynyt hoitamaan myös virkamiespuolen, joten asian hajaantuminen kahden syyttäjän hoidettavaksi olisi käynyt tarpeettomaksi, epäilemättä asian hoidolle eduksi. Mikäli valtiontilintarkastajat vastedes löytävät näiden kahden asian tapaista muistutettavaa, olisi heille suositeltava ilmoituksen tekoa eduskunnan oikeusasiamiehelle. Tämän kätilöopiston asian moittiminen ja tutkiminen on keskittynyt pääasiassa valtioneuvoston — raha-asiainvaliokunnan kahden istunnon ympärille siten kuin valiokunnan mietinnöstä käy selville. On sen vuoksi syytä tarkastella, mikä tämä raha-asiainvaliokunta oikein on. Valtioneuvoston ohjesäännössä on määrätty, että valtioneuvostossa on raha-asiainvaliokunta. Siinä on puheenjohtajana pääministeri sekä jäseninä valtiovarainministeri ja kaksi muuta ministeriä, joista toisen määrää pääministeri ja toisena on se ministeri, jonka toimialaan käsiteltävä asia kuuluu. Tarpeen vaatiessa voi pääministeri määrätä vielä yhden ministerin lisäjäseneksi. Milloin valtiovarainministereitä on kaksi, on toinenkin raha-asiainvaliokunnan jäsen. Valiokunta on silti päätösvaltainen. kolmijäsenisenäkin, mutta yhden jäsenen tulee tällöinkin olla valtiovarainministeri. » Vielä määrätään ohjesäännössä, että valiokunnan on käsiteltävä mm. ,,asiat, joilla on huomattava taloudellinen merkitys”, sekä mikäli käsiteltävänä olevan asian laatu sitä vaatii, esittelijän tulee laatia siitä kirjallinen selostus ja mietintö, jotka liitetään asiakirjoihin. Vielä on ohjesäännöstä 'määrävs, että raha-asiainvaliokunmassa tehdyt päätökset merkitään esittelylistoihin, jotka nidotaan. Asiat ovat raha- asiainvaliokunnassa vain valmistelevasti käsiteltävinä. Esittelevä ministeri on oikeutettu ratkaisemaan asian sillä tavalla, joka valiokunnassa on hyväksytty. Jos hän huomaa, että ratkaisua olisi muutettava, on hänen vietävä se uudelleen raha- aslainvaliokuntaan. Milloin valiokunta ei hyväksy ministeriön ehdotusta, on asia, jos joku valiokunnan jäsen niin vaatii, alistettava valtioneuvoston ratkaistavaksi. Raha- asiainvaliokunnassa ei siis, ihmeellistä kyllä, pidetä mitään pöytäkirjaa, vaan ainoastaan lyhyttä päätösluetteloa, joka sisältää mahdollisimman lyhyen maininnan asiasta ja tehdystä päätöksestä. Näin ollen on mahdotonta tätä tietä päästä luotettavasti selville siitä, mitä valiokunnassa todella on tapahtunui. Tässä kätilöopiston jutussa olisi pöytäkirjan olemassaolo voinut selvittää eräitä varsin tärkeitä asioita. Ensimmäisestä raha-asiainvaliokunnan istunnosta joulukuun 20 päivänä olisi pitänyt saada selville, mitä asiakirjoja siellä esitettiin, olivatko valiokunnan jäsenet tietoisia siitä, että valtion: rakennustoimikunta ehdotti opiston urakan annettavaksi ensi sijassa toiselle yhtiölle kuin Teoralle; puhuiko joku siitä, että Teoralla oli rästissä verovelkoja 25—34 milj. mk ja mitenkä näihin velkoihin suhtauduttiin; kuka puhui ja mitä lisävakuutuksista, joita Teoralta piti saada sen takia, että urakan antaminen sille muuten olisi ollut ,,uskallettua;” tiedettiinkö ja todettiinko, mitä nuo lisävakuudet olivat ja olivatko ne , riittävät”, kuten valtion rakennustoimikunta oli vaatinut; mitä sisäasiainministeri esitti vai lausuiko hän mitään; Tiistaina: 27 p. syyskuuta 1960. kertoiko valtiovarainministeri siitä, etä hän oli pari viikkoa aikaisemmin kieltänyt lähettämästä protestilistalle Teoran maksettavaksi erääntyneitä ja sen laittomasti tilittämättä jättämiä palkanpidätys-, lapsilisä- ja kansaneläkemaksuja, joiden määrä silloin oli yli 25 milj. mk; selittikö valtiovarainministeri, mitä Teoralle olisi tapahtunut, ellei hän olisi tuota kieltoa antanut. Näihin lukuisiin kysymyksiin olisi ainakin suurin piirtein voitu saada selvitystä, jos pöytäkirjaa olisi pidetty. Ei ollut kenenkään vika, ettei pöytäkirjaa pidetty, koska ohjesääntö ei sellaista edellytä. Kun kanslia. päällikkö Takki, joka oli sihteerinä, on kuollut ja kun kaikki muut läsnäolleet ovat nyt epäiltyinä ja tutkittavina siitä, ovatko he ehkä syyllistyneet vastuunalaisuuslain tarkoittamiin tekoihin taikka menettelyyn, ei heidän avullaan voi saada selvää kuvaa tapahtumista, osittain sen takia, ettei asioita enää muisteta, ja osaksi sen takia, että toiset ministerit — ministereitä oli läsnä kaikkiaan kuusi — olivat olleet oikeutettuja edellyttämään, että sisäasiainministeri ja valtiovarainministeri olivat selvittäneet heille asian sillä perinpohjaisuudella,. millä tuollainen miljardiasia. oli selvitettäväkin, ja että he sen vuoksi eivät olleet tulleet oma-aloitteisesti vaatineeksi lisäselvitystä tai asian siirtämistä valtioneuvoston käsiteltäväksi. Kun on kysymys valtakunnan arvokkaim: mista henkilöistä, : valtioneuvoston : jäsenistä (Vasemmalta: Ei se aina arvoa .määrää!), edellyttäisi mielellään; että heidän lausumakseen ilmoittamansa myöskin raha-asiainvaliokunnassa, siitä huolimatta, että: sitä ei voidakaan. pöytäkirjalla selvittää, olisi yhtäpitävä tosiasiain. kanssa. Mutta kun on kysymys siitä, onko joku tehnyt itsensä syypääksi menettelyyn, josta voi seurata moite, on tietysti inhimillistä, että hekin noudattavat kaikkien syytettyjen ensimmäistä sääntöä: kieltävät syyllisyytensä mihinkään moitittavaan tekoon, ja että he siinä tarkoituksessa myös sovittelevat sanansa asiaa jälkikäteen katseltaessa. Toinen raha-asiainvaliokunnan istunto 23 päivänä tammikuuta 1958 olisi pöytäkirjasta huolimatta jäänyt täysin pimeäksi sen takia, että kaikki siellä käsitellyt kysymykset oli pohdittu valmiiksi edellisenä päivänä pidetyssä iltakoulussa ja asiat raha-asiainvaliokunnassa nuijittiin päätökseen ilman keskustelua. Tämä iltakoulusysteemi on valtioneuvoston. ohjesäännössä tuntematon ja käsittely siellä epävirallista. Siellä pitää kuitenkin pöytäkirjaa pääministerin sihteeri, niin kerrotaan. Tätä pöytäkirjaa tuosta keskustelusta ei kukaan ministereistä ole esittänyt puolustuksekseen, ei ministeri Kiukaskaan. Perustuslakivaliokunnalla. ei kuitenkaan tästä PÖYtäkirjasta ole mitään tietoa. , Kun raha-asiainvaliokunnalla on varsin tärkeä asema valtioneuvostolle kuuluvien asiain hoidossa. ja kun siellä lukemattomien pienten asiain ohella käsitellään myös asioita, , joilla on. huomattava taloudellinen merkitys,” olisi todella välttämätöntä, että jollakin tavalla saataisiin mustaa valkoisella selvitetyksi, mitä istunnossa todella tapahtuu. Toinen hyvin vaikea ja sekaannusta aiheuttava kysymys liittyy myös raha-asiainvaliokuntaan. Se koskee ministeriöistä valiokuntaa varten valmistettavia esittelylistoja. Tämän listan tarkoitushan pitäisi olla nimensä mukaan ,esitellä” se asia, johon valiokunnan suhtautumista pyydetään. Tämä esittely on tarpeen sen takia, että valiokunnassa läsnäolevan vieraan ministeriön edustajan on mahdotonta ilman esittelyä tuntea toisen ministeriön asioita siten, että hän voisi käytettävissä olevan varsin lyhyen ajan kuluessa ottaa oikean asenteen. Kun raha-asiainvaliokunnan istunnoissa saattaa olla: hyvinkin paljon asioita, puhutaan sadoista, jopa 700:stakin asiasta kerrallaan, vaatisi esittelylistan ' valmistaminen kultakin esittelijältä suurta huolellisuutta ja perinpohjaisuutta, sillä muutenhan pääministeri ja nuo vieraat ministerit eivät voi päästä asiasta riittävästi selville. Mitä suuremmasta asiasta on kysymys, sitä perinpohjaisemmin se tietenkin olisi myös valmisteltava ja ,esiteltävä”. , On ' merkille pantavaa, että ne kaksi tapäusta;- jotka eduskunnan puolelta ovat aiheuttanesti- vastuunalaisuuslain + soveltamisvaatimuksia ministereitä vastaan, liittyvät molemmat juuri tämän raha-asiainvaliokunnan' toimintaan. Ensin salaputkijuttu osittain ja nyt tämä kätilöopiston juttu kahteen kertaan. Raha-asiainvaliokunnan toiminnassa täytyy siis olla sellaisia puutteellisuuksia joko järjestelmässä tai jo olevien säännösten sovelluttamisessa, jotka tekevät mahdolliseksi asiain myöhemmin vaikeasti selvitettävän sotkeentumisen ja valtion etujen vahingoittamisen. Nämä tapaukset saattavat nykyisellään. muodostua ; ,,viattomille” ministereille hyvinkin: piinallisiksi heidän joutuessaan ikävään välikäteen toisten ministerien takia. Käsitykseni. mukaan . pitäisi päästä siihen, että raha-asiainvaliokunnan toiminta ja päätökset olisivat täysin kontrolloitavissa ainakin sellaisissa asioissa, joilla on , huomattava taloudellinen merkitys”, kuten ohjesäännössä sanotaan. Tämän ei tarvitsisi merkitä sitä, että ,, valtion: koneisto pysähtyisi”, kuten joku ministereistä nyt on väittänyt. Se merkitsisi vain sitä, että asiat ennen raha-asiainvaliokuntaan tuloaan valmisteltaisiin sillä perinpohjaisuudella, mitä asian laatu ohjesäännön mukaan vaatii, ja että siinä on hankittu ja esittelylistaan liitetty kaikki se selvitys, mikä säännösten mukaan olisi asian selvittämiseksi hankittavakin, niin ettei jää joidenkin hatarien muistikuvien ja käsitysten varaan, onko nuo tärkeät edellytykset todella täytetty. Huono valmistelu ja esittely ovat aiheuttaneet molemmat tähänastiset skandaalit. Meillä ei ole varaa yhteiskunnan huipuillakaan suorittaa ja sietää kehnoa työtä ja siten antaa aihetta perusteltuunkin moitteeseen henkilöitä kohtaan, joiden pitäisi nauttia ei vain eduskunnan, vaan koko valtakunnan luottamusta. Tälläiset salaputken ja kätilöopiston jutut, päättyivätpä ne lopulta miten tahansa, ovat meille huonoa mainosta. Itse tähän asiaan. siirtyäkseni mainitsen, että valtakunnanoikeus oli salaputkijutussa, pyöreästi seitsemän vuotta sitten, antamassaan päätöksessä. tosin havainnut, että ministerit Aaltonen ja Peltonen olivät valtioneuvoston — raha-asiainväliokunnan — istunnossa, Aaltonen pääministerin poissaollessa puheenjohtajana ja Peltonen jäsenenä; puoltaneet avustuksen myöntämistä Salaputki Oy:lle, mutta ' koska heillä sen muistion nojalla, jonka pohjalla asian esittely valiokunnassa tapahtui, ei ollut ' perusteltua aihetta varoa, että avustusta ei tultaisi käyttämään siihen tarkoitukseen, johon se myönnettiin, ja näyttämättä: oli jäänyt heillä muutoinkaan olleen sellaisia tietoja Salaputki Oy:n silloisesta taloudellisesta asemasta, että heidän niiden johdosta olisi virkavelvollisuutensa mukaisesti pitänyt kieltäytyä puoltamasta avustuksen myöntämistä, niin ja kun Aaltonen ja Peltonen sitäpaitsi olivat olleet oikeutettuja edellyttämään, että avustuksen maksattamisessa noudatettaisiin sellaista varovaisuutta, mitä asian laatu saattoi vaatia, valtakunnanoikeus katsoi, etteivät Aaltonen ja Peltonen olleet syyllistyneet syytteessä tarkoitettuun lainvastaiseen menettelyyn. Tässä on siis ennakkopäätöksen luontoinen ratkaisu siitä, että raha-asiainvaliokunnan jäsen voidaan noilla edellytyksillä vapauttaa syytteestä. Kun tähän Aaltosen ja Peltosen tapaukseen voidaan perustuslakivaliokunnan mielestä hyvin rinnastaa kätilöopiston jutussa esiintyvien silloisen pääministeri Fagerholmin ja silloisten ministerien Jussilan, Miettusen, Tiaisen, Oittisen, Perttulan, Sumun ja Karjalaisen tapaukset niiden perustelujen mukaan, jotka mainitaan perustuslakivaliokunnan mietinnössä sivuilla 10 ja 14, joita en halua tässä nyt ruveta erikseen lukemaan, ei valiokunnan mielestä ole ollut riittävää aihetta hakea valtakunnanoikeudesta uutta ratkaisua samanlaatuisessa asiassa. Sen vuoksi ehdotan, herra varapuhemies, että eduskunta perustuslakivaliokunnan mietinnön ponsien viimeisen kappaleen sisältämän toteamuksen johdosta päättäisi asian raukeamaan näiden kahdeksan ministerin kohdalta. Mitä sitten tulee jäljellä oleviin kolmeen ministeriin Simoseen, Väyryseen ja Kiukkaaseen, ehdotan, että eduskunta ei päättäisi asiaa raukeamaan, vaan päättäisi pyytää heiltä, kultakin erikseen, eduskunnalle 10 päivän kuluessa vaatimisesta annettavat suulliset tai kirjalliset selitykset niiden muistutusten johdosta, joita perustuslakivaliokunta on heitä vastaan esittänyt käsiteltävänä olevassa mietinnössään, mitkä saatuaan eduskunta jatkaa asian ainoata käsittelyä. Tuossa jatkokäsittelyssä tulen minäkin lähemmin koskettelemaan näiden ministerien asiaa. Eduskunnalla on tietenkin oikeus määrätä asia raukeamaan ilman, että keneltäkään muistutuksen kohteeksi joutuneelta vaaditaan selitystä. Tällaisen ehdotuksen tekemistä ja hyväksymistä näihin kolmeen ministeriin nähden olisi kuitenkin pidettävä varsin arveluttavana, ja luulisin, että nämä ministeritkään eivät sellaista tahtoisi. Onhan heille varattava oikeus antaa selityksensä perustuslakivaliokunnan muistutusten johdosta, minkä jälkeen eduskuntakin voi ottaa kantansa asiallisilla perusteilla. Mikäli selitykset tyydyttävät eduskuntaa, se voi määrätä asian raukeamaan myös heidän kohdaltaan. Mutta jos tulos on päinvastainen, eduskunta päättää syytteet nostettaviksi.
Herra puhemies! Olen kiitollinen siitä, että minulle on suotu tilaisuus perustuslakivaliokunnan jäsenenä perehtyä tässä laajassa asiassa kaikkiin esitettyihin näkökohtiin. Sen perusteella olen voinut määrätä kantani juttuun, jossa yleistä mielipidettä on käsitykseni mukaan johdettu harhaan. Kuten viime torstain istunnossa korostin, ei ministerivastuulain 7 $:n yhteydessä voida käyttää tarkoituksenmukaisuusharkintaa, vaan ainoastaan oikeusharkintaa. Jokainen edustaja joutuu tosiasiassa toimimaan kuin istuva tuomari ja hänen on henkilökohtaisesti tarkkaan perehdyttävä asiaan saatavissa olevan näytön perusteella. Mikäli hän ei voi olla vakuuttunut siitä, että valtioneuvoston jäsen on menetellyt ilmeisesti lainvastaisesti, hänelle ei jää muuta mahdollisuutta kuin asettautua sille kannalle, että ministerivastuulain edellyttämää rikosta ei ole tapahtunui. Erikoisesti korostin myös sitä, että ministerisyyte vaatii selvää tai ilmeistä lainvastaisuutta. Edellytetään siis yleisiä rikosoikeudellisia säännöksiä huomattavasti selvempää lainvastaisuusastetta, ennen kuin syyte voidaan nostaa valtioneuvoston jäsentä vastaan. Tämä perustuslakimme määräys johtuu luonnollisesti siitä, että yhteiskuntamme kan nalta ei ole hyväksi, jos ministereitä kevytmielisesti syytetään esim. poliittisessa vainoamismielessä. Siksi täytyy voida todeta ilmeinen tai selvä lainvastaisuus, ennen kuin syyte nostetaan ja valtakunnanoikeuden raskas koneisto pannaan liikkeelle. Koska rikosoikeuden johtava periaate on se, että epävarmoissa asioissa asettaudutaan syyttömyyden kannalle, niin tästä johtuu, että jokainen edustaja, joka ei saatavissa olevan selvityksen perusteella voi olla täysin vakuuttunut syyllisyydestä, on velvollinen asettautumaan syyttömyyden kannalle. Mikäli edustaja jää epävarmaksi sen suhteen, onko ilmeistä lainvastaisuutta tapahtunut, niin hän ei ole oikeutettu ajattelemaan ja toimimaan siten, että tutkikoon valtakunnanoikeus asian, selviääpä se siellä. Jos hän näin menettelee, niin silloin hän toimii lainvastaisesti. Vielä vähemmän hän voi tietenkin perustella syyttävää kannanottoaan sillä, että koska yleinen mielipide vaatii syytteitä nostettavaksi, niin mitäpä minä tässä asiassa, josta nyt tosin henkilökohtaisesti en ole varma, asettautuisin yleistä mielipidettä vastaan. ar den taa ymmärtäisi, ei saa vaikuttaa asiaan, koska, kuten sanottu, kyseessä on oikeusharkinta eikä tarkoituksenmukaisuusharkinta. Edustajien kanssa keskustellessa tulee kuitenkin useimmiten esiin seuraava asennoituminen: kun en ole varma asiasta, antaa sen mennä valtakunnanoikeuteen. Tämä asennoituminen on siis väärä ja lainvastainen, sillä, kuten sanottu, täytyy olla varma ilmeisestä lainvastaisuudesta, ennen kuin asia voidaan viedä valtakunnanoikeuteen. Yleiseen mielipiteeseen vetoaminen on sitäkin vastuuntunnottomampaa tässä jutussa, koska sitä on pyritty jo vuosikausia määrätietoisesti johtamaan harhaan poliittisten tarkoitusperien vuoksi. Kun tutustuu esim. Kauppalehden 23. 9. 1960 julkaisemaan pääartikkeliin, jossa vaaditaan yleiseen mielipiteeseen viitaten, että asia on saatettava valtakunnanoikeuteen, niin joutuu valittaen toteamaan, että kyseessä ei nyt tosiasiassa ole enää oikeudenkäynti, kuten tulisi olla, vaan pelkkä poliittinen oikeudenkäynti. Näyttääkin siltä, että niin poliittinen elin kuin eduskunta ei ole tosiasiassa sopiva foorumi ratkaisemaan oikeuskysymyksiä. Tämä on tullut erittäin selvästi ilmi koko tämän jutun käsittelyn aikana. Perustuslakimme mukaan eduskunta on kuitenkin siihen velvollinen, mutta samalla velvollinen noudattamaan lain sisältöä — silloinkin, kun syyllisyyskysymys ratkaistaan. . Kuvaavaa on, että edustaja saatetaan leimata rikollisten suosijaksi, jos hän tuomarin velvollisuutta ohjeenaan pitäen päätyy toiseen lopputulokseen kuin mitä kiihoitettu yleinen mielipide vaatii. Jokainen edustaja, joka tässä asiassa joutuu asettautumaan syyttömyyden kannalle, tietää luonnollisesti, että se on poliittisesti hänelle epäedullista. Eduskunnan luonne eroaa siis täysin riippumattomista tuomioistuimista, jotka yleensä käyttävät tuomiovaltaa maassa. Lisäksi monimutkaisten ja laajojen oikeus- ja todistuskysymysten ratkaiseminen on vaikea oikeudeliisenkin koulutuksen saaneelle henkilölle. Tämänkin jutun yhteydessä kertyneeseen laajaan materiaaliin perehtyminen tulee vaatimaan edustajilta harvinaisen paljon työtä. — Epäilen, että tänä lyhyenä aikana eivät ainakaan kaikki edustajat ole omastakaan mielestään ehtineet riittävästi tutustua juttuun. — Lisäksi oikeuskysymyksiin perehtymättömyys saattaa asettaa tehtävälle ylivoimaisia vaikeuksia. Allekirjoittamassani — vastalauseessa olen perustellut kantani. Siinä olen henkilökohtaisen vakaumukseni nojalla päätynyt saatavissa olevan näytön perusteella siihen, ettei yksikään ns. kätilöopiston asiaa koskeviin ratkaisuihin osallistunut valtioneuvoston jäsen ole tahallisella tai tuottamuksellisella teolla tai laiminlyönnillä syyllistynyt sellaiseen ilmeiseen lainvastaisuuteen, jota ministerivastuulain 7 $:ssä tarkoitetaan. Haluan vielä korostaa, että tämä on minun henkilökohtainen kantani. Mitkään ryhmäpäätökset eivät mielipiteeni mukaan voi myöskään olla mahdollisia tällaisessa oikeuskysymyksessä. Lisäksi on vielä painotettava sitä, että ne asiantuntijat, jotka käsitykseni mukaan olivat perusteellisimmin ja puolueettomasti syventyneet juttuun, rikosoikeuden professorit Salmiala ja Honkasalo, olivat myös sitä mieltä, ettei yksikään valtioneuvoston jäsen ole tässä asiassa syyllistynyt selvään tai ilmeiseen lainvastaisuuteen. Edellä esitetyn perusteella, herra puhemies, ehdotan, että eduskunta päättäisi antaa asian raueta.
Herra puhemies! Kun tarkkailee kätilöopiston juttua, joka nyt tulee eduskunnan käsittelyyn, on sangen helppo havaita, että tämän asian tapeetilla pitäminen näin pitkän ajan johtuu poliittisista syistä. Poliittinen tarkoituksenmukaisuus oli leimaa-antavana sillekin keskustelulle, joka viime torstaina käytiin täällä eduskunnassa tämän asian pöydällepanon yhteydessä, ja sille äänestykselle, jossa kommunistit ja äärimmäinen oikeisto muodostivat yhteisen rintaman, minkä niminen rintama tuo sitten lienee ollutkin.
Ed. H. Manninen: Ei ainakaan kansanrintama!
Tarkoituksenmukaisuus- eikä suinkaan asialliset syyt vaativat, ettei otettu huomioon niitä perusteluja, joiden varassa tehtiin ehdotus asian jättämisestä pöydälle siksi, kun asianomaiset itsekin olisivat olleet saapuvilla. Olen aina käsittänyt, että keskusteluilla täällä eduskunnassa pyritään selvittämään jokin asia ja että keskustelujen tuloksena pyritään tai ainakin olisi pyrittävä mahdollisimman objektiiviseen ratkaisuun. Nyt käytävä keskustelu ei edistä asian ratkaisua muuten kuin sillä tavalla, että hylätään perustuslakivaliokunnan ehdotus I vastalauseen mukaisesti. Jos päätetään jatkaa asian käsittelyä, jolloin on pyydettävä selvitystä kaikilta niiltä, joilta eduskunta katsoo sitä tarpeelli-' seksi pyytää, niin asia ei ratkea tänä päivänä. Kun — perustuslakivaliokunnan. mietinnössä mainitaan myös kansanedustaja A. Simonen näiden joukossa, on muistettava, että kansanedustaja Simoselta voidaan tällainen selvitys saada vasta sitten, kun hän on palannut Tokiosta Parlamenttienvälisen liiton yleiskokouksesta, ja että hänelle on varattava 10 päivää aikaa vastauksen antamiseen. Millä tavalla tänä päivänä käytyvä keskustelu nyt edistää tai kiirehtii asian selvittämistä ja käsittelyä, jota viime torstaina niin kovasti vaadittiin? Sekä täällä eduskunnassa että sanomalehdistössä on moneen kertaan valitettu, että tämän asian selvitteleminen on ollut hidasta ja pitkällistä. Mutta tietääkseni tämä viivytys ei ole millään tavalla ollut niiden henkilöiden syytä, jotka mainitaan syytettyjen listalla. Ensimmäisen kerran koko jutun esilläoloaikana pyydettiin viime torstaina parin viikon lykkäystä sen vuoksi, että eräs asianomainen, joka on eduskunnan jäsen, voisi olla saapuvilla kuulemassa, mitä hänen eduskuntatovereillaan on hänestä sanottavaa. Tähän asti ei tällaista tilaisuutta ole ollut, sillä valiokunnan istunnoissa ei kenelläkään ulkopuolisella ole ollut mahdollisuutta asian käsittelyä seurata. Yleensä pidetään kansan keskuudessa sopimattomana sitä, että :poissaolevista puhutaan, joko hyvää tai pahaa. Tosin sellaista paljon tehdään, mutta: sitä ei pidetä korrektina. Onko tämä menettely arvoisien kansanedustajien mielestä nyt korrektiä, sen jätän heidän itsensä ratkaistavaksi. Tässä jutussa: syytettyjen ministereiden ja kansanedustajien kannalta ei tutkimusten pitkittäminen suinkaan ole ollut eduksi. Heille olisi ollut: onneksi, jos asia olisi saatu päätökseen ja lopullinen ratkaisu jo vaikkapa vuosi takaperin. Nyt asia olisi jo vanha eikä se enää pitkiin aikoihin olisi antanut aihetta. sanomalehtijutuille ja propagandapuheille, joita on jatkuvasti tämän asian varjolla muonitettu. On tosiaan sanottava, että tämä kätilöopistoskandaali, joksi sitä sanomalehdissä yleensä on nimitetty, on todellakin skandaali, mutta poliittinen skandaali, joka osoittaa, kuinka pitkälle sokeassa vihassa ja toisten kanssaihmisten mustaamishalussa eri poliittiset puolueet ja heidän äänenkannattajansa saattavat mennä. Tämä juttuhan alettiin suurieleisesti ja valtavin otsikoin, joissa jo tiedettiin kertoa, kuinka kätilöopiston rakennustoiminnassa on havaittu suuria rötöksiä ja väärinkäytöksiä ja kuinka kaikkiin näihin on syyllinen pankinjohtaja Simomonen. Muiden, esim. nyt perustuslakivaliokunnan mietinnössä mainittujen henkilöiden nimiä ei juuri mainittu, ei ainakaan otsakkeissa. He olivat vain statisteja siinä suuressa näytelmässä, joka lavastettiin Simosen mustaamiseksi. Mutta tämä on ollut sikäli huono näytelmä, että se muutamista paukkueffekteistä ja räikeästä mainosvalotuksesta huolimatta. auttamattomasti laskee loppua kohti, eikä tulos varmastikaan vastaa niitä suuria odotuksia, joita eräissä piireissä tämän asian tiimoilta elätettiin jo etukäteen. Vai tiedettiinkö jo alun perin, että tulos tulee olemaan plus miinus nolla, mutta puhuttiin vain, sillä kukapa taitaa asettaa esteitä ihmisen ajatuksen tielle? . Huomattavaa on, että tämäntapaista sanomalehtikirjoittelua jatkui koko asian tutkimisen ajan ja jo ennakolta määrätyt henkilöt tuomittiin syyllisiksi. On siis täysin luovuttu Suomen kansan vanhasta: oikeusperiaatteesta, että ensin asia tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Tätä mustaamiskampanjaa. on : vielä jatkettu koko kesän ajan. siitä huolimatta, että perustuslakivaliokunnan mietintö on: 'ollut keväästä lähtien julkinen asiakirja ja lehdet ovat siitä voineet esittää yksityiskohtaisia otteita, ja ovat myöskin voineet esittää sen tosiasian, joka kävi selville: herra oikeuskanslerin muistiosta ja joka: myös-kävi.:selville —perustuslakivaliokunnan mietinnöstä, ettei kenelläkään näistä nyt puheena olevista henkilöistä ole: ollut näiden asioiden yhteydessä mitään perusteetonta etua. Siitä huolimatta sanomalehdet: jatkuvasti puhuvat , rötöksistä”, ja: mm. Uusi Suomi ehti jo huomauttaa, ettei sellaista kansanedustajaa kuin Simonen pitäisi lähettää Suomen eduskunnan edustajaksi ulkomaisiin kongresseihin. :Samaan tyyliin jatkaa Suomen Sosialidemokraatin surkuhupainen Simppa lauantaina syyskuun 24 päivänä. Kuitenkin tämä samainen Simppa kirjoitteli muutamaa viikkoa aikaisemmin valtiontilintarkastajien kertomuksesta väheksyvässä äänilajissa. Sitä tietähän kätilöopiston juttukin tuli esille, kun valtiontilintarkastajat jälleen tekivät eräitä huomautuksia valtion asioiden hoidosta ja eräät Simpankin puoluetoverit olivat joutuneet syytteen alaisiksi oikein todellisista rötöksistä eikä vain harkinnanvaraisesta menettelystä. Simppa kirjoitti mm. seuraavaa: ,Voi tietysti olla niin, että tilintarkastajat ovat olleet aiemmin huolimattomia tai kyvyttömiä havaitsemaan epäkohtia, mutta voi olla niinkin, että joku tietty ajankohta nähdään joistakin ulkopuolisista syistä otolliseksi kovistella tiettyjä viranomaisia.” Eiköhän ajankolita ollut erikoisen sopiva vuoden 1958 talvella ministeri Simosen kovistelemiseen. ' Perustuslakivaliokunnan herra puheenjohtaja jo selvitteli niitä syitä, jotka aiheuttivat asian viipymisen perustuslakivaliokunnassa. Valiokuntaa ei voi tosiaankaan syyttää ainakaan siitä, ettei se ole parastaan koettanut. On kuultu 13 asiantuntijaa, useita heistä pariinkin kertaan. On kahlattu lävitse sellainen pino asiakirjoja, että niiden painokin jo edustaa eräitä kiloja. Mutta perustuslakivaliokunnan mietintöön sisältyy kuitenkin useita olettamuksia ja vihjeitä ja kaikkein arvovaltaisinten asiantuntijoiden — antamat selvitykset on jätetty täysin huomiotta ehkä sen vuoksi, että ne eivät valiokunnan enemmistöä miellyttäneet. Eräässä mietintönsä kohdassa valiokunta on katsonut aiheelliseksi tuoda esiin hämärän, todistamattoman syytöksen siitä huolimatta, että valiokunta, niin kuin valiokunnan arvoisa puheenjohtaja. jo lausui, on todennut sen, ettei kenelläkään asianomaisella ole ollut perusteetonta etua asian yhteydessä. Valiokunta lausuu, että sen saamien tietojen mukaan on aiheellista otaksua, että ministeri Simosen marraskuussa 1956 Asunto-osakeyhtiö Munkkivuoresta ostaman asunto-osakehuoneiston' korjauskustannukset Tooran suorittamina nousivat paljon suurempaan summaan kuin 3.3 milj. markkaan, jonka ministeri Simonen niistä maksoi, Sanotaan, että saattoivat olla jopa 7 milj. mk. Valiokunta ei kuitenkaan tätä vihjausta voi millään tavalla todistaa, ja vaikeata se onkin, sillä ne kaksi todistajaa, minä en nimitä heitä asiantuntijoiksi, joita valiokunnassa tässä asiassa kuultiin, puhuivat niin paljon ristiin, että oikeudessa valaehtoisesti kuultuina ei heidän todistukselleen olisi voitu antaa minkäänlaista arvoa. Toinen heistä, rakennusmestari Sarpolahti sanoi — tämä lausunto on otettu "valtakunnanoikeus tulisi nauhalle — että ,,Simosen huoneiston rakennus- ja korjaustyöt tapahtuivat siinä vuoden 1956 alussa, tammikuussa”. Tosiasiassa ministeri Simonen osti osakkeensa vasta 20 päivänä marraskuuta 1956. Huoneiston korjauksistä kertoessaan asiantuntijat myöskin esittävät. aivan «erilaisia selityksiä. Insinööri Väätäinen sanoo; että ,,kun ministeri Simonen oli ostanut puheena olevan osakkeen, oli huoneiston valmistuminen jo varsin pitkällä; vesijohdot olivat asennetut, . maalaustyöt käynnissä ja huoneisto muutenkin sisätyövaiheessa”. Rakennusmestari Sarpolahti taas sanoo, että , väliseinätyöt oli tehty; ne oli suurinpiirtein muurattu kaikki” -— tosiasiassa oli kuulemma muurattu vain pari väliseinää — , mutta ei ollut rapattu” eikä niin edespäin. Kummallista rakentamista, kun pannaan maalaustyöt käyntiin ennen kuin talo on rapattu. Nimittäin kysymys oli sisäpuolisista töistä. Samaan tyyliin jatkui näiden asiantuntijoiden muukin asian selvittely, mutta perustuslakivaliokunnan enemmistö otti tämäntapaiset todistukset täydestä. Sen sijaan professorit Honkasalo ja Salmiala, joita varmasti on pidettävä tämän maan parhaina valtio-opin ja rikosoikeuden asiantuntijoina, päätyivät siihen tulokseen, kun heiltä kysyttiin, onko tahallista rikollista menettelyä tapahtunut, ettei sellaista ole tapahtunut. Ja vastauksena siihen kysymykseen, onko ja missä määrin syytä lähettää asia valtakunnanoikeuteen, professori Honkasalo sänoi: , Minä en voi päästä siitä mihinkään, että tässä on kysymys enemmän harkinnanvaraisista ratkaisuista, että jos niistä pannaan ihminen valtakunnanoikeuteen, niin sitten kaikki epäonnistuneet valtioneuvoston päätökset olisi pantava valtakunnanoikeuteen, ja silloin pysyväksi instanssiksi, sillä niin paljon on epäonnistuneita ratkaisuja valtioneuvostossa.”
Välihuuto
— Ehkäpä se siitä johtuukin. Ja professori Salmiala lausui: ,,Vaikka siis voitaisiinkin todeta, että Teoran taloudellista asemaa ei oltu riittävästi entisen valtiovarainministeri Simosen toimesta selvitetty, niin on tämän laiminlyönnin toteaminen kuitenkin harkinnan kysymys. Missään tapauksessä se ei mielestäni mainitun käytettävissä olevan tutkimusaineiston valossa käsitä sellaista ilmeistä laittomuutta taikka lainvastaista suhtautumista, jota ministerivastuulain 7 $:n 1 tai 3 kohta edellyttää.” Nämä asiantuntijat olivat myöskin sitä mieltä, että valtioneuvoston raha-asioiden valiokunnan toiminnassa on eräitä puutteellisuuksia, jotka pitäisi saada korjatuksi, niin että vastaisuudessa tällaisilta erehdyksiltä säästyttäisiin. Yhtyen näiden arvossapidettyjen asiantuntijoiden lausuntoihin ja viitaten perustuslakivaliokunnan mietintöön liitettyyn ensimmäiseen vastalauseeseen pyydän, herra puhemies, kannattaa ed, Kekkosen tekemää ehdotusta.
Herra puhemies! Pyydän kannattaa ed. Lehtosen tekemiä ehdotuksia. Tämän lausuttuani oikeastaan jo onkin selvinnyt se, millekä kannalle asiassa olen asettunut, kun olen joutunut seuraamaan sen käsittelyä perustuslakivaliokunnassa. Haluaisin kuitenkin aluksi todeta, että tällaisesta asiasta on raskasta puhua ja siihen on vaikeata ottaa kantaa varsinkin, jos on ollut joskus valtioneuvoston jäsenenä ja kun tietää, että valtioneuvostossa voi tapahtua, niin kuin ed. Salmela-Järvinen täällä mainitsi, epäonnistuneita ratkaisuja siitä huolimatta, cttä kenelläkään ei ole mitään tarkoitusta aikaansaada heikkoa tulosta. Olen kuitenkin tässä asiassa joutunut omantuntoni vaatimuksesta asennoitumaan perustuslakivaliokunnan omaksuman kannan mukaisesti kahden hyvin tärkeän ja mielestäni ratkaisevan asian perusteella. Ne on kyllä perustuslakivaliokunnan mietinnössä esitetty, ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja äskeisessä lausunnossaan on myöskin niihin puuttunut. Mutta nämä asiat ovat niin kumoamattomia ja niin selviä, että niiden yli noin vain huitaisulla ei voi päästä. Ensiksikin on tosiasia, sitä ei yksikään asiantuntija ole voinut kieltää, että Teora, silloin kun se sai urakan kätilöopiston rakentamiseksi, oli täysin vastuukyvytön ja konkurssikypsä ja että tämä oli ainakin eräiden asian ratkaisuun osallistuneiden valtioneuvoston jäsenten tai valtioneuvoston virkamiesten tiedossa. Ei voida kiistää sitä tosiasiaa, että valtiovarainministeriössä täytyi tietää, että ministeriö oli kieltänyt julkaisemasta protestilistassa Teoran verovelkoja ja työväen palkanpidätysmaksuja, joita oli, niin kuin täällä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja mainitsi, urakan antamisen hetkellä suorittamatta hyvälle matkaa kolmattakymmentä miljoonaa. Kun tilanne siis oli tällainen, kun oli jokseenkin todennäköistä, jopa selvääkin, että urakka ei voinut tulla suoritetuksi sellaisen urakoitsijan toimesta, jonka taloudellinen tilanne oli tällainen ja jonka luottokuntoisuudestakin oli annettu varsin vältteleviä tietoja, niin urakan myönteinen ratkaiseminen tällaisin edellytyksin oli, jollei se ollut ilmeisesti lainvastaista, niin oli ainakin ilmeisesti valtakunnan edun vastaista. Ja ministerien vastuunalaisuuslakihan ei puhu yksistään ilmeisestä lainvastaisuudesta, vaan se puhuu myös ilmeisestä valtakunnan edun vastaisuudesta. Toinen ratkaisu, joka nyt myös oli selvästi valtakunnan edun vastainen, oli se, kun Teoran urakan suorittamisen vakuudeksi antamia vakuuksia alennettiin. Alennusta pyydettiin ja alennukseen suostuttiin sillä perusteella, että Teoralle piti olla muka mahdollista niillä papereilla, jotka täten vapautuivat, saada muualta rahoitusta, niin että urakka saattoi tulla suoritetuksi. Mutta asian käsittelyssä perustuslakivaliokunnassa on käynyt selville, että jos silloin olisi haluttu perehtyä näiden paperien todelliseen arvoon, niin olisi ollut selvää, että rahoitusta niiden perusteella ei voitu järjestää. Siitä, että näin tulisi tapahtumaan, että tässä suhteessa ehto täytettäisiin, ei myöskään millään ftavalla selvitysten mukaan ole perästäpäin edes pyritty vakuuttautumaan. Mielestäni nämä kaksi asiaa ja lisäksi se, että urakkaa annettaessa edellytettyjen lisävakuuksien hankkimista ei millään tavoin valvottu, ovat aivan selviä ja riidattomia todisteita siitä, että tässä asiassa on tapahtunut ilmeisesti valtion edun vastaista menettelyä. Mitään oleellista arvoa ei käsitykseni mukaan ole perustuslakivaliokunnassa pantu ed. Simosen ym. huoneistojutuille, joita kylläkin asian käsittelyn yhteydessä on myös selvitelty. Käsitykseni mukaan valiokunta on rakentanut kannanottonsa kokonaan, tai ainakin pääasiassa, näiden kahden oleellisen ja mielestäni erittäin ratkaisevan asian perustalle ja pohjalle. Olen siis tullut siihen tulokseen, että omasta puolestani, ellen hyväksyisi perustuslakivaliokunnan kantaa enkä olisi tukemassa sitä ehdotusta, jonka perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on tehnyt, menettelisin — virheellisesti ja omantunnon vastaisesti, sillä niin ilmeinen käsitykseni mukaan valtion edun vastaisuus tässä asiassa on ollut. Täällä on sanottu, että kysymys on ratkaistava kokonaan juridisten näkökohtien eikä lainkaan harkinnan perusteella. Se voi olla oikein. Kysymys siitä kuitenkin, milloin on kysymyksessä lainvastainen tai ilmeisesti lainvastainen menettely, on sellainen asia, jota maallikko pystyy erittäin vaikeasti ratkaisemaan, kun kuitenkin tämä toinen edellytys, valtion edun vastaisuus, mielestäni on aivan selvä ja ilmeinen. Täytyy siis jossain määrin ottaa huomioon myöskin käytännöllisiä, ei poliittisia näkökohtia. Ja se käytännöllinen näkökohta on minusta se, että jos nekin ministerit, jotka perustuslakivaliokunta ehdottaa pantavaksi syytteeseen valtakunnanoikeudessa, nyt eduskunnan päätöksen perusteella vapautetaan syytteestä, niin heidän ylleen jää puhdistamaton varjo koko heidän lopuksi iäkseen. Eivät ihmiset voi käsittää sitä, että perustuslakivaliokunta on tullut sellaiseen tulokseen kuin se on tullut, ilman perusteita, ja näin ollen siis nämä ministerit joutuisivat koko lopun ikäänsä kantamaan sitä varjoa, jonka perustuslakivaliokunnan mietintö heidän ylleen langettaa. Jos sen sijaan valtakunnanoikeus vapauttaa heidät syytteestä ja puh-distaa heidät tästä varjosta, niin puhdistuminen on mahdollista. Mikään muu instanssi ei heitä pysty syytteestä puhdistamaan eikä heidän ylleen langennutta varjoa poistamaan. Ehkä on niin, että on rikollista ja väärin ottaa tällainen käytännöllinen näkökohta huomioon, mutta minä en omantuntoni edessä ole voinut asiaa muuten ratkaista kuin näin. Mielestäni täytyy valtakunnanoikeuden puhua asiassa, koska muuten jää joka tapauksessa elämään sellainen käsitys, että rikolliset jäävät rankaisematta.
Herra puhemies! Edellisen puheenvuoron johdosta tuli minun mieleeni, että ed. Kalliokosken omaantuntoon, johon tämä asia on tehnyt syvän vaikutuksen, saattaa tehdä vaikutuksen hieman myöskin se, onko asiassa osallisena joku pappi vai ei. Eduskuntaan on tullut tämä perustuslakivaliokunnan mietintö, jossa on nähdäkseni eräs varsin suuri muodollinen virhe tai muodollinen heikkous. Tänne on tullut aina kaikenlaisia mietintöjä, joudutaan käsittelemään ehkä huomattavasti heikompiakin mietintöjä kuin tämä. Mutta nähdäkseni näin suuressa asiassa on ihmeellistä, että tulee eduskuntaan mietintö, josta itse pääasiaa, ministerivastuulain 7 $:ää ei ole edes mainittu tai sen sanamuotoa edes todettu eikä ole lainkaan pyritty paneutumaan siihen, miten tätä pykälää pitää tulkita Ei ole pyritty antamaan mitään kuvaa niistä asiantuntijalausunnoista, joita tämän pykälän tulkinnassa esillä olevassa tapauksessa on hankittu jne. Miksi näin ei sitten ole tehty? Yksinkertaisesti sen johdosta, että tämä asia ei kuulu ministerivastuulain 7 8:n piiriin. Tämä pykälä on lainattuna ed. Kekkosen ja ed. Salmela-Järvisen vastalauseeseen ja luettakoon se nyt täälläkin vielä kerran: ,Lainvastaisena menettelynä, josta valtioneuvoston jäsen tai oikeuskansleri voidaan tämän lain mukaan panna syytteeseen, pidettäköön: Jos hän virkatoimessaan on ollut avullisena ilmeiseen laittomuuteen tahi sitä edistänyt, jos hän maan ilmeiseksi vahingoksi on tahallansa väärinkäyttänyt virka-asemaansa, mikä menettely on katsottava virkarikokseksi; taikka jos hän muuten jossakin virkatoimessaan on selvästi lainvastaisesti menetellyt.” Valiokunta on ilmeisesti ajatellut, että 2 momentti tulee tässä kysymykseen. Jos 2 momentti kuuluisi jotenkin siihen suuntaan: Jos hän on aiheuttanut valtiolle taloudellista vahinkoa”, niin silloin varmasti tämän asian esille ottoon valtakunnanoikeudessa olisi kaikki aihe. Jos näin olisi, niin valtakunnanoikeudella olisi myöskin syytä istua aina ja jatkuvasti ja sillä olisi varmasti täystyöllisyys. Valtion taloudellinen toiminta on sen laatuista, että siellä tulee sekä hyötyä että vahinkoa aivan juoksevasti, se on täysin selvä asia, mutta nähdäkseni vahingon aikaansaaminen ei sellaisenaan ole tämän ministerivastuulain 7 $:n 2 momentin sisältö. Tämä tapaus ei täytä tämän momentin tunnusmerkkiä. Ei ole näytetty toteen, että olisi aiheutettu tahallaan mitään. On päinvastoin ilmeisesti eräänä suurena perusteena ollut se, että on haluttu turvata eräiden muiden valtion töiden loppuun vieminen antamalla uusi urakka, toisin sanoen pyritty käytännössä valtion edun mukaiseen taloudelliseen tulokseen. Ei ole myöskään väärinkäytetty virka-asemaa. Jos näin on tehty, niin se koskee silloin lähinnä vain sitä tapausta, jossa verojäämien julkaiseminen on estetty, Mutta tätähän ei valiokunta ole suinkaan miksikään rikokseksi sellaisenaan lopuksi laskenutkaan. Eikä myöskään täytetä sitä tunnusmerkkiä, että olisi tapahtunut mitään maan ilmeiseksi vahingoksi. Voidaan jopa sanoa, että sanonta 'maan ilmeinen vahinko? viittaa johonkin suuren luokan poliittiseen kysymykseen. Ei se, että jokin rakennusliike ei ole pystynyt viemään sovittua urakkaa läpi, ei se ole mikään ilmeinen vahinko maalle. Se on valtiolle aiheuttanut taloudellisia menetyksiä, mutta maan vahinko on jo käsitteenä eri asia. Jos kätilöopiston jutun yhteydessä on tahallaan aiheutettu eräs ilmeinen vahinko, niin se tapahtui Fagerholmin kolmannen hallituksen aikana sen päättäessä 19. 9. 1958, että kuukausikaupalla seisoneen rakennustyön jatkaminen annettiin. Puolimatka Oy:n tehtäväksi, vaikka sen tarjous ei siinä vaiheessa ollut tarjouksista halvin ja vaikka asiantuntijat, mm. rakennustoimikunnan sihteeri tuomari Vahtera, olivat ilmoittaneet, että työn teettäminen valtion omana työnä olisi tullut noin 130 milj. mk halvemmaksi kuin sen antaminen uudestaan urakalla kyseiselle rakennusfirmalle. On kuitenkin aivan tunnusmerkillistä tämän asian käsittelylle, että tätä ilmeistä vahinkoa ei ole tutkinut kukaan. Se on jätetty täysin tutkimatta. Liekö tähän sitten vaikuttanut se, että kyseinen rakennusfirma on ollut tämän Jleskisläisen sos.dem.-puolueen hoviurakoitsija - vuosikausia ja sillä on erittäin paljon tekemistä kyseisen poliittisen ryhmän kanssa
Ed. Kähönen: Fiiköhän anneta juristien selvittää tämä!
. Tämän mietinnön sellaisenaan dementoi minun mielestäni se, että ministerivastuulain 7 $:ää ei ole todella valiokunnan mietinnössä pyritty tulkitsemaan eikä tulkinnasta ole asiantuntijalausuntoja liitetty mietintöön. Tämä osoittaa sen, että valiokunnan enemmistö on ollut tietoinen, että asia ei kuulunut tämän lain tämän pykälän tämän momentin piiriin, ja sen vuoksi valiokunnan enemmistö on ilmeisesti tietoisesti halunnut johtaa kansanedustajia harhaan sillä, että se ei ole tätä tulkintakysymystä lainkaan käsitellyt mietinnössään. Haluaisin osoittaa tässä valiokunnan puheenjohtajalle selvän kysymyksen siitä, minkä vuoksi tähän kysymykseen ei ole puututtu. Miksi ei oikeusoppineiden asiantuntijalausuntoja ole otettu mietinnön liitteeseen, ja mikä on ollut tämän tarkoituksena? Täällä jo ed. Salmela-Järvinen puuttui erääseen kummallisuuteen mietinnössä. Täällä on tosiaan jo esitetty tämmöinen väite, että joku Simosen rakennuksen muutostyö on tullut maksamaan ehkäpä 7 miljoonaa. Tällaisen arvion on kuulemma antanut: joku rakennusmestari, joka on ollut niihin aikoihin Teoralla työssä, mutta juuri niihin aikoihin sitten vapautettu tehtävästään erittäin epäsäännöllisen tai säännöllisesti. epäsäännöllisen elämän vuoksi. Minun mielestäni olisi ollut paljon hyödyllisempää, että valiokunta olisi pyrkinyt totuuden selville. saamiseen ja siteerannut esim. tähän mietintöön liitettyä muistiota, jossa todetaan seuraavaa: , Rakennushallitus on apulaisoikeuskanslerin . kehoituksesta — suorittanut erikseen tutkimuksen haluttujen muutostöiden arvosta. Tutkimuksen toimittajan, insinööri Tapio Vilho Mattilan suorittamien tarkastusten, mittausten, arviointien ja laskelmien. mukaan on muutostöiden arvo vuoden 1957. hintatasoa noudattaen ollut 3076200 mk” — siis yli 200 000 mk pienempi kuin se summa, minkä kyseinen henkilö näistä muutostöistä kuittien mukaan oli aikanaan suorittanut. Täällä eduskunnassa on tästä kätilöopistoasiasta vuoden päivät käyty erittäin paljon edustajien kesken henkilökohtaisia keskusteluja. Täällä on hauska mieliala siitä, että kahdenkeskisessä keskustelussa nämä veljet täällä vasemmalla, kommunistit, ja toisaalta kokoomuslaiset, useat heistä ovat mm. minulle todenneet
Ed. Wiherheimo: ,Kansanrintama”!
— niin, tämä uudenaikainen kansanrintama, ed. Wiherheimo — käsityksenään, että eihän siitä nyt mitään tule, mutta kun lehdistö niin kovasti vaatii, niin viedään se oikeuteen
Ed. Hietanen: Älkää nyt kovin rehennelkö!
. On ts. otettu sellainen lähtökohta, että kun Kauppalehti ja Helsingin Sanomat kovin vaativat, niin eduskunnan täytyy niitä kuulla ja viedä asia oikeuteen, löytyköön pykälä, jonka perusteella näin voidaan tehdä, tai ei
Ed. Kähönen: Kukahan näin on määrännyt?
. Tämä lienee melkoisen vaarallinen linja. Eduskunnan pitäisi kai sentään ymmärtää, että ei asia ole niin yksinkertaista, että jokin lehdistön kautta maahan ja kansaan pumpattu väärä käsitys poistuu sitten sillä, että pannaan oikeus asiaa käsittelemään ja oikeus antaa mahdollisesti vapauttavan tuomion. Kyllä kai se on niin, että ei ihminen juuri tuomioistuimesta kunniaansa saa. Jos kunnia on viety, niin kyllä se maine sitten jää, olkoon, että tuomioistuimessa on todettu, että asiassa ei ole mitään sellaista, minkä vuoksi mihinkään rangaistusseuraamuksiin olisi voitu lähteä. Se on minun nähdäkseni melko kammottava harhaluulo, että tuomioistuin sellaisenaan pystyy palauttamaan ihmisten kunnian
Ed. Rapio: Pystyykös eduskunta?
. — Eduskunta voi tehdä sen, ettei se väärää asiaa lähde ajamäan liian pitkälle. — Ei liene väärin sanoa, että eduskunta tässä kysymyksessä tavallaan käsittelee myöskin omaa arvovaltaansa, sitä, haluaako se asettua Jonkin poliittisen jahdin toimeenpanijaksi vai ei. Silloin kun oikeuslaitosta aletaan käyttää joidenkin tilapäisesti muodostuvien enemmistöjen tilapäisten tahtojen toteuttajana maassa, kyllä kai silloin ollaan aika liukuvalla pinnalla. Tämä olisi minun nähdäkseni niiden syytä muistaa, jotka täällä nyt hurskastelevat lakien väärinkäyttö tarkoituksenaan ja laillisuussana niin kovin muikeasti suupielissään. "Ed. Paasio: Herra varapuhemies! Uudella kätilöopistolla sen nuoruudesta huolimatta on jo kirjava historia ja melkoinen kuuluisuus maassa. Sen , rakennustyössä” on nyt tultu niin pitkälle, että eduskunnan on tehtävä päätös siitä, onko tämän yrityksen aikaansaamisessa menetelty lakien mukaisesti vai ei Valtion korkeiden virkamiesten osuutta asiassa on jo tutkittu hovioikeu: dessa ja joitakin tuomioitakin on siinä oikeudenkäynnissä langetettu. Eduskunnan tehtävänä on katsoa, onko valtioneuvoston senaikaisten jäsenten menettely ollut joka suhteessa lain piirin sisälle jääpää voi onko asetettuja rajoja ylitetty. Uuden kätilöopiston ympärillä käyty keskustelu on ollut sen laatuista, että yleisen mielipiteen saattaa hyvinkin arvata olevan sillä kannalla, että tämä asia on tutkittava, ja jos väitettyihin väärinkäytöksiin syyllistyneitä todella löytyy, miehet on saatettava lailliseen edesvastuuseen. Fiduskunta ei kuitenkaan voi toimintansa perusteeksi omaksua muuta näkökohtaa kuin selvän oikeusperiaatieen ja sen on tehtävä. ratkaisunsa: sen mukaan, päädyttiin sitten joko langettavaan tai vapauttavaan lopputulokseen. Eduskunnassa suoritettavan käsittelyn pohjana on perustuslakivaliokunnan mietintö. Sen syntyhistoria käy ilmi valiokunnan mietinnöstä. Kuten huomataan, on perustuslakivaliokunta viipynyt tämän asian parissa alun toista vuotta. Se on pitkä aika, mutta ottaen huomioon selvitettävän asian laajuuden ja sekavuuden sekä kerääntyneen aineiston suuren 'määrän ei perustuslakivaliokuntaa mielestäni voida moittia tahallisesta viivyttelystä. Perustuslakivaliokunnan mietintö on suppea laitos koko siihen aineistomäärään nähden, jonka pohjalla valiokunnan mietintö on valmisteltu, ja jos perustuslakivaliokunnan tehtävä tässä kätilöopiston asiassa on ollut vaikea, niin myös eduskunnan edessä on vaativa tehtävä joutuessammme. päättämään, mihin toimenpiteisiin asiassa on ryhdyttävä: vai annetaanko asian tyystin raueta. Etsittäessä perustuslakivaliokunnan mietinnön pohjalta vastausta kysymykseen, löytyykö valtioneuvoston silloisten jäsenten kätilöopiston rakennusasiassa tekemistä päätöksistä tai mahdollisista laiminlyönneistä sellaisia lainvastaisia syitä, jotka edellyttävät syytteeseen asettamista valtakunnanoikeudessa ns. ministerivastuulain nojalla, on nähdäkseni kiinnitettävä tarkkaa huomiota niihin selvityksiin ja päätelmiin, joita perustuslakivaliokunta mietinnössään esittää. Kuten huomataan, perustuslakivaliokunta on päätynyt siihen tulokseen, että silloisista valtioneuvoston jäsenistä kolme olisi teoillaan ja laiminlyönneillään syyllistynyt sellaisiin lainvastaisiin menettelyihin, joista ministerivastuulaissa puhutaan, mutta muiden ministereiden ei ole katsottava — syyllistyneen lainvastaisuuteen siitä huolimatta, että he ovat valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan jäseninä eri vaiheissa joutuneet tekemään kätilöopiston rakennusasiaa koskeneita päätöksiä. Tämä kannanotto perustuu valtakunnanoikeuden aikanaan ottamaan käntaan ns. salaputkijutussa. On syytä todeta, että jos valtioneuvoston jäsen halutaan asettaa syytteeseen valtakunnanoikeudessa ministerivastuulain nojalla, on syytösaineiston oltava varsin painava. Onko esillä olevassa asiassa kiistattomia näytteitä lainvastaisesta menettelystä siinä määrin, että jonkin tai joidenkin ministerien asettaminen syytteeseen valtakunnanoikeudessa on välttämätöntä, sen selvittämiseen on perustuslakivaliokunta uhrannut paljon aikaa ja vaivaa. Nyt on eduskunnan asiana päättää, onko aineisto riittävä vai ei. Perustuslakivaliokunnan mietintöä tarkasteltaessa huomataan siinä erityisesti kohdistettavan huomiota kätilöopiston rakennusasian hoitokysymyksen kolmeen kohtaan, nimittäln rakennusurakan antamiseen, tämän jälkeiseen hoitotapaan sekä päätösvaiheeseen, jonka loppupisteenä oli urakoitsijan hakeminen konkurssiin valtion toimesta. Se aineiston määrä, joka on luonut valaistusta näihin asioitten kohtiin, on laaja. Erityisesti on syytä todeta, että perustuslakivaliokunnan toimesta on aineistoa täydennetty monella tavalla, mikä mielestäni oikeuttaa lausumaan, että valiokunnan olisi pitänyt saada se suuremmassa määrin kuin tapahtui niitä virallisia teitä pitkin, jotka ovat olleet mukana tätä asiaa selvitettäessä, nimenomaan oikeuskanslerin viraston toimesta, mutta näin ei riittävästi tapahtunut. Kun perustuslakivaliokunnalla ei ole mahdollisuutta varsinaisten kuulustelujen suorittamiseen, on tästä johtuva vaikeus suuresti haitannut valiokunnan mahdollisuutta päästä asiassa niin selvään ja lopulliseen tulokseen kuin olisi ollut tarpeen. Tutkiessaan kätilöopiston urakan antamista Teollisuus ja Rakennus Oy. Teoralle perustuslakivaliokunta on joutunut tarkastelemaan eräitä muitakin suuria valtion rakennusurakoita, jotka oli annettu mainitun yhtiön suoritettavaksi. Tällöin käy ilmi, että Teollisuus ja Rakennus Oy Teora on kolmessa suuressa rakennusurakassa joutunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin ja että se oli selvinnyt kahdesta ensimmäisestä vain erikoisjärjestelyin, joihin valtion edustajien toimesta oli ryhdytty. Mutta kolmannessa tapauksessa, nimittäin esillä olevassa asiassa, oli järjestelytehtävä ylivoimainen ja yhtiö päätyi konkurssiiin. Kaksi edellistä tapausta olivat Keski-Suomen keskussairaala, jonka urakan Teora-yhtiö sai vuonna 1953, ja Kuopion keskussairaala, jonka rakentaminen annettiin Teora-yhtiön suoritettavaksi vuonna 1955. Kätilöopiston rakentaminen annettiin 'Teora-yhtiön tehtäväksi vuonna 1956. Kaikkien kolmen urakan yhteydessä esiintyi Aarre Edvard Simosen nimi. Mietinnössään perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen mielestäni merkittävään seikkaan, että vaatimusta kätilöopiston rakennuksiin käytettävän teräksen määrästä alennettiin ensimmäisten kilpailutarjousten jälkeen noin 1100 tonnista nähtävästi siihen 800 tonniin, jota eräs ensimmäisen urakkatarjousvaiheen yrittäjä piti oikeampana, mutta jota määrää, kuten tiedetään, ensimmäisessä vaiheessa ei hyväksytty. Tämä uusi kannanotto rakennusteräksen määrään nähden oli todennäköisesti omaksuttu sen päätöksen edellä, jolla eräiltä ensimmäiseen kilpailuvaiheeseen osallistuneilta yrittäjiltä pyydettiin uusintatarjoukset. Tässä vaiheessa kiintyy huomio siihen, että Teora-yhtiö oli saanut , jostakin tietää”, kuten mainitaan mietinnössä, että rakennustoimikunnan kanta teräksen määrään nähden oli muuttunut, ja yhtiö otti sen huomioon uutta ehdotusta tehdessään. Muiden yrittäjien tarjouksista voi tehdä sen johtopäätöksen, etteivät toiset urakkaa uudelleenlaskeneet olleet tästä kannanmuutoksesta tietoisia. Perustuslakivaliokunnan tietoon ei ole tullut, ettei tämä johtopäätös olisi oikea. Näin päädyttiin siihen, että Teora-yhtiön tarjous oli rakennuttajan kannalta edullisin, ja yhtiö sai työn. Maallikon mielestä kysymys siitä, oliko Teoran tarjous ehdottomasti rakennuttajalle, siis valtiolle, edullisin tällaisten olosuhteiden vallitessa, on vähintäänkin epäilyksen alainen. Myöhemmin kävi ilmi, ettei niin todella ollut, mutta se seikka ei ollut vielä nähtävissä, kun ratkaisu urakan antamisesta Teoralle tehtiin. Perustuslakivaliokunta kiinnittää mietinnössään huomiotaan myös niihin monilukuisiin tapauksiin, joissa Teora-yhtiön maksettavaksi langenneiden ennakkopidätysjäämien julkaiseminen protestilistalla estettiin. Vaikka tälle seikalle ei sinänsä voitaisikaan perustaa vaatimusta valtioneuvoston jäsenen syyttämisestä — valtakunnanoikeudessa — sellaisesta lainvastaisesta teosta, jota ministerivastuulaki tarkoittaa, niin tällainen toistuva menettely on omiaan kiinnittämään huomiota. Muiden tapahtumien yhteyteen asetettuna se valaisee omalla lisäpainollaan sitä ilmeistä seikkaa, että Teora-yhtiö oli erikoisen huolenpidon kohde, todennäköisesti syistä, jotka käyvät esille valiokunnan mietinnön muista kohdista. Kysymys, jonka selvittämiseen perustuslakivaliokunta on yrittänyt huolellisesti paneutua, on Teora-yhtiön urakan loppuunsaattamisen varmistamiseksi vaadittujen takuiden alentaminen. Tämän toimenpiteen vaiheet käyvät ilmi valiokunnan mietinnöstä. Näyttää ilmeiseltä, jopa selvältä, että takuiden alentamiseen on suostuttu ilman pakottavaa syytä, ja kun tämän kautta ei voitu helpottaa Teora-yhtiön taloudellista tilaa, tuotettiin valtiolle vahinkoa. On luonnollista, että perustuslakivaliokunta on joutunut kiinnittämään huomiota myös siihen kysymykseen, onko kätilöopiston rakennusurakan antamisesta Teora-yhtiölle ollut jollekin tai joillekin silloisille valtioneuvoston jäsenille suoranaista tai välillistä taloudellista hyötyä. Tätä seikkaa selvitettäessä on jouduttu tutkimaan mm. Asunto-oy. Munkkivuoren — osakekauppoja ja eräässä niistä suoritettuja monivaiheisia muutostöitä. Kysymystä on selvitetty laajasti valiokunnan mietinnössä, joten en niihin tässä puutu. On vain todettava, että henkilökohtaisen hyötynäkökohdan puolelle lankeaa painoa, mikä lisääntyy sen kautta, että Teora-yhtiön takuupapereiden joukossa oli Asunto-oy. Munkkivuoren osakkeita, joika näin maallikon käsityksen mukaan olisivat joutuneet vaaraan, jos Teora-yhtiön puolesta jätettyjen takuiden alentamiseen ei olisi valtion puolesta ryhdytty. Mainitsemani seikat ovat ne pääkohdat, joihin huomio kohdistuu tutkittaessa perustuslakivaliokunnan mietintöä. Valiokunnan mietintöön liittyy kaksi vastalausetta. Ensimmäisessä päädytään siihen lopputulokseen, ettei ole näytetty yhdenkään silloisen valtioneuvoston jäsenen syyllistyneen ministerivastuulain edellyttämiin lainvastaisuuksiin ja että enemmät toimenpiteet tässä asiassa saisivat raueta. Toisessa vastalauseessa tullaan täysin päinvastaiseen tulokseen ja katsotaan, että kaikki kätilöopiston rakennusasian kanssa tekemisiin joutuneet valtioneuvoston silloiset jäsenet ovat syyllistyneet ministerivastuulain tarkoittamiin lainvastaisiin tekoihin. Valiokunnan mietintö on siis enemmistön kannan mukainen, joskin sen taakse asettuneista jotkut saattavat olla eräiden lainvastaisuutta perustelevien mietinnön kohtien suhteen epäilevällä kannalla. Kuitenkin on mielestäni katsottava enemmistön päätyneen siihen, että mietinnöstä ilmenevin perustein kolmelta silloiselta ministeriltä on pyydettävä lain tarkoittama selitys valiokunnan mietinnön johdosta. Jos eduskunta tähän kantaan yhtyy, jää myöhemmän käsittelyn varaan lopullinen kannan määrittely siitä, onko syytteen nostamiseen valtakunnanoikeudessa jotakin tai joitakin silloisia ministereitä vastaan riittäviä perusteita vai onko asia kokonaan raukeava. Mielestäni perustuslakivaliokunnan mietintö on sen laatuinen, että katson tarpeelliseksi selvityksen pyytämisen niiltä kolmelta henkilöltä, joihin valiokunnan mietinnön perusteella päädytään ja joista valiokunnan puheenjohtaja teki ehdotuksen. Yhdyn tässä vaiheessa myös siihen valiokunnan käsitykseen, ettei muilta valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan jäseninä kätilöopiston rakennusasian kanssa tekemisiin joutuneilta ole aihetta selitystä vaatia. Mitä tulee siihen, olisiko eduskunnan päädyttävä joidenkin valtioneuvoston tämän asian yhteydessä mainittujen jäsenten syytteeseen saattamiseen valtakunnanoikeudessa, siihen nähden voidaan määritellä kanta myöhemmin eli sen jälkeen kun ne selvitykset on saatu, joista nyt on päätettävä, ellei koko asia jo tässä vaiheessa eduskunnan päätöksellä raukea.
Herra puhemies! Ed. Salmela-Järviselle pyytäisin huomauttaa, että on hieman kummallista se kiivailu, millä hän täällä esiintyi. Sivullinen saa sen vaikutelman, ettei asiassa olisi oikeutta edes selvityksen vaatimiseen, vaan että tämä asia pitäisi heti jättää tähän. Täällähän perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja selvin sanoin selitti, millä tavalla tämä asia kulkee eteenpäin. Näiltä kolmelta herralta Simonen, Väyrynen ja Kiukas vaaditaan selvitykset annettavaksi kymmenen päivän kuluessa tiedoksisaannosta. Lisäksi ed. Salmela-Järvinen sanoi, ettei tähän koko keskusteluun olisi saanut ryhtyä, koska ed. Simonen ei ole saapuvilla. Kyllä asia niin on, että ed. Simosella on taas tullut vähän kirjaamisessa sekaannusta. Suomalaisen miehen tapaan hän tiesi, että juttu tulee esille; hänen olisi pitänyt jäädä kotio, mutta matkan pääksi tulikin Tokio. Sinänsä tämän asian tässä vaiheessa käsittelyyn ei ole mitään estettä. Yhdyn täysin niihin ajatuksiin, joita ed. Kalliokoski täällä esitti, ja niihin vielä vähän täydennystä. Viljo Rantalan toimiessa ministerinä on valtiovarainministeriö 17 päivänä lokakuuta 1952 antanut maan verolautakunnille seuraavanlaisen kiertokirjeen: ,Tehostaakseen laiminlyötyjen ennakkopidätysten ja työnantajan lapsilisä- ja kansaneläkemaksujen perimistä valtiovarainministeriö katsoo tarpeelliseksi määrätä, että verolautakuntien puheenjohtajien tulee ensi marraskuusta lähtien, lähettäessään laiminlyödyistä suorituksista laatimansa maksulipun ulosottoviranomaiselle ulosottoa varten, samanaikaisesti lähettää laiminlyönnistä ilmoitus protestilistalla julkaisemista varten osoitteella Kauppalehden protestilista, Helsinki Fabianinkatu 28. Ilmoituksen, joka on lähetettävä kolmena kappaleena, tulee sisältää maksuvelvollisen täydellinen nimi ja kotipaikka sekä maksamattomien ennakkopidätysten ja lapsilisä- ja kansaneläkemaksujen ynnä veronlisäysten yhteinen määrä. Ilmoitusta ei lähetetä niistä laiminlyönneistä, joissa maksamaton määrä on pienempi kuin 50000 markkaa.” Täällä ed. Kalliokoski jo sanoi, että tämä kielto julkaista protestilistalla valtion verojäämiä on sellainen seikka, jota ei missään vaiheessa ole pystytty kiistämään. Perustuslakivaliokunnan mietinnössä on mainittu ensimmäiseksi kieltopäiväksi joulukuun 4 päivä 1956. Silloin oli tällaisten rästien määrä 25 187 197 mk, ja valtiovarainministerinä oli silloin herra Aarre Simonen. Kätilöopiston tutkimuskomitean mietintöön. on hänen ansioluettelostaan otettu seuraava kohta. Rakennustoimikunnan puheenjohtaja Simonen oli melkein koko rakennustoimikunnan puheenjohtajana toimimansa ajan valtioneuvoston jäsenenä. Hänet nimitettiin ja määrättiin kauppa- ja teollisuusministeriksi 25 päivänä lokakuuta 1954 sekä vapautettiin tästä määräämällä 3 päivänä maaliskuuta 1956 valtiovarainministeriksi, mistä hänet vapautettiin 27 päivänä toukokuuta 1957 sekä määrättiin sen jälkeen 2. 9. 1957 pääministerin sijaiseksi ja ministeriksi käsittelemään valtioneuvoston kanslian toimialaan kuuluvia asioita, josta hänet vapautettiin 31 päivänä lokakuuta 1957. Siis 1952 on valtiovarainministeriö antanut tällaisen kiertokirjeen, ja ministeriön oma päällikkö on ensimmäisenä rikkomassa tätä kiertokirjettä lähettämällä tuo kielto julkaista protestilistalla Teora Oy:n verojäämiä. Ed. Salmela-Järviseltä pyytäisin tiedustella, onko tässä nyt toteutunut hallitusmuodon määräys siitä, että kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Minä voin sanoa, että liian paljon on tässä valtakunnassa surullisia merkkejä varsinkin pienyrittäjien taholta siinä mielessä, että kun nämä valtion verojäämät ovat ilmestyneet protestilistalle, niin punaiset lamput ovat syttyneet maan liike- ja luottolaitoksissa, luotto on katkennut ja tie on alkanut kulkea kohti konkurssia vääjäämättä. Näin on toisten osalta, ja pyynnöt eivät ole johtaneet mihinkään lykkäykseen. Mistä sitten johtuu, että 4 päivänä joulukuuta 1956, jolloin ei ollut vielä allekirjoitettukaan Teora Oy:n kanssa urakkasopimusta, herra Simonen antoi tällaisen kiellon? Tälle teolle on tietenkin etsittävä vaikutin, ja perustuslakivaliokunnan laajasta mietinnöstä se selviääkin osittain. Siellä mainitaan, että samanaikaisesti oli jo päättymävaiheessa Kuopion keskussairaalan rakennushanke, joka oli myöskin Teora Oy:n urakoima, ja siellä samoin oli näitä verojäämiä rästissä. Vaikuttimeksi näin ollen voitaisiin olettaa se, että herra Simosen tarkoituksena oli saada Kuopion keskussairaala päätökseen ja siinä mielessä estää näitten verojäämien tulo protestilistalle. Ehkä siinä yhteydessä voi ajatella jo asian niinkin, että hänen suunnitelmissaan oli johdattaa asiat niin, että urakkasopimus tulee solmituksi kätilöopiston osalta myöskin Teora Oy:n kanssa ja silloin ei ole soveliasta näiden verojäämien protestilistalla ilmoittaminen. Voi olla näinkin. Kolmas motiivi on myöskin mainittu perustuslakivaliokunnan mietinnössä ja kuuluu seuraavasti: ,,Tässä yhteydessä on kiinnitet: tävä huomio siihen, että Aarre Edvard Simonen oli 20 päivänä marraskuuta 1956 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostanut Teollisuus ja Rakennus Oy Teoran toimitusjohtajalta Lyytikäiseltä 8300000 markan hinnasta asunto-osakkeet, jotka oikeuttivat Asunto Oy Munkkivuoren omistamassa talossa sijaitsevan noin 230 neliömetrin suuruisen asuinhuoneiston hallintaan”. Niin, tässä yhteydessä, jos täällä pöntössä olisi matalamielinen henkilö, hän voisi kehitellä ajatusta esim. siihen suuntaan, onko sopivaa, että proletariaatin edustaja hankkii tällaisen loistohuoneiston 230 m2. Mistä ovat nämä miljoonat tulleet? Onko hän nähtävästi käsittänyt väärin Marxin opin? Kun Marx selittää kasautumisteoriaa, niin ei hän tarkoittanut, että näiden miljoonien pitää kasautua ed. Simosen käsiin
Vasemmalta: Kokoomuslaisten!
. Ainakin jos hänen käsityksensä tässä kohti on oikea, niin silloin jää selvittämättä Marxin kurjistumisteoria, sillä ei se ainakaan ed. Simosen osalta näytä toteutuvan. Mutta niin kuin sanoin, tällaisen ajatuksen voi esittää vain matalamiolinen henkilö. Minä en voi tällaista esittää
Ed. Suonpää: Kuka sen ajatuksen esitti?
. Ed. Kalliokoski oli aivan oikeassa siinä, kun hän myöskin käsitteli tätä kohtalokasta joulukuun päivää, sillä joulukuun 20 päivänä 1956 urakkasopimus vasta allekirjoitettiin. Jos tuona joulukuun 4 päivänä olisi lähetetty protestilistalle tämä yli 25 milj. markan suuruinen valtion verojäämäluettelo, niin Teoran konkurssi olisi syntynyt, eikä meidän veronmaksajien maksettavaksi olisi jäänyt sitten tätä vahinkoa, mikä tässä on syntynyt, vahinkoa johon vielä lopulla palaan. Näitä kieltoja annettiin tämän ensimmäisen kiellon jälkeen Teoran jutussa kaikkiaan kahdeksan kertaa, ja viimeisen niistä on antanut ministeri Ahti Karjalainen, jolloin rästien määrä oli 18.4 milj. mk. Tämä herra Simosen osalta. Sitten nykyinen maaherra Kiukas. Hän on kolmas näistä henkilöistä, ja hänen kohdaltaan luonnollisesti on jokainen kansanedustaja tutkinut, mikä on hänen laiminlyöntinsä. Täällä on jo viitattu juuri Vakuutusyhtiö Varan takuun alentamiseen. Siitähän on tässä muistiossa merkitty seuraavasti: , Koska sisäasiainministeri Kiukkaan — ja hallitussihteeri Nevalan olisi asian johdosta käytyjen neuvottelujen ja hankittujen selvitysten perusteella pitänyt käsittää, ettei Teora enää siinä vaiheessa ilman urakkasopimuksen täydellistä muuttamista olisi pystynyt viemään kätilöopiston rakennustyötä loppuun, heidän ei olisi pitänyt 23. 1. 1958 pyytää raha-asiainvaliokunnalta lupaa mainittujen lisävakuuksien takaisin luovuttamiseen, Vakuutusyhtiö Varan 29. 12. 1956 antaman 90 milj. markan takauksen alentamiseen 33 milj. markaksi eikä lupaa saada antaa Teoralle maksutaulukon viimeisestä erästä Teoran perusteettomasti vaatimaa 15 milj. markan suoritusta. Huomattava nimittäin on, ettei Varan ole katsottava esittämillään vperusteilla vapautuneen alkuperäisestä takaussitoumuksestaan ja että se myöhemmin itsekin oli luopunut siinä kohdin tekemistään väitteistä. Raha-asiainvaliokunnan, jonka on katsottava olleen Teoran maksukyvystä ja taloudellisesta asemasta tietoinen, ei myöskään olisi pitänyt antaa sisäasiainministeriölle lupaa edellä mainittujen toimenpiteiden suorittamiseen, jotka ovat aiheuttaneet välittömästi valtiolle vahinkoa ainakin takauksen alentumisen kohdalla 57 milj. mk. ja maksutaulukon viimeisen erän käyttämisen kohdalla 12 450 000 mk, jonka määrän Teora oli ehtinyt nostaa”. Komitean hankkimien tietojen mukaan rakennusaikaista takausta ei yleensä alenneta rakennustyön kestäessä. Komitean käsityksen mukaan sisäasiainministeriö ja raha-asiainvaliokunta ovat tässä kohdin menetelleet virheellisesti ja aiheuttaneet valtiolle vahinkoa. Tämä onkin se kohta, jossa on puhuttava siitä, minkä verran valtiolle on syntynyt vahinkoa. : Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja täällä jo ilmoitti, että tämän puolen käsitteleminen ei ole kuulunut perustuslakivaliokunnalle, ja sen vuoksi tästä mietinnöstä siitä ei löydykään mainintaa. Jonkinlaisen kiinnekohdan saa siitä, että kun Teora 8. 2. 1958 joutui konkurssitilaan, niin konkurssivalvonnassa 8. 7. 1958 valtio valvoi erilaisia saamisiaan 480304 241 mk. Konkurssituomiossa on valtion saamisen toteuttaminen jätetty riippumaan välimiesten päätöksestä ja tähän samaan muistioon on merkitty, että välimiehet totesivat valtion saamiseksi Teora Oy:ltä 342 281 901 mk. Tämä kohta kuuluu tässä mietinnössä seuraavasti: ,Välimiesten määräämät asiantuntijat ovat arvioineet kätilöopistossa suoritetun työn arvon käypien hintojen mukaan. He ovat tulleet tulokseen, jonka mukaan Teora oli ehtinyt suorittaa enemmän kuin 46 % koko työstä. Komitean mielestä voidaan Teoran suorittaman työn rahallinen arvo parhaiten laskea hyväksytyn urakkasopimuksen puitteissa, koska kaksi kilpailevaa urakoitsijaa oli tarjoutunut ottamaan työn tehdäkseen ainakin urakkasopimuksessa sovitusta 915 milj. markan hinnasta tai sitä halvemmallakin. Koska näyttää kiistattomalta, että Teoran tekemän työn määräksi on arvioitava 47%, on yhtiön katsottava nostaneen liikaa noin 174 milj. mk. Näin ollen, kun Teoran kanssa sovitusta urakkahinnasta oli töiden keskeydyttyä nostamatta 311 milj. mk ja lopputyön suoritus uudelle urakoitsijalle annettuna maksoi 619.1 milj. mk, on todettava, että sellaista vahinkoa, joka sisältää vain keskeytyneen työn loppuun viemisen kustannukset, on katsottava aiheutuneen noin 308 milj. mk.” Kuten aikaisemmin on mainittu, välimiesoikeus on tuomiossaan velvoittanut Teoran konkurssipesän suorittamaan kätilöopiston rakennustoimikunnalle vahingonkorvausta edellä mainitun 341 281 901 mk. Vaikka tarkastelee yksinomaan näitä kahta asiaa, tuota protestilistakieltoa ja tätä takuun alentamista, niin näissä on jo riittävästi menetelty sillä tavalla kuin perustuslakivaliokunnan enemmistö mietinnössään on lausunut, ja lienee kai oikeus ja kohtuus, että kaiken tämän jälkeen herroilta Simonen, Kiukas ja Väyrynen vaaditaan selitykset, joten siinä suhteessa olen samalla kannalla kuin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Valtakunnanoikeudessa tulee sitten myöskin valtion korvausvaatimus punnittavaksi. Tietysti Simosen ja Väyrysen kohdalta on vaikea sanoa, mikä se on, mutta herra Kiukkaan kohdalta tämä on minun nähdäkseni selvä yhteenlasku. Kun vastoin tosiseikkoja mennään alentamaan 90 milj. markan takuu 33 miljoonaan, niin siinä on valtiolle aiheutettu vahinkoa 57 milj. mk; ja kun hän sisäministerinä määrää. maksettavaksi 12 450 000 mk, maksutaulukon viimeisen erän, johon ei ollut aihetta, niin vahingon määräksi jää silloin 69 450 000 mk.
Herra puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva kätilöopistojuttu on eräs niistä monista viime vuosien suurista väärinkäytösjutuista, joissa yhteiskunnan johtopaikoilla olevien vaikutusvaltaista asemaa on väärinkäytetty joko taloudellisten etujen saamiseksi itselleen tai läheiselle järjestölle tai muutoin aiheutettu . vahinkoa valtiolle, kunnille ja muille yhteisölle. Kätilöopiston rakennustöiden keskeytyminen ja rakennusliikkeen konkurssi vuoden 1958 alussa aiheuttivat valtiolle yli 300 milj. markan vahingon. Pienistä summista ei siis ole tässä kysymys. Sanotaan, että useinhan rakennusliike tekee konkurssin, jolloin rakennuttajalle tulee tappiota. Tässä tapauksessa on kuitenkin monia seikkoja, jotka osoittavat, että valtion puolesta on asioita hoidettu huolimattomasti ja välinpitämättömästi tai on kyseessä suorastaan tarkoituksellinen valtion vahingoksi tapahtuva oman henkilökohtaisen edun tavoittelu. Kätilöopiston rakennustöissä tapahtuneet väärinkäytökset ovat olleet jo 21/2 vuotta, rakennusyhtiön konkurssista lähtien, julkisen keskustelun alaisina ja osa jo myöskin oikeuskäsittelyssä. Kuitenkin täällä eduskunnassa on vaadittu entisiä ministereitä koskevalta osalta käsittelyn vielä nytkin lykkäämistä sillä verukkeella, kun yksi asianomaisista, entinen ministeri Simonen on ulkomailla eikä voi osallistua täällä eduskunnassa asian käsittelyyn. Tämä on kovin kevyt, jopa naurettava veruke. Minkä vuoksi hänet valittiin ja minkä vuoksi hän antoi ryhmänsä valita itsensä Tokioon lähteneitten valtuuskuntaan, vaikka oli tiedossa kätilöopistojutun esilletulo täällä eduskunnassa? Toinen seikka on lisäksi se, etteivät kaikki muutkaan syytetyt voi olla täällä osallisina asian käsittelyssä, kun eivät ole edes eduskunnan jäseniä. Tällaisia syytettyjä ovat entiset ministerit, nykyiset maaherrat Kiukas ja Miettunen. Lisäksi näistä syytetyistä eivät eduskunnan jäseniä ole entiset ministerit Tiainen, Oittinen, Karjalainen, Perttula ja Sumu. Tämän asian käsittelyssä ei ole suurtakaan asiallista eroa, onko joku syytetyistä Rovaniemellä tai Mikkelissä tai mahdollisesti käymässä Tokiossa asti. Jokainen on tasa-arvoisessa asemassa, sillä jos eduskunta ei anna asian raueta, jokainen saa kymmenen päivää aikaa siitä, kun hänelle kehoitus annetaan, antaa selityksensä menettelyynsä. Jos jonkun syytetyn matkallaolo olisi esteenä kätilöopistojutun käsittelyyn eduskunnassa, olisi hyvin epätietoista, päästäisiinkö tätä asiaa ollenkaan käsittelemään vai järjestäisikö aina käsittelypäivänä joku syytetyistä entisistä ministereistä itsensä maan rajojen ulkopuolelle. Perustuslakivaliokunnan mietinnössä on kätilöopistojutun tapahtumia yksityiskohtaisesti selostettu, joten rajoitun vain aivan oleellisimpien väärinkäytösten käsittelyyn, sikäli kuin niihin ovat ministerivastuulain alaiset valtioneuvoston jäsenet osallistuneet. Tärkeimmät seikat, joihin tässä yhteydessä on kiinnitettävä huomiota, ovat ensinnäkin kätilöopiston pääurakan antaminen vuonna 1956 jo silloin täysin konkurssikypsälle Rakennus Oy Teoralle ja toiseksi välittömästi Teoran konkurssin edellä tapahtunut takauksien alentaminen, ja luonnollisesti on tarkastettava sitä, kenellä näistä väärinkäytöksistä on vastuu. Rakennus Oy Teora oli mm. vuonna 1953 saanut rakentaakseen Jyväskylän keskussairaalan. Jo tämän työn yhteydessä Teora joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja konkurssin partaalle. Ministeriön ja muiden valtion virkamiesten erikoistoimenpiteillä ja maksujärjestelyillä konkurssi kuitenkin silloin vältettiin. Vaikka Teoran taloudellinen tilanne oli tällainen, sisäasiainministeriön taholta painostettiin Kuopion keskussairaalan rakennustoimikuntaa vuonna 1955 tekemään Kuopion keskussairaalan urakkasopimus samaisen Teoran kanssa. Rakennustoimikunta ei tähän suostunut, kun Teora ei ollut voinut toimittaa edes vaadittuja takaussitoumuksia. Sisäministeriölle Rakennus Oy Teora oli kuitenkin niin rakas, että rakennustoimikunnalle lähetettiin silloisen sisäministerin Väinö Leskisen allekirjoittama määräys, jolla rakennustoimikuntaa koetettiin pakottaa kiireellisesti hyväksymään ministeriön esittämä kanta, vaikka Teoran takauksia ei ollut vielä silloinkaan toimitettu rakennustoimikunnalle. Rakennustoimikunnan puheenjohtaja ei katsonut voivansa suostua tällaiseen menettelyyn ja erosi tehtävästään. Ministeriö määräsi kuitenkin heti väliaikaisen puheenjohtajan viikoksi, ja kun sitten nimitettiin uusi varsinainen puheenjohtaja, oli urakkasopimus Teoran kanssa jo tehty. Sisäasiainministeriö ja ministeri Väinö Leskinen olivat ajaneet tahtonsa läpi. Kätilöopistojutun missään vaiheessa ei ole tutkittu niitä vaikuttimia, jotka ajoivat sisäministeriötä ja -ministeriä tällaisen ratkaisun painostamiseen Kuopion keskussairaalan työn antamiseksi Rakennus Oy Teoralle. Kuopiolaiset olivat alusta alkaen selvillä, että Teora ei pysty rakennustyötä loppuun saattamaan, ja niin kävikin, vaikka myöhemmin Teora oli saanut tukityökseen kätilöopistorakennuksenkin. Teoran tultua maksukyvyttömäksi ja keskeytettyä työt rakennettiin Kuopion keskussairaala kuitenkin takaajien kustannuksella valmiiksi. Niin kuin tiedämme, sai Teora vielä siis kolmannenkin suuren valtion sairaalan, kätilöopiston rakentamisen. Tämän viimeisen urakkasopimuksen tekoa edelsi monta mielenkiintoista vaihetta. Tarjouskilpailun perusteella kätilöopiston rakennustoimikunta suositteli sisäasiainministeriölle rakennusurakan tekemistä halvimman tarjouksen jättäneen Arvonen Oy:n kanssa, mihin myös valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta antoi suostumuksensa. Tätä urakkasopimusta ei kuitenkaan koskaan lopullisesti tehty Arvonen Oy:n esitettyä lisäehtojaan. Uusintatarjouksen jälkeen kätilöopiston rakennustoimikunta ehdotti sisäasiainministeriölle urakkasopimuksen tehtäväksi Rakennus Oy Teoran kanssa. Kun tämä ehdotus tuli valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnassa käsiteltäväksi 20 päivänä joulukuuta 1956, ei noudatettu edes voimassa olevia säännöksiä, vaan ne sivuuttaen raha- asiainvaliokunta hyväksyi urakkasopimuksen tehtäväksi Rakennus Oy Teoran kanssa, mikä tapahtuikin vielä saman päivän iltana. Kovaa kiirettä siis pidettiin. Nyt tulee eteen kysymys valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan vastuusta. Se ei voi olla vain muodollista asioiden käsittelyä, vaan sisältää myös asiallisen vastuun tehdyistä päätöksistä. Valtioneuvoston ohjesäännön 47 8:n mukaan ja valtiovarainministeriön 10 päivänä helmikuuta 1956 lähettämän ohjekirjeen mukaan urakkasopimusta koskeva asia oli saatettava valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan käsiteltäväksi. Valtioneuvoston ohjesäännön 47 $:n mukaan on tällainen asia, jollei raha-asiainvaliokunta yhdy ministeriön esittämään ratkaisuun eikä ministeri siitä luovu, alistettava valtioneuvoston ratkaistavaksi. Näin ollen raha-asiainvaliokunnan kokoukseen 20. 12. 1956 osallistuneet ministerit kantavat täyden vastuun kätilöopiston rakennustöiden urakkasopimuksen hyväksymisestä, koska asiaa ei viety valtioneuvoston ratkaistavaksi. Mainittuun raha-asiainvaliokunnan kokoukseen — osallistuneet ministerit hyväksyivät urakkasopimuksen tekemisen Teoran kanssa, vaikka raha-asiainvaliokunnalla ei ollut kaikkia niitä asiakirjoja, jotka voimassa olevien . säädösten mukaan olisi pitänyt ennen päätöksentekoa hankkia. Valtion rakennustoimikunnasta annetun valtioneuvoston päätöksen mukaan olisi ollut ennen urakkasopimuksen käsittelyä valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnassa hankittava valtion rakennustoimikunnan lausunto siitä, kenelle rakennustyö olisi annettava, kenen kanssa siis urakkasopimus olisi tehtävä. Tällainen valtion rakennustoimikunnan lausunto oli kyllä olemassa ja siinä rakennustoimikunta oli suositellut sopimuksen tekemistä Suomen Tehdas- ja Asuinrakennus Oy:n eikä Teoran kanssa, koska Teoran huono taloudellinen tila oli silloin tiedossa. Tätä asiakirjaa valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta ei edes hankkinut itselleen, vaan teki päätöksen urakkasopimuksesta Teoran kanssa. Mainitussa kokouksessa kaikki raha-asiainvaliokunnan jäsenet saivat tietää Teoran taloudellisen aseman heikkouden. Kukaan päätökseen osallistuneista ei voi kieltää, etteikö tiedossa olisi ollut Teoran taloudellinen asema, koska raha-asiainvaliokunta tarkistamatta edes luottotietoja asetti urakkasopimuksen erikoisehdoksi sen, että Teora tavanmukaisten takuiden lisäksi antaa lisävakuuksia. Valiokunnan kevytmielistä asiain käsittelyä osoittaa sekin, että valiokunta ei määritellyt edes lisävakuuksien suuruutta eikä laatua. On ilmeistä, että edellä mainittuun valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan kokoukseen osallistuneet ministerit menettelivät virheellisesti ja valtion edun vastaisesti hyväksyessään kätilöopiston rakennusteknillisen urakan antamisen jo pitkän aikaa konkurssikypsänä olleelle Rakennus Oy Teoralle. Koko kätilöopistotyönsä ajan Teora oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, jotka kasvoivat vuoden 1958 alkuun mennessä sellaisiksi, että konkurssi oli väistämättömästi edessä. Tässä vaiheessa jälleen silloinen valtioneuvoston — raha-asiainvaliokunta teki 23. 1. 1958 hämmästyttävän päätöksen alentamalla rakennustyön sopimuksen mukaisen loppuunsaattamisen vakuutena ollutta vakuutusyhtiö Varan antamaa takausta 90 milj. markasta 33 milj. markkaan. Tästä päätöksestä aiheutui valtiolle 57 milj. markan vahinko. Todellisuudessa vahinko on paljon suurempi, koska tuon 90 milj. markan takauksen turvin työ todennäköisesti olisi saatu miltei valmiiksi. Työn keskeytyminen ja uuden urakoitsijan tulo nostivat suuresti valtion tappioita. Ratkaisua tehdessään kaikki ministerit olivat siis tietoisia Teoran taloudellisesta tilanteesta ja edessä olevasta konkurssista. Tällaista tilannetta vartenhan takuu oli olemassa. Mutta juuri silloin kun sitä olisi tarvittu, takuusumma alennettiin. Tämä on valtiota kohtaan selvästi rikollista menettelyä. Parin viikon kuluttua tästä takuun alentamispäätöksestä Teora sitten valtion toimesta haettiin konkurssiin. Tässä yhteydessä antaa ainakin ajattelemisen aihetta sekin, että silloinen valtiovarainministeri Lauri Hietanen ei voinut osallistua raha-asiainvaliokunnan päätöksen tekoon tässä asiassa, koska hän oli kyseisen vakuuden antaneen Vakuutusyhtiö Varan hallintoneuvoston puheenjohtaja, saman yhtiön, jonka antamia takuita alennettiin. Hyvin läheiset suhteet siis näyttävät olleen hallituksen ja niin rakennusyhtiön kuin sen takaajienkin kesken. Niin kuin jo mainitsin, tämä kätilöopiston jutun käsittely on venynyt kovin pitkälle ja eräillä on ollut vieläkin aikomus lykätä ratkaisun tekoa. Hitaita ovat kiireet silloinkin, kun on kyseessä herrojen rötösten selvittely. Eräissä piireissä ja sanomalehdissä oltiin aluksi kovin innokkaita tämän jutun selvittämisessä. Ne luulivat silloin, että yksin kätilöopiston rakennustoimikunnan puheenjohtaja Simonen joutuu syytettäväksi. Kun on selvinnyt, että samalla tavoin ovat syyllisiä monet muut, on noiden aikaisempien paljastusintoilijoitten into laimentunut. Nyt he haluaisivat asiaan sellaisen ratkaisun, että Simosen seuraksi enintään pari muuta ministeriä uhrataan syntipukeiksi. Poliittinen peli ja ,tarkoituksenmukaisuussyyt? kuvastuvat takaa, vaikka he vieläkin puhuvat laista ja oikeudesta. Tämä kätilöopistojutun käsittely on osoittanut, että eduskunta ei ole oikea paikka jonkun oikeudellisen kysymyksen ratkaisemiseksi. Täällä vaikuttavat poliittiset tekijät ja poliittiset voimasuhteet. Sen vuoksi pitäisi asia kokonaisuudessaan saattaa valtakunnanoikeuden tutkittavaksi. Poliittisen pelin tuloksena nyt osa lainvastaiseen menettelyyn osallistuneista ministereistä koetetaan vapauttaa eduskunnan äänestyspäätöksellä, jos perustuslakivaliokunnan kanta täällä hyväksytään; mutta toiset, ehkä eivät sen vähempää syylliset, asetettaisiin oikeudelliseen vastuuseen, Tilanne on lisäksi sellainen, että vaikka valtakunnanoikeuden käsittelyn yhteydessä selviäisi, että kaikki nyt kyseessä olevat entiset ministerit ovat syyllisiä, ei valtakunnanoikeus voi vetää heitä vastuuseen, ellei eduskunta ole heitä kaikkia päättänyt syytteeseen asettaa. Sen vuoksi ei täällä eduskunnassa saisi millään poliittisilla perusteilla tapahtuvaa karsintaa suorittaa, vaan kaikki valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan kyseessä oleviin lainvastaisiin päätöksiin osallistuneet entiset ministerit olisi asetettava valtakunnanoikeudessa syytteeseen. Suomen kansa on jo perin juurin kyllästynyt yhteisten varojen väärinkäytöksiin, ja kansan silmissä ei eduskunnan mahdollinen poliittisilla perusteilla tapahtuva syyllisten vapauttamispäätös puhdista syyllisten mainetta. Tämän puolen selventämiseksi on ehkä hyödyllistä kertoa, miten syntyi perustuslakivaliokunnassa nyt käsiteltävänä olevan mietinnön enemmistöpäätös. Tätä asiaa oli perustuslakivaliokunta tutkinut yli vuoden ajan. Oli kuultu asiantuntijoita ja luettu kymmeniä senttejä paksut pinot kuulustelupöytäkirjoja ja muita asiakirjoja, kunnes vihdoin päästiin päätöksen tekoon. Kaikilla valiokunnan jäsenillä oli tiedossa, että kokooomuksen, sosialidemokraattien, kansanpuolueen, ruotsalaisten ja ainakin osan maalaisliiton valiokuntaedustajien kesken oli pidetty yhteinen kokous ja päätetty, mitä enemmistöpäätöksellä valiokunnan mietintöön kirjoitetaan. Ensimmäisenä käytti puheenvuoron ruotsalaisen ryhmän edustaja Meinander, joka esitti vain Aarre Simosen synneistä perustelut ja ehdotuksen hänen lainvastaisen menettelynsä toteamisesta. Ed. Meinanderin puheenvuoron mukaan ei siis muita syyllisiä näyttänyt olevankaan. Sen jälkeen kansanpuolueen ed. Hyytiäinen luki entisen ministeri Väyrysen synnit. Kansanpuolueen edustajan mielestä ei kai muita syyllisiä ollutkaan, ei hän ainakaan puheenvuorossaan muita esittänyt. Kun sitten sosialidemokraattien puolesta ed. Paasio puhui, niin selvisi, että vain entinen ministeri Kiukas on syyllinen. Ei ed. Paasio ainakaan muita ehdottanut syyllisiksi eikä perusteluissaankaan muista puhunut. Näin poliittisen kompromissin tuloksena kukin edellä mainituista poliittisista ryhmistä oli saanut valita yhden syyllisen. Entä kokoomus? Eikö se halunnut yhtään syyllistä? Ei kokoomuskaan suinkaan tuosta porukasta halunnut aivan sivussa olla, vaikka se ei pitänytkään välttämäitömänä enää omaa syyllistään lisätä. Tuo Meinanderin, Hyytiäisen ja Paasion lukema asiakirja olikin syntynyt kokoomuksen omassa pajassa. Kokoomus oli pääjärjestelijänä, mutta ei suinkaan vain vaatimattomuudesta, vaan tarkoituksenmukaisuussyistä oli asiakirja paloiteltu edellä mainitsemieni edustajien esitettäväksi. Sosialidemokraatit, kansanpuolue ja ruotsalaiset olivat saaneet kukin esittää yhden osan kokoomuksen tekstistä, ja tästä sitten valiokunnan sihteerin piti koota mietintö niin kuin tekikin. Jos eduskunta ottaa samalla tavalla kuin perustuslakivaliokunta tässä asiassa oikeuden jakamisen, on se voiman ja vallan oikeutta, jolla silläkin on suuri arvonsa; mutta on silloin turhaa puhuakaan, että se olisi oikeudenmukaisuutta ja lakien noudattamisen valvontaa. Ministerien vastuunalaisuuslaki on myös osa maamme oikeusjärjestystä. Jos sitä väärinkäytetään vapauttamalla poliittisten kompromissien tuloksena osa syyllisistä ilman oikeudenkäyntiä ja lähettämällä osa poliittisten näkökohtien mukaisesti valtakunnanoikeuteen tuomittaviksi, horjuttaa se entistä enemmän kansalaisten luottamusta oikeusjärjestyksemme puolueettomuuteen. Valtiovarainvaliokunta lähettäessään tämän asian perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi lausui, että asia ei saa jäädä vastaisen varalta annettavien huomautusten ja kehoitusten varaan, vaan että siinä ne henkilöt, joiden todetaan virkavelvollisuuksien vastaisella toiminnallaan aiheuttaneen valtiolle tappiota, viivyttelemättä saatetaan teoistaan ja laiminlyönneistään laillisella tavalla vastuuseen. Kätilöopistoa tutkinut komitea samoin kuin eräät perustuslakivaliokunnan kuulemat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan edellä mainittuihin valtiolle vahingollisiin päätöksiin osallistuneet entiset ministerit ovat menetelleet lainvastaisesti. Samaten — perustuslakivaliokunnan mietintöön liittyvässä IT vastalauseessa kansandemokraattiset — valiokunnan jäsenet kantanaan esittävät, ,,että valtioneuvoston — raha-asiainvaliokunnan kokoukseen 20. 12. 1956 osallistuneet entinen pääministeri Karl-August Fagerholm sekä entiset ministerit Aarre Edvard Simonen, Vilho Tiainen, Mauno Nikolai Jussila ja Martti Juhani Miettunen ovat kätilöopiston uuden rakennuksen rakennusteknillisistä töistä tehtävästä — urakkasopimuksesta päätettäessä menetelleet lainvastaisesti ja että valtioneuvoston — raha-asiainvaliokunnan — kokoukseen 23. 1. 1958 osallistuneet entiset ministerit Reino Henrik Oittinen, Urho Johan Kiukas, Ahti Kalle Samuli Karjalainen, Toimi Aku Sumu ja Hans Ensio Perttula päätettäessä Vakuutusyhtiö Varan takauksen alentamisesta ovat menetelleet lainvastaisesti sekä että kunkin edellä mainitun entisen ministerin lainvastainen menettely on ollut sellaista kuin eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten virkatointen :lainmukaisuutta 25 päivänä marraskuuta annetun lain 7 $:ssä tarkoitetaan.” Edellä olevan perusteella kansandemokraattinen eduskuntaryhmä on sitä mieltä, että kaikkia edellä mainittuja entisiä ministereitä kehoitetaan antamaan ministerien vastuunalaisuuslain 6 $:n mukainen selitys, jonka jälkeen eduskunta päättää muista toimenpiteistä. :
Herra puhemies! Olemme käsittelemässä suurta huomiota herättänyttä ja aineistoltaan erittäin laajaksi paisunutta syytettä kätilöopiston rakennuskysymyksessä. Tutkimuspöytäkirjoista ilmenee, että tavalla tai toisella on tähän asiaan sotkeutunut entisten ministereiden lisäksi koko joukko korkeita virkamiehiä. Kansandemokraatteja lukuunottamatta kaikki puolueet, jopa erilaiset puoluevivahteetkin ovat edustettuna syytettyjen tai asiaan sotkeutuneiden joukossa. On ymmärrettävää ja inhimillistä, että perustuslakivaliokunnan jäsenten enemmistön objektiivisuus oli ankaralla koetuksella heidän jouduttuaan käsittelemään puoluetoveriensa asiaa. Nyt kun asia on saatu eduskuntaan, voinemme kaikki olla yksimielisiä siitä, että se on selvitettävä viivyttelemättä. Samalla voimme todeta tyydytyksellä myös sen, että eduskunnassa on ainakin yksi puhemies, joka ei ole esteellinen tätä asiaa käsittelemään, muussa tapauksessa tilanne saattaisi muodostua erittäin mutkikkaaksi. Tässä kätilöopistoasiassa suoritti perustuslakivaliokunta erittäin perusteellisen ja aikaa vaatineen tutkimustyön. Ministeriön syyksi voitiin lähinnä lukea se, että he olivat joko huolimattomuudesta tai ymmärtämättömyydestä aiheuttaneet valtiolle vahinkoa. Mainitut viat tuntuvat sivumennen sanottuna, ainakin mitä ymmärtämättömyyteen tulee, olevan valitettavan yleisiä johtopaikoilla olevien keskuudessa. Lähiaikoina tulee eduskuntaan sellaisiakin selvitettäviä kysymyksiä, joissa ministerit ja virkamiehet eivät ole osanneet vetää selvää rajaa valtiolle kuuluvan omaisuuden ja yksityisten omaisuuden välillä, ja sekaantumista omistussuhteissa on siten päässyt syntymään. Näiden joukossa on sellaisia tapauksia, jotka ovat rikoksen laatuun sekä valtion kärsimään vahinkoon nähden huomattavasti suurempia kuin tämä jossain määrin ylimainostettu kätilöopistoasia, ja scn vuoksi lienee paikallaan, että muutamiin näihin, vertailun vuoksi, kiinnitetään huomiota. Perustuslakivaliokunta etsii parhaillaan sitä 1500 miljoonaa, joka siirtyi vuosina 1952—1953 valtion varoista kahden puunjalostusyhtiön käyttöön. Siirron suorittivat silloinen ulkoministeri Tuomioja ja hänen apunaan oli kansanhuolto-osaston päällikkö Kopola. Mistään tämäntapaisesta toimenpiteestä ei sentään tämän kätilöopistoasian yhteydessä ole kysymys. Tuomioja uskoi Kopolan myytäväksi 5 000 milj. markan arvosta Suomen Pankille kertynyttä ylihintaan ostettua Argentiina-valuuttaa. Kopola perusti New Yorkiin erääseen liikepankkiin eräänlaisen arvopaperikaupan. Kopolan omissa nimissä olleen tilin kautta kulkivat nuo 5 000 miljoonaa, ja kun viimeinen valuuttaerä oli myyty, oli Kopola saanut kokoon vain 3500 milj. mk. Puuttuvaa 1 500 miljoonaa ei voitu kirjata Suomen Pankin tileihin eikä sitä voitu ottaa ilman, ettei noin suurta vajausta olisi huomattu, mistään valtion rahastostakaan. Siksi se lainattiin erillisestä kauppa- ja teollisuusrahastosta ja perittiin takaisin vuosien mittaan kansalta kahvin ylihintana. Nyt ovat tilit tasan Suomen Pankissa ja kauppa- ja teollisuusrahastossa, niin kuin hyvinhoidetussa kirjanpidossa pitää ollakin. Valtion kukkarosta tosin puuttuu ne 1500 milj. mk, jotka kansalaiset ovat hiessä otsin kahvin ylihintana maksaneet, ne puuttuvat, koska rahat ovat parin puunjalostusyhtiön kassaholvissa. Oikeudenmukaisuus edellyttäisi, että kun kerran selvitetään ministerien tekemiä rikkomuksia niin kätilöopistoasiassa kuin muussakin, että ne selvitetään perusteellisesti kaikilta kohdin, myös mainitsemieni asioiden kohdalta. Vuonna 1954 vaati eduskunta, harvinaista kyllä yksimielisesti, että tämä Kopolan ja Tuomiojan asia on tutkittava ja syylliset saatettava asiasta vastuuseen. Tutkimusta suoritettiin miltei viiden vuoden ajan oikeuskanslerin virastossa ja eduskunnan piti pariinkin otteeseen uudelleen muistuttaa asiasta, ennen kuin se saatiin sieltä pois. Tämän asian käsittely, niin kuin huomataan, on ollut vieläkin hitaampaa kuin kätilöopistoasian käsittely. Samaan aikaan, kun näitä ulkomaisia kauppatoimia suoritettiin, oli Kopolan käytössä myös kotimaassa kaksi, yhteismäärältään yli 600 milj. markan suuruista salattua postisiirtotiliä. Näille tileille kerättiin varoja laittomina ylihintoina ja käytettiin
Eduskunnasta: Asiaan!
Tuomiojan ja Kopolan määräämiin tarkoituksiin, tosin useinkin laillisiin tarkoituksiin. Eduskunta ja hallitus eivät olleet tietoisia näistä erikoislaatuisista liiketoimista. Näiden väärinkäytösten rinnalla vaikuttavat kätilöopiston sekavuudet suorastaan vaatimattomalta näpertelyltä. Selvittämättä on edelleen sellainenkin asia, että valtion velkojen joukkoon on siirretty eräs 2300 milj. markan suuruinen yksityisen puunjalostusyhtymän velka
Oikealta: Mikä firma se on?
. Tämäkin on mielestäni ainakin samansuuruinen asia kuin kätilöopiston asia. Valtio on maksanut tästä velasta jo kahdeksan vuotta sekä korot että kuoletukset kuten omasta velastaan. Suoritettu devalvaatio tosin, mikä on nyt sivuseikka, on korottanut tämän velan yli 3 mrd. markaksi. Eduskunta ei ole milloinkaan hyväksynyt tätä velkaa ja se on kai jäänytkin eduskunnalle esittämättä siksi, kun velkaa otettaessa pitäisi velkaa vastaavan rahamääränkin jossain näkyä. Valtio ei ole saanut mitään vastinetta velastaan, se on saanut vain maksuvelvollisuuden. Kun tämä kätilöopistoasia saadaan selvitetyksi, on välttämätöntä selvittää kaikki todetut laittomuudet ja syyllisyyden tultua todetuksi määrätä rangaistus, ei suinkaan puoluevärin, vaan rikoksen suuruuden perusteella. Kansalaiset on saatettava samaan asemaan lain edessä. On kerta kaikkiaan juuritettava pois sellaiset pyrkimykset, ettei ministereitä ja muita johtavia henkilöitä rangaista silloin, kun he ovat rikkoneet lakia. Kansamme keskuudessa elää ihmeteltävän sitkeästi sanonta ,ei korppi korpin silmää noki”. Rikosten puolustelijat ovat tänään osoittaneet, että tällä kansan käyttämällä sanonnalla on edelleen oikeutensa.
Herr talman! Det är inte utan orsak man känner olust över ait ett sådant betänkande som grundlagsutskottets skall behöva komma upp i den lagstiftande församlingen. Man hade hoppats, att värt rättssamhälle redan skulle ha kommit sä långt i utveckling och stadga, att inte själva riksdagen skulle behöva utöva räfst och rättarting med offentliga skandaler. Detta är inte värdigt vär demokrati. För min del ville jag uppfatta föreliggande betänkande som en sund reaktion inför mot hederlighet, lag och rätt stridande företeelser, som mycket allmänt förekommit under efterkrigsären. Det är tid pä att hela värt folk verkligen vaknar och reagerar inför sädant. Vi har under senare är fätt höra sä mycket om ohederlighet och försumlighet hos sådana, som folk haft rätt att vänta ärlighet och ansvar av i uppgifter inom samhälls- och statsliv. Den ena skandalen har avlöst den andra, och när detta även berör innehavare av mycket höga poster i vär stat, är det inte underligi, om förtroende för myndigheter och förtroendemän pä ett mycket betänkligt sätt undergrävts, och respekten t.o.m. för rättens majestät har uppmjukats. Talet om rättstöta har allt sin orsak. Det ser ut som om den blivit ett frätande sär i samhällskroppen. Och det betänkliga och farliga är, att hedersoch moralbegreppen blir alltmer utsuddade och dunkla. Denna utveckling har man velat se som en följd av t.ex. krigsärens demoraliserande inflytande. Det kan sä vara, men det hela vittnar om grundskador i värt folks själ, vilka fär ses som resultat av brister i uppfostran, inte minst i hemmen, samt i tendensen till drift bort frän normer och prineiper, som tidigare varit vägledande och uppfiordrande. . Lika beklagligt är också, att det nödvändiga politiska samarbetet mellan partierna och politikerna på ett betänkligt sätt berörs av det moraliska förfallet. Knappast inom något parti har man tyvärr kunnat låta bli att i hänsynslöst propagandasyfte föra fram anklagelser och insinuationer mot politiska motståndare, som man kanske haft nytta av att misstänkliggöra. Detta har också skett i nu berörda fall. Att sådant förekommer skapar allmän förvirring bland folket och är även ett bevis på, huru behövlig en definitiv sanering är, så att varhelst rättsröta i laga ordning bevisats föreligga, detta må beivras. Vi skulle önska, att något så ovärdigt inte skall få fortsätta som att förseelser, begångna av enskilda, aktiva politiker, skall av andra användas som vapen i de normala politiska äsiktsmotsättningarna och intressekonflikterna. Därför torde det vara på sin plats att de i betänkandet berörda personerna beredes tillfälle att avge förklaring och, ifall de med skäl kan förmodas ha gjort sig skyldiga till lagstridigt förfarande, må riksrätten fria eller fälla. Huvudsaken är, att rätten hävdas, så att inte politiska anti- eller sympatier får spela någon roll i sammanhanget.
Herra puhemies! Kun tutustuu perustuslakivaliokunnan käsittelyn alaisena olevasta asiasta antamaan mietintöön, voi todeta, että perusteellisesta ja aikaa ehkä liiankin paljon vieneestä tutkimuksesta huolimatta on raskauttavaksi katsottavaa aineistoa kertynyt niin vähän, että on olemassa ilmeinen ristiriita mietinnön lopputuloksen ja sen yleisen käsityksen välillä, jonka suuri yleisö asiasta on saanut. Tiettyä näyttöä on kuitenkin esitetty siitä, että valtioneuvoston jäseninä toimineiden ministerien Simosen, Väyrysen ja Kiukkaan syyksi jää sellaista lainvastaista menettelyä kuin ministerivastuulaki edellyttää, ja kun oikeusvaltiossa noudatettavat periaatteet edellyttävät, että ne, joita vastaan täten on näyttöä kertynyt, riippumatta syytteeseen, olen asiaa perustuslakivaliokunnassa seuranneena päätynyt siihen käsitykseen, että asia on mainittujen ministereiden osalta, elleivät heiltä vaadittavat selitykset ehkä anna muuhun kannanmäärittelyyn aihetta, saatettava tuomioistuinkäsittelyyn, samalla kun asia muiden valtioneuvoston jäseninä puheenalaisen asian käsittelyyn osaaottaneiden henkilöiden kohdalta saa raueta. . Tähän tulokseen päädyttäessä on painavana kannanottoon vaikuttavana seikkana otettava huomioon myös se, että valiokunta- ja eduskuntakäsittely enempää kuin sitä edeltänyt tutkintamenettelykään eivät voi saattaa selville sitä, mitä varsinaisessa oikeudenkäynnissä on mahdollista selvittää, ja että sen jälkeen kun edellä mainittujen henkilöiden maine ja kunnia asian julkisuudessa saaman tavattoman huomioon vaikutuksesta on saatettu vaaraan, vain puolueeton oikeudenkäynti takaa heille mahdollisuuden joko vapautua siitä varjosta, jonka kätilöopiston rakentamiseen liittyvät seikat ovat heidän asetetaan — virka-asemastaan. ylleen heittäneet, tai sitten tulla oikeudenmukaisesti saatetuiksi teoistaan edesvastuuseen. Tämän perusteella, herra puhemies, yhdyn kannattamaan ed. Lehtosen ehdotusta.
Herra puhemies! Eduskunnan nyt suorittaessa erikoislaatuista tehtäväänsä preliminäärisenä tuomarina ja vasta päättäessä selitysten pyytämisestä sen selvittämiseksi, ovatko eräät valtioneuvoston jäsenet syyllistyneet lainvastaiseen menettelyyn virkatoiminnassaan, on vielä ennenaikaista lausua mitään kenenkään syyllisyydestä tai syyttömyydestä. Sen sijaan on nyt paikallaan oikean kuvan saamiseksi tapahtuneesta kiinnittää huomiota eräisiin näkökohtiin, jotka antavat aihetta sellaiseen epäilykseen, että hallintojärjestelmässämme, siltä osalta kuin on kysymys valtioneuvoston työskentelystä, on eräitä puutteita, jotka johtavat siihen, ettei valtion etua voida kaikissa olosuhteissa tehokkaasti valvoa. Tämän vuoksi ja kun, riippumatta siitä tuloksesta mihin eduskunta tulee syyllisyyskysymyksessä, joka tapauksessa jää tosiasiaksi, että valtio on kätilöopiston jutussa kärsinyt vahingon, joka olisi voitu asioiden toisenlaisella hoidolla välttää, pyydän saada tässä yhteydessä hieman kiinnittää huomiota eräisiin hallinto- organisaatiotamme koskeviin ongelmiin, jotka nykyisin on ratkaistu mielestäni varsin epätyydyttävästi. On syytä kiinnittää huomiota siihen tapaan, jolla valtioneuvostossa valmistellaan valtion toimesta tehtävät urakkasopimukset ja valvotaan näiden sopimusten täyttämistä. Muodollinen menettelyhän on sellainen, että alan teknillisen asiantuntijaelimen, valtion rakennustoimikunnan, annettua lausuntonsa ja — valtioneuvoston —raha-asiainvaliokunnan hyväksymisen urakkasopimuksen tekemiseen asianomainen ministeriö päättää antaa rakennushanketta varten asetetulle rakennustoimikunnalle oikeuden tehdä urakkasopimuksen, minkä jälkeen sitten sopimus tehdään ja rakennustoimikunta valvoo rakennuttajan etuja kykyjensä mukaan ja sikäli kuin toimikunnan pääasiassa luottamustoimiset jäsenet ehkä voivat käyttää aikaansa tällaiseen tehtävään. Rakentaminen on ensisijaisesti tekniikkaa, mutta nykyajan yhteiskunnassa se on myöskin suurelta osalta juridiikkaa. Tässä suhteessa asiantuntemus puuttuu valtioneuvoston virkamiehiltä arveluttavassa määrin. Kun tämän totean, tarkoitukseni ei ole vähääkään väheksyä niiden valtioneuvoston virkamiesten hallinnollista pätevyyttä, joiden tiedoissa ja taidoissa nyt rakentamisasioista kyseen ollen voidaan havaita puutteita. Se sisäasiainministeriön vanhempi hallitussihteeri, joka valmistelee ja esittelee mm. sairaalarakennusta koskevat asiat, tuntee epäilemättä sangen hyvin sairaalalain julkisoikeudelliset säännökset, tietää miten kuntien ja kuntienliittojen toiselta puolen ja toiselta puolen valtion väliset suhteet on järjestettävä. Mutta rakentamiseen liittyvä juridiikka on yksityisoikeutta, jonka hallitseminen vaatii kokonaan toisenlaista koulutusta ja myös suurta käytännössä hankittua tottumusta, tämän alan viisaus kun on suurelta osalta sellaista, ettei sitä voida kirjoista oppia. Olemme täten tulleet vakavaan epäkohtaan. Valtioneuvostolla ei ole käytettävissään sellaista korkealuokkaista lainopillista asiantuntemusta, jota tarvittaisiin erilaisten suurten yksityisoikeudellisten sopimusten tekemisessä valvomaan valtion etuja. Rakennusurakkasopimuksista puheen ollen tämä puute tulee erityisen selvästi vastaan siinä, että toisella sopimuspuolella, asianomaisella rakennusliikkeellä, säännöllisesti on käytettävissään maan paras rakennusalan juridinen asiantuntemus. Sama puute tulee sitten jälleen vastaan, jos rakennushanke jostakin syystä ei mene niin kuin pitäisi, vaan valtio ja urakoitsija joutuvat tukkanuottasille suuremmissa taikka pienemmissä asioissa. Riidan aihe voi olla teknillinen, mutta riidan selvittäminen on juridinen ja näin ollen erikoistuntemusta vaativa tehtävä. On nimenomaan huomattava, että valtion rakennustoimikunta on teknillinen eikä juridinen asiantuntijaelin. Edellä sanotun perusteella päädyn siihen, että valtioneuvostoon olisi välttämättä palkattava parasta asianajajana ja tuomarina hankittua asiantuntemusta edustava arvovaltainen kruununjuristi ja käyttää tässä hyväksi eräistä toisista maista saatavia myönteistä kokemuksia. Olen vakuuttunut siitä, että tällainen neuvotteleva virkamies jättäessään taitonsa ja kokemuksensa valtion käytettäväksi nopeasti säästäisi valtiolle jopa monien vuosien palkkansa. Haluan myöskin kysyä, olisiko nyt käsiteltävänä olevaa juttua syntynyt ollenkaan, jos jo urakkasopimuksesta neuvoteltaessa asiakirjat olisivat kulkeneet tällaisen kruununjuristin pöydän kautta. Luultavasti urakkasopimus Rakennus Oy Teoran kanssa olisi jäänyt kokonaan tekemättä. Nyt voidaan vastaväitteenä huomauttaa, että valtioneuvoston oikeuskansleri on sellainen arvovaltainen viranomainen, joka harjoittaa neuvovaa ja ohjaavaa toimintaa, paitsi valtioneuvoston jäseniin, myöskin valtioneuvoston — virkamiehiin nähden nimenomaan juridisissa kysymyksissä. Tosiasia onkin, että tällainen toiminta muodostaa oleellisen osan oikeuskanslerin virkatoimista. Toiselta puolen on kuitenkin huomattava, ettei oikeuskanslerin ohjaava toiminta ole valtion edun valvomista, vaan laillisuuskysymysten tutkimista ja ettei oikeuskansierilta myöskään missään olosuhteissa voi riittää aikaa esim. niin yksityiskohtaiseen valtioneuvoston virkamiesten neuvontaan, kuin mihin esim. jonkin lain ja rakennusurakkasopimuksen tarkastaminen voisi antaa aihetta. Vakavin huomautus on kuitenkin se, että tällainen neuvonta sopii huonosti yhteen sen varsinaisen laillisuusvalvonnan kanssa, jota oikeuskansleri harjoittaa valtioneuvoston suhteen. Valvontatehtävää ei luonnollisestikaan voi suorittaa sillä objektiivisuudella, minkä asia vaatii, jos oikeuskanslerin kädet sidotaan jo asiain valmisteluvaiheessa. Toinen kysymys, joka oli jo ns. salaputkijutun yhteydessä perusteellisen tarkastelun kohteena ja johon perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja lausunnossaan kajosi, liittyy valtioneuvoston — raha-asiainvaliokuntainstituuttiin. Mehän tiedämme kaikki, ettei raha- asiainvaliokunta ole lainsäädäntömme tunteva päättävä elin ja että täten tosiasiallisesti on olemassa määrätty ristiriita tämän elimen käytännössä saaman vallan ja lain kirjaimen välillä. Vakavinta asiassa on kuitenkin se, että raha-asiainvaliokunnassa, jonka asettamisella on pyritty toiselta puolen vapauttamaan valtioneuvoston yhteisistunto vähäisemmistä asioista ja toiselta puolen lisäämään pätevyyttä ja arvovaltaa asioissa, jotka ovat muuten ministeriön yksin käsiteltäviä, todellisuudessa on pelkästään käsiteltävänä olevien asioiden tavattoman ruuhkautumisen, lukumäärän vuoksi jouduttu sellaiseen pintapuolisuuteen asioiden esittelyssä, ettei ainakaan sellaisilla valiokunnan jäseninä toimivilla ministereillä, joiden toimialaa asia ei ole, koskaan ole edellytyksiä täten saamiensa tietojen perusteella syventyä asiaan. Tästä johtuukin, että vain puhtaasti muodollisilla perusteilla voidaan tällaiset raha-asiainvaliokunnan jäsenet asettaa syytteeseen valiokunnan päätäntävallan käyttämisessä ilmenneistä harkintavirheistä. Asiallisia edellytyksiä tähän ei ole olemassa. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa laadittu perustuslakivaliokunnan mietintö tarjoaa tästä paljon havainnollista aineistoa, ja käsitykseni mukaan valiokunnan enemmistön mielipide myöskin on johtanut oikeaan lopputulokseen kysymyksessä siitä, että pelkästään raha-asiainvaliokunnan jäsenyys ei oikeuta syytetoimenpiteisiin. Lopuksi on tarpeen kiinnittää huomiota siihen mielettömyyteen, jolla valtion rakennushankkeiden rakennustoimikuntia asetetaan. Kun sellaisen erittäin suuren rakennushankkeen kuin kätilöopiston rakennustoimikunnan puheenjohtajaksi asetetaan monitoiminen poliitikko, luopuu valtio jo alunperin vapaaehtoisesti siitä edusta, jonka jokainen yksityinen pienemmänkin rakennushankkeen toteuttaja katsoo kuuluvan tärkeimpiin intresseihinsä, nimittäin sellaisesta rakennushankkeen johdossa olevasta henkilöstä, jolle päämiehen edun valvominen ja runsas ajankäyttö tähän tarkoitukseen on itsestään luonnallinen asia. Kun rakennustoimikuntaan sitten valitaan jäseniä edustamaan ei rakennusalan asiantuntemusta vaan eri puolueita, luovutaan edelleen niistä mahdollisuuksista, jotka runsaan asiantuntemuksen matkassaolo aina merkitsee pelkästään sisäisen kontrollinkin kannalta. Herra puhemies! Olen puuttunut ylläoleviin seikkoihin siinä toivossa, että se runsas huomio, joka nyt omistetaan kätilöopiston rakentamiseen liittyviin seikkoihin, kohdistuisi myöskin sellaisiin epäkohtiin itse hallin-: tojärjestelmässämme, jotka edesauttavat tällaisten murheellisten juttujen syntyä ja varmasti, jos niihin ei kajota, takaavat sen, ettei eduskunta nyt viimeistä kertaa pohdi eräiden ministerien syyllisyyttä tai syyttömyyttä.
Herra varapuhemies! Budjettikeskustelun yhteydessä esiintoin selvästi edustamani Suomen Pientalonpoikien Puolueen kannan kansaamme kiusaaviin väärinkäytösilmiöihin, jollaisiksi väärinkäytöksiksi on selvästi luettava myös esillä oleva kätilöopiston skandaali. Lisäksi haluan erityisesti painostaa sitä, että perustuslakivaliokunnassa ovat tätä asiaa käsitelleet ne puolueet, joiden vaikutusvaltaiset jäsenet ovat tähän asiaan enemmän tai vähemmän sekaantuneet. Perustuslakivaliokunta on siis monessa suhteessa ollut jäävi tätä asiaa käsittelemään, eikä sillä sitäpaitsi ole niitä laillisia velvoituksella, kuin mitä on puolueettomalla tuomioistuimella. Asian virallisista asiakirjoista ja käsittelyistä voidaan havaita käsittämätöntä laiminlyöntiä ja virheellistä menettelyä, jopa urakkasopimus annettiin raha-asiainvaliokunnan päätöksellä, jonka esittely ei ollut asianmukainen, eikä säännösten vaatimaa perusasiakirjaa ollut käytettävissä. Myös selvästi ylitettiin valtuuksia vapautettaessa kymmenien miljoonien vakuuksia ja asetettaessa protestilistalla urakoitsijafirma etuoikeutettujen. asemaan muihin yrittäjiin verrattaessa. Näistä syistä ja kun ministereiltä on myös vaadittava samaa vastuuntuntoa kuin muiltakin julkista tehtävää suorittavilta ja pieniltä virkamiehiltä, joita kaikkia Suomen lain mukaan rangaistaan virkavirheestä, myös huolimattomuudesta, laiminlyönnistä ja varomaitomuudesta, on edustamani puolue sitä mieltä, että asia on kaikkien entisten 11 ministerin osalta käsiteltävä valtakunnanoikeudessa. Vasta tällöin kansalaiset voivat olla vakuuttuneita siitä, että syytön vapautetaan ja syyllinen saa tuomionsa. Tässä yhteydessä on myöskin syytä koskcetella sitä tiedotustoimintaa, mikä on tapahtunut tämän asian yhteydessä eduskunnasta käsin, nimenomaan maalaisliittolaista tiedotustoimintaa. Minulla on tässä edessäni Ilkkalehti, joka leviää sieltä alkiolaisten perusalueelta, ja tässä Ilkka-lehdessä mm. 23 päivänä syyskuuta törkeästi rohjetaan eduskuntaselostuksessa sanoa, että ed. Vennamo kannatti tämän asian lykkäämistä lokakuuhun. Kuitenkin kaikki kansanedustajat täällä voivat todistaa, että minä puhuin aivan päinvastoin. Tämä on kuvaavaa sille valheelle, mitä maalaisliitto vielä käyttää kaikkialla maassa yrittääkseen johtaa rehellisiä ihmisiä harhaan ja puolustellessaan väärinkäytöksiä ja omaa etuiluaan.
Herra puhemies! Ed. Kalliokoski perustaa koko syyttävän kannanottonsa tässä asiassa ministerivastuulain 7 $:n 2 kohtaan, jossa lausutaan: ,jos hän maan ilmeiseksi vahingoksi on tahallansa väärinkäyttänyt virka-asemaansa, mikä menettely on katsottava virkarikokseksi”. Allekirjoittamassani vastalauseessa olen tältä osin todennut: , Mainittakoon tässä yhteydessä, että saadun selvityksen mukaan kyseisen 7 $:n 2 kohta ei voi lainkaan tulla kysymykseen nyt esillä olevassa tapauksessa.” Nojaan tältä osin nimenomaan kuultujen oikeusoppineiden, lähinnä prof. Salmialan käsitykseen. Ed. Kalliokosken kannanotolta puuttuu siis kokonaan pätevä oikeudellinen pohja. Mitä muuten tulee täällä eri puheenvuoroissa esitettyihin väitteisiin ja vihjauksiin itse asian kulusta, niin haluan ensinnäkin esittää vastalauseestani seuraavan kohdan: ,Näin ollen epämääräisten, vihjailevien ja perusteettomien indisioväittämien esittäminen perustuslakivaliokunnan mietinnön perusteluissa on vähintään epäasiallista. Ainakin se on selvä osoitus syyteaineiston heikkoudesta.” Sama toteamus koskee luonnollisesti itse eduskuntakäsittelyä. Mitä väitteisiin muuten tulee, niin puuttumatta niihin yksityiskohtaisesti totean, että vastalauseessani olen kohta kohdalta todistanut niistä tehdyt päätelmät erheellisiksi. Esimerkkinä voin mainita, että kysymys urakan antamisesta Teoralle on ollut päätöksenteon ajankohdan mukaan, jolta kannalta asiaa luonnollisesti on arvosteltava, todellakin mitä suurimmassa — määrässä harkintakysymys. Tämä ilmenee vastalauseesta sivuilta 17 ja 18. Ministerit, jotka tarkoituksenmukaisuusharkinnan nojalla tekevät jälkeenpäin ajatellen väärän ratkaisun, eivät ole vielä sinänsä menetelleet oikeudellisesti arvioiden rikollisesti. Moitittavuutta on kyllä tässä asiassa ilmennyt niin ikään läpi linjan, mikä on tunnustettu ja havaittu, mutta he kantavat teostaan poliittisen vastuun. Mutta sehän on toinen juttu. Täällä on myös korostettu sitä, että ministerit, jos he ovat syyttömiä, eivät saa enää mainettaan puhdistetuksi muuta kuin valtakunnanoikeudessa. Ensinnäkin on tähän sanottava, että aikaisemmassa puheenvuorossani pyrin osoittamaan, että tältä perusteelta lähtien ei eduskunta voi toimia menettelemättä lainvastaisesti; toiseksi, ettei ihmisten maine valitettavasti puhdistu oikeudessa. Töryn heittäjiä kyllä tämänlaatuisissa jutuissa aina jälkeenpäinkin riittävästi löytyy, etenkin kun otetaan huomioon, kuinka riidelty henkilö tässä muiden ohella on valokeilassa. Kolmanneksi on todettava, että jos eduskunta omaksuisi syyttävän kantansa tueksi tuon laillisesti väärän periaatteen, niin silloin se antaisi periaatteellisen hyväksymisensä seuraavalle menettelylle: ensin nostetaan lehdistössä ja muuten asiaton juttu ja sitten asia pannaan oikeuteen, että syytetyt puhdistuisivat. Tällöin hyväksyttäisiin tosiasiassa myös perättömien juttujen nostaminen ja yleisen mielipiteen — kiihottaminen siltä pohjalta. Kyllä eduskunnan täytyisi uskaltaa ottaa vastuu ja estää väärää asiaa menemästä valtakunnanoikeuteen ja siten samalla tuomita väärämielinen julkinen kiihotus ainakin oikeuskysymyksissä.
Herr talman! Det förvänar säkert mänga riksdagsmän, att rdm. Kekkonen har tagit pä entreprenad att försvara de lagstridigheter som grundlagsutskottets majoritet har ansett päkalla riksrättens sammankallande. I ett fall, där sä många omständigheter kan anföras mot de personer som är inblandade i barnmorskeinstitutsskandalen, skulle man tycka att alla skäl talar för att riksrätten fär ta hand om det juridiska avgörandet. Ministeransvarighetslagen stipulerar endast att lagstridigheten skall vara uppenbar. Om man med alla dessa synpunkter som grundlagsutskottet har redovisat i sitt betänkande inte anser att riksrätten behöver sammankallas, sä kan inte Finlands folk komma till annan uppfattning än att det finns osakliga omständigheter, som talar för att man här skall släta över det hela. Jag tycker att vi med lugn och ro efter den debatt som här har förts i dag kan överlämna saken till fortsatt behandling efter det att de inblandades svaromål har ingått. Men det som hela tiden har varit en ledstjärna för riksdagen som representant för Finlands folk har väl ändä varit att se till att säväl hög som läg träffas av lagens arm.
Herr talman! Att riksdagen i dag diskuterar frägan om väekande av åtal mot tidigare medlemmar av statsrädet är en uppseendeväekande företeelse i värt politiska liv där ändä sä mycket hänt som inte kan godkännas. De händelser som i dag ventilerats inför riksdagen visar klart och tydligt, att det inte stär rätt till i värt samhälle, dä nägonting sädant har kunnat inträffa. För mången riksdagsman är det en allvarlig sak att ta ställning till, men uppgiften ankommer pä riksdagen och vi fär envar taga värt ansvar. I egenskap av medlem av grundlagsutskottet kan jag intyga, att medlemmarna i utskottet grundligt satt sig in i frägan. Majoriteten har stannat för att tre ministrar gjort sig skyldiga till sädan uppenhar lagstridighet att åtal inför riksrätt bör väckas. Beslutet har fattats efter noggrant öÖvervägande och ingäende prövning. Det gäller nu för riksdagen att sakligt fatta ställning till frägan pä basen av den utredning som föreligger. Utan att i detta skede ingå pä detaljer vill jag framhälla, att det enligt min äsikt finnes tillräcklig bevisning för att riksdagen skall omfatta grundlagsutskottets betänkande, som gär ut pä att förra ministrarna Simonen, Väyrynen och Kiukas i utövningen av sitt ämbete gjort sig skyldiga till sådant lagstridigt förfarande som avses i $ 7 lagen angäende riksdagens rätt att granska lagenligheten av medlemmarnas av statsrädet och justitiekanslerns ämbetsätgärder.
Herra puhemies! On mielestäni erittäin ala-arvoista, että eduskunnan jäsenenä oleva juristi ilkeää väittää, että minä tässä asiassa puolustaisin laittomuuksia.
Herra puhemies! Käsiteltäessä esillä olevaa perustuslakivaliokunnan mietintöä valtioneuvoston jäsenten virkatointen lainvastaisuudesta on useissa puheenvuoroissa todettu se, että tätä asiaa ei näytä sävyttävän pyrkimys oikeuteen ja totuuteen, vaan pikemminkin poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Erikoisesti mielestäni tämä poliittinen tarkoituksenmukaisuus tuli ilmi ed. Kalliokosken puheenvuoroista tänä päivänä. Käsiteltäessä lakiesitystä hyväntekeväisyyskauppoihin sotkeutuneiden armahtamiseksi ed. Kalliokoski oli sitä mieltä, että hänen omatuntonsa käskee häntä olemaan armahduksen kannalla. Nyt esillä olevassa asiassa ed. Kalliokoski taas sanoi omantuntonsa neuvovan häntä olemaan syytteitten nostamisen kannalla. Omatuntohan se on tietysti sekin, kuitenkin varsin venyvä ja viruva. Jo tämän jutun alkuvaiheessa tuli esille tämän asian poliittinen tausta. Asian alkuunpanijaksi täällä eduskunnassa on usein mainittu ed. Käkelä. Tällä asialla on varsin pitkä historiallinen tausta. Ed. Käkelähän on tunnettu sairaala-asiain erikoistuntijana. Olen kuullut kerrottavan, että aikoinaan sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä esiintyi tässä kätilöopistoasiassa ainakin kahdenlaista linjaa. Ed. Käkelä edusti tiettävästi ns. hajakeskityslinjaa, joka olisi merkinnyt sitä, että näitä kätilöopistoja olisi rakennettu eri puolille maata keskussairaaloiden yhteyteen. Ryhmässä kuitenkin on lopulta voittanut keskittymisen linja, joka sitten tuli myös eduskunnan kannaksi. Henkilökohtaisesti minulle on muodostunut sellainen kanta, että ed. Käkelä ei ole tätä tappiotaan vielä tähänkään päivään mennessä voinut unohtaa eikä niellä. Kun sitten Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa tulivat esille puolueriidat ja ed. Aarre Simonen aikoinaan erotettiin puolueesta ja eduskuntarvhmästä, ryhtyi ed. Käkelä toimenpiteisiin tässä kätilöopistoasiassa. Rakenteilla olevan kätilöopiston rakennustoimikunnan puheenjohtaja sattui olemaan ed. Aarre Simonen, jonka sosialidemokraattinen puolue oli aikoinaan tähän toimeen hommannut ja nimittänyt. Kun sitten Teora Oy meni konkurssiin, katsottiin tästä asiasta saatavan sopiva poliittinen ase nimenomaan ed. Simosta ja sitä ryhmää vastaan, johon ed. Simonen kuului. Lehdistössä nostettiin tästä asiasta valtava hälinä, muka niistä suurista tappioista, joita asiassa oli valtiolle aiheutettu. Samalla esitettiin runsaasti vihjailuja siitä, että yksityiset henkilöt olisivat saaneet tässä asiassa ansiotonta hyötyä itselleen. Tähän propagandaan yhtyi melkein koko nykyinen sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä. Kun asiaa sitten on tutkittu, näyttää järki myöskin sosialidemokraattisessa ryhmässä päässeen lopulta voitolle. Tästä esimerkkinä oli mielestäni tänään se maltillinen puheenvuoro, jonka ed. Paasio täällä käytti. Siinä ei ollut havaittavissa jälkeä tavasta, jolla asia alunperin esiteltiin suurelle yleisölle. Samoin viime perjantain istunnossa sosialidemokraattinen ryhmä ed. Tanneria ja Hiltusta lukuunottamatta oli sitä mieltä, että tämän asian käsittely olisi ollut siirrettävä lokakuun 11 päivänä tapahtuvaksi. Tämä kaikki mielestäni osoittaa mielipiteitten tervehtymisen merkkejä. On huomattu, ettei vakavilla asioilla voida leikkiä loputtomiin. Ed. Kemppainen esitti täällä sellaisen olettamuksen, että kätilöopiston urakan antamisesta vastuussa olevat henkilöt halusivat pelastaa Teora Oy:n joutumasta konkurssiin Kuopion keskussairaalan rakentamisen yhteydessä. Ed. Kemppaisen johtopäätökset tämän arvelunsa johdosta olivat kuitenkin väärät. Mikäli asia olisi ollut niin kuin ed. Kemppainen arveli, olisihan valtio kuitenkin joka tapauksessa joutunut kärsimään tässä tapauksessa ed. Kemppaisen arvelun mukaan vahinkoa Kuopiossa mahdollisesti sattuvasta konkurssista. Tätä asiaa ei kuitenkaan mielestäni perustuslakivaliokuntakaan ole tarpeeksi tutkinut. Tutkimatta on sekin asia, miksi silloinen sisäministeri Väinö Leskinen ja asianomainen esittelijä ajoivat Kuopion keskussairaalan urakan antamista juuri Teora Oy:lle
Ed. Hietanen: Siinä onkin niksi!
. Tämä Kuopion urakkasopimus tehtiin, kuten asiakirjoista ilmenee, 30. 3. 1955. Eiköhän asia ole ollut jo silloin niin, että Teora Oy, joka jo siihen mennessä oli esiintynyt valtion urakoitsijana, kulki silloinkin luotettavan yhtiön kirjoissa. Samoin on varmaan ollut asianlaita silloinkin, kun urakkasopimus Teoran kanssa tehtiin kätilöopistosta 20. 12. 1956. Jo silloin alkoi näkyä merkkejä taloudellisen tilanteen kiristymisestä. Sen seurauksena urakoitsija toisensa jälkeen meni tai oli menossa konkurssiin. Tuntuu luonnolliselta, että urakan antajat, ts. sisäasiainministeriö ja valtioneuvoston — raha-asiainvaliokunta, luottivat entiseen urakoitsijaan vallitsevan sekavan tilanteen aikana, urakoitsijaan, joka jo aikaisemmin oli urakkoja valtiolle suorittanut. Merkillepantavaa mietinnössä on se, ettei perustuslakivaliokunta kiinnitä juuri lainkaan huomiota valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan —vastuuvelvollisuuteen. Rakennustoimikunnasta on sen sijaan pyritty vyöryttämään näissä asioissa päätekijä. Rakennustoimikuntien asema näissä valtion rakennustöissä on kuitenkin ollut se, että ne ovat olleet lähinnä teknillisiä toimielimiä, koska kaikki tärkeimmät ratkaisut on alistettava valtioneuvostolle, sisäasiainministeriölle tai raha-asiainvaliokunnalle. Samoin mietinnössä on sivuutettu valtion rakennustoimikunnan osuus melkoisen vähällä. Todetaan vain, että valtion rakennustoimikunnan antama lausunto on hävinnyt, mutta että se lausunto on kuitenkin annettu. On nyt merkillistä, että asiakirja, jossa on kysymys sadoista miljoonista markoista, voi virastojen välillä niin vain kadota
Ed. H. Manninen: Häviävät ne välistä rahatkin!
. Kyllä kai siitä nyt jäljennöskappale pitäisi olla lähettäjälläkin, jos vain vastaanottaja sen olisikin hukannut. — Niin, ed. Mannisen, joka on pankkivaliokunnan puheenjohtaja, tehtävänä on tietysti pitää huolta siitä, että ainakaan valtion rahat eivät häviä. Mietinnössä ei ole myöskään selitetty sitä, kenelle valtion rakennustoimikunta urakkaa suositteli. Kyllä kai nyt toimikunnan jäsenet jälkeenkin päin muistavat, minkälaisen lausunnon he valtion rakennustoimikunnassa näin suuressa asiassa ovat antaneet. Näyttäisi siltä, etä valtion rakennustoimikunnan osalta tässä asiassa on haluttu jotakin salata. Onko se tämän asian käsittelylle sitten myönteistä tai kielteistä, sitä ulkopuolisen on tietysti mahdotonta sanoa. Ed. Kemppainen täällä leikitteli Marxin kurjistumis- ym. teorioilla puhuessaan ed. Simosen ostaman osakehuoneiston hinnasta. Kyllä kai ed. Kemppainen tietää, että tuomari Simonen on valittu ja toimii eräänä Suomen Pankin johtajista. Pankinjohtajana, siis virkaveljenä ed. Kemppainen tiennee myös, paljonko Suomen Pankin johtajat saavat palkkaa. Kyllä se palkka on niin suuri, että sillä pystyy sentään yhden osakkeen aina ostamaan. Uskoisin ettei Marxin kurjistumisteoria ole tainnut pitää kovinkaan paljon paikkaansa kehenkään pankinjohtajaan nähden, ed. Kemppainen niihin mukaan luettuna. Sitten täällä on kiinnitetty huomiota ennakkopidätysjäämien perimiseen ja niiden ilmoittamatta jättämiseen. HErikoisesti tästä asiasta ovat täällä puhuneet kokoomukselaiset, jotka kuitenkin istuvat tässä asiassa hyvin arassa lasikaapissa. Jos viranomaiset pakkoperimistietä perisivät heti kaikki ennakkoverojäämät, konkursseja vaikeina aikoina syntyisi varmasti yhtenään. Muutama vuosi sitten —pankkivaliokunnan jäsenet joutuivat tutustumaan hyvin monen yrityksen tilaan. On todettava, että jos esim. vuosina 1958— dellä peritty, olisi monet yritykset ajettu konkurssiin. Se olisi merkinnyt nurinmenoa hyvin monelle nyt vakavaraisessa asemassa olevalle yrittäjälle. Normaalijärjestys on kai se, että viranomaiset yrittävät mahdollisimman pitkälle periä näitä ennakkoja. Joutuminen protestilistalle merkitsee kyllä varmasti jokaiselle yritykselle konkurssia, koska yrittäjä silloin menettää kaikki luotonsaantimahdollisuutensa. Onko tämä sitten aina valtion edun mukaista, se voidaan tietysti asettaa kyseenalaiseksi
Ed. Vennamo: Kaikki samaan asemaan!
. Harvoin valtio esim. rakennusliikkeiden konkursseissa saa osuuttaan pois. — Minä en nyi sattumalta jaksa muistaa, minä vuonna ed. Vennamo, joka selitti täällä, että pientalonpojat ovat syyttömiä tähän juttuun, minä vuonna ed. Vennamo istui tämän maan valtiovarainministerinä. Mutta mikäli muistitietoni pitää paikkansa, niin se on joka tapauksessa tapahtunut sinä aikana, jolloin näitä keskussairaalaurakoita on annettu ainakin Kuopion osalta
Ed. Vennamo; HFipäs pidä paikkaansa!
. Ainakin jonkinlainen osuus jokaisella valtiovarainministerillä tähän asiaan lienee, joka tänä aikana on ministerinä istunut. Tällaiseen asemaan joutuneilla yrittäjillä on useimmiten niin paljon työpalkkoja ja muita ensisijaisia saatavia maksettavanaan, etteivät jäljelle jäävä omaisuus ja varat riitäkään muitten velkojen katteeksi. Jälkeen päin on helppoa tässäkin asiassa esiintyä asiantuntijana ja tuomarina. Huvittavaa on valiokunnan maininta asian kiireellisestä käsittelystä. Tavallisesti kaikkia valtion elimiä moititaan hitaudesta. Mielestäni on ollut luonnollista se, että asia ratkaistiin ennen joulua. Työttömyys oli silloin pahimmillaan tulossa. Oli luonnollista, että valtion viranomaiset kaikilla toimenpiteillä pyrkivät siihen, että tällaiset suuret rakennustyöt saadaan mahdollisimman nopeasti käyntiin. Täällä eduskunnassa ainakin hyvin hanakasti arvostellaan yleensä valtion toimenpiteitä nimenomaan silloin, kun työttömyys pakkaa päälle, ja näinhän oli asia varmasti myöskin armon vuonna 1956. Valtion tappioksi tässä asiassa on väitetty tulleen yli 300 milj. mk. On todettava, että tämä summa oli kuitenkin vain valtion vaatimus tästä konkurssipesästä. Tavallistahan on silloin, kun joku yritys joutuu konkurssiin, olipa velkojana yksityinen, yhteisö tai valtio, että tämä vaatimus asetetaan mahdollisimman korkealle, koska konkurssipesän valvonnassa ja jaossa siitä aina jatkuvasti tingitään. Voinee melkoisella varmuudella todeta ja olettaa, että ne viranomaiset, jotka valtion etua valvoivat tässä Teora Oy:n konkurssissa, pyrkivät siinä myöskin turvaamaan valtion edun ja siitä syystä asettivat tämän vaatimuksen mahdollisimman korkealle. Olen samaa mieltä kuin useimmat puhujat täällä siitä, että jos rikollista toimintaa yhteiskunnassa havaitaan, on syylliset normaalissa järjestyksessä asetettava syytteeseen ja vastuuseen. Kuitenkin jos valtioneuvoston jäseniä tässä maassa lähdetään kaikista niistä epäonnistuneista yrityksistä syyttämään, mitä valtion liiketaloudessa ja muussakin toiminnassa sattuu, niin kyllä kai kaikki valtioneuvoston jäsenet — ed. Vennamokin ehkä niihin mukaanluettuna — saisivat istua loppuikänsä linnassa.
Keskustelussa on ed. Lehtonen ed. Kalliokosken kannattamana ehdottanut eduskunnan päätettäväksi, että asia on entisten valtioneuvoston jäsenten Fagerholmin, Jussilan, Miettusen, Tiaisen, Oittisen, Perttulan, Sumun ja Karjalaisen osalta raukeava. HEd. Kekkonen ed. Salmela-Järvisen kannattamana ehdottaa, että eduskunta päättäisi antaa asian kokonaisuudessaan raueta.
Hyväksytyn menettelytavan mukaan on asian raukeamisesta äänestettävä kunkin asianomaisen osalta erikseen. Äänestykset ja päätökset: Äänestys —raukeamisehdotuksesta entisen ministerin Aarre Edvard Simosen osalta. Joka hyväksyy raukeamisehdotuksen entisen ministerin Simosen osalta, äänestää , jaa”; jos ,,ei” voittaa, on sanottu ehdotus entisen ministerin Simosen osalta hylätty. Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Hult, Härkönen, Kekkonen, Kulovaara, Lahtela, Liljeström, Siiskonen, Sävelä, V. Turunen, Törmä ja Uoti. , Bi” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Aaltonen, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Enne, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinck, Forsius, Haapanen, Haapasalo, Hallberg, Hara, Heinonen, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hietanen Hiltunen, Holopainen, Honkonen, Hosia, Hostila, Hyytiäinen, Häppölä, Högström, Innala, Jaakkola, Jungarä, Jämsön, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Kansikas, Karjalainen, Karvonen, Kelovesi, Kemppainen, Kilpi, Kiviaho, Kleemola, Koivisto, Koivunen, Kokkola, Korsbäek, Kosola, Kukkonen, Kuusinen, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahti, Lakkala, Lehmonen, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liedes, Liinamaa, Lindeman, Lindh, Linna, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, H. Manninen, Marttila, Matilainen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström-Lundön, Niemelä, Niemi, N, Nieminen, V. Nieminen, Niiranen, Niskala, Nordfors, Nordström, Nurminen, Paarman, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procopö, Prunnila, Puhakka, Raipala, Rantala, Rantamaa, Rapio, Raunio, Rihtniemi, Roine, Rosenberg, Rosnell, Ryhtä, Rytkönen, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salin, Salmela-Järvinen, Salminen Sarjala, Saukkonen, Saura, Savela, Seppi, Seppä, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Stenberg, Stykki, Sundell, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tanner, Tauriainen, Tiekso, Torvi, A. Tuominen, T. Tuominen, Tuuli, Uusitalo, Vennamo, Wiherheimo, I. Virtanen, R. Virtanen, V. A. Virtanen, V. R. Virtanen, Väänänen ja Äsvik. , Tyhjää” äänestävät edustajat Tikkaoja ja V. K. Turunen. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat. Aitio, Backlund, Friman, Halinen, Junnila, Jussila, Leskinen, Lindblom, Lukkarinen, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Peltonen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, Teir, Tenhiälä, Timonen, Turkka, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 11 jaa- ja 158 eiääntä, 2 tyhjää; poissa 28. Eduskunta on entisen ministerin Simosen osalta hylännyt raukeamisehdotuksen. Äänestys — raukeamisehdotuksesta entisen ministerin Vilho Ferdinand Valdemar Väyrysen osalta. Jos hyväksyy raukeamisehdotuksen entisen ministerin Väyrysen osalta, äänestää , jaa”; jos ,ei” voittaa, on sanottu ehdotus entisen ministerin Väyrysen osalta hylätty. Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Heinonen, Hult, Härkönen, Kekkonen, Kulovaara, Lahtela, Liljeström, Salmela-Järvinen, Siiskonen, Sävelä, V. Turunen, Törmä ja Uoti. » Ei” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Aaltonen, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Enne, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinck, Forsius, Haapanen, Haapasalo, Hallberg, Hara, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hietanen, Hiltunen, Holopainen, Honkonen, Hosia, Hostila, Hyytiäinen, Häppölä, Högström, Innala, Jaakkola, Jungarä, Jämsön, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Kansikas, Karjalainen, Karvonen, Kelovesi, Kemppainen, Kilpi, Kiviaho, Kleemola, Koivisto, Koivunen, Kokkola, Korsbäck, Kosola, Kukkonen, Kuusinen, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahti, Lakkala, Lehmonen, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liedes, NLiinamaa, Lindeman, Lindh, Linna, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, H. Manninen, Marttila, Matilainen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström-Lundö&n, Niemelä, Niemi, N. Nieminen, V. Nieminen, Niiranen, Niskala, Nordfors, Nordström, Nurminen, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procop6, Prunnila, Puhakka, Raipala, Rantala, Rantamaa, Rapio, Raunio, Rihtniemi, Roine, Rosenberg, Rosnell, Ryhtä, Rytkönen, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salin, Salminen, Sarjala, Saukkonen, Saura, Savela, Seppi, Seppä, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Stenberg, Stykki, Sundell, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tanner, Tauriainen, Tiekso, Tikkaoja, Torvi, A. Tuominen, T. Tuominen, V. K. Turunen, Tuuli, Uusitalo, Vennamo, Wiherheimo, I. Virtanen, R. Virtanen, V. A. Virtanen, V. R. Virtanen, Väänänen ja Äsvik. » Tyhjää” äänestää edustaja Paarman. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat: Aitio, Backlund, Friman, Halinen, Junnila, Jussila, Leskinen, Lindblom, Lukkarinen, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Peltonen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, Teir, Tenhiälä, Timonen, Turkka, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 13 jaa- ja 157 eiääntä, 1 tyhjä; poissa 28. Eduskunta on entisen ministerin Väyrysen osalta hylännyt raukeamisehdotuksen. Äänestys raukeamisehdotuksesta entisen pääministerin Karl-August Fagerholmin osalta. Joka hyväksyy raukeamisehdotuksen entisen pääministerin Fagerholmin osalta, äänestää , jaa”; jos ,,ei” voittaa, on sanottu ehdotus entisen pääministerin Fagerholmin osalta hylätty. »Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinck, Forsius, Haapasalo, Hallberg, Hara, Heinonen, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hiltunen, Holopainen, Hosia, Hostila, Hult, Hyytiäinen, Häppölä, Härkönen, Högström, Innala, Jaakkola, Jungarä, Jämsön, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Karjalainen, Karvonen, Kekkonen, Kemppainen, Kleemola, Koivisto, Kokkola, Korsbäek, Kosola, Kukkonen, Kulovaara, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahtela, Lahti, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liinamaa, Liljeström, Lindeman, Lindh, Lukkarinen, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, Marttila, Matilainen, Niemelä, Niemi, V. Nieminen, Niskala, Nordfors, Nordström, Paarman, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procopé, Raipala, Rantala, Rantamaa, Raunio, Rihtniemi, Ryhtä, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salminen, Sarjala, Saukkonen, Saura, Savela, Seppä, Siiskonen, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Stykki, Sundell, Sävelä, Tanner, Tikkaoja, A. Tuominen, V. K. Turunen, V. Turunen, Tuuli, Törmä, Uoti, Uusitalo, Wiherheimo, V. A. Virtanen ja Väänänen. , Ei” äänestävät seuraavat edustajat: Aaltonen, Enne, Haapanen, Hietanen, Honkonen, Kansikas, Kelovesi, Kilpi, Kiviaho, Koivunen, Kuusinen, Lakkala, Lehmonen, Liedes, Linna, H. Manninen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström-Lundön, N. Nieminen, Niiranen, Nurminen, Prunnila, Puhakka, Rapio, Roine, Rosenberg, Rosnell, Rytkönen, Salin, Salmela-Järvinen, Seppi, Stenberg, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tauriainen, Tiekso, Torvi, T. Tuominen, Vennamo, I. Virtanen, R. Virtanen, V. R. Virtanen ja Äsvik. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat: Aitio, Backlund, Friman, Halinen, Junnila, Jussila, Leskinen, Lindblom, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Peltonen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, Teir, Tenhiälä, Timonen, Turkka, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 125 jaa- ja 47 eiääntä; poissa 27. Eduskunta on entisen pääministerin Fagerholmin osalta hyväksynyt raukeamisehdotuksen. Äänestys raukeamisehdotuksesta entisen ministerin Mauno Nikolai Jussilan osalta. Joka hyväksyy raukeamisehdotuksen entisen ministerin Jussilan osalta, äänestää , jaa”; jos ,ei” voittaa, on sanottu ehdotus entisen ministerin Jussilan osalta hylätty. Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinck, Forsius, Haapasalo, Hara, Heinonen, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hiltunen, Holopainen, Hosia, Hostila, Hult, Hyytiäinen, Häppölä, Härkönen, Högström, Innala, Jaakkola, Jungarä, Jämsen, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Karjalainen, Karvonen, Kekkonen, Kemppainen, Kleemola, Koivisto, Kokkola, Korsbäek, Kosola, Kukkonen, Kulovaara, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahtela, Lahti, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liinamaa, Liljeström, Lindeman, Lindh, Lukkarinen, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, Marttila, Matilainen, Niemelä, Niemi, V. Nieminen, Niskala, Nordfors, Nordström, Paarman, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procop6, Raipala, Rantala, Rantamaa, Raunio, Rihtniemi, Ryhtä, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salmela- Järvinen, Salminen, Sarjala, Saukkonen, Saura, Savela, Seppä, Siiskonen, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Stykki, Sundell, Sävelä, Tanner, Tikkaoja, A. "Tuominen, V. K. Turunen, V. Turunen, Tuuli, Törmä, Uoti, Uusitalo, Wiherheimo, V. A. Virtanen ja Väänänen. , Ei” äänestävät seuraavat edustajat: Aaltonen, Enne, Haapanen, Hietanen, Honkonen, Kansikas, Kelovesi, Kilpi, Kiviaho, Koivunen, Kuusinen, Lakkala, Lehmonen, Liedes, Linna, H. Manninen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström-Lundön, N. Nieminen, Niiranen, Nurminen, Prunnila, Puhakka, Rapio, Roine, Rosenberg, Rosnell, Rytkönen, Salin, Seppi, Stenberg, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tauriainen, Tiekso, Torvi, T. Tuominen, Vennamo, I. Virtanen, R. Virtanen, V. R. Virtanen ja Äsvik. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat: Aitio, Backlund, Friman, Halinen, Hallberg, Junnila, Jussila, Leskinen, Lindblom, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Peltonen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, Teir, Tenhiälä, Timonen, Turkka, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 125 jaa- ja 46 ei-ääntä; poissa 28. Eduskunta on entisen ministerin Jussilan osalta hyväksynyt raukeamisehdotuksen. Äänestys —raukeamisehdotuksesta entisen ministerin Martti Juhani Miettusen osalta. Joka hyväksyy raukeamisehdotuksen entisen ministerin Miettusen osalta, äänestää vjaa”; jos , ei” voittaa, on sanottu ehdotus entisen ministerin Miettusen osalta hylätty. »Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinek, Forsius, Haapasalo, Hallberg, Hara, Heinonen, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hiltunen, Holopainen, Hosia, Hostila, Hult, Hyytiäinen, Häppölä, Härkönen, Högström, Innala, Jaakkola, Jungarä, Jämsön, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Karjalainen, Karvonen, Kekkonen, Kemppainen, Kleemola, Koivisto, Kokkola, Korsbäck, Kosola, Kukkonen, Kulovaara, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahtela, Lahti, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liinamaa, Liljeström, Lindeman, Lindh, Lukkarinen, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, Marttila, Matilainen, Niemelä, Niemi, V. Nieminen, Niskala, Nordfors, Nordström, Paarman, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procopö, Raipala, Rantala, Rantamaa, Raunio, Rihtniemi, Ryhtä, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salmela-Järvinen, Salminen, Sarjala, Saukkonen, Saura, Savela, Seppä, Siiskonen, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Stykki, Sundell, Sävelä, Tanner, Tikkaoja, A. Tuominen, V. K. Turunen, V. Turunen, Tuuli, Törmä, Uoti, Uusitalo, Wiherheimo, V. A. Virtanen ja Väänänen. e 40 Aaltonen, Enne, Haapanen, Hietanen, Honkonen, Kansikas, Kelovesi, Kilpi, Kiviaho, Koivunen, Kuusinen, Lakkala, Lehmonen, Liedes, Linna, H. Manninen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström-Lunden, N. Nieminen, Niiranen, Nurminen, Prunnila, Puhakka, Rapio, Roine, Rosenberg, Rosnell, Rytkönen, Salin, Seppi, Stenberg, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tauriainen, Tiekso, Torvi, T. Tuominen, Vennamo, 1. Virtanen, R. Virtanen, V. R. Virtanen ja Äsvik. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat. Aitio, Backlund, Friman, Halinen, Junnila, Jussila, Leskinen, Lindblom, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Peltonen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, Teir, Tenhiälä, Timonen, Turkka, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 126 jaa- ja 46 eiääntä; poissa 27. Eduskunta on entisen ministerin Miettusen osalta hyväksynyt raukeamisehdotuksen. Äänestys —raukeamisehdotuksesta entisen ministerin Johannes (Hannes) Tiaisen osalta. Joka hyväksyy raukeamisehdotuksen entisen ministerin Tiaisen osalta, äänestää , jaa”; jos ,ei” voittaa, on sanottu ehdotus entisen ministerin Tiaisen osalta hylätty. ,, Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinck, Forsius, Haapasalo, Hallberg, Hara, Heinonen, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hiltunen, Holopainen, Hosia, Hostila, Hult, Hyytiäinen, Häppölä, Härkönen, Högström, Innala, Jaakkola, Jungarä, Jämsen, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Karjalainen, Karvonen, Kekkonen, Kemppainen, Kleemola, Koivisto, Kokkola, Korsbäck, Kosola, Kukkonen, Kulovaara, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahtela, Lahti, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liinamaa, Liljeström, Lindeman, Lindh, Lukkarinen, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, Marttila, Matilainen, Niemelä, Niemi, V. Nieminen, Niskala, Nordfors, Nordström, Paarman, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procopö, Raipala, Rantala, Rantamaa, Raunio, Rihtniemi, Ryhtä, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salmela-Järvinen, Salminen, Sarjala, Saukkonen, Saura, Savela, Seppä, Siiskonen, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Stykki, Sundell, Sävelä, Tanner, Tikkaoja, A. Tuominen, V. K. Turunen, V. Turunen, Tuuli, Törmä, Uoti, Uusitalo, Wiherheimo, V. A. Virtanen ja Väänänen. , Ei” äänestävät seuraavat edustajat: Aaltonen, Enne, Haapanen, Hietanen, Honkonen, Kansikas, Kelovesi, Kilpi, Kiviaho, Koivunen, Kuusinen, Lakkala, Lehmonen, Liedes, Linna, H. Manninen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström-Lundön, N. Nieminen, Niiranen, Nurminen, Prunnila, Puhakka, Rapio, Roine, Rosenberg, Rosnell, Rytkönen, Salin, Seppi, Stenberg, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tauriainen, Tiekso, Torvi, T. Tuominen, Vennamo, I. Virtanen, R. Virtanen, V. R. Virtanen ja Äsvik. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat: Aitio, Backlund, Friman, Halinen, Junnila, Jussila, Leskinen, Lindblom, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Peltonen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, Teir, Tenhiälä, Timonen, Turkka, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 126 jaa- ja 46 ei-ääntä; poissa 27. Eduskunta on entisen ministerin Tiaisen osalta hyväksynyt raukeamisehdotuksen. Äänestys —raukeamisehdotuksesta entisen ministerin Urho Johan Kiukkaan osalta. Joka hyväksyy raukeamisehdotuksen entisen ministerin Kiukkaan osalta, äänestää , jaa”; jos ,ei” voittaa, on sanottu ehdotus entisen ministerin Kiukkaan osalta hylätty. Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Heinonen, Härkönen, Kekkonen, Kulovaara, Lahtela, Liljeström, Lukkarinen, Salmela-Järvinen, Siiskonen, Sävelä ja V. Turunen. , Bi” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Aaltonen, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Enne, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinck, Forsius, Haapanen, Haapasalo, Hallberg, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hietanen, Hiltunen, Holopainen, Honkonen, Hosia, Hostila, Hult, Hyytiäinen, Häppölä, Högström, Innala, Jaakkola, Jungarä, Jämsön, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Kansikas, Karjalainen, Karvonen, Kelovesi, Kemppainen, Kilpi, Kiviaho, Kleemola, Koivisto, Koivunen, Kokkola, Korsbäck, Kosola, Kukkonen, Kuusinen, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahti, Lakkala, Lehmonen, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liedes, Liinamaa, Lindeman, Lindh, Linna, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, H. Manninen, Marttila, Matilainen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström- Lundén, Niemelä, Niemi, N, Nieminen, V. Nieminen, Niiranen, Niskala, Nordfors, Nordström, Nurminen, Paarman, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procopö, Prunnila, Puhakka, Raipala, Rantala, Rantamaa, Rapio, Raunio, Rihtniemi, Roine, Rosenberg, Rosnell, Ryhtä, Rytkönen, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salin, Salminen, Sarjala, Saukkonen, Saura, Savela, Seppi, Seppä, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Stenberg, Stykki, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tanner, Tauriainen, Tiekso, Tikkaoja, Torvi, A. Tuominen, T. Tuominen, V. K. Turunen, Tuuli, Uusitalo, Vennamo, Wiherheimo, I. Virtanen, R. Virtanen, V. A. Virtanen, V. R. Virtanen, Väänänen ja Äsvik. , Tyhjää” äänestävät edustajat Hara, Sundell, Törmä ja Uoti. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat: Aitio, Backlund, Friman, Halinen, Junnila, Jussila, Leskinen, Lindblom, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Peltonen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, Teir, Tenhiälä, Timonen, Turkka, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 11 jaa- ja 157 eiääntä, 4 tyhjää; poissa 27. Eduskunta on entisen ministerin Kiukkaan osalta hylännyt raukeamisehdotuksen. Äänestys —raukeamisehdotuksesta entisen ministerin Reino Henrik Oittisen osalta. Joka hyväksyy raukeamisehdotuksen entisen ministerin Oittisen osalta, äänestää , jaa”; jos ,,ei” voittaa, on sanottu ehdotus entisen ministerin Oittisen osalta hylätty. , Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinck, Forsius, Haapasalo, Hallberg, Hara, Heinonen, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hiltunen, Holopainen, Hosia, Hostila, Hult, Hyytiäinen, Häppölä, Härkönen, Högström, Innala, Jaakkola, Jungarå, Jämsön, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Karjalainen, Karvonen, Kekkonen, Kemppainen, Kleemola, Koivisto, Kokkola, Korsbäck, Kosola, Kukkonen, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahtela, Lahti, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liinamaa, Liljeström, Lindeman, Lindh, Lukkarinen, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, Marttila, Matilainen, Niemelä, Niemi, V. Nieminen, Niskala, Nordfors, Nordström, Paarman, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procopö, Raipala, Rantala, Rantamaa, Raunio, Rihtniemi, Ryhtä, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salmela- Järvinen, Salminen, Sarjala, Saukkonen; Saura, Savela, Seppä, Siiskonen, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Stykki, Sundell, Sävelä, Tikkaoja, A. Tuominen, V. K. Turunen, V. Turunen, Tuuli, Törmä, Uoti, Uusitalo, Wiherheimo, V. A. Virtanen ja Väänänen. 0, Bi” äänestävät seuraavat edustajat: Aaltonen, Enne, Haapanen, Hietanen, Honkonen, Kansikas, Kelovesi, Kilpi, Kiviaho, Koivunen, Kuusinen, Lakkala, Lehmonen, Liedes, Linna, H. Manninen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström-Lundön, N. Nieminen, Niiranen, Nurminen, Prunnila, Puhakka, Rapio, Roine, Rosenberg, Rosnell, Rytkönen, Salin, Seppi, Stenberg, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tauriainen, Tiekso, Torvi, T. Tuominen, Vennamo, 1. Virtanen, R. Virtanen, V. R. Virtanen ja Äsvik. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat: Aitio, Backlund, Friman, Halinen, Junnila, Jussila, Kulovaara, Leskinen, Lindblom, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Peltonen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, Tanner, Teir, Tenhiälä, Timonen, Turkka, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 124 jaa- ja 46 eiääntä; poissa 29. Eduskunta on entisen ministerin Oittisen osalta hyväksynyt raukeamisehdotuksen. Äänestys —raukeamisehdotuksesta — entisen ministerin Ahti Kalle Samuli Karjalaisen osalta. Joka hyväksyy raukeamisehdotuksen entisen ministerin Karjalaisen osalta, äänestää Jaa”; jos ,ei” voittaa, on sanottu ehdotus entisen ministerin Karjalaisen osalta hylätty. »Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinck, Forsius, Haapasalo, Hallberg, Hara, Heinonen, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hiltunen, Holopainen, Hosia, Hostila, Hult, Hyytiäinen, Häppälä, Härkönen, Högström, Innala, Jaakkola, Jungarä, Jämsön, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Karjalainen, Karvonen, Kekkonen, Kemppainen, Kleemola, Koivisto, Kokkola, Korsbäck, Kosola, Kukkonen, Kulovaara, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahtela, Lahti, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liinamaa, Liljeström, Lindeman, Lindh, Lukkarinen, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, Marttila, Matilainen, Niemelä, Niemi, V. Nieminen, Niskala, Nordfors, Nordström, Paarman, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Peltonen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procopö, Raipala, Rantala, Rantamaa, Raunio, Rihtniemi, Ryhtä, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salmela-Järvinen, Salminen, Sarjala, Saukkonen, Saura, Savela, Seppä, Siiskonen, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Sundell, Sävelä, Tanner, Tikkaoja, A. Tuominen, V. K. Turunen, V. Turunen, Tuuli, Törmä, Uoti, Uusitalo, Wiherheimo, V. A. Virtanen ja Väänänen. » Ei” äänestävät seuraavat edustajat: Aaltonen, Enne, Haapanen, Hietanen, Honkonen, Kansikas, Kelovesi, Kilpi, Kiviaho, Koivunen, Kuusinen, Lakkala, Lehmonen, Liedes, Linna, H. Manninen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström-Lundön, N. Nieminen, Niiranen, Nurminen, Prunnila, Puhakka, Rapio, Roine, Rosenberg, Rosnell, Rytkönen, Salin, Seppi, Stenberg, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tauriainen, Tiekso, Torvi, T. Tuominen, Vennamo, I. Virtanen, R. Virtanen, V. R. Virtanen ja Äsvik. » Tyhjää” äänestää edustaja Stykki. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat: Aitio, Backlund, Friman Halinen, Junnila, Jussila, Leskinen, Lindblom, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, — Teir, Tenhiälä, Timonen, Turkka, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 126 jaa- ja 46 eiääntä, 1 tyhjä; poissa 26. Eduskunta on entisen ministerin Karjalaisen osalta hyväksynyt raukeamisehdotuksen. Äänestys raukeamisehdotuksesta entisen ministerin Hans Ensio Perttulan osalta. Joka hyväksyy raukeamiesehdotuksen entisen ministerin Perttulan osalta, äänestää , jaa”; jos ,ei” voittaa, on sanottu ehdotus ensisen ministerin Perttulan osalta hylätty. ,, Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinck, Forsius, Haapasalo, Hallberg, Hara, Heinonen, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hiltunen, Holopainen, Hosia, Hostila, Hult, Hyytiäinen, Häppölä, Härkönen, Högsiröm, Innala, Jaakkola, Jungarå, Jämsön, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Karjalainen, Karvonen, Kekkonen, Kemppainen, Kleemola, Koivisto, Kokkola, Korsbäck, Kosola, Kukkonen, Kulovaara, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahtela, Lahti, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liinamaa, Liljeström, Lindeman, Lindh, Lukkarinen, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, Marttila, Matilainen, Niemelä, Niemi, V. Nieminen, Niskala, Nordfors, Nordström, Paarman, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Peltonen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procopö, Raipala, Rantala, Rantamaa, Raunio, Rihtniemi, Ryhtä, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salmela-Järvinen, Salminen, Sarjala, Saukkonen, Saura, Savela, Seppä, Siiskonen, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Stykki, Sundell, Sävelä, Tanner, Tikkaoja, A. Tuominen, Turkka, V. K. Turunen, V. Turunen, Tuuli, Törmä, Uoti, Uusitalo, Wiherheimo, V. A. Virtanen ja Väänänen. , Bi” äänestävät seuraavat edustajat: Aaltonen, Enne, Haapanen, Hietanen, Honkonen, Kansikas, Kelovesi, Kilpi, Kiviaho, Koivunen, Kuusinen, Lakkala, Lehmonen, Liedes, Linna, H. Manninen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström-Lundön, N. Nieminen, Niiranen, Nurminen, Prunnila, Puhakka, Rapio, Roine, Rosenberg, Rosnell, Rytkönen, Salin, Seppi, Stenberg, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tauriainen, Tiekso, Torvi, T. Tuominen, Vennamo, 1. Virtanen, R. Virtanen, V. R. Virtanen ja Äsvik. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat: Aitio, Backlund, Friman, Halinen, Junnila, Jussila, Leskinen, Lindblom, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, Teir, Tenhiälä, Timonen, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 128 jaa- ja 46 eiääntä; poissa 25. Eduskunta on entisen ministerin Perttulan osalta hyväksynyt raukeamisehdotuksen. Äänestys —raukeamisehdotuksesta entisen ministerin Toimi Aku Sumun osalta. Joka hyväksyy raukeamisehdotuksen entisen ministerin Sumun osalta, äänestää , jaa”; jos , ei” voittaa, on sanottu ehdotus entisen ministerin Sumun osalta hylätty. ,Jaa” äänestävät seuraavat edustajat: Aalto, Ahonen, Airo, Ala-Kulju, Alanko, Aminoff, Andersson, Antila, Asunta, Aulanko, Borg-Sundman, Ehrnrooth, Eriksson, Erkkilä, Eskola, Flinck, Forsius, Haapasalo, Hallberg, Hara, Heinonen, Helle, Henriksson, Hetemäki, Hietala, Hiltunen, Holopainen, Hosia, Hostila, Hult, Hyytiäinen, Häppölä, Härkönen, Högström, Innala, Jaakkola, Jungarä, Jämsön, Kaarna, Kaasalainen, Kaitila, Kajatsalo, Kalavainen, Kalliokoski, Karjalainen, Karvonen, Kekkonen, Kemppainen, Kleemola, Koivisto, Kokkola, Korsbäck, Kosola, Kukkonen, Kulovaara, Kyttä, Kähönen, Käkelä, Kämäräinen, Lahtela, Lahti, Lehto, Lehtonen, Leikola, Leinonen, Liinamaa, Liljeström, Lindeman, Lindh, Lukkarinen, Lähteenmäki, Mannila, E. Manninen, Marttila, Matilainen, Niemelä, Niemi, V. Nieminen, Niskala, Nordfors, Nordström, Paarman, Paasio, Paaso, Pakkanen, J. E. Partanen, Pekkarinen, Peltonen, Pentti, Pitsinki, Pohjonen, Procopé, Raipala, Rantala, Rantamaa, Raunio, Rihtniemi, Ryhtä, Rönkkö, Saalasti, Saariaho, Salmela-Järvinen, Salminen, Sarjala, Saukkonen, Saura, Savela, Seppä, Siiskonen, Siltanen, V. Simonen, Sinkkonen, Stykki, Sundell, Sävelä, Tanner, Tikkaoja,. A. Tuominen, Turkka, V. K. Turunen, V. Turunen, Tuuli, Törmä, Uoti, Uusitalo, Wiherheimo, V. A. Virtanen ja Väänänen. , Bi” äänestävät seuraavat edustajat: Aaltonen, Enne, Haapanen, Hietanen, Honkonen, Kansikas, Kelovesi, Kilpi, Kiviaho, Koivunen, Kuusinen, Lakkala, Lehmonen, Liedes, Linna, H. Manninen, Meriläinen, Murto, Mustonen, Mäkelä, Nederström-Lundön, N. Nieminen, Niiranen, Nurminen, Prunnila, Puhakka, Rapio, Roine, Rosenberg, Rosnell, Rytkönen, Salin, Seppi, Stenberg, Suonpää, Tainio, Tamminen, Tauriainen, Tiekso, Torvi, T. Tuominen, Vennamo, I. Virtanen, R. Virtanen, V. R. Virtanen ja Äsvik. Poissa äänestyksestä ovat seuraavat edustajat: Aitio, Backlund, Friman, Halinen, Junnila, Jussila, Leskinen, Lindblom, Luukka, Mattila, Meinander, V. E. Partanen, Pesonen, Pessi, Pohjala, Pulkkinen, A. Simonen, Sukselainen, Svinhufvud, Teir, Tenhiälä, Timonen, Törngren, Virolainen ja Väyrynen.
Äänestyksessä on annettu 128 jaa- ja 46 ei-ääntä; poissa 25. Eduskunta on entisen ministerin Sumun osalta hyväksynyt raukeamisehdotuksen.
Koska eduskunta ei ole päättänyt asiaa jätettäväksi raukeamaan entisten valtioneuvoston jäsenten Simosen, Väyrysen ja Kiukkaan kohdalta, eduskunta päättänee kehoittaa sanottuja vuonna 1956 sekä vuosien 1957 ja 1958 vaihteessa valtioneuvoston jäseninä toimineita lakitieteen lisensiaatti Aarre Edvard Simosta, varatuomari Vilho Ferdinand Valdemar Väyrystä ja maaherra Urho Johan Kiukasta antamaan eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin virkatointen lainmukaisuutta 25 päivänä marraskuuta 1922 annetun lain 6 8:n 2 momentissa säädetyn kirjallisen tai suullisen selityksen perustuslakivaliokunnan mietinnössä n:o 11 käsitellyn muistutuksen johdosta sen kutakin asianomaista koskevalta osalta.